Kesälomien lyhentäminen vaikuttaisi koululaisten kesätyömahdollisuuksiin

Tein nuoruudessani kesätöitä 15-vuotiaasta lähtien. Työtehtäväni useiden kesien aikana vaihtelivat vessojen siivoamisesta lautojen kantamiseen, tiskaamiseen ja asiakaspalveluun. Niiden raadollisuus lisäsi osaltaan motivaatiotani opiskeluun, mutta saamani positiiviset ja negatiiviset kokemukset auttoivat myös varsinaisen akateemisen työurani käynnistysvaiheessa. 

Samalla opin, ettei raha kasva puussa, vaan sen hankkiminen on kovan työn takana. Saamani palaute oli yleensä positiivista, mutta tekemiäni virheitä käsiteltiin ainakin kerran sen verran kovalla kädellä, että poskilleni valui – estämisyrityksistäni huolimatta – kyyneleitä. Jälkikäteen ajateltuna nämä – niin kehut kuin haukutkin – olivat hyviä oppeja. 

* * * 

Aloitin tämän kirjoituksen menneiden muistelemisella siksi, että viime aikoina on ollut paljon puhetta koululaisten kesälomien lyhentämisestä ja siirtämisestä myöhäisempään ajankohtaan. Asian on nostanut esille asiasta vastaava ministeri Anders Adlercreutz (ruots). 

Hänen mukaansa kyse ei ole itse kesäloman lyhentämisestä vaan kevätlukukauden keventämisestä sijoittamalla huhtikuulle uusi viikon mittainen lomajakso. Lisäksi vanhempien olisi hänen mielestään helpompi ajoittaa kesälomansa koulujen kesäloma-ajalle.

* * *

Olen ollut hiukan hämmästynyt siitä, ettei tässä yhteydessä ole noussut esille lainkaan monien koululaisten halu käyttää kesänsä – tai ainakin osa siitä – tulojen hankkimiseen. Siis kesätöihin, joiden avulla he saisivat käyttöönsä omaa rahaa ja samalla työkokemusta. 

Näin siitä huolimatta, että nuoret itse ovat niin innokkaita löytämään kesätöitä, ettei niitä riitä kaikille halukkaille. Ja kuitenkin kaikille pitäisi olla selvää, että työnantajien kannalta kesätyöläisen palkkaaminen on sitä kannattavampaa, mitä pidemmän jakson koululainen voi työtään tehdä, koska työhönohjaamisjakso on heille työn vaativuudesta riippuen isompi tai pienempi kuluerä, joka kuittaantuu vähitellen kesän mittaan. 

* * *

Tästä seuraa se, että kesäloman lyhentämisen yksi todennäköinen seuraus olisi kesätyöpaikkojen väheneminen entisestään. Ja sen seurauksena koululaisten työelämään tutustumisen mahdollisuudet sekä niistä saatavien oppien syntymisen ja oman rahan hankkimisen edellytykset olisivat entistäkin huonommat. 

Lisäksi arvelen, että kesätöiden kautta myös nykynuorten ahdistuneisuus ja mielenterveyden ongelmat voisivat lievittyä. Onhan selvää, että hyödylliseksi koettujen asioiden, kuten työn, tekeminen on yksi sellaisista seikoista, jotka tuottavat meille kaikille mielihyvää ja kohottavat itsetuntoa – sekä niiden seurauksena huolehtivat mielemme tasapainosta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lastenkasvatus ennen ja nyt
Paljastuksia mansikanpoiminnasta
Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa

Palestiinalaisten edustaja alkoi itkeä YK:ssa, mutta mistä syystä?

MTV3:n mukaan Palestiinan YK-suurlähettiläs Riyad Mansour pillahti itkemään puhuessaan keskiviikkona Gazan lasten kärsimyksistä ja nälkäkuolemista. Hänen mukaansa yli 1 300 palestiinalaislasta on saanut surmansa ja noin 4 000 lasta on loukkaantunut edellisen tulitauon päättymisen jälkeen. 

Jutussa kerrottiin myös amerikkalaisille, Gazassa työskenneille terveydenhuollon työntekijöille, tehdystä kyselystä. Sen mukaan 83 prosenttia heistä kertoi nähneensä, kuinka lapsia ammuttiin tarkoituksella. Tämä on tietenkin hirvittävää riippumatta siitä, kuka on syyllistynyt tällaiseen tekoon.

Toisaalta on sinänsä positiivista, että Israel on ilmoittanut lopettavansa hyökkäyksensä heti, jos Hamas antautuu, luovuttaa aseensa ja vapauttaa kaikki panttivankinsa. Näin terroristijärjestö ei ole kuitenkaan aikonut tehdä, ei edes kärsivien palestiinalaislasten tähden. 

* * *

Tästä kaikesta tuli mieleeni noin kuukauden takainen englanninkielinen blogimerkintäni, jossa kysyin syytä sille, miksi Hamas pitää edelleen kiinni aseistaan, vaikka Gazan tapahtumien valossa niillä ei ole Israelin armeijaa vastaan minkäänlaista käytännön merkitystä. Eivätkä taistelijat voi siitä syystä suojella myöskään palestiinalaisia siviileitä. 

Päädyin tuolloin kahteen mahdollisuuteen, joita pidän edelleenkin relevantteina. Niistä ensimmäisen mukaan aseistus säilytetään siksi, että Hamas voisi säilyttää valtansa mahdollista Gazan sodan jälkeistä (tai aikaista) palestiinalaisten kansannousua vastaan. Ja sitä kautta säilyttää upporikkaiden johtajiensa tulovirran myös tulevaisuudessa. 

