Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jugoslavia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jugoslavia. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. heinäkuuta 2026

Miksi Nedic Stevo tappoi vaimonsa?

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi espoolaismies Nedic Stevon taposta 10 vuoden ja kahden kuukauden pituiseen vankeuteen. Syynä oli tämän vaimon kuolemaan johtanut pahoinpitely. 

Asiasta kertonut uutinen ei kerro syytä pahoinpitelyyn tai siihen, ettei mies ollut toimittanut uhriaan ajoissa hoitoon, vaan pakottanut tämän makaamaan kotonaan. Tämä oli kuitenkin ollut elossa vielä ambulanssiin ja sairaalaan päästyään sekä kertonut tuomioon johtaneista tapahtumista ennen kuolemaansa. 

* * *

Skupollin teko oli yksiselitteisesti mustasukkaisuuden motivoima, mutta Stevon toiminnan motiiveja ei ole uutisoitu. Hän oli oman kertomansa mukaan tullut Suomeen vuonna 1996 "naisen perässä", ja oli elellyt viimeiset vuodet työttömänä sekä hassannut rahaa uhkapeliin. Lisäksi hän vakuutti rakastaneensa tappamaansa naista.

Stevon teko on kokonaisuutena poikkeuksellisen järjetön, ja toi sellaisena mieleeni vuonna 2009 tapahtuneen kunniamurhan. Silloinen murhaaja Ibrahim Skupolli oli Kosovon albaani ja Nedic Stevon sukujuuret ovat nimestä päätellen niin ikään entisen Jugoslavian alueella, mutta – toisin kuin Skupollin – ilmeisesti sen kristityssä väestössä. 

* * *

Naisen kuolemaan johtaneen väkivallan todellinen syy tuskin selviää koskaan. Eikä sillä tietenkään ole sen suurempaa merkitystään meille tavallisille suomalaisille. 

Suomalaisnaisille merkittävää on kuitenkin tieto siitä, että entisen Jugoslavian alueelta tulleet miehet ovat tehneet maassamme kaksi poikkeuksellisen puistattavaa puolisoonsa kohdistunutta henkirikosta. Toivottavasti tämä ei tarkoita sitä, että sellainen johtuisi tavalla tai toisella entisen Jugoslavian alueen kulttuurista.

tiistai 14. heinäkuuta 2020

Srebrenican verilöylyn siemen kylvettiin jo lähes sata vuotta aiemmin

Helsingin Sanomat muistutti pääkirjoituksessaan Srebrenican verilöylystä 25 vuotta sitten. Silloin serbit surmasivat yli 7 000 bosniakkia osana Jugoslavian hajoamissotien kauhuja.

HS:n mukaan Srebrenica oli pohjimmiltaan seurausta rasistisesta sorrosta, jota edelsi etnistä vihaa lietsova propaganda. Ja siten etninen rasismi ja nationalismi.

On tietenkin totta, että Jugoslavian hajoamissodan taustalla oli nationalismi: entinen sosialistinen liittovaltiohan koostui moniin eri slaaviryhmiin ja uskontoihin kuuluvista ihmisistä, joita suurin ryhmä eli serbit pyrkivät hallitsemaan Josip Broz Titon sosialistihallinnon kaaduttua.

Siinä tilanteessa muut kansallisuudet lähtivät hakemaan tasavertaisuutta ja lopulta itsenäisyyttä, mitä maan serbijohto tietenkin vastusti - ja teki sen lopulta väkivaltaisesti. Tämä kierre johti sitten sisällissotaan, joiden kulku ei liene koskaan ollut kovin sivistynyt eikä puhtoinen. Ei myöskään Suomen sisällissodissa 1500-luvun lopulla tai vuonna 1918.

Jugoslavia oli toki vapaaehtoisesti yhteen liittyneiden eteläisten slaavikansojen muodostama liittovaltio. Sen taustalla oli kuitenkin jo alun alkaen itsenäinen Serbia, johon muut Jugoslavian osavaltiot aikaa myöten liitettiin. Siten serbien ylivallalle oli vankat historialliset syyt.

