Eettiset munat?

Kanat munivat kahdenlaisia munia - toisista kehittyy kukkoja ja toisista kanoja. Näistä kukoilla ei ole oikein käyttöä, joten ne tapetaan yleensä heti syntymänsä jälkeen. Mittaluokka on valtava - päivänsä päättää tällä tavalla vuosittain peräti seitsemän miljoonaa kukonpoikaa.

Tämän monet kokevat epäeettisenä, joten kukkomunien tunnistamiseen on tarjolla tutkimusrahaa. Science-lehdessä julkaistun jutun mukaan tavoitteen saamiseksi on julistettu jopa kuuden miljoonan dollarin palkinto.

Koska rahalla saa myös tutkimusta, on viime aikoina kehitetty monenlaisia tapoja tuottaa "eettisiä munia", eli keino tuhota kukkomunat ennen kuin poikanen on kuoriutunut. Yksi keinoista on Saksassa kehitetty menetelmä kukkomunien tunnistamiseksi yhdeksän päivää munimisen jälkeen. Se tapahtuu analysoimalla munan sisällöstä erään vain kanamunilla esiintyvän hormonin pitoisuus. 

Tätä varten näytteenottoa varten kehitetty robotti tekee kuoreen neulankärkeä pienemmän reiän ja menetelmää käyttävä yritys pystyy tarkastamaan 3000 munaa tunnissa. Tosin jotkut eläinsuojelijat kritisoivat menetelmää, koska yhdeksän päivän ikäiset alkiot saattavat heidän mukaansa tuntea kipua. 

Niinpä kehitystyölle on edelleen tilaa ja yrittäjiähän riittää. Toinen uusi menetelmä on raapaista munan pintaan viilto ja analysoida sisuksen väri ennen viillon peittämistä laastarilla. Menetelmä ei kuitenkaan ole vielä riittävän täsmällinen. 

Kolmas kukkomunien tunnistusmenetelmä perustuu munasta haihtuvien molekyylien analyysiin. Sen taustalla on havainto, että viiriäisenmunista on mahdollista tunnista sukupuoli noiden yhdisteiden perusteella. Kananmunista ei vielä tiedetä onnistuuko sama. 

Täysin erilainen ratkaisu on kehitetty Australiassa, missä kukkojen sukupuolikromosomiin on liitetty geeni, jonka seurauksena munat fluoresoivat. Ratkaisu on siis geneettisesti muokattu GMO-kukko. 

Siinäkin on vielä ongelmia, joista teknisten haasteiden lisäksi on tietenkin mainittava eurooppalaisten kuluttajien epäluuloisuus geenien kopelointiin. Amerikkalaisia tai australialaisia kuluttajia tämä tuskin vaivaa, joten ehkäpä he saavat piankin käyttöönsä geneettisesti muokaten tuotettuja eettisiä kananmunia.

Mitäpä edelle kirjoittamastani siis opimme? 

No ainakin sen, että mikäli tutkijoille tarjotaan rahaa, ovat he valmiita tarttumaan mitä omituisimpiin haasteisiin. Ja myös löytämään niihin luovia ratkaisuja. Tämä on ymmärrettävää, koska tutkimusrahasta on jatkuva pula niin suomalaisissa kuin maailman muissakin yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa.

Samoin opimme sen, että eettisesti valveutuneilla tahoilla on sijoittaa miljoonia dollareita siihen, ettei päivän ikäisiä kukonpoikia lahdattaisi. Ilmeisesti ihmiskunnalla menee heidän mielestään siis järkyttävän hyvin, koska tieteen voimaa ei tarvitse käyttää todellisten ongelmien - väestöräjähdyksen, ympäristön tilan monenlaisen heikkenemisen, nälänhädän, köyhyyden, terrorismin ja yhteiskunnallisen levottomuuden tai modernin kansainvaelluksen - ratkaisemiseen. 

Tällä kaikella en halua sanoa, että tieteen tekemisessä olisi jotain vikaa. Ei suinkaan, vaan se on epäilemättä hyödyllisin instituutiomme. 

Sen sijaan tahdoin tuoda esiin sen kuinka valtavasti resurssien hallinta vaikuttaa siihen, mihin tiede-instituutiota käytetään. Näin myös Suomessa, missä vapaa tiede on ajautunut yhä vahvemmin poliittiseen ohjaukseen esimerkiksi joitakin vuosia sitten päivänvalon nähneen Strategisen tutkimuksen neuvoston perustamisen myötä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Kuinka moralisoiva jumala syntyi?

