torstai 4. tammikuuta 2024

Kunniamurha ja intersektionaalinen feminismi

Viime aikojen humanitaarinen maahanmuutto on muuttanut suomalaista yhteiskuntaa. Yksi merkittävistä muutoksista on kunnia-, eli asiallisesti oikeammin häpeämurhien, ilmaantuminen yhteiskuntaamme. 

Yksi sellainen tapahtui mitä ilmeisimmin Vantaalla, missä Itä-Uudenmaan käräjäoikeus vangitsi keskiviikkona 43-vuotiaan miehen epäiltynä 34-vuotiaan naisen murhasta. Nainen oli hakenut miehestään avioeroa. 

Suurin osa suomalaisista tiedotusvälineistä on jättänyt vihjaamatta mitään murhatun naisen tai murhaajan etnis-kulttuurisesta taustasta, mutta MTV3 julkaisi valokuvan murhatun naisen epätoivoisesta erohakemuksesta. Sen kieliasusta voi päätellä henkilön olevan maahanmuuttajataustainen ja siihen viittaavat myös Ilta-Sanomien tiedot

Tapaus ei ole mitenkään ainutlaatuinen, sillä maassamme on aiemminkin tapahtunut häpeän motivoimia kunniamurhia (esimerkki ja toinen). Siitä huolimatta sen pitäisi herättää yhteiskunnan päättäjät toimimaan siten, etteivät tämän kaltaiset humanitaarisen maahanmuuton seuraukset muodostu osaksi jokapäiväistä elämää Suomessa. 

Tarkemmin sanottuna Suomessa on pidettävä kiinni niistä arvoista, joille maamme on rakentunut. Yksi oleellisimmista on miesten ja naisten välinen tosiasiallinen tasa-arvo, jonka taustalla on jopa vuosituhantinen taistelu ankarien elinolojen pohjoisessa maassa, missä elämiseen on aina tarvittu täyttä työpanosta molemmilta puolisoilta. 

Ja joka sai viimeisen silauksensa toisen maailmansodan pyörteissä, jolloin naiset joutuivat kantamaan vastuun yhteiskunnan toiminnasta miesten jouduttua rintamalle puolustamaan maamme itsenäisyyttä ja vapautta. Ja jotka kestivät ja huolehtivat vielä sodan jälkeenkin rintamalla fyysisiä ja henkisiä vammoja saaneet miehensä kunnialla hautaan.

Tässä suhteessa on huomattava, ettei niin sanottu intersektionaalinen feminismi suinkaan edusta tasa-arvoa, vaan on apartheid-tyyppinen sovinistis-rasistinen järjestelmä, jossa ihmisten arvo määritellään syntymässä saatujen ominaisuuksien perusteella. Ja jonka kannattajien epäilen suhtautuvan vähättelevästi - tai ainakin ymmärtäväisesti - jopa kunniamurhiin, jotka edustavat partiarkaalista ylivaltaa sen raaimmassa muodossa. 

Saahan sellaisen tekijä kehitysmaataustansa perusteella järjestelmään kuuluvia niin sanottuja "rotupisteitä", sillä - Wikipedian mukaan - etenkin miessukupuoli, heteroseksuaalisuus ja valkoisuus ovat... valta-asemasta nauttivia identiteettejä". Ja kaksi niistä täyttyy mitä ilmeisimmin tässä käsittelemäni murhan tehneen aviomiehen kohdalla.

Toivon tietenkin olevani tässä asiassa väärässä ja että sen merkiksi joku intersektionaalinen feministi astuu julkisuuteen vaatien elinkautista linnareissua vaimonsa murhaan syyllistyneelle miehelle sekä vaatii tämän edustaman kunniakulttuurin perinpohjaista kitkemistä maastamme. Toisaalta tällä asialla ei liene sen suurempaa merkitystä niin kauan, kuin kehitysmaalaisten kansainvaellus maahamme jatkuu - ja johtaa lopulta siihen, että jo vuosikymmeniä laskussa olleiden murhien määrä alkaa lisääntyä uudelleen Ruotsin malliin

51 kommenttia:

  1. Äärivasemmistolainen TS julkaisi myös tuon uutisen, jossa osapuolten etninen tausta piilotetaan. Uutisen lopussa kerrotaan miehen nimissä olevasta autokorjaamosta, minkä tarkoituksena lienee vain luoda mielikuva, että tekijänä on Raimo rasvakoura.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maininta autokorjaamosta? Yritetään antaa ymmärtää, että henkilö tulee toimeen ilman sosiaaliapua ja on suoranainen Suomen talouden pelastaja.
      Totuus voi olla täysin toinen? Korkean verotuksen maassa kuititon toiminta...no jääköön sanomatta.
      Miten muuten on, harrastaako Suomessa jotkut tahot rahanpesua?

