lauantai 18. tammikuuta 2025

Esimerkki on annettu, mutta seuraako Suomi?

Suomen valtion sunnitellusta budjetista vuodelle 2025 on velkarahaa yli neljätoista prosenttia. Eli joka seitsemäs valtion käyttämä euro on otettu velaksi ja maksettava ennemmin tai myöhemmin takaisin.

Samaan aikaan suomalaisten työntekijöiden tuloista verotetaan reilusti yli 40 prosenttia. Ja sen ihmisten työntekemisen motivaatiota vähentävä progressio on niin korkea, että marginaalivero ylittää 50 prosentin rajan - jolloin työntekijälle jää alle puolet lisätulosta - 58 000 euron vuosituloista ja jo 19 000 euron ansiotasolla verokarhu vie lisätyön palkasta peräti kolmanneksen.

En tässä kiistä sitä, etteikö näistä rahoista suurinta osaa käytettäisi hyviin asioihin. Mutta totean kuitenkin, että näitä hyviä asioita - ja usein vähän vähemmänkin hyviä - on suomalaisten työntekijöiden kannettavaksi aivan liikaa. Ja lisäksi budjettiin sisältyy myös vähemmän hyviä asioita, hyvinkin mainitsemani velkarahoitteinen neljätoista prosenttia.

Siksi oli mielenkiintoista lukea Verkkouutisten juttu, jossa oli kattava yhteenveto Argentiinan talouden muutoksesta Javier Milein valtaannousun jälkeen. Olen myös itse kirjoittanut aiheesta aiemmin, joten en kommentoi sitä sen enempää kuin suosittelemalla teille - arvoisat lukijani - artikkelin lukemista.

Sen sijaan haluan tuoda esille pari suomalaiseen politiikkaan ja yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyvää seikkaa, joihin artikkeli tarjoaa lisävalaistusta. Niistä ensimmäinen on suomalaisen vasemmiston taholta - ja lisäksi Yleisradion toimituksessa - esille nostettu väite argentiinalaisten suistumisesta kurjuuteen Milein tekemien rajujen julkisen talouden leikkausten jälkeen. 

Verkkouutisten jutussa kuitenkin kerrotaan, että Milein uudistusten jälkeen kuluneen vuoden aikana argentiinalaisten keskipalkat ovat lähes kaksinkertaistuneet, maan työttömyysaste on laskenut seitsemän prosentin tuntumaan sekä vuokra-asuntojen tarjonta on kasvanut 170 prosenttia ja vuokrakustannukset laskeneet 40 prosenttia. Minusta nämä tiedot asettavat vasemmistolaisten väitteen vähintäänkin kyseenalaiseksi. Etenkin, kun Argentiinan taloudelle povataan ensi vuodeksi peräti viiden prosentin kasvua.

* * *

Siksi kysyn, että eikö tämä kaikki osoita sitä, että ylipöhöttyneen julkisen talouden ja yhteiskunnallisen sääntelyn leikkaaminen - vaikka kirpaiseekin lyhyellä aikavälillä - on loppujen lopuksi hyväksi myös kaikkein köyhimmille? Onhan Argentiinassa sentään toimittu ihan toisenlaisessa mittakaavassa kuin Suomessa on edes suunniteltu: julkisesta taloudesta leikattiin 30 prosenttia sisältäen 30 000 valtion työntekijän irtisanomisen, energia- ja liikennetukien leikaamisen, julkisten töiden keskeyttämisen ja valtion palkkojen sekä eläkkeiden pienentäminen. 

En silti sano, että Suomessa pitäisi tehdä yhtä rajuja muutoksia, sillä eihän meidän taloutemmekaan ole samanlaisessa kriisissä kuin Argentiinassa oli Milein astuessa valtaan. Sen sijaan haluaisin myös poliittisen vasemmiston ja heidän kannattajiensa pysähtyvän hetkeksi miettimään edelle kirjoittamaani ja ymmärtämään, että myös meidän julkisesta sektoristamme voidaan - ja kannattaa - varmasti leikata paljonkin. 

