perjantai 10. helmikuuta 2023

Poliittisen oikeaoppisuuden alttari

Helsingin sanomat julkaisi eilen pääkirjoituksen, jossa se herjasi perussuomalaisia näiden maahanmuuttopolitiikan takia. Kirjoituksen loppuun oli kirjattu väite, jonka mukaan "Perussuomalaiset kieltäytyy hyväksymästä tosiasioita".

Kyse oli luonnollisesti HS:n poliittista vasemmistoa tukevasta linjasta, joka yleensä toimii varsin hienovaraisesti. Tällä kertaa lehden toimituksessa sorruttiin kuitenkin edelle kirjaamani johtopäätöksen lisäksi vihjailemaan puolueen rasistisuudesta ja jopa äärioikeistolaisen terrorismin ruokkimisesta. 

Lehden kunniaksi on kuitenkin sanottava, että se julkaisi nopeasti Perussuomalaisten vastineen. Sen oli allekirjoittanut puolueen puheenjohtaja Riikka Purra. 

Siinä todettiin, että "Perussuomalaiset pohjaa maahanmuuttopoliittisen linjansa pilvilinnojen rakentelujen sijaan tutkimus- ja tilastotietoon". Sekä perustellaan puolueen näkemyksiä kertomalla se itsestäänselvyys, että "pysyvä nettomaahanmuuton kasvu auttaa pienentämään kestävyysvajetta vain, jos tulijoiden työllisyysaste ja tulotaso eivät poikkea suuresti kantaväestöstä", sekä toteamalla, ettei Suomessa täyty kumpikaan näistä edellytyksistä. 

Sen sijaan "meillä on OECD-maiden yksi suurimmista työllisyysaste-eroista kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä. Tulijoiden keskimääräiset tuotannontekijätulot jäävät huomattavasti suomalaisia matalammiksi ja sosiaaliturvariippuvuus on suurempaa".

Lisäksi Purra totesi puolueensa kannattavan korkeasti koulutettujen maahanmuuttoa siinä missä muutkin puolueet, mutta ihmetteli Suomessa käytävää keskustelua, "jossa matalapalkka-aloille kohdistuva maahanmuutto nähdään myös välineenä pitää Suomen väkilukua tietyllä tasolla. Kotoutumisen ongelmat ovat suuret jo nykyisellä määrällä. Demografiset tilastolliset tosiseikat eivät ole salaliittoteoria. Ruotsista voi katsoa, mitä tällaisen maahanmuuton liiallisesta kasvattamisesta seuraa."

Tämän blogin lukijat ovat luonnollisesti perillä maahanmuuton vaikutuksista ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Eikä kehitysmaalaisten invaasion vaikutus ole jäänyt huomaamatta myöskään Suomessa, vaikka yhden ruotsalaisen maahanmuuttajajengin pääsy maahamme onnistuttiinkin pysäyttämään

Asian ei luulisi olevan vieras myöskään HS:n päätoimittajalle. Ja siksi en voi olla ihmettelemättä tämän tarkoitusperiä. Eihän kai tarkoituksena kuitenkaan voi olla suomalaisen yhteiskunnan talouden ja turvallisuuden tahallinen tuhoaminen uhrilahjana vihervasemmistolaisen poliittisen oikeaoppisuuden alttarille?

32 kommenttia:

  1. Kuvaavaa on, että Purran vastaus on maksumuurin takana. Eihän sitä nyt kaikille näytetä! PS menee siinä mielestäni pieleen, että puhuu vain korkeasti koulutetetuista. Kyllä Suomessa voi hankkia ihan mukavasti ns. duunaritason ammateissa, mutta niihinkin
    tarvitaan nykyään oikeaa osaamista ja ammattitaitoa. Yhä teknillistyvä yhteiskunta tarvitsee monenlaisia ammatteja/tekijöitä, mutta ilman koulutusta ja pätevää työnohjausta tehdään sutta ja sekundaa; yhtenä esimerkkinä lopulta kalliiksi tulevat rakennusalan jatkuvat ongelmat.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole maksumuurin takana. Kun menet HS sivuille ja haet klo 2.00 kohdalta niin Purran vastaus on luettavissa.
      Jostain syystä kun klikkaa Professorin sivun linkkiä niin se näyttää olevan maksumuurin takana.
      Purralta asiallinen ja hyvä vastaus. PS:n toiminnassa on järki mukana mitä ei voi monestakaan muusta puolueesta sanoa.

