Auttaako oma kokemus johtajana?

Ymmärtämättömyys nykyaikaisesta wokellus-kulttuurista vapautti suomalaisen urheiluhallinnon huippupestin eli Olympiakomitean johtajuuden haettavaksi. Eilen tehtävään valittiin maastohiihdon maailmanmestari ja moninkertainen arvokisamitalisti Matti Heikkinen. 

Asiaa ei oikeastaan tarvitse tässä kommentoida sen kummemmin, koska lehdistö on käsitellyt valinnan varsin kattavasti. Niinpä päätin tehdä tänä aamun jutun, josta voisi sanoa "lyhyestä virsi kaunis". 

Heikkisen valinta on nimittäin sikäli äärimmäisen mielenkiintoinen, että sen seurauksena pääsemme näkemään mihin itse omakohtaisesti huippu-urheilun vaatimukset tunteva ja maailman parhaaksi lajissaan yltänyt henkilö kykenee luotsaamaan suomalaisen olympiaurheilun. Tässä asiassa auttanee vielä sekin, että Heikkinen tunnettiin jo omalla urheilu-urallaan äärimmäisen analyyttisenä ja itseltään paljon vaativana henkilönä. 

Uudessa tehtävässään Heikkistä auttaa lisäksi se, että - kuten yleisurheilun mm-kisajoukkueen koko ja maastohiihdon viimetalvinen olympiamenestys osoittavat - on suomalainen olympiaurheilu juuri nyt mukavassa nosteessa. Suurin syömähammas jatkaa uransa huipulla, jääkiekkoilijat ovat parempia kuin koskaan ja hiihto- sekä yleisurheilunuorisossa on sellaista potentiaalia (esimerkki, toinen, kolmas ja neljäs), joka oikein jalostettuna omaa mahdollisuuden palauttaa ainakin osa siitä loistosta, jossa minä kasvoin suomalaisen olympiaurheilun kultaisella 1970-luvulla.

Näillä sanoilla toivotan Matti Heikkiselle menestystä tehtävässään!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
#Metoo-henkiset haistoivat Mika Lehtimäen veren
Happo palaa - ja Messias myös
Hiihtäjän harjoittelu on veitsenterällä taiteilemista

Ratkaisujen etsimistä kuukkelin, maahanmuuton ja urheilun kysymyksissä

Yleisradio uutisoi eilen siitä, että jätkän onnenlintu eli kuukkeli on käymässä harvinaiseksi Keski-Suomessa. Syyksi linnun harvinaistumiseen kerrotaan metsänhakkuut. Samalla jutussa kauhistellaan sitä, kuinka rakenteilla oleva Äänekosken biotuotetehdas tulee tekemään kuukkelista suorastaan erittäin harvinaisen Keski-Suomessa.

En tiedä totuutta kuukkelin kannanvaihteluiden syistä, eikä Wikipediakaan niistä kerro. Sen sijaan on selvää, ettei Keski-Suomesta löydy oikeastaan mistään sellaista metsää, jota ei olisi koskaan hakattu.

Samoin on hyvin tiedossa se, että Suomen metsävarojen määrä kasvaa jatkuvasti. Se ei kuitenkaan tarkoita, että metsätaloudellisesti yli-ikäisten ja kuukkelin elinpiirinään suosimien metsien määrä kasvaisi.

Suomen lintuatlaksen mukaan "kuukkelin levinneisyysalue maassamme ei ole merkittävästi muuttunut viime vuosikymmeninä. Aivan eteläisimmät esiintymät ovat kuitenkin kadonneet ja ... laji [on] luokiteltu uusimmassa maamme eliölajien uhanalaisuusarvioinnissa v. 2010 silmälläpidettäväksi. Suuri uhka kuukkelille on tehometsätalous, joka nuorentaa metsiä ja pilkkoo metsämaisemaa pienentäen vanhojen metsien alueita."

