tiistai 12. joulukuuta 2023

Kehitysmaalaistuminen etenee

Suomen väestön koostumus on viime vuosikymmeninä ollut nopeassa muutoksessa. Kantaväestön määrä on kääntynyt laskuun ja samaan aikaan maahanmuuttajien osuus väestöstä on kasvanut nopeasti. Jälkimmäisessä ryhmässä niin sanottujen humanitaarisen suojelun perusteella maassa oleskelevien kehitysmaalaisten osuus on lisääntynyt, vaikka suurimmat maahanmuuttajaryhmät koostuvatkin edelleen virolaisista ja venäläisistä. 

Kaikille suomalaisille lienee jo tuttua, että kehitysmaataustaisten muodostama väestöryhmä on yliedustettuna raiskausrikoksissa, kouluväkivallassa ja rikollisissa nuorisojengeissä. Siksi ei ollut yllättävää, että eilisen ja tämän päivän uutisvirta kertoi useammankin uutisen Suomen kehitysmaalaistumisesta. 

Eilisen päivän uutinen kertoi Vantaan kaupungin muuttumisesta yhä levottomammaksi. Siellä on huumeidenkäyttäjiä, ampumista ja ryöstöjä, eikä edes jutussa haastateltu nuori maahanmuuttajataustainen henkilö menisi öisiin moniin paikkoihin kaupungissa. 

Jutun mukaan taustalla on niin sanottu roadman-kulttuuri eli ymmärrykseltään rajallisten henkilöiden ihannoima voimankäyttöön ja muiden ihmisten terrorisointiin perustuva rikollinen elämäntapa. Siis sellainen, joka - suomalaispoliisin mukaan - muistuttaa ruotsalaisen ongelmalähiö Rinkebyn menoa. 

Tämän aamun uutisvirta puolestaan kertoi Helsingistä, missä villit taksit ovat ryhtyneet muodostamaan taksitolpille omia jonotusjärjestelmiään. Siihen kuuluu myös väkivalta, jolla kilpailevat taksit pidetään poissa. 

Jutussa haastateltu taksinkuljettaja kertoi saaneensa taksitolpalla kuulla uhkauksia ja jopa kokeneensa väkivaltaa. Hänen mukaansa joku gangstasuhari oli pelotellut häntä sanomalla, että "mä tapan sut, tiedän missä menet ja missä asut, olen seurannut sinua jo pidempään ja jos vielä käyt täällä, se on sinun loppusi".

Toimittaja oli kysellyt asiasta myös yhdeksältä muulta taksinkuljettajalta ja nämä vahvistivat edellä kuvaamani kertomuksen. Toisin sanoen kehitysmaille tyypillisen kulttuurin rantautumista myöskään taksiammattiin ei ole syytä epäillä. 

Tässä yhteydessä on syytä huomata, etteivät edellä kuvatut mafiamaiset toimet suinkaan kohdistu joillekin maahanmuuttajaslummien taksitolpille, vaan Helsingin tärkeimmille taksitolpille kuten päärautatieasemalle. Sen nykymenosta kertoi kantasuomalainen taksinkuljettaja, että "se on basaari, joka aiheuttaa niin paljon myötähäpeää, etten sinne enää viitsi mennä. Kun kävin siellä omakohtaisesti viimeisen kerran, eteeni muodostettiin autoilla blokki, enkä päässyt sen paremmin eteen- kuin taaksepäinkään. Melkoisen suunsoiton jälkeen pystyin hoitamaan tilaustani, mutta siinä estettiin työntekoani ihan täysin."

Kolmas huomiotani herättänyt uutinen koski Helsingin Kamppia, jossa joku oli ammuskellut. Tapauksesta ei kerrota juuri sen enempää kuin että ampuja oli ampunut ohi ja joutunut poliisin kiinni ottamaksi. 

Toisin sanoen tappoyrityksen tehneen henkilön taustasta ei kerrota mitään. Eikä sillä ole suurempaa merkitystäkään, sillä vaikka kyseessä olisi etninen suomalainen - mistä tuskin on kyse - viittaa tämäkin tapaus selkeästi pääkaupunkimme kehitysmaalaistumiseen. 

