Helsingin Sanomat luetteli pääkirjoituksessaan syitä sille, miksi maapallon selkärankaiset eläimet ovat uhattuna. Sen mukaan "elinympäristöjen pilaantuminen ja katoaminen, liiallinen metsästys ja kalastus, saasteet, vieraslajit sekä ilmastonmuutos ajavat lajeja yhä ahtaammalle".
Hiukan myöhemmin pääkirjoitus vielä tähdentää, että "syynä ahdinkoon on kasvava kulutus. Lajit katoavat, koska ihmiset kuluttavat liikaa luonnonvaroja ja päästävät ilmaan liikaa hiilidioksidia. Maapallo ei uusiudu samaa tahtia."
Toimenpiteeksi lehti ehdottaa, että "suunnan kääntämiseksi tarvitaan toimia niin valtioilta, yrityksiltä kuin kuluttajiltakin, jotta vastuullinen, luonnonvaroja säästävä hyödykkeiden tuotanto ja kulutus pääsee vallalle".
Maapallon selkärankaisten eläinten lukumäärän väheneminen on sinänsä tosiasia, jota ei voi kiistää. Esimerkiksi National Geographic -lehti julkaisi jo pari vuotta sitten samasta aiheesta kirjoituksen. Sen mukaan eläinten väheneminen johtuu lähinnä sopivien elinympäristöjen katoamisesta ja tuhoutumisesta, metsästyksestä ja kalastuksesta, ilmastonmuutoksesta, ympäristön saastumisesta, tautien leviämisestä sekä vieraslajeista.
Mikä mielenkiintoisinta, National Geographicin jutussa todettiin, että eläinten lukumäärän lasku tapahtuu kehitysmaissa. Korkean elintason maissa niiden määrä on vähenemisen sijaan kasvanut kymmenellä prosentilla. Tästä ei Helsingin Sanomien päätoimittaja hiiskahda sanallakaan.
Se, minkä molemmat lehdet jättävät kertomatta liittyy eläinten määrän laskemisen perimmäiseen syyhyn. Se on väestönkasvu kehitysmaissa, josta seuraavat jutuissa mainitut eläinten määrien vähenemiset.
Enemmän ihmisiä tarkoittaa elintilan valtaamista luonnolta eli elinympäristöjen tuhoutumista, lisääntyvää ruuan kulutusta ja siten myös niin metsästystä ja kalastusta kuin peltojen raivaustakin, lisääntyvää kasvihuonekaasujen ja saasteiden tuottamista sekä ihmisen mukana leviävien taudinaiheuttajien ja vieraslajien liikkumista. Siten edellä siteeratuissa lehdissä mainitut syyt eläinten vähenemiselle ovat kaikki seurausta liiallisesta väestönkasvusta, joka on ymmärrettävä eläinlajien vähenemisen perussyyksi.
Siksi Helsingin Sanomien ehdotus ongelman ratkaisemiseksi on tehoton. Väestönkasvu ei pienene sellaisilla valtioiden, yritysten ja kuluttajien toimilla, joilla vastuullinen, luonnonvaroja säästävä hyödykkeiden tuotanto ja kulutus pääsee vallalle. Siksi niiden esille nostaminen on älyllisesti epärehellistä samaan tapaan kuin olisi väite Saharan erämaan muuttamisesta maapallon ruoka-aitaksi kastelukannun avulla.
Älyllisen epärehellisyyden sijasta olisi puututtava edellä mainittuun perussyyhyn. Maailman väestönkasvu on nykyisin keskittynyt kehitysmaihin, erityisesti Afrikkaan. Sen väkiluku kasvaa vuosittain kymmenillä miljoonilla ja saavuttanee neljän miljardin ihmisen rajan tällä vuosisadalla. Jos ja kun niin käy, jokainen voi mielessään todeta kuinka paljon maanosan eläimille jää elintilaa.
Suuri kysymys kuuluukin, että miksi kehitysmaiden väestönkasvulle ei tehdä mitään? Miksei kehitysapuun sidota tehokkaita Kiinan mallin mukaisia väestöohjelmia? Miksei noiden maiden naista lapsentekokoneeksi alistaviin kulttuureihin tartuta? Ja miksi katastrofitilanteissa tuhoalueille syydetään apua, jotta saadaan varmistetuksi ympäristön ja taloudellisen kestokyvyn kannalta liiallisen väestömäärän säilyminen?
Niin, kyllä minä tiedän. Itsenäisen valtion asioihin ei ole lupa puuttua ulkopuolelta, kaikki kulttuurit ovat erilaisia mutta samanarvoisia ja hädässä olevaa on autettava. Kaikki omalla tavallaan hyviä asioita, mutta niistä kiinni pitämisen lopputulos on negatiivinen niin luonnon kuin ihmiskunnankin kannalta. Hyvät aikomukset ovat siis jälleen kerran kiveämässä tietä helvettiin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nöyristelyn aika on ohi
Luonnonvarojen ylimenopäivä antaa väärän signaalin
Sodassa, rakkaudessa ja tiedonvälityksessä kaikki on sallittua
maanantai 31. lokakuuta 2016
sunnuntai 30. lokakuuta 2016
Monikulttuurisen sotajoukon syvin olemus
Irakin Mosulissa taistelut ovat olleet käynnissä jo jonkin aikaa. Islamistinen ISIS on todellisissa vaikeuksissa ja kärsinee ajan myötä tappion. Siviiliuhreiltakaan tuskin vältytään.
Tässä yhteydessä aamun lehti tarjosi mielenkiintoisen kirjoituksen, joka valaisee sitä problematiikkaa, jonka seurauksena Irak ja monet muutkin samojen seutujen valtiot ovat jatkuvien ongelmien kierteessä. Otetaanpa pari lainausta.
"Shiiataistelijoiden osallistuminen taisteluun Mosulista on herättänyt Isisin vastaisen liittouman sisällä kiivasta keskustelua. Heidän osallistumistaan ovat vastustaneet muun muassa Irakin kurdit ja Turkki."
"Yhteinen vihollinen pitää ryhmittymän koossa, mutta jos ja kun Mosul vallataan, edessä on kysymys, kenen tahtoa sitten noudatetaan. Pelkona on, että valtaajat alkavat taistella keskenään."
Ajattelin ensin kommentoida lainauksia tavalliseen tapaani, mutta eivätpä nuo taida kaivata selittelyä - niiden sanomahan on selvä kuin pläkki. Sen sijaan olisi hyvä jos Suomessakin huomattaisiin etnis-kulttuurisesti kohtuullisen yhtenäisen kansakunnan edut suhteessa monikulttuuriseen tilkkutäkkiin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
lauantai 29. lokakuuta 2016
Afgaanimies sai vähän förskottia
Olen aiemmin kirjoittanut paljon humanitaarisesta maahanmuutosta. Eli siitä kuinka maailman kriisipesäkkeistä paenneet ihmiset ovat etsineet uutta tulevaisuutta korkean elintason länsimaista.
Sinänsä olen, luullakseni lähes kaikkien suomalaisten tavoin, vakaasti sitä mieltä, että lähtökohtaisesti jokaisen ihmisen tulee auttaa mahdollisuuksiensa mukaan hädässä olevaa. Siitä huolimatta olen tässä blogissa keskittynyt lähinnä vaatimaan kireää maahanmuuttopolitiikkaa.
Se johtuu siitä, että humanitaariseen maahanmuuttoon liittyy kolme keskeistä ongelmaa, jotka tekevät liberaalista pakolaispolitiikasta käytännössä hulluutta.
Ensimmäinen on monien tulijoiden halu säilyttää oma kulttuurinsa, joka käytännössä ehkäisee vastaanottavaan yhteiskuntaan integroitumista. Ja sitä kautta heikentää vastaanottavan yhteiskunnan halua ottaa vastaan tulijoita, koska heistä muodostuu helposti veronmaksajien pysyvä kustannuserä, tiettyihin rikollisuuden lajeihin profiloitunut etnis-kulttuurisesti leimautunut ryhmä sekä kantaväestön joidenkin ainesten avoimen vihan kohde. Lisäksi oman kulttuurin ylläpitämisestä seuraa vaara alkujaan turvattomuuteen johtaneiden kehitysmaiden sisäisten kriisien siirtymisestä länsimaihin.
Toinen ja vielä suurempi ongelma liittyy humanitaaristen pakolaisten määrään. Lähi- ja Keski-idän sekä Afrikan väestön kasvaessa kymmenien miljoonien ihmisten vuosivauhdilla seuraavat taloudelliset ja poliittiset katastrofit vääjäämättä toisiaan. Näiden seikkojen seurauksena humanitaariselle maahanmuutolle länsimaihin ei ole nähtävissä luonnollista loppua.
Kahden edelle kirjoittamani kohdan yhteistuloksena hyvää tarkoittava liberaali pakolaispolitiikka johtaa vääjäämättä kantaväestön jäämiseen vähemmistöksi kotimaissaan. Siitä puolestaan seuraa yhteiskunnan ja kulttuurin pysyvä muutos - ellei vuosikymmenissä niin kuitenkin viimeistään muutamissa vuosisadoissa. Maailman liberaaleinta pakolaispolitiikkaa harjoittaneessa Ruotsissa näin tullee käymään vielä minun tai viimeistään lasteni elinaikana.
Kolmas ongelma on turvapaikkajärjestelmän laajamittainen väärinkäyttö. Turvapaikkoja hakee todellista hätää pakenevien lisäksi valtava määrä parempaa elintasoa etsiviä ihmisiä. Tämän seurauksena on Suomeenkin jouduttu rakentamaan kallis turvapaikanhakuprosessi vastaanottokeskuksineen ja hädänalaisuuden selvittämiskoneistoineen.
Näistä valtavista investoinneista huolimatta Suomeen jää edelleen aidosti turvaa tarvitsevien lisäksi joukoittain ns. elintasopakolaisia. En koe, että minulla tai muillakaan suomalaisilla on mitään syytä - saati velvollisuutta - kustantaa heidän elämistään omilla verovaroillani.
Helsingin Sanomat kirjoitti tänään afgaanimiehestä, joka oli palautettu Afganistaniin. Tosin mies oli asunut lapsuudesta asti Iranissa, mistä hänet oli oman kertomansa mukaan palautettu Afganistaniin luvattoman työnteon takia. Siellä hän oli halunnut - edelleen oman kertomuksensa mukaan - naida toisuskoisen tytön, minkä seurauksen tämän sukulaiset olivat uhanneet tappaa hänet.
Maahanmuuttoviraston tutkimuksissa miehen tarinaa ei voitu tarkastaa, koska tämä ei voinut todistaa henkilöllisyyttään. En kuitenkaan ihmettele, että palautuskäsky kävi. Näin siksi, että tarina vaikuttaa hyvin laaditulta hmh... tarinalta.
Ensimmäinen epäilyksiä herättävä seikka on se, ettei Iran ole sellainen lähtömaa, josta tuleva shiia-muslimi voisi saada turvapaikan. Sen saamiseksi Iranista tuleva henkilö ei siis voi kertoa tulevansa Iranista, vaan lähtöalueen ja vainon on tarinan mukaan tullut tapahtua jossain muualla - esimerkiksi Afganistanissa.
Toinen ongelmallinen asia on afgaanimiehen kertoma vainon syy. Vaikka onkin uskottavaa, että sunnimuslimi saattaisi hyvinkin kieltää tyttäreltään naimakaupan shiialaismiehen kanssa, on vaikea nähdä että pelkästä kosinnasta voisi seurata todellinen kuolemanvaara.
Kuin naulaksi arkkuun kerrotaan Helsingin Sanomien jutun lopussa vielä kolmas seikka, joka käytännössä varmistaa sen, että viraston tekemä johtopäätös turvapaikkahakemuksen hylkäämisestä on ollut oikea. Lehden mukaan "Alizadeh ei enää vastaa puhelimeen. Hän kertoo lyhyesti Facebookin kautta päättäneensä ottaa riskin ja palata laittomasti Iraniin etsimään töitä."
Toisin sanoen Helsingin Sanomien haastattelema iraninafgaani kävi kokeilemassa onneaan Suomessa, sai vastaanottokeskuksessa vuoden elatuksen, hylkäyksen sepitettyyn tarinaansa ja palasi takaisin kotipuoleensa.
Näin runollisesti ilmaistuna.
Sosiaalituella elämisen mahdollisuus lännessä haihtui
ja elintasopakolaisuus työntekoon Iranissa vaihtui.
Ei siis tullut turvapaikkalotossa pääpottia,
mutta vastaanottokeskuksesta sentään vähän förskottia.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Afgaanien palautukset voivat alkaa
Afganistanista, Irakista ja Somaliasta tuli turvallisia maita
Turvapaikanhakijat ovat rationaalisesti toimivia ihmisiä
Sinänsä olen, luullakseni lähes kaikkien suomalaisten tavoin, vakaasti sitä mieltä, että lähtökohtaisesti jokaisen ihmisen tulee auttaa mahdollisuuksiensa mukaan hädässä olevaa. Siitä huolimatta olen tässä blogissa keskittynyt lähinnä vaatimaan kireää maahanmuuttopolitiikkaa.
Se johtuu siitä, että humanitaariseen maahanmuuttoon liittyy kolme keskeistä ongelmaa, jotka tekevät liberaalista pakolaispolitiikasta käytännössä hulluutta.
Ensimmäinen on monien tulijoiden halu säilyttää oma kulttuurinsa, joka käytännössä ehkäisee vastaanottavaan yhteiskuntaan integroitumista. Ja sitä kautta heikentää vastaanottavan yhteiskunnan halua ottaa vastaan tulijoita, koska heistä muodostuu helposti veronmaksajien pysyvä kustannuserä, tiettyihin rikollisuuden lajeihin profiloitunut etnis-kulttuurisesti leimautunut ryhmä sekä kantaväestön joidenkin ainesten avoimen vihan kohde. Lisäksi oman kulttuurin ylläpitämisestä seuraa vaara alkujaan turvattomuuteen johtaneiden kehitysmaiden sisäisten kriisien siirtymisestä länsimaihin.
Toinen ja vielä suurempi ongelma liittyy humanitaaristen pakolaisten määrään. Lähi- ja Keski-idän sekä Afrikan väestön kasvaessa kymmenien miljoonien ihmisten vuosivauhdilla seuraavat taloudelliset ja poliittiset katastrofit vääjäämättä toisiaan. Näiden seikkojen seurauksena humanitaariselle maahanmuutolle länsimaihin ei ole nähtävissä luonnollista loppua.
Kahden edelle kirjoittamani kohdan yhteistuloksena hyvää tarkoittava liberaali pakolaispolitiikka johtaa vääjäämättä kantaväestön jäämiseen vähemmistöksi kotimaissaan. Siitä puolestaan seuraa yhteiskunnan ja kulttuurin pysyvä muutos - ellei vuosikymmenissä niin kuitenkin viimeistään muutamissa vuosisadoissa. Maailman liberaaleinta pakolaispolitiikkaa harjoittaneessa Ruotsissa näin tullee käymään vielä minun tai viimeistään lasteni elinaikana.
Kolmas ongelma on turvapaikkajärjestelmän laajamittainen väärinkäyttö. Turvapaikkoja hakee todellista hätää pakenevien lisäksi valtava määrä parempaa elintasoa etsiviä ihmisiä. Tämän seurauksena on Suomeenkin jouduttu rakentamaan kallis turvapaikanhakuprosessi vastaanottokeskuksineen ja hädänalaisuuden selvittämiskoneistoineen.
Näistä valtavista investoinneista huolimatta Suomeen jää edelleen aidosti turvaa tarvitsevien lisäksi joukoittain ns. elintasopakolaisia. En koe, että minulla tai muillakaan suomalaisilla on mitään syytä - saati velvollisuutta - kustantaa heidän elämistään omilla verovaroillani.
* * *
Helsingin Sanomat kirjoitti tänään afgaanimiehestä, joka oli palautettu Afganistaniin. Tosin mies oli asunut lapsuudesta asti Iranissa, mistä hänet oli oman kertomansa mukaan palautettu Afganistaniin luvattoman työnteon takia. Siellä hän oli halunnut - edelleen oman kertomuksensa mukaan - naida toisuskoisen tytön, minkä seurauksen tämän sukulaiset olivat uhanneet tappaa hänet.
Maahanmuuttoviraston tutkimuksissa miehen tarinaa ei voitu tarkastaa, koska tämä ei voinut todistaa henkilöllisyyttään. En kuitenkaan ihmettele, että palautuskäsky kävi. Näin siksi, että tarina vaikuttaa hyvin laaditulta hmh... tarinalta.
Ensimmäinen epäilyksiä herättävä seikka on se, ettei Iran ole sellainen lähtömaa, josta tuleva shiia-muslimi voisi saada turvapaikan. Sen saamiseksi Iranista tuleva henkilö ei siis voi kertoa tulevansa Iranista, vaan lähtöalueen ja vainon on tarinan mukaan tullut tapahtua jossain muualla - esimerkiksi Afganistanissa.
Toinen ongelmallinen asia on afgaanimiehen kertoma vainon syy. Vaikka onkin uskottavaa, että sunnimuslimi saattaisi hyvinkin kieltää tyttäreltään naimakaupan shiialaismiehen kanssa, on vaikea nähdä että pelkästä kosinnasta voisi seurata todellinen kuolemanvaara.
Kuin naulaksi arkkuun kerrotaan Helsingin Sanomien jutun lopussa vielä kolmas seikka, joka käytännössä varmistaa sen, että viraston tekemä johtopäätös turvapaikkahakemuksen hylkäämisestä on ollut oikea. Lehden mukaan "Alizadeh ei enää vastaa puhelimeen. Hän kertoo lyhyesti Facebookin kautta päättäneensä ottaa riskin ja palata laittomasti Iraniin etsimään töitä."
Toisin sanoen Helsingin Sanomien haastattelema iraninafgaani kävi kokeilemassa onneaan Suomessa, sai vastaanottokeskuksessa vuoden elatuksen, hylkäyksen sepitettyyn tarinaansa ja palasi takaisin kotipuoleensa.
Näin runollisesti ilmaistuna.
Sosiaalituella elämisen mahdollisuus lännessä haihtui
ja elintasopakolaisuus työntekoon Iranissa vaihtui.
Ei siis tullut turvapaikkalotossa pääpottia,
mutta vastaanottokeskuksesta sentään vähän förskottia.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Afgaanien palautukset voivat alkaa
Afganistanista, Irakista ja Somaliasta tuli turvallisia maita
Turvapaikanhakijat ovat rationaalisesti toimivia ihmisiä
perjantai 28. lokakuuta 2016
Sosiaalitieteellinen tulkintaharha
Helsingin Sanomat uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan vain 40 prosenttia pitää nais- tai miespareja yhtä hyvinä vanhempina kuin heterovanhempia. Tulos vastaa minun käsitystäni suomalaisten asenneilmastosta, joten ei siitä sen enempää.
Sen sijaan haluan kiinnittää arvoisan lukijani huomion Turun yliopiston sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön lehtorin - Milla Salinin - lausuntoon, jonka mukaan "yhä edelleen mielipiteisiin saattaa vaikuttaa myös se, että vanhemman homoseksuaalisuudella ajatellaan olevan vaikutusta lapsen kehitykseen. Tutkimuksissa on kuitenkin moneen kertaan todettu, ettei sillä ole juurikaan vaikutusta."
Jäin siinä pohtimaan sitä, että Salin toteaa tutkimuksissa osoitetun, että vanhempien homoseksuaalisuudella on todettu olevan ("ole juurikaan") vähäisiä vaikutuksia lapsen kehitykseen, mutta kuitenkin hän hämmästelee sitä, että ihmisten mielestä homoseksuaalisuudella on vaikutusta lapsen kehitykseen.
Minusta on hienoa, että edes jossain asiassa suomalaisten asenne vastaa tutkimustuloksia. Ehkä siksi, että samaan tulokseen voi päätyä myös terveellä maalaisjärjellä.
Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivät suomalaiset ymmärtäisi hyvän sateenkaariparin olevan lapselle parempi vaihtoehto kuin huonon heteroperheen. Vaan ainoastaan sitä, että heteroperhe on suomalaisten mielestä ja Salinin siteeraamien tutkimustenkin mukaan lapselle erilainen - ja todennäköisesti keskimäärin parempi - kasvuympäristö kuin homo- tai lesboperhe puhumattakaan yksinhuoltajaperheestä.
Tämä blogikirjoitus ei ole millään tavalla suunnattu homoseksuaalien perheenperustamis- tai lapsenhankintaoikeutta vastaan. Kuten jo totesin, hyvä sateenkaariperhe on lapselle varmasti parempi kasvuympäristö kuin huono heteroperhe.
Sen sijaan kirjoitukseni tarkoituksena on osoittaa merkillinen älyllinen kuperkeikka, johon sosiaalitieteilijä Salin tässä, ja monet muut humanistitutkijat monissa muissa asioissa ovat sortuneet. Ja joka vaikuttaa älylliseltä epärehellisyydeltä ja oman poliittisen agendan ajamiselta tieteen kaapuun puettuna. Ja on siksi paheksuttavaa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Seksuaalisuuden uusi normaali
Kansalaisaloite ei lisää kansalaisten vaikutusvaltaa
Tieteen tekemisestä
Sen sijaan haluan kiinnittää arvoisan lukijani huomion Turun yliopiston sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön lehtorin - Milla Salinin - lausuntoon, jonka mukaan "yhä edelleen mielipiteisiin saattaa vaikuttaa myös se, että vanhemman homoseksuaalisuudella ajatellaan olevan vaikutusta lapsen kehitykseen. Tutkimuksissa on kuitenkin moneen kertaan todettu, ettei sillä ole juurikaan vaikutusta."
Jäin siinä pohtimaan sitä, että Salin toteaa tutkimuksissa osoitetun, että vanhempien homoseksuaalisuudella on todettu olevan ("ole juurikaan") vähäisiä vaikutuksia lapsen kehitykseen, mutta kuitenkin hän hämmästelee sitä, että ihmisten mielestä homoseksuaalisuudella on vaikutusta lapsen kehitykseen.