Tämän kirjoituksen kannalta kuukkeli tarjoaa esimerkin siitä, kuinka erilaisten tavoitteiden kuten ihmisen ja luonnon hyvinvointi ovat usein vaikeasti yhteen sovitettavissa. Biotalouden ja suomalaisten hyvinvoinnin kannalta laajat metsänhakkuut ovat yhtä lailla välttämättömiä kuin talousmielessä yli-ikäiset metsät kuukkelille.

Valtakunnanpolitiikan kannalta keskeistä olisi yrittää löytää ratkaisu, joka olisi kelvollinen niin kuukkelin kuin suomalaisten hyvinvoinnin kannalta. Sen tulisi taata kuukkelille riittävät pesimäpaikat, mutta samalla varmistaa myös metsäteollisuudelle ongelmaton raaka-ainevirta.

* * *

Helsingin Sanomat puolestaan kirjoitteli tänään pitkästi siitä, kuinka Eurooppa on sulkemassa oviaan turvapaikkaa hakevilta naisilta ja lapsilta. Syynä siihen on lehden mukaan Euroopan maiden tempoileva rajapolitiikka. Lisäksi HS väittää, että Euroopan unioni on itse aiheuttanut ongelman kyvyttömyydellä tehdä yhteistyötä tai noudattaa jo sovittuja päätöksiä pakolaisten auttamiseksi.

Ei ole syytä epäillä, etteikö aiemmin saapuneita nuoria miehiä seuraavien naisten ja lasten kannalta olisi hyvä, jos he voisivat kävellä noin vain Eurooppaan. Sen sijaan Euroopan kantaväestö on saanut maistaa turvaa hakevien mukana tulleita lieveilmiöitä riittävästi eikä halua heitä enää lisää.

Helsingin Sanomien sinänsä kovasti turvapaikanhakijoita ymmärtävässä kirjoituksessa kerrotaan todennäköisesti myötätuntoa herättämään tarkoitettu anekdootti, joka vain vahvistaa tulijoihin varauksella suhtautuvien näkemystä. Siinä kerrotaan ruokajonosta, "jossa on juuri puhjennut tappelu. Nuori mies kuristaa toista ja heittää tämän viereisen teltan päälle. Teltasta pakenee pieni tyttö." Juuri näin käyttäytyviä ihmisiä en ainakaan minä kaipaa EU:n alueelle lainkaan.

Eurooppalaiset lienevät huomanneet myös sen, että leiriläiset yrittivät maanantaina murtaa raja-aitaa väkivalloin, jolloin poliisi joutui torjumaan yrityksen kyynelkaasulla. Enkä usko, että myöskään Ranskan Calaisista Yleisradion kautta kantautuneet uutiset useista teinipoikien raiskauksista saavat eurooppalaisia vaatimaan lisää samanlaista käytöstä omiin kotimaihinsa.

Niinpä Euroopasta välittyvä viesti tulijoille on muuttunut entistä selkeämmäksi. Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Donald Tuskin sanoin: "älkää tulko Eurooppaan. Älkää uskoko salakuljettajia. Älkää riskeeratko henkeänne ja rahojanne. Se ei ole sen arvoista."

Kaikkiaan on selvää, että se mikä on välttämätöntä eurooppalaisten yhteiskuntien kannalta on auttamatta ristiriidassa kriisimaista tai muuten vain kehittymättömistä oloista saapuvien turvapaikanhakijoiden toiveiden kanssa. Eurooppa on rauhallinen ja turvallinen maanosa, eikä kantaväestö halua sen muuttuvan samanlaiseksi kuin tulijoiden lähtömaat. Tulijat taas todistetusti vievät Eurooppaa sellaiseen suuntaan - ainakin mikäli heidän lukumääränsä kasvaa hallitsemattomasti ja he säilyttävät oman kulttuurinsa, omat tapansa ja omat ristiriitansa.