Enkä tarkoita esimerkiksi hyvinvointipalveluiden suorittavaa työtä tekevien ihmisen käsiä vaan niiden hallintoa ja byrokratiaa. Enkä tarkoita edes julkisten alojen työntekijöiden palkkojen laskemista, mutta ehkä niiden korottamista voisi kuitenkin rajoittaa, kunnes palkkajohtajuus siirtyisi valtion hommista Suomen talouden viime kädessä rahoittavalle yksityiselle sektorille. Enkä panisi pahakseni, jos valtion tarjoamista tuista mitä erilaisimmille valtionhallinnon ulkopuolisille toimijoille - kuten kansalaisjärjestöille, yrityksille, kehitysmaille ja puolueille - leikattaisiin leijonanosa.

Lisäksi pitäisi katsoa valtion ja varmasti kuntienkin virastojen hallintorakenteita. Ne ovat viime vuosina kasvaneet kuin pullataikina ja tarjoavat siksi erinomaisia leikkaus- eli tehostamiskohteita, joita karsimalla säästyy sekä rahaa että vapautuu työntekijöitä käytettäväksi yksityiselle sektorille.

Esimerkiksi tutkimuslaitoksilla oli johtonaan vielä viime vuosituhannen lopulla tyypillisesti pää- tai ylijohtaja ja hänen apunaan tutkimus- ja hallintojohtaja sekä sihteeri, mutta nykyisin hyvinkin kukkea ja monitasoinen johtamisapparaatti (esimerkki ja toinen) ja sen rakentama byrokratia. Ja vielä paljon paremmaksi pantiin terveydenhuollossa, jossa hyvinvointialueet toivat aiempaan verrattuna yhden uuden hallintotason, paljon johtajia ja - kuin kukkaseksi kakkuun - poliitikoille uuden temmellyskentän

Näin ollen valtion budjetin sopeuttamisen ei pitäisi olla kovin vaikeaa edes poliitikoille. Ja siksi nykyisen - niin sanotun porvarihallituksen - voisi olettaa tarttuvan tähän tehtävään selvästi pontevammin kuin se on tähän mennessä tehnyt. Etenkin kun Argentiinan ekonomistipresidentti on osoittanut sillä tavalla saavutettavan erinomaisia tuloksia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

33 kommenttia:

  1. Ylellä on todistettu kyllä moneen kertaan Argenittnassa poltetun oraalla ollut paratiisin ruoho presidentin toimesta. Odotan myönteisempää dokumentointia Venezuelasta.
    Mitä Suomen tulee kerkiäähän sitä leikkailemaan myöhemminkin kun on kunnon pakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purralle olisi pitänyt Milein esimerkin mukaan antaa moottorisaha saksien sijaan. Virhevasemmistohan siitä olisi nostanut taivaankorkean huudon ja älämölön vaan kyllähän maailmaan ääntä mahtuu.
      Tuloksia olisi kuitenkin tullut ja sen myötä huutokin olisi vaiennut.

      Poista
  2. Talouselämän artikkelissa viikko 3/2025, joka on maksumuurin takana kirjoitetaan näin:

    Näin paljon enemmän 55 000 euron vuosipalkasta jää käteen tässä keskituloisten veroparatiisissa

    Keskituloisen henkilön palkkaverotus on Ruotsissa enimmillään yli kuusi prosenttiyksikköä Suomea kevyempää.
    Kun myös palkat ovat suuremmat ja asuntolainaa lyhennetään hitaammin, jää ruotsalaisella keskiluokalla huomattavasti enemmän rahaa kulutukseen kuin suomalaisella.

    Kuvateksti: Ruotsin talouspolitiikan ratkaisuissa korostuu kuluttajan ostovoima toisin kuin Suomessa.

    https://www.talouselama.fi/uutiset/te/5ddd1279-e2ce-4d07-bc4e-dbfe9d041e7a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsissa on pitkään ollut vallassa sosiaalidemokraatit. Silti sen talous on paljon paremmalla tolalla kuin Suomen.
      Onko ruotsalainen sosiaalidemokratia parempaa kuin suomalainen vai jakavatko he rahaa vähemmän suhteessa tuloihin?
      Tai mikä vaikutus on sillä, että olemme rahaliiton jäsen ja muut Pohjoismaat eivät ole?

      Poista
    2. Ruotsissa taitaa teollinen pohja olla paljon monipuolisempi kuin Suomessa.
      Oma valuutta voisi olla hyvä, mutta korot olisivat korkeammalla ja devalvaatio aiheuttaisi naapureissa pahaa mieltä.
      50 vuotta sitten ei ollut tietokoneita ja hallinto oli kuitenkin paljon kevyempää kuin nykyään.

