HS:n toimittajan kynänjälki oli kuin suoraan oppikirjasta

Helsingin sanomissa oli juttu puoliksi filippiiniläisestä Perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtajasta, Lauri Laitisesta. Kirjoitus valaisi hänen ajatteluaan puolueessa, jonka kyseinen Erkkomedian päätuote on viime vuosina näyttänyt mielellään negatiivisessa valossa.

Juuri tässä suhteessa HS:n artikkeli olikin blogimerkinnän ansaitseva. Se nimittäin valaisi poikkeuksellisen mehukkaasti journalistista vaikuttamista. 

Laitisen sitaatit ja näkemykset oli kirjattu juttuun sinänsä asiallisesti ja ne noudattelivat yleistä perussuomalaista linjaa. Siten lukija sai tietää, että hoitoallalle opiskeleva nuorisopoliitikko katsoo, ettei alipalkattu työ olisi filippiiniläishoitajankaan etu ja vastustaa siitä syystä itäaasialaisten hoitajien laajamittaista houkuttelua Suomeen. 

Sivumennen sanoen Laitinen on tässä asiassa enemmän kuin oikeassa, sillä tuoreen uutisen mukaan Akavan Piia Rekilä on kertonut, että "sairaanhoitajien työttömyys lähti reippaaseen kasvuun viime syksynä. Huhtikuun lopussa työttömänä oli 1 638 sairaanhoitajaa, mikä on 560 henkilöä enemmän kuin vuosi aiemmin."

Mutta palataan Helsingin sanomien juttuun, jossa Laitisen kerrottiin todenneen, että "meillä ei ole velvollisuutta pitää Suomessa ihmisiä, jotka eivät arvosta yhteiskuntaa tai ihmisten koskemattomuutta". 

Artikkelissa kerrottiin myös, että PS-nuorison puheenjohtaja pitää Euroopan Unionia Suomelle kalliina yleiseurooppalaisena rahanjakokoneena, joka pyrkii sääntelemään sitä, mitä ihmiset saavat sanoa. Ja juuri tässä kohtaa toimittaja aloitti journalistisen vaikuttamisensa. 

Hän nimittäin ryhtyi tulkitsemaan Laitisen tarkoitusperiä itsevaltaisesti ja kirjoitti, että "sillä hän viittaa cancel-kulttuuriin ja woke-piireihin, jotka ovat oikeistopopulismille niin rakkaita vihollisia, ettei aate ehkä selviytyisi ilman niiden vetoapua". Ja pyrki näin nollaamaan EU-eliitin parissa ja yleisemminkin vanhan politiikan puolueissa suositut sananvapauden rajoittamispyrkimykset.

Laitinen sen sijaan osoitti todellista demokratian merkityksen ymmärtämisestä toteamalla Vaihtoehto Saksalle puolueen eli AfD:n kohtelusta Saksassa, että "puolueet radikalisoituvat entisestään, kun ne ajetaan paitsioon. Ne kuitenkin keskittyvät ihan oikeisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin."

Tässä yhteydessä Laitinen osoitti myös oman sananvapautensa syvyyden toteamalla Sinimustasta liikkeestä, että "vaikka en itse pystyisi kannattamaan Sinimustia niin kai niilläkin täytyy olla oikeus harjoittaa poliittista toimintaa". 

Seuraavaksi toimittaja kysyi Laitiselta myös sitä, voisiko Perussuomalaiset olla tulevaisuudesta nykyistä monikulttuurisempi. Siihen Laitisella ei ollut vastausta, mutta hän kuitenkin huomautti, että Sebastian Tynkkysen noin kymmenestä avustajasta yksi on maahanmuuttaja. 

Tässä kohtaa seurasikin sitten toimittajan kynästä peräisin oleva lause, jossa todetaan "se on epäilemättä monikulttuurisuuden taso, jonka puolueen kenttä kestää." Ja näin vesitettiin Laitisen järkiperäinen kommentti vihjaamalla, että puolue olisi pikemminkin maahanmuuttajavastainen kuin -kriittinen. 

Näin siitä huolimatta, että Laitisen PS-nuorison puheenjohtajuus ja Chico Muyan asema puolueen europarlamentaarikon avustajina kertovat kiistatta, että kyse on nimenomaisesti maahanmuuttokriittisyydestä. 

* * *

Kirjoitin tämän tekstin siksi, että sen pohjana ollut HS:n juttu valaisi niin kirkkaasti sitä, miten journalistinen vaikuttaminen on tehokkainta. Pari pientä vihjausta ei tee artikkelista taistolaistyylistä lukijan karvat pystyyn nostavaa propagandaa, vaan soljuu lähes huomaamatta lukijan silmien ohi kylväen kuitenkin epäilyksen siemenen ja vahvistaen ennakkoluuloja etenkin silloin, kun sen lannoitteena on kirjoituksen kohteena olevaan puolueeseen jo aiemmin pitkäjänteisellä työllä liitetty negatiivinen narratiivi. 

Siksi en voi olla ihailematta Erkkomedian toimittajan kynän jälkeä. Onhan kommentoimani teksti kuin suoraan hienovaraisen piilovaikuttamisen oppikirjasta. Siis kerrassaan ihailtavan tehokasta propagandaa, joka uppoaa lehden urbaaniin lukijakuntaan kuin kuuma veitsi voihin!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Journalismin periaatteita noudattava media
Poliittisen oikeaoppisuuden alttari
Politiikan ensimmäinen uhri