Haluaisitko miellyttää robottia?

Tiede on hyödyllisin instituutiomme

Kuinka maapallo pelastuu?

Helsingin Sanomat kertoi peräti 15 000 tieteentekijän allekirjoittaneen julkilausuman, jonka mukaan "vaarannamme tulevaisuutemme, kun emme vähennä rankkaa mutta maantieteellisesti ja väestöllisesti epäsäännöllistä materiaalien kulutustamme ja kun emme sisäistä, että pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin".

Itse en ollut ennen aamun uutista edes kuullut tästä julkilausumasta, mutta ilmoitan tässä allekirjoittavani edelle kopioimani tekstin. Ainakin jos sillä tarkoitetaan, että ihmiskunnan nopea väestönkasvu ja siitä seuraava luonnonvarojen raju kulutus ovat ihmiskunnan ja kaiken maapallon elämän suurin uhka.

Valitettavasti tieteentekijöiden julkilausuma on aamun uutisen perusteella monilta osin varsin naiivi ellei suorastaan älyllisesti epärehellinen. Siellä nimittäin ehdotetaan väestönkasvun ratkaisukeinoiksi mm. kasvissyönnin ja uusiutuvan energian käytön lisäämistä, taloudellisen epätasa-arvon pienentämistä, luonnonsuojelualueiden lisäämistä sekä villieläinten salakuljetuksen ja salametsästyksen lopettamista.

Minä en ymmärrä millä tavalla kasvissyönnin lisääminen vähentäisi väestönkasvua. Enkä totta puhuen ymmärrä myöskään miten luonnonsuojelualueiden lisääminen tekisi sen - saati villieläinten salakuljetuksen tai salametsästyksen lopettaminen, vaikka eläimistä ja ympäristöstä huolehtiminen muuten ovatkin hyviä ja kannatettavia asioita. 

Taloudellisen tasa-arvonkin vähentämisenkin osalta olen skeptinen, vaikka jo kansakoulussa minulle väitettiin, että kun kehitysmaiden elinolosuhteet paranevat ja lapsikuolleisuus vähenee, ei perheiden tarvitse enää tehdä valtavia lapsilaumoja turvatakseen oman vanhuutensa. Pikemminkin näkisin, että syy-seuraussuhde on päinvastainen, eli väestönkasvun pysäyttäminen mahdollistaisi köyhien maiden talouskehityksen ja sitä kautta vähentäisi rikkaiden ja köyhien maiden välistä epätasa-arvoa.

Niin tai näin. Tärkeintä tässä julkilausumassa on se, että huomio kiinnitetään itse pääasiaan, eli väestönkasvuun. Sen saavuttamiseksi mainitaan aamun lehden jutussa edellä luettelemieni lisäksi yhtenä - ja mahdollisesti jossain määrin hyödyllisenä - keinona myös ehkäisyn saatavuuden parantaminen. 

Itse kiinnittäisin kuitenkin arvoisan lukijani huomion ennen kaikkea tyttöjen ja miksei poikienkin koulutukseen ja sitä kautta kehitystä ja väestönkasvun hidastamista ehkäisevien uskomusten voiman heikentämiseen niissä maissa, joissa väestö vielä kasvaa hallitsemattomasti. Suomi tai muu Eurooppa eivät kuulu näihin maihin, ellei mukaan lasketa muualta maailmasta tänne tunkevaa väestön ylijäämää, joka on aiheuttanut esimerkiksi koko Euroopan liberaaleinta maahanmuuttopolitiikkaa harrastaneen Ruotsin nopean väestönkasvun viimeisten vuosikymmenien aikana. 

Siksi suosittelen yhdeksi keinoksi maapallon pelastamiseksi myös Euroopan nykyinen liberaalin maahanmuuttopolitiikan lopettamista, jotta ongelman ratkaiseminen ei siirry kansainvaellusten takia tuonnemmaksi - tai jää kokonaan hoitamatta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Monikulttuurisuus kantaa jälleen synkkää satoa

Miksi afgaanien lisääntymisterveyttä tuetaan verovaroista?

Maailman nälän, hädän ja kurjuuden perimmäinen syy selvisi

Maailman nälän, hädän ja kurjuuden perimmäinen syy selvisi

Viime torstain Nature-lehdessä Jeremy Nathans Johns Hopkins Medical Schoolista kirjoitti auki sen, minkä luultavasti jokainen vähänkään ajattelukykyinen ihminen ymmärtää. Taustana oli saman lehden aikaisemmassa numerossa ollut kirjoitus, jossa pohdittiin millä tavoin ruuan saisi riittämään Egyptin kasvavalle väestölle.

