Afrikka on ihmiskunnan kehto. Sieltä lähten ihmiset ovat asuttaneet muut maanosat ainakin kahteen ja todennäköisesti useampaankin kertaan: ensin lähes kaksi miljoonaa vuotta sitten ja viimeiseksi nykyihmisen kehityttyä.
Afrikassa elää vielä tänäkin päivänä geneettisesti monimuotoisempi ihmiskunta kuin missään muualla maailmassa: esimerkiksi khoisan-kansa on eronnut omaksi evolutiiviseksi haarakseen jo kauan ennen kuin nykyihminen lähti Afrikasta. Geneettinen monimuotoisuus ei kuitenkaan ole johtanut Afrikan kukoistukseen, vaan maanosa on jäänyt auttamatta jälkeen tieteellis-teknologisessa kehityksessään.
Afrikan surkeuden taustalla saattaa olla muita ihmisiä alhaisempi älykkyys. Mutta ei se sellaisenaan selitä koko tragediaa. Esimerkiksi Suomea on viime vuosina yleisesti pidetty yhtenä maailman parhaista paikoista elää ja koululaisiamme useimpia muita osaavampina, mutta ei meidän keskimääräinen älykkyysosamäärämme ole erityisen korkea, pikemminkin alhainen.
Yleisimmin Afrikan surkeudesta syytetään länsimaiden imperialismia. Maanosahan oli lähes sadan vuoden ajan länsimaisen riiston kohteena, eikä talous ole lähtenyt nousuun sen jälkeen.
Tarkastellaanpa imperialistisen riiston seurauksia Suomen historiaa vasten. Suomi oli vähintään samanlaisen riiston kohteena kuin Afrikkakin koko Ruotsin suurvaltakauden ajan. Itse asiassa riisto oli todennäköisesti merkittävästi rajumpaa nuorten miesten joutuessa armeijan rulliin kuollakseen lähinnä tauteihin mutta joskus myös taisteluissa.
Samanaikaisesti itse Suomi miehitettiin kerta toisensa jälkeen. Pahimman miehityksen eli isovihan aikana venäläiset ryöstivät ja raiskasivat minkä pystyivät. Naisia ja lapsia myös vietiin maasta myytäväksi kauas Venäjälle. Lisäksi Suomeen levisi rutto, jonka seurauksena noin kolmannes maan silloisesta väestöstä kuoli.
Vasta 1800-luvulla maan tilanne vakiintui, kun meidät liitettiin Suomen sodan seurauksena Venäjän osaksi. Tämäkin kausi päättyi lähes 20 vuotta kestäneeseen sortovuosiin, joiden aikana suomalainen sivistys yritettiin tuhota.
Nuoren maan itsenäistyttyä kehitys jatkui samalla tavoin kuin myöhemmin monien Afrikan maiden itsenäistyttyä. Nuori valtio ajautui pikaisesti osin ulkovalloista ohjattuna veriseen sisällissotaan ja vielä sen jälkeen voittajien hävinneisiin kohdistamaan laajamittaiseen terroriin. Tämä kehityskulku on ollut nähtävissä muutamia vuosia sitten itsenäistyneessä Etelä-Sudanissa.
Ero meidän ja afrikkalaisten välillä näkyy siinä, että itsenäisyyden alun kauhuista selvittyään suomalaiset ymmärsivät yhdistää rivinsä ja ryhtyä yhdessä kehittämään maata. Toki jännitteitä oli vielä pitkään, mutta kehitys oli niin ripeää, että vain 22 vuotta itsenäisyyden jälkeen pystyttiin talvisodassa torjumaan suurvallan hyökkäys.