      Poista
    3. "Tai mikä vaikutus on sillä, että olemme rahaliiton jäsen ja muut Pohjoismaat eivät ole?"
      Asia näyttää olevan tabu globalistikommarien kontrolloimassa valta- eli propagandamediassa.

      Poista
    4. Karusti sanottuna tietokoneista ei ole ollut mitään muuta hyötyä kovia tieteitä ja tiettyjä teollisuusprosesseja lukuunottamatta kuin se että niillä saadaan tuotettua hulluille kontorillifriikeille mikromanageeraajille mieletön määrä dataa jonka pohjalta he sitten oikeuttavat puuttumisensa ihan kaikkeen tässä maailmassa ruohonjuuritasolle saakka. Ennen katsottiin lopussa että paljonko jäi viivan alle, nyt ei mitään päästä edes aloittamaan etteivät nämä kontrollifriikit hyväksy sitä monessa tasossa ja anna mieletöntä määrää toteuttamiskelvottomia täysin ristiriitaisia käskyjä ja ohjeita lukemiensa pohjalta pestäkseen kätensä kaikesta vastuusta. Ja sitten en jotka ennen johtivat toteutusta ja joilla oli siihen budjetti ja resurssit ja valta, ovat nykyään vain raportoijia ja mikromanageroinnin kohteita, valtaa heillä ei ole mihinkään ja sovitut ja pakolliset kustannuksetkin menevät monen tason mikromanageerauksen läpi, antaahan tietokoneet "läpinäkyvyyttä" ja "tilannetietoa". Valitettavasti ne tietokoneet eivät anna ymmärrystä asioista ja syy seuraus suhteista, joka näiltä kontrollifriikeiltä puuttuu täysin. Hommat ei loppupeleissä onnistu nykyisin sen useammin kuin ennenkään, mutta tuottavuus on syöty täysin kun tämän kontrollikoneiston kustannukset vyörytetään projekteille ja sopimuksille ihan täysimääräisinä, siis vaikka niistä ei mitään hyötyä olekaan. Jos joku osa firmojen omistajista haluaa tuollaista mikromanageerausta, maksaisivat sen kustannukset edes sitten omasta pussistaan, harrastukset kun tuppaavat maksamaan. Bisnestä ne eivät ole. :-)

      Poista
    5. Siis Ruotsissa oli pitkään maan tapana ettei asuntolainaa lyhennetty ollenkaan, maksettiin vain korot. Mutta siihen taisi muutama vuosi sitten tulla muutos, kun käsittääkseni elinikäiset asuntolainat kiellettiin.

      Poista
  3. Kuinka paljon tulisi valtion kassaan lisää rahaa, jos esim. säätiöiden verovapaus poistettaisiin? Ei vaan taida onnistua, koska kaikilla puolueilla on omat säätiönsä, jonne hyväveli- ja hyväsiskosysteemillä maan tapaan järjestetään kavereille rahakkaita työpaikkoja. Sitran voisi kyllä lopettaa kokonaan ja pienentää puoluetukia sekä torpata kansanedustajien matkat ulkomaille, jotka eivät millään tavalla liity viran hoitoon. Työtä tekevien taakkaa pitäisi keventää perkaamalla sosiaalitukien viidakkoa, joka mahdollistaa nuorten ja terveiden ihmisten työstä vapaan elämäntavan. Tässä muutamia säästöehdotuksia; ei pitäisi heti mennä ensimmäiseksi veronmaksajien kukkarolle. Se tie on nyt kuljettu loppuun. Kansalaisten varallisuus Suomessa on Portugalin ja Kreikan tasoa, eikä uusia yrityksiä sekä työllisyyden ja talouden kasvua korkean verotuksen ja vapaamatkustajien määrän lisääntymisen takia tapahdu. Hyvinvointivaltio ja avoimet rajat on toimimaton yhtälö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitit, että "ei pitäisi heti mennä ensimmäiseksi veronmaksajien kukkarolle."

      Tästä huolimatta aloitit kirjoituksen, että pitäisi lisätä verotusta, tällä kertaa säätiöiden.

      Minulle on yks hailee vaikka säätiöitä verotettaisiin mutta pitäisikö koko Suomessa ajatusmallia muuttaa?