Itse asiassa Jugoslavia lienee yksi niistä harvinaisista esimerkeistä, joissa monikulttuurinen yhteiskunta on näyttänyt toimivan kohtuullisesti pitkähkön aikaa. Todennäköisesti kuitenkin lähinnä siksi, että ennen toista maailmansotaa maa oli vielä nuori - ja kuten todettu - vapaaehtoisen slaavikansojen yhteenliittymä. Tosin tyytymättömyys serbeihin alkoi kasvaa jo ennen toista maailmansotaa.

Sotien jälkeen Jugoslaviaa piti yhtenäisenä Titon ankara sosialistinen diktatuuri, jossa hallitsemisessa noudatettiin kepin ja porkkanan taktiikkaa. Wikipedian mukaan "Tito puhdisti maata vastustajistaan, erityisesti... yhteistyötä miehittäjien kanssa tehneitä... tapettiin tuhansittain ilman oikeudenkäyntiä, mutta vainojen uhreiksi joutui myös muun muassa kuningasmielisiä četnikkejä ja muita Titon hallintoa vastustaneita ideologiasta tai sodanaikaisesta taustasta riippumatta... Tito tyrehdytti aikaisemmin serbijohtoisessa Jugoslaviassa kyteneet kansallisen itsemääräämisoikeuden vaatimukset kaikki slaavilaiset väestöryhmät huomioineella vallanjakopolitiikallaan ja myös pienempien väestöryhmien oman kulttuurin edistämistä tuettiin. Toisaalta Jugoslaviaa vastustavia kansallismielisiä pyrkimyksiä ei kuitenkaan sallittu."

Kuten edeltä voidaan lukea, ei jugoslavialainen kansallismielisyys seurannut varsinaisesti mistään erityisestä etnisestä rasismista tai nationalistisesta vihapuheesta, vaan se oli läsnä koko liittovaltion olemassaolon ajan. Erityisesti sitä ruokki vahvimman kansan eli serbien hankkima asema maan johdossa.

Siksi HS:n näkemys kansallismielisyydestä monikulttuurisen liittovaltion hajoamisen taustalla pitää sinänsä paikkansa, mutta analyysi jää vajaaksi eikä tavoita perimmäistä syytä. Se oli kylvetty jo liittovaltiota synnytettäessä eli Srebrenican kauhut johtuivat ennen kaikkea monikulttuurisen valtion luomisesta noin sata vuotta aiemmin - ja tuon valtion epäonnistumisesta uuden jugoslavialaisen identiteetin ja kulttuurin luomisessa. Etniset identiteetit olivat sittenkin vahvempia kuin lähes sadan vuoden yhdessäolo tai sosialistinen keppi ja porkkana.

* * *

Jugoslavian sisällissodasta olisi paljon oppimista myös monikulttuurisuuteen punavihreän hallituskabinetin johdolla pyrkivässä Suomessa. Ennen kaikkea olisi ymmärrettävä, ettei monikulttuurinen yhteiskunta voi olla tavoite, vaan sen sijaan yhteen saatetut ihmiset olisi aina saatava identiteeteiltään, kulttuuriltaan ja tavoiltaan niin samankaltaisiksi, ettei eri ryhmien nationalismin kytemiselle ja aikanaan liekkeihin leimahtamiselle olisi syytä eikä sytykkeitä.

Tämä tehtävä on tietenkin mahdollista vain, mikäli tulijoita on niin vähän, että heidän on pakko sulautua valtakulttuuriin. Ja siinäkin tapauksessa ainoastaan silloin, kun tätä sulautumista ei pyritä torjumaan tukemalla kunkin tulijaryhmän omia kulttuurisia tapoja ja käytänteitä, vaan sen sijaan korostetaan valtakulttuuriin sulautumisen etuja. Valitettavasti Jugoslavian historia osoittaa tämänkin tien vaikeuden.

Jostain käsittämättömästä syystä Suomen johdossa asia on kuitenkin nähty toisin päin. Tulijoille saarnataan heidän oikeuksistaan ja rahaa jaetaan runsaasti maahanmuuttajien omien kulttuureiden ylläpitämiseksi ja edistämiseksi.

