sunnuntai 21. heinäkuuta 2024

Peli kovenee

Euroopan Unioniin suuntautuva massamaahanmuutto on saanut uuden piirteen Kreikan ja Turkin välisellä rajalla. Yle nimittäin kertoi, että kreikkalaiseen rajavartijaan osui Turkin puolelta ammuttu luoti. Ampujaksi arveltiin kehitysmaalaisilla ihmisillä rahaa tekevää salakuljettajaa. 

On aivan selvää, ettei rajavartijoiden ampumista voi hyväksyä millään tasolla. Ei sen enempää salakuljettajan kuin salakuljetettavan tekemänä. Eikä se ole minkään ihmisoikeussopimuksen mukaista.

Nähtäväksi siis jää, millä tavalla EU reagoi tapaukseen. Katsotaanko sekin sormien välitse - kuten maahanmuuttajien Unionin alueilla tekemät muut rikokset - vai ryhdytäänkö kehitysmaalaisten kansainvaellukseen lopultakin suhtautumaan vakavana uhkana koko eurooppalaiselle kulttuurille. 

Venäläiset ovat puolestaan huomanneet, ettei sotiminen Ukrainassa ole riskitöntä kotirintamalle. Ilta-Sanomien välittämän Meduzan uutisen mukaan sodasta palanneet ovat nimittäin syyllistyneet monenmoisiin rikoksiin. Näin erityisesti ne, jotka ovat jo aiemmin harjoittaneet rikollisuutta ja liittyneet armeijaan vapaaehtoisina päästäkseen vankilasta.

Kremlissä uskotaan jutun mukaan jopa niin, että Ukrainasta palaavat sotilaat ovat maan suurin poliittinen ja sosiaalinen riskitekijä Vladimir Putinin valtakauden aikana. Olisi tietenkin hienoa, mikäli tämä johtaisi lopulta mainitun diktaattorin kaatumiseen ja Venäjän vetäytymiseen Ukrainasta. 

Itse kuitenkin epäilen, ettei venäläisistä ole nousemaan Putinin hallintoa vastaan. Hehän ovat tottuneet satojen vuosien aikana siihen, ettei maan johtajia kiinnosta kansan hyvinvointi, vaan pelkästään oman maineen ja omaisuuden kartuttaminen. 

Kaikesta huolimatta edellä mainitsemani uutiset kertovat, että peli kovenee sekä kehitysmaista Eurooppaan kohdistuvan maahanmuuton että Venäjän niin sanotun erikoisoperaation suhteen. Nähtäväksi siis jää, mikä vaikutus sillä on maanosamme tulevaisuuteen. 

Tällä asialla on myös Suomen kannalta suuri merkitys, koska se on Ukrainan lailla Venäjän naapuri, ja Vladimir Putin on harjoittanut sitä vastaan kehitysmaalaisia aseina käyttäviä hybridioperaatioita. Parhaassa tapauksessa venäläiset säikähtävät sotimisensa seurauksia kotirintamallaan ja lopettavat koko hybridioperaationsa Suomen rajoilla. 

Toisaalta sekään ei liene mahdotonta, että järjenkäytön sijaan venäläiset soveltaisivat Kreikan ja Turkin rajalla nähtyä rikollista toimintaa vaarantaen suomalaisten rajavartioiden turvallisuuden. Myös tähän on syytä varautua rajavartijoiden koulutuksessa.

30 kommenttia:

  1. Puolan ja Valko-Venäjän rajalla puolalainen rajavartija puukotettiin kuoliaaksi keppiin kiinnitetyllä puukolla. Ylen mukaan kyseessä oli onnettomuus.
    Tämä ampuminen olisi pitänyt Ylen nimetä metsästysonnettomuudeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun valtioon tullaan aseiden voimalla, sehän ennen tarkoitti sodan julistusta!