Minusta on hienoa, että edes jossain asiassa suomalaisten asenne vastaa tutkimustuloksia. Ehkä siksi, että samaan tulokseen voi päätyä myös terveellä maalaisjärjellä.
Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivät suomalaiset ymmärtäisi hyvän sateenkaariparin olevan lapselle parempi vaihtoehto kuin huonon heteroperheen. Vaan ainoastaan sitä, että heteroperhe on suomalaisten mielestä ja Salinin siteeraamien tutkimustenkin mukaan lapselle erilainen - ja todennäköisesti keskimäärin parempi - kasvuympäristö kuin homo- tai lesboperhe puhumattakaan yksinhuoltajaperheestä.
Tämä blogikirjoitus ei ole millään tavalla suunnattu homoseksuaalien perheenperustamis- tai lapsenhankintaoikeutta vastaan. Kuten jo totesin, hyvä sateenkaariperhe on lapselle varmasti parempi kasvuympäristö kuin huono heteroperhe.
Sen sijaan kirjoitukseni tarkoituksena on osoittaa merkillinen älyllinen kuperkeikka, johon sosiaalitieteilijä Salin tässä, ja monet muut humanistitutkijat monissa muissa asioissa ovat sortuneet. Ja joka vaikuttaa älylliseltä epärehellisyydeltä ja oman poliittisen agendan ajamiselta tieteen kaapuun puettuna. Ja on siksi paheksuttavaa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Seksuaalisuuden uusi normaali
Kansalaisaloite ei lisää kansalaisten vaikutusvaltaa
Tieteen tekemisestä
torstai 27. lokakuuta 2016
Poliittisesti korrekti muuttaa näkyvää todelllisutta
Tunnettu koripallohenkilö Aleksi Valavuori meni twitteriin ja vitsaili mauttomasti - ainakin oman kertomansa mukaan. Seurauksena oli siirtäminen pois työtehtävistä.
Espoo Unitedin päätös on ymmärrettävä. Samalla se kertoo siitä, kuinka hairahdukset sosiaalisessa mediassa saattavat kasvaa järistyksiksi, jotka vaikuttavat syvällisesti merkittävienkin henkilöiden asemaan.
Tapauksella ei sinänsä ole itselleni sen kummempaa merkitystä. Paitsi että se vahvistaa haluani säilyttää tämä blogi anonyyminä.
Ei siksi että kirjoittaisin tänne sellaista, jota en voisi kertoa kenelle tahansa kahdenkeskisessä keskustelussa. Vaan siksi, etten halua ottaa riskiä siitä, että jotain kirjoittamaani tekstinpätkää tulkitaan toisin kuin olen sen tarkoittanut - ja sen seurauksen joudun sakinhivutuksen kohteeksi tai menetän jopa työpaikkani.
Valavuorihan twiittasi eteenpäin sinänsä mauttoman tekstin, jossa väitettiin varsin erikoisin sanakääntein Lidlin taannoisen mainoskampanjan aiheuttaneen jonkun kukkahattutädin raivostumisen. Lisäksi hän oli - oman väittämänsä mukaan - harrastanut vitsailua syrjivillä kriteereillä, joita hänen (nyt entinen) työnantajansa muka käyttää henkilökuntaa rekrytoidessaan.
Tapaus tuo mieleen Yhdysvaltain republikaanisen presidenttiehdokkaan taannoiset - oman kertomansa mukaan - pukukoppipuheet. Mikä totuus sitten lieneekään, on selvää että ne karkottivat ehdokkaan takaa suuren joukon ihmisiä ja luultavasti varmistivat demokraattiehdokkaan voiton itse vaaleissa.
Käytännössä kyseessä on poliittisesti korrektin ja vanhanaikaisen äijäkulttuurin yhteentörmäyksestä, jossa jälkimmäinen joko katoaa tai siirtyy vähitellen pelkästään suullisen viestinnän maailmaan. Siis sinne, mistä ei jää jäljelle todistusaineistoa ellei joku kukkahattu sitten äänitä ja julkaise puheita.
Maan alle painuminen näyttää olevan yhä useamman keskustelunaiheen kohtalona. Niin kauan kuin kyseessä on selvästi ihmisten enemmistön näkemyksistä kyseessä ei ole "kuin" sananvapauden rajoittaminen.
Jos jonain päivänä poliittisesti epäkorrekteiksi - ja sanktioitaviksi - muuttuvat sellaisetkin puheet, joilla on enemmistön kannatus olemme astuneet sellaiseen maailmaan, jossa tässä puheena olevia asioita kuvataan sanalla sensuuri ja valtiojärjestystä sanalla diktatuuri.
Tämä toi mieleeni erään kiinalaisen kollegani puheet siitä, että Itä-Aasian suurvallassa voi puhua vapaasti politiikkaa ja haukkua maan poliittisen johdon pataluhaksi ilman pelkoa jälkiseuraamuksista. Sen sijaan kommunistien arvostelu lehdistössä tai sosiaalisessa mediassa on vaarallista. Niinpä maassa keskustellaan politiikasta erittäin paljon, vaikka kirjoitetun tekstin perusteella sitä ei voi päätellä.
En myöskään voi olla lisäämättä sitä, että nuoruuteni kekkoslovakiassa Neuvostoliiton kurja todellisuus oli kyllä hyvin tunnettua, vaikka siitä ei saanutkaan kirjoittaa julkisuudessa. Samoin Kekkosen politiikkaa arvosteltiin yleisesti - toki lähinnä sisäpolitiikkaa, koska ulkopolitiikan suhteen ei enää 1970-luvulla ollut juurikaan erimielisyyttä.
Trumpin, Kiinan ja suomettuneisuuden ajan esimerkkien valossa Valavuoren tapaus on merkille pantava. joskaan ei sinänsä kovin paheksuttava - yksittäinen jalkapalloseurahan saa sanktioida henkilöstönsä julkiset puheet kuten haluaa. Tällä kertaa Espoo United toimi vapauttamalla yleisjohtajansa tehtävistään.
Olisi kuitenkin ehkä syytä käydä kansallista keskustelua poliittisesti epäkorrektien puheiden tosiasiallisen sanktioinnin merkityksestä suomalaisen yhteiskunnan kehitykselle pitkällä aikavälillä. Onko lopputulos todella sitä mitä halutaan?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Joukkoraiskaus laivalla ja muita mysteereitä
Pelokkaiden ihmisten rotankolosta
Aleksi Valavuori - ristiretkellä suomalaisen huippu-urheilun tuhoamiseksi?
Espoo Unitedin päätös on ymmärrettävä. Samalla se kertoo siitä, kuinka hairahdukset sosiaalisessa mediassa saattavat kasvaa järistyksiksi, jotka vaikuttavat syvällisesti merkittävienkin henkilöiden asemaan.
Tapauksella ei sinänsä ole itselleni sen kummempaa merkitystä. Paitsi että se vahvistaa haluani säilyttää tämä blogi anonyyminä.
Ei siksi että kirjoittaisin tänne sellaista, jota en voisi kertoa kenelle tahansa kahdenkeskisessä keskustelussa. Vaan siksi, etten halua ottaa riskiä siitä, että jotain kirjoittamaani tekstinpätkää tulkitaan toisin kuin olen sen tarkoittanut - ja sen seurauksen joudun sakinhivutuksen kohteeksi tai menetän jopa työpaikkani.
Valavuorihan twiittasi eteenpäin sinänsä mauttoman tekstin, jossa väitettiin varsin erikoisin sanakääntein Lidlin taannoisen mainoskampanjan aiheuttaneen jonkun kukkahattutädin raivostumisen. Lisäksi hän oli - oman väittämänsä mukaan - harrastanut vitsailua syrjivillä kriteereillä, joita hänen (nyt entinen) työnantajansa muka käyttää henkilökuntaa rekrytoidessaan.
Tapaus tuo mieleen Yhdysvaltain republikaanisen presidenttiehdokkaan taannoiset - oman kertomansa mukaan - pukukoppipuheet. Mikä totuus sitten lieneekään, on selvää että ne karkottivat ehdokkaan takaa suuren joukon ihmisiä ja luultavasti varmistivat demokraattiehdokkaan voiton itse vaaleissa.
Käytännössä kyseessä on poliittisesti korrektin ja vanhanaikaisen äijäkulttuurin yhteentörmäyksestä, jossa jälkimmäinen joko katoaa tai siirtyy vähitellen pelkästään suullisen viestinnän maailmaan. Siis sinne, mistä ei jää jäljelle todistusaineistoa ellei joku kukkahattu sitten äänitä ja julkaise puheita.
Maan alle painuminen näyttää olevan yhä useamman keskustelunaiheen kohtalona. Niin kauan kuin kyseessä on selvästi ihmisten enemmistön näkemyksistä kyseessä ei ole "kuin" sananvapauden rajoittaminen.
Jos jonain päivänä poliittisesti epäkorrekteiksi - ja sanktioitaviksi - muuttuvat sellaisetkin puheet, joilla on enemmistön kannatus olemme astuneet sellaiseen maailmaan, jossa tässä puheena olevia asioita kuvataan sanalla sensuuri ja valtiojärjestystä sanalla diktatuuri.
Tämä toi mieleeni erään kiinalaisen kollegani puheet siitä, että Itä-Aasian suurvallassa voi puhua vapaasti politiikkaa ja haukkua maan poliittisen johdon pataluhaksi ilman pelkoa jälkiseuraamuksista. Sen sijaan kommunistien arvostelu lehdistössä tai sosiaalisessa mediassa on vaarallista. Niinpä maassa keskustellaan politiikasta erittäin paljon, vaikka kirjoitetun tekstin perusteella sitä ei voi päätellä.
En myöskään voi olla lisäämättä sitä, että nuoruuteni kekkoslovakiassa Neuvostoliiton kurja todellisuus oli kyllä hyvin tunnettua, vaikka siitä ei saanutkaan kirjoittaa julkisuudessa. Samoin Kekkosen politiikkaa arvosteltiin yleisesti - toki lähinnä sisäpolitiikkaa, koska ulkopolitiikan suhteen ei enää 1970-luvulla ollut juurikaan erimielisyyttä.
Trumpin, Kiinan ja suomettuneisuuden ajan esimerkkien valossa Valavuoren tapaus on merkille pantava. joskaan ei sinänsä kovin paheksuttava - yksittäinen jalkapalloseurahan saa sanktioida henkilöstönsä julkiset puheet kuten haluaa. Tällä kertaa Espoo United toimi vapauttamalla yleisjohtajansa tehtävistään.
Olisi kuitenkin ehkä syytä käydä kansallista keskustelua poliittisesti epäkorrektien puheiden tosiasiallisen sanktioinnin merkityksestä suomalaisen yhteiskunnan kehitykselle pitkällä aikavälillä. Onko lopputulos todella sitä mitä halutaan?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Joukkoraiskaus laivalla ja muita mysteereitä
Pelokkaiden ihmisten rotankolosta
Aleksi Valavuori - ristiretkellä suomalaisen huippu-urheilun tuhoamiseksi?
keskiviikko 26. lokakuuta 2016
Yli puolet Helsingin tunnistetuista seksuaalirikosepäillyistä on maahanmuuttotaustaisia
Aamun lehti kertoi, että Helsingissä tunnistetuista raiskauksiin epäillyistä 36,1 prosenttia oli ulkomaan kansalaisia. Suomen kansalaisia oli epäillyistä siten 63,9 prosenttia.
Seksuaalirikosten osalta vastaavat lukemat olivat 45,3 prosenttia ja 54,7 prosenttia. Jutun luettuani jäin miettimään, onko pääosa Helsingin tunnistetuista seksuaalirikoksista epäillyistä edelleen kantasuomalaisia vai ovatko ulkomaalaistaustaiset ottaneet tässä asiassa ohjakset käsiinsä?
Koska asiaa voidaan tarkastella väestöryhmien määrien pohjalta avasin Excelin ja tein muutaman laskutoimituksen. Tarjoan arvoisalle lukijalleni niiden tulokset seuraavassa.
Vuonna 2015 Helsingissä asui yhteensä 55 455 ulkomaan kansalaista. Vieraskielisiä puolestaan oli yhteensä 85 592, eli heidän joukossaan oli Suomen kansalaisia yhteensä 30 137 henkeä. Koko Helsingin asukasluku oli vuodenvaihteessa 2015 yhteensä 620 715 henkeä, joista etnisesti suomalaisia 535 123 henkeä.
Näistä luvuista laskin, että ulkomaan kansalaisen todennäköisyydet joutua tunnistettuna epäillyksi raiskaus- tai seksuaalirikoksesta ovat Suomen kansalaisiin verrattuna 5,7 ja 5,1 -kertaiset. Kohtuullisen "pientä" yliedustusta selittää se, että ulkomaan kansalaisista tai vieraskielisistä Suomen kansalaisista läheskään kaikki eivät kuulu seksuaalirikollisuuden suhteen korkeaprofiilisiin etnisiin ryhmiin.
Varsinaiseen kysymykseeni lähdin vastaamaan olettaen Suomen kansalaisuuden saaneiden vieraskielisten vastaavan seksuaalirikoskäytöksensä suhteen ulkomaan kansalaisia. Sillä oletuksella laskin että heidän osuutensa tunnistetuista raiskauksista ja seksuaalirikoksista epäillyistä olisi noin 19,6 ja 16,0 prosenttia.
Mikäli edellä tehty oletus ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten samanlaisesta käytöksestä raiskaus- ja seksuaalirikoskäytöksen osalta olisi oikea, tarkoittaisi se sitä, että raiskausepäillyistä selvästi yli puolet olisi ulkomaalaistaustaisia. Tarkalleen ottaen luvut ovat 55,7 ja 61,2 prosenttia.
Kuten nähdään, jää tekemäni oletuksen virheellisyydelle niin suuri turvamarginaali (suhteessa "50% edustukseen"), että voidaan varsin suurella varmuudella todeta Helsingissä tunnistetietojen kanssa tehdyistä raiskaus- ja seksuaalirikosilmoituksista yli puolessa olevan epäiltynä maahanmuuttajataustainen henkilö.
Koska maahanmuuttajien tekemistä raiskauksista ilmoitetaan viranomaisille mitä ilmeisimmin harvemmin kuin suomalaisten tekemistä, tarkoittaa tämä samalla sitä, että enemmistö Helsingissä tehdyistä raiskauksista ja muista seksuaalirikoksista on tänä päivänä maahanmuuttajien tekemiä. Tämä on arvoisan lukijani hyvä muistaa esimerkiksi vaaliuurnalla valitessaan kuntiin, eduskuntaan tai EU-parlamenttiin päättäjiä suuntaamaan Helsingin, Suomen ja koko Euroopan Unionin maahanmuutto- ja kriminaalipolitiikkaa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajien yliedustus raiskauksissa on tilastotietojakin suurempi
Suomen ja Ruotsin raiskaustilastot rikkovat ennakkoluuloja
Maahanmuuttajat raiskaajina
Seksuaalirikosten osalta vastaavat lukemat olivat 45,3 prosenttia ja 54,7 prosenttia. Jutun luettuani jäin miettimään, onko pääosa Helsingin tunnistetuista seksuaalirikoksista epäillyistä edelleen kantasuomalaisia vai ovatko ulkomaalaistaustaiset ottaneet tässä asiassa ohjakset käsiinsä?
Koska asiaa voidaan tarkastella väestöryhmien määrien pohjalta avasin Excelin ja tein muutaman laskutoimituksen. Tarjoan arvoisalle lukijalleni niiden tulokset seuraavassa.
* * *
Vuonna 2015 Helsingissä asui yhteensä 55 455 ulkomaan kansalaista. Vieraskielisiä puolestaan oli yhteensä 85 592, eli heidän joukossaan oli Suomen kansalaisia yhteensä 30 137 henkeä. Koko Helsingin asukasluku oli vuodenvaihteessa 2015 yhteensä 620 715 henkeä, joista etnisesti suomalaisia 535 123 henkeä.
Näistä luvuista laskin, että ulkomaan kansalaisen todennäköisyydet joutua tunnistettuna epäillyksi raiskaus- tai seksuaalirikoksesta ovat Suomen kansalaisiin verrattuna 5,7 ja 5,1 -kertaiset. Kohtuullisen "pientä" yliedustusta selittää se, että ulkomaan kansalaisista tai vieraskielisistä Suomen kansalaisista läheskään kaikki eivät kuulu seksuaalirikollisuuden suhteen korkeaprofiilisiin etnisiin ryhmiin.
Varsinaiseen kysymykseeni lähdin vastaamaan olettaen Suomen kansalaisuuden saaneiden vieraskielisten vastaavan seksuaalirikoskäytöksensä suhteen ulkomaan kansalaisia. Sillä oletuksella laskin että heidän osuutensa tunnistetuista raiskauksista ja seksuaalirikoksista epäillyistä olisi noin 19,6 ja 16,0 prosenttia.
Mikäli edellä tehty oletus ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten samanlaisesta käytöksestä raiskaus- ja seksuaalirikoskäytöksen osalta olisi oikea, tarkoittaisi se sitä, että raiskausepäillyistä selvästi yli puolet olisi ulkomaalaistaustaisia. Tarkalleen ottaen luvut ovat 55,7 ja 61,2 prosenttia.
Kuten nähdään, jää tekemäni oletuksen virheellisyydelle niin suuri turvamarginaali (suhteessa "50% edustukseen"), että voidaan varsin suurella varmuudella todeta Helsingissä tunnistetietojen kanssa tehdyistä raiskaus- ja seksuaalirikosilmoituksista yli puolessa olevan epäiltynä maahanmuuttajataustainen henkilö.
Koska maahanmuuttajien tekemistä raiskauksista ilmoitetaan viranomaisille mitä ilmeisimmin harvemmin kuin suomalaisten tekemistä, tarkoittaa tämä samalla sitä, että enemmistö Helsingissä tehdyistä raiskauksista ja muista seksuaalirikoksista on tänä päivänä maahanmuuttajien tekemiä. Tämä on arvoisan lukijani hyvä muistaa esimerkiksi vaaliuurnalla valitessaan kuntiin, eduskuntaan tai EU-parlamenttiin päättäjiä suuntaamaan Helsingin, Suomen ja koko Euroopan Unionin maahanmuutto- ja kriminaalipolitiikkaa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajien yliedustus raiskauksissa on tilastotietojakin suurempi
Suomen ja Ruotsin raiskaustilastot rikkovat ennakkoluuloja
Maahanmuuttajat raiskaajina
tiistai 25. lokakuuta 2016
Nöyristelyn aika on ohi
Kansainväliset sopimukset ovat tulleet muotiin ympäristöpolitiikassa. Näin siitä huolimatta, että päästöoikeuksien kauppaan tehty järjestelmä on toiminut yskähdellen ja tuottaen lopputuloksena hankalia ja ilmeisesti myös päättäjät yllättäneitä ja jopa ympäristön kannalta vahingollisia seurauksia.
Tällä kertaa ollaan sopimassa metsiin liittyviä hiilinieluja Euroopan Unionin puitteissa. Helsingin Sanomat käsitteli asiaa ansiokkaasti pääkirjoituksessaan, joten seuraavaksi pari poimintaa sen kannanotosta.
"Suomen metsät sitovat enemmän hiilidioksidia ilmakehästä kuin vapauttavat sitä ja toimivat siten hiilinieluina. Metsäpinta-ala kuitenkin vähenee, ja ja hiilinielu on pienentynyt huippuvuosista, jolloin hakkuut olivat laman vuoksi alhaisella tasolla."
Ongelma on syntynyt siitä, että EU esittää vertailuvuodeksi loppumassa olevan laman syvää aallonpohjaa eli vuotta 2009. Silloin teollisuutemme kärsi Ruotsin kruunun alhaisesta (eli euron korkeasta) tasosta ja metsähakkuut olivat valuuttakurssien aiheuttaman teollisuuden heikon kilpailukyvyn takia paljon alhaisemmat kuin maamme hallituksen ajama biotaloustavoitteiden raaka-ainetarve edellyttää tulevaisuudessa. Valuuttakurssikehitys selviää katsomalla Suomen pankin sivuilta löytämääni kuvaa.
Suomi siis kärsi ensin eurosta aiheutuneen laman ja sen jälkeen EU haluaa rangaista teollisuuttamme siitä, että se on nousemassa uudelleen jaloilleen. Tämä siksi, että metsien kohdalla EU:n tavoite on "kehittää yhtenäinen päästöjen raportointimenetelmä, jota kaikki maat velvoitettaisiin seuraamaan".
"Tilanne on nurinkurinen. Suomen metsät ovat joka tapauksessa Euroopan suurimpia hiilinieluja. Puunkäyttöä on tarkoitus lisätä nimenomaan ilmastosyistä. Olisi erikoista, jos tästä rangaistaisiin."
Tämä lainaus nyt vain veti yksinkertaisesti sanattomaksi. Ja taitaa kertoa vähän liikaakin EU-komissioon valittujeneltaantuneiden poliitikkojen ja heitä palvelevien byrokraattien kyvykkyydestä.
Samaan hengenvetoon on todettava, että jo tällä hetkellä, ennen tulossa olevien suurten investointien valmistumista, maamme metsäteollisuus tuottaa noin 20 prosenttia Suomen vientituloista. Puhumme siis maamme taloudelle elintärkeästä sektorista.
Edelleen on huomattava, että hiilen pitkäaikainen varastointi tihentyvissä ja ikääntyvissä metsissä on riskialtista, koska sellaisissa puuston kasvu hidastuu ja ikääntyneet metsät ovat alttiimpia myrsky- ja hyönteistuhoille. Näin ollen ne voivat muuttua hiilinieluista hallitsemattomiksi päästölähteiksi. Tästä esimerkin löydämme Kanadasta.