      Poista
    2. Ei sitten ollut Raimo vaan IS:n tietojen mukaan mies on Irakin kansalainen.

      Poista
    3. Suomessa KELAn etuudet ovat niin pieniä, että on pakko tehdä töitä pärjatäkseen.

      Poista
    4. Höpö, höpö! Tuilla eläminen ei välttämättä ole herkkua mutta hengissä pysyy ilman mainitsemaasi pakkoa. Jos vielä kuuluu varjoyhteiskuntaan, jossa "ansaitaan" kukin tavallaan, varmasti selviää.
      Ym. lisäksi on asumistuki, toimeentulotuki, harkinnanvarainen, täydentävä, ehkäisevä jne. jne.
      Yhteiskunnan kuppaajien määrä on varmaan isompi kuin moni uskoo.

      Poista
    5. Nämä valtakuntamme pelastajat saavat myös kotouttamistukea ja rahaa suomen kielen opiskeluun. Starttirahaa voi nostaa vuosia, kun suvun miehet vuorollaan aloittavat yritystoiminnan edellisen lopetettua.

      Poista
  2. Meillä ei ole oikein edellytyksiä eritellä tällaisia toiskulttuuristen mukanaan tuomia meille uusia yhteisöilmiöitä, koska kohtuullisesta yleissivistyksestä huolimatta kansalaisten tietotasolta puuttuvat tyystin ne käsitteet joilla syvyyspsykologian ja sosiologian opit on kirjoitettu.

    Olen sanonut tätä yhteiskuntatilannetta traagiseksi. Meillä on siis presidentti, hallituksen ministerit ja kansanedustajat, korkeat virkamiehet, juristeristit ja journalistit, jopa akateemikot ja tutkijat, jotka eivät ymmärrä ihmistieteiden lähtökohtiakaan.

    Yhteiskunnallisessa keskustelussa on mahdollista kuvata ja selittää näitä meille uusia yhteisöilmiöitä vain ikään kuin ne jotenkin vastaisivat sitä mitä omassa kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme tapahtuu. Tosiasiassa on kysymys jostakin, joka on kaiken oman järkemme ja ajattelumme kanssa totaalisen yhteismitatonta.

    Jos ymmärtäisimme syvyyspsykologiaa ja sosiologiaa edes näiden autonomisten tiedonalojen perusteiden tasolla, meille olisi selvää että kunniamurhat ja kunniaväkivalta yleensä palautuvat hyvin syviin ihmispsyyken pohjavesiin, joissa kukin kulttuuri on tehnyt oman sosiaalisuutensa mukaiset perusratkaisut jo hamassa muinaisuudessa. Se mikä meille on yksilöllistä -- kuten ajattelemme esimerkiksi narsistisen personallisuushäiriön olevan -- on joillekin kulttuureille kulttuurinen yhteisöllinen perusviritys.

    Mutta omasta yleisestä tietämättömyydestämme johtuen emme esimerkiksi pysty edes käsitteellistämään Putinin narsistista kunniaväkivaltaa sellaisesa tiedollisessa raamituksessa jossa tapahtumat tulisivat ymmärretyiksi ja tietäisimme mitä on odotettavissa. Kuvaamme ja selitämme totaalisesti tajunnallisesti taantuneen hallitsijan ja häntä kannattelevan taantuneen kansan tekemisiä kuin ne olisivat esimerkiksi päämäärärationaalisella järjellä ymmärrettävissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäjällä järjen puute taitaa olla jo ns. geneettinen ominaisuus. Nimittäin venäläinen runoilija Tjuttsev esitti jo 200 vuotta sitten tämän hyvin tunnetun ajatuksen, että järjellä Venäjää ei voi ymmärtää. Eli perinteitä on...

      Poista
    2. Kommunistit tappoivat älymystöä liikaa.

      Poista
  3. Humaanitaarisen maahanmuuton seuraukset on mominaiset ja ikävä kyllä, usein negatiiviset.
    Siksi on helppo yhtyä toiveeseen, että päättäjien tulee toimia siten, että ongelmat ei lisäänny vaan vähenevät.
    Ainakaan ongelmia ei saa lisätä ottamalla maahan tänne sopeutumatonta ja kuulumatonta väkeä lisää.