EU-politiikan kannalta keskeistä olisi löytää ratkaisu, joka takaisi Euroopan hyvinvoinnin ja olisi hyväksyttävissä myös tulijajoukon kannalta. On tämä ratkaisu muuten mikä tahansa, se ei voi tarkoittaa viime vuosien kaltaista hallitsematonta tulijavirtaa eurooppalaisten elätettäväksi vaan avaimet tulevaisuuteen olisi löydettävä lähtömaiden elinolosuhteiden kehittämisestä. Siltä osin ainakin väestönkasvun hillinnän ja paikallisten ihmisten keskinäisen suvaitsevaisuuden tulisi olla osa tulevaisuutta, jotta liikaväestö tai uskonnollis-etniset ristiriidat eivät aiheuttaisi jatkuvaa epävakautta.

* * *

Lopuksi urheiluristiriita. Koska urheilutoimittajat eivät ole asiaa huomioineet ainakaan Yleisradiossa, kerrottakoon Professorin ajatusten lukijoille, että eilisessä Ski Tour Canadan osakilpailussa Quebec cityssä Matti Heikkinen tuli toiseksi. Siis jos menestystä mitataan hiihtoon käytetyllä ajalla. Sen sijaan tuloslistoilla hän oli vasta 23., koska joutui lähtemään minuuttikaupalla kärjen perään.

Heikkisen hiihto alleviivaa sitä ristiriitaa, joka sisältyy eilisen kaltaiseen takaaajotyyppiseen kilpailuun. Niissä yhteistulos ratkaissee, eikä päivän huikeimpien urheilusuoritusten tekijöille tule samaa näkyvyyttä kuin kilpailijoiden sännätessä ladulle samalta viivalta ilman etukäteistasoitusta. Toisaalta itse kiertueen kannalta takaa-ajo on kilpailumuotona katsojalle helppo, koska sen maaliintulojärjestys osoittaa samalla myös tilanteen kokonaiskilpailussa.

Kansainvälisen hiihtoliiton kannalta keskeistä on se, kuinka hiihdon kiinnostavuus maksavien katsojien parissa saadaan säilymään. Siinä missä yhdet saadaan kiinnostumaan erilaisista Toureista, jotka usein kääntyvät yhden urheilijan katsojan kannalta tylsäksi ylivoimaksi, kaipaavat toiset jokaiselta kilpailulta tasa-arvoista lähtökohtaa, jolloin voittajaksi valikoituu se, jonka päivän kunto on kovin.

Eilen se olisi ollut viidentenä maaliin tullut Martin Sundby ja hopeapallille hänen viereensä olisi noussut pari sekuntia hänestä jäänyt Suomen Matti Heikkinen. Eilisen ykkönen eli Sergei Ustjugov olisi sijoittunut helppoheikkien tusinan viimeiseksi eli sijalle 13. Eroa Sundbyhyn ja Heikkiseen olisi tullut noin 20 sekuntia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa
Abebe Aregawi loi doping-varjon etiopialaisen juoksukulttuurin ylle
Perheenyhdistämistä on rajoitettava, vaikka se haittaisi tulijoiden integroitumista

JK kello 9.44: Iltalehti ja MTV3 ovat näköjään huomioineet Heikkisen sijoituksen toiseksi. Hyvää urheilujournalismia siis niiltä.

Kohti Lahtea norjalaisten viedessä ja suomalaisten vikistessä

Hiihdon Tour de Ski päättyi norjalaisjuhlaan niin miesten kuin naistenkin puolella. Voittajatkin olivat odotettuja - joskaan eivät yhtä yksipuolisen hallinnan jälkeen kuin etukäteen oli odotettu.

Norjalaisten ylivoimaa pohdittiin Helsingin Sanomien urheilusivun artikkelissa. Sen mukaan kysymys on ennen kaikkea maan hiihtäjien lukumäärästä ja keskinäisestä kilpailusta. Totesin vuosi sitten samanlaiseen norjalaisten juhlaan päättyneen Tourin jälkeen saman.