Edellä kuvattua taustaa vastaan Helsingin Sanomien muotoilu, jonka mukaan "Suomi toivookin, että nielujen laskentamalli perustuisi luonnontieteeseen" tuntuu kummalliselta. Ei Suomi voi eikä saa tässä tilanteessa toivoa.
Toivomisen sijasta Suomen pitää yksinkertaisesti todeta, ettei se tule hyväksymään esitettyä laskentamallia. Sekä ilmoittaa, että mikäli malli otetaan kaikesta huolimatta käyttöön EU:ssa, ei Suomi tule allekirjoittamaan eikä noudattamaan sopimusta. Eikä se tule myöskään maksamaan noudattamatta jättämisestä mahdollisesti koituvia sanktioita.
Tämä asia jos mikä osoittaa, että Suomen kohdalta EU-byrokratian nöyristelyn ajan on oltava ohi. Järjettömät, epäreilut ja hyvin todennäköisesti myös tarkoitustaan vastaan toimivat sopimukset on vakaasti torjuttava ja neuvoteltava niiden sijaan tieteellisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä ratkaisu.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marita Laukkanen unohti
Kasvipeite sitoo yhä enemmän ilmakehän hiiltä
Geenitekniikasta merkittäviä hyötyjä ympäristölle ja maataloudelle
"
Tällä kertaa ollaan sopimassa metsiin liittyviä hiilinieluja Euroopan Unionin puitteissa. Helsingin Sanomat käsitteli asiaa ansiokkaasti pääkirjoituksessaan, joten seuraavaksi pari poimintaa sen kannanotosta.
"Suomen metsät sitovat enemmän hiilidioksidia ilmakehästä kuin vapauttavat sitä ja toimivat siten hiilinieluina. Metsäpinta-ala kuitenkin vähenee, ja ja hiilinielu on pienentynyt huippuvuosista, jolloin hakkuut olivat laman vuoksi alhaisella tasolla."
Ongelma on syntynyt siitä, että EU esittää vertailuvuodeksi loppumassa olevan laman syvää aallonpohjaa eli vuotta 2009. Silloin teollisuutemme kärsi Ruotsin kruunun alhaisesta (eli euron korkeasta) tasosta ja metsähakkuut olivat valuuttakurssien aiheuttaman teollisuuden heikon kilpailukyvyn takia paljon alhaisemmat kuin maamme hallituksen ajama biotaloustavoitteiden raaka-ainetarve edellyttää tulevaisuudessa. Valuuttakurssikehitys selviää katsomalla Suomen pankin sivuilta löytämääni kuvaa.
Suomi siis kärsi ensin eurosta aiheutuneen laman ja sen jälkeen EU haluaa rangaista teollisuuttamme siitä, että se on nousemassa uudelleen jaloilleen. Tämä siksi, että metsien kohdalla EU:n tavoite on "kehittää yhtenäinen päästöjen raportointimenetelmä, jota kaikki maat velvoitettaisiin seuraamaan".
"Tilanne on nurinkurinen. Suomen metsät ovat joka tapauksessa Euroopan suurimpia hiilinieluja. Puunkäyttöä on tarkoitus lisätä nimenomaan ilmastosyistä. Olisi erikoista, jos tästä rangaistaisiin."
Tämä lainaus nyt vain veti yksinkertaisesti sanattomaksi. Ja taitaa kertoa vähän liikaakin EU-komissioon valittujen
Samaan hengenvetoon on todettava, että jo tällä hetkellä, ennen tulossa olevien suurten investointien valmistumista, maamme metsäteollisuus tuottaa noin 20 prosenttia Suomen vientituloista. Puhumme siis maamme taloudelle elintärkeästä sektorista.
Edelleen on huomattava, että hiilen pitkäaikainen varastointi tihentyvissä ja ikääntyvissä metsissä on riskialtista, koska sellaisissa puuston kasvu hidastuu ja ikääntyneet metsät ovat alttiimpia myrsky- ja hyönteistuhoille. Näin ollen ne voivat muuttua hiilinieluista hallitsemattomiksi päästölähteiksi. Tästä esimerkin löydämme Kanadasta.
Edellä kuvattua taustaa vastaan Helsingin Sanomien muotoilu, jonka mukaan "Suomi toivookin, että nielujen laskentamalli perustuisi luonnontieteeseen" tuntuu kummalliselta. Ei Suomi voi eikä saa tässä tilanteessa toivoa.
Toivomisen sijasta Suomen pitää yksinkertaisesti todeta, ettei se tule hyväksymään esitettyä laskentamallia. Sekä ilmoittaa, että mikäli malli otetaan kaikesta huolimatta käyttöön EU:ssa, ei Suomi tule allekirjoittamaan eikä noudattamaan sopimusta. Eikä se tule myöskään maksamaan noudattamatta jättämisestä mahdollisesti koituvia sanktioita.
Tämä asia jos mikä osoittaa, että Suomen kohdalta EU-byrokratian nöyristelyn ajan on oltava ohi. Järjettömät, epäreilut ja hyvin todennäköisesti myös tarkoitustaan vastaan toimivat sopimukset on vakaasti torjuttava ja neuvoteltava niiden sijaan tieteellisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä ratkaisu.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marita Laukkanen unohti
Kasvipeite sitoo yhä enemmän ilmakehän hiiltä
Geenitekniikasta merkittäviä hyötyjä ympäristölle ja maataloudelle
"
maanantai 24. lokakuuta 2016
Sharia on kiellettävä perustuslain perusteella
Tämän aamun Helsingin Sanomat nosti esille Iso-Britanniassa toimivat sharia-tuomioistuimet. Näkökulma oli feministinen eli naisten oikeuksista lähtevä, mutta asia on myös muissa suhteissa tärkeä. Annetaan siis suunvuoro haastatelluille muslimitaustaisille naisille.
"Monista naisista on tullut sharia-neuvostojen syrjivien päätösten uhreja. Tämä on iso huolenaihe. Maassa tulee olla vain yksi oikeusjärjestelmä, joka takaa kaikkien kansalaisten oikeudet."
Lainauksesta selviää, että Iso-Britanniassa toimii muslimeille oma (ns. vapaaehtoinen) oikeusjärjestelmä, joka ei ole tasa-arvoinen. Haastatellun vaatimus koko maan yhtenäiselle oikeusjärjestelmälle on absurdi - sellaisenhan pitäisi olla länsimaiselle yhteiskunnalle itsestäänselvyys.
"Oikeudenkäytön ulkoistaminen sharia-istuimiin vain vahvistaa islamismia. Naisten oikeudet on uhrattu ensimmäisinä."
Sharia-istuimet ovat siis haitallisia paitsi muslimiyhteisölle itselleen, myös koko yhteiskunnalle. Miksi siis Iso-Britanniassa on hiljaisesti hyväksytty terrorismia tukeva toiminta? Haluammeko me sellaisen Suomeen?
"Britanniassa ei ole poliittisesti korrektia haastaa islamin ongelmia. Puhutaan mieluummin ´oikeudesta valita´."
Tämä kuulosti liiankin tutulta. Myös meillä islamin ja maahanmuuttajien kulttuurin ja käytöksen arvostelu on poliittisesti epäkorrektia. Viime aikoina sellaiseen "syyllistyneitä" on jopa leimattu rasisteiksi. Minulle on kuitenkin jäänyt epäselväksi millä tavalla ongelmista vaikeneminen ja leimakirveen heiluttelu edesauttavat yhteiskunnallista keskustelua.
"Sharia-oikeudet kieltämällä hallitus voisi näyttää, että se on naisten puolella. Silloin naisten olisi nykyistä helpompi kieltäytyä menemästä sharia-istuimen puheille."
Muslimien oma rinnakkaisoikeus on kuin muslimihuivi. Sitä voidaan perustella vapaaehtoisuudella, mutta islamin arkaaisessa viitekehyksessä vapaehtoisuus jää toteutumatta ja sen sijalle astuu yhteisön sisäinen painostus ja pakottaminen. Näin on tehty Suomessakin. Puolustelun motiiveja voi itse kukin vain arvailla.
"On valtion ja koulujen tehtävä suojella lapsia vanhempien uskonnolliselta hyväksikäytöltä."
Tämä on helppo allekirjoittaa. Mutta toteutuuko tämä sen enempää Iso-Britanniassa kuin Suomessakaan. Vai suljemmeko me silmämme islamilaisen fundamentalismin edessä taipumalla sen vaatimuksiin esimerkiksi lasten pukeutumisessa, uimaopetuksessa tai kouluruokailussa?
"Jos brittihallitus sallii sharia-neuvostojen toiminnan muslimiyhteisöissä, sallii se samalla luvan harjoittaa selvää sukupuolisyrjintää, joka loukkaa räikeästi ja poikkeuksetta naisia."
Meillä Suomessa kysymys tietenkin kuuluu, että sallimalla muslimeille erivapauksia myös meille saattaa syntyä tilanteita, joissa sallimme poliittisen korrektiuden nimissä sukupuolisyrjinnän. Olisi hyvä muistaa, että sellainen on jopa perustuslain vastaista.
Olisi siis tärkeää selvittää esiintyykö Suomessa jo nyt sharia-tuomioistuimia. Samalla tulisi mitä pikimmin käynnistää lainvalmistelu niiden kieltämiseksi. Perusteina voidaan käyttää ainakin perustuslakia sekä tarvetta terrorismin ennaltaehkäisylle.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suvaitsevaisuuspopulismin moraali
ISIS iski Ruotsissa, vai iskikö?
Jouluisia ajatuksia shariasta
"Monista naisista on tullut sharia-neuvostojen syrjivien päätösten uhreja. Tämä on iso huolenaihe. Maassa tulee olla vain yksi oikeusjärjestelmä, joka takaa kaikkien kansalaisten oikeudet."
Lainauksesta selviää, että Iso-Britanniassa toimii muslimeille oma (ns. vapaaehtoinen) oikeusjärjestelmä, joka ei ole tasa-arvoinen. Haastatellun vaatimus koko maan yhtenäiselle oikeusjärjestelmälle on absurdi - sellaisenhan pitäisi olla länsimaiselle yhteiskunnalle itsestäänselvyys.
"Oikeudenkäytön ulkoistaminen sharia-istuimiin vain vahvistaa islamismia. Naisten oikeudet on uhrattu ensimmäisinä."
Sharia-istuimet ovat siis haitallisia paitsi muslimiyhteisölle itselleen, myös koko yhteiskunnalle. Miksi siis Iso-Britanniassa on hiljaisesti hyväksytty terrorismia tukeva toiminta? Haluammeko me sellaisen Suomeen?
"Britanniassa ei ole poliittisesti korrektia haastaa islamin ongelmia. Puhutaan mieluummin ´oikeudesta valita´."
Tämä kuulosti liiankin tutulta. Myös meillä islamin ja maahanmuuttajien kulttuurin ja käytöksen arvostelu on poliittisesti epäkorrektia. Viime aikoina sellaiseen "syyllistyneitä" on jopa leimattu rasisteiksi. Minulle on kuitenkin jäänyt epäselväksi millä tavalla ongelmista vaikeneminen ja leimakirveen heiluttelu edesauttavat yhteiskunnallista keskustelua.
"Sharia-oikeudet kieltämällä hallitus voisi näyttää, että se on naisten puolella. Silloin naisten olisi nykyistä helpompi kieltäytyä menemästä sharia-istuimen puheille."
Muslimien oma rinnakkaisoikeus on kuin muslimihuivi. Sitä voidaan perustella vapaaehtoisuudella, mutta islamin arkaaisessa viitekehyksessä vapaehtoisuus jää toteutumatta ja sen sijalle astuu yhteisön sisäinen painostus ja pakottaminen. Näin on tehty Suomessakin. Puolustelun motiiveja voi itse kukin vain arvailla.
"On valtion ja koulujen tehtävä suojella lapsia vanhempien uskonnolliselta hyväksikäytöltä."
Tämä on helppo allekirjoittaa. Mutta toteutuuko tämä sen enempää Iso-Britanniassa kuin Suomessakaan. Vai suljemmeko me silmämme islamilaisen fundamentalismin edessä taipumalla sen vaatimuksiin esimerkiksi lasten pukeutumisessa, uimaopetuksessa tai kouluruokailussa?
"Jos brittihallitus sallii sharia-neuvostojen toiminnan muslimiyhteisöissä, sallii se samalla luvan harjoittaa selvää sukupuolisyrjintää, joka loukkaa räikeästi ja poikkeuksetta naisia."
Meillä Suomessa kysymys tietenkin kuuluu, että sallimalla muslimeille erivapauksia myös meille saattaa syntyä tilanteita, joissa sallimme poliittisen korrektiuden nimissä sukupuolisyrjinnän. Olisi hyvä muistaa, että sellainen on jopa perustuslain vastaista.
Olisi siis tärkeää selvittää esiintyykö Suomessa jo nyt sharia-tuomioistuimia. Samalla tulisi mitä pikimmin käynnistää lainvalmistelu niiden kieltämiseksi. Perusteina voidaan käyttää ainakin perustuslakia sekä tarvetta terrorismin ennaltaehkäisylle.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suvaitsevaisuuspopulismin moraali
ISIS iski Ruotsissa, vai iskikö?
Jouluisia ajatuksia shariasta
sunnuntai 23. lokakuuta 2016
Matti Vanhanen haluaa yritystenkin vievän rahansa Afrikkaan
Matti Vanhanen (kepu) otti Keskustanuorten liittokokouksessa Kokkolassa kantaa Afrikan väestöräjähdyksen ja ilmastonmuutoksen aiheuttamaan uhkaan Euroopalle. Tarkalleen ottaen hän totesi, että "Afrikan väestönkasvu yhdistettynä ilmastonmuutokseen muodostaa yhtälön, josta syntyy koko maailmaa koskeva ongelma."
Tähän asti pisteet Vanhaselle. Ongelman suuruus on nähty. Poliitikkona ja entisenä pääministerinä Vanhasen voisi kuvitella myös ehdottavan edes mahdollisesti toimivaa ratkaisua ongelmaan.
Vaan mitäpä hän totesikaan: "ainoa keino välttää kaaosmainen kansainvaellus on käynnistää mittava maailmanlaajuinen yhteistyö investointien saamiseksi Afrikkaan". Vantaan Sanomien mukaan hän sanoi myös, että kehitysapu ei nykymuodossaan tarjoa ratkaisua tuleviin haasteisiin, vaan investointien olisi tultava yritysmaailmasta.
Tähän asti pisteet Vanhaselle. Ongelman suuruus on nähty. Poliitikkona ja entisenä pääministerinä Vanhasen voisi kuvitella myös ehdottavan edes mahdollisesti toimivaa ratkaisua ongelmaan.
Vaan mitäpä hän totesikaan: "ainoa keino välttää kaaosmainen kansainvaellus on käynnistää mittava maailmanlaajuinen yhteistyö investointien saamiseksi Afrikkaan". Vantaan Sanomien mukaan hän sanoi myös, että kehitysapu ei nykymuodossaan tarjoa ratkaisua tuleviin haasteisiin, vaan investointien olisi tultava yritysmaailmasta.
Niinpä niin. En voi olla hämmästelemättä sitä tosiasiaa, ettei Vanhanen mainitse yhtään mitään afrikkalaisten kulttuureiden merkityksestä maanosan ongelmiin. Siis naisten roolia lapsentekokoneena, monin paikoin vallitsevan etnis-uskonnollisen vihanpidon merkitystä, kansakuntien sisäisiin jännitteisiin johtavia klaanirakenteita, valtavaa korruptiota ja niin edelleen.
Eikä siis ratkaisukeinoina ongelmiin syntyvyyden tehokkaan säätelyn sitomista aivan kaikenlaisiin avustuksiin - myös kriisiapuun. Hän ei näytä myöskään ymmärtävän, että yksityisellä rahalla toimiva ottaisi valtavan suuren riskin viedessään rahansa etnis-uskonnollisesti epävakaaseen ympäristöön eikä edes klaanirakenteisiin elimellisesti liittyvän sukulaisten suosimisen merkitystä korruption syntymisessä ja yhteiskunnan toiminnan takkuilussa.
* * *
Tosiasioiden tunnustamisen sijaan entinen pääministeri siis arveli, että ratkaisuksi Afrikan ongelmiin kävisi lisärahan kaataminen Afrikkaan - kaikkien niiden satojen miljardien lisäksi, jotka jo nyt ovat menneet lähinnä kankkulan kaivoon. Ja joita Jyrki Kataisen (kok) johdolla suunnitellaan edelleen kaivettavaksi myös EU-maiden veronmaksajien kukkarosta.
Pikku-uutisen luettuani jäin itsekseni miettimään, että onkohan nykyisen pääministerin (niinikään kepu) näkemys samanlainen kuin edeltäjänsä. Entä muiden eurooppalaisten poliitikkojen?
Jos on, ei taida olla toivoa ratkaisun löytymisestä afrikkalaiseen ongelmaan, jonka seuraukset tulevat muuttamaan peruuttamattomasti Euroopan ja sen myötä myös Suomen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
lauantai 22. lokakuuta 2016
ISIS iski Ruotsissa, vai iskikö?
ISIS on viime päivinä ollut otsikoissa lähinnä Mosulin tapahtumien vuoksi. Siellä kalifaattia vastassa on ylivoimainen armeija, minkä seurauksena ainakin järjestön tärkeimmät johtomiehet ovat muuttuneet pakolaisiksi ja suunnanneet matkansa Syyriaan. Osa jatkanee matkaansa myös Eurooppaan.
Eivät Muhammedin uskollisimmat seuraajat ole toki jääneet toimettomiksi Irakissakaan. Siellä on yritetty siirtää taistelujen painopistettä Kirkukiin tekemällä muutamia iskuja. Aika näyttää riittääkö jihadistien voima iskujen jatkamiseen ja sitä kautta liittolaisjoukkojen hajottamiseen kahden rintaman sotaan. Epäilen.
Edelle kirjoittamani uutiset ovat tuskin menneet arvoisan lukijani huomion ohi. Sen sijaan monelta on saattanut jäädä havaitsematta yksittäinen uutinen Ruotsin Malmöstä.
Sen mukaan ISIS on ottanut vastuun pienestä terroriteosta Malmön shia-muslimeita vastaan. Kyseessä olisi polttopulloisku, josta aiheutuneet vahingot eivät sinänsä poikkea kovin oleellisesti nyky-Ruotsin maahanmuuttajalähiöiden arkipäivästä.
Edelle linkitetyn uutisen mukaan asiantuntijat eivät ole varmoja, onko ISIS todellakin Malmön polttopulloiskun takana vai ei. Oleellista tässä kuitenkin on se, että ISIS on osoittanut kiinnostuksensa Pohjoismaihin kohdistuvista terroriteoista. Sen seurauksena myös todellinen ja oleellisesti vakavampi isku on ennemmin tai myöhemmin odotettavissa maahanmuuttajaongelmistaan tunnetussa Ruotsissa.
Tämän Malmöstä saadun varoituksen seurauksena myös Suomessa tulisi tehdä sellaisia poliittisia päätöksiä, joiden kautta voidaan varmistaa Suomen säilyminen muslimiterrorismivapaana vyöhykkeenä. Riittääkö pelkkä suojelupoliisin toiminta sekä itsesensuuri ja muslimiyhteisön tuki vai tulisiko niiden lisäksi varmistaa terrorismille alttiin väestönosan säilyminen mahdollisimman pienenä maassamme?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
perjantai 21. lokakuuta 2016
Klovneja, knock-outeja ja taharruksia - mutta miksi?
Viime päivinä on kirjoiteltu klovneista, jotka pelottelevat ihmisiä. Itse en ole sellaisia havainnut, mutten epäile, etteikö eteeni yllättäen ilmaantuva asein varustautunut naamioitunut henkilö säikäyttäisi. Se kai on tarkoituskin.
Ilmiö on peräisin aivan muualta kuin Suomesta. Kyse on siis kansainvälisestä muotivirtauksesta, joka sattuu vain olemaan harvinaisen typerä.
Klovnien säikyttelytempuissa ei ole kuin aste-ero taannoiseen mustien nuorten miesten villitykseen eli satunnaisiin valkoisiin ohikulkijoihin kohdistettuun knock-out peliin. Tai musliminuorukaisten satunnaisiin länsimaisiin naisiin seksuaalista väkivaltaa kohdistavaan taharrush peliin. Enkä ihmettelisi, vaikka jonkun höyrähtäneen pellen päässä tuotakin aste-eroa harkittaisiin poistettavaksi.
Maailmassa on tänä päivänä tietoa, taidetta ja viihdettä enemmän kuin koskaan ennen. Samoin ainakin länsimaissa on enemmän aineellista hyvinvointia kuin koskaan ennen. Ja koulutustakin nuorille annetaan ihan toisessa mittakaavassa kuin aiemmille sukupolville. Niinpä jäin ihmettelemään mistä kertoo tällainen ulkomaisten idioottimaisten tapojen rantautuminen Suomeen.
Hamilolaisten kuplien aiheuttamasta maailmankuvan suppenemisesta? Kasvatuksen ja toisten huomioon ottamisen puuttumisesta? Nuorten miesten hätähuudosta? TV-, video- ja elokuvaväkivallan aiheuttamasta todellisuuden katoamisesta? Rakkauden tai empatian puutteesta? Itsekkyydestä? Monikulttuurisen yhteiskunnan ikävästä piirteestä? Vai yksinkertaisesti tyhmyydestä?
En tiedä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ahneus sokaisi oululaismiehen
Yhteiskunnan pohjasakkaa
Joukossa tyhmyys tiivistyy
Ilmiö on peräisin aivan muualta kuin Suomesta. Kyse on siis kansainvälisestä muotivirtauksesta, joka sattuu vain olemaan harvinaisen typerä.
Klovnien säikyttelytempuissa ei ole kuin aste-ero taannoiseen mustien nuorten miesten villitykseen eli satunnaisiin valkoisiin ohikulkijoihin kohdistettuun knock-out peliin. Tai musliminuorukaisten satunnaisiin länsimaisiin naisiin seksuaalista väkivaltaa kohdistavaan taharrush peliin. Enkä ihmettelisi, vaikka jonkun höyrähtäneen pellen päässä tuotakin aste-eroa harkittaisiin poistettavaksi.