    Tämäkin tapaus, josta kirjoitus on, aiheuttaa kustannuksia lasten huostaanoton ja elatuksen osalta eikä ole takeita, että heistä tulisi kunnon kansalaisia ja hyviä veronmaksajia.
    Ikävä sanoa mutta pahimmillaan ovat koko elämänsä yhteiskunnan elättejä.
    Syytetty, jos tuomitaan esim. murhasta, istuu vankilan täysihoidossa pitkään ja kustannukset on sen mukaiset. Eikä ole takeita, että mahdollisen vapautumisen jälkeen olisi työkykyinen tai haluinen?
    Kaikki tämä kustannetaan veronmaksajien verorahoista. Kuinka kauan taloutemme kestää vai olemmeko jo liusumassa taloudelliseen tuhoon jatkuvan velanoton kanssa sillä tulijat eivät Suomen taloutta pelasta - he ovat iso kuluerä.

    Yle tänään

    Suomen taloustilanne on ennakoitua heikompi, arvioi Aktia

    https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-201288

    Aktia-pankin ennusteen mukaan Suomen taloudessa on tänä vuonna enemmän ongelmia kuin myönteisiä ajureita.

    Taloustilanne näyttää ennakoitua heikommalta, kun rakennusinvestoinnit, vienti, kulutus ja työmarkkinat vaikuttavat kielteisesti talouskasvuun, torstaina julkaistussa pankin tiedotteessa sanotaan.

    Aktia ennustaa Suomen bruttokansantuotteen (bkt) supistuvan tänä vuonna 0,3 prosenttia. Vientiin pankki ennakoi 2,2 prosentin laskua ja yksityiseen kulutukseen 0,4 prosentin tiputusta.

    Myös investoinnit laskevat pankin ennusteen mukaan Suomessa 0,9 prosenttia tänä vuonna.

    VastaaPoista
  4. Suomen on korkea aika lopettaa ns. ideologinen humanitaarinen maahanmuuttohaihattelu ja maailman sosialitoimistona velkarahalla oleminen. Se loppuu lopulta kuitenkin, joko hallitusti tai hallitsemattomasti, sen voi päättää itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jussi Halla-aho on puhunut samasta asiasta jo aikoja sitten, riittääkö 15 vuotta, mutta vihervasemmiston umpiluu ei vaan tajua.

      Poista
    2. Kalergi-suunnitelma4. tammikuuta 2024 klo 9.59

      Erityisesti viherkommunisteilla vaikuttaa olevan pääkopan sisällä normaalia enemmän umpiluuta aivosolujen sijaan.
      Samoin varsinaisilla kommunisteilla kuten P.Arhinmäellä, jonka mukaan [mm. pakolOisten elättämiseen otettua] valtion [ULKOMAAN-]velkaa ei tarvitse maksaa takaisin.

      Poista
    3. Saattaa tuo hallitus toimiakin toiveiden mukaan ja parantaa Suomen tilannetta mahdollisuuksien mukaan:

      Yle tänään

      Analyysi: Jo päätetyt ja tulevat leikkaukset eivät rapauta hallituksen kannatuskiitoa

      Oppositio ei ole pystynyt haastamaan hallitusta itärajan tilanteen takia, mutta se ei ole myöskään säihkynyt omilla poliittisilla esityksillä, politiikan toimittaja Terhi Toivonen arvioi.

      https://yle.fi/a/74-20067538

      Poista
  5. Olen, pakon sanelemana, kokeillut Helsingin kaupungin vuokratalossa asumista. Itse asuin siellä työsuhdekuvion vuoksi noin vuoden päivät.
    Samassa rapussa asui somalinainen, kahden lapsensa kanssa.Kerran hän avautui kertomaan tilanteestaan. Hän korosti sitä, että ei ole yksinhuoltaja, vaan naimisissa: hän oli yksi, noista kolmesta muusta vaimosta, jotka kaikki asuivat kaupungin vuokratalossa, kuin myös heidän yhteinen miehensä.
    Eroajatus ei ollut mahdollinen, se olisi tarkoittanut yhteisöllistä itsemurhaa.
    Niin: kulttuuri rikastuu....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma4. tammikuuta 2024 klo 10.09

      Millähän rahoilla vuokra(t) maksettiin?!

      Poista
    2. Kalergi-suunnitelma4. tammikuuta 2024 klo 10.16

      Ja muut elämiseen tarvittavat kulut?