Silloin viittasin myös maailmancupin jälkeen seuraavaksi korkeimman tason kilpailun eli Scandinavia cupin norjalaishallintaan. Niissä osallistumisoikeus on vapaa, joten kilpailut mittaavat maailmancupia paremmin kunkin pohjoismaan tason.

Jotta asia tulisi selväksi, totean viime viikonvaihteen aikana Östersundissa, Ruotsissa, hiihdetyn vastaavan miesten kilpailujen kymmenen parhaan joukossa olleen perjantaina kahdeksan norjalaista. Suomalaisista paras oli Lari Lehtonen yhdentenätoista.

Lauantain sprinttikilpailut peruttiin pakkasen takia, mutta sunnuntaina miesten perinteisen hiihtotavan kilpailun kymmenestä parhaasta norjalaisia oli yhdeksän. Paras suomalainen oli Perttu Hyvärinen sijalla 33.

Naisten osalta norjalaisia oli perjantaina kymmenen joukossa viisi, samoin ruotsalaisia - parhaana suomalaisena oli Maija Hakala sijalla 11. Sunnuntaina kymmenen parhaan joukossa oli kuusi norjatarta, joista kukaan ei yllättäen voittanut kilpailua vaan sekä parhaaksi että toiseksi parhaaksi osoittautui ruotsalainen. Paras suomalainen oli kolmanneksitoista sivakoinut Marjaana Pitkänen.

Tätä taustaa vastaan katsottuna norjalaisten paremmuus muihin maihin  (tai ainakin pohjoismaihin) nähden ei ole yllättävää. Sen sijaan on hienoa, että ruotsalaisiinkin verrattuna kapeasta tasosta huolimatta suomalaiset naiset kykenivät Tour de Skillä neljän naisen porukalla kymmenen joukkoon.

Miehissä menestys oli heikompaa, mutta viimeisellä etapilla syksyn rasitusvammasta kuntoutuva Matti Heikkinen oli kolmanneksi nopein - vaikka jäikin kokonaiskilpailussa sijalle 18.

Odotellessa Lahden MM-hiihtoja on meillä siis lupa toivoa myös menestystä. Se edellyttää kuitenkin onnistunutta harjoituskautta ja terveenä pysymistä muutamille huippuhiihtäjillemme - ilman heitä ei etenkään miehillä ole asiaa palkintopallille edes pöljän päivänä.

Norjalaisille menestystä lienee tulossa joka tapauksessa - vaikka kaksi parasta epäonnistuisi, on vielä kolmannellakin täydet mahdollisuudet viedä kilpailu nimiinsä. Ja neljännelläkin.

Yksi Lahden MM-hiihtoihin liittyvä jännityshetki koittaa helmi-maaliskuun lopulla. On mahdollista, että suomalaiset hiihtäjät ovat tänä vuonna pyrkineet ajoittamaan huippukuntonsa seuraavan vuoden kotikisojen takia juuri sinne. Jos silloin suomalaiset hallitsevat maailmancupia, ovat odotukset seuraavalle vuodelle tämän kirjoituksen antamaa kuvaa valoisammat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sprinttihiihtäjät hyödyntävät valintamahdollisuutta
Amatöörien puuhastelua
Miksi norjalaiset ovat niin ylivoimaisia?

Happo palaa - ja Messias myös

Iivo Niskanen voitti Sotshissa olympiakultaa yhdessä Sami Jauhojärven kanssa. Seuraavana syksynä hän voitti heti maailmancupin avauksessa maailmancupin osakilpailun.

Siitä syntyi hänen kohdalleen käsite "Messias". Siis suomalaisen hiihdon messias. Hän, joka nostaa suomalaiset miehet jälleen siihen menestykseen ja kunniaan, joka meille olosuhteiden ja mahtavien perinteiden takia kuuluukin.

