lauantai 21. maaliskuuta 2026
Orwellismi elää ja voi hyvin journalistiikan opiskelijoiden keskuudessa
Toimittaja Sanna Ukkola julkaisi eilen sosiaalisessa mediassa tuloksia vielä virallisesti julkaisemattomasta Nordic Journalism Students 2025 -kyselystä. Sen mukaan Tampereen yliopistossa opiskelevista "suomalaisista journalistiopiskelijoista 78 prosenttia äänestää vasemmistopuolueita (vas 44 %, vihr 20 %, Sdp 14 %)".
Jos ja kun luvut vastaavat todellisuutta, on suomalaisen journalismin tulevaisuudennäkymä karu. Sen ymmärtämiseksi pitää huomata, että tulevista journalisteista 64 prosenttia kannattaa – ei pelkästään vasemmistoa vaan – arvoiltaan ultraliberaalia äärivasemmistoa eli Vasemmistoliittoa ja Vihreitä.
* * *
Toki jo aiemminkin on tiedetty, että journalistiikan opiskelijoiden aatemaailma on kallistunut poliittisesti vasemmalle. En kuitenkaan ole ennen ymmärtänyt opiskelijoiden viehtymystä suoranaiseen äärivasemmistolaisuuteen, jolla on varsin synkkä jalanjälki niin Suomen kuin maailmankin historiassa.
Toki saattaa olla, etteivät kaikki journalismin opiskelijat – ja jo valmistuneet journalistit – ole perehtyneet kannattamansa aatteen juuriin tai kuvittelevat nykyisen vihervasemmiston jotenkin poikkeavan historiallisista edeltäjistään. Ja toimivat siten pikemminkin – Leninin suuhun pantua termiä lainatakseni – hyödyllisinä idiootteina, jotka uskovat toimivansa moraalisesti oikein, kuin tosiasiallisina orwellilaisen yhteiskunnan puolesta taistelevina vaikuttajina.
Tämä näkyy myös siinä, että monet toimittajat haluavat puolueettoman journalismin sijaan ohjata ihmisten mielipiteitä ja muuttaa maailmaa haluamaansa suuntaan. Joillekin tahto vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin on ollut jopa keskeinen syy hakeutua toimittajaksi.
Tämä tilanne on tietenkin ikävä sekä näiden opiskelijoiden, heidän työnsä tuloksia lukevien ja kuuntelevien ihmisten, että suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta. Näin siitä huolimatta, että iän karttuessa osa journalisteista havaitsee kannattaneensa totalitaristisia ajatuksia ja siirtyy pois äärivasemmiston kaartista. Mutta valitettavasti vain osa.
Tunnisteet:
aate,
arvot,
historia,
hyödyllinen idiootti,
maailmanparantaminen,
orwell,
Sanna Ukkola,
sosiaalinen media,
Suomi,
Tampereen yliopisto,
toimittajat,
totalitarismi,
vasemmistoliitto,
vihreät,
Vladimir Lenin,
äärivasemmisto
7 kommenttia:
Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos ajatuksen lukemisesta
Tervetuloa uudelleen!

Fiksut ihmiset ovat tuon tajunneet jo vuosikymmeniä sitten. Ymmärtämättömät seuraavaat maailman menoa vain ja ainoastaan YLE:n uutisista tai ajankohtaisohjelmista. Tilanne on samanlainen kuin Venäjällä, eli sielläkin televisio on se kanava jota seurataan ja joka muokkaa ja on muokannut ihmisten ajatukset "oikeiksi". Suomalaiset ja venäläiset ovat samanlaisia luonteen laadultaan, joka on kyllä tullut ilmi monessa asiassa.
VastaaPoistaKaverini joka on vuosikymmenet ollut aika isänmaallinen, ja ajatuksiltaan kokoomuslainen valmistui lopulta yhteiskuntatieteiden maisteriksi, ja samassa hän "valmistui" vasemmistoliittolaiseksi. Kunnallisvaaleissa meni lähes läpi, mutta mitäpä näistä.
Nyt täytyy etsiä oikeita tiedonmurusia sieltä sun täältä. Tähän täytyy tulla muutos !
VastaaPoistaUusi media !
Ihannoimiinsa Gulag-työleireihin noit toimittajat vois suoraan passittaa. Kansan ja planeetan vihollisina.
VastaaPoistaLaura Saarikoski opetti jonkun aikaa viestintää Tampereen yliopistossa. Hänen kerrotaan ihan ensimmäiseksi sanoneen opiskelijoille, että minä opetan teille, kuinka maailma muutetaan. Siinäpä asia olikin pähkinänkuoressa.
VastaaPoistaToimittajilla ei onneksi ole enää niin helppoa suoltaa potaskaa ja levittää omaa aatettaan, sillä aikaansa seuraavat ihmiset osaavat jo suodattaa valtamedian tarjoamaa yksipuolista tietoa, seuraavat netistä erilaisisia podcasteja ja blogeja sekä maailmanmenoa muiden maiden uutiskanavien kautta.
Hamasi Sanomat voisi muuttaa nimensä Komsomolskaja Pravdaksi, niin asia tulisi kaikille selväksi.
PoistaJulman näköinen maailmanparantaja tämä Laura Saarikoski.
PoistaOliko se Laura, joka oli Hesarin päätoimittajana, kun sankaritoimittaja Paavo Teittinen kirjoitti monista rikoksista tuomitun puliveivarin kanssa tuulesta temmatun häväistysjutun Wille Rydmanista. Siinähän totuus kierrettiin hyvin kaukaa käyttäen vihjailua ja kuulopuheita.
Hesarin pääkirjoituksia täytyy lukea hyvin kriittisesti, koska pääkirjoitusporukan johdossa toimii Saska. Ollessaan kulttuuritoimituksen (!) päällikkönä hän kirjoitti täysin puuta heinää Kokoomuksen Sarvamaasta, jonka jälkeen oli jonkin aikaa vähemmän esillä.
Hesari ja Yle ovat täynnä näitä hyödyttömiä idiootteja.
Toimittajakunnan naisistuminen aiheuttaa tämän ongelman, naisilla on jo biologisista syistä aina tarkoitus ohjata, opettaa ja vaikuttaa muihin. Menisivät lastentarhaan vaikuttamaan, aikuiset ei tarvitse holhoamista.
VastaaPoista