      Poista
    3. Monelle matalapalkka-alan kantasuomalaiselle voi sikakorkea vuokra yksityisillä vuokra-asuntomarkkinoilla olla este tulla pääkaupunkiseudulle täyttämään alueen työvoimavajausta. Kelan tuella elävillä pakolOisilla näyttää aina olevan etusija halvempien vuokra-asuntojen jonossa ennen kantasuomalaisia.

      Ks. myös "Helsingissä edessä kova SOTE-palveluiden kulukuuri - Osin ylimitoitettujen, räätälöityjen, priorisoitujen ja vammaisia räikeästi syrjivien maahanmuuttajien SOTE-palveluihin ei leikkauksia",
      https://oikeamedia.com/o1-207200

      Poista
    4. Kalergi-suunnitelma4. tammikuuta 2024 klo 11.26

      Olikohan em. suurperhe kokonaisuudessaan tuotu Suomeen ankkurilapsi-menetelmällä, joka on erityisesti viherkommunisteille pyhä asia, suorastaan "ihmisoikeus".
      Kuinkahan montaa ankkurilapsi-menetelmällä tuotua pakolOis-suurperhettä Suomessa elätetään kantasuomalaisten veronmaksajien piikkiin otetulla ULKOMAAN-velalla?

      Poista
    5. Tämä nainen oli aivopesty uskomaan, että suomalaisten velvollisuus on elättää heitä. Ja enemmänkin pitäisi etuja olla.

      Poista
  6. Paljon "kivoja pelihetkiä" ja uusia kehitysmaiden toimintatapoja on tullut kansainvaeltajien mukana. Asioita, joista ei täällä aiemmin oltu kuultukaan.
    Kunniamurhat, naisten alistaminen ja säkittäminen, taharrus (mm Köln aikanaan), joukkoraiskaukset, pikkutyttöjen sukuelinten silpominen, jengiväkivalta, vääräuskoisten vainoaminen, kouluväkivalta, eläinten rituaaliteurastus eli eläinrääkkäys, väkivallan ja turvattomuuden tuominen mm. taksitoimintaan, huumekaupan lisääntyminen, teräaseiden kantaminen yleisillä paikoilla, yleinen katuturvallisuuden romahdus, väkivaltaiset mielenosoitukset, poliisin ja muiden viranomaisten halveksunta, jne, jne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma4. tammikuuta 2024 klo 10.14

      Todella monimuotoista, ennenkaikkea viherkommunistien ylistämää "kulttuurinrikastumista"!

      Poista
    2. Tasa-arvon vuoksi on mainittava myös poikien sukuelinten silpominen, eli ns. ympärileikkaus. Toki juutalaisetkin sitä tekevät, mutta yksityislääkärillä ja kivun lievityksellä. Onko esinahka muka tarpeeton? Ajattele vaikka polttomoottorin sylinteriä: männänrengas tiivistää ja estää ohipuhalluksen sekä pitää öljyt voitelun kannalta oikeassa paikassa.

      Poista
    3. Kalergi-suunnitelma4. tammikuuta 2024 klo 10.46

      Ks. myös "Euroopan väestö vaihdetaan",
      https://kalergisuunnitelma.blogspot.com/

      Poista
    4. Kalergi-suunnitelma4. tammikuuta 2024 klo 10.49

      Tarkennus: linkin piti olla https://kalergisuunnitelma.blogspot.com/2009/11/kreivi-kalergin-suunnitelma.html

      Poista
    5. Tätä ihanaa kulttuurin rikastumista voi juhlistaa aina vuoden vaihtuessa ampumalla ilotulitteita vääräuskoisten silmille.

      Poista
  7. Jos kenellekään ei ole tullut vielä mieleen, niin valkoista naista ei muunrotuinen mes voi raiskata.

    Syystä että raiskaus on vallankäyttöä ja osoitus valta-asemasta. Vain valta-asemassa oleva ihminen voi käyttää valtaa, ja valkoihoisuus on merkki vallasta. Mustat ja muunväriset miehet ovat valkoihoiseen nähden alisteisessa asemassa.

    Siispä se, että mustaihoinen mies raiskaisi valkoihoisen naisen, on kertakaikkinen mahdottomuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio. Säästyisi paljon verorahoja, kun tämän ymmärtäisivät päättäjätkin. Ei tarvitsisi yöntimoja elättää vankiloissa.

      Poista
    2. Väkivalta ja muu valta ovat kaksi eri asiaa. Siksi ennosts tuota komenttia.

      Poista
  8. Onko intersektionaalisella feminismillä ratkaisuehdotusta miten nämä ikävät tapahtumat saataisiin vähenemään tai loppumaan tai edes jotain ratkaisuehdotuksia mitä pitäisi tehdä?