      Poista
    2. Keppiin kiinnitetty puukko=keihäs

      Poista
  2. Onhan se selvää että peli tulee kovenemaan rajoilla ja erityisesti täällä Suomen rajoilla. "Turvapaikanhakijan" ei tarvi kuin astua jalallaan juuri Suomen puolelle ja ottaa taskustaan venäläisiltä saatu 9mm Makarov-pistooli ja.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tästä syystä EU:n on syytä reagoida heti ja riittävän tehokkaasti.

      Poista
    2. "Putinin moottoripyöräjengi yrittää Suomeen", siitähän se ärsyttäminen alkaa.
      Gangsterivaltioon pitää ottaa asianmukaiset otteet !

      Poista
    3. Terhomatti Hämeenkorpi21. heinäkuuta 2024 klo 16.52

      " EU:n on syytä reagoida heti ja riittävän tehokkaasti" ! Hah hah, älä proffa unta nää !

      Poista
    4. Sanoin, että on syytä. En sanonut, että reagoi.

      Poista
  3. Peli kovenee ja asiakkaita riittää

    IL tänään

    Suomalaiset ”muzungot” aiheuttavat pelkoa Keniassa – Todellinen uhka on kuitenkin toisaalla

    Kenian syrjäseudulla sijaitsee alue, jossa aika vaikuttaa pysähtyneen. Paikalliset elävät edelleen savimajoissa ja elättävät itsensä paimenina. Ilmastonmuutos on ajanut ihmiset ahdinkoon, johon etsitään kuumeisesti kestävää ratkaisua.

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/908848a6-903b-4f18-80fa-689d41dfb7d3

    Artikkelista poimittua

    Meidät on ottanut vastaan perhe, joka on luvannut kertoa elämästään ja arjestaan.
    Perheeseen kuuluvat isä Samwel Loripot, 60, ensimmäinen vaimo Monica Chepong’inwe, 53, toinen vaimo Selina Chemanang, 43, sekä 25 lasta ikähaarukalla 6–28 vuotta.
    Haastattelun antavat Monica ja Selina. Samwel vetäytyy haastattelun ajaksi ison puun alle pitämään sadetta.
    ...
    Perheen pääasiallinen elinkeino ovat karjankasvatus ja pienimuotoinen maanviljely. Molemmista on tullut viime vuosikymmenen aikana yhä hankalampaa.
    ...
    Viime vuosina perheen naisten ja vanhempien tyttöjen on ollut pakkoa lähteä ansaitsemaan lisätuloja paikallisella ”kultakaivoksella”. Kaivos tarkoittaa käytännössä alueella sijaitsevaa pientä jokea. He kävelevät aamuvarhaisella kahden tunnin matkan joelle. Työ on joessa istumista ja kultahippujen etsimistä vaskoolin avulla.
    ...
    Monica kertoo, että haastattelua edeltävänä päivänä joki oli alkanut yllättäen tulvia. Naiset olivat jääneet jumiin vastakkaiselle rannalle. Oli pakko odottaa aamuyöhön asti tulvan laantumista, jotta joen pystyi taas ylittämään.

    ­– Kun palasimme uupuneina, mies ei kysynyt kertaakaan siitä, miten me voimme. Hän oli huolissaan ainoastaan karjasta, Selina tuhahtaa.
    ...
    ...
    Elämäntapa perustuu pitkälti patriarkaaliseen maailmakuvaan, jossa mies on kuningas ja muut alamaisia. Eritoten naisten ja tyttöjen asema on alueella kehno.

    Monica ja Selina kertovat, että naiset tekevät käytännössä kaiken. He rakentavat asumukset, he hoitavat kodin, he siivoavat ja laittavat ruokaa, he hoitavat viljelykset ja he ansaitsevat perheelle rahaa käymällä kaivoksella.

    Miehen vastuulla ovat ”turvallisuus ja tiedonhaku”. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että miehet kokoontuvat ison puun alle varjoon makoilemaan ja puhumaan niitä näitä.