Näin siksi, että ihmisillä on taipumus omaksua käyttäytymiskoodistoa kanssaeläjiltään. Valitettavasti tämä koskee myös suomalaisen perimän omaavia ihmisiä, kuten olemme jo aiemmin saaneet lukea uutisista, joissa kerrotaan rikollisten katujengien jäsenten olevan pääosin maahanmuuttajataustaisia. Siis "pääosin", mutta ei kokonaan. 

Nähtäväksi jää, saadaanko pääkaupunkiseudun kehitysmaalaistuminen jossain vaiheessa katkaistua, vai onko Helsingillä, Vantaalla ja Espoolla edessään Ruotsin suurkaupunkien tie, jonka seurauksena entisen emämaamme väkivaltakoneisto on monin paikoin jo menettänyt otteensa. Selvää kuitenkin on, että mitä suuremmaksi kehitysmaataustaisten ihmisten osuus maassamme kasvaa, sitä vaikeammaksi kehityksen suunnan muuttaminen käy.

42 kommenttia:

  1. Olisi kiva saada valtaan joku isänmaallinen puolue, joka ajaisi suomalaisten asiaa ja karkottaisi pois kaikki vierasperäiset maahamme tunkeutuneet rikolliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, Joulupukilta toivomaan luotiliivejä, että selviää Helsingissä hengissä...

      MTV uutiset tänään

      Elokuvateatterissa ammuttiin keskellä Helsinkiä: Epäiltynä 16-vuotias – uhrilla oli luotiliivit

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/elokuvateatterissa-ammuttiin-keskella-helsinkia-epailtyna-16-vuotias-uhrilla-oli-luotiliivit/8837430

      https://yle.fi/a/74-20064534

      Poista
  2. Julkaisin viikonloppuna kirjoituksen, jossa osoitin kehitysmaista tulleiden vammaisten suuren määrän. Ja sen kuinka vammaisista on tehty bisnes, jolla saa suuremmat tulot kuin työtä tekemällä. Suomi on täynnä houkuttimia, jotka lisäävät kehitysmaalaisten määrää vuosi vuodelta suuremmaksi. Ei tätä saada katkaistua, koska esimerkiksi vammaismaahanmuutosta ei edes puhuta julkisuudessa. Suomi on tuhottu. Kiitos Johanna Suurpään, SPR:n, vihervasemmistolaisten virkamiesten ja poliitikkojen. Ja tyhmän kansan, joka on äänestämisellään tämän kaiken mahdollistanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jooh, on luettu jooh..laatu kirjoitus

      Poista
    2. nih, ei tuota kehitystä muuta mikään muu kuin Suomen totaalinen talousrommaus..ns puhdistava.

      luulin et se olis tullu jo 2012, mut sit sitä rommausta pystyttiin pitkittämään karseella lainanotolla, mut tulee siinäkin se narun pää..vetävän käteen joskus

      vain silloin..voi tulla muutos..mut kait sit liian myöhhään

      Poista
    3. Valitettavasti en osaa avata Paulin blogia.

      Poista
    4. Luotan noihin Paulin laskelmiin, että Suomen ulkomaanvelka voi johtua 75% maahanmuutosta ja kehitysavusta. Milloinkahan Orpolta saa ne "oikeat" laskelmat maahamuuton kuluista? Pauli Vahtera taisi saada kuluiksi 3.2 miljardia/vuodessa muutama vuosi sitten.

      Poista
    5. eiköhän se karkea arvio ole jo 1,2 miljoonaa per pikipään kustannus, näin kun vähän hinnatkin on inflatoituneet... tosin henkinen..turvallisuus...kansan hyvinvointi, ei ehkä ole täysin hinnoiteltu tossakaan 1,2 miljoonan elinaikakustannus arviossa

      Poista
    6. jah..jos noi 1,2 miljoonaa euroo..olisi sijoitettu järkevästi, eikä mamutuskuluihin, niin olisi voitu saada kovaa tuottoo pääomalle, mutta nyt se on ei pelkästään haaskattu, vaan pistetty HULLUUTEEN eli negatiivisesti Suomen oikeille kansalaisille

      ei todellakaan tarvi ihmetellä, että Suomen asiat menee päin perseettä ja jopa kaikki instituutiot rommooo