Myös jotkut Afrikkalaiset maat ovat onnistuneet säilyttämään jonkinasteisen sisäisen rauhan. Mutta niissäkin on ollut silmiinpistävää hallitsemaan nousseiden ihmisten pyrkimys oman omaisuutensa kasvattamiseen ja oman viiteryhmän etujen ajamiseen. Pahimmillaan on ajauduttu joukkoteurastuksiin ja taloudellisesti menestyneimpien väestöryhmien vainoamiseen, joiden seurauksena vähäinenkin edistys on tuhottu. Etelä-Sudan lienee jälkimmäisen tien alussa.
Edelle kuvaamani jatkuva tai toistuva yhteiskunnallinen rauhattomuus Afrikassa näyttäisi usein syntyvän sikäläisiin kulttuureihin oleellisena osana kuuluvasta vahvasta yhteisöllisyydestä. Sen kääntöpuolenahan on suvaitsemattomuus omaan viiteryhmiin kuulumattomia ihmisiä kohtaan.
Vastakohtana yhteisöllisyydelle meidät suomalaiset tunnetaan siitä, ettei toisten asioihin juuri puututa. Koko kansakuntaa koskevat suuret uhat osataan kuitenkin ratkaista yhteistuumin - esimerkkinä käy tietenkin talvisota, mutta myös 1990-luvun lama, jonka aiheuttamat taloudelliset tragediat eivät johtaneet valtakunnan yhtenäisyyttä uhkaaviin levottomuuksiin eivätkä mellakoihin.
Esimerkkejä Afrikkalaisesta suvaitsemattomuudesta ei ole vaikea hakea. Ruandassa tutsit ja hutut ajautuivat joukkoteurastukseen. Etelä-Afrikassa valkoiset vihaavat bantuja ja päin vastoin, mutta samalla molemmat halveksuvat maan alkuperäiskansaa eli khoisaneja. Vain Nelson Mandelan kyvykkyys uuden hallinnon johdossa esti maata vaipumasta Zimbabwen kaltaiseen koston ilmapiiriin ja taloudelliseen syöksyyn.
Vielä on huomattava, ettei afrikkalaiseen vihanpitoon tarvita edes suuria geneettisiä eroja vaan usein katkerimpia vihollisia ovat saman kansan eri klaanit ja suvut; ikävimpänä esimerkkinä tästä käy somalian sisällissota. Myös uskonnolliset erimielisyydet käyvät syyksi erimielisten murhaamiseen.
Edelle kirjoittamani tarkastelun perusteella en pidä länsimaista imperialismia afrikkalaisen köyhyyden ensisijaisena syynä. Sen sijaan ongelmien perusta löytyy syvältä afrikkalaisesta yhteisöllisyyteen perustuvasta kulttuurista.
Siten myös ratkaisu Afrikan kurjuuteen löytyy tuon kulttuurin muuttamisesta. Suomen kannalta tämä tarkoittaa sitä, että meidän kannattaisi sijoittaa vuosittain käyttämämme 1100 miljoonaa kehitysapueuroa tuon kulttuurin muutosta edistäviin toimiin - kuten naisten koulutukseen.
Aiempia ajatuksiasamasta aihepiiristä:
Etelä-Pohjanmaan romanit ja Veijo Baltzarin näkemys
Ihmisestä järkevästi toimivana olentona Libanonin viimeaikaisten tapahtumien valossa
Miksi Etelä-Sudanilla ei ole malttia vaurastua?
Tekstit
-
" Edelle kirjoittamani tarkastelun perusteella en pidä länsimaista imperialismia afrikkalaisen köyhyyden ensisijaisena syynä. Sen sijaan ongelmien perusta löytyy syvältä afrikkalaisesta yhteisöllisyyteen perustuvasta kulttuurista."
VastaaPoistaTuohon kun vielä lisätään muhamettien välittämä orjakauppa Amerikkaan ja nykyinen islamisaatio, eipä juuri muuta tarvitakaan. Koulutuksen lisäämisestä olen samaa mieltä. Kuitenkin esim Boko Haram ( suom: länsimainen koulutus kiellettyä islamin silmissä), eipä hyvältä näytä.