      Poista
    2. Persujen linjaus on, että maahanmuuttaja on Ok niin kauan kuin työntekijän palkka riittää elämiseen ilman valtion tukea. Mielestäni järkevä ajatus.

      Poista
  2. Työvoimapula ratkeaisi, jos työnantajat maksaisivat työstä. Jo matalapalkka-aloista puhuminen kertoo syyn alojen ongelmasta: palkat eivät houkuttele tekijöitä. Ahneet työnantajat haluavat orjia tekemään itselleen rahaa. Kun niitä ei koulutetuista suomalaisista löydy, tuotetaan maahan persreikämaista kaikenmaailman huseeraajia siinä toivossa, että jotkut niistä suostuvat tekemään paskaduunia ruokapalkalla siitä kiitollisina, että ovat päässeet rottien keskeltä tänne. Valitettavasti suvakit pilaavat bisnekset, kun neuvovat tulijat sossun piiriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei palkkoja voida nostaa tuottavuutta korkeammalle. Meidän "työvoimapulamme" johtuu melkolailla puhtaasti siitä että olemme luoneet sosiaaliturvajärjestelmän joka kilpailee "työvoimasta" palkkatyön rinnalla. Eli valtio maksaa niin hyvää palkkaa sosiaaliturvana, etteivät työnantajat kykene kilpailemaan sen kanssa. Ei tarvitse olla edes keskiasteen koulutettu, peruskoulu riittää, kun osaa laskea ettei työhön meno kannata eli ei maksa vaivaa siirtyä valtion sosiaalipalkoilta palkkatyöhön.

      Tämä on aivan yksinkertaisesti sen eetoksen lopputulos jossa on haluttu ettei työttömän lapsilta puutu mitään mitä töissäolevien lapsilla on. Tuo ajatus vie käytännössä insentiivit tehdä työtä ja raahautua työpaikalle joka arkipäivä. Melkein saman saa järjestämällä asiansa siten ettei työllisty. Ja siihen ei kovin suurta neroutta tämän systeemin vallitessa tarvita. On vain sellainen mahdollisissa työhönottotilanteissa, ettei kukaan halua palkata. Joko luonnostaan tai teatterilahjakkuutta käyttäen.

      Tämä kiva ja kaunis ajatus että yhteiskunnan elätin ja hänen lapsiensa ei pitäisi kärsiä tilanteestaan, on se perimmäinen syy. Kaunista ja humaania, muttei yhtälö toimi. Ihmisiä kun ollaan. Sosialismista on muutenkin sanottu että kiva idea, väärä eläinlaji. Kun tuo tosiasia tunnustetaan, voidaan alkaa korjaaviin toimenpiteisiin, mutta ne eivät ole kaikille mukavia. Hankeen ei saa ketään jättää, mutta että yhteiskunnan elätillä pitäisi olla sama elintaso kuin työtätekevällä on kyllä yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta täysin katastrofaalinen malli. Mutta sitä mallia me nyt tällä hetkellä noudatamme, eikä kukaan uskalla sitä haastaa ja tunnustautua hirviöksi.

      Poista
    2. Inhorealistista analyysiä, mutta valitettavasti totta.
      Lisäksi työttömyydellä ei enää ole stigmaa eli siitä ei tunneta häpeää, vaan on aivan luonnollista ja laajasti hyväksyttyä sanoa, että ei kannata mennä töihin, kun sossusta saa lähes saman. Eli yhteiskunnassamme on vallalla erittäin paha ja kohtalokas asennevamma, kun ei enää koeta velvollisuudeksi elättää itsensä työllä.

      Poista
    3. Homma lähti vihkoon siinä vaiheessa kun tukien saamisesta tuli ei-hävettävää. Työttömyydelläkin oli stigmansa mistä haluttiin yleensä eroon mutta kanssaihmiset ymmärsivät että sellainen voi tilanne välillä jollain olla. Mutta sossun luukkuun ei kukaan julkisesti tunnustanut tukeutuvansa.

      Tänä päivänä puhutaan sujuvasti tuista osana omaa toimeentuloa, ja retoriikka on julkisuudessa sitä että jollei tukia nosteta on se vähäosaisilta pois ottamista.

      Poista
    4. Aivan lähipäivinä pari naishenkilöä ehdotti, että valtiovallan pitäisi perustaa instanssi, joka virkatyönä selvittäisi mitä sosiaalietuuksia kullekin kuuluu, ettei vain keneltäkään jäisi saamatta hänelle mahdolliset etuudet. Että aikoihin on eletty...

