Jos asia tosiaankin on noin, kannattaisiko sitten Ronjan ja muiden punavihreiden noudattaa samaa logiikkaa myös muissa asioissa. Esimerkiksi seuraavissa.
Viinin, tai edes luomuviinin, juomiseen ei riitä pelkästään se, että tykkää siitä. Puhtaasta kotimaisesta vedestä koituu paljon vähäisempi ympäristöjalanjälki kuin kaukaa tuodusta alkoholijuomasta. Ja jos on tarve päihtyä, niin kyllähän kotimainen viljaviina on paljon ulkomaista viiniä ympäristöystävällisempi valinta.
Eksoottisiin lomakohteisiin matkustamisella on suunnattomat ympäristövaikutukset verrattuna kotona löhöämiseen tai polkupyörälomaan suomalaisella maaseudulla. Ei lentomatkustamista voi mitenkään perustella sillä, että ulkomailla on kiva käydä.
Maapallon ympäristöongelmien suurin syy on väestön liikakasvu. Se ei tapahdu länsimaissa vaan kehitysmaissa, joiden väestöräjähdyksen tärkeimpiä syitä on noihin maihin viety terveydenhuolto ja katastrofiapu. Siten niitä ei voi perustella sillä, että hädässä olevan auttaminen tuntuu oikealta ja hyvältä.
* * *
Lihansyönnistä vielä sen verran, että etnisesti suomalaisten määrä on kääntymässä laskuun vaikka meitä ei nytkään ole kovin paljoa. Niinpä suomalaisten ympäristöjalanjälki on maailman pienimpiä suhteutettuna hallitsemaamme maapinta-alaan. Tai maamme uusiutuviin luonnonvaroihin.
Suomalaisena en siis ole erityisen syyllinen maailman ympäristöongelmiin, enkä ainakaan ole lisäämässä niitä. Siksi niihin liittyvällä kollektiivisella syyllistämisellä ei ole vaikutusta omiin tekemisiini muilta osin kuin että pyrin mm. tämän blogin kautta tukemaan nykymaailman suurimpien ympäristöuhkien torjuntaa.
Juuri tällä hetkellä tärkein asia on holtittoman väestönkasvun rajaaminen syntysijoilleen sekä ongelman ratkaiseminen siellä. Toivottavasti myös Nyt-liitteen kolumnisti-Ronja on tässä asiassa kanssani samaa mieltä, vaikka lihansyönnissä edustaakin erilaista näkemystä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luonnonvarojen ylimenopäivä antaa väärän signaalin
Sumea varainhankintamenetelmä maksimoi maailmanparannusmenot
Mitä Oulun pahoille ruuille pitäisi tehdä?