Maailmassa on tänä päivänä tietoa, taidetta ja viihdettä enemmän kuin koskaan ennen. Samoin ainakin länsimaissa on enemmän aineellista hyvinvointia kuin koskaan ennen. Ja koulutustakin nuorille annetaan ihan toisessa mittakaavassa kuin aiemmille sukupolville. Niinpä jäin ihmettelemään mistä kertoo tällainen ulkomaisten idioottimaisten tapojen rantautuminen Suomeen.
Hamilolaisten kuplien aiheuttamasta maailmankuvan suppenemisesta? Kasvatuksen ja toisten huomioon ottamisen puuttumisesta? Nuorten miesten hätähuudosta? TV-, video- ja elokuvaväkivallan aiheuttamasta todellisuuden katoamisesta? Rakkauden tai empatian puutteesta? Itsekkyydestä? Monikulttuurisen yhteiskunnan ikävästä piirteestä? Vai yksinkertaisesti tyhmyydestä?
En tiedä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ahneus sokaisi oululaismiehen
Yhteiskunnan pohjasakkaa
Joukossa tyhmyys tiivistyy
torstai 20. lokakuuta 2016
Norjalaiset ulos kansainvälisestä maastohiihdosta?
Helsingin Sanomien Ari Pusa kirjoitti siitä, miksei kaikkia norjalaisia suljeta pois kansainvälisestä urheilusta kahdeksi vuodeksi, koska maan hiihtoliiton toiminta erityisesti Martin Sundbyn tapauksessa osoittaa sen suhtautuvan suorastaan hyväksyvästi dopingiin.
Syyksi Pusa löysi Norjan vahvan panoksen maastohiihdon rahoituksessa. Ilman norjalaisia sponsorirahoja hiihtäminen muuttuisi harrastelijoiden puuhasteluksi, ja sen takia heistä ei myöskään haluta päästä eroon.
Pusa saattoi olla totuuden jäljillä. Toisaalta ei voi olla niinkään, että rahatukun varassa toimivat saisivat luvan harjoitella ja kilpailla aivan eri säännöillä kuin muut. Sellainen tuhoaisi ajan myötä koko lajin tulevaisuuden. Uskon, että tämä ymmärretään myös kansainvälisessä hiihtoliitossa.
Lisäksi on huomattava, ettei Norjan dopingtapausten määriä voi millään tavalla verrata venäläisten dopingtapausten määriin. Siksi en myöskään näe, että turskansyöjiä tarvitsisi ainakaan käryjen määrän perusteella sulkea kokonaan maastohiihtopiireistä ulos. Sen sijaan mahdollisen epärehellisyyden esiintyminen niin norjalaisessa urheilujärjestelmässä kuin myös dopingvalvonnassa tulisi tutkia.
Siksi olisi tärkeää, että norjalaisten omaa dopingvalvontaa tuettaisiin kansainvälisin toimin, eli Wadan tekemin lukuisin dopingtestein myös harjoituskaudella. Lisäksi tulisi norjalaisten pakastetut dopingnäytteet ottaa uudelleen tarkasteltaviksi, jotta nähdään norjalaisen doping-ongelman koko laajuus.
Tämäntyyppisin keinoinhan saatiin aikaiseksi myös suomalaisten hiihtäjien joukkokäry: noiden joukkotestauksen vaatijana olivat nimenomaisesti suomalaiset urheilujohtajat. Meillä järjestelmän vastuullisuus vuonna 2001 oli siis aivan eri maailmasta kuin Norjassa vuonna 2016.
On selvää, että norjalaiseen järjestelmään kohdistuu vakava epäilys juuri nyt - ja on kohdistunut jo ainakin viidentoista vuoden ajan. Siksi norjalaisten tulisi korjata oma dopingvalvontansa vähintäänkin irrottamalla se urheilujärjestelmästä. Näin on tehty myös Suomessa, eikä meillä ole siksi syntynyt myöskään epäilyksiä dopingtestauksen rehellisyydestä.
Jos Wada todella kohdistaisi erityistestejä norjalaisiin hiihtäjiin, ja niissä sitten paljastuisi enemmän epärehellisyyttä kuin maan oman testausjärjestelmän tulosten perusteella voidaan odottaa, olisi norjalaiset syytä sulkea kansainvälisen kilpailujärjestelmän ulkopuolelle. Sekä pitää siellä kunnes maan oma dopingvalvonta on muutettu uskottavaksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Therese Johaug - kärähtänyt kaunotar
Norjalainen dopingohjelma
Norjalainen tasatyöntö
Syyksi Pusa löysi Norjan vahvan panoksen maastohiihdon rahoituksessa. Ilman norjalaisia sponsorirahoja hiihtäminen muuttuisi harrastelijoiden puuhasteluksi, ja sen takia heistä ei myöskään haluta päästä eroon.
Pusa saattoi olla totuuden jäljillä. Toisaalta ei voi olla niinkään, että rahatukun varassa toimivat saisivat luvan harjoitella ja kilpailla aivan eri säännöillä kuin muut. Sellainen tuhoaisi ajan myötä koko lajin tulevaisuuden. Uskon, että tämä ymmärretään myös kansainvälisessä hiihtoliitossa.
Lisäksi on huomattava, ettei Norjan dopingtapausten määriä voi millään tavalla verrata venäläisten dopingtapausten määriin. Siksi en myöskään näe, että turskansyöjiä tarvitsisi ainakaan käryjen määrän perusteella sulkea kokonaan maastohiihtopiireistä ulos. Sen sijaan mahdollisen epärehellisyyden esiintyminen niin norjalaisessa urheilujärjestelmässä kuin myös dopingvalvonnassa tulisi tutkia.
Siksi olisi tärkeää, että norjalaisten omaa dopingvalvontaa tuettaisiin kansainvälisin toimin, eli Wadan tekemin lukuisin dopingtestein myös harjoituskaudella. Lisäksi tulisi norjalaisten pakastetut dopingnäytteet ottaa uudelleen tarkasteltaviksi, jotta nähdään norjalaisen doping-ongelman koko laajuus.
Tämäntyyppisin keinoinhan saatiin aikaiseksi myös suomalaisten hiihtäjien joukkokäry: noiden joukkotestauksen vaatijana olivat nimenomaisesti suomalaiset urheilujohtajat. Meillä järjestelmän vastuullisuus vuonna 2001 oli siis aivan eri maailmasta kuin Norjassa vuonna 2016.
On selvää, että norjalaiseen järjestelmään kohdistuu vakava epäilys juuri nyt - ja on kohdistunut jo ainakin viidentoista vuoden ajan. Siksi norjalaisten tulisi korjata oma dopingvalvontansa vähintäänkin irrottamalla se urheilujärjestelmästä. Näin on tehty myös Suomessa, eikä meillä ole siksi syntynyt myöskään epäilyksiä dopingtestauksen rehellisyydestä.
Jos Wada todella kohdistaisi erityistestejä norjalaisiin hiihtäjiin, ja niissä sitten paljastuisi enemmän epärehellisyyttä kuin maan oman testausjärjestelmän tulosten perusteella voidaan odottaa, olisi norjalaiset syytä sulkea kansainvälisen kilpailujärjestelmän ulkopuolelle. Sekä pitää siellä kunnes maan oma dopingvalvonta on muutettu uskottavaksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Therese Johaug - kärähtänyt kaunotar
Norjalainen dopingohjelma
Norjalainen tasatyöntö
keskiviikko 19. lokakuuta 2016
Suvaitsevaisuuspopulismin moraali
Helsingin Sanomat otti tämän aamun pääkirjoituksessaan kantaa eläkepopulismiin, eli joidenkin poliitikkojen (erityisesti Kimmo Kiljusen, sd) ajamaan eläkkeiden taitetun indeksin muuttamiseen. Se johtaisi ainakin historiallisen kehityksen eli palkkatason hintojen nousua nopeamman kehityksen valossa eläkkeiden kasvuun ja sitä kautta eläkerahastojen hupenemiseen ja edelleen eläkemaksujen korotuksiin ja lopulta mahdollisesti koko eläkejärjestelmän romahdukseen.
Päätoimittaja päätti kirjoituksensa moraaliseen loppuhuipennukseen. Hänen mukaansa "mitä moraalia edustaisi sellainen ajattelu, että lapsille ja lapsenlapsille voi siirtää julkisen talouden kasvavat velat ja huoltosuhteen lisääntyvän painon? Kaupan päälle lasten ja lastenlasten eläkkeiden rahoitusta heikennettäisiin niin, että heidän ihmisarvoinen vanhuutensa olisi epävarmalla pohjalla. Sellaista tuskin kutsuttaisiin sukupolvien väliseksi solidaarisuudeksi."
Tämä moraalinen loppuhuipennus oli erityisen mielenkiintoinen kirjoituksessa otetun vertailukohtansa takia. Tekstin alkupuolelta nimittäin löytyy seuraava tekstinpätkä: "Suomessa on viime vuosina hankittu vaalikannatusta maahanmuuttopopulismilla".
Helsingin Sanomien linjan perusteella maahanmuuttopopulismilla tarkoitettiin tässä yhteydessä pyrkimyksiä rajoittaa kehitysmaista Suomeen tulevaa maahanmuuttoa. Sitä perustellaan yleisesti ainakin seuraavilla kahdella syyllä: 1) se maksaa erittäin paljon ja 2) lähes kaikista Lähi-idän ja Afrikan kulttuureista tulevilla ihmisillä on ollut suuria vaikutuksia integroitua länsimaiseen yhteiskuntaan, joten heidän osakseen on esimerkiksi Ruotsissa tai Ranskassa ollut eristäytyminen omaan alakulttuuriinsa.
Maahanmuuton kustannukset ovat johtaneet verovarojen uusallokaatioon ja ainakin Ruotsissa myös korkeampaan veroasteeseen. Toisin sanoen länsimaiden humanitaarinen politiikka on realisoitunut valtaväestön tulojen allokointina maahanmuuttajien hyväksi sekä Suomessa muutenkin yli varojensa elävän julkisen talouden lisävelkaantumisena. Heikko integroituminen puolestaan on johtanut kaikkialla etnis-uskonnolliseen polarisaatioon, jonka seurauksena maahanmuuttajiin liittyvä rikollisuus ja suoranainen terrorismi ovat yleistyneet.
Maahanmuuttopopulismin vastakohtana suomalaisen politiikan ja erityisesti median on laajalti lävistänyt suvaitsevaisuuspopulismi. Sen seurauksena maahamme on viime vuosina virrannut kymmeniä tuhansia kehitysmaalaisia, joista iso osa on jäänyt työmarkkinoiden ulkopuolella - tai sijoittunut maahanmuuttobisnekseen tehtäviin, joita ei olisi edes olemassa ilman suvaitsevaisuuspopulismia. Siten heistä on muodostumassa Ranskan tai Ruotsin esimerkin mukaisesti yhteiskunnallinen ja taloudellinen taakka valtaväestölle.
Helsingin Sanomien pääkirjoituksen hengessä onkin siis kysyttävä mitä moraalia edustaa sellainen suvaitsevaisuusajattelu, että lapsille ja lapsenlapsille voi siirtää julkisen talouden kasvavat velat ja etnis-uskonnollisesti värittyneen seksuaali- ja väkivaltarikollisuuden sekä huoltosuhteen lisääntyvän painon? Kaupan päälle lasten ja lastenlasten eläkkeiden rahoitusta on tulevaisuudessa käytettävä heikosti integroituneen maahanmuuttajaväestön elättämiseen, jolloin kaikkien Suomessa elävien eläkkeiden tasoa olisi heikennettävä niin, että heidän ihmisarvoinen vanhuutensa olisi epävarmalla pohjalla. Sellaista tuskin kutsuttaisiin sukupolvien väliseksi solidaarisuudeksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eläkeiän nostostako ratkaisu nuorisotyöttömyyteen?
Portugalin ja Suomen eläkeläiset
Työajan pidennyksellä, eläkeiän nostolla, vastikkeellisella työttömyysturvalla ja perustulollako Suomen ongelmat kuriin?
Päätoimittaja päätti kirjoituksensa moraaliseen loppuhuipennukseen. Hänen mukaansa "mitä moraalia edustaisi sellainen ajattelu, että lapsille ja lapsenlapsille voi siirtää julkisen talouden kasvavat velat ja huoltosuhteen lisääntyvän painon? Kaupan päälle lasten ja lastenlasten eläkkeiden rahoitusta heikennettäisiin niin, että heidän ihmisarvoinen vanhuutensa olisi epävarmalla pohjalla. Sellaista tuskin kutsuttaisiin sukupolvien väliseksi solidaarisuudeksi."
Tämä moraalinen loppuhuipennus oli erityisen mielenkiintoinen kirjoituksessa otetun vertailukohtansa takia. Tekstin alkupuolelta nimittäin löytyy seuraava tekstinpätkä: "Suomessa on viime vuosina hankittu vaalikannatusta maahanmuuttopopulismilla".
Helsingin Sanomien linjan perusteella maahanmuuttopopulismilla tarkoitettiin tässä yhteydessä pyrkimyksiä rajoittaa kehitysmaista Suomeen tulevaa maahanmuuttoa. Sitä perustellaan yleisesti ainakin seuraavilla kahdella syyllä: 1) se maksaa erittäin paljon ja 2) lähes kaikista Lähi-idän ja Afrikan kulttuureista tulevilla ihmisillä on ollut suuria vaikutuksia integroitua länsimaiseen yhteiskuntaan, joten heidän osakseen on esimerkiksi Ruotsissa tai Ranskassa ollut eristäytyminen omaan alakulttuuriinsa.
Maahanmuuton kustannukset ovat johtaneet verovarojen uusallokaatioon ja ainakin Ruotsissa myös korkeampaan veroasteeseen. Toisin sanoen länsimaiden humanitaarinen politiikka on realisoitunut valtaväestön tulojen allokointina maahanmuuttajien hyväksi sekä Suomessa muutenkin yli varojensa elävän julkisen talouden lisävelkaantumisena. Heikko integroituminen puolestaan on johtanut kaikkialla etnis-uskonnolliseen polarisaatioon, jonka seurauksena maahanmuuttajiin liittyvä rikollisuus ja suoranainen terrorismi ovat yleistyneet.
Maahanmuuttopopulismin vastakohtana suomalaisen politiikan ja erityisesti median on laajalti lävistänyt suvaitsevaisuuspopulismi. Sen seurauksena maahamme on viime vuosina virrannut kymmeniä tuhansia kehitysmaalaisia, joista iso osa on jäänyt työmarkkinoiden ulkopuolella - tai sijoittunut maahanmuuttobisnekseen tehtäviin, joita ei olisi edes olemassa ilman suvaitsevaisuuspopulismia. Siten heistä on muodostumassa Ranskan tai Ruotsin esimerkin mukaisesti yhteiskunnallinen ja taloudellinen taakka valtaväestölle.
Helsingin Sanomien pääkirjoituksen hengessä onkin siis kysyttävä mitä moraalia edustaa sellainen suvaitsevaisuusajattelu, että lapsille ja lapsenlapsille voi siirtää julkisen talouden kasvavat velat ja etnis-uskonnollisesti värittyneen seksuaali- ja väkivaltarikollisuuden sekä huoltosuhteen lisääntyvän painon? Kaupan päälle lasten ja lastenlasten eläkkeiden rahoitusta on tulevaisuudessa käytettävä heikosti integroituneen maahanmuuttajaväestön elättämiseen, jolloin kaikkien Suomessa elävien eläkkeiden tasoa olisi heikennettävä niin, että heidän ihmisarvoinen vanhuutensa olisi epävarmalla pohjalla. Sellaista tuskin kutsuttaisiin sukupolvien väliseksi solidaarisuudeksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eläkeiän nostostako ratkaisu nuorisotyöttömyyteen?
Portugalin ja Suomen eläkeläiset
Työajan pidennyksellä, eläkeiän nostolla, vastikkeellisella työttömyysturvalla ja perustulollako Suomen ongelmat kuriin?
tiistai 18. lokakuuta 2016
Mosulin valloitus alkoi, entä sitten?
Taistelu islamilaisen kalifaatin suurimmasta kaupungista eli Mosulista alkoi. Läntisen median suurimpana huolena näyttäisi olevan taistelujen siviileille aiheuttamat kärsimykset.
Mosulissa asuu noin 1,5 miljoonaa ihmistä, joita pitää vallassaan 3000-8000 miehen vahvuiseksi arvioitu kalifaatin joukko-osasto. Vastaansa se saa Yhdysvaltain johtaman monesta lähteestä kootun sotavoiman, jonka koosta en ole nähnyt arvioita. On kuitenkin syytä olettaa liittouman yhteenlasketun miesvoiman olevan moninkertainen kaupunkia puolustaviin nähden.
Taistelusta lienee siis tulossa lyhyt, mutta mahdollisesti verinen. On myös selvää, ettei siviiliuhreilta vältytä. Eikä pakolaisvirralta.
Jäin pohtimaan kaupungin siviiliväestön tilannetta ja tulevaisuutta. Näin siksi, että tuntuu käsittämättömältä kuinka muutamien tuhansien miesten armeija on pystynyt pitämään vuosien ajan vallassaan 1,5 miljoonaa ihmistä.
Se on nähdäkseni mahdollista vain kahdella tavalla. Joko armottomalla kurilla ja väkivallalla tai vaihtoehtoisesti siviilien hiljaisella tuella; luultavasti ainakin osittain molemmilla. Siviilien ISIS-sympatioihin viittaa mahdollisesti se, että kaupungista paenneisiin ihmisiin on irakissa kohdistettu julmuuksia.
Vanhan sanonnan mukaan totuus on aina sodan ensimmäinen uhri. Siten Mosulin kaupungin siviiliväestön todellisista asenteista kalifaattia kohtaan ei ole juuri nyt olemassa varmuutta. Siitä huolimatta on meidän kaikkien etu, että liittouman joukot ajavat mahdollisimman nopeasti ISIS:in taistelijat kaupungista ulos.
Taistelujen tauottua on sitten irakilaisten tehtävänä tutkia Mosulin siviiliväestön asenteet kalifaattia kohtaan sekä tarjota heille rehellinen oikeudenkäynti ja vapauttaa syyttömät mutta antaa maanpetokseen syyllisille Irakin lakien mukaiset rangaistukset. Epäilen vahvasti, ettei - tunnettua sanontaa mukaillen - tutkintaa tulla suorittamaan puolueettomasti vaan pesuveden mukana menee monta syytöntä lasta.
Toivottavasti Irakin ja myös länsimaiden hallitukset sekä vapaa media siis jaksavat pitää esillä myös kalifaatin jälkeisiä tapahtumia sekä huolehtia oikeuslaitoksen toiminnan lainmukaisuudesta myös kostomentaliteetin aikana. Sekä ehkäistä kuolemanpartioiden toiminta.
Enkä tällä todellakaan tarkoita, etteikö kalifaatin puolesta toimineita mosulilaisia tulisi rangaista toteen osoitetuista teoistaan koko irakilaisen lainsäädännön suomalla ankaruudella.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jihadismi vaikeuksissa, entä sitten?
Suomi on sopinut 90 miljoonan turvapaikanhakijan ottamisesta maahamme
Piikki islamistien lihassa
Mosulissa asuu noin 1,5 miljoonaa ihmistä, joita pitää vallassaan 3000-8000 miehen vahvuiseksi arvioitu kalifaatin joukko-osasto. Vastaansa se saa Yhdysvaltain johtaman monesta lähteestä kootun sotavoiman, jonka koosta en ole nähnyt arvioita. On kuitenkin syytä olettaa liittouman yhteenlasketun miesvoiman olevan moninkertainen kaupunkia puolustaviin nähden.
Taistelusta lienee siis tulossa lyhyt, mutta mahdollisesti verinen. On myös selvää, ettei siviiliuhreilta vältytä. Eikä pakolaisvirralta.
Jäin pohtimaan kaupungin siviiliväestön tilannetta ja tulevaisuutta. Näin siksi, että tuntuu käsittämättömältä kuinka muutamien tuhansien miesten armeija on pystynyt pitämään vuosien ajan vallassaan 1,5 miljoonaa ihmistä.
Se on nähdäkseni mahdollista vain kahdella tavalla. Joko armottomalla kurilla ja väkivallalla tai vaihtoehtoisesti siviilien hiljaisella tuella; luultavasti ainakin osittain molemmilla. Siviilien ISIS-sympatioihin viittaa mahdollisesti se, että kaupungista paenneisiin ihmisiin on irakissa kohdistettu julmuuksia.
Vanhan sanonnan mukaan totuus on aina sodan ensimmäinen uhri. Siten Mosulin kaupungin siviiliväestön todellisista asenteista kalifaattia kohtaan ei ole juuri nyt olemassa varmuutta. Siitä huolimatta on meidän kaikkien etu, että liittouman joukot ajavat mahdollisimman nopeasti ISIS:in taistelijat kaupungista ulos.
Taistelujen tauottua on sitten irakilaisten tehtävänä tutkia Mosulin siviiliväestön asenteet kalifaattia kohtaan sekä tarjota heille rehellinen oikeudenkäynti ja vapauttaa syyttömät mutta antaa maanpetokseen syyllisille Irakin lakien mukaiset rangaistukset. Epäilen vahvasti, ettei - tunnettua sanontaa mukaillen - tutkintaa tulla suorittamaan puolueettomasti vaan pesuveden mukana menee monta syytöntä lasta.
Toivottavasti Irakin ja myös länsimaiden hallitukset sekä vapaa media siis jaksavat pitää esillä myös kalifaatin jälkeisiä tapahtumia sekä huolehtia oikeuslaitoksen toiminnan lainmukaisuudesta myös kostomentaliteetin aikana. Sekä ehkäistä kuolemanpartioiden toiminta.
