tiistai 15. lokakuuta 2024

Tiesitkö, että vuosi 1952 oli maailmankausien käännekohta?

Arvoisa lukijani varmasti tietää, että dinosaurukset hävisivät maapallolta liitukauden lopulla, minkä jälkeen alkoi kenotsooinen ja edelleen kvartäärikausi, jonka viimeinen epookki on holoseeni, joka on virallisesti käynnissä meidän aikanamme. 

Monet tutkijat kuitenkin haluaisivat nimetä uuden maailmankauden ajalle, jota dominoi ihmiskunta. Sen nimeksi on ehdotettu antroposeenia. Tämän aikakauden alun ajoittamisessa on kuitenkin ollut erimielisyyksiä, vaikka yleisesti ottaen sen ajatellaan kuvaavan aikaa, jolloin ihmisen toiminnan kumulatiivinen paine alkoi vaikuttaa merkittävästi maapallon järjestelmiin. 

Ongelmia on aiheuttanut nimenomaisesti se, että ihmisen vaikutuksen paikallinen ja ajallinen vaihtelu ovat varsin suuria. Siksi oli hauska lukea japanilaisen Michinobu Kuwaen ja kumppaneiden USA:n tiedeakatemian julkaisusarjassa ilmestynyt artikkeli, johon he olivat koonneet tietoja ihmisen vaikutuksista 137 paikasta ympäri maailmaa viimeisten 7 700 vuoden ajalta. 

Tutkijat tunnistivat kolme ajankohtaa, jolloin ihmisen vaikutus lisääntyi voimakkaasti. Ensimmäinen ajankohta sijoittuu vuosien 1855–1890 aikaan, jolloin tapahtui merkittäviä teolliseen vallankumoukseen liittyviä muutoksia, kuten maaperän lyijypitoisuuksien ja järvien ravintotasapainojen muutoksia.

Vuosien 1909–1944 aikana taas havaittiin muun muassa siirtymiä siitepölyn koostumuksissa, mustan hiilen pitoisuuksien kasvua ja laajalle levinneitä vakaiden isotooppien muutoksia. Kolmas tutkijoiden tunnistama muutos oli vuosien 1948–1953 aikana tapahtunut muutos, joka kasvatti merkittävästi orgaanisten saasteiden ja mikromuovien määriä sekä toi esille plutoniumin ja ydinräjäytyksistä peräisin olevan modernin hiili-14:n. 

Tutkijoiden mukaan juuri vuosien 1948–1953 ajanjakso edustaa merkittävintä ihmisen maailmanlaajuista vaikutuksen kasvua, joka johti luonnon järjestelmien ja tärkeiden geokemiallisten indikaattoreiden nopeaan muuttumiseen. Niinpä heidän mukaansa antroposeenin alkamisajankohta tulisi sijoittaa vuoteen 1952.

Itse kannatan juuri tätä vuotta, koska silloin tapahtui paljon muitakin merkittäviä asioita kuin tutkimuksessa mainitut. Tarkoitan tietenkin sitä, että juuri sinä vuonna järjestettiin Helsingin olympialaiset sekä valittiin Armi Kuusela Miss Universumiksi. 

Lisäksi antroposeenin alkua vuonna 1952 tukee vahvasti se, että juuri silloin maksettiin viimeinen erä Suomen sotakorvauksista Neuvostoliitolle ja maahamme alettiin varsinaisesti tuoda myytäväksi Coca-Colaa. Valitettavasti Suomen ensimmäinen suihkuhävittäjä otettiin käyttöön vasta seuraavana vuonna, mutta kuitenkin jo tammikuun 22. päivänä, joten laskettakoon sekin merkiksi uuden maailmanhistoriallisen kauden alkamisesta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elämme juuri nyt kylmintä aikaa lähes 500 miljoonaan vuoteen
Historiallista tuontitavaraa
Kumulatiivisen kulttuurin alku

11 kommenttia:

  1. No perkkule. Selvisi tällaiselle kouluttamattomalle, hieman ykslinkertaisellekin planeetan hishtoriaa määrittävät tapahtumat.
    Missikisat, Coca-Cola ja suihkuhävittäjät.
    Näistä luulen noilla hävittäjillä olevan suurehko merkitys planeetan tarinaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Coca-Colalla suuri merkitys Big Pharmalle - ihmisten terveyden turmelijana jo lapsesta lähtien!

