Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste 800-luku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 800-luku. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. heinäkuuta 2022

Islam nousi sekasorrosta

Yksi länsimaiden viime vuosien kehityksen merkittävimmistä - ellei merkittävin - kehityssuunnista on ollut arvoliberalismin nousu ja sitä hyväkseen käyttänyt islamilaisen väestön kansainvaellus. Sen seurauksena myös Suomen kantaväestöstä pieni osa on vaihtanut maailmankatsomuksensa islamiin. 

Siksi oli mielenkiintoista törmätä artikkeliin, jossa oli osoitettu muinaisen ilmastonmuutoksen vaikutus islamin ilmaantumiseen Arabian niemimaalle. Sen mukaan tämä maailman toiseksi suosituin uskonto syntyi Arabian niemimaalla 600-luvun alussa perusteellisten yhteiskunnallisten muutosten jälkeen. 

Alueella merkittävin valtakunta oli ollut juutalais- ja kristillisuskoinen Himyar, joka kaatui vuonna 525. Lukemassani artikkelissa osoitettiin, että yksi kaatumiseen johtaneista muutoksista oli kuivuus, joka vaivasi aluetta koko kuudennen vuosisadan ajan saavuttaen huippunsa vuosien 500 ja 530 välillä. Sen lisäksi valtakuntaa olivat vaivanneet poliittinen epäjärjestys, sosioekonomiset muutokset, muuttuvat asutusmallit ja demografia, ja valtakuntaa olivat ahdistelleet niin etiopialaiset kuin bysanttilaisetkin.

Himyarin kaatumisen jälkeen niemimaalla seurasi toinen toistansa merkittävämpiä yhteiskunnallisia ja poliittisia muutoksia, jotka edistivät silloisten arabialaisten valtioiden hajoamista. Samalla sai alkunsa uusi uskonnollinen virtaus, joka oli kasvava siksi islamiksi, jonka tunnemme nykyisin. 

Tässä suhteessa on mielenkiintoista huomata myös se, että Wikipedian mukaan islamilaista kirjallisuutta ja viittauksia Koraaniin alkaa esiintyä vasta 800-luvulta lähtien. Muhammedin eläessähän hänen ilmestyksensä kirjattiin epäsäännöllisesti ylös tai ne säilyivät ihmisten muistissa yksittäisinä katkelmina. Kaikkien tekstien kokoaminen nousi esille vasta hänen kuolemansa jälkeen ja lisäksi Muhammedista kertovaa perimätietoa on arvosteltu jo varhain siitä, että tarinoita keksittiin tukemaan omia mielipiteitä. 

Joka tapauksessa aikaa ennen 800-luvulta löytyviä ensimmäisiä islamiin ja koraaniin viittaavia tekstejä eli 600- ja 700-lukuja kutsutaan islamin formatiiviseksi vaiheeksi, ja sitä koskevat tiedot ovat niukkoja. Selvää on kuitenkin, että kehittyvä islam muodosti sen viitekehityksen, jolla Muhammedin seuraajat pystyivät valloittamaan laajoja alueita aina Pyreneiden niemimaalta Intian rajoille asti. 

Tuo valloitus jatkuu tavallaan edelleen maahanmuuton avulla käyttäen hyväksi sekulaareissa länsimaissa - etenkin Euroopassa - vallitsevaa arvoliberalistista hyväntahtoisuutta. Jos haluaa - ja miksi ei haluaisi - on tässä nähtävissä yhtäläisyyksiä siihen, kuinka islam pystyi nousemaan  Arabian niemimaan ensimmäiseksi Himyarin jälkeisen ajan suurvallaksi sen jälkeen, kun alueelta katosi valta, jolla olisi ollut halu ja kyky puolustaa omaa asemaansa. 

Tulevien sukupolvien nähtäväksi jääkin se, millä tavalla nyt nähtävissä oleva kehitys vaikuttaa Euroopassa - ja muuallakin länsimaissa. Syntyykö jossain vaiheessa vastarintaa, vai liittyvätkö myös länsimaisen kulttuurin syntysijat ennemmin tai myöhemmin Muhammedin seuraajien joukkoon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä Oslon terroriteosta pitäisi oppia?
Islamin teoria ja käytäntö
Islamilainen utopia

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!