Mielenkiintoinen juttu tuolta blogosfääristä jäi mieleen: eurooppaan siirtyneillä on ristiin naimisen seurauksena nenaderthalinihmisen geenejä mutta afrikkalaisilla ei lainkaan. Olisiko alppien olosuhteissa valikoituneilla geeneillä jotain osuutta meidänkin selvityymiseen täällä pohjoisessa?
-Beowolf-
Olen pohdiskellut itsekin noiden neandertaliliaisten geenien merkitystä ei-afrikkalaisten evoluutiossa. Uusin tietohan on se, että toisin kuin aluksi ajateltiin, neandertalilaisgeenejä on meillä enemmän kuin Aasialaisilla, eli risteytymistä tapahtui myös Euroopassa.
PoistaLynnin ÄO-luvut Suomesta perustuvat kahteen tutkimukseen, joiden otokset eivät ole edustavia. Pisa on edustavien standardoitujen otosten ÄO-testi (se on alunperin tarkoituksella suunniteltu ÄO-testiksi) ja sen mukaan suomalaisten ÄO on 103, ehkä 104 tai 105 jos maahanmuuttajien negatiivinen vaikutus poistetaan suomalaisten tuloksista:
VastaaPoistahttp://www.v-weiss.de/calibration.html
http://mpra.ub.uni-muenchen.de/14600/
Professori sekoittaa nyt osittain yhteisöllisyyden ja kollektiivit keskenään. Yhteisöllisyys on useimmiten paikallista ja orgaanista sukulaisten ja muiden läheisten ihmisten välistä, eikä se johda laajamittaisiin murhiin. Päinvastoin se on afrikkalaisten selviytymisen edellytys. Kollektiivit ovat ylhäältäpäin hierarkisesti johdettuja valtiollisia tai alueellisia joukkoja ja laumoja, joissa rivimiehet eivät välttämättä edes tunne toisiaan. Kollektiivit tekevät ajoittain joukkomurhia.
VastaaPoistaSuomalaisten välille toivoisi enemmän yhteisöllisyyttä. Tällä hetkellä suomalaiset ovat niin atomisoituneita ja eristäytyneitä, että toisten suomalaisten kohtalo ei paljoa merkitse suomalaiselle. Mm.maahanmuutto rehottaa juuri tällaisessa henkisessä ilmapiirissä.
Asian voi nähdä noinkin. Itse näkisin kuitenkin siten, että sinun tarkoittamassasi mielessä yhteisöllisyys ja kollektiivit ovat saman asian ilmenemiä eri skaaloissa. Siis eräänlainen jatkumo.
PoistaMyös yhteisöllisyydessä sinun tarkoittamassasi mielessä on eräänlainen hierarkia, jossa joku on perheen ylin auktoriteetti. Useimmiten tämä auktoriteetti on mies.
Suomalaisten tarpeesta hiukan suurempaan yhteisöllisyyteen olen samaa mieltä; kunhan ei mennä toiseen ääripäähän.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJos se sanotaan tarkemmin, yhteisöllisyydessä siteet ovat voimakkaita horisontaalisesti jäsenten välillä ja vertikaalinen hierarkia on suhteellisen matala ja yhteisön jäsenet aktiivisesti pyrkivät pitämään sen sellaisena aktiivisilla toimilla (Boehm, 2001). Yhteisöissä (melkein) kaikki tuntevat (melkein) kaikki; persoonallisuudet, ominaisuudet, kyvyt, luonteenpiirteet, yhteistyökyvyn, ajattelutavat, tunnereaktiot, maineet, jne. Yhteisön jäsenillä on rooleja ja siteitä, jotka eivät ole keskenään vaihdettavissa.