      Poista
    7. niin saathans 1,2 miljoonaa euroo PER PIKIPÄÄ

      Poista
    8. 400 tuhatta (ARVIONI pikipäiden määrästä Suomessa nyt) euroo per 1,2 miljoonaa..per pikipää sierainpari, sittähän tulee aivan valtava lasku..tuosta ei Suomi nouse MILLONKAAN

      toihan tekee pikipää elinkustannus elätys summa 480 MILJARDII!!!!

      siinäpähän säästätte LOL ja leikkaatte hahahaha

      Poista
    9. siis elinkaari kust anus summa pikipäiden elätykseen.. ja lisää pittäis ottaa MITEN ON VERONMAKSUHALUKKUUTESI KANSSA?

      Poista
  3. Sitäpä saadaankin sitten turhaan odottaa, että yleinen ymmärrys monikulttuuristumisen tuhoisista vaikutuksista varsinkin uudella ajalla syntyneiden ja kehittyneiden eurooppalaisten kielellis-kulttuuristen kansallisvaltioiden elämänmuotoon yhtäkiiä lisääntyisi niin, että osaisimme pitää absoluuttisesti kiinni oman ajattelumme premisseistä ja torjua tänne koko ajan massiivisemmaksi muuttuvan kehitysmaalaisten kansainvaelluksen.

    Valitettavasti elämme sokeaksi muuttuneen individualismin ja vahvistuvan kulttuurisen narsismin elämäntunnoissa, ja olemme aikalailla totaalisen sokeita ihmisen lajityypillisille, lähtökohtaisille ja olemuksellisille sosiaalisille ominaisuuksille.

    Emme osaa varoa monikulttuuristumisen yhteiskuntiamme romauttavaa tuhovaikutusta, koska viisaimmatkin meistä kuvittelevat ja uskovat, että esimerkiksi "demokratian" opilliset muotorakenteet määräävät sitä mitä enemmistö meistä pitää oikeana ja hyväksyy käytännössä. Tosiasiassa yhteiskuntamoraali voi romahtaa jo hyvinkin pienen toiskulttuuristen määrän vaikutuksesta.

    Romahduksessa ei ole kysymys siitä, että tänne vaeltanut pahuus "tarttuisi", vaan siitä, että kehittyneitä yhteisöjä sisältäpäin ehyenä pitävät kognitiiviset langat ovat ohuita kuin hämähäkin verkko. Niitä ei voi korjata paljain sormin (Wittgenstein).

    Elämänmuodot ovat paljon paljon paljon haavoittuvampia kuin oikeastaan kukaan meistä pystyy nyt ymmärtämään. Vain tilastot antavat osviittaa siitä miten nopeasti ja perusteellisesti yhteiskuntamme on romahtamassa.

    Älkää puhuko siitä että "sivistyneisyydellä" voitettaisiin ne vaikutukset joita kehittymättömyydellä yhteiskuntamoraaliin on. Sellainen puhe on pelkästään tietämättömyyttä ja typeryyttä.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilannetta selittää mm. "peliteoria" eli peliteoreettinen tasapaino.. Positiivinen peliteoreettinen tasapaino on vaikea saavuttaa, mutta se saavutettiin monissa valkoisen rodun maissa

      se on helppo kuitenkin tuhota, eli luoda yhteiskunta jossa kukaan ei luota mihinkään jolloin tuloksena on kehitysmaa, siis keharimaa, josta ei ole nousua ylös, tunki sinne kuinka paljon tahansa kehariapuu sun muuta

      Poista
  4. Varoituksista huolimatta ollaan Ruotsin tiellä.
    Toivottavasti seuraavissa vaaleissa yhä suurempi osa äänestäjistä äänestää perussuomalaisia jotta tämä kaikenlaisten elintasopakolaisten - ml. "turvapaikanhakijat" - ottaminen maahan loppuu.
    Venäjän raja voidaan pitää suljettuna toistaiseksi koska siellä on tiedustelutietojen mukaan edelleen laumoittain porukka valmiina tulemaan ja käyttämään asylum temppua päästäkseen veronmaksajien kukkarolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja uitut, ei ole enää merkitystä, peli on menetetty

      Poista
  5. No just. Eikös silloin aikoinaan suvaitsevaiset kovasti mainostanut meidän saavan kaivattua kansaivälistä suurkaupunkien värinää?