    Tämä murha Vantaalla 29.-30.12.

    Porissa uutenavuotena ammuttu 15-vuotias kuoli vammoihinsa.

    Hyvinkää: Miehen epäillään puukottaneen perjantaina 29. joulukuuta kerrostaloasunnossa vieraana ollutta miestä teräaseella kylkeen.

    Riihimäellä epäilty murha uudenvuodenpäivänä – kiinniotettua on päästy jo kuulemaan. Hämeen poliisin tiedotteen mukaan rikoksen epäillään tapahtuneen Riihimäellä yksityisasunnossa aamuyön tunteina 1.1.2024. Epäiltynä tekoon on otettu kiinni yksi henkilö.

    Miestä puukotettiin kaupan edessä Hyvinkäällä – taposta epäilty karkuteillä. Väkivallanteko tapahtui 2. tammikuuta. Epäillyn henkilöllisyys on poliisin tiedossa.

    IL tänään: Itä-Uudenmaan poliisi tutkii Sipoossa tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Poliisi epäilee teosta kolmea henkilöä.
    Epäilty henkirikos tapahtui 1. tammikuuta. Poliisi sai aamuneljän aikaan uudenvuodenpäivänä tehtävän Sipoossa sijaitsevalle kylmäasemalle. Ilmoituksen mukaan kohteessa makaa mies maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä syytetty käsittääkseni kantasuomalainen mies? IL sivuilla Liveseuranta - tänään seurataan oikeudenkäyntiä ja julkistetaan sitä käytännössä reaaliajassa.

      Kun taas yleensä mamujen tietoja pimitetään mahdollisimman paljon - varsinkin jos ovat muslimeja?

      Onko nyt aloitettu joku hyökkäys suomalaisia kohtaan vai mikä tarkoitus tällä on IL toiminnalla on?

      Poista
    2. Yle tänään

      16-vuotias poika tuomittiin yli kahdeksaksi vuodeksi vankilaan – tappoi 19-vuotiaan paistinpannulla

      Mielentilatutkimuksen mukaan 16-vuotias oli teon hetkellä syyntakeinen.

      https://yle.fi/a/74-20067706

      Artikkelista poimittua

      Helsingin käräjäoikeus on antanut tuomionsa tapauksessa, jossa 16-vuotiaan pojan epäiltiin tappaneen 19-vuotiaan naisen Myllypurossa maaliskuussa 2023.

      Tuomion mukaan poika on syyllistynyt nuorena henkilönä tehtyihin tappoon, törkeään varkauteen ja varkauteen.
      Hänet tuomittiin ehdottomaan kahdeksan vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen.

      Poista
  9. Lappeenrantalaisia vai turkkilaisia?

    Poliisi tänään

    Lappeenrantalaismiehiä epäillään vakavista rikoksista liittyen huumausaineisiin ja ampuma-aseisiin

    https://poliisi.fi/-/lappeenrantalaismiehia-epaillaan-vakavista-rikoksista-liittyen-huumausaineisiin-ja-ampuma-aseisiin

    Artikkelista poimittua

    Esitutkinnan perusteella Lappeenrannassa toiminut ryhmittymä on hankkinut vuosien 2022-23 aikana yhden kilon kokaiinia, 10 kiloa amfetamiinia, kolme kiloa MDMA:ta, 30 000 ekstaasitablettia ja 27 kiloa kannabista eri muodoissa. Lisäksi ryhmittymän epäillään kasvattaneen itse Lappeenrannassa yli kuusi kiloa marihuanaa.
    Tutkinnan yhteydessä poliisi on paljastunut myös lukuisia yksittäisiä huumausainerikoksia, joissa lappeenrantalaisryhmältä on hankittu kokaiinia niin sanotusti viihdekäyttöön vuosien 2020-23 aikana.

    Esitutkinnan aikana on tutkintavankeudessa ollut useampia henkilöitä. Edelleenkin vangittuna on yksi Suomen ja Turkin kaksoiskansalainen ja kaksi Turkin kansalaista,
    joista toinen otettiin kiinni viime elokuussa Hollannissa ja luovutettiin lokakuussa Suomeen. Lisäksi useampia ulkomaalaisia epäiltyjä on edelleen tavoittamatta.

    Poliisi on takavarikoinut Esitutkinnan aikana epäiltynä rikoshyötynä noin 80 000 euroa käteistä rahaa, noin 65 000 euron arvoisen BMW-henkilöauton sekä muuta omaisuutta noin 30 000 euron arvosta.
    Rikoshyödyksi epäiltävissä olevaan omaisuuteen liittyen on useampi henkilö epäiltynä myös törkeistä rahanpesurikoksista.

