Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste masokismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste masokismi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. toukokuuta 2023

Saippuan kanssa kannattaa olla tarkkana jos aikoo mennä metsään

Suomi on ihana maa. Meillä on vuolaita jokia, vaikeakulkuisia soita, ainutlaatuinen saaristo ja tuhansittain järviä. Mutta silti maisemaa hallitsevat loppumattoman tuntuiset metsät, joissa majailee kesäisin valtava määrä hyttysiä. Ja juuri tuon viimeksi mainitun seikan valitsin tämän aamun aiheeksi. 

Näin siksi, että silmiini sattui jokin aika sitten osumaan tutkimus, jossa oli selvitetty hyttysten mieltymyksiä erilaisiin saippuoihin. Ei siis mikään vähäinen tutkimuksen aihe juuri tässä hetkessä eli vuodenajassa tarkasteltuna. 

Ja ovathan hyttyset muutenkin erityisen mielenkiintoinen aihe. Valitsevathan ne esimerkiksi uhreikseen ihmisiä näiden periytyvien luontaistuoksujen perusteella. Ja kuten arvoisa lukijani epäilemättä muistaa, voidaan hyttysiä pitää myös eniten ihmisiä tappavina petoina

Tämä johtuu siitä, että ne levittämät monenlaisia taudinaiheuttajia, kuten kelta-, dengue- ja länsi-Niilin kuumetta aiheuttavia viruksia sekä malarialoista. Pelkästään viimeksi mainittu tappoi vuonna 2017 yhteensä 435 000 ihmistä.

Mutta mennäänpä edellä mainostamaani tutkimukseen. Sen mukaan amerikkalaisen Virginia Polytechnic -instituutin tutkijat analysoivat, kuinka innokkaasti naaraspuoliset keltakuumehyttyset hakeutuivat vapaaehtoisten ihmisten luokse silloin, kun nämä olivat pesseet toisen käsivartensa yhdellä neljästä saippuabrändistä - Dial, Dove, Native tai Simple Truth. Toinen käsivarsi oli pesemätön. 

Tässä koeasetelmassa tutkijat havaitsivat, että hyttysiä houkuttelivat Dove- tai Simple Truth -saippualla pestyt käsivarret pesemättömiä enemmän. Sen sijaan Native-saippualla peseminen karkotti hyttysiä. 

Näiden kokeiden jälkeen kokeiltavana olevia saippuoita analysoitiin tarkemmin, jolloin havaittiin neljä yhdistettä, jotka houkuttelivat ja kolme yhdistettä, jotka karkottivat hyttysiä. Niinpä tutkijat arvelivat, että heidän saamansa tulokset voisivat auttaa kehittämään ihmisten käyttöön kemiallisia seoksia, jotka joko karkottavat tai houkuttelevat hyttysiä.

Minulle tosin jäi epäselväksi se, että minkälaisten ihmisten käyttöön hyttysiä houkuttelevia yhdisteitä oli ajateltu.  Masokisteilleko, jotta nämä saisivat nykyistäkin enemmän nautintoa alkukesän suomalaisista metsistä?

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!