Odotukset olivat kauden alkaessa siis korkealla. Mutta vastoin kaikkia odotuksia suomalainen miesten hiihto onkin ottanut pitkän askelen taaksepäin ja rämpinyt toden teolla. Esimerkiksi viime viikonloppuna miesten yhdistelmähiihdossa paras miehemme oli Sami Jauhojärvi sijalla 38 ja muut suomalaiset sijoilla 59 ja 69.

Suomalaisen mieshiihdon Lillehammerin mahalaskun täydensi viesti. Siinä Suomi sijoittui 14:ksi muun muassa neljän norjalaisjoukkueen ja kahden venäläisjoukkueen jälkeen. Edellä olivat myös esimerkiksi Kanada ja USA.

Toki miehemme pärjäsivät Rukalla omassa maailmancupin osalkilpailussamme vähän paremmin, mutta kokonaisuus on silti yhtä heikko kuin heti Lahden käryjen jälkeen, jolloin suomalaisesta hiihdosta katosivat lähes kaikki sen aikaiset huiput. Messiasta siis tarvitaan.

Tämän päivän uutinen raottaa onneksi ovea valoisammalle tulevaisuudelle. Kaksinkertainen MM-hiihtojen mitalisti Matti "Happo" Heikkinen nimittäin palaa maailmancup-sirkukseen loukkaantumisensa jälkeen ensi viikolla Davosissa.

Vielä ei kuitenkaan ole aika olettaa yönmustan tilanteen muuttumista auringonpaisteeksi. Heikkisen toipuminen vaatii aikansa, mutta siitä huolimatta häneltä voi jo nyt odottaa Davosista parempaa suoritusta kuin muilta suomalaisilta - onhan hän ainoa huippuhiihtäjistämme, joka kykenee vapaalla hiihtotavalla kansainväliseen vauhtiin.

Davosiin lienee matkalla myös Messias-Niskanen. Vaikka hänen vahvuutensa ovatkin enemmän perinteisen hiihdossa kuin vapaalla, näytti Rukan kilpailu myös Iivon luistelutekniikan kehittyneen mikäli mies vain pysyy ladulla.

Kaikkiaan Davosista lienee odotettavissa siis kaksi suomalaissijoitusta maailmacupin pisteille. Norjalaiset tullevat 30 kilometrin matkalla olemaan kuitenkin minuuttikaupalla suomalaisten edellä - tosin myös kaikkien muiden.

Voisi ajatella, ettei tätä etumatkaa onnistuta mitenkään kuromaan umpeen yhden talven aikana. Ehkä meidän on siis oltava tyytyväisiä siitä, että kyseessä on hiihdon välivuosi, jonka panoksena ovat "vain" maailmancupin voitto ja yksittäiset kilpailut sekä tärkeimpänä yksittäisenä tapahtumana Tour de Skin kokonaiskilpailu.

Mutta toisaalta urheilu ei olisi urheilua, eikä kukaan seuraisi sitä, mikäli voimasuhteissa ei tapahtuisi muutoksia ja jopa yllätyksiä. Ehkäpä suomalaiset vain ovat olleet alkukauden harjoittelusta jäykkinä ja suksihuolto retuperällä. Ja norjalaiset vastaavasti kovan keskinäisen kilpailunsa takia hakeneet iskukyvyn jo alkukaudesta, jotta he ylipäänsä voisivat varmistaa paikkansa maailmancup-sirkuksessa.

Varmaa tässä vaiheessa on ainoastaan se, että Tour de Ski antaa vastauksia loppukauden voimasuhteista. Se on kauden päätapahtuma, ja siihen lienevät kaikki kynnelle kykenevät tähdänneet myös kuntonsa. Samalla näemme sen, mikä on suomalaisten miesten valmius kohdata Lahden MM-hiihdot seuraavana talvena 2017.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sprinttihiihtäjät hyödyntävät valintamahdollisuutta
Amatöörien puuhastelua
Miksi norjalaiset ovat niin ylivoimaisia?
Hiihtäjän harjoittelu on veitsenterällä taiteilemista

