Omaisuuskatto

Vasemmistonuoret ovat huomanneet, että joillakin suomalaisilla on suuria omaisuuksia. Niinpä he ovat - itse asiassa jo vuosia sitten - ottaneet tavoitteekseen sosialisoida kaikilta ihmisiltä viiden miljoonan euron ylittävän omaisuuden. 

Tämä siis maassa, josta rikkaimmat siirtävät omaisuuttaan pois ilman omaisuuskattoakin. Ja jossa monen ihmisille työtä ja hyvinvointivaltiolle verotuloja tuottavan yksityisen yrityksen arvo ylittää mainitun viiden miljoonan euron arvon. Puhumattakaan suomalaisten pörssiyritysten suuromistajien salkkujen arvosta.

Ei siis ihme, että Kokoomuksen nuorisojärjestö väänsi kollegoidensa ehdotuksen seurauksia rautalangasta. He totesivat, että "kun omaisuuden kerryttämiseen asetetaan keinotekoinen raja, sijoittajat ja yrittäjät, jotka kykenevät mobilisoimaan suuria pääomia, siirtäisivät toimintansa nopeasti maihin, joissa heidän mahdollisuutensa kasvattaa omaisuuttaan eivät ole rajoitettuja. Tämä johtaisi väistämättä investointien ja työpaikkojen vähenemiseen Suomessa... minkä seurauksena Suomi näivettyisi". 

Lisäksi - edelleen kokoomusnuorten näkemyksen mukaan - ehdotuksen toteuttamiseksi "vaadittaisiin valtiolta ennennäkemätön byrokraattinen koneisto arvioimaan yksityishenkilöiden omaisuuden arvoa", joka sekään ei olisi yksiselitteinen ottaen huomioon esimerkiksi yritysten osakkeiden arvon vaihtelun taloudellisten suhdanteiden mukana.

Omalta osaltani lisään vielä sen, että omaisuuskaton asettaminen vähentäisi myös Suomessa pysyvien yrittäjien motivaatiota tehdä pitkiä työpäiviä saadakseen liiketoimintansa tuottavaksi - ja ylipäänsä vähentäisi ihmisten halua ryhtyä yrittäjiksi. Eikä se myöskään houkuttaisi ulkomaisia yrittäjiä tai korkeapalkkaisia erityisosaajia hakeutumaan maahamme.

On siis syytä todeta surullisena se tosiasia, että vielä 21. vuosisadalla meillä on politiikkaan pyrkimässä nuoria, joilta puuttuu täydellisesti käsitys talouden tosiasioista. Ja joista osa tulee todennäköisesti nousemaan päättäjäksi ainakin kuntiin, aluehallintoon ja eduskuntaan - ja tavoittelemaan jälleen kerran sosialistista utopiaa, joka viime vuosisadan laajamittaisissa kokeiluissa osoittautui kerta toisensa jälkeen täydellisen epäonnistuneeksi järjestelmäksi tuottamaan ihmisille vapautta ja hyvinvointia.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Paavo Arhinmäki kiisti potkaisseensa autoa
Li Andersson yllättyi
Poliittinen umpiokupla