Kuumat paikat pohjoisessa

Ilmatieteen laitoksen ja Luonnonvarakeskuksen tutkijat julkaisivat tutkimuraportin, jonka mukaan viime kesä oli Lapissa kuumin peräti kahteen tuhanteen vuoteen. Siinä hyödynnettiin mäntyjen vuosilustoja, joiden paksuus korreloi vahvasti kesäkuukausien lämpötilaan. 

Siten ei ole mitään merkittävää syytä olla uskomatta kyseistä tutkimusta - etenkin kun myös suorat lämpötilamittaukset osoittivat Sodankylän kesän olleen lämpimin koko sen yli sadan vuoden mittaushistorian ajalla. Mutta itseäni kiinnostaa kuitenkin kuinka laajalti pohjoisessa nähtiin ennätyslämmintä. 

Tämä kiinnostukseni johtuu siitä, ettei pohjoisen merijään pinta-ala suinkaan sulanut lyhyen mittaushistoriansa pienimmäksi, vaan vuosina 2007, 2016, 2019 ja 2020 se oli pienempi. Tosin viime kuussa se sitten oli ajankohtaan nähden pienempi kuin koskaan ennen mittaushistoriansa aikana. 

Tämän kaiken seurauksena päätin tänä aamuna katsoa NASA:n tilastoja, joihin on kerätty lämpötilan mittaustuloksia ympäri maailman. Niinpä valitsin tarkasteltavaksi pohjoisia paikkakuntia sillä perusteella, että niistä on olemassa suhteellisen pitkä tilastohistoria ja tarkastelin nimenomaisesti kolmea kesäkuukautta. 

Ensimmäiseksi otin tarkasteltavakseni hyvin läheltä Suomen Lappia Norjan Vardön eli Vuoreijan tilaston. Siellä viime kesä ei enää ollut vuodesta 1880 alkaneen mittaushistorian lämpimin, vaan sen "sijoituksen nappasi" vuosi 2013 ja myös kesä 2022 meni vuoden 2024 edelle. 

Seuraavaksi katsoin Euroopan puoleisen Pohjois-Venäjän Indigan tilastoa, joka alkaa vuodesta 1923. Siellä kesä ei ollut erityisen lämmin, vaan neljää edellistä - ja kymmeniä muita vuosia viileämpi. Siten Suomen Lapin lämpöaalto ei selvästikään ulottunut enää sinne. 

Kolmanneksi valitsin sitten Wrangelin saaren Itä-Siperian pohjoispuolelta. Siellä kesä oli kylmin sitten vuoden 2008. Eli siellä kesä oli pikemminkin poikkeuksellisen kylmä kuin lämmin. 

Pohjois-Amerikan länsiosista otin tarkasteltavaksi Hay Riverin, jonka mittaushistoria ulottuu vuoteen 1893. Sielläkään viime kesä ei ollut erityisen kuuma vaan kylmin sitten vuoden 2020. 

Amerikan mantereen itäosista tarkasteluni kohteeksi sattui Bagotville. Siellä kesä sitten olikin vuodesta 1943 alkaneen mittaushistorian lämpimin. Heräsi kysymys, että ulottuiko viime kesän poikkeuksellisen lämmin alue siis Itä-Kanadasta Suomeen asti!

Asia selvisi kun tarkastelin Islannista Vestmannaeyjarin tilastoa. Sen mukaan viime kesä oli kylmin sitten vuoden 1989 ja myös kylmempi kuin tilaston ensimmäinen kesä 1884. Selvästikään Lapin lämpöaalto ei ylettynyt sinne asti. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, millaisesta kesästä pohjoisen Suomen asukkaat saavat nauttia tulevana kesänä. Ja muistetaan samalla mahdollisten helteiden keskellä, ettei ilmastonmuutos ole vielä lämmittänyt Suomen Lappia yhtä lämpimäksi kuin mitä se oli atlanttisella lämpökaudella yli 5000 vuotta sitten, jolloin mäntymetsät peittivät Pohjois-Suomen tuntureita. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mittaushistorian lämpimin tammikuu
Pohjois-Euroopan hikinen ja kylmä tulevaisuus
Kylmä talvi

Rypälemehu ilmastomittarina

Olen tässä blogissa - ja sen englanninkielisessä sisaressa (esimerkki) - seurannut ilmastonmuutoksen ja ilmastotieteen edistymistä säännöllisen epäsäännöllisesti. Siksi ajattelin, että tänä aamuna olisi jälleen sopiva hetki palata aiheeseen. 

Näin siksi, että huomasin tieteellisen julkaisun, jossa testattiin viiniä varten valmistettavan rypälemehun makeuden käyttöä ilmaston lämpenemisen proxyna, koska siitä on tietoa pitkältä ajalta. Menetelmää voitaisiin käyttää erityisesti sellaisissa paikoissa, joissa menneiden aikojen ilmastotieteen perustyökalu eli puiden vuosilustojen leveysmittaukset eivät toimi. 

Artikkelin mukaan tutkijoiden kehittämä ja ilmastotietoihin kalibroitu tilastollinen malli ennusti 75 % Keski-Euroopan ilmastovaihtelusta, mikä osoitti viinin rypälemehun laadun korkean potentiaalin ilmastomittarina. 

Kymmenvuotisjaksoina tarkasteltuna rypälemehun keskimääräinen laatu oli korkeimmillaan vuosina 1470–1479, 1536–1545 ja 1945–1954, jolloin säät olivat lämpimiä. Huonoja satoja kerättiin jaksoina, jolloin vallitsevana oli kylmät ja märät kesät. Sellaisia oli vuosina 1453–1466, 1485–1494, 1585–1614, 1685–1703, 1812–1821 ja 1876–1936. 

Merkittävä oli myös havainto, jonka mukaan 1990-luvun jälkeen viiniin käytetty rypälemehu on ollut odotetusti säännönmukaisen korkealaatuista. Se tukee käsitystä siitä, että elämme parhaillaan ilmastollisesti poikkeuksellisen lämmintä aikaa. 

Harmi kyllä, tutkimus ei vastannut kysymykseen siitä, kuinka poikkeuksellinen nykyinen lämpökausi on. Eli vahvistaako se ilmaston lämpötilan kohoamisen jo ohi keskiajan lämpökauden tai onko ilmasto suorastaan lämpimämpi kuin niin sanottu Atlanttinen lämpökausi, jolloin Suomessakin kasvoi järeitä metsiä tuntureiden huipulla.  

Nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä monestakin syystä, mutta erityisesti siksi, että suomalaisen metsänrajamännyn mukaan näin ei olisi käynyt ainakaan jälkimmäisessä tapauksessa. Sen sijaan tutkittujen puiden vuosilustoista voidaan päätellä, että maapallon ilmasto vaihtelee monenlaisten syklien mukaisesti ja elämme juuri tällä hetkellä yhtä ilmakehän lämmön huippukautta. 

Tai ehkäpä olemme sen jo ohittaneetkin, koska pohjoisen merijään - erinomainen proxy sekin - sulaminen ei näytä edenneen vuoden 2012 jälkeen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nostaako El Niño maapallon keskilämpötilan uuteen ennätykseen?
Ilmastotutkimus ei oikeuta ihmisten elämän vaikeuttamista eikä nuorison ahdistamista
Uutta tietoa ilmastomalleista