      Poista
    5. Termi on "sosiaalietuuksien alikäyttö".

      Poista
    6. Elämässä.fi on taannoin lopetetun postilla jaetun KELA-sanomien manttelinperijä. Digitalisaatio etenee tälläkin alalla.

      Poista
    7. Vuonna 2019 yritystukia jaettiin lähes 9 miljardia, joista valtaosa meni suuryrityksille. Näistä tuista työnantajat eivät jostain syystä valita.

      Poista
    8. "Ei palkkoja voi nostaa tuottavuutta korkeammalle." Mitenhän hallintohimmelien virkamiesten ja -naisten monien tuhansien eurojen kuukausipalkat perustellaan? Entä vaikkapa tiedepiireissä häärivien "hauska tietää" -tutkijoiden pilipalituotoksien arvo, miten se lasketaan? Entä suuryritysten herrakerhojen hallintopalkkioiden tuottavuus? Maataloustukiaisilla kituuttavien viljelijöiden panos? Hoitotyötä tekevät?

      Ruumiillisen työn tekijät ovat siis ainoa ryhmä, jonka pitää tyytyä palkkaan, joka juuri ja juuri riittää ruokaan, siis paiskimaan ruokapalkalla? Jos persut ajattelevat näin, niin taidanpa jättää äänestämättä kokonaaan.

      Poista
    9. Yritystuet ovat vasemmistoretoriikkaa, kyseessä ovat verohelpotukset. Vähän kuin fossiilisten polttoaineitten tuki, mikä tarkoittaa että jos bensiinin hinnasta veroluonteisia maksuja on 54% ja dieselin 46%, nauttii diesel 8% polttoainetukea.

      Toisin päin tämä toimii että jos sosiialitukiin ei myönnetty ehdotettuja 10% indeksikorotuksia entisen päälle, otettiin silloin juuri kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta.

      Sosialismin päämäärä on että valtio verottaa tuloistasi 100% ja jakaa osan sitten tukina takaisin - kunhan muistat vaan ajatella ja äänestää oikein.

      Poista
    10. Anonyymi10. helmikuuta 2023 klo 16.41

      Älä viitsi tekeytyä tyhmemmäksi kuin olet. Ei niitä tietenkään millään tuottavuudella perustella. Julkisesta puolesta on tullut jo viitisentoista vuotta sitten palkkajohtaja eli siellä on perustasolla paremmat palkat ja lokoisammat työt kuin yksityisellä. Kyllä se on vain ihan yksinkertaisesti niin että jos firma ei tienaa henkilön työllä hänen palkkansa ja sivukulujen vertaa tai vain sen verran, niin hänen tuottavuutensa ei ole riittävä palkan maksamiseen. Luuletko että firma tai yrittäjä hyvää hyvyyttään repii omasta taskustaan sen erotuksen sille tuottamattomalle työntekijälle? ei revi, koska sellainen firma on konkassa alle aikayksikön. Siinä ei ole idiootti hyvä mitään eroa tekeekö se palkkansa vertaa tuottamaton hemmo ruumiillista vai ns. henkistä työtä, kohtalo on sama. Niin firman kuin työntekijän kohtalo. Konkurssi ja kilometritehdas.

      Poista
    11. Sellainen periaate tuntuisi kohtuulliselta, että työttömyyskorvaus ja muut sosiaalituet velvoittaisivat saajansa tekemään yhteiskunnan osoittamaa työtä. Vai onko täysin mahdoton ajatus, että joutuisi tekemään jotain työtä saamansa (muiden tienaaman) rahan eteen.

      Poista
    12. Ennenhän näin olikin. Niitä kutsuttiin hätäaputöiksi. Tehtiin teitä, rautateitä, kanavia, aina oli kysyntää isoissa valtion hankkeissa miehelle ja lapiolle. Mutta nykyään on vaikeaa työllistää ihmisiä massamaisesti, kun enää ei oikeastaan ole olemassa vähän koulutusta vaativia töitä ja koneet tekee voimaa vaativat hommat.

      Poista
    13. Anonyymi 16.50. Jos firma ei tule toimeen muuten kuin orjatyöllä, se joutaa kaatuakin. Silloin tuotteen hinnoittelu tai yritysidea on epäonnistunut. Ennen kuin haukut toisia idiooteiksi, mieti, kuka haluaa nyrkkipajaasi töihin tekemään sinulle rahaa nälkäpalkalla. Työ ei ole monellekaan elämäntapa, vaan osa elämää.

