Pitäisikö laki ja oikeuslaitos siirtää demokraattisen päätöksenteon saavuttamattomiin?

Helsingin sanomien pääkirjoitustoimittaja pohdiskeli muutama päivä sitten sitä, että pitäisikö lakiin sisällyttää sellaisia kohtia, joita ei voisi muuttaa lainkaan demokraattisesti. Jo aiemmin asiaa oli pohdiskellut professori Tuomas Ojanen, jonka näkemykset olivat saaneet tukea myös ministeri Anna-Maja Henrikssonilta (ruots). 

Pohdiskelun taustalla on ainakin Unkarin ja Puolan monien EU-poliitikkojen vastenmielisteksi kokemien hallitusten saavuttama kansansuosio, jonka seurauksena Unionille on kasaantunut roppakaupalla yhtenäisyysongelmia. Sekä oikeusoppineiden huoli poliitikkojen halusta puuttua oikeusistuimien toimintaan.

Ajatukseen palasi tänä aamuna historian professori Jukka Korpela, joka totesi ajatuksen demokratian vastaiseksi ja ettei se toteutuneen historian valossa kuulu länsimaiseen maailmaan. Sen sijaan siinä on nähtävissä yhtäläisyyksiä itämaiseen sharian ajatukseen jumalan laista.

Olen Korpelan kanssa täsmälleen samaa mieltä. Kansanvallan sitominen nykyiseen ajatusmaailmaan on ylimielinen ajatus, jonka mukaan juuri nyt olisi sellainen hetki, jolloin meidän tietämyksemme riittää myös tulevaisuuden näkemiseen. 

Lisäksi haluan nostaa jälleen esille toisen nimenomaisesti oikeusoppineisiin liittyvän tosiasian. Lienee nimittäin niin, että myös juristit ovat ihmisiä omine poliittisine mielipiteineen. 

Siksi myös heillä on poliittisia ambitioita, jotka näkyvät oikeuskäytännössä ja käytännössä korruptoivat osittain Montesquieulaisen vallan kolmijako-opin. Ja tämä tapahtuu sitä varmemmin, mitä suurempi autonomia oikeuslaitoksella on. 

Suomessahan ylin tuomiovalta on korkeimman oikeudella, johon kuuluvan presidentin ja oikeusneuvokset nimittää tasavallan presidentti. Tämä linkki lieventää jonkin verran riskiä siitä, että oikeusjärjestelmä ajautuisi jonkin poliittisen klikin valtaan - mutta vain siinä tapauksessa, että presidentti on tietoinen tällaisesta riskistä. 

Käsittääkseni juuri korkeimman oikeuden kokoonpanoon puuttuminen Puolassa on ollut eniten muita EU-maita hiertävä seikka. Puolalaisia voidaan tietenkin arvostella, koska he lyhensivät päätöksellään istuvien tuomareiden työssäoloaikaa, mutta nyt käsiteltävän ehdotuksen kannalta huolestuttavampaa on se, että Unkarin tapauksessa monet EU-poliitikot ovat olleet näreissään siitä, kun maan parlamentti normaalin työjärjestyksen mukaan nimitti korkeimman oikeuden johtoon hallitusta miellyttävän tuomarin. 

Jälkimmäisessä tapauksessa on nähtävä kaksi huomionarvoista seikkaa. Ensinnäkin EU-poliitikot puuttuvat siinä jäsenmaan täysin legitiimiin toimeen, jossa istuva hallitus käyttää valtaansa lakien mukaisesti.

Ja toiseksi se saattaa kertoa siitä, että EU:ssa poliitikot - mahdollisesti korkeiden oikeusoppineiden ohjaamana - saattavat haaveilla oikeuslaitoksen ja poliittisen päätöksentekojärjestelmän täydellisestä erottamisesta. Eivätkä siis ymmärrä sitä, että tämän loogisena seurauksena oikeuslaitos alkaisi täydentää itseään prosessissa, jonka loogisena seurauksena olisi ennemmin tai myöhemmin johonkin poliittiseen aatesuuntaan kallistuvan klikin nouseminen ehdottomaan valtaan oikeuslaitoksessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikan suhde oikeusvaltioon on selvitettävä puolin ja toisin
Viikonloppu osoitti toimivia demokratioita
KHO:n presidentti yllytti poliisia laittomuuksiin; entä sitten?

Valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti

Oikeuslaitos meillä ja muualla toimii omien periaatteidensa mukaan. Näin sivulta katsoen kuitenkin näyttää siltä, että noista periaatteista on oikeudenmukaisuus ja terve järki kaukana - ainakin ajoittain.

Vai mitä pitäisi ajatella seuraavista?