Amatöörien puuhastelua

Tätä kirjoitettaessa on kilpailtu ensimmäinen päivä Otepäässä maailmancupin sprinteissä ja Vantaalla Suomen cupin viesteissä. Eilen jo vuoden 2013 MM-hiihdoissa kahdeksanneksi väläyttänyt Toni Ketelä nousi maailman parhaiden joukossa palkintopallille, kun taas norjalaisia viikko sitten kyykyttänyt Matti Heikkinen osoittautui parhaaksi, mutta ei ylivoimaiseksi, kotimaisten kilpakumppaniensa joukossa.

En tällä kertaa kuitenkaan kirjoita huippuhiihdosta, sillä silmiini osui pieni uutinen pohjoisesta Karugin kylästä Tornion kaupungissa. Sen mukaan kylässä järjestetään viikottain karkkihiihdot lapsille, joita osallistuu kilpailuihin parhaimmillaan yli puolen sataa.

Lukema on melkoinen, kun huomioidaan Karungin kylän koko: siellähän asuu vain noin 650 asukasta. Jos koko 22000 asukkaan Tornion kaupungissa lapset hiihtäisivät samalla innolla, osallituisi kaupungin lastenhiihtoihin lähes 1700 lasta. Tai miljoonan asukkaan pääkaupunkiseudulla lähes 80000 toisistaan suksilla mittaa ottavaa keskenkasvuista.

Näin ei kuitenkaan ole. Pääkaupunkiseudun lastenhiihtojen suhteen menestyksellisimmän hiihtoseuran, Espoon Hiihtoseuran, järjestämiin lasten hiihtokilpailuihin näyttäisi osallistuvan sadan ja kahdensadan välillä oleva hiihtäjämäärä. Muut pääkaupunkiseudun seurat saavat yhteensä liikkeelle hiukan vähemmän pikkuhiihtäjiä.

Hienoa työtä tämäkin, mutta ei varmasti koko pääkaupunkiseudun lahjakkuuspotentiaalia keräävää. Ainakin lajien välinen kilpailu vie osansa sillä etenkin joukkuelajit houkuttelevat. Ja ehkäpä Helsingin seudun kiireinen elämänrytmi aiheuttaa puutetta myös vapaaehtoisista.

Mutta kyllä Karungin kylässäkin on muiden lajien aiheuttamaa kilpailua, sillä Tornion kokoisessa kaupungissa myös joukkuelajiseurat toimivat tehokkaasti. Niinpä karunkilaisten lasten innostus liittyy epäilemättä erityisesti paikallisten hiihtoihmisten aktiivisuuteen.

Vasta aika kuitenkin näyttää, kuinka moni Karungin karkkihiihtoihin osallistuvista lapsista valitsee kilpahiihdon omaksi lajikseen ja päättää katsoa mihin omat kyvyt riittävät. Toisaalta ainakaan lähiseutujen esikuvasta se ei liene kiinni. Onhan toinen vuoden urheilija eli olympiavoittaja Sami Jauhojärvi kotoisin hiukan pohjoisempaa Ylitorniosta.

Koko suomalaisen maastohiihdon tulevaisuuden menestys pohjautuu karunkilaisten hiihtoihmisten kaltaisten vapaaehtoisten toimijoiden työn pohjalle; ilman heitä ei olisi hiihtäjiä eikä ilman hiihtäjiä laduilla nähtäisi Suomen kansaa sykähdyttäviä hetkiä.

Merkittävää tässä on, ettei Suomessa ole tapana maksaa hiihtoseurojen nuorison parissa toimiville ohjaajille minkäänlaista palkkaa. Esimerkiksi Espoon Hiihtoseura palkkasi ensimmäisen seuravalmentajansa, nykyisin maajoukkueen palveluksessa toimivan, Teemu Pasasen vasta viitisen vuotta sitten. Suomen parhaisiin kilpahiihtoseuroihin (eilen toisena viestissä) kuuluva Vantaan Hiihtoseura puolestaan näyttää palkanneen ensimmäisen valmentajansa Joona Viholaisen vasta tälle kaudelle.