      Poista
  2. Sulla on proffa ihan hyvät perustelut tuon vuoden valinnalle:))
    Huru-ukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta yksi olennainen perustelu puuttui, joten lisättäköön se tähän. Minä aloitin koulunkäynnin.

      Poista
  3. 1952, maa joka maksaa velkansa iski jälleen.

    VastaaPoista
  4. Yhtenä mainituista ajankohdista eli 1855-1890 välisenä aikana, tarkemmin 1860-luvulla koko Länsi-Eurooppaan iski katastrofi, jolloin kylmyys ja pelloilla ahkeraan vieraillut halla aiheutti useammat peräkkäiset katovuodet ja sen seurauksena nälkä, kylmyys ja kulkutaudit tappoivat arviolta 150 000 ihmistä Suomen vähäväkisestä ja köyhästä kansasta. Kiinnostaisi tietää, onko saatu selville, mitä tuona aikana ilmastossa oikein tapahtui?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. !800-luvun lopulla Suomen silloisen senaatin viisaalla päätöksellä susista alettiin maksaa tapporahaa ja ne saatiinkin vuosikymmenien kuluessa ammuttua lähes sukupuuttoon, vaikka itärajan takaa silloin tällöin tuli uutta kantaa. Kunnes sitten maanpetturit saivat huijattua suomalaiset tulevaan EU-diktatuuriin ja suurpedonsuojeluhörhöt saivat siitä tukevan selkänojan nykyiselle susilaille, joka on täysi susi.

      Poista
    2. Ano klo 1025: Henkilö, joka ilakoi jonkin lajin lähes sukupuuttoon tappamisella ansaitsee tulla itse hävitetyksi sukupuuttoon. Hän paljastaa samalla täydellisen tyhmyytensä uhka-analysoijana.

      Poista
    3. Jos lampaankasvatuksesta elatuksensa saava maanviljelijä näkee lammasaitauksessaan suden raatelemassa lampaitaan ja ampuu sen, niin hän voi saada 6 kuukauden vankeustuomion - "metsästysrikoksesta".
      Onko siinä minkäänlaista tolkkua ja järkeä?
      Varmasti harvan muun kuin Trilisserin ja viherkommarien mielestä. Tuo idioottimainen laki on Suomea monella muulla tavalla Suomea tuhoavien viherkommarien aikaansaannos.
      Tunnen sellaisia naisihmisiä, jotka enää eivät uskalla mennä metsään marjastamaan tai sienestämään susien pelossa.
      Sudella on pedon luonne, jolle ihmisen, varsinkin lapsen liha maistuu siinä missä peuran ja kotieläimenkin liha. Susien tappamat kotieläimet kuten lampaat, koirat ja kissat lasketaan jo sadoissa vuosittain Suomessakin.
      Sudet käyvät joskus laitumella olevien hevosten ja lehmienkin kimppuun.

      Poista
  5. Niimmutku, ihminen on syyllinen jääkauteen!?!
    Olympialaiset. Silloin britit tutustuivat Hartwallin lonkeroon ja ihastuivat....maailmanmaine alkoi.

    VastaaPoista
  6. Mikä olikaan se vuosi, minkä EU määritteli metsäkadon tarkastelupisteeksi, minkä perusteella tuo ennallistamisasetus annettiin ja mistä seuraa Suomelle, törkeälle metsäkadon aiheuttajalle po. vuoden jälkeen miljardilasku muihin eu-maihin nähden, mitkä olivat ymmärtaneet kaataa metsänsä sileiksi ennen po. vuotta?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!