VastaaPoistaKollektiivisissa ryhmissä horisontaaliset siteet ovat vähäisiä tai olemattomia, ja vertikaalinen hierarkia on korkea ja jyrkkä. Kollektiivinen ryhmä perustuu siihen, että vertikaalinen hierarkia on ja pysyy korkeana ja siihen, että rivimiehet eivät kyseenalaista hierarkiaa merkittävällä tavalla. Kollektiivisessa ryhmissä vierekkäiset rivimiehet eivät usein tunne toisiaan kovin tarkasti; ryhmän koordinaatio, toiminta ja koossapysyminen perustuvat ylhäältä tuleville käskyille ja ohjaukselle. Kollektiivien jäsenet ovat usein suhteessa toisiinsa anonyymeja ja jossain määrin solipsistisia. Kollektiivien jäsenet ovat keskenään vaihdettavissa samalla tavalla kuin koneen osat, kunhan vaihdettavilla henkilöillä on tehtäviin tarvittava tekninen ja usein standardoitu osaaminen. Vaihdettavuus tekee kollektiivin jäsenistä vähemmän tärkeitä kollektiiville ja helpommin uhrattavia. Kollektiivin jäsenten merkityksettömyys ja vaihdettavuus, ja korkean hierarkian suhteiden etäisyys vaikuttavat merkittävällä tavalla siihen, että eliitin ja kollektiivin rivimiesten edut tai oletetut edut erkanevat toisistaan ja kääntyvät toisiaan vastaan. Kollektiivi muuttuu itsetuhoiseksi.
Tavallaan ymmärrän, miksi kirjoitat anonyyminä. Tuollaisen kirjoituksen kautta joutuisit ongelmiin omalla nimelläsi.
VastaaPoistaTällainen se maailma vaan on. Respect.
Kiitos. Kuten tuosta "tietoja minusta" laatikosta näet, tarkoitukseni on nimenomaisesti voida vapaasti kommentoida erilaisia asioita. Myös sellaisia, jotka aiheuttavat närää joissain kuulijoissa. Tai päättäjissä.
PoistaHaluan tehdä tämän kaiken kuitenkin ilman, että asiat henkilöityvät minuun. Samalla pyrin pitämään huolen siitä, että kirjoitukseni pysyvät perusteltuina ja asiallisina; eivätkä haasta sananvapauden rajoja. En siis millään muotoa pyri "paskanheittoon nimimerkin suojista", vaan rakentavaan ja ajatuksia herättävään bloggaukseen. Jokainen voi sitten tietenkin arvioida, miten olen tässä menestynyt.
"Suomi oli vähintään samanlaisen riiston kohteena kuin Afrikkakin koko Ruotsin suurvaltakauden ajan."
VastaaPoistaHöpö höpö. (Et tarjonnut kirjoituksessasi vertailuja näiden esimerkkien välillä, joten en itsekään tarjoa niitä nyt tässä, mutta voin kyllä kommentoida tarkemmin jos esität itse jotain perusteluja väitteen tueksi.)
Jätät myös kirjoituksessasi huomiotta, että Suomen rajat kehittyivät pitkälti yhden kansallisuusryhmän asuinalueen mukaisesti, kun taas Afrikassa rajoja vedettiin täysin mielivaltaisesti kansallisuuksista välittämättä. Totta kai Suomessa tällöin syntyy helpommin kansallinen yhtenäisyys ja keskinäinen luottamus kuin useimmissa Afrikan maissa.
Nähdäkseni Afrikassa on kyse siitä, että siellä kamppaillaan edelleen ancien régime -tyyppisestä yhteiskuntamuodosta poispääsemiseksi. Euroopassa hallintokulttuurin muuttaminen ja jonkinasteisen hyvinvointivaltion luominen olivat pitkiä prosesseja. Vuosia 1789-1945, tai oikeastaan 1789-1991, voisi sanoa "vallankumousten ajaksi". Koko tuo aika oli Euroopassa enemmän tai vähemmän kamppailua kapeakatseista, elitististä diktatuurihallintoa ja suurta sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Nämä kamppailut ryhmittyivät erilaisten kansallis-uskonnollisten ryhmien ympärille (osittain valitettavasti, osittain ehkä onneksikin). Niin on käynyt Afrikassakin. Euroopassa erityisen epävakaita ja myöhemminkin surullisia tapauksia olivat etnisesti monimuotoiset imperiumit ja niiden rippeet (Venäjä, Itävalta-Unkari, Osmanien valtakunta), kuten Afrikassakin.