    Yhteys sarjatuliaseisiin sekä pääkaupunkiseudun katujengiin

    Huumausainerikoksen esitutkintakokokonaisuuteen kuuluu myös kaksi ampuma-aserikosta sekä törkeä ampuma-aserikos sarjatuliaseen hallussapidosta. Marraskuussa tiedottamamme ampuma-aserikoskokonaisuus, joka liittyi sarjatuliaseiden valmistamiseen ja eteenpäin myymiseen, paljastui tämän huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä.
    Huumausainerikoskokonaisuuden päätekijä on epäiltynä myös törkeistä ampuma-aserikoksista sarjatuliaseisiin liittyvässä esitutkinnassa. Törkeä ampuma-aserikos Lappeenrannassa: konetuliaseita myytiin netissä - Poliisi (16.11.2023).

    Yksi henkilö, joka on epäiltynä useammasta edellä mainitusta törkeästä huumausainerikoksesta sekä yhdestä törkeästä ampuma-aserikoksesta, kuuluu poliisin tietojen mukaan pääkaupunkiseudulla toimivaan katujengiin. Kyseinen henkilö suorittaa tällä hetkellä aiemmin muista rikoksista saamaansa ehdotonta vankeusrangaistusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylen uutisessa asiasta todetaan

      "useita lappeenrantalaismiehiä vakavista huumausaine- ja ampumaserikoksista."
      ja
      "vangittuna yksi kaksoiskansalainen ja kaksi ulkomaalaista."

      https://yle.fi/a/74-20067736

      ----------------------

      Miksi verovaroin toimiva Yle ei sanallakaan mainitse, että todellisuudessa tekijät ovat turkkilaisia?

      Poista
    2. "Miksi verovaroin toimiva Yle ei sanallakaan mainitse, että todellisuudessa tekijät ovat turkkilaisia?" Vastauksena kysymykseenne: Sen takia että he ovat turkkilaisia. Jos he olisivat olleet afgaaneja, silloin ei olisi sanallakaan mainittu, että he ovat afgaaneja. Ja aivan vastaavasta syystä. Ja syynä tähän on se, että Yle on Yle.

      Poista
  10. HS tänään

    Ramzan Kadyrov määräsi Tšetšenian poliisit noudattamaan verikostoa

    ”Jos joku suvusta syyllistyy rikokseen emmekä löydä häntä, niin tapamme hänen veljensä tai isänsä.” Kadyrovin mukaan kosto ulottuu myös ulkomaille.

    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010094965.html

    Artikkelista poimittua

    ”Lähisukulaisten on tiedettävä, mitä heidän perheensä edustajat puuhaavat ja kannettava heistä vastuu kuten tšetšeenien perinteet ovat meille vuosisatoja opettaneet.”

    --------------------

    Onko tämä Kadyrov islam-uskontoa tunnustava muslimi?

    Kannattaako näille selittää jotain tasa-arvosta tai demokratiasta?

    Ei kannata.

    VastaaPoista
  11. Muistaako kukaan oliko tämä intersektionaalinen feminismi edellisen hallituksen hallitusohjelmassakin jollain tavalla huomioitu? Muistaakseni vihreiden silloinen puheenjohtaja Maria Ohisalo sitä jollain tavalla suosi ja korosti sen arvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarkasmi on kyllä hieno laji :)

      Twitter 25.6.2020 / Maria Ohisalo

      https://twitter.com/MariaOhisalo/status/1276159301124579328

      Hallituksessa päätettiin uudesta tasa-arvo-ohjelmasta. Kunnianhimon taso nousee aiempiin hallituksiin verrattuna ja
      kantavana näkökulmana on nyt eri syrjinnän muodot tunnistava intersektionaalinen #feminismi.

      Aika nostaa Suomi tasa-arvon kärkimaaksi!

      -------------------------

      IL 27.6.2020

      Hallituksen ”intersektionaalinen feminismi” ihmetyttää oppositiota koronakriisin keskellä: ”Onko juuri nyt oikea aika?”
      Vihreiden puheenjohtajan, sisäministeri Maria Ohisalon mukaan hallituksen uuden tasa-arvo-ohjelman kantavana näkökulmana on intersektionaalinen feminismi.

      Artikkelista poimittua

      Tviitin mukana jakamassaan blogikirjoituksessa Ohisalo avaa tarkemmin tasa-arvo-ohjelmaa sekä monille vierasta termiä intersektionaalisuus.

