Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste toimintakyky. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toimintakyky. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. kesäkuuta 2025

Kuuluuko natsitervehdys oikeuteen?

Helsingin sanomat kertoi, että Karjalan prikaatissa palveluksessa olevaa alikersanttia oli syytetty natsitervehdyksen tekemisestä. Kahden todistajan mukaan hän oli nostanut kätensä tunnettuun asentoon samaan aikaan, kun elokuvassa "Tuntematon sotilas" esiintyvä laulu "Erika" oli soinut. 

Asiaan käytettiin peräti kaksi oikeuden istuntoa, koska ensimmäisen aikana käräjäoikeus oli tehnyt virheen jättämällä määräämättä alikersantille avustajan. Toisessa istunnossa sellainen sitten oli, ja alikersantti vapautui syytteestä neljän henkilön todistaessa, ettei kyseessä ollut natsi- vaan tavallinen kättä heilauttamalla tapahtunut tervehdys.

Taustalla koko vyyhdissä oli lisäksi se, että syytetty oli esimiesasemassa huomauttanut rikosilmoituksen tehnyttä tykkimiestä korjaamaan asunsa oikeanlaiseksi. Niille, jotka eivät ole suorittaneet varusmiespalvelusta todettakoon, että tällaiset huomautukset ovat varuskunnissa varsin yleisiä - tai ainakin olivat omana aikanani. 

* * *

Syy, miksi kirjoitan asiasta ei kuitenkaan ole sotaväki ja sen käytännöt vaan tyrmistys siitä, miten muutenkin ruuhkautuneen oikeuslaitoksen  prosesseja käytetään Suomessa hyväksi. Terveessä yhteiskunnassa pitäisi ihmisten kyetä käyttämään järkeään ja ymmärtää, ettei natsitervehdys tai sen tekemättä jättäminen - puhumattakaan normaaliin varusmiespalvelukseen liittyvän käskyn aiheuttamasta suuttumuksesta - ole sellainen asia, jota varten yhteiskunta ylläpitää kallista oikeusjärjestelmää. 

Ja siksi sopii toivoa, ettei tämän kaltaisia oikeudenkäyntejä - vieläpä kahdesti - käytäisi suomalaisissa lakituvissa kovin usein, vaan ne jätettäisiin rauhaan, jotta rikoksiin ja vakavampiin ristiriitoihin liittyvät oikeudenkäynnit saataisiin ratkaistuksi mahdollisimman nopealla aikataululla.

* * *

Toinen syy, miksi päätin nostaa tämän tapauksen esille liittyy siihen, ettei alikersantista tai varusmiehestä annettu uutisessa sen tarkempia tietoja. Oliko taustalla esimerkiksi ensin mainitun alaiseensa kohdistamasta simputuksesta - mitä siis aiheellinen huomautus asun korjaamisesta ei ole - tai tykkimiehen kelvottomasta asenteesta käskyjä kohtaan. 

Tietoa ei annettu myöskään henkilöiden taustoista. Olivatko molemmat henkilöt etnisesti suomalaisia miehiä, vai liittyikö tapaukseen esimerkiksi ennakkoluuloja, rasismia tai sukupuolista syrjintää. Näin siksi, että suuttumus pelkästä asun korjaamisesta vaikuttaa sellaisenaan vaikeasti uskottavalta syyltä lähteä käymään oikeutta. 

Tämä olisi ollut tärkeää siksi, että jos tapaukseen olisi liittynyt mainitsemiani suurempia ongelmia, olisi kyseessä lähtökohtaisesti asiasta, jollainen heijastuu vakavalla tavalla maamme puolustusvoimien toimintaan sotatilanteessa. Ja olisi siksi korjattava päättäväisesti ja yksiselitteisesti. 

keskiviikko 4. lokakuuta 2023

Itkevät yliopisto-opiskelijat

Eräs kollega vinkkasi minulle sosiaalisen median viestin, jossa yliopisto-opettaja kertoi nuorten oppilaidensa olevan luontokadon ja ilmastonmuutoksen takia niin ahdistuneita, että "esimerkiksi sukupuuttoja koskevan luennon aikana usein joku itkee". Toisessa viestissään samainen yliopisto-opettaja kertoi, että hänen opiskelijansa "varsin usein kokevat, että heidän on ratkaistava ilmastokriisi ja pysäytettävä sukupuuttoaalto". 

Tämä on merkittävää siksi, että korkeakoulutetut ihmiset tulevat mitä todennäköisimmin johtamaan Suomea myös tulevaisuudessa. Eikä se ole lasten leikkiä, vaan edellyttää luovien ratkaisujen tekemistä, jotta ympäristöasiat saadaan hoidetuksi ilman kohtuutonta taloudellista hintaa. Siis kompromissien tekemistä erilaisten ihmisten kanssa mitä moninaisimmissa tilanteissa.

Onko siis niin, että olemme kasvattamassa nyt opintojaan suorittavaa sukupolvea painetta kestämättömiksi ja toimintakykynsä hukanneiksi ihmisiksi? Siis sellaisiksi, että he romahtavat itkeä pillittämään silloin, kun olisi tehtävä kaikkia intressiryhmiä tyydyttäviä ratkaisuja, joissa joutuu hyväksymään ja sovittamaan yhteen omien näkemystensä kanssa ristiriitaisia intressejä. 

* * *

Maailmanlaajuinen sukupuuttoaalto on sinänsä tieteellinen tosiasia, joka johtuu lähinnä aiemmin käyttämättömän maan/vesialueiden valjastamisesta ihmisen käyttöön sekä jo käytössä olevien alueiden entistä intensiivisemmästä käytöstä. Sitä ei kuitenkaan ratkaista viiden ja puolen miljoonan ihmisen Suomessa, vaan kansainvälisellä yhteistyöllä, jossa on huomioitava myös kaikkien ihmisten elämän edellytysten säilyminen. 

Myös ilmaston lämpeneminen 1800-luvulta tähän päivään on tieteellinen tosiasia. Tosin ainakaan pohjoisen merijään perusteella sen suhteen tilanne ei ole niin kestämätön kuin uutisvirrasta voisi päätellä, sillä juuri saavutettu tämänvuotinen napajään syyskuinen pinta-alaminimi jäi suuremmaksi kuin vuonna 2012. 

Näin siitä huolimatta, että ennätysvuodesta on kulunut jo yli vuosikymmen ja juuri nyt on ilmastoa lämmittävä El Niño-vuosi, jonka aikana vanhojen ennätysten olisi voinut olettaa tulleen lyödyiksi. Siten ainakin tällä hetkellä opiskelijoidenkin kannattaisi hiukan hengähtää ja itkuun pillahtamisen sijaan panna tyytyväisenä merkille, että sekä ilmaston lämpenemisen että luontokadon suhteen on - ainakin lähes - koko maailma herännyt tekemään asioita, joiden kautta molempien katastrofien voi olettaa jäävän lievemmiksi kuin vaikkapa vielä vuosikymmen sitten voitiin pelätä.

Siksi myös nyt opiskelevien nuorten kannattaisi keskittyä kehittämään omia kykyjään ja taitojaan löytää rakentavia ratkaisuja. Ja oppia katsomaan rohkeasti tulevaisuuden mahdollisuuksiin sen sijaan, että pelkäävät itkua tuhertaen pahimman mahdollisen skenaarion toteutumista. Tällaista kehitystä kannattaisi myös yliopisto-opettajien tukea opetuksessaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!