Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste nauru. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nauru. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. toukokuuta 2025

Maanantai-aamun puiset jalat

Jouduin eilen jotenkin nettisivulle, jossa esiteltiin äänestystulosta. Tarkemmin sanottuna kyseisellä sivulla raportoitiin ihmisille tehdystä kyselystä, jossa etsittiin niin huonoa puujalkavitsiä, ettei sille viitsi nauraa edes kohteliaisuudesta.

Ykköseksi nousikin melkoinen huumoripläjäys: "mikä pingviini oli ennen kuin tapasi Jeesuksen? Pingvesi."

Innostuin aiheesta ja rupesin itse keksimään yhtä huonoja puujalkavitsejä. Eikä se tuntunut lainkaan vaikealta, vaan esittelin oivalluksiani kuin liukuhihnalta puolisolleni.

Hämmästykseni oli kuitenkin suuri, kun huomasin hänen naurahtavan niistä useammallekin. Niinpä päätin jakaa osan tuotoksistani luettavaksi myös teille - arvoisat lukijani - vaikka toki ymmärrän, että niin puujalkavitsit kuin kaikki muukin huumori on parhaimmillaan kerrottuna tai ainakin kuunneltuna pienessä sievässä.

Siitä huolimatta tai ehkäpä juuri siksi. Olkaapa hyvät näin maanantai-aamun ratoksi: toivottavasti edes yksi keksimistäni puujalkavitseistä saa pienen hymykareen huulillenne, vaikka nyt onkin maanantai-aamu.

Omalta osaltani lupaan kantaa häpeän näiden puujalkojen huonoudesta. Näin myös siinä tapauksessa, etten olisi kaikkien kohdalla ensimmäinen, jolle kyseinen kasku on tullut mieleen. 

1. Mitä bambu teki entiseen aikaan, kun se tahtoi nähdä maailmaa? Ryhtyi sauvaksi.

2. Miten mies ajoi ojaan? Hän käänsi rattia.

3. Kuka keksi rakkauden? Toinen keksi.

4. Miksei Jumalaa voi nähdä? Koska hän asuu taivaassa.

5. Kannatatko tekoälyä? En, koska siitä ei saa pitävää otetta.

6. Miksi puujalkavitsit naurattavat? Koska ne ovat naurettavia.

Huomenna palaan jälleen vakavampaan asiaan. Eikä tämä ole tarkoitettu vitsiksi, vaan lupaukseksi.

JK kello 7:55. En sitten malttanut odottaa huomista, vaan kirjoitin saman tien toisenkin merkinnän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainan sodan synnyttämää huumoria
Kuinka erottaa aprillipila tosielämästä?
Paljaalla paneminen herätti huumorintajuttomat väärinymmärtäjät


torstai 18. maaliskuuta 2021

Voi että me naurettiin...

Pääministeri Sanna Marin (sd) nauratti eduskuntaa kertomalla, että Nesteen Rotterdamiin suuntautunut investointipäätös on osa vihreää siirtymää ja "sitä on syytä tukea". Edelleen pääministerin mukaan "me tarvitsemme ratkaisuja fossiilisten polttoaineiden korvaamiseksi, ja Neste on yksi maailman johtavia yhtiöitä sen suhteen, millä tavalla näitä ratkaisuja kehitetään".

Lähes samaan aikaan kansantaloustieteilijä Johnny Åkerholm varoitti Suomen heikon talouskasvun seurauksista. Hänen mukaansa Suomesta saattaa nykymenolla tulla niin sanottu banaanivaltio, joka vie lähinnä raaka-aineita ja niidenkin on suhteen riippuvainen vain muutamista tuotteista.

Åkerblom huomautti, että "kasvua pitäisi nyt saada aloille, jotka perustuvat ennen muuta osaamiseen". Siis juuri sellaiseen, jota Neste aikoo jatkossa harrastaa Hollannissa. 

Pääministerille ja muille Suomen päättäjille hän lähetti viestin, jonka mukaan "raaka-aineiden vienti on noussut jopa 88 prosenttia. Vastikään kuuntelin uutisista, että sahatavaran vienti olisi elpynyt hienosti. Iloitsemme siis siitä, että viemme ulos samaa tavaraa kuin 150 vuotta sitten."

Nämä ovat vakavia sanoja. On kuitenkin hyvä muistaa, että viemällä lautojen, lankkujen ja sellun kaltaista bulkkitavaraa ulos syntyy Suomeen kuitenkin rahavirtaa, jonka varassa voidaan tehdä tutkimusta ja tuotekehitystä, joiden ansiosta bulkin viennistä voidaan aikanaan siirtyä arvokkaampien tuotteiden valmistukseen ja vientiin. 

Tälle on vain yksi rajoite: mikäli arvokkaampien tuotteiden valmistaminen ei ole Suomessa yhtä kannattavaa kuin muualla, ei niitä tulla jatkossakaan tekemään Suomessa, vaan me viemme myös jatkossa raaka-aineita investoijien kannalta kilpailukykyisempiin maihin. Pahimmillaan jopa niin, että niihin tehdyt investoinnit perustuvat Suomessa tehtyyn tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

Näin yksinkertaista se on, rouva pääministeri. Eikä siinä auta railakaskaan naurattaminen, vaan maamme kilpailukyvyn nostaminen sellaiseksi, että jatkojalostusinvestoinnit kannattaa tehdä Suomeen - huolimatta maamme syrjäisestä sijainnista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Epäonnistuiko Sanna Marinin hallitus tärkeimmässä tehtävässään?
Pääministeri Marin otti sulan hattuunsa, mutta vihreät nikottelevat
Uutta Nokiaa odotellessa

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!