Enkä tällä todellakaan tarkoita, etteikö kalifaatin puolesta toimineita mosulilaisia tulisi rangaista toteen osoitetuista teoistaan koko irakilaisen lainsäädännön suomalla ankaruudella.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jihadismi vaikeuksissa, entä sitten?
Suomi on sopinut 90 miljoonan turvapaikanhakijan ottamisesta maahamme
Piikki islamistien lihassa
maanantai 17. lokakuuta 2016
Omituisten demariotusten kerho laajenee
Kirjoitin neljä päivää sitten SDP:ssä toimivasta omituisten otusten kerhosta. Silloin esillä olivat puolueen riveissä toimineet insestiraiskaaja ja islamisti-imaami. Kommenttiosiossa esille nousi myös kolmas omituinen demariotus.
SDP:ssä toimivien omituisten otusten kerho sai jatkoa eilen, kun paljastui että kuuluisa lelusalakuljettaja ja puolueen jäsen olikin ääri-islamisti. Helsingin yliopiston professori Hannu Juusolan mukaan "Adham näkee Syyrian konfliktin hyvin selvästi uskonnollisena sotana ja hänelle shiiat ovat harhaoppista roskaväkeä"
Ulkopoliittisen instuutin vanhempi tutkija Toni Alaranta puolestaan totesi, että demarimiehen kanssa yhteistyötä tekevät ”järjestöt ajavat sharia-lakiin perustuvaa jyrkän islamilaista valtiota, eivätkä demokratiaa. Se on täysin yksiselitteistä."
Neljän päivän takaista kirjoitusta mukaillen en vaadi puheenjohtaja Antti Rinnettä tai muitakaan demareita irtisanoutumaan näiden tovereiden aatoksista tai tekosista. Näin siksi, etten usko puolueen vakaalla tarkoituksella haalineen riveihinsä näitä omituisia otuksia, vaan se on ottanut heidän joukkoonsa hyvässä uskossa ja sinisin silmin.
Jokainen voi toki omalla kohdallaan harkita lisäävätkö hyvä usko ja siniset silmät puolueen uskottavuutta poliittisen vastuun kantajana. Ja ilmaista päätelmänsä tulevissa vaaleissa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS salailee demari-insestiraiskaajaa
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ilmoitti edustavansa älyllistä epärehellisyyttä
Puolueiden välillä on eroja: yksiä äänestetään tunteen ja toisia asioiden perusteella
SDP:ssä toimivien omituisten otusten kerho sai jatkoa eilen, kun paljastui että kuuluisa lelusalakuljettaja ja puolueen jäsen olikin ääri-islamisti. Helsingin yliopiston professori Hannu Juusolan mukaan "Adham näkee Syyrian konfliktin hyvin selvästi uskonnollisena sotana ja hänelle shiiat ovat harhaoppista roskaväkeä"
Ulkopoliittisen instuutin vanhempi tutkija Toni Alaranta puolestaan totesi, että demarimiehen kanssa yhteistyötä tekevät ”järjestöt ajavat sharia-lakiin perustuvaa jyrkän islamilaista valtiota, eivätkä demokratiaa. Se on täysin yksiselitteistä."
Neljän päivän takaista kirjoitusta mukaillen en vaadi puheenjohtaja Antti Rinnettä tai muitakaan demareita irtisanoutumaan näiden tovereiden aatoksista tai tekosista. Näin siksi, etten usko puolueen vakaalla tarkoituksella haalineen riveihinsä näitä omituisia otuksia, vaan se on ottanut heidän joukkoonsa hyvässä uskossa ja sinisin silmin.
Jokainen voi toki omalla kohdallaan harkita lisäävätkö hyvä usko ja siniset silmät puolueen uskottavuutta poliittisen vastuun kantajana. Ja ilmaista päätelmänsä tulevissa vaaleissa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS salailee demari-insestiraiskaajaa
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ilmoitti edustavansa älyllistä epärehellisyyttä
Puolueiden välillä on eroja: yksiä äänestetään tunteen ja toisia asioiden perusteella
sunnuntai 16. lokakuuta 2016
Ministeri Sanni Grahn-Laasonen asetti tähtäimen maailman huipulle
Turun Sanomien mukaan hallitus on innostunut tuoreen nobelistimme näkemyksistä ja päättänyt myydä valtion omaisuutta rahoittaakseen yliopistoissa tehtävää perustutkimusta. Ajatus on lähtökohtaisesti oikea, mutta siinä piilee myös vältettäviä sudenkuoppia.
Taustalla on julkisen tutkimusrahoituksen pitkäaikainen supistaminen, joka alkoi jo Kataisen hallituksen aikana. Sen seurauksena esimerkiksi viime aikoina tohtoreiksi väitelleille nuorille tutkijoille ei ole avautunut edes haettavaksi työpaikkoja.
Sen seurauksena kalliisti tutkijakoulutetut erityisosaajat joutuvat vaihtamaan ammattiaan. Koska yksityisellä sektorillakaan ei jostain syystä ole innostuttu tästä poikkeuksellisen lahjakkaasta ja koulutetusta 30-40-vuoden ikään ehtineestä työvoimapotentiaalista, on heitä hakeutunut esimerkiksi lasten liikunnanohjaajiksi tai uudelleen koulunpenkille opiskelemaan vaikkapa farmaseutiksi (tiedän kaksi tapausta). Tällainen ei tietenkään ole yhteiskunnan resurssien järkevää käyttöä.
Mutta palataan asiaan. Nyt suunniteltu perustutkimuksen lisärahoitus on ministeri Sanni Grahn-Laasosen mukaan tarkoitus kytkeä yliopistojen rakenteellisiin uudistuksiin. Ministerin omin sanoin: "mallin tulee vahvistaa laatua ja vahvojen tutkimuskeskittymien syntymistä. Korkeatasoisen perustutkimuksen tekemisessä resurssimme ovat sirpaleina ympäri maata. Tarvitsemme vahvempia tutkimuskeskittymiä, joissa kyetään tekemään korkeatasoista tutkimusta, jota maailmalla siteerataan ja joka täyttää kansainväliset mitat."
Olen valmis allekirjoittamaan ministerin näkemyksen sanasta sanaan. Suomen korkeakoululaitos on hajasijoitettu ympäri maata, millä on ollut omat aluepoliittiset etunsa.
Samalla on kuitenkin tehokkaasti minimoitu maailmanluokan perustutkimuskeskittymien syntyminen. Sellainen kun vaatii sekä kalliita laiteinvestointeja että etenkin kilpaillen ja yhteistyötä tehden keskinäisessä vuorovaikutuksessa olevia eri tutkimuskohteisiin keskittyviä ja maailman huipulla olevia tutkimusryhmiä.
Ministerin mukaan: "rahaa saa suhteessa tekoihin. Tätä kutsutaan profiloitumiseksi, jossa korkeakoulut valitsevat alat, joilla on mahdollista olla kansainvälisellä huipulla, ja kokoavat yliopiston sisällä resursseja tavoitteen tukemiseksi."
Nyt on siis toivottava, että yliopistot ottavat profiloitumispyynnön tosissaan. Eli valitsevat omien vahvuuksiensa pohjalta ne alat, joilla niiden on mahdollista saavuttaa tieteen huippu.
Tässä suhteessa realismia on kuitenkin ainakin aiemmin ollut pikemminkin kaiken mahdollisen haaliminen omaan korkeakouluun - joten valitseminen on erityisesti "poisvalintaa". Sellainen ei ole koskaan ollut helppoa yliopistoille.
Olisi myös ymmärrettävä, etteivät pienimmät yliopistomme voi mitenkään yltää ihan oikeasti maailmanluokan tutkimuskeskittymiksi, vaikka poikkeuksellisten tutkimusryhmän vetäjien avulla ne voivatkin jonkin tutkimuskohteen suhteen päästä kansainväliselle huipputasolle. Tällöinkin jää kuitenkin toteutumatta päivittäinen vuorovaikutus muiden samantasoisten tutkimusryhmien kanssa sekä tutkimuksen pitkäjänteisyys tutkimusryhmän vetäjän jäädessä aikanaan eläkkeelle.
Grahn-Laasosen on siis syytä huolehtia, että yliopistot etsivät aidosti omat vahvuusalueensa. Samalla hänen on kuitenkin syytä huolehtia siitä, että ministeriön virkamiehet pysyvät lestissään eivätkä lähde ohjailemaan yliopistojen valintoja. Tosiasia kun joka tapauksessa on, että paras osaaminen löytyy yliopistoista itsestään eikä ministeriön virkamiehiltä.
Lopuksi muutama sivuhuomautus.
Uutista lukiessani jäin miettimään mitä hallituksen on tarkoitus tehdä ministeriöiden tutkimuslaitoksille? Myös niitä on viimeisten vuosien aikana ajettu alas rankalla kädellä.
Kansakunnan edun nimissä myös niistä tulisi saada mahdollisimman paljon irti - eikä pelkästään soveltavan tutkimuksen tai poliittisluonteisten selvitysten tekijöinä, vaan myös niiden taustalla olevan perustutkimuksen saralla. Ilman riittävää perusasioiden ymmärrystä kuihtuvat ajan myötä myös sovellukset ja luotettavat selvitykset.
Perustutkimuksen merkityksestä sen verran, että sen tavoitteena on ymmärtää sitä miten maailma toimii. Sen ensisijainen motivaattori on siis inhimillinen uteliaisuus, ei niinkään pyrkimys johonkin keksintöön tai innovaatioon. Jälkimmäiset toimivat ensisijaisina motivaatioina soveltavalle tutkimukselle ja tuotekehitykselle.
Perustutkimuksen tuloksellisuutta on vaikea mitata. Usein käytetään Grahn-Laasosen mainitsemia sitaatioita. Siinä ajatus kulkee niin, että mitä enemmän tiedeyhteisö on huomioinut tehtyä tutkimusta, sitä merkittävämpi se on. Omalla kohdallani suurin siteerausmäärä on tällä hetkellä lähes 500. Kyse on julkaisusta, jossa on kuvattu uusi tutkimusmenetelmä, jota on sittemmin hyödynnetty laajasti eri tieteenaloilla.
Perustutkimuksen tarkoituksena ei siis ole tuottaa suoraan hyödynnettäviä ideoita tai tuotteita. Sen sijaan sen kautta lisääntyvä ymmärrys tuottaa ikään kuin sivutuotteena suuria teknologisia tai muita edistysaskelia.
Niiden merkitystä voisi verrata vaikkapa matkailuun: perustutkimus vastaa pitkän matkan siirtymistä lentokoneella. Siinähän matkustajalle avautuu koneen laskeuduttua mahdollisuus tutustua lentokentän lähellä sijaitseviin kohteisiin, joihin ei ilman lentoa olisi ollut mahdollista päästä. Niihin voi sitten siirtyä autolla tai julkisilla liikennevälineillä ja lopulta kävelemällä, jotka tässä vertauksessa vastaavat soveltavaa tutkimusta ja tuotekehitystä.
Perustutkimukseen kannattaa siis sijoittaa siksi, että myös suomalainen yhteiskunta ja talouselämä voisivat päästä hyödyntämään ensimmäisinä suuria tieteellis-teknisiä edistysaskelia. Vaihtoehtona on olla riippuvainen muiden tekemästä perustutkimuksesta ja tyytyä poimimaan niitä murusia, jotka ovat jääneet muilta poimimatta.
Edellisten lisäksi mieleeni tuli myös se, että perustutkimuksen painottuessa olisi ratkaistava myös yliopistojen aluepoliittinen tehtävä. Jos yliopistot nyt erikoistuvat omille vahvuusalueilleen, niin mitä tehdään niiden antamalle koulutukselle?
Supistetaanko se huippututkimuspyrkimysten mukaisen erikoistumisen aloille, vai pyritäänkö myös muuta opetusta jatkamaan. Jos valitaan monialainen opetus, niin miten huolehditaan sen tasosta?
Korkein opetushan perustuu uusimpiin tutkimustuloksiin, joiden välittymisen takeeksi yliopistoissa ei juurikaan ole puhtaita opetusvirkoja, vaan niihin liittyy myös tutkimusvelvoite. Sen katsotaan auttavan yliopisto-opettajia seuraamaan oman alansa tieteellistä kehitystä paremmin kuin pelkkään opetukseen keskittyminen. On selvää, että tämä oletus pitää paikkansa.
Lopuksi toivotan ministerille menestystä hänen pyrkimyksissään tehostaa suomalaista perustutkimusta. Toivottavasti ongelmat vältetään ja lopputulos on parempi, tuotteliaampi ja tehokkaampi kuin se, mistä suomalainen tutkimusapparaatti lähti noin viisi vuotta sitten kun sitä ryhdyttiin supistamaan.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marita Laukkanen unohti
Onko Sipilän hallituksen esikuvana NKP:n politbyroo?
Tieteen tekemisestä
Taustalla on julkisen tutkimusrahoituksen pitkäaikainen supistaminen, joka alkoi jo Kataisen hallituksen aikana. Sen seurauksena esimerkiksi viime aikoina tohtoreiksi väitelleille nuorille tutkijoille ei ole avautunut edes haettavaksi työpaikkoja.
Sen seurauksena kalliisti tutkijakoulutetut erityisosaajat joutuvat vaihtamaan ammattiaan. Koska yksityisellä sektorillakaan ei jostain syystä ole innostuttu tästä poikkeuksellisen lahjakkaasta ja koulutetusta 30-40-vuoden ikään ehtineestä työvoimapotentiaalista, on heitä hakeutunut esimerkiksi lasten liikunnanohjaajiksi tai uudelleen koulunpenkille opiskelemaan vaikkapa farmaseutiksi (tiedän kaksi tapausta). Tällainen ei tietenkään ole yhteiskunnan resurssien järkevää käyttöä.
Mutta palataan asiaan. Nyt suunniteltu perustutkimuksen lisärahoitus on ministeri Sanni Grahn-Laasosen mukaan tarkoitus kytkeä yliopistojen rakenteellisiin uudistuksiin. Ministerin omin sanoin: "mallin tulee vahvistaa laatua ja vahvojen tutkimuskeskittymien syntymistä. Korkeatasoisen perustutkimuksen tekemisessä resurssimme ovat sirpaleina ympäri maata. Tarvitsemme vahvempia tutkimuskeskittymiä, joissa kyetään tekemään korkeatasoista tutkimusta, jota maailmalla siteerataan ja joka täyttää kansainväliset mitat."
Olen valmis allekirjoittamaan ministerin näkemyksen sanasta sanaan. Suomen korkeakoululaitos on hajasijoitettu ympäri maata, millä on ollut omat aluepoliittiset etunsa.
Samalla on kuitenkin tehokkaasti minimoitu maailmanluokan perustutkimuskeskittymien syntyminen. Sellainen kun vaatii sekä kalliita laiteinvestointeja että etenkin kilpaillen ja yhteistyötä tehden keskinäisessä vuorovaikutuksessa olevia eri tutkimuskohteisiin keskittyviä ja maailman huipulla olevia tutkimusryhmiä.
Ministerin mukaan: "rahaa saa suhteessa tekoihin. Tätä kutsutaan profiloitumiseksi, jossa korkeakoulut valitsevat alat, joilla on mahdollista olla kansainvälisellä huipulla, ja kokoavat yliopiston sisällä resursseja tavoitteen tukemiseksi."
Nyt on siis toivottava, että yliopistot ottavat profiloitumispyynnön tosissaan. Eli valitsevat omien vahvuuksiensa pohjalta ne alat, joilla niiden on mahdollista saavuttaa tieteen huippu.
Tässä suhteessa realismia on kuitenkin ainakin aiemmin ollut pikemminkin kaiken mahdollisen haaliminen omaan korkeakouluun - joten valitseminen on erityisesti "poisvalintaa". Sellainen ei ole koskaan ollut helppoa yliopistoille.
Olisi myös ymmärrettävä, etteivät pienimmät yliopistomme voi mitenkään yltää ihan oikeasti maailmanluokan tutkimuskeskittymiksi, vaikka poikkeuksellisten tutkimusryhmän vetäjien avulla ne voivatkin jonkin tutkimuskohteen suhteen päästä kansainväliselle huipputasolle. Tällöinkin jää kuitenkin toteutumatta päivittäinen vuorovaikutus muiden samantasoisten tutkimusryhmien kanssa sekä tutkimuksen pitkäjänteisyys tutkimusryhmän vetäjän jäädessä aikanaan eläkkeelle.
Grahn-Laasosen on siis syytä huolehtia, että yliopistot etsivät aidosti omat vahvuusalueensa. Samalla hänen on kuitenkin syytä huolehtia siitä, että ministeriön virkamiehet pysyvät lestissään eivätkä lähde ohjailemaan yliopistojen valintoja. Tosiasia kun joka tapauksessa on, että paras osaaminen löytyy yliopistoista itsestään eikä ministeriön virkamiehiltä.
* * *
Lopuksi muutama sivuhuomautus.
Uutista lukiessani jäin miettimään mitä hallituksen on tarkoitus tehdä ministeriöiden tutkimuslaitoksille? Myös niitä on viimeisten vuosien aikana ajettu alas rankalla kädellä.
Kansakunnan edun nimissä myös niistä tulisi saada mahdollisimman paljon irti - eikä pelkästään soveltavan tutkimuksen tai poliittisluonteisten selvitysten tekijöinä, vaan myös niiden taustalla olevan perustutkimuksen saralla. Ilman riittävää perusasioiden ymmärrystä kuihtuvat ajan myötä myös sovellukset ja luotettavat selvitykset.
Perustutkimuksen merkityksestä sen verran, että sen tavoitteena on ymmärtää sitä miten maailma toimii. Sen ensisijainen motivaattori on siis inhimillinen uteliaisuus, ei niinkään pyrkimys johonkin keksintöön tai innovaatioon. Jälkimmäiset toimivat ensisijaisina motivaatioina soveltavalle tutkimukselle ja tuotekehitykselle.
Perustutkimuksen tuloksellisuutta on vaikea mitata. Usein käytetään Grahn-Laasosen mainitsemia sitaatioita. Siinä ajatus kulkee niin, että mitä enemmän tiedeyhteisö on huomioinut tehtyä tutkimusta, sitä merkittävämpi se on. Omalla kohdallani suurin siteerausmäärä on tällä hetkellä lähes 500. Kyse on julkaisusta, jossa on kuvattu uusi tutkimusmenetelmä, jota on sittemmin hyödynnetty laajasti eri tieteenaloilla.
Perustutkimuksen tarkoituksena ei siis ole tuottaa suoraan hyödynnettäviä ideoita tai tuotteita. Sen sijaan sen kautta lisääntyvä ymmärrys tuottaa ikään kuin sivutuotteena suuria teknologisia tai muita edistysaskelia.
Niiden merkitystä voisi verrata vaikkapa matkailuun: perustutkimus vastaa pitkän matkan siirtymistä lentokoneella. Siinähän matkustajalle avautuu koneen laskeuduttua mahdollisuus tutustua lentokentän lähellä sijaitseviin kohteisiin, joihin ei ilman lentoa olisi ollut mahdollista päästä. Niihin voi sitten siirtyä autolla tai julkisilla liikennevälineillä ja lopulta kävelemällä, jotka tässä vertauksessa vastaavat soveltavaa tutkimusta ja tuotekehitystä.
Perustutkimukseen kannattaa siis sijoittaa siksi, että myös suomalainen yhteiskunta ja talouselämä voisivat päästä hyödyntämään ensimmäisinä suuria tieteellis-teknisiä edistysaskelia. Vaihtoehtona on olla riippuvainen muiden tekemästä perustutkimuksesta ja tyytyä poimimaan niitä murusia, jotka ovat jääneet muilta poimimatta.
Edellisten lisäksi mieleeni tuli myös se, että perustutkimuksen painottuessa olisi ratkaistava myös yliopistojen aluepoliittinen tehtävä. Jos yliopistot nyt erikoistuvat omille vahvuusalueilleen, niin mitä tehdään niiden antamalle koulutukselle?
Supistetaanko se huippututkimuspyrkimysten mukaisen erikoistumisen aloille, vai pyritäänkö myös muuta opetusta jatkamaan. Jos valitaan monialainen opetus, niin miten huolehditaan sen tasosta?
Korkein opetushan perustuu uusimpiin tutkimustuloksiin, joiden välittymisen takeeksi yliopistoissa ei juurikaan ole puhtaita opetusvirkoja, vaan niihin liittyy myös tutkimusvelvoite. Sen katsotaan auttavan yliopisto-opettajia seuraamaan oman alansa tieteellistä kehitystä paremmin kuin pelkkään opetukseen keskittyminen. On selvää, että tämä oletus pitää paikkansa.
Lopuksi toivotan ministerille menestystä hänen pyrkimyksissään tehostaa suomalaista perustutkimusta. Toivottavasti ongelmat vältetään ja lopputulos on parempi, tuotteliaampi ja tehokkaampi kuin se, mistä suomalainen tutkimusapparaatti lähti noin viisi vuotta sitten kun sitä ryhdyttiin supistamaan.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marita Laukkanen unohti
Onko Sipilän hallituksen esikuvana NKP:n politbyroo?
Tieteen tekemisestä
lauantai 15. lokakuuta 2016
Sanna Pelliccioni: "suomalaistenkin täytyy kotoutua tähän muuttuneeseen maailmaan ja Suomeen"
Vantaan Sanomista sattui silmiini kulttuuriuutinen. Se kertoi kuvittaja ja tuottaja Sanna Pelliccionin ja kirjailija Katri Tapolan kirjaan perustuvasta näyttelystä, jossa "on perinteisiä suomalaisia tuoksuja ja myös appelsiinin ja santelipuun tuoksuja. On lukunurkka suomen- ja arabiankielisine kirjoineen, aito erämaassa käytössä ollut beduiiniteltta ja soliseva metsälampihuone."
Pelliccioni näkee näyttelyn sanomalla laajempaakin yhteiskunnallista merkitystä. Hänen mukaansa "suomalaistenkin täytyy kotoutua tähän muuttuneeseen maailmaan ja Suomeen. Kotoutumisen pitäisi voida tapahtua ilman pelkoa."