    No nyt on saatu. Täh? Etteikö metropolitanin meno olekaan kivaa?

    VastaaPoista
  6. Mutta kun ne kansainväliset sopimukset, ihmisoikeudet ja plaa plaa plaa... Milloinkahan ne kansainsäliset sopimukset päivitetään tähän päivään ja etniset suomalaisetkin saavat ihmisoikeudet?

    Ihmettelen myös EU :n avuttomuutta (sen piti vielä viime vuonna olla rauhan ja turvallisuuden tae Euroopassa); 32000:n suuruinen joukko ihmisiä istuu siellä tyhjän panttina tai laatimassa ainakin asiansa hoitaneille maille vahingollisia direktiivejä, eikä suojele omaa länsimaista kulttuuria idän teokratiaa vastaan ja yrittää estää jopa sotaisan roistovaltion naapurissa asuvan maan rajojen sulkemisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisilla on vain ihmisvelvollisuuksia, joihin kuuluu vastaanottaa ja elättää kehitysmaista tulevaa roskaväkeä, joiden ihmisoikeus on tulla tänne vaatimaan parempaa puuroa ja "heidän rahojaan".

      Poista
  7. Edellinen hallitus oli piru tälle maalle, mutta ei ole tämäkään hallitus kyllä paljoa parempi. Purra onnensa kukkuloilla ilmoitti että kohta ruuan vero nousee 24 prosenttiin, se tulee tappamaan köyhiä tässä maassa. Rahaa ei löydy vammaispalveluille mutta kyllä kelpaa kehitysapua lähetellä samaan aikaan hehitysmaihin, lähes 2 miljardia. Eli viedään kansa hautaan ja mätetetään verirahat ismaimaihin, jihuu purra..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te ette nyt tajunneet mitä Purra tarkoitti sillä ruoan alvin nostamisella. Hänhän demonstroi erittäin onnistuneesti sen että vihervasemmistolle ei käy menojen vähentäminen eikä niiden nostaminen. Se on nimittäin aivan sama mitä veroa nostetaan, ei ole mitään erillisiä maksajia jotka maksaisivat tuon veron korotuksen mutta eivät tämän veron korotusta. Kyllä ne kaikki korotukset menevät meidän kaikkien maksettavaksi, ihan sama mitä veroa nostetaan. Ja vasemmisto nieli koukun ja perukkeen ja alkoi heti ulvomaan että taas köyhiltä viedään. No niin viedään, jokaisessa tapauksessa viedään kun veroja nostetaan, heiltä viedään, meiltä kaikilta viedään. Ja se oli koko jutun idea, jos toisin sanoin sanotaan niin se oli vittuilua jolla haluttiin tehdä asioista jotain ymmärtäville kirkkaaksi vihervasemmiston kaksinaamaisuus.

      Poista
    2. niiden nostaminen= verojen nostaminen

      Poista
  8. Tuosta taksimafiasta ja sen meinigistä voimme surutta osittaa ja syyttää vaiin Sipilää ja Berneriä.

    Nämä kekkulit tuhosivat Suomen toimivan ja luotettavan taksisysteemin ns. "uudistus"kiimassaan.

    Eikö näitä sössijöitä saa mitenkään vastuuseen? Ei ilmeisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, eikä saa niitäkään jotka tuhosivat suomalaisen koululaitoksen ideologisessa kiimassaan...