      Poista
    14. Olet siis sitä mieltä, että muiden on elätettävä näitä elämäntapaintiaaneja, joita ei työnteko kiinnosta. Ei ihme. että Suomessa on ryöstöverotus työssäkävijöille.

      Poista
    15. Huokaus, juu, sitähän minä juuri selitin.

      Poista
    16. Kuka tässä mistään nälkäpalkasta on puhunut? sen sinä toit keskusteluun aivan itse. Jos palkka on parin tonnin sossutulojen sijaan kolme tonnia, niin se ei kyllä enää ole mikään nälkäpalkka. Tai kaksi ja puolikaan ei ole enää sellainen. Jos sillä ei tule toimeen, niin kannattaa miettiä kulutustottumuksiaan vs. se koulunkäynti-innokkuus. Tuon palkkaluokan töihin ei mitään korkeakoulutuksia tarvita, kaupan kassa saa tuota luokkaa ihan peruskoulupohjalta. Mutta se on edelleenkin aivan sama mikä se palkkataso on, sen palkkansa suuruuden eteen pitää olla omalla työllään tuottavuutta vielä suuremmalla summalla. Jos työsi ei tuo firmaan reilusti enemmän kuin mitä sinulle maksetaan, et ole tuottava työntekijä ja jos sinulle maksamista jatketaan niin firma menee konkkaan. Aivan yksinkertainen totuus.

      Poista
    17. Klo 10.14. Tuosta näkee, kuinka huonoja palkkoja maksetaan. Kaikki elinkustannukset ovat vuodessa nousseet älyttömästi, mutta palkat eivät. Ahneet kauppiaat ja kitupiikkiset pienyrittäjät riistävät kansalaisia. Toki voidaan siirtyä neuvostojärjestelmään, jossa kaikilla on "töitä". Kun ollaan maksavinaan palkkaa, ollaan myös tekevinään töitä. Tuloksena on se, että työn laatu huononee, eikä tavaroita ole tarpeeksi.

      Kun herraa leikkiviltä pikku pomoilta puuttuu tyystin psykologinen näkemys, eivät he osaa motivoida tekijöitään joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Naama norsunvitulla "piiskataan" duunareita, jotta tuottavuus paranisi. Eräs yrittäjä sen sijaan osasi motivoida: Hän jakoi alaisilleen firman osakkeita ja tuottavuus nousi. Jakoi lisää, ja taas nousi.

      Poista
    18. Täälläkin näkee näitä ammattikoulusta ponnistaneita pikku pomoja valittamasta kannustinloukuista. Kun ei tiedetä mitään historiasta, voi näistäkin puhua "asiantuntijana". Yli sata vuotta sitten USA:ssa ei juuri sosiaaliapua tunnettu, toisin sanoen siellä ei tunnettu kannustinloukkoja. No, saivatko ahneet työnantajat sitä, mitä halusivat?

      Ihmisten oli elääkseen pakko ottaa heikosti palkattua tehdastyötä, mutta eivät he siinä kauan viihtyneet, jos työ oli yksitoikkoista ja huonosti palkattua. Tämän huomasi Henry Ford autotehtaallaan, jossa oli siirrytty liukuhinatöihin.

      Yksi työntekijä teki yhden vaiheen, mikä oli äärimmäisen puuduttavaa. Työntekijä jaksoi sitä pari viikkoa ja lähti pois juuri, kun oli oppinut homman. Piti kouluttaa taas uusi työntekijä tilalle, jolloin tuottavuus jäi heikoksi.

      Ford keksi maksaa työntekijälle kaksi kertaa enemmän, mitä autotehtailla silloin yleensä maksettiin. Työväki alkoi viihtyä ja tuottavuus parani huimasti, kun työntekijät olivat motivoituneita ja osaavia.

      Tässä siis esimerkki siitä, että työnantaja voi maksaa enemmän, kuin työntekijän laskennallinen tuottavuus on, koska motivoitunut työntekijä tekee tehokkaammin. Paras motivaattori Fordin tehtaalla oli reilu palkka.

      Poista
    19. Fordin palkanmaksustrategian takana oli ajatus, että näin työläisellä oli varaa ostaa itselleen tehtaan tuote. Valtio ei vetänyt puolikasta välistä.

      Poista
    20. Tuo Fordin menetelmä edellyttää, että tuotteella on kova kysyntä, muuten koko homma loppuu hyvin lyhyeen.