Juttu herätti minussa muutaman kysymyksen.
Kuka on päättänyt, että Suomen - eikä tulijoiden - kulttuurin on muututtava turvaa hakevien ihmisten maahanmuuton myötä?
Miksi minun täytyy kotoutua kotimaahani minulta lupaa kysymättä mutta minun kustannuksellani tulleisiin yhteiskunnallisia oloja heikentäviin muutoksiin? Miksei minulla ole oikeutta kieltäytyä sellaisista?
Mitä tehdään niille suomalaisille, jotka eivät halua kotoutua uuteen Suomeen, vaan haluaisivat elää siinä vanhassa työntekoon, koulutukseen, osaamiseen, yhteiskuntarauhaan ja ihmisten keskinäiseen luottamukseen perustuvassa yhteiskunnassa? Voidaanko sellainen palauttaa, mikäli uusi uljas yhteiskunta osoittautuu epäonnistuneeksi?
No, totuus lienee se, että suomalainen yhteiskunta on jo nyt muuttunut jonkin verran. Ruotsin esimerkistä näemme, että tämän kehityssuunnan lopputuloksena on etnis-uskonnollisesti jakautunut yhteiskunta, jossa väestöryhmien välillä on vahvoja ja ajoittain väkivaltaiseksi leimahtavia jännitteitä.
Muutoksesta aiheutuneita ongelmia peitellään esimerkiksi vääristelemällä koululaisten todistuksia tai osoittamalla mieltä raiskaajien kokemaa halveksuntaa vastaan välittämättä sellaisten vaikutuksesta maan kansalaisten valmiuteen vastata osaamisperusteisen maailman haasteisiin tai naisten ja lasten turvallisuuteen.
Jos siis suomalainen maahanmuuttopolitiikka epäonnistuu ruotsalaisen vastineensa tavoin, saattaa kehitysmaapiirteitä omaavaan yhteiskuntaan sopeutuminen lopulta olla Suomessakin välttämätöntä. Kaltaiseni vähän vauraampi väki voi esimerkiksi rakentaa muurein ja piikkilangoin eristetyn kodin tai ainakin muuttaa sellaisilla varustetulle asuinalueelle ja liikkua paikasta toiseen omalla autolla tai taksikyydissä. Sen sijaan köyhemmät kansalaiset joutuvat tyytymään jatkuvaan epävarmuuteen ja rauhattomuuteen. Kaikkien, ja etenkin naisten, on joka tapauksessa supistettava elinpiiriään.
En millään pysty näkemään miksi edellä kuvaamaani tilanteeseen pitäisi oikein pyrkiä. Eikö olisi parempi, että mitoittaisimme maahanmuuton kulttuurisen integrointikykymme mukaan siten, ettei lopputuloksena ole Ruotsin kaltainen monikulttuurisuushelvetti vaan jossain määrin monietninen mutta monin tavoin hyväksi todettuun suomalaiseen yhteiskuntamuotoon perustuva elämänmeno?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Islamilainen maahanmuutto muokkaa länsimaiden politiikkaa
Minkälaiseen yhteiskuntaan Petteri Orpo meitä johtaa?
Lapsille parempi tulevaisuus!
Pelliccioni näkee näyttelyn sanomalla laajempaakin yhteiskunnallista merkitystä. Hänen mukaansa "suomalaistenkin täytyy kotoutua tähän muuttuneeseen maailmaan ja Suomeen. Kotoutumisen pitäisi voida tapahtua ilman pelkoa."
* * *
Juttu herätti minussa muutaman kysymyksen.
Kuka on päättänyt, että Suomen - eikä tulijoiden - kulttuurin on muututtava turvaa hakevien ihmisten maahanmuuton myötä?
Miksi minun täytyy kotoutua kotimaahani minulta lupaa kysymättä mutta minun kustannuksellani tulleisiin yhteiskunnallisia oloja heikentäviin muutoksiin? Miksei minulla ole oikeutta kieltäytyä sellaisista?
Mitä tehdään niille suomalaisille, jotka eivät halua kotoutua uuteen Suomeen, vaan haluaisivat elää siinä vanhassa työntekoon, koulutukseen, osaamiseen, yhteiskuntarauhaan ja ihmisten keskinäiseen luottamukseen perustuvassa yhteiskunnassa? Voidaanko sellainen palauttaa, mikäli uusi uljas yhteiskunta osoittautuu epäonnistuneeksi?
* * *
No, totuus lienee se, että suomalainen yhteiskunta on jo nyt muuttunut jonkin verran. Ruotsin esimerkistä näemme, että tämän kehityssuunnan lopputuloksena on etnis-uskonnollisesti jakautunut yhteiskunta, jossa väestöryhmien välillä on vahvoja ja ajoittain väkivaltaiseksi leimahtavia jännitteitä.
Muutoksesta aiheutuneita ongelmia peitellään esimerkiksi vääristelemällä koululaisten todistuksia tai osoittamalla mieltä raiskaajien kokemaa halveksuntaa vastaan välittämättä sellaisten vaikutuksesta maan kansalaisten valmiuteen vastata osaamisperusteisen maailman haasteisiin tai naisten ja lasten turvallisuuteen.
Jos siis suomalainen maahanmuuttopolitiikka epäonnistuu ruotsalaisen vastineensa tavoin, saattaa kehitysmaapiirteitä omaavaan yhteiskuntaan sopeutuminen lopulta olla Suomessakin välttämätöntä. Kaltaiseni vähän vauraampi väki voi esimerkiksi rakentaa muurein ja piikkilangoin eristetyn kodin tai ainakin muuttaa sellaisilla varustetulle asuinalueelle ja liikkua paikasta toiseen omalla autolla tai taksikyydissä. Sen sijaan köyhemmät kansalaiset joutuvat tyytymään jatkuvaan epävarmuuteen ja rauhattomuuteen. Kaikkien, ja etenkin naisten, on joka tapauksessa supistettava elinpiiriään.
En millään pysty näkemään miksi edellä kuvaamaani tilanteeseen pitäisi oikein pyrkiä. Eikö olisi parempi, että mitoittaisimme maahanmuuton kulttuurisen integrointikykymme mukaan siten, ettei lopputuloksena ole Ruotsin kaltainen monikulttuurisuushelvetti vaan jossain määrin monietninen mutta monin tavoin hyväksi todettuun suomalaiseen yhteiskuntamuotoon perustuva elämänmeno?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Islamilainen maahanmuutto muokkaa länsimaiden politiikkaa
Minkälaiseen yhteiskuntaan Petteri Orpo meitä johtaa?
Lapsille parempi tulevaisuus!
Radikalisoituneet muslimit aktiivisia islamilaisissa järjestöissä
Tämän aamun Helsingin Sanomat vahvistaa sen, etteivät ISIS:iin liittyneet muslimit ole syrjäytyneitä, vaan "lähtijöille on ollut ominaista aktiivisuus työelämässä, opinnoissa ja erityisesti islamilaisissa järjestöissä".
Näkemys perustuu tutkimukseen, jonka tekijöinä ovat olleet Marko Juntunen, Karin Creutz-Sundblom ja Juha Saarinen. Siinä radikalisoituminen ja ISIS:iin liittyminen nähtiin osaksi musliminuorten uskonnollisten kantojen rakentamista, eikä niinkään heidän uskonnollisen ajattelunsa päätepisteenä.
Samojen tekijöiden aiemmassa tutkimuksesta paljastui muun muassa, että Suomessa asuvilla muslimeilla on vaikeuksia tunnistaa ja käsitellä omia ongelmiaan. He näyttävät mm. syyttävän vaikeuksistaan järjestään valtaväestöä ja pikemminkin puolustelevan kuin tuomitsevan muslimiterroristien tekoja. Ei liene ihme, että sellaisessa ilmapiirissä uskonnollisen identiteetin etsiminen johtaa myös ääriajatteluun ja jopa terroristijärjestöihin liittymiseen.
Tätä taustaa vastaan on omituista, että Juntunen ja kumppanit suosittelevat väkivaltaisen radikalisoitumisen ehkäisemiseksi sellaisen yhteiskunnallisen ilmapiirin luomista, jossa eri islamilaiset suuntaukset ymmärrettäisiin tasaveroiseksi muiden uskontokuntien kanssa. Ikään kuin samaisessa tutkimuksessa radikalisoituneiden ei olisi kerrottu toimineen erityisesti islamilaisissa järjestöissä. Tai ettei meillä olisi uskonnonvapautta, jonka nojalla kouluissamme järjestetään jopa veronmaksajien kustannuksella islamin opetusta.
Ottaen huomioon sekä tutkijoiden aiemman että nyt julkaistun tutkimuksen, tulisi minun mielestäni Suomen muslimiyhteisöihin luoda nuorten radikalisoitumisen ehkäisemiseksi sellainen ilmapiiri, jossa terrorismi tuomittaisiin poikkeuksetta ja yksiselitteisesti? Lisäksi valtaväestön tulisi ryhtyä kohtelemaan muslimeita aikuisina ihmisinä, joiden puolesta ei ole tarvetta loukkaantua, ja joiden voidaan edellyttää ottavan itse vastuu elämästään esimerkiksi kasvattamalla lapsensa ensisijaisesti suomalaisen yhteiskunnan kanssa yhteensopivien normien ja tapojen mukaisesti.
Vain siten toimimalla voimme saada islamilaisesta maahanmuuttajaväestöstä rakentavan osan yhteiskuntaamme. Siis sellaisen, joka osallistuu työelämään siinä kuin muutkin, ei vaadi erityiskohtelua, ei tunne viehtymystä terrorismiin, ei erotu rikostilastoissa eikä myöskään joudu kohtaamaan rasismia.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Karin Creutz ja rasistinen huutelu
Mitä uusi tutkimus kertoo somaleistamme?
Maahanmuuttajatutkimus paljastaa muslimien vaikeuden katsoa itseään peilistä
Näkemys perustuu tutkimukseen, jonka tekijöinä ovat olleet Marko Juntunen, Karin Creutz-Sundblom ja Juha Saarinen. Siinä radikalisoituminen ja ISIS:iin liittyminen nähtiin osaksi musliminuorten uskonnollisten kantojen rakentamista, eikä niinkään heidän uskonnollisen ajattelunsa päätepisteenä.
Samojen tekijöiden aiemmassa tutkimuksesta paljastui muun muassa, että Suomessa asuvilla muslimeilla on vaikeuksia tunnistaa ja käsitellä omia ongelmiaan. He näyttävät mm. syyttävän vaikeuksistaan järjestään valtaväestöä ja pikemminkin puolustelevan kuin tuomitsevan muslimiterroristien tekoja. Ei liene ihme, että sellaisessa ilmapiirissä uskonnollisen identiteetin etsiminen johtaa myös ääriajatteluun ja jopa terroristijärjestöihin liittymiseen.
Ottaen huomioon sekä tutkijoiden aiemman että nyt julkaistun tutkimuksen, tulisi minun mielestäni Suomen muslimiyhteisöihin luoda nuorten radikalisoitumisen ehkäisemiseksi sellainen ilmapiiri, jossa terrorismi tuomittaisiin poikkeuksetta ja yksiselitteisesti? Lisäksi valtaväestön tulisi ryhtyä kohtelemaan muslimeita aikuisina ihmisinä, joiden puolesta ei ole tarvetta loukkaantua, ja joiden voidaan edellyttää ottavan itse vastuu elämästään esimerkiksi kasvattamalla lapsensa ensisijaisesti suomalaisen yhteiskunnan kanssa yhteensopivien normien ja tapojen mukaisesti.
Vain siten toimimalla voimme saada islamilaisesta maahanmuuttajaväestöstä rakentavan osan yhteiskuntaamme. Siis sellaisen, joka osallistuu työelämään siinä kuin muutkin, ei vaadi erityiskohtelua, ei tunne viehtymystä terrorismiin, ei erotu rikostilastoissa eikä myöskään joudu kohtaamaan rasismia.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Karin Creutz ja rasistinen huutelu
Mitä uusi tutkimus kertoo somaleistamme?
Maahanmuuttajatutkimus paljastaa muslimien vaikeuden katsoa itseään peilistä
perjantai 14. lokakuuta 2016
Therese Johaug - kärähtänyt kaunotar
Kun Martin Sundbyn dopingkäry tuli julkisuuteen, kirjoitin siitä kuinka vaikeaa norjalaisille on ollut katsoa hiihtäjiensä doping-totuutta silmiin. Onhan selvää, ettei norjalaisten hiihtäjien kemiallinen valmennus alkanut äskettäin, vaan viimeistään jo 1990-luvulla.
Nyt on sitten kärähtänyt maan kuvankaunis hiihtokuningatar Therese Johaug. Eilen kameroiden edessä kyynelehtineen urheilijan reaktion aitoutta ei varmaankaan ole syytä epäillä, mutta selityksen hakeminen huulirasvasta on lähinnä huvittavaa - etenkin kun käry on norjalaisille jo toinen lyhyen ajan sisällä.
Doping ei ole pelkästään oman suorituskyvyn parantamista, vaan rahan ja kunnian maailmassa myös kilpakumppaneiden huijaamista ja rahavirtojen siirtämistä näiltä omalle pankkitilille. Tapaus sai minut pohtimaan niitä suomalaisia hiihto-urheilijoita, jotka ovat kärsineet eniten muiden dopingin käytöstä.
Listalla ensimmäiseksi sijoittaisin Pirjo Murasen. Hän menetti varmuudella kaksi viestihiihdon arvokisahopeaa muiden suomalaisten kärähdettyä. Ensin Lahdessa 2001 ja seuraavaksi Val di Fiemmessä 2003.
Lisäksi hänen edellään lienee useimmissa kilpailuissa ollut kemiallisesti terästettyjä kilpasiskoja: ainakin norjalaisia ja venäläisiä. Yleisellä tasolla on huomattava, että hänen koko uransa sijoittui aikaan, jolloin suomalaisen hiihdon rahoitustilanne oli heikoimmillaan.
Itse asiassa koko nyt viimeisiä vuosiaan kilpaileva hiihtäjäsukupolvi (Heikkinen, Jauhojärvi, Saarinen ja Roponen) voidaan lukea suurten kärsijöiden joukkoon. Hekin joutuivat tyhjän päälle hiihtoliiton talouden romahdettua Lahden viidentoista vuoden takaisten tapahtumien jälkeen.
Lisäksi norjalaisten ylivoima lisääntyi vuosi vuodelta, mikä saattaa kertoa heidän kemiallisen valmennuksensa tehostamisesta - joka sitten lopulta olisi johtanut nyt nähtyihin käryihin. Tämä saattaa selittää myös sen, että Lahden 2001 jälkeen on arvokisamenestystä saatu ainoastaan perinteisestä hiihdosta.
Mutta siitäkin vain silloin, kun suksi on ollut muihin nähden ylivoimainen. Luisteluhiihdossahan välineiden välillä on vähäisemmät erot, joten sillä hiihtotavalla dopingin avulla saavutettu etu realisoituu varmemmin mitaleiksi kuin perinteisen puolella.
Nyt tapahtuneiden norjalaiskäryjen jälkeen kehotan lukijoitani seuraamaan alkavalla kaudella "puhtaiden" norjalaisten hiihtäjien suorituksia. Ovatko he alkavalla kaudella ja erityisesti Lahdessa yhtä ylivoimaisia kuin menneinä talvina? Onko Heidi Weng latujen valtiatar? Täyttävätkö viikinkien jälkeläiset koko palkintopallin?
Jos ei, on syytä epäillä nyt nähtyjen käryjen olevan ainoastaan jäävuoren huippu. Ja norjalaisen hiihdon puhdistuneen samalla tavalla kuin kävi suomalaisille Lahden katastrofin jälkeen.
Itse odotan kieli pitkällä, että Lahdessa on edessä suomalainen mitalisade; ja että Krista Pärmäkoski, Anne Kyllönen ja Kerttu Niskanen tekevät lopullisen läpimurtonsa aivan huipulle eli korkeimmalle korokkeelle. Lisäksi Aino-Kaisa Saarinen ja Riitta-Liisa Roponen saattavat ottaa vielä uransa loppupuolella mitalin tai kaksi.
Miesten puolella vastassa on muitakin kovia kuin norjalaisia. Siitä huolimatta Matti Heikkisen ja Sami Jauhojärven voi odottaa kilpailevan kärkisijoista. Miesten perinteisen hiihdon valtiaaksi noussee kuitenkin juuri nyt elämänsä parhaassa kunnossa oleva Iivo Niskanen, mikäli vain pysyy terveenä. Myös muut nuoret mieshiihtäjämme nousevat kohti maailman huippua, ja ainakin jotkut heistä nostavat tasonsa sellaiseksi, että maailmancupin pisteiltä pois jääminen olisi pettymys.
Odotan siis siis pitkästä aikaa mielenkiintoisinta hiihtokautta. Ja sen kruununa kotikisoja Lahdessa. Ja muistan kyllä, ettei urheilu olisi mielekästä, elleivät ennakkoarviot osoittautuisi kerta toisensa jälkeen vääriksi.
JK 15.10.2016 kello 6:50
Marit Björgen sanoi eilen näin: "en koskaan ajatellut, että Therese voisi olla osallisena jossain tällaisessa. Minäkin voisin joutua tähän tilanteeseen. Se panee ajattelemaan, onko tämä kaikki sen arvoista. Sitä olen miettinyt."
Kommentin voi tulkita siten, ettei Björgen katso voivansa jatkossa käyttää harjoitteluunsa niitä keinoja, joita hän on käyttänyt aiemmin eikä siten saavuttaa entisenkaltaista menestystä. Tuliko Björgen siis vahvistaneeksi, että dopingin käyttö on ollut Norjassa systemaattista?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Norjalainen dopingohjelma
Similän doping-tapauksesta
Hiihdon likaisen ajan testamentti - katse tulevaisuuteen
Nyt on sitten kärähtänyt maan kuvankaunis hiihtokuningatar Therese Johaug. Eilen kameroiden edessä kyynelehtineen urheilijan reaktion aitoutta ei varmaankaan ole syytä epäillä, mutta selityksen hakeminen huulirasvasta on lähinnä huvittavaa - etenkin kun käry on norjalaisille jo toinen lyhyen ajan sisällä.
Doping ei ole pelkästään oman suorituskyvyn parantamista, vaan rahan ja kunnian maailmassa myös kilpakumppaneiden huijaamista ja rahavirtojen siirtämistä näiltä omalle pankkitilille. Tapaus sai minut pohtimaan niitä suomalaisia hiihto-urheilijoita, jotka ovat kärsineet eniten muiden dopingin käytöstä.
Listalla ensimmäiseksi sijoittaisin Pirjo Murasen. Hän menetti varmuudella kaksi viestihiihdon arvokisahopeaa muiden suomalaisten kärähdettyä. Ensin Lahdessa 2001 ja seuraavaksi Val di Fiemmessä 2003.
Lisäksi hänen edellään lienee useimmissa kilpailuissa ollut kemiallisesti terästettyjä kilpasiskoja: ainakin norjalaisia ja venäläisiä. Yleisellä tasolla on huomattava, että hänen koko uransa sijoittui aikaan, jolloin suomalaisen hiihdon rahoitustilanne oli heikoimmillaan.
Itse asiassa koko nyt viimeisiä vuosiaan kilpaileva hiihtäjäsukupolvi (Heikkinen, Jauhojärvi, Saarinen ja Roponen) voidaan lukea suurten kärsijöiden joukkoon. Hekin joutuivat tyhjän päälle hiihtoliiton talouden romahdettua Lahden viidentoista vuoden takaisten tapahtumien jälkeen.
Lisäksi norjalaisten ylivoima lisääntyi vuosi vuodelta, mikä saattaa kertoa heidän kemiallisen valmennuksensa tehostamisesta - joka sitten lopulta olisi johtanut nyt nähtyihin käryihin. Tämä saattaa selittää myös sen, että Lahden 2001 jälkeen on arvokisamenestystä saatu ainoastaan perinteisestä hiihdosta.
Mutta siitäkin vain silloin, kun suksi on ollut muihin nähden ylivoimainen. Luisteluhiihdossahan välineiden välillä on vähäisemmät erot, joten sillä hiihtotavalla dopingin avulla saavutettu etu realisoituu varmemmin mitaleiksi kuin perinteisen puolella.
Nyt tapahtuneiden norjalaiskäryjen jälkeen kehotan lukijoitani seuraamaan alkavalla kaudella "puhtaiden" norjalaisten hiihtäjien suorituksia. Ovatko he alkavalla kaudella ja erityisesti Lahdessa yhtä ylivoimaisia kuin menneinä talvina? Onko Heidi Weng latujen valtiatar? Täyttävätkö viikinkien jälkeläiset koko palkintopallin?
Jos ei, on syytä epäillä nyt nähtyjen käryjen olevan ainoastaan jäävuoren huippu. Ja norjalaisen hiihdon puhdistuneen samalla tavalla kuin kävi suomalaisille Lahden katastrofin jälkeen.
Itse odotan kieli pitkällä, että Lahdessa on edessä suomalainen mitalisade; ja että Krista Pärmäkoski, Anne Kyllönen ja Kerttu Niskanen tekevät lopullisen läpimurtonsa aivan huipulle eli korkeimmalle korokkeelle. Lisäksi Aino-Kaisa Saarinen ja Riitta-Liisa Roponen saattavat ottaa vielä uransa loppupuolella mitalin tai kaksi.
Miesten puolella vastassa on muitakin kovia kuin norjalaisia. Siitä huolimatta Matti Heikkisen ja Sami Jauhojärven voi odottaa kilpailevan kärkisijoista. Miesten perinteisen hiihdon valtiaaksi noussee kuitenkin juuri nyt elämänsä parhaassa kunnossa oleva Iivo Niskanen, mikäli vain pysyy terveenä. Myös muut nuoret mieshiihtäjämme nousevat kohti maailman huippua, ja ainakin jotkut heistä nostavat tasonsa sellaiseksi, että maailmancupin pisteiltä pois jääminen olisi pettymys.