Terv. hum. kand. (Suomen ja Pohjoismaiden historia).
Jaska Brown tuossa alla kommentoikin jo tuota rajanvetoaspektin aiheuttamaa monikulttuurisuutta. Myös Suomi on aina ollut monikulttuurinen. Hum kandina kai tiedät, että meillä on suomalainen ja ruotsalainen kulttuuri, että ruotsinkieliset olivat aiemmin yläluokkaa (jollaiset Afrikassa ovat usein joutuneet tappiolle jäädessäään joukkotuhonna kohteeksi) ja että heidän osuutensä väestöstä oli aiemmin paljon suurempi kuin nykyisin (1600-luvulla noin 17 prosenttia). Tämä ei nähdäkseni poikkea kovin oleellisesti esimerkiksi Somalian tilanteesta jossa kieliryhmien tilalle voi asettaa klaanit. Lopputulos vain on ollut erilainen.
PoistaToki monissa Afrikan maissa kulttuurierot väestöryhmien välillä ovat suuremmat ja tilanne on sikäli hankalampi kuin meillä. Asia ei kuitenkaan ratkea länsimaita syyttelemällä, vaan sen tosiasian hyväksymisellä, että myös Afrikassa hyvinvoinnin saavuttaminen edellyttäisi suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan. Kaikilta.
Höpö höpö -kommenttisi on mielenkiintoinen ja ansaitsee vastauksen. Kun kysyt perusteluita, kehotan tutustumaan Suomen väkiluvun kehitykseen 1600-luvulla (se ei kasvanut) sekä niihin syihin, jotka tähän johtivat (suurvallan sotakoneen ylläpitämiseksi kerätty äärimmäisen ankara verotus, poikien ja jopa talojen isäntien vieminen armeijan ruliin sekä nälänhädät, joiden ankaruus isolta osin johtui ankeiden aikojen aiheuttamasta yleisestä pessimismistä tulevaisuuden suhteen).
Toiseksi esimerkiksi voit tutustua Etelä-Pohjanmaan miespuolisen väestön määrän kehitykseen isovihan aikana: Heikki Ylikangas kertoo jossain kirjassaan (en muista missä, valitan), että käytännössä maakunnan koko aikuinen miespuolinen väestö kuoli tai tapettiin. Ei se länsimaiden imperialismi Afrikassakaan ole sen kummempaa ollut; harvoin edes näin tylyä.
Maailmanparantajahörhöille on aina hauskaa aukoa päätään kolmesta heidän lempiselityksestään Afrikan surkeuteen:
VastaaPoista1) Siirtomaakolonialismi. Siinä tapauksessa ne kaksi Afrikan maata, jotka eivät koskaan olleet siirtomaita, olisivat menestystarinoita. Etiopia ja Liberia...
2) Kansallisvaltioiden puute satunnaisten rajojen takia. Jos kerran monikulttuuri ei olekaan rikkaus Afrikassa, miksi sitä pitää haalia Eurooppaan? Niin, ja se ainoa Saharan eteläpuolinen kansallisvaltio onkin todellinen menestystarina. Somalia.
3) Afrikkalaiset eivät ole saaneet päättää omista asioistaan. Korkein elintaso Afrikan maissa on niissä maissa, joissa väestöstä suurin osa on edelleen eurooppalaisia. Siirtomaa-ajan loputtua elintasokuilu minkä tahansa siirtomaan ja sen entisen emämaan välillä on kasvanut sekä suhteellisesti että etenkin absoluuttisesti.