      Poista
  9. Olishan se ny vähintään minimi, että kehari velvoitetaan palaamaan vittumaiseen kotimaahansa tietyn ajan jälkeen pois pilaamasta Suomea

    Ja sitten tietty lisääntymiskielto.. Ja kun mutta pikipää ei pysty hillitsemään himojaan, niin joka pikipää tarvitsee steriloida eli tehdä lisääntymiskyvyttömäksi minkäänlaisen oleskeluluvan edes saamisen ehdoksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pikipäiden sterilisointi on muutenkin palvelus maapallolle sekä ilmasto toimenpide

      Poista
  10. Vielä vuonna 2006 saattoi ihan työministeriö kirjoittaa esitteeseensä vakavalla naamalla "tähän rikkauteen meillä on varaa" ja "kultamunia". Nyttemmin se esite on kadonnut bittiavaruuteen.

    Tänään noista samoista sanoista saisi luultavasti kiihotustuomion. Mutta olisi se hauska nyt haastatella esitteen kirjoittanutta virkamiestä, että "miten meni niin kuin omasta mielestä"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. dont worry, kyl tuo "Kultamuna" esite on talletettuna originaalimuodossaan, monessakin eri tiettokonees

      Poista
    2. On juu luonnollisesti tallennettuna, myös Internet Archivessa. Tarkoitin että työministeriö ei sitä jostain syystä enää jakele sivuillaan, minkähän takia? Nolottaako liikaa?

      Poista
  11. Voipi se olla, että Venäjän ansiosta rajat todella pistetään kiinni jolloin loppuu elintasopakolaisten matkat.

    Yle eilen

    Puolustusministeri Häkkänen: Venäjän aggressiosta huonoja ja hyviä uutisia

    Venäjän arvaamaton toiminta on vahvistanut entisestään kansainvälisiä puolustusrakenteita.

    https://yle.fi/a/74-20064490

    Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) löytää Venäjän aggressivisesta toiminnasta huonoja ja hyviä uutisia.
    – Venäjän toiminnalla on vuosisataiset perinteet. Kun Venäjä saa energiantuotannosta rahaa, sotavoimat nostetaan ylös ja ryhdytään kolistelemaan naapureita, luonnehti Häkkänen A-studiossa maanantaina.
    – Putin on 2000-luvulla käytännössä tehnyt tätä jatkuvasti. Mittakaava ja synkkyyden aste on menossa rajumpaan suuntaan koko ajan. Siihen pitää varautua.

    Häkkäsen mukaan Venäjän toiminta on toisaalta saanut aikaan sen, että Natossa tehdään erittäin voimakkaita puolustussuunnitelmia. Myös joukko- ja komentorakenteita uudistetaan.
    – Artikla viiden suoja on todella vahva. Suomen kansallinen puolustuskyky, pohjoismainen puolustusulottuvuus sekä Suomen ja Yhdysvaltain puolustusyhteistyösopimus tuovat tosi vahvan pohjolan linnakkeen.

    VastaaPoista
  12. Olemme saamassa lisää kulttuurimme rikastusta ei-kovinkaan-kaukaisessa tulevaisuudessa - sen takaa EU-diktatuurin pakottama taakanjako-periaate:

    "1,7 miljoonaa afganistanilaista karkotetaan Pakistanista EU:hun.
    Islamabadin hallitus on kyllästynyt afganistanilaisiin, jotka ovat vastuussa suurimmasta osasta maan itsemurhapommi-iskuista ja aiheuttavat monia sosiaalisia ongelmia. Nyt 1,7 miljoonaa aiotaan karkottaa – ja Saksa on jo ilmoittanut olevansa valmis ottamaan vastaan 44 000 heistä ja heidän perheistään, kirjoittaa Zeit.

    Aiemmin viime viikolla afganistanilaisia täynnä ollut tilauslentokone laskeutui Saksaan sen jälkeen, kun Pakistanin hallitus oli asettanut sen matkalle EU-maahan...", https://www.kansalainen.fi/17-miljoonaa-afganistanilaista-karkotetaan-pakistanista-euhun/

    Tällä hetkellä valtion budjetin lisäsopeutustarpeen sanotaan olevan vähintään puolesta yhteen miljardiin euroon. Kun noita afganistanilaisia huipputeknologian moniosaajia alkaa lappaa Suomeen työvoimavajauksemme paikkaamaan, niin PettUri Urpo voi varmaan sitten ilmoittaa, että valtion budjettivajaus on kohta poistettu!