Odotan siis siis pitkästä aikaa mielenkiintoisinta hiihtokautta. Ja sen kruununa kotikisoja Lahdessa. Ja muistan kyllä, ettei urheilu olisi mielekästä, elleivät ennakkoarviot osoittautuisi kerta toisensa jälkeen vääriksi.
JK 15.10.2016 kello 6:50
Marit Björgen sanoi eilen näin: "en koskaan ajatellut, että Therese voisi olla osallisena jossain tällaisessa. Minäkin voisin joutua tähän tilanteeseen. Se panee ajattelemaan, onko tämä kaikki sen arvoista. Sitä olen miettinyt."
Kommentin voi tulkita siten, ettei Björgen katso voivansa jatkossa käyttää harjoitteluunsa niitä keinoja, joita hän on käyttänyt aiemmin eikä siten saavuttaa entisenkaltaista menestystä. Tuliko Björgen siis vahvistaneeksi, että dopingin käyttö on ollut Norjassa systemaattista?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Norjalainen dopingohjelma
Similän doping-tapauksesta
Hiihdon likaisen ajan testamentti - katse tulevaisuuteen
torstai 13. lokakuuta 2016
HS salailee demari-insestiraiskaajaa
Jos yrityksen ainoana tehtävänä katsotaan olevan voiton tuottaminen omistajalleen, tulee kaupallisen median tavoitteena olla tuotteensa laajamittainen ja mahdollisimman kannattava myyminen kuluttajille. Jos taas kaupallisen median tehtävänä on tiedonvälitys, on sen tärkeimmäksi tehtäväksi katsottava mahdollisimman perusteellinen uutisointi erilaisista ihmisiä mahdollisesti kiinnostavista asioista.
Jos kaupallisen median tehtäväksi sen sijaan nähdään mielipidevaikuttaminen, on sen tehtäväksi katsottava uutisoinnin värittäminen tai ainakin ajetun mileipiteen vastaisten uutisten tai ainakin agendan kannalta ikävien yksityiskohtien salaaminen.
Otetaan esimerkiksi viime päivinä mieliä kohahduttanut uutinen Oulusta. Helsingin Sanomat uutisoi tänään tästä vastenmielisestä tapauksesta. Lehden mukaan "törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäilty ulkomaalainen mies on otettu kiinni Norjasta ja tuotu Ouluun". Juttunsa ainekset maan johtava kaupallinen media oli lainannut verorahoitteiselta Yleisradiolta.
Jos HS:n toimitus olisi vaivautunut lukemaan Yleisradion uutisen lisäksi edes Iltalehteä, olisi se saanut asiasta kaikkia suomalaisia kiinnostavaa tietoa. Rikoksen epäilty tekijä oli nimittäin kotoisin Norsunluurannikolta, hankkinut elantonsa yrittäjänä ja toiminut aktiivisesti politiikassa SDP:n riveissä. Hän oli saman lehden mukaan myös toiminut lautamiehenä oikeudessa. Kyseessä oli siis ilmeisen hyvin integroitunut maahanmuuttaja
Lisätietona olisi sosiaalisesta mediasta voinut löytää miehen nimen. Lisäksi sieltä olisi löytynyt valokuva, jossa epäilty poseeraa hymyssä suin samassa valokuvassa entisen demaripääministerin ja rovastin kanssa.
Edellä kuvaamani esimerkki oman agendan kannalta epämiellyttävien tietojen salaamisesta ei ole Helsingin Sanomien (eikä Yleisradion) toiminnassa mitenkään poikkeuksellista. Toki salailua voi perustella rikoksen uhrin suojelemisella, mutta se koskee lähinnä yksityistietoja. Ainakin epäillyn kotimaan ja yhteyden SDP:hen olisi voinut uutisoida kuten Iltalehti tekikin.
Näillä molemmilla tiedoilla on yleistä merkitystä: SDP:n osalta mies jatkaa puolueen omituisten otusten oululaista kerhoa, johon on aiemmin ilmoittautunut ainakin imaami, jonka mukaan Koraani on tiedettä, käden katkaiseminen varkaalta on oikea rangaistus ja 9/11 terrori-isku oli hyvä asia islamille.
Minä en kuitenkaan vaadi entistä pääministeriä, kirkkoa tai edes SDP:tä irtisanoutumaan insestiraiskauksista. Näin siksi, etten usko puolueen vakaalla tarkoituksella haalineen joukkoonsa näitä omituisia otuksia, vaan se on ottanut heidän joukkoonsa hyvässä uskossa ja sinisin silmin. Jokainen voi toki omalla kohdallaan harkita lisäävätkö hyvä usko ja siniset silmät puolueen uskottavuutta poliittisen vastuun kantajana.
Kirjoitin tämän jutun siksi, että olisi hyvä jos ihmisten poliittisiin näkemyksiin ja siten vaalikäyttäytymiseen vaikuttavia seikkoja tuotaisiin nykyistä avoimemmin esiin suomalaisessa mediassa. Tässä tapauksessa nyt pidätetyllä miehellä on merkitystä arvioitaessa sekä suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa, lastensuojelumme tasoa sekä sosiaalidemokraattista puoluetta kokonaisuudessaan.
Siksi HS on syyllistynyt oman mielipideagendansa ajamiseen tiedonvälityksen kustannuksella. Yksityisenä yrityksenä Helsingin Sanomilla on tähän oikeus, mutta jos olisin lehden omistaja, miettisin tarkasti onko tällaisella politiikalla vaikutusta liiketulokseen ja viime kädessä sijoitukseni tuottoon.
Lukijana joudun puolestaan miettimään, kuinka kauan haluan maksaa siitä, että lehden toimituskunta altistaa oman ajatteluni salakavalalle propagandalle. Toistaiseksi olen pysynyt lukijana mm. siksi, että lehti tarjoaa päivästä toiseen herkullisia aiheita tämän blogin kirjoittamiselle.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi suomalainen media vaikenee?
Media-analyysi Narinkkatorin eilisistä laittomuuksista
Sosiaalidemokraattisen imaamin ajatuksia
Jos kaupallisen median tehtäväksi sen sijaan nähdään mielipidevaikuttaminen, on sen tehtäväksi katsottava uutisoinnin värittäminen tai ainakin ajetun mileipiteen vastaisten uutisten tai ainakin agendan kannalta ikävien yksityiskohtien salaaminen.
Otetaan esimerkiksi viime päivinä mieliä kohahduttanut uutinen Oulusta. Helsingin Sanomat uutisoi tänään tästä vastenmielisestä tapauksesta. Lehden mukaan "törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäilty ulkomaalainen mies on otettu kiinni Norjasta ja tuotu Ouluun". Juttunsa ainekset maan johtava kaupallinen media oli lainannut verorahoitteiselta Yleisradiolta.
Jos HS:n toimitus olisi vaivautunut lukemaan Yleisradion uutisen lisäksi edes Iltalehteä, olisi se saanut asiasta kaikkia suomalaisia kiinnostavaa tietoa. Rikoksen epäilty tekijä oli nimittäin kotoisin Norsunluurannikolta, hankkinut elantonsa yrittäjänä ja toiminut aktiivisesti politiikassa SDP:n riveissä. Hän oli saman lehden mukaan myös toiminut lautamiehenä oikeudessa. Kyseessä oli siis ilmeisen hyvin integroitunut maahanmuuttaja
Lisätietona olisi sosiaalisesta mediasta voinut löytää miehen nimen. Lisäksi sieltä olisi löytynyt valokuva, jossa epäilty poseeraa hymyssä suin samassa valokuvassa entisen demaripääministerin ja rovastin kanssa.
Edellä kuvaamani esimerkki oman agendan kannalta epämiellyttävien tietojen salaamisesta ei ole Helsingin Sanomien (eikä Yleisradion) toiminnassa mitenkään poikkeuksellista. Toki salailua voi perustella rikoksen uhrin suojelemisella, mutta se koskee lähinnä yksityistietoja. Ainakin epäillyn kotimaan ja yhteyden SDP:hen olisi voinut uutisoida kuten Iltalehti tekikin.
Näillä molemmilla tiedoilla on yleistä merkitystä: SDP:n osalta mies jatkaa puolueen omituisten otusten oululaista kerhoa, johon on aiemmin ilmoittautunut ainakin imaami, jonka mukaan Koraani on tiedettä, käden katkaiseminen varkaalta on oikea rangaistus ja 9/11 terrori-isku oli hyvä asia islamille.
Minä en kuitenkaan vaadi entistä pääministeriä, kirkkoa tai edes SDP:tä irtisanoutumaan insestiraiskauksista. Näin siksi, etten usko puolueen vakaalla tarkoituksella haalineen joukkoonsa näitä omituisia otuksia, vaan se on ottanut heidän joukkoonsa hyvässä uskossa ja sinisin silmin. Jokainen voi toki omalla kohdallaan harkita lisäävätkö hyvä usko ja siniset silmät puolueen uskottavuutta poliittisen vastuun kantajana.
Kirjoitin tämän jutun siksi, että olisi hyvä jos ihmisten poliittisiin näkemyksiin ja siten vaalikäyttäytymiseen vaikuttavia seikkoja tuotaisiin nykyistä avoimemmin esiin suomalaisessa mediassa. Tässä tapauksessa nyt pidätetyllä miehellä on merkitystä arvioitaessa sekä suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa, lastensuojelumme tasoa sekä sosiaalidemokraattista puoluetta kokonaisuudessaan.
Siksi HS on syyllistynyt oman mielipideagendansa ajamiseen tiedonvälityksen kustannuksella. Yksityisenä yrityksenä Helsingin Sanomilla on tähän oikeus, mutta jos olisin lehden omistaja, miettisin tarkasti onko tällaisella politiikalla vaikutusta liiketulokseen ja viime kädessä sijoitukseni tuottoon.
Lukijana joudun puolestaan miettimään, kuinka kauan haluan maksaa siitä, että lehden toimituskunta altistaa oman ajatteluni salakavalalle propagandalle. Toistaiseksi olen pysynyt lukijana mm. siksi, että lehti tarjoaa päivästä toiseen herkullisia aiheita tämän blogin kirjoittamiselle.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi suomalainen media vaikenee?
Media-analyysi Narinkkatorin eilisistä laittomuuksista
Sosiaalidemokraattisen imaamin ajatuksia
keskiviikko 12. lokakuuta 2016
Näkymiä lähitulevaisuuteen
Aamun lehti kertoi niistä ongelmista, joita syntyi kun saksalainen Meyer sai suomalaisen laivanrakennusteollisuuden jälleen jaloilleen. Kaikessa realistisuudessaan juttu oli niin mielenkiintoinen, että päätin kirjoittaa sen pohjalta pari ajatusta.
Ensinnäkin tapaus osoittaa koulutuspolitiikan vaikeuden. Kun Suomen telakat olivat kaikkien (myös minun) mielestä ajautumassa konkurssiin, ei ala ymmärrettävästi houkutellun nuoria. Sen seurauksena syntyi välittömästi työvoimapula kun pessimistiset odotukset osoittautuivat rankasti vääriksi.
Niinpä telakka etsii nyt kissojen ja koirien kanssa osaavia työntekijöitä. Turussa on onneksi vuosi sitten aloitettu automaatio- ja konetekniikan diplomi-insinööritutkintoon johtava maisterikoulutus. Sellainen kestää pari vuotta, joten tuoretta työvoimaa alkaa valmistua jo vuoden kuluttua. Riittääkö se pitkän päälle, jää nähtäväksi.
Toinen päälle pukkaava ja jutussa mainittu ongelma on asuntotilanne. Turunkin seudulla on etenkin vuokra-asuntomarkkinoille ilmaantunut viime vuosina ripeästi kasvava ihmisryhmä. Kaupunginjohtaja Aleksi Randellin sanoin: "lisähaasteita asuntotarpeeseen tuovat nyt esimerkiksi tänne sijoittuvat turvapaikanhakijat."
Vastakkain on siis kaksi ihmisryhmää. Asuntoja tarvitsevat sekä maahamme veronmaksajan elätettäväksi saapuneet että verotuloja kasvattavat kantasuomalaiset. Tulee olemaan hyvin jännittävää nähdä, kuinka ongelma ratkaistaan. Tässä yhteydessä on huomattava, että maahanmuuttajien joukosta löytyville lukuisille koneinsinööreille näyttäisi olevan töitä tarjolla kunhan heillä vain olisi tutkintopaperit tallella.
Laivatilausten merkitys on koko valtakunnan laajuinen, sillä laivatilaukset työllistävät yhtä telakkalaista kohden neljä ihmistä alihankintaketjuihin. Aamun lehden jutussa otettiin esimerkiksi savolainen ovenrakennusyritys, joka on saanut tehtaalleen täystyöllisyyden laivatilausten ansiosta. Tämä on erinomaista tilanteessa, jossa Suomen kasvu on ollut pääosin velkavetoista.
Asiaan kiinnitti huomiota Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius, jonka mukaan kestävän talouskasvun uralle päästään vasta kun vienti alkaa vetää. Laivakaupat ovat tästä hyvä esimerkki, vaikka laskutuspäivät ovatkin vasta jälkikäteen.
Toinen viennin elpymistä avustava suurinvestointi on Äänekosken biotuotetehdas, jonka rakentaminen oli heinäkuussa julkaistun tiedotteen mukaan "puolivälissä" ja jonka on tarkoitus valmistua loppuvuodesta 2017. Myös sillä on merkittäviä seurannaisvaikutuksia metsäteollisuuden logistiikkaketjussa metsätöistä sellun ja sen tuotannon sivuvirtojen jatkojalostukseen.
Edelle kirjoitetun perusteella Suomen talous näyttäisi lopultakin nousevat kestäville jaloille. Sen seurauksena talouskasvu lienee muutaman vuoden kuluttua selvästi nopeampaa kuin ekonomistit ennustavat tänä päivänä. Varmuutta asiasta ei kuitenkaan ole, sillä uusi maailmanlaajuinen talouskriisi saattaa sysätä maailmantalouden jälleen syöksyyn.
Jos näin käy, menisivät sen mukana myös suomalaisten toiveet paremmasta tulevaisuudesta. Suomen on siis syytä toimia maailmanpolitiikan näyttämöllä maltillisesti ja kriisejä ehkäisevästi.
Toisaalta pelkästään Venäjän ja Yhdysvaltojen (sekä muiden länsimaiden) välien normalisoituminen palauttaisi meille suuren siivun idänkauppaa. Valitettavasti tilanne näyttää juuri tällä hetkellä pikemminkin synkältä kuin mieltä nostattavalta.
Onneksi olemme kuitenkin lopultakin onnistumassa Venäjän talouspakotteiden tuhoaman idänviennin paikkaamisessa länsimarkkinoille, kuten laivatilaukset ja orastava talouskasvu osoittavat. Siksi emme enää ole riippuvaisia idänkaupasta, vaan Venäjän ja länsimaiden suhteiden yllättävä normalisoituminen voitaisiin katsoa Suomen osalta tuplajättipotiksi, jonka seurauksena taloutemme saisi vielä yhden uuden piristysruiskeen.
Sen seurauksena saavuttaisimme epäilemättä kantasuomalaisten täystyöllisyyden ja töitä riittäisi ehkä myös paperinsa hukanneille maahanmuuttaja-koneinsinööreille. Se helpottaisi pakolaisvirran aiheuttamaa haastetta julkiselle sektorille ja siten saattaisi aikanaan näkyä julkisen velkaantumisen vähenemisenä ja ehjä joskus jopa verotuksen kevennyksenä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marita Laukkanen unohti
Hyvien talousuutisten aamu
Hei, me tehdään laivoja!
Ensinnäkin tapaus osoittaa koulutuspolitiikan vaikeuden. Kun Suomen telakat olivat kaikkien (myös minun) mielestä ajautumassa konkurssiin, ei ala ymmärrettävästi houkutellun nuoria. Sen seurauksena syntyi välittömästi työvoimapula kun pessimistiset odotukset osoittautuivat rankasti vääriksi.
Niinpä telakka etsii nyt kissojen ja koirien kanssa osaavia työntekijöitä. Turussa on onneksi vuosi sitten aloitettu automaatio- ja konetekniikan diplomi-insinööritutkintoon johtava maisterikoulutus. Sellainen kestää pari vuotta, joten tuoretta työvoimaa alkaa valmistua jo vuoden kuluttua. Riittääkö se pitkän päälle, jää nähtäväksi.
Toinen päälle pukkaava ja jutussa mainittu ongelma on asuntotilanne. Turunkin seudulla on etenkin vuokra-asuntomarkkinoille ilmaantunut viime vuosina ripeästi kasvava ihmisryhmä. Kaupunginjohtaja Aleksi Randellin sanoin: "lisähaasteita asuntotarpeeseen tuovat nyt esimerkiksi tänne sijoittuvat turvapaikanhakijat."
Vastakkain on siis kaksi ihmisryhmää. Asuntoja tarvitsevat sekä maahamme veronmaksajan elätettäväksi saapuneet että verotuloja kasvattavat kantasuomalaiset. Tulee olemaan hyvin jännittävää nähdä, kuinka ongelma ratkaistaan. Tässä yhteydessä on huomattava, että maahanmuuttajien joukosta löytyville lukuisille koneinsinööreille näyttäisi olevan töitä tarjolla kunhan heillä vain olisi tutkintopaperit tallella.
Laivatilausten merkitys on koko valtakunnan laajuinen, sillä laivatilaukset työllistävät yhtä telakkalaista kohden neljä ihmistä alihankintaketjuihin. Aamun lehden jutussa otettiin esimerkiksi savolainen ovenrakennusyritys, joka on saanut tehtaalleen täystyöllisyyden laivatilausten ansiosta. Tämä on erinomaista tilanteessa, jossa Suomen kasvu on ollut pääosin velkavetoista.
Asiaan kiinnitti huomiota Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius, jonka mukaan kestävän talouskasvun uralle päästään vasta kun vienti alkaa vetää. Laivakaupat ovat tästä hyvä esimerkki, vaikka laskutuspäivät ovatkin vasta jälkikäteen.
Toinen viennin elpymistä avustava suurinvestointi on Äänekosken biotuotetehdas, jonka rakentaminen oli heinäkuussa julkaistun tiedotteen mukaan "puolivälissä" ja jonka on tarkoitus valmistua loppuvuodesta 2017. Myös sillä on merkittäviä seurannaisvaikutuksia metsäteollisuuden logistiikkaketjussa metsätöistä sellun ja sen tuotannon sivuvirtojen jatkojalostukseen.
Edelle kirjoitetun perusteella Suomen talous näyttäisi lopultakin nousevat kestäville jaloille. Sen seurauksena talouskasvu lienee muutaman vuoden kuluttua selvästi nopeampaa kuin ekonomistit ennustavat tänä päivänä. Varmuutta asiasta ei kuitenkaan ole, sillä uusi maailmanlaajuinen talouskriisi saattaa sysätä maailmantalouden jälleen syöksyyn.
Jos näin käy, menisivät sen mukana myös suomalaisten toiveet paremmasta tulevaisuudesta. Suomen on siis syytä toimia maailmanpolitiikan näyttämöllä maltillisesti ja kriisejä ehkäisevästi.
Toisaalta pelkästään Venäjän ja Yhdysvaltojen (sekä muiden länsimaiden) välien normalisoituminen palauttaisi meille suuren siivun idänkauppaa. Valitettavasti tilanne näyttää juuri tällä hetkellä pikemminkin synkältä kuin mieltä nostattavalta.
Onneksi olemme kuitenkin lopultakin onnistumassa Venäjän talouspakotteiden tuhoaman idänviennin paikkaamisessa länsimarkkinoille, kuten laivatilaukset ja orastava talouskasvu osoittavat. Siksi emme enää ole riippuvaisia idänkaupasta, vaan Venäjän ja länsimaiden suhteiden yllättävä normalisoituminen voitaisiin katsoa Suomen osalta tuplajättipotiksi, jonka seurauksena taloutemme saisi vielä yhden uuden piristysruiskeen.
Sen seurauksena saavuttaisimme epäilemättä kantasuomalaisten täystyöllisyyden ja töitä riittäisi ehkä myös paperinsa hukanneille maahanmuuttaja-koneinsinööreille. Se helpottaisi pakolaisvirran aiheuttamaa haastetta julkiselle sektorille ja siten saattaisi aikanaan näkyä julkisen velkaantumisen vähenemisenä ja ehjä joskus jopa verotuksen kevennyksenä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marita Laukkanen unohti
Hyvien talousuutisten aamu
Hei, me tehdään laivoja!
tiistai 11. lokakuuta 2016
Propaganda puree tehokkaasti
Iltalehti teetti kyselyn, jossa selvitettiin ihmisten käsitystä Yleisradion maahanmuuttouutisoinnista. Tulosten mukaan 56% suomalaisista piti Ylen uutisointia melko hyvänä ja tasapainoisena.
Ottaen huomioon tutkitun yhtiön maahanmuuttoon liittyvän ohjelmatarjonnan, jota olen käsitellyt esimerkiksi täällä, täällä ja täällä, ei kyselyn tuloksesta voi tehdä kuin yhden johtopäätöksen. Ylen propaganda puree tehokkaasti uhreihinsa - siis meihin suomalaisiin.
Todettakoon tässä yhteydessä, että toisin kuin valtakunnallinen mediajätti Yleisradio, näyttäisi paikallislehti Vantaan Sanomat ottaneen tehtäväkseen propagandan sijaan tiedonvälityksen ja valaisevan uutisanalyysin. Sen mukaan eduskunta antaa vähävaraisille suomalaisille "ainutlaatuista" apua summalla, jolla voitaisiin pyörittää 17 tuntia maamme vastaanottokeskusbisnestä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen viestii vajaasti
Välttääkö Yle monikulttuurisuusagendansa naurunalaistamista?