      Ei aina ratkaista ongelmaa lisäämällä verotusta - koska se tappaa kaiken yrittelijäisyyden.
      Vaan kokeiltaisiin toisin päin, lasketaan veroja ja seurataan tuloksia - tiedä vaikka sillä olisi positiivinen vaikutus, jos ihmiselle jäisi käteen enemmän omasta palkasta tai yritystoiminnasta. Eli yrittelijäisyys lisääntyisi
      Toki silloin verottajan, valtion, kuntien ja kirkon pitää karsia menojaan ainakin aluksi kunnes tulosta alkaa tulla yllä epäilen. Vähemmällä verotuksella parempi tulos?

      Poista
    2. Olen samaa mieltä kanssasi verotuksesta, joka todellakin pitäisi rukata parempaan malliin. Säätiöistä sen verran, että niissä ei ainakaan ole kysymys mistään yritteliäisyydestä. Palkka tulee tilille säännöllisesti, vaikka ei mitään mainittavaa saisikaan aikaan. Sama koskee Yleä, Postia, Alkoa ym. valtionyhtiöitä, joiden johtajat ovat niin runsaskätisesti palkattuja bonuksineen, että hirvittää. Vastuu on olematon ja senttiäkään omaa rahaa ei ole liossa.

      Poista
    3. Kyllä poliittis-ideologiset verotukselliset privilegiot voidaan poistaa verotuksen tasa-arvoistamiseksi ilman että sitä pidetään himoverottamisena. Niitä niillekin asetettuja veroja voidaan sitten pienentää samalla kuin kaikkia muitakin vastaavia. Meillä on melkoinen poliittisilla syillä rakennettu epätasa-arvo verotuksessa perintönä muinaisista lehmänkaupoista joilla ei ole enää mitään tekemistä tämän päivän todellisuuden kanssa. Sattuuhan se niihin jotka ovat moisista eduista tottuneet nauttimaan, mutta eivätköhän he ole tämän verottomuutensa avulla ole jo onnistuneet keräämään tarpeeksi omaisuutta, enemmän kuin ne jotka ovat joutuneet veronsa maksamaan.

      Poista
  4. Tässähän tulee heti mieleen se minkä takia Antti Lindman haluaa hallituksen kaatuvan vaikka heti, koska hän pelkää että tapahtuu samalla tavalla, kun Argentiinassa. Nämä leikkaustoimet alkavatkin hiljalleen tehota ja tässä on kaksi vuotta vielä aikaa seuraaviin eduskuntavaaleihin.

    VastaaPoista
  5. Ympäristöä tutkivat laitokset?

    VastaaPoista
  6. Onkohan sellaista tutkimusta / laskelmaan olemassa, että kumpi on tehokkaampi työllistä: palkansaaja, jolle jäisi verojen jälkeen 200€ enemmän kuussa kulutukseen vai valtio ja kunnat, joiden verokassaan tämä 100€ menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis työllistäjä ja 100€ molemmissa tapauksissa.

      Poista
  7. Perussyy kurjuuteen on rahaeliitti, joka luo rahaa tyhjästä ja antaa sitä lainaksi hallintolampaille perien korkoina työllä tehtyä oikeaa rahaa. Tässäpä sitten kitistään paisuvia korkomenoja, kun pitäisi romuttaa koko bangsterien pyörittämä velkaorjuusjärjestelmä.

    VastaaPoista
  8. Erimieltä arvo Professorin kanssa, Suomi tarvitsee täydellisen uudelleen käynnistämisen! Kansalaiset ovat unohtaneet hyvinvointivaltio aatteen, heikoista pidetään huolta! Se ei siis tarkoita nykymenon mukaista toimintaa, missä pyritään syömään kuormasta mahdollisimman paljon. Poliittiset puolueet ovat toimineet rikollisesti jakaessaan kaikkea hyvää kaikilla ja veronmaksajien kustannuksella!
    Tavoitteena pitäisi olla Hyvinvointivaltio valheesta luopuminen ja siirtyminen Hyvintekemisenvaltioon, missä velvollisuudet tulee ennen oikeuksia!
    Alla listaa Suomen kuntoon saamiseksi!
    -kehitysapu nollaan
    - kaikkituet kansalaisperusteiseksi
    - virkamies armeijan puolittaminen 750 000:sta 350 000:een
    - kaikki tuet uudelleen hakuun ja 10% prosentin vuosittainen tasonlasku, kunnes ollaan vähintään 50:ssä prossassa lähtötasosta
    - Sotehimmeli uusiksi, yksi maan kattava hallintosote joka virtaviivaistaa, digitoi, poistaa päällekkäisyydet, prosessit ja hankkinnat kuntoon
    - yliopistollisten keskussairaaloiden ympärille viisi hoitosotea
    - Ammattijohto, lääkärit pois johtotehtävistä, kaikki siirretään tekemään asiantuntijoina kliinistä työtä, sama hoitajilla.
    Maahanmuutto täysin työpaikka sidonnaiseksi, kansalaisuuden saa vasta kymmenen vuoden jälkeen, kun verot on maksettu tiettyyn tasoon asti joka vuodelta.
    - Perintöverot pois
    - Työn verotuksen alentaminen, siirtyminen tasa veroon.
    - Siirtyminen suoraan kansanvaltaa, poliittisten puolueiden valta alas
    Eläkejärjestelmän uudistaminen niin, että ihmiset omistavat suoraan maksamansa eläkevarat, vaikka yhtiöt hallinnoisivat niitä
    Listaa on helppo jatkaa, olkaa hyvä!