    – Mies kuitenkin omistaa maan ja eläimet ja tekee kaikki päätökset. Emme voi esimerkiksi myydä eläintä ilman miehen lupaa, vaikka lapset näkisivät nälkää, Monica sanoo.
    ---------------------

    Maapallon yksi suurimmista uhista on väestöräjähdys mutta "hyvät" ihmiset eivät tee asialle mitään koska on ne ihmisoikeudet.

    Ja kun kotiseutu ei enää elätä, lähdetään elintasopakolaisiksi Eurooppaan tai USA:n - eiku siis "turvapaikanhakijoiksi".

    Ja varsinkin Suomessa iloitaan suuresti miten nämä paimentolaiset tulevat ja "pelastavat" Suomen huoltosuhteen ja sitten kaikki ovat onnellsia - varsinkin suomalainen veronmaksaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai on ilmastonmuutos iltapaskan toimittelijan mukaan syynä 25-lapsisen perheen ahdinkoon. Veikkaanpa, että missä tahansa kouluttamaton häntäheikki joutuu ahdinkoon moisen kakaralauman kanssa.

      Poista
    2. Maapallolle syntyy joka päivä nettolisäyksenä erään Turku -nimisen kaupungin verran väkeä, siis 356 uutta Turkua. Vuoden nettolisäyksellä saadaan 13 uutta Suomea.

      Poista
  4. Katso video!

    PT-media tänään

    Puolan rajalla taas useita tunkeutumisyrityksiä Valko-Venäjän puolelta

    https://pt-media.org/2024/07/21/puolan-rajalla-taas-useita-tunkeutumisyrityksia-valko-venajan-puolelta/

    Filminpätkä on Valko-Venäjän puolelta, luultavasti tulijat ovat itse kuvanneet, jossa tulijat vääntävät jollain tunkilla aidan pystyjä erilleen päästäkseen läpi. Lopuksi vielä tikkaat nato-lankkaesteen päälle ja Puolaan.

    Tässä tapauksessa puolalaiset rajavartijat olivat nopeasti paikalla ja loppujen pääsy maahan estettiin ja ne, jotka saivat jalkansa Puolan puolelle, palautettiin takaisin Valko-Venäjälle.

    Jos tämä olisi tapahtunut Suomessa, niin Suomen puolelle päässeet tulijat olisi otettu vastaan ja viety vastaanottokeskukseen. Puola ei toimi näin, siellä tulijoita ei edes kuunnella.

    VastaaPoista
  5. EU:n heräämisen tulisi tarkoittaa sitä, että Frontex alkaisi hoitaa ulkorajan valvontaa siten, kuin se ennen ymmärrettiin, eli maahantunkeutujien rynnäköt oikeasti torjuttaisiin käyttäen riittävästi oikein varustettuja joukkoja ja kalustoa ja aseita tarpeen mukaan. Valtioilla on rajat, joita valvotaan sitä varten, että voidaan pitää ulkona ne, joista on vaaraa tai haittaa omalle yhteiskunnalle. Tähän mennessä on jo nähty, että ylivoimaisesti suurin osa "turvapaikkaa" hakevista on useimmilla mittareilla haitallista, vaikka eivät tulisi väkivalloinkaan. Mikä sitten on ennuste sille porukalle, joja pyrkii rajan yli väkivalloin, jopa rajavartijoita tappaen.
    Realismia on, että nyt on otettava kovat keinot käyttöön laittoman kansainvaelluksen lopettamiseksi, vaikka miten hoettaisiin asylumia ja ihmisoikeuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin. Kommarit ovat kääntäneet takkinsa näissä itärajanylityksissä neuvostoaikoihin verrattuna.

      Poista
    2. Erkki ja Tarja muiden muassa olivat ministereinä päättäjinä kun neuvostoliittolaisia "loikkareita" eli turvapaikkaan pyrkijöitä palautettiin Neuvostoliittoon. Tiedossa oli että siellä heitä odotti joko elinikäinen vankeus tai teloitus. Ei ollut huolta ihmisoikeuksista tai pakolaissopimuksista, vaikka ihan samat sopparit ne oli voimassa silloinkin. Vasemmisto on äärimmäisen kiero ja valikoiva tässäkin asiassa.

      Poista
    3. Länsimaiden vihervasemmiston hölmöläiset pitävät huolta sellaisen porukan ihmisarvosta, joka itse antaa länsimaiselle eriuskoiselle eli vääräuskoiselle kolme vaihtoehtoa, eli vaihtaa uskontoa islamiksi, maksaa islamille veroa väärästä uskostaan tai tulla tapetuksi. Kun muistetaan, että islaminuskoinen saa oman etunsa vuoksi valehdella vääräuskoiselle, niin voi ymmärtää, että islaminuskoinen ei oikeasti anna mitään arvoa länsimaalaisille, joten mitkään luottamukselliset suhteet eivät näin ollen ole mahdollisia. Moraali ja luottamus puuttuu, ja niitä tarvitaan aivan jokaisella elämän alueella ja aivan jokaisena päivänä.
      Vaikkapa käsitys kunniasta on niin läpikotaisin kieroontunut, että sitä ei länsimaalainen kunniaksi tunnista.
      Miten ihmeessä kukaan täysjärkinen voisi haluta tuollaista väkeä omaan yhteiskuntaansa, väkeä jolla on aivan eri säännöt (eli kulttuuri) kaikissa elämäntilanteissa. Lisäksi nämä kaulan karkomiset, pään leikkaamiset ja elävältä polttamiset kuten naisen ja homojen asema kertovat todella primitiivisen kivikautisesta opista, joka pitäisi pitää kaukana länsimaisesta yhteiskunnasta. Aivan kaikissa asioissa muslimit tuovat mukanaan ongelmia, joita täällä ei aikaisemmin ole osattu kuvitellakaan.

      Poista
    4. Tuomioja ja Halonen ovat monen tuntemia esimerkkejaä påoliitikoista, jotka mielellään muotoilevat maailman asiat omia ympäripyöreitä yleiskäsityteitään käyttäen ja ovat omissa silmissään suuria humanisteja, vaikka itse asiassa ovat tuuliviireinä keinottelevia valtapoliitikkoja, joiden ainoa todellinen tavoite on pysyä "voiman oikealla puolella" ja säilyttää sekä paikkansa "niissä tärkeissä pöydissä" kuin myös kannatuksensa niiden hyväuskoisten silmissä jotka pitävät heitä moraalisesti esimerkillisinä.

      Luoja varjele tällaisia poliitikkoja siltä että he eräänä päivänä näkisivät itsensä peilistä. He eivät kestäisi sitä mitä näkevät.

      Poista
    5. "Kommarit ovat kääntäneet takkinsa näissä itärajanylityksissä neuvostoaikoihin verrattuna."

      Vaan eivät viherkommarit. Kaikki kuralla olevaa valtiontalouttamme rasittavat pakolOiset ovat heille tervetulleita.
      Viherkommari-ämmille erityisesti pikimustat islamistitkin sharilakeineen ovat erittäin tervetulleita yökerhoista haettavina rattopoikina.

      Poista
  6. Puolan rajavartijoille ja sotilaille on hiljattain myönnetty lupa tarvittaessa ampua laittomia maahanmuuttajia kovilla. Tämä seurauksena lukuisista aggressiivisista yrityksistä ylittää raja ja hettää niin kiviä kuin keihäitä kohti rajanvartijoita, puhumattakaan yllä olevasta puukotuksesta.

    VastaaPoista
  7. Maailman ja Euroopan suuntaa tulee paljon näyttämään, kuka valitaan USA:n presidentiksi. Nyt näyttää varmalta, että se on Trump. Ehkä, jos Biden luovuttaa niin kuin todennäköisesti käy, niin kuka olisi paras seuraaja. Kamala Harris olisi tietysti luonnollisin, mutta hänellä ei ainakaan nykyisten mittausten mukaan olisi mahdollisuuksia. Michelle Obama saattaisi olla parempi ehdokas, jos vain suostuisi. Nythän lehdet jo "tietävät", että Biden luovuttaa maanantaina 22.7. Itse veikkaisin tuota Michelle Obamaa seuraavaksi ehdokkaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun Trumpista tulee presidentti, joutuu Eurooppa ottamaan vastuuta omista asioistaan ihan toisella tavalla. Asia joka on vain positiivinen, ei pelättävä. Pelättävä se on vain siinä tapauksessa että emme ottaisi vastuuta omista asioistamme, mm. puolustuksesta. Eli pelkäämmekö me eurooppalaiset Trumpin valintaa siksi että emme aio ottaa vastuuta itsestämme?

      Harald

      Poista
    2. Kuka demokraatti lähtisi kisaan mukaan kun edessä on hyvin todennäköinen tappio? Ehkä joku uhrautuva reliikki suostuu.

      Harald kirjoittaa täyttä asiaa. Euroopan on suytä aikuista ja kantaa vastuunsa.

      V-VF

      Poista
    3. Siis Michael Obamako?

      Poista
  8. Tässä "virallisen totuuden" blogissa ei myönnetä Coudenhove-Kalergi-suunnitelman olemassaoloa, joten kukaan ei asetu vastarintaan EU-diktatuurin sallimaa, ellei suorastaan edistämää asylum-taikasana-pakolOisten invaasiota vastaan.
    http://kalergisuunnitelma.blogspot.com/2009/11/kreivi-kalergin-suunnitelma.html

    VastaaPoista
  9. Lisää elintasopakolaisia. Kuvassa se kaikkein tärkein on säilynyt - kännykkä.

    MTV uutiset tänään

    Raju video: Pohjois-Afrikasta puuveneellä Espanjaan saapuneet siirtolaiset saivat apua

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/raju-video-pohjois-afrikasta-puuveneella-espanjaan-saapuneet-siirtolaiset-saivat-apua/8977026

    Artikkelista poimittua

    Kanariansaarille Espanjaan saapui perjantaina useita kymmeniä hyvin uupuneita siirtolaisia.
    ...
    ...
    Viime vuoteen verrattuna Kanariansaarille saapuneiden laittomien siirtolaisten määrä on kasvanut tänä vuonna yli 160 prosenttiyksikköä, Espanjan sisäministeriön tiedot kertovat.

    Vuonna 2023 heinäkuun puoliväliin mennessä oli rekisteröity 7 590 laittomasti saapunutta siirtolaista, kun tänä vuonna sama lukema oli 19 793.
    -----------------------

    Jännä nähdä miten kauan saarten asukkaiden pinna kestää kun rajavalvonta ei tee mitään saarten suojaamiseksi.
    Nämäkin olisi voitu pelastaa takaisin Afrikkaan - kotiinsa.

    VastaaPoista
  10. Jahas, se Biden sitten luovutti. Kukahan tulee tilalle?

    Harald

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkymätön varapresidentti eli Kamala Harris?

      Poista
    2. Ei tule, liian epäsuosittu, ei varmasti voita ja demokraatit tietää sen.

      Harald

      Poista
    3. Veikkasin jo tuossa aikaisemmin Michelle Obamaa. Nyt voitaisiin ottaa se ikärasismikin käyttöön, koska Trumpistakin tulee seniili seuraavan 4.5 aikana, kun ja jos hänet valitaan seuraavaksi USA:n presidentiksi. Trump on kuitenkin 20 vanhempi kuin demokraattien todennäköinen ehdokas, oli se sitten kuka tahansa.

      Poista
    4. Tarkoitit ilmeisesti Michael Obamaa?

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!