Koska tämä lyhyt kirjoitus oli nykymaailmassa liiankin valaiseva käännän Nathanin tekstin arvoisien lukijoideni arvioitavaksi. Olkaapa siis hyvät.

”Egyptin populaatio on enemmän kuin kolminkertaistunut 50 vuodessa ja sen odotetaan ylittävän 150 miljoonan ihmisen rajan vuonna 2050. Tämä populaation kasvunopeus näyttäisi olevan kestämätöntä huomioiden, että vain viisi prosenttia Egyptin maa-alasta on sopivaa viljelyyn ja että lähes kaikki käytettävissä oleva maa on jo peltona. Huolimatta tästä intensiivisestä maankäytöstä Egyptiin tuodaan 40 % sen tarvitsemasta ruuasta.

Nähdäkseni ongelmana ei ole niinkään se, että Egypti tuottaisi liian vähän ruokaa kuin se, että se on kotimaa liian monelle ihmiselle. Suunnitelmat ruuan tuotannon ja sen kulutuksen välisen aukon sulkemiseksi – mukaan lukien puhtaan veden pumppaaminen Saharan alta ja suolan poistaminen merivedestä – ovat epäkäytännöllisiä ja liian kalliita. Minun nähdäkseni ruuantuotannon lisäämisen sijaan olisi parempi laskea syntyvyyttä, jotta saavutettaisiin tasapaino ruuantuotannon ja kulutuksen välillä.”

Kirjoituksen luettuani jäin pohtimaan, että mitä pitäisi päätellä siitä kun maailman ehkä arvostetuimmassa tiedelehdessä julkaistaan edelle kääntämäni kaltainen itsestäänselvyys vastauksena lehden toimituksen tekemälle artikkelille. Pohdintani jälkeen ymmärsin liiankin selvästi, että maailmassa vallitsevan nälän, hädän ja kurjuuden perimmäinen syy ei ole pahuus eikä yhteiskunnallinen vääryys. Sen sijaan ne johtuvat yksinkertaisesti kautta länsimaisten yhteiskuntien läpi - jopa tiedeyhteisöön - levinneestä pohjattomasta älyllisestä epärehellisyydestä.

Valitettavasti pelkään, että älyllisen epärehellisyyden korjaaminen osoittautuu vieläkin vaikeammaksi kuin yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden, epätasaisesti jakautuneiden luonnonvarojen tai ihmisryhmien välisten perinnöllisten tai kulttuuristen erojen tasoittaminen. Näin siksi, että juuri tuo älyllinen epärehellisyys ruokkii itse itseään ja ehkäisee loogisten ratkaisujen löytämistä mitä erilaisimpiin ongelmiin. Päivä päivältä ja sukupolvi sukupolvelta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

"Oikeusvaltion puolesta" -vetoomuksesta
Tosiasioiden hyväksyminen on vaikeaa
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku

Onko väestöllä väliä?

Minulla on ystäviä ympäri maailmaa kuten muillakin tutkijoilla. Jotkut heistä asuvat Etelä-Afrikassa, jonka tutkimuksen taso on mustassa maanosassa poikkeuksellisen korkea. Toki lähinnä valkoihoisten, mutta myös joidenkin tummempihipiäisten, ihmisten takia.

Etelä-Afrikka oli minun lapsuudessani syrjitty ja halveksittu siellä harjoitetun apartheid-politiikan takia. Tuo politiikka loppui aikanaan ja maa sai johtajakseen poikkeuksellisen lahjakkaan mustan miehen eli Nelson Mandelan.

Muutos koski myös maan valkoista väestönosaa. Esimerkiksi hyvin tuntemani sikäläinen valkoihoinen tutkija julisti olevansa ylpeä kotimaastaan ja sen siirtymisestä mustaan valtaan.

Valitettavasti eteläafrikkalaiset ovat valinneet Mandelan jälkeen itselleen vähemmän kyvykkäitä johtajia. Niinpä maa on viime vuosina siirtynyt monin tavoin lähemmäs muuta Saharan eteläpuolista Afrikkaa. Siitä uutisoi tänä aamuna Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan "Etelä-Afrikan talouskasvu on hiipunut alle prosenttiin, työttömyysaste virallisestikin ampaissut lähelle 30 prosenttia, valuutta randin arvo syöksyy, hallitus kulkee kriisistä toiseen, valtapuolue Afrikan kansalliskongressi ANC on jakaantunut ja kansa protestoi... Standard & Poor’s ja Fitch... heikensivät Etelä-Afrikan luokituksen roskalainaluokkaan."