      – Ohjelman ohjaava pääajatus on intersektionaalisuus, eli tarkastelutapa, jossa huomioidaan yksilön yhteiskunnalliseen asemaan vaikuttavat moninaiset taustatekijät.
      Niitä ovat esimerkiksi sukupuoli, sosioekonominen tausta, asuinpaikka, alkuperä, perhetausta, koulutus, ikä, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti sekä sukupuolen ilmaisu. Intersektionaalisuuden avulla tunnistetaan syrjivät rakenteet, jotka voivat olla usein päällekkäisiä ja toisiaan läpileikkaavia.

      Ohisalo kehuu tasa-arvo-ohjelman olevan pitkälti vihreiden ansiota.

      – Meidän hallituksessa päättämämme tasa-arvo-ohjelma on yksi niistä monista paikoista, joissa vihreä kädenjälki todella näkyy.

      ---------------------

      Onneksi teot korreloi puoluekannatuksessa kuten tänäänkin saimme havaita...

      Poista
  12. Arvon Professorilta hyvä nosto, kulttuuri rikastuu väärällä, ei toivotulla tavalla!
    Olen yrittänyt ymmärtää ja löytää syyn, miksi tämä Suomen mädättäminen ja tuhoaminen hyväksytään, sallitaan ja aktiivisesti edistetään!
    En usko, että pelkkä ViherVasemmistoWoke ideologia on syynä, vaan syyt löytyy jostain syvemmältä, joko piilotettuna, joukkotyhmyydestä tai jostain muualta?
    Kuka tästä ihan oikeasti hyötyy? Luulisi, että vallanpitäjät osaavat laskea, mitä kaikkea tästä seuraa! Joten kysymys kuuluu, Miksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma4. tammikuuta 2024 klo 15.58

      Osa vastauksesta löytyy tästä:
      https://kalergisuunnitelma.blogspot.com/2009/11/kreivi-kalergin-suunnitelma.html

      Poista
    2. Kalergi-suunnitelma4. tammikuuta 2024 klo 16.17

      Ja edelleen osa vastauksesta löytyy siitä, mitä roomalainen filosofi ja poliitikko Marcus Tullius Cicero sanoi runsaat 2000 vuotta sitten:

      "Kansakunta voi selviytyä typeryksistään ja jopa kunnianhimoisista. Mutta se ei selviä maanpetoksesta sisältäpäin. Vihollinen porteilla on vähemmän pelottava, sillä hänet tunnetaan ja hän kantaa lippuaan avoimesti. Mutta maanpetturi liikkuu porttien sisäpuolella vapaasti, ja hänen ovelat kuiskauksensa soljuvat kaikilla kujilla, ja ne kuullaan myös hallituksen saleissa. Sillä maanpetturi ei näytä petturilta; hän puhuu uhreilleen tutulla äänensävyllä, ja hän käyttää heidän kasvojaan ja argumenttejaan, hän vetoaa siihen alhaisuuteen, joka piilee syvällä kaikkien ihmisten sydämissä. Hän mädättää kansakunnan sielun, hän työskentelee salaa ja tuntemattomana yöllä horjuttaakseen kaupungin pilareita, hän tartuttaa poliittisen ruumiin niin, ettei se enää pysty vastustamaan. Murhaajaakin tarvitsee vähemmän pelätä."

      Poista
    3. Takana seisoo ylin rikollinen, globaalikommunistinen eliitti ja sen kansalliset maanpetturi-lakeijat.

      "Rockefellerien ja heidän liittolaistensa pyrkimyksenä on luoda yhden maailman hallitus, joka yhdistää superkapitalismin ja kommunismin saman teltan alle, kaikki heidän valvonnassaan..... Tarkoitanko salaliittoa? Kyllä tarkoitan. Olen vakuuttunut siitä, että tällainen salaliitto on olemassa, se on laajuudeltaan kansainvälinen, sen suunnittelu on sukupolvia vanhaa ja sen tarkoitus on uskomattoman paha."
      Kongressiedustaja Larry McDonald
      https://www.azquotes.com/quote/615203

      "Kansainvälisten poliittisten kapitalistien ja kansainvälisten vallankumouksellisten sosialistien välillä on ollut jatkuva, vaikkakin peitelty liittouma - molemminpuoliseksi hyödyksi."
      -Antony C. Sutton kirjassaan "Wall Street ja bolshevikkivallankumous".