Jopa työelämältä vaaditaan sopeutumista tulijoiden kulttuurisiin vaatimuksiin sen sijaan, että pidettäisiin itsestäänselvyytenä palkansaajien velvoitetta noudattaa työnteon kannalta luontevia ratkaisuja esimerkiksi pukeutumisessaan.

* * *

Eräänlaisen varoittavan esimerkin meille tarjosi eilinen Iltalehti kertoessaan vihamyrskystä, joka oli nostatettu sosiaalisessa mediassa tarkastajien pysäytettyä liputta matkustaneen tummaihoisen nuorukaisen pakomatkan. Väitteen mukaa häntä kohdeltiin eri kriteerein kuin valkoihoista kaveriaan, joka matkusti niin ikään ilman matkalippua.

Näiden kahden tapauksen välillä oli kuitenkin selvä ero: valkoinen henkilö antoi tarkastajille henkilötietonsa, kun taas tummaihoinen lähti karkumatkalle. Tästä huolimatta hän itse ja lisäksi sosiaalisessa mediassa metelöivä joukko IL:n mukaan väittivät tapauksessa ilmenneen rasismia.

Tällaiset tapaukset ovat paljon vakavampia kuin väitetty rasismi. Sen sijaan ne nimittäin kielivät maahanmuuttajiemme integroitumisen epäonnistumisesta ja maailmalta tulleen tummaihoisten ihmisten ryhmäidentiteetin houkuttelevuudesta yli suomalaisen integraation. Tämä johtunee siitä, että maahanmuuttajien uhriutuminen on kerta toisensa jälkeen tuonut heille etuja.

Tämä on kuitenkin juuri se kehityssuunta, joka ei saisi Suomessa muuttua valtavirraksi mikäli haluamme välttää "suomalaisen srebrenican". Erityisoikeuksien sijaan kaikkia ihmisiä pitäisi kohdella tasavertaisesti kaikissa tilanteissa (kuten tässäkin tapauksessa IL:n kuvauksen mukaan tapahtui) eikä kenellekään tule suoda etuoikeuksia minkäänlaisen ihonvärin perusteella.

Toisin sanoen kaikkia maassamme eläviä ihmisiä tulee kannustaa - ja velvoittaa - kehittämään omia asenteitaan, taitojaan ja kykyjään sellaisiksi, että yhteiskunnassa vastuun ottaminen omasta elämästä on mahdollista. Ja painottaa, että juuri - ja vain - sitä kautta voi löytää hyvän tulevaisuuden itselleen ja jälkeläisilleen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Verikoston kieltävä sopimus
Paavo Rautio osoittaa syvällistä ymmärtämättömyyttä
Likaista peliä terrori-iskun liepeillä

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Paavo Rautio osoittaa syvällistä ymmärtämättömyyttä

Helsingin Sanomien toimittaja Paavo Rautio varoittelee monokulttuurisesta yhteiskunnasta. Kirjoitus on sikäli mielenkiintoinen, että se mainitsee esimerkkejä joihin voi tarttua. Tarkastellaan siis niitä.

Ensin Rautio rakentaa olkiukon ja ilmoittaa monokulttuuria Suomeen haluavien vaativan jonkinlaista heimoluonteista yhteiskuntaa, jossa vallitsevat tietyt stereotyyppiset ihanteet. Minä en tunnista tässä omaa ajatteluani: minä kaipaan avointa yhteiskuntaa, jossa vallitsee siltä osin yhteiset tavat, käytännöt, arvot ja tavoitteet, ettei eri väestöryhmien välille synny liiallista vastakkainasettelua olivat nämä osapuolet sitten varallisuuteen, etniseen taustaan tai mihin tahansa muuhun perustuvia. Näin tekee myös maahanmuuttokriittisten ihmisten ylivoimainen enemmistö.

Sitten Rautio ottaa esimerkiksi Jugoslavian hajoamissotien ajalta kroaatin, joka oli äärimmäisen kansallismielinen. Vastapuolekseen tämä sai yhtä kansallismielisen serbin, joka pani kovan kovaa vastaan.