Toisin sanoen suomalaisille lähes vuosisadan arvokisamenetystä tuonut talvinen kansallislajimme on perustunut puhtaasti vapaaehtoistoimintaan. Siihen nähden tulokset ovat oleet suorastaan loistavia.

Kiitos siis kaikille hiihdon parissa toimineille vapaaehtoisille: olette löytäneet hienon harrastuksen, joka tuottaa iloa koko penkkiurheilevalle kansallemme. Siis nuorisotyötä parhaimmillaan!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi norjalaiset ovat niin ylivoimaisia?
Seuratkaa Tour de Skillä myös Perttu Hyvärisen suoritusta
Muuttaako Professorin ajatus maastohiihdon maailmancupin kilpailujärjestelmää?

Hiihtäjän harjoittelu on veitsenterällä taiteilemista

Haluan nostaa tässä kirjoituksessa esiin Sami Jauhojärven ja Aino-Kaisa Saarisen olympiamitaleille valmentaneen Reijo Jylhän harvinaisen kirjoituksen, jossa hän valottaa menestyksen taustoja. Molemmat hiihtäjäthän lähtivät tälle kaudelle huonosti sujuneen kauden jälkeen, enkä usko monenkaan odottaneen heiltä Sotshissa nähtyjä urotekoja.

Ensimmäinen Jylhän mainitsema tieto on ravitsemusneuvonta. Tästä hän on kertonut aiemminkin, mutta huomionarvoiseksi näkökulmaksi muodostuu se, että näin hiihtäjän tekeminen saatiin fokusoiduksi olennaiseen.

Toiseksi ja mielenkiintoisemmaksi selitykseksi mestarivalmentaja nimeää erittäin tarkan urheilijan fyysisen tilan seurannan. Jatkuvan seurannan avulla on harjoittelun laatu ja määrä voitu asettaa optimaaliselle tasolle.

Mutta samalla on palanut rahaa, jota ei ole tiedossa tuleville vuosille. Toivottavasti ongelman ratkaisemiseksi löytyy sponsoreita, sillä arvokisamitaleita ei enää 2010-luvulla saavuteta ilmaiseksi.

Jylhän avautuminen on kahdesta syystä erityisen valaiseva.

Ensinnäkin se kertoo kuinka tarkkaa on olympiahiihtäjän harjoittelu. Hän harjoittelee jatkuvasti elimistönsä äärirajalla, jonka ylittäminen johtaa epäonnistumiseen. Toisaalta varovainen harjoittelu ei johda huipputuloksiin, joten kunnianhimoisen hiihtäjän on menestyäkseen haettava joka päivä tuota rajaa.

Tämän inhimillisen kestokyvyn rajan yli on aikanaan mennyt esimerkiksi Matti Heikkinen, jonka nousu Iivo Niskasen vertaisena lupaavana hiihtäjänä (saamani sisäpiiritiedon mukaan) katkesi tämän takia muutamaksi vuodeksi ennen kuin hän lopulta nousi huipulle ja maailmanmestariksi.

Toiseksi Jylhän avautuminen kertoo suurimman peikon, joka vaarallisimpana uhkaa Sotshissa superlahjakkuutensa osoittaneen Iivo Niskasen nousua seuraavan vuosikymmenen kansainvälisesti menestyneimmäksi maastohiihtäjäksi. Se on tuon edellä mainitsemani kestokyvyn rajan ylittäminen.

Huippu-urheilija on siitä erikoinen otus, että hänellä on tahto ja kyky harjoitella liikaa. Juuri siitä syystä elimistön todellisen tilan tarkka testaus on välttämätöntä.