      Professori Sutton on monissa kirjoissaan osoittanut, tiukasti dokumentteihin pohjautuen, kuinka Wall Street'in banksterien toimesta tehtiin massiivinen läntisen teknologian siirto savijaloilla seisoneelle Neuvostoliitolle maailmansotien välisenä aikana, 2.maailmasodan ja jopa kylmän sodan aikana. Heidän kontrolloimansa läntinen valta- eli propagandamedia vaikeni siitä ja niin on tehnyt virallinen historiankirjoituskin.

      Poista
    4. Oli hyvä kun nostit Suttonin esiin.

      Samat pohatat tekivät ww2:n aikana tarviketta sekä akselivalloille että liittoutuneille, NL:n teollisuus oli ilmeirsti kononaan "kansainvälisten pääomapiirien" omistuksessa.

      Karuna Pettila

      Poista
    5. Mikä on se valtava muutos, mikä on tapahtunut yhteiskunnan kaikilla tasoilla muutaman viime vuosikymmenen aikana? Kauan jaksettiin jauhaa siitä, että kun saadaan tarpeeksi naisia päättäville paikoille, niin johan alkaa asiat rullata! Nyt on saatu, naisjohtajia lienee maassa enemmän kuin miehiä. "Parhaana" esimerkkinä ja kirsikkana kakussa edellinen hallitus, joka vei maan katastrofin partaalle. Samaa sinisilmäistä ja koko Euroopalle vahingollista politiikkaa edusti Angela Merkel.

      Poista
    6. Naisten määrän kasvu päättävissä ja vaikuttavissa positioissa on todennäköisesti osa syy vallitsevaan tilanteeseen. Pahimpina on nämä Tampereen yliopistosta valmistuneet toimittaja tytöt. Heidän linked profiilejaan, kun seurailee niin siellä on vahvasti esillä heidän kokemusperäinen multikulttuurisuus, oleskelu ulkomailla, eli ovat saaneet positiivisiä kokemuksia mikä on muokannut heidän käsityksiään. Valitettavasti nuo kokemukset ovat positiivisuudessaan yksipuolisia ja tyttöjen ymmärrys ei riitä niiden ulkopuolelle.
      Pahimpana, mitä profiileissaan kertovat on se, että haluavat vaikuttaa työnsä kautta maailmaan, tästä osittain johtunee multikulttuuri käsite harha!

      Poista
  13. Miten estetään seuraavissa eduskuntavaaleissa Kauhukabinetin paluu valtaan?

    VastaaPoista
  14. Yle tänään

    Jussi Halla-aho tänään Ylen Presidenttitentissä – mitä haluat kysyä häneltä? Kerro meille!

    Jussi Halla-aho on perussuomalaisten ehdokas. Hän pyrkii nyt ensimmäistä kertaa presidentiksi.

    https://yle.fi/a/74-20065956

    Presidenttitentissä Jussi Halla-aho (ps.) pitää suorassa lähetyksessä kolmiminuuttisen puheen suomalaisille. Tentti alkaa TV1:llä kello 21.00 ja kestää tunnin. Tentin voi myös katsoa Yle Areenasta.

    Puheen jälkeen toimittaja Matti Koivisto tenttaa ehdokasta puolen tunnin ajan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, presidentin muista tehtävistä sekä ehdokkaan arvoista. Ehdokkaan linjaa arvioi myös kaksi politiikan asiantuntijaa.

    VastaaPoista
  15. Kunniamurhien evoluutiogeneettinen perusta Robert Triversin mukaan:
    https://youtu.be/MmJk8NNc_8U
    Loputon sarja serkusavioliittoja ei ole toimiva ratkaisu, mikä ei toki tule useimmille yllätyksenä.

    V-V F

    VastaaPoista
  16. Maahantunkeutujille pitäisi teroittaa "kotouttamiskoulutuksessa", että Suomessa ei ole avioliittoa siten kun se ymmärretään, paitsi jonain omaisuudenjakoon liittyvänä juridiikkana.
    Tällä siis tarkoitetaan sitä, että kenelläkään, vähiten naisilla on mitään velvollisuuksia mihinkään liittyen, kaikkein vähiten miestä kohtaan. Niinpä naisenne saavat pettää ja hillua kännissä kylillä jos niin haluavat, erota ilman seurauksia ja samalla viedä puolet omaisuudestanne. Se on sitä tasa-arvoa ja suomalaisuutta johon teidänkin oletetaan kotoutuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa selvittää sellainen asia kuin avioehtosopimus.

      Poista
    2. Omaisuudenjakoon liittyvää juridiikkaa

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!