Lopputuloksen tiedämme ja, toisin kuin toimittaja Rautio ilmeisesti kuvittelee, se alleviivaa monikulttuurisen yhteiskunnan nurjimpia puolia. Ja toimiii varoittavana esimerkkinä suomalaisille nykyisen kehitysmaista suuntautuvan kansainvaelluksen pyörteissä. Me emme voi vastaanottaa Suomeen enempää tulijoita kuin pystymme integroimaan yhteiseen arvomaailmaamme.

Seuraavaksi Rautio mainitsee minulle tuntemattoman ruandalaislehden, joka nostatti maan hutujen etnistä ylemmyyttä hallitsevia tutseja kohtaan. Tuloksena oli yksi kaikkien aikojen mittavimmista kansanmurhista. Myös se osoittaa monikulttuurisen yhteiskunnan riskit.

Kolmanneksi Rautio väittää Suomen jo olevan monikulttuurinen. Sitä se on ruotsalaisvähemmistöineen ollut aina. Siitä ei ole kuitenkaan seurannut monikulttuurille tyypillistä kaaosta, sillä sekä suomen- että ruotsinkieliset ihmiset ovat jakaneet samanlaiset arvot ja tavoitteet.

Maamme suomen- ja ruotsinkielisten kulttuurien suhteesta kannattaisikin ottaa oppia, sillä viime vuosina Suomeen tulleista kehitysmaalaisista syntyneet väestöryhmät eivät ole aina omaksuneet suomalaisen yhteiskunnan kanssa yhteensopivia arvoja ja käytänteitä, kuten pizzerioiden reviirikiistat, uskonnollis-poliittiset ääri-ilmiöt tai naisiin kohdistuva seksuaalirikollisuus osoittavat.

Mikäli tilanne jatkuu tällaisena jatkossakin, kasvaa yhteiskunnastamme kulttuuris-etniseen jakoon perustuva monikulttuurinen helvetti, jollainen on jo syntymässä länsinaapuriimme. Siksi Suomessa on syytä ottaa aikalisä ja keskittyä uusien humanitaaristen tulijoiden ottamisen sijasta aiemmin tulleiden integroimiseen suomalaiseen yhteiskuntaan.

Tästä syystä esitän niin Rautiolle kuin muillekin suomalaisille tulijoiden määrän rajaamista sellaiseksi, että onnistumme integroimaan heidät yhteiskuntaamme. Mitä tuloksellisempi kotouttamispolitiikka, sitä useammalle kehitysmaalaiselle voimme suoda uuden elämän Suomessa.

Lopuksi Rautio ottaa malliksi Pohjois-Korean. Siltä osin olen hänen kanssaan samaa mieltä, että se taitaa tosiaankin olla monokulttuurinen. Mutta se Rautiolta jää huomaamatta, että monokulttuurisuuden ohella maa on suljettu ja suunnitelmataloutta noudattava diktatuuri. Juuri ne ovat monokulttuurisuuden sijasta syynä maan alennustilaan.

Eikö Rautio ole huomannut, ettei Suomessa kukaan monikulttuurista kehitystä vastustava halua sen enempää maan sulkemista, suunnitelmataloutta kuin diktatuuriakaan? Ilmeisesti ei, vaan hän on tullut kirjoittaneeksi aiheesta, josta ei ymmärrä mitään. Ja mikä vielä pahempaa, tästä ymmärtämättömyydestä johtuen hänen johtopäätöksensä ovat täysin vääriä sekä todellisuudessa että suhteessa hänen esittämäänsä todistusaineistoon.

Minulle Raution ajatuksenjuoksusta seurasi epätodellinen olo. Voiko toimittaja enää osoittaa syvällisempää ymmärtämättömyyttä vai onko Paavo Rautio tehnyt kaikkien aikojen pohjat?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä tarkoittaa monikulttuurisuus?
Helsingin Sanomat kiihkoilee maahanmuutosta
Vesa Puuronen puhuu viisaita

lauantai 18. joulukuuta 2010

Likaista peliä terrori-iskun liepeillä

SDP:n europarlamentikko ja entinen ortodoksipappi Mitro Repo on ottanut kantaa islamin ja Euroopan suhteeseen. Hänen mukaansa islam on haastanut lännen ja niin sanotun kristikunnan.

