Vuokatin kulta

Vuokatissa käytävät nuorten MM-hiihdot alkoivat suomalaisittain loistavasti. Alle 20-vuotiaiden sprinttimitali jäi nimittäin Suomeen, kun 19-vuotias Niilo Moilanen jätti taakseen muun maailman parhaat ikätoverinsa. 

Kotimaassa Moilanen hiihtää keskipohjalaisia hiihtäjiä koonneen Pyhäjärven Pohdin riveissä ja on mahdollisesti saanut siinä vetoapua itseään vanhemmista ja paremmista hiihtäjistä - sellaisista kuin Joni Mäki - hyvää vetoapua omalle kehitykselleen. Siinä mielessä nuoren miehen kehityskaaren apuna on ollut samantapainen tilanne kuin Norjassa, jossa jokaisesta vähänkään itseään kunnioittavasta kylästä löytyy useampia kovan tason suksijoita.

Maailman huipulle pyrittäessä nuoria lahjakkuuksia kovemmat verrokit käyvät kuitenkin Suomessa vähiin toisin kuin itäisessä tai pohjoisessa naapurissamme. Ja se on mahdollisesti perimmäinen syy siihen, etteivät suomalaiset nuorisotähdet nouse kuin poikkeustapauksissa nopeasti maailman huipulle. 

Tässä suhteessa on hyvä katsoa esimerkiksi Moilasen seurakaverin Joni Mäen kehitystä. Hänkin on nuorten MM-mitalisti, mutta vasta viime vuonna - 24-vuotiaana - alkoi hiihtää maailmancupissa kymmenen joukkoon, eikä ole päässyt maailmancupin mitalikantaan tänäkään vuonna ilmeisestä lahjakkuudestaan huolimatta. 

Vertailuksi voidaan ottaa vaikka jo pitkään maailman huipulla hiihtänyt Alexander Bolshunov, joka on - uskokaa tai älkää - vuoden Joni Mäkeä nuorempi. Tai muutaman vuoden sprinttihiihtoa hallinnut norjalainen Johannes Klæbo, joka on Bolshunovin kanssa saman ikäinen. 

Näiden tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku myös hiihtourheilussa. Kun se on tehty, voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen eli tilanteen korjaamiseen. 

Siihen tarjoaa hyvän pohjan se, että Suomen cupin myötä muutamat seurat - Pohti Ski Team mukaan luettuna - ovat keränneet siipiensä alle eturivin hiihtäjiä. He voivat tarjota harjoituksissa sparrausta ja mikä ehkä vieläkin tärkeämpää, näyttää nuoremmille mallia siinä, millä tavalla harjoittelemalla ja elämällä voidaan saavuttaa heidän oma tasonsa maailman valioiden joukossa. 

Sitä en kuitenkaan tiedä, kuinka paljon näissä suurseuroissa harjoitellaan yhdessä - käsittääkseni näin ei tehty ainakaan Vantaan hiihtoseurassa, joka joitain vuosia sitten voitti Matti Heikkisen johdolla jopa viestinhiihdon Suomen mestaruuden. Toivottavasti Pohdin tai vaikkapa Iivo Niskasen ja Perttu Hyvärisen riveihinsä saaneen Puijon hiihtoseuran piirissä tällaista yhteisharjoittelua harrastetaan enemmän nimenomaan siten, että seurojen nuoret lahjakkuudet - Puijolla esimerkiksi Petteri Koivisto - saavat harjoitella uransa huipulla olevien esikuviensa kanssa.

Edelle kirjoitettu koskee tulevaisuutta. Juuri nyt on kuitenkin iloittava Moilasen eilisestä hiihdosta ja keskityttävä tekemään tulosta Vuokatissa. Kotiladuilla siihen on hyvät mahdollisuudet, koska huolto saa toimia tutuilla lumilla ja tarjoaa siten pienen edun kotimaan tuleville tähdille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rukan saldo
Mytologisia tapahtumia
Iivo Niskanen, maailmanmestari

Talvivaaran jätevedet Nuasjärveen ja silmät kiinni?

Talvivaaran konkurssipesä sai oikeuden johtaa jätevesiään Sotkamon Nuasjärveen. Kaivos on tähän mennessä saastuttanut pilalle lähinnä vain pieniä järviä, vaikka vaikutuksia näkyy niiden alajuoksullakin. Nuasjärvi on kuitenkin selvästi suurempi ja nyt jätevesi on siis tarkoitus johtaa suoraan sinne.

Päätöksen taustalla on tietenkin vesien jatkuva kertyminen itse kaivosalueelle, joten asialle on pakko tehdä jotain. Ja tämä jotain on siis vesien johtaminen aiempaa suurempaan järveen, jossa sen suhteellisen vaikutuksen toivotaan olevan vähäinen jos sitäkään.

Jotenkin päätöksen tekijäkään ei tunnu uskovan tähän. Vai miten pitäisi ymmärtää se, että kaivos on määrätty samalla maksamaan ns. kalatalousmaksua, jonka tuotolla maksetaan korvauksia ammattikalastajille ja kalastusmatkailuyrityksille aiheutuvista haitoista.

Itse päätöksessä on mielenkiintoista myös se, että kaivos saa johtaa Nuasjärveen jätevettään vähemmän kuin se lupaa hakiessaan pyysi. Jäänkin suurella jännityksellä odottamaan pysyykö se lupaehdoissaan. Ainakaan toteutuneen historian valossa se ei ole todennäköistä, vaan päätös vaikuttaa pikemminkin silmien sulkemiselta ja korvien peittämiseltä.

Jokainen tätä blogia lukenut tietää, etten ole mikään ympäristöhörhö. Samoin jokainen tätä lukeva tietää, etten kannata sellaista suunnitelma- ja sääntely-yhteiskuntaa kuin viimeisten vuosikymmenien aikana on rakennettu.

Silti olen tullut Talvivaaran suhteen siihen lopputulokseen, että kaivoksen toiminnalle on yksinkertaisesti saatava loppu. Sen toiminta on ollut yksiselitteisesti haitallista eikä sitä pidä jatkaa muuten kuin hoitamalla ympäristön kannalta välttämättömät toimenpiteet loppuun sillä ainoalla mahdollisella keinolla eli veronmaksajien rahoilla.

Samalla kaivosasioista päättävien virkamiesten on syytä kohottaa ammattitaitoaan, jotta Sotkamossa nähty ympäristö- ja talouskatastrofi ei saa jatkoa jossain muualla. Tämä on erityisen tärkeää juuri nyt, kun Suomessa on käynnissä vahva kaivosbuumi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toiveet kohdistuvat Juha Sipilään ja muihin hallitusneuvottelijoihin
Suomalaisten ilmastonmuutoshuoli ei kanavoidu käytännön toiminnaksi, mutta miksi edes pitäisi?
Eurooppa kehittää parempia kasveja muun maailman maataloudelle