Nyt onkin siis toivottava, että Niskasen valmentaja Olli Ohtonen osaa ohjelmoida suojattinsa harjoittelun täsmälleen sille tasolle ja laadulle, joka kehittää maksimaalisesti suorituskykyä, mutta ei aja ylirasitustilaan.

Mikäli Ohtonen onnistuu harjoitusohjelmien laadinnassa me penkkiurheiljat voimme seuraavien vuosien aikana seurata suomalaisen hiihtäjän ylivertaista lentoa ohi vuonojen maasta ja muualta tulevien kilpakumppaniensa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nicklas Bäckström - doping-valvonnan viaton uhri
Kansa kaipaa leipää ja sirkushuveja
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!

Suomen kohtalon hetket

Nyt ovat edessä Suomen kohtalon hetket. Nimittäin MM-hiihdoissa.

Huomenna on tulessa koko tämän kauden ajan Val di Fiemmen vapaan hiihtotavan väliaikalähtökilpailuun valmistautunut maailmanmestari Matti Heikkinen. Suksenvaihto-sähläys-miekkailu-hiihdon jälkeen yleensä kuolemanvakavasti esiintyvä mies oli yhtä hymyä huolimatta melko vaatimattomasta sijoituksesta. Odotamme siis jännityksellä mitä huomenna tapahtuu.

Itse veikkaan Matin olevan kilpailun alkupuolella hiukan kärkeä perässä, mutta kiristävän vauhtia kohti loppua. Kultamitalia mies juhlii ensin nelin kontin oksentamalla vatsansa sisällön sen merkiksi, että lempinimensä mukaisesti mies kesti selvästi kilpakumppaneitaan paremmin lihaksistoonsa kertyneen maitohappoannoksen. Lopulta toivuttuaan maailmanmestari sitten analysoi kilpailun tapahtumat kylmän viileästi.

Perjantaina on vuorossa naisten viesti, johon Suomen joukkueeksi on tänään nimetty Anne Kyllönen, Kerttu Niskanen, Riitta-Liisa Roponen ja Riikka Sarasoja-Lilja. Tämä viesti oli etukäteen ajatellen varmin mitalilaji Suomelle. Kilpailujen aikana mitalivarmuuden aste on kuitenkin valitettavasti laskenut.

Ensinnäkin Anne Kyllösen koko kauden varmalta näyttänyt kunto näytti kisojen alkupäivinä kääntyneen laskusuuntaan. Tai sitten kunto pysyi samana, mutta muut ovat onnistuneet kuntopiikin luomisessa kauden päätapahtumaan. Uskon kuitenkin Annen sisuuntuneen vastoinkäymisistä ja myös väliin jääneiden kilpailujen takia tulleen levon kohottaneen hänen kuntoaan.

Myöskään lähes koko tammikuun sairastaneen Krista Lähteenmäen kunto ei näytä kestävän kovan kisarupeaman rasituksia. Näin normaalisti Suomen varmin hiihtäjä jäi viestijoukkueen varapaikalle. Sinänsä Dalenilta oikea valinta, mutta tämän päivän haastattelusta kuulsi Lähteenmäen harmituneisuus, kun toinen mitali jää häneltä näillä näkymin saavuttamatta näistä kisoista.

Itse kilpailussa veikkaan Suomen ja Norjan ensin karkaavan perinteisen osuuksilla, mutta vapaalle siirryttäessä Norjan karkaavan. Samalla Ruotsi alkaa lähestyä Suomea. Optimistina veikkaan kuitenkin Suomelle niukkaa kakkossijaa, koska uhkaavasti lähestyvältä Ruotsin ankkurilta loppuu matka kesken. Maaliintulon jälkeen Suomen joukkueen onnellisin hiihtäjä on Riikka Sarasoja-Lilja, joka jo parisprintin jälkeen näytti kuinka hyvältä mitali hänelle maistui.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaisa Mäkäräinen kohti uusia seikkailuja
Kaikuja 1930-luvulta
MM-kilpailut pohjoismaisten hiihtolajien Mekassa - Holmenkollenilla!