    EU-diktatuurin Coudenhove-Kalergi suunnitelma näköjään toimii jo automaattisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ks. myös "Kuinka maahanmuutto pelastaa Suomen työllisyyden?",
      https://jukkahankamaki.blogspot.com/2017/12/kuinka-maahanmuutto-pelastaa-suomen.html

      Poista
    2. Voi kun eläisimme jossain rinnakkaistodellisuudessa jossa saataisiin lukea: "Suomen hallitus on kyllästynyt afganistanilaisiin ja irakilaisiin, jotka ovat vastuussa suurimmasta osasta maan raiskauksista ja aiheuttavat monia sosiaalisia ongelmia. Nyt kaikki aiotaan karkottaa".

      Poista
  13. Ja eikä mennyt kauaakaan seksuaalirikokseen: https://yle.fi/a/74-20064565

    Yle jopa kirjoitti sattumuksesta seuraavaa: "Ulkomaalaistaustaisen 17-vuotiaan oppilaan epäillään raiskanneen 13-vuotiaan oppilaan Ylitornion Ainiovaaran koulukeskuksessa maanantaina.

    Poliisin mukaan rikos on tapahtunut koulun wc-tiloissa puolenpäivän jälkeen.

    Tekoa tutkinaan törkeänä raiskauksena. "

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikohan 17 vee.... ettei vain 47 vee...

      Poista
    2. Nämä kultamunat vain haluavat niin kovasti integroitua Suomeen, että tällaisia kulttuurillisista eroista johtuvia vahinkoja sattuu. Tuskin tämä nuorukainen halusi raiskata. Muistutan vielä, että maahanmuuttajien motiivien epäileminen on rasismia.
      Suvakkitäti

      Poista
    3. Tarkennuksen jälkeen 16 - tai 17 -vuotias....

      Poista
  14. On semmoinen saitti kuin Sukunimi-info
    www.tuomas.salste.net
    Siellä on lukumäärätietoa sukunimien kantajista maassamme. Sen verran mitä olen tuota sivustoa osunut selailemaan, niin hyvin monien, jollei useimpien kantaväestön sukunimien kantajamäärä on viimeisten 50 vuoden mittaan vähentynyt, ei nyt paljoa, mutta selväksi tendenssiksi asti ja samalla maamme väkiluku on kasvanut ja paljon onkin kasvanut.
    Tarkistaapa oman sukunimenne tilanne. Päädyttekö samaan?

    VastaaPoista
  15. Kehitysmaalaistumiselle ei näy loppua, läntisen maailman taantuminenkaan ei lopu siihen, että kehitysmaalaiset tuodaan länteen kun ei ole joko halua tai kykyä integroitumiseen.

    VastaaPoista
  16. Suomi ei kehitysmaalaistu, väestön vaihtuminen on erikoinen salaliittoteoria, kysykää vaikka aluetutkija Timo Arolta. (Sarkasmi)

    VastaaPoista
  17. "joissa kerrotaan rikollisten katujengien jäsenten olevan pääosin maahanmuuttajataustaisia. Siis "pääosin", mutta ei kokonaan. Media koittaa tällä muotoilulla harhauttaa ja miedontaa todellisuutta; Kyllä ne jengit ovat kokonaan ei-suomalaisia, mutta joukossa on muhammedeja jotka ovat syntyneet täällä. Ei se heistä tee suomalaisia ja ongelma on kokonaan rodullinen, mutta sitä ei voida tietenkään myöntää.

    VastaaPoista
  18. Tänään on sitten kohistu siitä, kuinka polliisisetä Arto Autio on pahoittanut mielensä, kun "trollit" ovat siteeranneet hänen neljän vuoden takaisia rauhotteluitaan lämpimien maiden miesten rohkeista tavoista.

    Aution mukaan sitaatit ovat "valejuttu".

    Mutta kuinka ollakaan -- Autio myöntää, että sitaatit ovat ihan oikein. Hän ei vain haluaisi muistella niitä enää. Eli sillä tavalla valejuttu.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!