Yle ei halua käydä yhteiskunnallista keskustelua maahanmuutosta
Ottaen huomioon tutkitun yhtiön maahanmuuttoon liittyvän ohjelmatarjonnan, jota olen käsitellyt esimerkiksi täällä, täällä ja täällä, ei kyselyn tuloksesta voi tehdä kuin yhden johtopäätöksen. Ylen propaganda puree tehokkaasti uhreihinsa - siis meihin suomalaisiin.
Todettakoon tässä yhteydessä, että toisin kuin valtakunnallinen mediajätti Yleisradio, näyttäisi paikallislehti Vantaan Sanomat ottaneen tehtäväkseen propagandan sijaan tiedonvälityksen ja valaisevan uutisanalyysin. Sen mukaan eduskunta antaa vähävaraisille suomalaisille "ainutlaatuista" apua summalla, jolla voitaisiin pyörittää 17 tuntia maamme vastaanottokeskusbisnestä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen viestii vajaasti
Välttääkö Yle monikulttuurisuusagendansa naurunalaistamista?
Yle ei halua käydä yhteiskunnallista keskustelua maahanmuutosta
Bengt Homström, nobelisti
Suomalainen Bengt Holmström sai Nobelin palkinnon sopimusteoriaan liittyvistä tutkimuksistaan. Kyseessä ovat siis tutkimukset, joiden pohjalta esimerkiksi yritykset pyrkivät palkitsemaan henkilöstöään. Holmströmin intressinä on ollut mm. niihin liittyvä moraalikato, joka on viime vuosina tullut liiankin tutuksi meille suomalaisille.
Ihan ensimmäisenä on tietenkin onniteltava tuoretta nobelistia tutkijana! Vilpittömät onnittelut Bengt Homströmille hänen saavutuksistaan todellisena taloustieteen huippututkijana!!
On myös hienoa huomata, että saaja on suomalainen, joka korostaa omaa suomalaisuuttaan. Sen seurauksena hän on pysynyt Suomen ja vain Suomen kansalaisena huolimatta vuosikymmenien työurasta Yhdysvalloissa. Ja samalla osallistunut kotimaansa taloustieteelliseen keskusteluun.
Lisäksi on mukava huomata, että Holmström on ollut monissa asioissa kanssani samoilla linjoilla. Hän on esimerkiksi todennut seuraavat asiat, joista olen täsmälleen samaa mieltä.
Tutkimus- ja koulutuspolitiikasta. "Hallituksen ei pitäisi sekaantua siihen, mitä yliopistoissa opetetaan tai mitä tutkimuksessa painotetaan."
Totesin muutama vuosi sitten samasta asiasta näin: "olisi... pystyttävä välttämään marxilaistyyppinen tiedostavan etujoukon näkemyksiin perustuva innovaatiokirjoa rajoittava rahanjako, jossa erilaisista etujärjestöistä ja päättäjistä valikoitu tutkimusta vajavaisesti tunteva joukkio miettii kukin omasta kapeasta näkökulmastaan aiheita, joihin voisi pyytää tutkimusrahaesityksiä... vaikka tiedostavat etujoukkolaiset olisivat kymmenen kertaa näkevämpiä kuin tavalliset tutkijat, omaa tuhat tavallista tutkijaa kuitenkin kymmenen kertaa enemmän näkemystä kuin kymmenen hengen tiedostava etujoukko."
Suomen talouspolitiikasta. "Suomi tuottaa eniten teollisuuden tarvitsemia tuotteita ja palveluita. Kun investoinnit ovat vähäisiä kaikkialla maailmassa, en oikein ymmärrä, miten kotimaista kysyntää lisäämällä voitaisiin lievittää kansantaloudelle erittäin tärkeän vientiteollisuuden ongelmia."
Lisäksi. "Jos Suomessa ei ole fiksuja nuoria, jotka tekevät tuottavaa työtä, ei kukaan pysty maksamaan ikääntyvän väestön eläkkeitä."
Niinpä. Tässä tilanteessa on pidettävä huoli suomalaisen talouden pitkän tähtäimen menestyksestä. Se tarkoittaa julkisen ylivelkaantumisen minimointia, yritys- ja innovaatiopolitiikan järkevöittämistä sekä nuorten koulutuksesta ja heidän yhteiskuntaan sijoittumisestaan huolehtimista.
Tämä liittyy suoraan Holmströmin tieteelliseen työhön. Minkälainen yhteiskuntasopimus meidän tulisi tehdä, jotta Suomi-neidolla menisi mahdollisimman hyvin myös tulevaisuudessa? Tulisiko meidän maksimoida nyt keski-iässä olevien ihmisten elintaso viimeiseen veroeuroon saakka vai sittenkin panostaa tulevaisuuteen?
Tässä tulemme maamme EU-politiikkaan. Homström näki jo varhain, että EU:n luonne laajojen kotimarkkinoiden luomiseksi oli hyvä, mutta valuuttaunioni paha. Kun nyt katsomme Kreikkaan, Italiaan, Espanjaan, Portugaliin tai Ranskaan, ei voi todeta muuta kuin että Nobelin palkinto on annettu kaukonäköiselle miehelle.
Lopuksi on tuotava esiin se, että tuore nobelistimme on ollut käytettävissä sekä poliittisten päättäjiemme ja yritystemme sparraajana. Toivottavasti hänen palveluksiaan käytetään tulevaisuudessa vieläkin enemmän. Viisasta miestä kun kannattaa aina kuunnella - ja ottaa hänen sanomisensa tosissaan.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Haluammeko lisää reppanoita?
Tyytyväisyys parantaa tulosta
Tieteen innovatiivisuus ja strategisen tutkimuksen rahoitusväline
Ihan ensimmäisenä on tietenkin onniteltava tuoretta nobelistia tutkijana! Vilpittömät onnittelut Bengt Homströmille hänen saavutuksistaan todellisena taloustieteen huippututkijana!!
On myös hienoa huomata, että saaja on suomalainen, joka korostaa omaa suomalaisuuttaan. Sen seurauksena hän on pysynyt Suomen ja vain Suomen kansalaisena huolimatta vuosikymmenien työurasta Yhdysvalloissa. Ja samalla osallistunut kotimaansa taloustieteelliseen keskusteluun.
Lisäksi on mukava huomata, että Holmström on ollut monissa asioissa kanssani samoilla linjoilla. Hän on esimerkiksi todennut seuraavat asiat, joista olen täsmälleen samaa mieltä.
Tutkimus- ja koulutuspolitiikasta. "Hallituksen ei pitäisi sekaantua siihen, mitä yliopistoissa opetetaan tai mitä tutkimuksessa painotetaan."
Totesin muutama vuosi sitten samasta asiasta näin: "olisi... pystyttävä välttämään marxilaistyyppinen tiedostavan etujoukon näkemyksiin perustuva innovaatiokirjoa rajoittava rahanjako, jossa erilaisista etujärjestöistä ja päättäjistä valikoitu tutkimusta vajavaisesti tunteva joukkio miettii kukin omasta kapeasta näkökulmastaan aiheita, joihin voisi pyytää tutkimusrahaesityksiä... vaikka tiedostavat etujoukkolaiset olisivat kymmenen kertaa näkevämpiä kuin tavalliset tutkijat, omaa tuhat tavallista tutkijaa kuitenkin kymmenen kertaa enemmän näkemystä kuin kymmenen hengen tiedostava etujoukko."
Suomen talouspolitiikasta. "Suomi tuottaa eniten teollisuuden tarvitsemia tuotteita ja palveluita. Kun investoinnit ovat vähäisiä kaikkialla maailmassa, en oikein ymmärrä, miten kotimaista kysyntää lisäämällä voitaisiin lievittää kansantaloudelle erittäin tärkeän vientiteollisuuden ongelmia."
Lisäksi. "Jos Suomessa ei ole fiksuja nuoria, jotka tekevät tuottavaa työtä, ei kukaan pysty maksamaan ikääntyvän väestön eläkkeitä."
Niinpä. Tässä tilanteessa on pidettävä huoli suomalaisen talouden pitkän tähtäimen menestyksestä. Se tarkoittaa julkisen ylivelkaantumisen minimointia, yritys- ja innovaatiopolitiikan järkevöittämistä sekä nuorten koulutuksesta ja heidän yhteiskuntaan sijoittumisestaan huolehtimista.
Tämä liittyy suoraan Holmströmin tieteelliseen työhön. Minkälainen yhteiskuntasopimus meidän tulisi tehdä, jotta Suomi-neidolla menisi mahdollisimman hyvin myös tulevaisuudessa? Tulisiko meidän maksimoida nyt keski-iässä olevien ihmisten elintaso viimeiseen veroeuroon saakka vai sittenkin panostaa tulevaisuuteen?
Tässä tulemme maamme EU-politiikkaan. Homström näki jo varhain, että EU:n luonne laajojen kotimarkkinoiden luomiseksi oli hyvä, mutta valuuttaunioni paha. Kun nyt katsomme Kreikkaan, Italiaan, Espanjaan, Portugaliin tai Ranskaan, ei voi todeta muuta kuin että Nobelin palkinto on annettu kaukonäköiselle miehelle.
Lopuksi on tuotava esiin se, että tuore nobelistimme on ollut käytettävissä sekä poliittisten päättäjiemme ja yritystemme sparraajana. Toivottavasti hänen palveluksiaan käytetään tulevaisuudessa vieläkin enemmän. Viisasta miestä kun kannattaa aina kuunnella - ja ottaa hänen sanomisensa tosissaan.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Haluammeko lisää reppanoita?
Tyytyväisyys parantaa tulosta
Tieteen innovatiivisuus ja strategisen tutkimuksen rahoitusväline
maanantai 10. lokakuuta 2016
Maahanmuuttopolitiikkaohje
Helsingin Sanomissa Satu Vesantola väitti, että "uskonto on aivan liian helppo selitys monimutkaiseen terrorismin ongelmaan. Aiheeseen perehtyneet tutkijatkin selittävät terrorismin syntyä eri tavoin.
Yksinkertaisin kuulemani selitys kertoo, että terrorismin taustalla on kokemus epäoikeudenmukaisuudesta ja usko siihen, että väkivalta on toimiva ratkaisu. Uskonto ei ole syy, mutta sitä voi käyttää hyväksi."
Lopuksi hän, kuulemaansa tutkijaan viitaten, vaatii uskonnon harjoittamista mahdollisimman julkisesti. "Jos uskontoa harjoitetaan piilossa, kukaan ei tiedä, mitä jumalan nimissä tapahtuu."
Olen itse popularisoinut ainakin kahdesti terrorismitutkimuksen tuloksia (täällä ja täällä). Palautan noista kirjoituksista lukijani mieleen muutaman asian.
Väkivaltainen radikalismi nousee ihmisten kokemista "pyhistä arvoista", ei niinkään itse uskonnoista. Uskonnot toimivat näiden pyhien arvojen varastona, josta terroristit ottavat niitä käyttöönsä.
Yleinen käsitys köyhyyden ja terrorismin välillä on virheellinen, sillä taloudellisen epätasa-arvoisuuden keskeiselle asemalle konfliktien synnyssä ei ole juurikaan löytynyt perusteita tosimaailmasta. Yhtenä selityksenä tälle saattaa olla se, että vaikka köyhyys ruokkiikin tyytymättömyyttä, se samalla estää menestyksellisen kapinan rahoituksen.
Etnisesti tai etnis-uskonnollisesti jakautuneessa valtiossa yleensä molemmissa etnisissä ryhmissä on sekä köyhiä että rikkaita. Näistä köyhät voivat toimia kapinan "työhevosina" ja rikkaat rahoittajina. Näin se etninen ryhmä jonka tulonjako on mahdollisimman epätasainen näyttäisi olevan herkin ja tehokkain kapinan aikaansaaja.
Epäonnistuneiden itsemurhaterroristien haastattelut ovat osoittaneet, että tappavimmat terroristiryhmät käyttävät samoja lojaalisuuteen kannustavia menetelmiä kuin uskonnolliset lahkot tai keskinäistä apua tarjoavat organisaatiot.
Eniten tuhoa aiheuttavat, ainakin Lähi-idässä ja Irakissa, uskontoperusteisesti sosiaalisia palveluja tarjoavat järjestöt. Ongelma ei kuitenkaan ole uskonnollisuus itsessään, vaan pikemminkin uskonnollisten lahkojen piirissä kehitetyt menetelmät keskinäisen lojaaliuden ja uhrautumisen saavuttamiseksi.
Etnis-uskonnolliseen terrorismiriskiin vaikuttavat sekä väestöryhmien fraktionalisaatio että niiden välinen polarisaatio. Niistä polaarisaatio saavuttaa maksiminsa silloin kun yhteiskunnassa on kaksi ja vain kaksi toisilleen vierasta mutta sisäisesti tiivistä etnistä ryhmää.
Edelle kirjoitetusta seuraa, että suuren kulttuurisesti kantasuomalaisista poikkeavan islamilaisen etnis-uskonnollinen vähemmistön syntyminen johtaisi mitä todennäköisimmin voimakkaasti polarisoituneeseen jännitteeseen, joka jollain aikavälillä saattaisi johtaa konfliktiin.
Sen estämiseksi pitäisi pyrkiä mahdollisimman heterogeeniseen maahanmuuttajaväestöön. Toisin sanoen välttää suurten etnis-uskonnollisesti yhtenäisten maahanmuuttajaryhmien muodostuminen. Näin maahanmuuttajien ja kantaväestön polarisaatio jäisi mahdollisimman vähäiseksi.
Lisäksi pitäisi aktiivisesti muokata maahanmuuttajien tapoja ja uskonnollisia pyhiä arvoja siten, etteivät ne olisi ristiriidassa kantaväestön asenteiden kanssa. Siten klassinen monikulttuurisen yhteiskunnan malli, jossa erilaiset kulttuurisetniset ryhmät luovat väriä yhteiskuntaan on ilmiselvä riski ja sellaisena kelvoton malli tulevaisuuden Suomelle.
Tämä tulisi suomalaisten poliitikkojen ymmärtää ennen kuin olemme Ruotsin tai Ranskan kaltaisen vaikeasti korjattavan etnis-uskonnollisen kaaoksen keskellä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Polarisaatio lisää etnisten konflktien riskiä
Terrorismin anatomiaa
Paljastava terrori-isku
Yksinkertaisin kuulemani selitys kertoo, että terrorismin taustalla on kokemus epäoikeudenmukaisuudesta ja usko siihen, että väkivalta on toimiva ratkaisu. Uskonto ei ole syy, mutta sitä voi käyttää hyväksi."
Lopuksi hän, kuulemaansa tutkijaan viitaten, vaatii uskonnon harjoittamista mahdollisimman julkisesti. "Jos uskontoa harjoitetaan piilossa, kukaan ei tiedä, mitä jumalan nimissä tapahtuu."
* * *
Olen itse popularisoinut ainakin kahdesti terrorismitutkimuksen tuloksia (täällä ja täällä). Palautan noista kirjoituksista lukijani mieleen muutaman asian.
Väkivaltainen radikalismi nousee ihmisten kokemista "pyhistä arvoista", ei niinkään itse uskonnoista. Uskonnot toimivat näiden pyhien arvojen varastona, josta terroristit ottavat niitä käyttöönsä.
Yleinen käsitys köyhyyden ja terrorismin välillä on virheellinen, sillä taloudellisen epätasa-arvoisuuden keskeiselle asemalle konfliktien synnyssä ei ole juurikaan löytynyt perusteita tosimaailmasta. Yhtenä selityksenä tälle saattaa olla se, että vaikka köyhyys ruokkiikin tyytymättömyyttä, se samalla estää menestyksellisen kapinan rahoituksen.
Etnisesti tai etnis-uskonnollisesti jakautuneessa valtiossa yleensä molemmissa etnisissä ryhmissä on sekä köyhiä että rikkaita. Näistä köyhät voivat toimia kapinan "työhevosina" ja rikkaat rahoittajina. Näin se etninen ryhmä jonka tulonjako on mahdollisimman epätasainen näyttäisi olevan herkin ja tehokkain kapinan aikaansaaja.
Epäonnistuneiden itsemurhaterroristien haastattelut ovat osoittaneet, että tappavimmat terroristiryhmät käyttävät samoja lojaalisuuteen kannustavia menetelmiä kuin uskonnolliset lahkot tai keskinäistä apua tarjoavat organisaatiot.
Eniten tuhoa aiheuttavat, ainakin Lähi-idässä ja Irakissa, uskontoperusteisesti sosiaalisia palveluja tarjoavat järjestöt. Ongelma ei kuitenkaan ole uskonnollisuus itsessään, vaan pikemminkin uskonnollisten lahkojen piirissä kehitetyt menetelmät keskinäisen lojaaliuden ja uhrautumisen saavuttamiseksi.
Etnis-uskonnolliseen terrorismiriskiin vaikuttavat sekä väestöryhmien fraktionalisaatio että niiden välinen polarisaatio. Niistä polaarisaatio saavuttaa maksiminsa silloin kun yhteiskunnassa on kaksi ja vain kaksi toisilleen vierasta mutta sisäisesti tiivistä etnistä ryhmää.
* * *
Edelle kirjoitetusta seuraa, että suuren kulttuurisesti kantasuomalaisista poikkeavan islamilaisen etnis-uskonnollinen vähemmistön syntyminen johtaisi mitä todennäköisimmin voimakkaasti polarisoituneeseen jännitteeseen, joka jollain aikavälillä saattaisi johtaa konfliktiin.
Sen estämiseksi pitäisi pyrkiä mahdollisimman heterogeeniseen maahanmuuttajaväestöön. Toisin sanoen välttää suurten etnis-uskonnollisesti yhtenäisten maahanmuuttajaryhmien muodostuminen. Näin maahanmuuttajien ja kantaväestön polarisaatio jäisi mahdollisimman vähäiseksi.
Lisäksi pitäisi aktiivisesti muokata maahanmuuttajien tapoja ja uskonnollisia pyhiä arvoja siten, etteivät ne olisi ristiriidassa kantaväestön asenteiden kanssa. Siten klassinen monikulttuurisen yhteiskunnan malli, jossa erilaiset kulttuurisetniset ryhmät luovat väriä yhteiskuntaan on ilmiselvä riski ja sellaisena kelvoton malli tulevaisuuden Suomelle.
Tämä tulisi suomalaisten poliitikkojen ymmärtää ennen kuin olemme Ruotsin tai Ranskan kaltaisen vaikeasti korjattavan etnis-uskonnollisen kaaoksen keskellä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Polarisaatio lisää etnisten konflktien riskiä
Terrorismin anatomiaa
Paljastava terrori-isku
sunnuntai 9. lokakuuta 2016
Globaalin lämpötilan nousuvauhti El Niño-piikistä laskettuna
Globaalin lämpötilan kehittyminen on yksi tämän ajan kohtalonkysymyksistä. Mikäli ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on todellisuutta, saattaa koko maapallo muuttua merkittävästi: seurauksina on esitetty monenlaisia muutoksia ihmisten kansainvaelluksista monien eliölajien sukupuuttoihin.
Riskin suuruuden takia Suomikin ratifioi Pariisin ilmastosopimuksen, jonka tavoitteena on estää uhkakuvan toteutuminen. Sopimuksesta seuraavat käytännön toimet päätetään ensi kuussa.
Maapallon ilmastokehitys viimeisen vuoden aikana oli Pariisin sopimukselle suopea. El Niño-ilmiö lämmitti maapallon ilmaston mittaushistorian suurimpiin poikkeamiin, eivätkä ilmastotutkijat vaivautuneet kovin äänekkäästi uutisoimaan lämpöpiikin taustoja.
Kuten lukijani tietänevät olen seuraillut maapallon alailmakehän satelliittimittauksia jo pitkään. Niinpä juuri nyt on hyvä aika tarkastella pari päivää sitten internetin ilmaantuneita syyskuun lukemia. Koko lämpötilasarjan historia on esitetty seuraavassa kuvassa.
Kuvassa punainen trendiviiva osoittaa ilmaston lämpeneminen vuodesta 1979 lähtien. Tarkemmin katsottuna siitä näkee myös kaksi piikkiä, noin vuonna 1998 ja tänä vuonna. Molempien takana on poikkeuksellisen voimakas El Niño-ilmiö. Niiden välillä maapallon keskilämpötila ei aivan alkua lukuun ottamatta muuttunut ainakaan systemaattisesti.
Seuraavaan kuvaan olen piirtänyt noiden kahden lämpötilapiikin lähemmän tarkastelun.
Näemme että kokonaisuutena katsoen kahdella lämpötilapiikillä on vain vähän eroa. Toki tämän vuoden lämpötilapiikki oli useimpina kuukausina korkeammalla tasolla, huippukohdalla noin 0,2 asteen poikkeama suhteessa vertailujaksoon.
Koska vuoden 1998 ja tämän vuoden El Niño olivat kutakuinkin samansuuruisia, voidaan tuota piikkien välistä eroa käyttää mittana globaalin lämpötilan todelliselle nousulle vuodesta 1998 tähän vuoteen eli 18 vuoden aikajaksolla. Tällöin nähdään globaalin ilmaston lämmenneen noin 0,012 astetta vuotta kohden. Sadalle vuodelle ekstrapoloituna se tekisi 1,2 astetta.
Tämä olisi erinomainen uutinen, sillä sen mukaan maapallon keskilämpötilan muutos tällä vuosisadalla ei nousisi enempää kuin yhdellä asteella. Toki tälläkin menolla mentäisiin yli Pariisin ilmastosopimuksessa määritetyn 1,5 asteen nousun verrattuna esiteolliseen aikaan.
Jääkäämme siis odottamaan ilmaston tulevaa kehitystä. Yksi suuri kysymys kuuluu, että laukaisiko nyt päättynyt El Niño uuden lämpötilannousutrendin.
Siihen saattaisi viitata etenkin kuluneen syyskuun suuri poikkeama vertailujaksosta. Se oli kaikista satelliittimittaushistorian syyskuista selvästi lämpimin noin 0,7 asteen erolla syyskuuhun 2010, eikä sitä voida ainakaan kokonaan panna El Niñon piikkiin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: