Mielipiteenvapaus ja virkavastuu ristiriidassa

Helsingin Uutiset kertoi Annamaija Hakamasta, joka on valmis maksamaan jopa Elokapinan nuorten aktivistien sakkoja, jos nämä tuomitaan kansalaistottelemattomuudesta. Hakaman mukaan esimerkiksi liikenteen tilapäinen pysäyttäminen on pieni haitta verrattuna ilmastonmuutoksen aiheuttamiin tappaviin helteisiin.

Hän on maksellut elokapinalaisten sakkoja aiemminkin ja päässyt sen seurauksena jopa oikeuteen epäiltynä rikokseen kiihottamisesta. Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi syytteet. 

* * *

Suomen kansalaisena Annamaija Hakamalla on tietenkin oikeus poliittisiin mielipiteisiin ja sakkojen maksamiseen muiden puolesta. Ja tätä oikeutta hän aikoo HU:n jutun mukaan käyttää jälleen seuraavassa Elokapinan mielenosoituksessa. 

Silti on kysyttävä, että vaikuttavatko Hakaman mielipiteet ja osallistuminen kiistanalaisen äärijärjestön toimintaan hänen työhönsä Opetushallituksessa, jossa hän toimii viestinnän asiantuntijana tehtävänään välittää oikeaa ja puolueetonta tietoa suomalaisen poliittisen päätöksenteon tueksi. En löytänyt pikaisella haulla tietoa, onko hän virka- vai työsuhteessa, mutta mikäli ensimmäisessä, on hänellä jopa erityinen velvollisuus tähän.

* * *

Toki Hakama on vain yksi poliittisesti sitoutuneista ministeriöiden työntekijöistä. Erityisesti korkeimpien virkamiesten nimitykset tapahtuvat yleensä poliittisin perustein, jolloin he epäilemättä palvelevat erinomaisesti virkaan asettajaansa, mutta voidaan toki kysyä, että kuinka motivoituneesti ja arvovapaasti vaikkapa vasemmistoliittolaisen ministerin virkaansa asettama henkilö toteuttaa seuraavan ministerin – vaikkapa kokoomuslaisen – antamia toimeksiantoja.

Virallisen totuuden mukaan virkavelvollisuus ratkaiseen asian. Sen perusteella henkilö voi – ja hänen suorastaan pitää – toimia riippumatta henkilökohtaisista näkemyksistään ja sitoutumistaan, sekä tuottaa päätöksentekijälle kaikki kulloiseenkin asiaan liittyvä tieto ilman poliittisperusteisia painotuksia. 

* * *

Otetaan kuviteltu esimerkki, jossa Elokapinan toimintaan osallistuvan viranomaisen tehtäväksi annetaan selvittää mitä seurauksia ärhäkästä kansalaisaktivismista on tavalliselle ihmiselle. Raportoiko hän silloin varmasti kaikki asiaan mahdolliset liittyvät seikat, vai "unohtaako" tai vähätteleekö niistä ympäristöaktivismin kannalta kiusallisimpia. Tai painottaako ilmaisunvapauden ja sivullisten oikeuksien suhteessa ensin mainittua?

Tämä on aihe, joka ansaitsisi varmasti yhden ellei useammankin korkeatasoisen väitöskirjan verran tutkimusta. Mahtaisikohan sellaiseen löytyä rahoittajaa Suomen Akatemialta, ministeriöiltä tai vaikkapa yksityisiltä säätiöiltä? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kommentti ministeri Rydmanin rahoituspäätökseen
Helsinki tuottaa asukkailleen sutta ja sekundaa – ilman huolta huomisesta
Onko Suomen yhdenvertaisuusvaltuutetulla muslimikiima?

Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu

Suomen hallitus on viime päivinä osoittanut, kuinka vaikeaa on budjetin supistaminen, eli veronmaksajan rahojen säästäminen. Tarkoitan tietenkin episodia, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps) esitys STEA-avustusten uusista jakokriteereistä haluttiin uudelleen käsiteltäväksi koko Valtioneuvoston voimin. 

Nämä avustukset on tarkoitettu sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi toimiville sosiaali- ja terveysalan yhdistyksille ja säätiöille. Vaikeuden aiheuttaa se, että eri puolueilla on niihin liittyen omia intressejään, joista vähäisimpiä eivät ole ex-poliitikoille läänitetyt hyväpalkkaiset yhdistysten ja säätiöiden johtajantehtävät. 

* * *

Erilaisia palkkiovirkoja ja muita etuja on luonnollisesti kertynyt eniten vanhoille valtapuolueille, joista vain osa on hallituksessa. Siten perimmältään kyse on – asiassa aktiivisesti toimineen – maamme "ikuisen hallituspuolueen" kokoaan suuremmista läänityksistä verovarojen käyttämiseen. 

Sen sijaan vallasta oleellisesti vähemmän nauttimaan päässeelle Perussuomalaisille – mutta myös Kristillisdemokraateille – niistä leikkaaminen tosiasioiden perusteella eli karsimalla yhteiskunnalliseen vaikuttamis-​ tai neuvontatyön tai erilaisten keskusjärjestöjen ja tausta-​ tai identiteettiryhmien tukirahoja sopii Kokoomusta, RKP:tä ja myös oppositiossa istuvia vihervasemmiston puolueita paremmin. 

* * *

Suomalaisen journalismin korruptoituneisuudesta kertoo jotain se, että Orpon–Adlercreutzin–Rydmanin riita on lehdistössämme puettu (Yleisradio, Ilta-Sanomat, MTV3) vaalien läheisyydestä johtuvaksi puolueiden profiilinnostoksi. Voisihan nimittäin kuvitella, että erityisesti vapaata mediaa kiinnostaisi poliittisen korruption purkaminen. 

Koska näin ei kuitenkaan ole – enkä usko toimittajakuntamme olevan henkisesti niin köyhää, etteikö se ymmärtäisi asiaa – on syitä haettava jostain muualta. Pelkäävätkö journalistimme "imperiumin vastaiskua"? Vai ovatko he tavalla tai toisella tämän korruption edunsaajia? Vai onko Perussuomalaiset ja erityisesti ministeri Rydman tunnetusti vasemmalle kallellaan oleville vallan vahtikoirillemme niin vastenmielinen hahmo, että sitä kohtaan tunnettu viha ylittää jopa heidän korruptiota vastaan kokemansa inhon?

Vastauksia minulla ei ole, mutta tässä on kieltämättä tuleville politiikan tutkijoille mielenkiintoinen tapaus selitettäväksi. Ja meille veronmaksajille poikkeuksellinen mahdollisuus seurata suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia
Orwellismi elää ja voi hyvin journalistiikan opiskelijoiden keskuudessa
Poliittinen virkanimitys vai poliittiset irtopisteet - kas siinäpä vasta kysymys