Suomen tulevaisuus on mielenterveysongelmaisten käsissä

Suomessa annetaan ihmisille monenlaista koulutusta. Niistä arvostetuin ja eniten aikaa vievä on ylempi korkeakoulu- eli maisterintutkinto, joka opiskelijoiden tulisi suorittaa viidessä vuodessa. 

Tämä tutkinto määrittelee koulutustason, joka vaaditaan moniin valtion ja kunnan virkoihin, mutta käytännössä sen suorittaneet henkilöt muodostavat myös - erityisesti suurten - yritysten parhaiten palkatun työvoiman ja johtajiston. Toisin sanoen maisterintutkinnon suorittaneiden henkilöiden työsuorituksella on erityisen tärkeä rooli suomalaisen yhteiskunnan yleisen ja erityisesti taloudellisen menestyksen kannalta.  

Yleisradio kuitenkin kertoi, että juuri ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaminen tässä tavoiteajassa onnistuu alle puolelta opiskelijoista, koska he kärsivät yleisesti mielenterveysongelmista. 

Siksi on kysyttävä, että onko suomalaisen yhteiskunnan tuleva menestys siis kiinni mielenterveysongelmaisista? Ja jos vastaus on myöntävä - kuten näyttäisi - mitä se tarkoittaa maamme nykyisyyden ja tulevaisuuden kannalta?

Tämä on kysymys, josta en ole huomannut juurikaan keskusteltavan poliittisissa yhteyksissä. Eikä ylimmän väestönosan mielenterveysongelmia ole huomioitu pohdittaessa syitä sille, että maamme talous on ollut halvaantuneessa tilassa vuodesta 2008 alkaen - siis nyt jo seitsemättätoista vuotta.

Eikä suomalaisten ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden henkilöiden mielenterveydestä ole edes hiiskahdettu mahdollisena selittäjänä sille, että haitallisen maahanmuuttajaväestön määrän on annettu räjähtää vuoden 2015 jälkeen. Eikä näitä ihmisiä ole pystytty sopeuttamaan suomalaiseen yhteiskuntaan, vaan he erottuvat edelleen aivan liian selvästi rikos- ja työttömyystilastoissa.

* * *

Siksi kysyn, että olisiko Suomessa tullut aika selvittää niitä syitä, jotka ovat johtaneet siihen, että maan suurimmat tulevaisuuden toivot joutuvat niin yleisesti mielenterveysongelmien kouriin. Omalta osaltani epäilen, että ongelman syitä olisi etsittävä ennen kaikkea suomalaislasten ja -nuorten kasvatuksesta. Eli viime kädessä suomalaisten muuttuneista kasvatuksen arvoista ja käytännöistä. 

Epäilen nimittäin, että meille on pesiytynyt kasvatukseen - lainsäädännön ja arvojen muuttumisen takia - käytäntöjä, joiden seurauksena lapsille ei kehity aiempien sukupolvien tapaan resilienssiä kohdata elämässä väistämättä vastaan tulevia vaikeuksia. Eikä opiskeleville nuorille aikuisille siten ole kehittynyt keinoja selvitä opintojen ja samanaikaisen itsenäisen elämään siirtymisen mukanaan tuomasta stressistä? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuorten mielenterveysongelmista
Pojat ovat tyttöjä uskonnollisempia, mutta miksi?
Kuplautuminen johtaa ahdistukseen

Sarjarikollisen paljousalennus

MTV3 kertoi, että thaihierojaa Suomessa kuristanut ja tämän raiskannut henkilö passitettiin oikeuden päätöksellä vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankeuteen. Tuomiota lyhensivät jutun mukaan "miehen aiemmat vankeustuomiot, josta huomattavimpana tämän lähes viiden vuoden ehdoton vankeusrangaistus törkeästä huumausainerikoksesta ja ampuma-aserikoksesta". 

Lisäksi hänen tuli maksaa uhrille 5000 euroa kärsimyskorvauksia, 1000 euroa tilapäisestä fyysisestä haitasta ja 5000 tilapäisestä psyykkisestä haitasta. Uhri ei ole tapauksen jälkeen pystynyt palaamaan töihinsä. 

Petteri Orpon (kok) hallituksen ohjelmassa lukee, että "ehdonalaista vapautumista koskevia säännöksiä muutetaan siten, että henkilö voi olla ensikertalainen vain kerran". Thaihierojan raiskauksessa kyse ei kuitenkaan ole ehdonalaiseen päästämisestä vaan yksinkertaisesti rikolliselle annetusta paljousalennuksesta. 

Kysymys kuuluu, että miksi tällainen - loogisesti ajatellen sarjarikollisuuteen kannustava - laki tai oikeuskäytäntö on aikanaan säädetty. Ja miksei sen muuttaminen ole hallitusohjelmassa? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalais-somalialainen lapsi, rangaistukset ja maamme vetovoimatekijät
12-vuotiaan puukotus johti vasemmiston poliittiseen ilakointiin
Kunniamurha ja intersektionaalinen feminismi