    VastaaPoista
  9. Kysymys eliittijohtajia kohtaan, noiden palkka ei ole tästä maailmasta, noiden palkkaa pitää laskea 80% nykyisestä, vai kuulostaako esimerkiksi kelajohtajan palkka olevan sopiva, 20.000€ kuukaudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylen toimitusjohtajan Ylä-Anttila sai verotietojen mukaan vuonna 2023 ansiotuloja 326 000 euroa.
      Eli 27 167 €/kk.
      Millä perusteella, millä kyvyillä?

      Poista
    2. Onhan hän sentään ylioppilas ja WEF-koulutuksen käynyt. Kumpi painaa enemmän?

      Poista
    3. Sitä paitsi hän kuuluu harvainvaltaista maailmanhallitusta tavoitteenaan pitävien Rockefellerien Trilateraaliseen komissioon: www.trilateral.org/?s=Merja+Yl%C3%A4-Anttila

      Poista
    4. https://www.trilateral.org/people/merja-yla-anttila/

      Poista
    5. Lawrence Patton McDonald (April 1, 1935 – September 1, 1983) was an American politician and a member of the United States House of Representatives:
      "The drive of the Rockefellers and their allies is to create a one-world government, combining super-capitalism and Communism under the same tent, all under their control ... Do I mean conspiracy? Yes I do. I am convinced there is such a plot, international in scope, generations old in planning, and incredibly evil in intent. "
      eli
      Rockefellerien ja heidän liittolaistensa pyrkimyksenä on luoda yhden maailman hallitus, jossa superkapitalismi ja kommunismi yhdistyvät saman teltan alle, ja kaikki on heidän hallinnassaan.... Tarkoitanko salaliittoa? Kyllä tarkoitan. Olen vakuuttunut siitä, että tällainen salaliitto on olemassa, kansainvälinen, sukupolvia vanha suunnitelma ja uskomattoman paha aikomus.

      Poista
    6. "...maailman hallitus, jossa superkapitalismi ja kommunismi yhdistyvät saman teltan alle, ja kaikki on heidän hallinnassaan...."
      Tuo Rockefellerien sanoiksi puettu tavoite antaa täyden syyn puhua globalisti-KOMMUNISTEISTA, eikä pelkästään globalisteista.

      Poista
  10. Javier Milei todisti taas kerran oikeaksi, että markkinatalous on tehokkain köyhyyden poistaja.
    -Tuumailija

    VastaaPoista
  11. Huumekauppa, viihde ja asekauppa taitavat olla talouskasvun tämänhetkiset vahvat alueet, ja noita käsitekategorioita vähän venyttämällä kaikki numeerinen kasvu voidaan kuvata ja selittää.

    Numeerinen mittaaminenhan on sitä, että "rahaan" kuuluvaa, pohjimmioltaan uskonnollislaatuista kaikkivoipaisuuskuvitelmaa, kirjataan eri tileille, eikä kukaan, ehkä tämä täytyy toistaa: ei kukaan oikeasti näe todellisia rahavirtoja, jotka kuitenkin lopulta määräävät kaiken. Talous on kuin se tehokkaasti ajattelevien ja hyväpalkkaisten insinöörien suunnittelema lentokone, jota huumeilla itsensä vireessä pitävä kapteeni lentää ja joka jossain vaiheessa kuitenkin taivaalta putoaa -- mutta konkurssissa nollautuneita summia ei kukaan noteeraa, vaan seuraava vuoro lähtee taas ajallaan.