Itse ajattelin eteläafrikkalaisen ystäväni puhuessa ylpeydestään kotimaataan kohtaan, että tässähän tarjoutuu ainutlaatuinen tilaisuus testata hypoteeisia, jonka mukaan valtion menestys ei ole etnis-kulttuurisista tekijöistä kiinni. Virallisen totuuden mukaanhan (varsinkin tuolloin) ajateltiin, että Afrikan surkeus johtuisi pelkästään valkoisen miehen imperialismista, ei itse väestöstä eikä sen kulttuurista.

Etelä-Afrikkaa imperialismi-selitys ei oikeastaan koske, sillä mustat vallanpitäjät saivat johdettavakseen kohtuullisesti toimivan ja vauraan maan ja valkoinen väestö jatkoi työtään maan hyväksi (kiitos Mandelan). Aluksi kaikki näyttikin hyvältä, sillä maan talous lähti vallanvaihdoksen jälkeen ripeään kasvuun.

Tämän aamun HS:n mukaan onnellinen ajanjakso on nyt ohi ja maa poliittis-taloudellisessa kriisissä. Lopputuloksena lienee korruptoituneen ja monin tavoin gepardihattudiktaattoreiden toimintatapoja jäljittelevän Jacob Zuman pitkän valtakauden päättyminen.

Zuman seuraaja ei ole vielä tiedossa. Ehdolla on epäilemättä sekä maan kannalta parempia että huonompia vaihtoehtoja. Jää myös nähtäväksi, miten nykyinen ANC-eliitti suotuu luopumaan eduistaan ja uusi hallinto pidättäytymään korruptiosta.

Elämme siis joskus vuosituhannen vaihteessa hahmottelemani hypoteesintestauksen kannalta mielenkiintoista ajanjaksoa. Jos hypoteesi pitää - eli ettei afrikkalainen väestö genetiikkoineen, ihonväreineen ja kulttuureineen, estä yhteiskunnan menestystä - voimme katsoa luottavaisen myös muutamien muiden hyviä aikoja elävien afrikkalaisvaltioiden tulevaisuuteen.  

Jos hypoteesi sen sijaan tulee falsifioiduksi, joudumme jatkossa miettimään mitä asialle tulisi tehdä. Mustan maanosan väestöräjähdys saavuttaa ennenäkemättömät mittaushteet seuraavina vuosikymmeninä ja - mikäli maanosa on tuomittu taloudellis-yhteiskunnalliseksi takapajulaksi - se ei voi olla näkymättä myös Euroopan rajoilla. Sillä puolestaan voi olla laajakantoiset seurauksen koko eurooppalaisen yhteiskuntajärjestyksen kannalta.

On siis syytä toivoa, että Etelä-Afrikan väestö pystyy ratkomaan nykyiset ongelmansa ja valitsemaan itselleen aiempaa paremmat herrat ja onnistuu käynnistämään maansa talouskehityksen kohti parempia aikoja. Tätä tiedän myös minun tuntemieni maassa asuvien tiedemiesten ja -naisten toivovan.

Mikäli maa ajautuu sekasortoon ja pahimmillaan käänteiseen apartheidiin, heidän voi olla pakko jättää kotimaansa taakseen. Sama koskee myös muuta Etelä-Afrikan valkoista väestönosaa.

Valoisten eteläafrikkalaisten pako esimerkiksi Eurooppaan ei varmaankaan aiheuttaisi suuria ongelmia vastaanottavissa maissa, mutta olisi luultavasti tuhoisaa koko Etelä-Afrikan tieteellis-teknisen tulevaisuuden kannalta ja pudottaisi maan pysyvästi muiden mustan Afrikan kriisiyhteiskuntien joukkoon.

Se ei olisi kenenkään edun mukaista, mutta viittaisi vahvasti afrikkalaisen väestön kyvyttömyyteen rakentaa hyvinvoivaan yhteiskuntaa. Samaa viestiä voimme halutessamme lukea myös läntisen pallonpuoliskon ainoan afrikkalaisperäisen väestön asuttaman - ja köyhimmän - maan eli Haitin tilanteesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Demokratian ongelmista afrikkalaisen syrjähypyn valossa

HS: olemme tyhmiä verrattuna afrikkalaisiin

Miksi Etelä-Sudanilla ei ole malttia vaurastua?