Tämä mahdollisuus ei suinkaan ole tuulesta temmattu, sillä gazalaisten tyytymättömyys Hamasia vastaan on mitä ilmeisimmin kasvussa. Tämän voi päätellä siitä, että ihmiset ovat uskaltautuneet osallistua sitä vastaan suunnattuihin mielenosoituksiin, mitä terroristien asemiehet tuskin katsovat hyvällä.

Toinen aiemmassa blogimerkinnässä mahdollisena pitämäni motiivi voisi olla terroristisen kyvykkyyden säilyttäminen nyt käytävän sodan jälkeen. Onhan selvää, etteivät lokakuun 7. päivän kaltaiset massiiviset terrori-iskut tai edes rakettihyökkäykset olisi mahdollisia ilman jonkinasteista sotilaallista voimaa. Eikä näkyvyys läntisissä medioissa olisi enää taattu.

Ikävintä tässä kaikessa on tietenkin se, että kärsijän rooliin ovat joutuneet kohtaloonsa syyttömät lapset. Eivätkä pelkästään akuutisti, vaan koko heidän tulevaisuuttaan varjostaa epävarmuus, jolle ei näytä olevan tulossa minkäänlaista loppua. 

Päivän aiempi blogimerkintä: 
Suomalaisten siniset silmät tulevat kalliiksi

Aiempia ajatuksia samasta aihepiirstä:
Palestiinalaiset ovat kyllästyneet Hamasiin - suurmielenosoitus Khan Younisissa
Adrenaliinia ja palstamillimetrejä Euroviisuissa
Why Hamas Is Unwilling to Give Up Its Weapons

Itkevät yliopisto-opiskelijat

Eräs kollega vinkkasi minulle sosiaalisen median viestin, jossa yliopisto-opettaja kertoi nuorten oppilaidensa olevan luontokadon ja ilmastonmuutoksen takia niin ahdistuneita, että "esimerkiksi sukupuuttoja koskevan luennon aikana usein joku itkee". Toisessa viestissään samainen yliopisto-opettaja kertoi, että hänen opiskelijansa "varsin usein kokevat, että heidän on ratkaistava ilmastokriisi ja pysäytettävä sukupuuttoaalto". 

Tämä on merkittävää siksi, että korkeakoulutetut ihmiset tulevat mitä todennäköisimmin johtamaan Suomea myös tulevaisuudessa. Eikä se ole lasten leikkiä, vaan edellyttää luovien ratkaisujen tekemistä, jotta ympäristöasiat saadaan hoidetuksi ilman kohtuutonta taloudellista hintaa. Siis kompromissien tekemistä erilaisten ihmisten kanssa mitä moninaisimmissa tilanteissa.

Onko siis niin, että olemme kasvattamassa nyt opintojaan suorittavaa sukupolvea painetta kestämättömiksi ja toimintakykynsä hukanneiksi ihmisiksi? Siis sellaisiksi, että he romahtavat itkeä pillittämään silloin, kun olisi tehtävä kaikkia intressiryhmiä tyydyttäviä ratkaisuja, joissa joutuu hyväksymään ja sovittamaan yhteen omien näkemystensä kanssa ristiriitaisia intressejä. 

* * *

Maailmanlaajuinen sukupuuttoaalto on sinänsä tieteellinen tosiasia, joka johtuu lähinnä aiemmin käyttämättömän maan/vesialueiden valjastamisesta ihmisen käyttöön sekä jo käytössä olevien alueiden entistä intensiivisemmästä käytöstä. Sitä ei kuitenkaan ratkaista viiden ja puolen miljoonan ihmisen Suomessa, vaan kansainvälisellä yhteistyöllä, jossa on huomioitava myös kaikkien ihmisten elämän edellytysten säilyminen. 

Myös ilmaston lämpeneminen 1800-luvulta tähän päivään on tieteellinen tosiasia. Tosin ainakaan pohjoisen merijään perusteella sen suhteen tilanne ei ole niin kestämätön kuin uutisvirrasta voisi päätellä, sillä juuri saavutettu tämänvuotinen napajään syyskuinen pinta-alaminimi jäi suuremmaksi kuin vuonna 2012. 

Näin siitä huolimatta, että ennätysvuodesta on kulunut jo yli vuosikymmen ja juuri nyt on ilmastoa lämmittävä El Niño-vuosi, jonka aikana vanhojen ennätysten olisi voinut olettaa tulleen lyödyiksi. Siten ainakin tällä hetkellä opiskelijoidenkin kannattaisi hiukan hengähtää ja itkuun pillahtamisen sijaan panna tyytyväisenä merkille, että sekä ilmaston lämpenemisen että luontokadon suhteen on - ainakin lähes - koko maailma herännyt tekemään asioita, joiden kautta molempien katastrofien voi olettaa jäävän lievemmiksi kuin vaikkapa vielä vuosikymmen sitten voitiin pelätä.

Siksi myös nyt opiskelevien nuorten kannattaisi keskittyä kehittämään omia kykyjään ja taitojaan löytää rakentavia ratkaisuja. Ja oppia katsomaan rohkeasti tulevaisuuden mahdollisuuksiin sen sijaan, että pelkäävät itkua tuhertaen pahimman mahdollisen skenaarion toteutumista. Tällaista kehitystä kannattaisi myös yliopisto-opettajien tukea opetuksessaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastonmuutos vähentää eurooppalaisten kuolleisuutta
Ilmastotutkimus ei oikeuta ihmisten elämän vaikeuttamista eikä nuorison ahdistamista
Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa