tiistai 31. heinäkuuta 2018

Kohti parempaa kulttuuria

Iltalehti tuli eilen maininneeksi, että Intiassa kahdeksan miestä oli raiskannut tiineenä olleen vuohen. Vuohi kuoli joukkotyydytyksen seurauksiin.

Uutinen oli sikäli merkittävä, että luulin ennen sitä intialaisten joukkoraiskailevan ja tappavan vain naisia ja pikkutyttöjä. Mutta nyt siis myös vuohia. Onneksi kyseessä ei kuitenkaan ole sen enempää geneettinen kuin kulttuurinenkaan erityispiirre, sillä eiväthän kaikki intialaiset raiskaile - eivätkä etenkään tiineenä olevia vuohia.

* * *

Helsingin Sanomat puolestaan kertoi, että ihmiskaupan uhrien määrä on Suomessa kasvussa. Erityisesti paperittomien hyväksikäyttö on yleistä.

Juttu oli muuten ihan asiallinen ja ongelma todellinen, mutta jäin ihmettelemään sitä, että ketkä sitten ovat noita ihmiskaupan uhrien hyväksikäyttäjiä? Asia selvisi puolentoista vuoden takaisesta Kirkko ja kaupunki -lehden jutusta. Seuraavassa siitä suoria lainauksia.

"Mies, joka työskentelee maanmiehensä omistamassa pienessä etnisessä ravintolassa pääkaupunkiseudulla ilman hänelle kuuluvia oikeuksia."

"Naisia pakotetaan seksityöhön heidän kulttuuriinsa ja uskomuksiinsa liittyvillä asioilla kuten voodoolla."

"Somalialaisista osa on naitettu vastoin tahtoaan."

"Ihmiskaupan uhreina autetuista thaimaalaisista suurin osa on marjanpoimijoita, joita hankasalmelaisen miehen epäillään pitäneen pakkotyössä." Tästä tapauksesta löytyi toisaalta lisätietoa: "Yrittäjän on ollut luontevaa olla yhteistyössä thaimaalaisten kanssa, koska hänen nykyinen vaimonsa on thaimaalainen. Vaimo on tarvittaessa toiminut tulkkina."

"Meillä on aasialaista yhteisöä, joka omistaa ravintoloita. He tuottavat niihin oman maan kansalaisia töihin."

Toisin sanoen valtaosa ihmiskaupasta on maahanmuuttajien keskinäistä toimintaa, joskin siinä on myös kantasuomalainen vivahde. Kysymys tietenkin kuuluu, että miksei Helsingin Sanomat nähnyt tarpeelliseksi valaista lukijoitansa asiasta, vaan jätti heidät siihen käsitykseen, että ihmiskauppa olisi suomalaisten kulttuurinen ellei suorastaan geneettinen erityispiirre?

* * *

Lopuksi pari sanaa Olli-Pekka Heinosen (kok) kirjoituksesta, jossa hän käsitteli nykyisessä ajassa esille nousseita ongelmia, jotka ovat johtaneet uusien poliittisten voimien esiinmarssiin. Siis arvoliberalismin joutumista haastajan asemaan.

Heinonen oli kirjoituksessaan varovainen, eikä suoraan totea arvoliberaalin yhteiskunnan epäonnistuneen. Hän tuli kuitenkin kiteyttäneeksi ongelman erittäin täsmällisesti.

"Voi olla, että elämme suurempaa maailmankuvan muutosta. Hyväksyttävät ideat eivät enää näytä toimivan, eivätkä toimivat ideat ole vielä hyväksyttäviä."

Saman voisi muotoilla myös siten, että jos tosiasiat ja aate ovat ristiriidassa, niin kumman mukaan meidän tulisi elää? Vastausta voi hakea edesmenneen kokoomuslaisen eli J.K. Paasikiven viisaudesta: "tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku". 

Valitettavasti kuitenkin ainakin Yleisradion ja Iltalehden toimituskunnat näyttäisivät aloittaneen uuden ristiretken aatteensa puolesta. Yle julkaisemalla kolumnin, jossa ihmisten poliittiset näkemykset tulkitaan epädemokraattisiksi ja vaaditaan aatteen puolustamista "sitkeästi ja tarmokkaasti". Ja IL julkaisemalla vihapuhepääkirjoituksen, jossa perussuomalaisia äänestävien enemmistö rinnastettiin natsien kannattajiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Seksuaalivähemmistöjen, naisten ja lasten turvallisuus maksuvälineenä
Vihreä poliitikko käytti oikeuttaan vihapuheeseen
Suomalaiset ovat hassusti epäloogisia

10 kommenttia:

  1. Ei sen suurempaa tiedonpimittäjää olekaan kuin Hesarin nuori tai nuorehko naistoimittaja.

    Kiinitin huomiota juttuun jo aamulla.

    VastaaPoista
  2. Ongelmat nousevat syvältä kulttuurista, mutta ovatko kulttuurit osaltaan omansalaisia siksi, että ne luoneet ihmiset keskimäärin ovat tietynlaisia? Intia on edelleen ainakin syvällä suossa, vaikka muutoksen tuulet koittavatkin taistella vastaan:

    https://areena.yle.fi/1-2728213

    VastaaPoista
  3. Pointsit kauniista otsikosta. Kirjoitusta en valitettavasti ehtinyt lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sitten myöhemmin.

      Poista
    2. Ehdin vihdoin lukemaan tekstisi. Ajatukseni siitä eivät kestä päivänvaloa. Täysin painokelvotonta tekstiä siis. Olen sanaton niin monella tasolla kirjoituksestasi. Siksi jatkankin blogisi lukemista. Kiitokset!

      Poista
  4. Wiki kertoo: Paasikivelle tunnusomaisena lausahduksena pidetään hänen arvostamaansa englantilaisen historioitsijan Thomas Babington Macaulayn lausetta: "Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku." Paasikiven aikainen kokoomus taisi olla arvopohjaltaan suomalisempi kuin nykyinen...

    OPe Heinonen on koulutukseltaan oikeus"tieteiden" kandidaatti. Alkanut näköjään latelemaan filosofisia viisauksia. Hänenkin kannattaisi lukea Douglas Murray: The Strange Death of Europe. Niin no, eiväthän uskonasiat kriittistä tekstiä lukemalla muuksi muutu. Joten, olkoon.

    VastaaPoista
  5. Tältä näyttää punaliberaalin punaporvarihallituksen "arvoliberalismi", jota sen alainen opetushallitus pakottaa koulut suoltamaan lasten tajuntaan: kommunistisen Frankfurtin koulukunnan moraalinmädätysperiaatteisiin perustuvaa kulttuurimarxista saastaa, erityisesti EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman mukaiseen suomalaisten ja muiden eurooppalaisten valkoiseen kansanmurhaan tähtäävää monikultuuttuuri-propagandaa, ks.
    "Kouluista tehtiin poliittisia aivopesukeskuksia – ketkä ovat syyllisiä?", http://www.magneettimedia.com/kouluista-tehtiin-poliittisia-aivopesukeskuksia-ketka-ovat-syyllisia/

    Ks. myös ”Frankfurtin koulukunta: salaliitto rappioon”, http://isovimma.blogspot.com/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html"

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen on punaliberaalin punaporvarihallituksen toteuttama ”monikulttuurinen” peruskoulu:

      ”Suomalainen peruskoulu ei ole tasa-arvoinen ja kukaan ei halua kuulla sitä”,
      http://www.magneettimedia.com/suomalainen-peruskoulu-ei-ole-tasa-arvoinen-ja-kukaan-ei-halua-kuulla-sita/#comments

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Tällaista on NYKY-kokoomuslaisten, punaporvarien "arvoliberalismi":

      "Orpo solvasi lottia ja veteraaneja",
      https://blogit.perussuomalaiset.fi/reijo-tossavainen/orpo-solvasi-lottia-ja-veteraaneja/

      Kokoomuslaisten uusi polvi panee vielä paremmaksi:

      "Pirkanmaan kokoomusnuorten Valtteri Koivunen uhittelee tuoreessa Twitterissä sylkäisevänsä jokaisen Lotta-patsaan päälle, joka hänen eteensä sattuu.",
      https://www.suomenuutiset.fi/kokoomusnuoren-twiitit-herjaavat-lottia-immonen-yksiselitteisesti-halveksittavaa/

      Vanhaan hyvään aikaan, kun asioista vielä puhuttiin niiden oikeilla nimillä, niin tällaisia tyyppejä olisi sanottu maanpettureiksi ja olisi talutettu "saunan taakse"!

      Poista
    3. Orpo ja Koivunen pitäisi taluttaa korvasta jollekin sankarihautausmaalle, kun eivät nähtävästi ole siellä koskaan olleet. Heille voisi esitellä siellä lepäävien hautakiviä. Kyllä siinä luulisi jotain ajatuksia heräävän noinkin tyhmässä päässä, kun lukee hautakivistä parikymppisten poikien nimiä. He antoivat tämän maan vapauden vuoksi henkensä, kuten myös monet lotat. Kumppanit Orpo ja Koivunen saavat toivottavasti osakseen kaikkien ajattelevien ihmisten halveksunnan, sen he todellakin 'ansaitsevat' (Orpo myös toiminnastaan tai paremminkin toimimatta jättämisestä 2015 matuinvaasion aikana).

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!