    Pidetään linnanjuhlia ja venlagaaloja, ja talous- ja kulttuurihörhöt pukevat parasta päälleen. Mutta vaikka kakku on päältä kaunis -- ja todistelee oman oikeudenmukaisuutensa lähettämällä kehitysvammaisten orkesterin Eurolennolle -- maailman todelliset ongelmat eivät häviä, ja yhä useampi lentokone putoaa taivaalta.

    VastaaPoista
  12. Monet merkit Argentiinasta todella näyttävät nyt hyvältä, mutta tälläiset tapahtumat voivat olla kuin ensimmäinen kilometri, 10 km kilpailussa tai maratonissa. Inflaatio on tippunut, mutta kuitenkin sähkön,- ja kaasun hinta on noussut 430 %.
    Esimerkiksi vuokrasääntelyn purku on tiputtanut vuokria 40 %, katsotaan kuinka käy. Suomesta vuokrasääntelystä luovuttiin vajaat 30 vuotta sitten, ja vuokrat ovat nousseet paikkakunnasta vähän riippuen 300 - 450 %.

    VastaaPoista
  13. Yhteiskuntien, kuten Ruotsin tai Suomen, tilannetta parantaisi huomattavasti mikäli meillä ei olisi turhia menoeriä kuten tänne haalitut turvapaikanhakijat sekä jatkuva terrorismi kuten tässä esimerkissä:

    IS tänään

    Kaksi räjähdystä Tukholmassa

    Ensimmäinen räjähdys tapahtui kello 3.40 Segeltorpissa Etelä-Tukholmassa. Tuntia myöhemmin pelastuslaitos sai ilmoituksen toisesta räjähdyksestä.

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010972594.html

    Artikkelista poimittua

    Etelä-Tukholmassa tapahtui lauantaina aamuyöllä kaksi räjähdystä.

    Ruotsin pelastuslaitos sai tiedon ensimmäisestä räjähdyksestä kello 3.40. Räjähdys tapahtui Segeltorpissa Etelä-Tukholmassa.
    – Kyseessä oli pieni räjähdys rivitalossa. Luultavasti jonkinlainen paukkupommi rikkoi siellä ikkunat, kertoo hätäkeskuspäivystäjä Anders Sessler Aftonbladetille.

    Räjähdystä epäillään ilkivallaksi.

    Vain noin tuntia myöhemmin räjähti jälleen, tällä kertaa pahemmin. Kello 4.22, pelastuslaitos sai ilmoituksen toisesta räjähdyksestä. Räjähdys tapahtui Johanneshovissa Etelä-Tukholmassa.
    Tällä kertaa kävi pahemmin. Räjähdys tapahtui kerrostalossa, siitä aiheutui pahoja aineellisia vahinkoja ja kaksi ihmistä loukkaantui.

    Expressenin paikalla olleen valokuvaajan mukaan räjähdys hajotti ainakin 60 ikkunaa. Myös lähellä olevat talot kärsivät vahinkoja.

    VastaaPoista
  14. Paavo pisti vähän paremmaksi. Hän listasi yhteensä kuusi räjäytystä Tukholman alueella. Osa käsikranaateilla tehtyjä.

    Mitä tästä opimme?

    PT-media 19.1.2025

    Tukholman alueella useita pommi-iskuja kuluvan viikon aikana

    https://pt-media.org/2025/01/19/tukholman-alueella-useita-pommi-iskuja-kuluvan-viikon-aikana/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti ne räjähdykset eivät kuulu Suomeen asti, että viher- ja varsinaiset kommaritkin peitenimellä "vasemmistoliitto" entisen SKDL:n tapaan kuulisivat, mitä heidän lemmikkinsä, "kunniakansalaiset" puuhaavat Ruotsissa.

      Poista
  15. Hesarin faktantarkistajat ovat omaa luokkaansa.
    Nimittäin Piia Elosen jutussa kerrotaan, että 60% Suomen metsistä poltetaan energiaksi, ja muutamia sivuja myöhemmin Anssi Miettisen kolumnissa sanotaan, että luku on 20%.
    Pitäisikö tällaisen lehden tietoihin luottaa. Eivätkö ne itse lue noita tekeleitään.

    VastaaPoista
  16. Totta kai suomi seuraa Argentiinan jalanjäljissä, siellähän on se Colonia Finlandiakin.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!