Oulussa silmittömään tappoon jo aiemmin syyllistynyt mies ampui pizzeriayrittäjän ilmeisesti hetken mielijohteesta. Miehen aiempaa verityötä puitaessa hovioikeus laski käräjäoikeuden langettamaa tuomiota. Ilman hovioikeuden toimintaa eläisi pizzeriayrittäjä mitä ilmeisimmin tänäkin päivänä ja tarjoasisi oululaisille asiakkailleen ruokaa kuten ennenkin.

Iso-Britanniassa puolestaan kaksi täysi-ikäistä miestä raiskasi 11 vuotiasta tyttöä ja videoi tapahtumat. Brittituomari langetti miehille lievät 40 kuukauden tuomiot, koska tyttö oli sen mukaan "vapaaehtoisesti" touhussa mukana. 

Yököttävää, mutta sentään suomalaista oikeuskäytäntöä ankarampaa: meillähän juuri tuomittu alle kymmenvuotiaan uhrinsa lapsuuden pilannut savolaismies selvisi vuoden ja kahdeksan kuukauden tuomiolla. Vai oliko suomalaislapsi vielä brittiläistä kanssasisartaankin vapaaehtoisempi seksileikkeihin?

Nämä eivät ole ensimmäisiä oikeuden kummallisia päätöksiä. Suomalaisten kollektiiviseen muistiiinhan ovat lähtemättömästi piirtyneet vaikkapa Itä-Suomen hovoioikeuden omistuiset raiskaustuomiot ja Porvoon hampurilaissurma. Jälkimmäisessä oli muuten paljon samoja piirteitä kuin nyt Oulussa tapahtuneessa murhenätelmässä. 

* * *

Ylle kirjoittamieni tapahtumien seurauksena ryhdyin pohtimaan, miksi oikeuslaitos toimii kuten toimii.

Legendaarisinta ja ehkä korkeiden oikeusoppineiden ajattelua puhtaimmin valaisevaa oli ehkä aikanaan Eeva Vuoren lausuma ihmisten tasa-arvosta lain edessä: “Jos varakas henkilö kavaltaa tuhat markkaa, sillä on hänelle pienempi henkilökohtainen merkitys kuin pienituloiselle ihmiselle, joka kavaltaa saman summan. Siten hänen syyllisyysasteensa on oikeudellisesti ajatellen pienempi” (lähde). 

Minulle jäi epäselväksi, millä perusteella Vuoren lausuma on oikeampi kuin esimerkiksi tämä: "jos vauras varastaa saman summan ilman tarvetta kuin köyhä tarpeeseensa, osoittaa teko suurempaa välinpitämättömyyttä laista ja oikeudenmukaisuudesta. Siten hänen syyllisyysasteensa tulisi olla oikeudellisesti ajatellen suurempi". 

* * *

Niin tai näin. Varsinaisen ongelman tässä taitaa muodostaa Montesqueulaisesta vallan kolmijako-opista johdettu oikeuslaitoksen autonomia. Esimerkiksi Suomessa se tarkoittaa että korkeimman oikeuden jäsenet valitsevat itse erovuorossa olevan jäsenen seuraajan, jonka tasavallan presidentti sitten nimittää virkaansa, käytönnössä kumileimasimena toimien. 

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että maan oikeuslaitos on riippumaton muusta yhteiskunnasta, mikä tietenkin on vallanjaon kannalta hyvä ja tärkeää. Mutta toisaalta se antaa oikeuslaitokselle itselleen ehdottoman vallan omissa asioissaan; ja sitä kautta eri tuomioistuinten toimintalinjassa.

Tästä tuli mieleeni se, kun muuan Lordi Acton aikanaan laittamattomasti lohkaisi: "valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti".

Minusta näyttääkin siltä, että oikeuslaitoksen ylin johto ja sen seurauksena koko tuomiovalta on vieraantunut ympäröivästä yhteiskunnasta. Tavallisella kansalaisella ei presidentin valintaa lukuunottamatta ole laillisia keinoja vaikuttaa oikeuslaitoksen toimintaan. Ja tätä keinoakaan ei oikeasti voi käyttää, vai muistaako joku juuri käydyissä vaaleissa keskustellun preisdenttiehdokkaiden linjasta korkeimpien oikeusviranomiaten nimittämisasioissa? 

Niinpä oikeuden tuomiolinja voi elää omaa elämäänsä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen: sellaisten ihmisten ohjaamana, jotka eivät koskaan joudu kokemaan silmästä silmään tavallisen ihmisen arkea. Ihmekös tuo sitten, jos tuota arkea päivittäin elävä rahvas ei voi aina ymmärtää lopputulosta? Vaan pitäisikö asialle tehdä jotain vai antaa vain olla?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Kasvikauppa ja metsätuhot

Perustuslaki turvanamme

Väkivaltarikollisten ja muiden ihmisoikeuksista

KHO:n presidentti yllytti poliisia laittomuuksiin; entä sitten?