Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoilleni.
Kun aamulla lopulta jaksoin aamuyöhön jatkuneen valvomisen jälkeen nousta sängystäni ylös katselin vuodenvaihteen uutistarjontaa. Näköjään islam oli taas muistuttanut läsnäolostaan Iso-Britanniassa ja autoiluterrorismin tarinaan kirjoitettiin uusi luku Japanissa. Molemmat näistä ovat kohtuullisen uusia ja äärimmäisen ikäviä ilmiöitä.
Tahkolla nähtiin puolestaan perinteisen oloista kotimaista nujakointia. Ja Kokemäellä joku innostui juovuspäissään ammuskelemaan luvallisella aseellaan. Kuopiossa taas joku ääliö oli hakannut kirveellä oveen ja myöhemmin aamuyön tunteina oli erään ravintolan edessä nähty vieläpä ns. kissatappelu.
Tosiasia on, että vuosi vaihtuu Suomessa aika harvoin ilman nujakointia. Toivoa sopii, että väkivaltaan syyllistyneet katuvat tekojaan ja saavat katumuksensa tueksi ansaitsemansa rangaistukset.
Iso-Britannian ja Japanin tapahtumien osalta tilanne on ikävämpi. Kummassakaan tapauksessa kyseessä ei liene ollut humalaisten örvellys (sellaista mitenkään puolustelematta), vaan jollain tavalla suurempi periaatteellinen ongelma. Yksityiskohtien puuttuessa en halua sen enempää kommentoida niitä.
Sen sijaan palaan ajanlaskumme alkupuolelle, jolloin Rooman keisarit järjestivät kansalle sirkushuveja, joissa viihdytyksen teemana ja ytimenä oli väkivalta ja raakuus. Gladiaattorit ottivat mittaa toisistaan ja - mikäli kansa niin halusi - tekivät kaikkien silmien edessä murhia. Tämä kuulostaa ainakin omiin korviini järkyttävältä kulttuurilta ja olen iloinen, että sellainen on ihmiskunnan historiassa taakse jäänyttä aikaa.
Vai onko?
Kysyn siksi, että ehkä jopa kaikkien aikojen paras nyrkkeilijä Floyd Mayweather on tehnyt ison tilin pieksemällä vastustajan, jolla kukaan ei ole edes kuvitellut olleen mitään mahdollisuuksia häntä vastaan. Siitä huolimatta ottelu on käyty - ja jo sitä ennen myös toinen samankaltainen.
Pieni ero antiikin gladiaattoreihin on siinä, että tämän päivän selkäänsaajat lähtivät leikkiin rahasta kun taas alkuaikojen gladiaattoreilla ei ollut vaihtoehtoja. Tosin myöhemmin gladiaattoreiden hommiin hakeutui myös vapaaehtoisia. Tällöin myös he tavoittelivat palkkiorahoja Mayweatherin ja tämän pahoinpideltäväksi ryhtyneiden potkunyrkkeilijöiden tavoin.
Suurin ero alkuperäisten ja nykyisten gladiaattoreiden välillä on se, että gladiaattoriotteluissa lienee tarkoituksena ollut jännittävä ja tasapäinen taistelu voitosta sekä hävinneen usein lopullinen kohtalo. Mayweatherin vastustaja tuskin unelmoi voitosta, eikä Mayweatherilla itsellään liene ollut pienintäkään aikomusta vahingoittaa vakavasti - saati tappaa - tätä ottelun lopuksi, vaan kyse oli puhtaasta hupiohjelmasta.
Siitä huolimatta ettei näissä näytöksissä ole kyse todellisesta paremmuuden mittaamisesta, on joku ollut valmis maksamaan niistä valtavia palkkioita. Ja äärettömän monet ovat myös halunneet nähdä nämä lähinnä väkivaltaviihteeksi luokiteltavat yksipuoliset pahoinpitelyt. Toivottavasti kiinnostuksen syynä ei ainakaan ole ollut kiinnostuneiden toive nähdä muinaisten gladioottoriotteluiden kaltainen äärimmäiseen väkivaltaan päättyvä episodi?
Tämän pitkän johdatuksen jälkeen kysymykseni näin vuoden alkajaiseksi kuuluu, että mitä tämä kaikki kertoo ihmiskunnan ja sen kulttuurin nykytilasta?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohti parempaa kulttuuria
Klovneja, knock-outeja ja taharruksia - mutta miksi?
Pikkutytöt seksileluina
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Floyd Mayweather. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Floyd Mayweather. Näytä kaikki tekstit
tiistai 1. tammikuuta 2019
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kiitos ajatuksen lukemisesta
Tervetuloa uudelleen!