      Poista
  3. Vierasmaalaiset pizza-lähetit ovat yhteiskunnallemme tarpeettomia laiskojen palvelijoita.

    VastaaPoista
  4. Puhtaat elintasoshoppaajat erikseen, mutta kuten monta kertaa todettu bloginpitäjänkin toimesta ei pohjoismainen korkea sosiaaliturva ja avoimet ovet toimi yhdessä. Ratkaisuna laaja sosiaaliturva tulisi muuttaa välittömästi kansalaisuuteen perustuvaksi.

    Monet maahan tulevat työntekijät tulevat varmasti hyvillä aikomuksin, koska se suomalaisittain matala palkkakin on moninkertainen lähtömaahan nähden. He vaan oppivat nopeasti sosiaalidemokratiaan, jossa ei kannata tehdä niitä matalasti palkattuja töitä kun kotona makaamalla tai jopa maasta pois olemalla tienaa lähes saman kuin siellä 'paskaduunissa'. Joissain tapauksissa jopa enemmän kun otetaan välilliset vaikutukset huomioon. Tämän tajuamiseen ei tarvita edes kovin korkeaa älykkyyttä koska suomalaiset virkahenkilöt neuvovat ja kannustavat tähän ihan toimenkuvansa puolesta.

    Tämä toiminta jatkuu, kunhan muistat äänestää oikein. Se opetetaan tulijoille ensimmäisten asioiden joukossa ja on todennäköisesti koko homman pihvi.

    VastaaPoista
  5. Hesari yms ei tavoittele rehellisyyttä kirjoituksissaan. Tarkoitus on vain pitää persut oppositiossa.

    VastaaPoista
  6. Hesarin pääkirjoitukset ja kolumnit muuttuvat vaalien lähestyessä aina vain absurdimmiksi. Asiat käännetään päälaelleen ja musta maalataan valkoiseksi ja valkoinen mustaksi.
    Jos tosiasioiden tunnustamisesta puhutaan, niin nimenomaan Perussuomalaiset on ottanut esille matalapalkkamaahanmuuton todellisen luonteen korkeine sosiaalitukiriippuvuuksineen ja muine ongelmineen. Melkeinpä kaikille muille puolueille tärkeintä on mikä tahansa työikäisten maahanmuutto, oli sitten kysymys koodarista tai kamelipaimenesta.
    Ilmeisesti pääkirjoitustoimittajilla primitiivinen persuviha
    sumentaa rehellisyyden ja itsekunnioituksen, kun ilkeävät suoltaa räikeää propagandaa. Pääkirjoitusten kirjoittaminen anonyyminä varmaan poistaa vähäisenkin itsekritiikin.

    VastaaPoista
  7. Tähän on tultu vihervasemmiston aikakaudella.
    Virkakunnan päivitetyt rätingit ja valtiovarainministerin jeesustelua:

    Yle tänään

    Suomen talous on tulevina vuosina jo lähtökohtaisesti 10 miljardia pakkasella joka vuosi, sanoo ministeri Saarikko

    Virkakunnan arvion mukaan tilanne on vakava ja nopeasti heikentynyt, valtiovarainministeri Annika Saarikko toteaa.

    https://yle.fi/a/74-20017305

    Artikkelista poimittua

    Seuraava hallitus joutuu aloittamaan työnsä pahasti takamatkalta valtion menojen ja tulojen tasapainottamisessa.

    Pelkästään inflaatio ja nykyisten lainojen korkomenojen nousu tarkoittavat, että valtio joutuu ottamaan velkaa vähintään 10 miljardin euroa vuosittain ensi hallituskaudella kattaakseen menot.

    Näin laskee valtiovarainministeriö, joka julkaisee ensi maanantaina tilannekuvan uuden hallituksen työn pohjaksi.
    ----------------------

    On aika siirtää vihervasemmisto ja ideologiat oppositioon ja perussuomalaiset hallitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtäväksi jää, kuinka seuraava hallitus ryhtyy purkamaan Marinin kabinetti rakentamaa pommia. Varmaa tässä vaiheessa on vain se, että teki niin tai näin, tulee seuraavissa vaaleissa rökäletappio.

      Poista
    2. Syksyn lisäbudjetissa ei löydetty mitään karsittavaa, mutta talouden tila ei todellakaan ole voinut nyt tulla yllätyksenä! Ei vaan haluttu suututtaa äänestäjiä, kun on vaalit tulossa. Epärehellistä ja arvotonta toimintaa. Sietäisivät hävetä!

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!