torstai 30. elokuuta 2018

Haluaisitko miellyttää robottia?

ScienceRobotics -nimisessä tiedelehdessä kerrottiin siitä, kuinka aikuisten ja lasten käyttäytyminen muuttuu kun mukana on robotteja. Tulokset olivat ajatuksia herättäviä.

Ennen tutkimusta tiedettiin, että kaikilla ihmisillä on tarve mukautua yleiseen mielipiteeseen. Jopa niin pitkälle, että kaikkien muiden ollessa toista mieltä, vaihtaa ainut erimielinen ääneen lausutun näkemyksensä ilmiselvästi virheelliseen miellyttääkseen muita.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa tutkittiin ihmisryhmiä ja todettiin näiden toimivan edellä kuvatulla tavalla. Eli vaihtavan vastauksensa vääräksi, vaikka muut selvästi puhuisivatkin palturia.

Seuraavaksi tutkittiin kolmen robotin ja yhden ihmisen muodostamia ryhmiä. Kun ihmiset olivat aikuisia, he pitivät näkemyksensä vaikka kaikki robotit olisivat erimielisiä. Toisin sanoen aikuisilla ei ollut tarvetta miellyttää robotteja samalla tavoin kuin ihmisiä.

Sama koe toistettiin 7-9-vuotiailla lapsilla ja tulos oli hätkähdyttävä. Lapset nimittäin väittivät mustaa valkoiseksi, mikäli kaikki robotit olivat sitä mieltä. Kyse ei ollut siitä, etteivät lapset olisi tienneet kysymyksiin oikeita vastauksia.

Tutkimus herättääkin kysymyksen siitä, miten automatisoituva maailma tulee vaikuttamaan lapsiin ja ehkäpä tuleviin sukupolviinkin. Entä sitten, jos tulevaisuudessa joku ohjelmoi robotit jakamaan tahallaan valetietoa lapsille. Ja ehkäpä aikuisillekin siinä vaiheessa kun robottien ja ihmisten välinen raja on hämärtynyt. Nyt kokeessa käytetyt robotithan olivat pieniä ja muutenkin selvästi ihmisistä erottuvia. Näin ei kuitenkaan ole välttämättä tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ahneus ja kateus
Poliittinen korrektius tuhoaa kansakunnan tietoisuuden
DeepStack: tietokone, joka voitti pokeripelin

4 kommenttia:

  1. Erittäin mielenkiintoinen koe! - Tosin vastaavaa koetta on jo katkeamattomana harjoitettu esim. Suomessa useiden vuosikymmenien ajan ja tulokset ovat täysin saman suuntaisia professorin kertomaan tutkimukseen verrattuna.

    Korrelaatio on siis tasan yksi!

    Suomessa harjoittajina ovat olleet poliitikot taustajoukot apunaan, kuten lääkärit ja lääkärikunnasta erityisesti psykiatrit ja psykoterapeutit, jotka koulutuksensa puolesta tietävät ja tuntevat, kuinka ihmismieli toimii.

    Nyt kun totuus alkaa ihmisille hahmottua, on lääkärikunnalla kova työ valkopestä toimintaansa, jonka pesemiseen osallistuvat etenkin julkisella puolella toimivat lääkärit - niin yliopistoissa ja julkisissa sairaaloissa toimivat.

    Totuus kuitenkin on, että salaiset neuvottelut SOTE- ja MAKU-uudistusten taustalla ovat KOKO lääkärikunnan ammattiyhdistyksen käymää neuvottelua palkoista, työajoista, eduista, jne...

    Vastaavaan ei yksikään toinen ammattikunta yllä - oikeustieteilijät ehkä.

    Suomessa tulisi panostaa osaamiseen ja osaamisen kehittämiseen, mutta totuus on professorin siteeraaman tutkimuksen ja arjen todellisuuden vastainen.

    Kuinka päteviä mustaa valkoiseksi väittävät ihmiset sitten työelämässä tulevaisuudessa ovat, jää nähtäväksi.

    VastaaPoista
  2. "Totuus kuitenkin on, että salaiset neuvottelut SOTE- ja MAKU-uudistusten taustalla ovat KOKO lääkärikunnan ammattiyhdistyksen käymää neuvottelua palkoista, työajoista, eduista, jne...",

    Tällaiseen joukkoon kuuluvat lääkärien ammattiyhdistyksen kanssa neuvotteluja käyvät:
    ”RIKOLLISHALLITUS JA RIKOLLISEDUSKUNTA",
    http://rayhablogi.blogspot.com/2018/08/rikollishallitus-ja-rikolliseduskunta.html

    (Vaikka tässä nyt poiketaankin varsinaisesta aiheesta sivuun!)

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  3. Muista Youtuben alkuajoilta, kun sain ensimmäisen varoituksen robotilta. Pitäisikö minun sitten muuttaa käyttäytymistäni sen mukaan mitä tietokone kulloinkin käskee. Jos et pelaa meidän säännöillä et pelaa ollenkaan.

    Nämä algoritmit ajavat saman asian kuin erilaiset pelit ennen muinoin. Pelit ovat avain sosiaalisen itsekontrollin sisäistämiseen. "Ongelma" tietokonepeleissä on, että ne kasvattavat holhousvaltion, "nanny-state", kansalaisia. Kansalaisia, joilta puuttuu moraali ja itsenäisyys; tilalla on säännöt ja totteleminen.

    Vielä korostan, mikä ero säännöillä lasten leikeissä ja tietokonepalaamisessa on:
    -- Leikeissä, esimerkiksi jalkapallon pelaamisessa ilman valmentajaa, lapset itse tekevät säännöt itselleen ja sitä kautta oppivat sosiaalistumisen yhteiskunnan jäseneksi.
    -- Tietokoneen ohjaamana lapset oppivat vain tottelemaan ulkoa määrättyjä sääntöjä. Aikuisena he eivät ehkä ollenkaan ymmärrä, että säännönkin on vain kirjoittanut toinen ihminen, joka ei sen paremmin tai huonommin ymmärrä elämää itseään kuin hän itse.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi30. elokuuta 2018 klo 12.29

    Onko Suomen Lääkäriliitto siis osa tuota rikollisjärjestöä? Tulisiko nimen linkkisi mukaisesti olla Suomen Rikollislääkäriliitto?

    Edellisestä looginen seuraus on, että lääkärit ovat siis rikollislääkäreitä kuulumalla edellä määriteltyyn rikollisjärjestöön ja -organisaatioon?

    Suomessa lääkärit vaativat ehdottomasti ehdotonta kollegiaalista lojaaliutta toisiaan kohtaan, jota voitaneen verrata Italiassa vallitsevaan 'Omertan lakiin', koska lääkärien kollegiaalisuus vaarantaa ihmishenkiä Suomessa.

    Tästä taas seuraa, että Suomessa kansallinen turvallisuus on uhattuna ja haastettuna suomalaisten lääkärien suunnalta.

    Tuleeko äärioikeistolainen Suomen Lääkäriliitto siis oikeuden tuomiolla lakkauttaa kansallisen turvallisuuden perusteella?!

    Vai sallitaanko Suomessa väkivalta yhteiskunnan ylimmältä tasolta, mikäli väkivaltaan syyllistyvät vain ovat yhteiskunnan ylimmän tahon oikeuttamia tahoja?!

    Mielenkiintoisia aikoja eletään!

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!