Hän uskoo, että idällä on paljonkin annettavaa Euroopalle, erityisesti hän arvelee (Kalevan mukaan) että nimenomaan Balkanin kirkoilla on vuosisatojen ajalta kokemusta tulla toimeen rauhanomaisesti myös islamin kanssa. 


Isä Mitron väite on absurdi. Ei ole kuin 19 vuotta siitä, kun ylivoimaisesti raain toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa käyty sota hajotti Balkanilaisen  liittovaltion eli Jugoslavian. Erityisen mielenkiintoisen tästä sodasta teki se, etteivät väkivaltaisuudet linjautuneet varsinaisesti etnisen identiteetin vaan uskonnon mukaan. Näin siksi, etteivät jugoslaavien etniset ryhmät olleet mitenkään tärkeitä ennen näitä hajoamissotia.


Tuntuisi jotenkin kummalliselta, ettei ortodoksisen kirkon merkkihenkilö tietäisi tätä. Siksi on vaikea ajatella hänen antaneen lausuntonsa rehellisesti. Sen sijaan hän pyrki johonkin muuhun. Mutta mihin?


Siitä saamme käsityksen, kun tarkastelemme hänen lausuntonsa jatkoa. Edelleen Kalevan mukaan "Kaikkia asioita ei hänen mukaansa voida hoitaa rationaalisesti, siksi pitää ottaa huomioon myös uskonnolliset varaukset". 


Näyttää siis siltä, että isä Mitro haluaa käyttää viime aikojen islamiin liittyvää väkivaltaa nostaakseen uskontojen asemaa ja merkitystä maallistuvassa yhteiskunnassamme. Tämä on pappismiehelle ymmärrettävää, mutta likaista - vertaan tätä Päivi Lipposen ja Kimmo Kiljusen riemastumiseen heidän luullessaan maahanmuuttajapizzerian tuhopolttoa suomalaisten rasistien tekemäksi. 


Isä Mitro esittää lopuksi hurskaan toivomuksen siitä, ettei Suomessa olisi pelkoa islamistisesta terrori-iskusta. Hän perustelee toivettaan kahden kristillisen kirkon rauhanomaisella rinnakkaiselolla maassamme. Tässä hän on älyllisesti epärehellinen, koska vielä uuden ajan alussa suomalaiset ortodoksit ja katoliset/luterilaiset sotivat kerta toisensa jälkeen keskenään; usein venäläisten ja ruotsalaisten valloittajien/liittolaisten rinnalla (paljon esimerkkejä, yksittäinen esimerkki). Näiden uskontojen suomalaisten haarojen viimeikainen rauhanomainen rinnakkaiselo liittynee siis pikemminkin yleiseen suomalaiseen poliittiseen kehitykseen. 


Islam on kuitenkin Suomessa (tataareja lukuunottamatta) uutta, eivätkä läheskään kaikki uskonnon edustajat ole omaksuneet suomalaisia arvoja ja elämäntapaa. Kun myös koraania voi Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan tulkita siten, että se tukee länsimaalaisia vastaan tehtäviä terrori-iskuja. Olisi siis lapsellista uskoa, ettei kukaan toimisi tämän tulkinnan mukaan Suomessa, vaikka muualla niin tehdäänkin. Näin siitä huolimatta, ettei tämä tulkinta vastaa muslimien enemmistön tai Hämeen-Anttilan kantaa. 


Mitä tästä sitten pitäisi ajatella? Itselleni tulee mieleen, ettei edes arvostettun kirkonmiehen etiikkaan ja lälylliseen rehellisyyteen voi juurikaan luottaa. Samalla on syytä varoa, ettei Isä Mitron kaltaisten ihmisten epärealistinen haihattelu saa jalansijaa valtion turvallisuudesta vastaavien viranomaisten parissa, vaan että terrori-iskujen mahdollisuuteen varauduttaisiin tosiasioiden pohjalta ja ennaltaehkäisevästi. Jos kirkot voivat tehdä jotain tämän eteen niin hyvä, mutta niiden varaan asiaa ei voi jättää. 


Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kummallinen ajattelu vaikeuttaa maahanmuuttajien sopeutumista
Onko pohjoismaiden muutos käsilla nyt
KHO:n presidentti yllytti poliisia laittomuuksiin: entä sitten?



Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!