Ennallistamisasetus kaatui epäreiluun taakanjakoon

Vuonna 2011 käytiin kovaa keskustelua konkurssiin ajautumassa olevan Kreikan pelastamisesta. Siinä pelissä oli näkyvästi mukana myös Suomi silloisen valtiovarainministerinsä Jutta Urpilaisen (sd) johdolla.

Kirjoitin elokuussa 2011 seuraavasti: "tänään aamulla minulle sitten selvisi, että suomalaisten lainojen takauksiksi olisi tulossa kreikkalaisten pankkien osakkeita. Muuten hyvä, mutta ongelman muodostaa se, ettei Kreikka mitä todennäköisimmin selviä kuiville edes euromaiden tuella. Sen annettaneen mennä konkurssiin välittömästi, kun saksalaisten ja ranskalaisten pankkien omistajien riskit on sosialisoitu eurooppalaisten veronmaksajien maksettavaksi.

Tässä yhteydessä saattaa sitten käydä niin, että Kreikan valtion ohella selvitystilaan joutuvat myös maan pankit, jolloin Suomen takuut muuttuvat arvottomiksi. Nähdäkseni siis varsin arveluttavia takuita meille nyt tarjotaan."

Olin onneksi väärässä eikä Kreikka ole suistunut selvitystilaan eivätkä Suomen saamat vakuudet ole menettäneet koko arvoaan. Sen sijaan - Iltalehden pääkirjoituksen mukaan - "vuonna 2011, kun Suomi vaati silloisen valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen johdolla ainoana euromaana Kreikka-vakuuksia, oli lopputulos heikko. Vakuuden sijoitustuotto on pakkasella ja pankin palkkiot ovat nousseet 1,5 miljoonaan euroon."

Onni onnettomuudessa on se, että Kreikka tulee ilmeisesti selviämään tilanteestaan ja pystyy loppujen lopuksi maksamaan Suomelta saamansa lainan takaisin. Ikävää siinä on parhaassakin tapauksessa kuitenkin se, että Suomi saa vakuuksiensa takia lainaosuudestaan alempaa korkoa kuin muut lainanantajat.

* * *

Edelle kirjoittamani historia on sikäli ajankohtaista, että yllä linkittämäni Iltalehden pääkirjoituksen mukaan Suomi on herännyt puolustamaan omia etujaan EU:ssa. Tämä näkyi muun muassa siinä, että maamme asettui vastustamaan komission Greenpeace-myyrän eli Frans Timmermansin johdolla junailtua ennallistamisasetusta yhdessä muutaman muun jäsenmaan kanssa. 

Vastustuksen taustalla ei ole se, ettei Suomi haluaisi suojella ympäristöään, vaan meille kaavaillun maksuosuuden kohtuuttomuus. Ministeri Kai Mykkäsen (kok) mukaan Suomen osuudeksi olisi tullut 700 miljoonaa euroa, joka olisi ollut asukaslukuun nähden Unionin korkein, vaikka ympäristömme tila on lähes kaikkia muita jäsenmaita parempi. 

Tätä taustaa vastaan on outoa se yksisilmäisyys, jonka Suomen päätös on herättänyt ympäristöväessä. Tämä on näkynyt esimerkiksi Helsingin sanomien yleisönosastolla ja etenkin sosiaalisessa mediassa. 

Jälkimmäisestä esimerkkinä käyköön Suomen ympäristökeskuksen Seppo Knuuttilan kannanotto, jonka mukaan "Meillä toden totta on #hallitus, jota #ympäristö'n tila ei voisi vähempää kiinnostaa" ja Jyväskylän yliopiston lehtori Panu Halmeen kommentti siitä, että "Mikä on ennallistamisasetuksen hylkäämisen merkittävin seuraus? Se, että EU menettää loputkin natsansa siinä, että voisi puhua indonesian ja Brasilian hallituksille sademetsien pelastamisesta."

Eivätkö nämä ihmiset ymmärrä, ettei sille tule ikinä loppua, jos ryhtyy maksamaan asioita toisen puolesta. Näin siksi, että kyllä vastikkeettomalle irtorahalle on aina ottajia - niin ihmiselämässä kuin valtioiden kesken.

Siksi myös ympäristöväen tulisi ymmärtää, että jos EU:n komissio haluaa ihan oikeasti viedä läpi ennallistamisasetuksen, sen tulisi jakaa kustannukset oikeudenmukaisesti. Eli suurimmat maksuosuudet tulisi kohdistaa niille, joiden ympäristössä on eniten korjattavaa - ja Suomen kaltaisten kuitenkin suhteellisen hyvin asiansa hoitaneiden maiden kustannusten tulisi jäädä vähäisemmiksi. 

Ilmeisesti tämä on myös isojen EU-maiden poliitikoille liian vaikea ymmärtää. Tai ainakin toteuttaa, sillä tällainen oikeudenmukainen ja hyvin perusteltu ratkaisu maksaisi niiden asukkaille paljon enemmän kuin nyt esitetty taakanjakomalli.

Tämä on sikäli ikävää, että minun nähdäkseni EU olisi paljon parempi kokonaisuus asukkailleen, yrityksilleen ja jäsenmailleen, jos sen toiminta perustuisi asiasta riippumatta oikeudenmukaisuuteen. Tämä olisi myös paras vaihtoehto koko Unionin tulevaisuuden kannalta - eikä pelkästään tässä vaan kaikissa muissakin vastaan tulevissa asioissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Europarlamentin tulisi kaataa von der Leyenin komissio
Onnea ja ohjeita komissaarillemme vaikeaan tehtävääänsä