Esimerkki on annettu, mutta seuraako Suomi?

Suomen valtion sunnitellusta budjetista vuodelle 2025 on velkarahaa yli neljätoista prosenttia. Eli joka seitsemäs valtion käyttämä euro on otettu velaksi ja maksettava ennemmin tai myöhemmin takaisin.

Samaan aikaan suomalaisten työntekijöiden tuloista verotetaan reilusti yli 40 prosenttia. Ja sen ihmisten työntekemisen motivaatiota vähentävä progressio on niin korkea, että marginaalivero ylittää 50 prosentin rajan - jolloin työntekijälle jää alle puolet lisätulosta - 58 000 euron vuosituloista ja jo 19 000 euron ansiotasolla verokarhu vie lisätyön palkasta peräti kolmanneksen.

En tässä kiistä sitä, etteikö näistä rahoista suurinta osaa käytettäisi hyviin asioihin. Mutta totean kuitenkin, että näitä hyviä asioita - ja usein vähän vähemmänkin hyviä - on suomalaisten työntekijöiden kannettavaksi aivan liikaa. Ja lisäksi budjettiin sisältyy myös vähemmän hyviä asioita, hyvinkin mainitsemani velkarahoitteinen neljätoista prosenttia.

Siksi oli mielenkiintoista lukea Verkkouutisten juttu, jossa oli kattava yhteenveto Argentiinan talouden muutoksesta Javier Milein valtaannousun jälkeen. Olen myös itse kirjoittanut aiheesta aiemmin, joten en kommentoi sitä sen enempää kuin suosittelemalla teille - arvoisat lukijani - artikkelin lukemista.

Sen sijaan haluan tuoda esille pari suomalaiseen politiikkaan ja yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyvää seikkaa, joihin artikkeli tarjoaa lisävalaistusta. Niistä ensimmäinen on suomalaisen vasemmiston taholta - ja lisäksi Yleisradion toimituksessa - esille nostettu väite argentiinalaisten suistumisesta kurjuuteen Milein tekemien rajujen julkisen talouden leikkausten jälkeen. 

Verkkouutisten jutussa kuitenkin kerrotaan, että Milein uudistusten jälkeen kuluneen vuoden aikana argentiinalaisten keskipalkat ovat lähes kaksinkertaistuneet, maan työttömyysaste on laskenut seitsemän prosentin tuntumaan sekä vuokra-asuntojen tarjonta on kasvanut 170 prosenttia ja vuokrakustannukset laskeneet 40 prosenttia. Minusta nämä tiedot asettavat vasemmistolaisten väitteen vähintäänkin kyseenalaiseksi. Etenkin, kun Argentiinan taloudelle povataan ensi vuodeksi peräti viiden prosentin kasvua.

* * *

Siksi kysyn, että eikö tämä kaikki osoita sitä, että ylipöhöttyneen julkisen talouden ja yhteiskunnallisen sääntelyn leikkaaminen - vaikka kirpaiseekin lyhyellä aikavälillä - on loppujen lopuksi hyväksi myös kaikkein köyhimmille? Onhan Argentiinassa sentään toimittu ihan toisenlaisessa mittakaavassa kuin Suomessa on edes suunniteltu: julkisesta taloudesta leikattiin 30 prosenttia sisältäen 30 000 valtion työntekijän irtisanomisen, energia- ja liikennetukien leikaamisen, julkisten töiden keskeyttämisen ja valtion palkkojen sekä eläkkeiden pienentäminen. 

En silti sano, että Suomessa pitäisi tehdä yhtä rajuja muutoksia, sillä eihän meidän taloutemmekaan ole samanlaisessa kriisissä kuin Argentiinassa oli Milein astuessa valtaan. Sen sijaan haluaisin myös poliittisen vasemmiston ja heidän kannattajiensa pysähtyvän hetkeksi miettimään edelle kirjoittamaani ja ymmärtämään, että myös meidän julkisesta sektoristamme voidaan - ja kannattaa - varmasti leikata paljonkin. 

Enkä tarkoita esimerkiksi hyvinvointipalveluiden suorittavaa työtä tekevien ihmisen käsiä vaan niiden hallintoa ja byrokratiaa. Enkä tarkoita edes julkisten alojen työntekijöiden palkkojen laskemista, mutta ehkä niiden korottamista voisi kuitenkin rajoittaa, kunnes palkkajohtajuus siirtyisi valtion hommista Suomen talouden viime kädessä rahoittavalle yksityiselle sektorille. Enkä panisi pahakseni, jos valtion tarjoamista tuista mitä erilaisimmille valtionhallinnon ulkopuolisille toimijoille - kuten kansalaisjärjestöille, yrityksille, kehitysmaille ja puolueille - leikattaisiin leijonanosa.

Lisäksi pitäisi katsoa valtion ja varmasti kuntienkin virastojen hallintorakenteita. Ne ovat viime vuosina kasvaneet kuin pullataikina ja tarjoavat siksi erinomaisia leikkaus- eli tehostamiskohteita, joita karsimalla säästyy sekä rahaa että vapautuu työntekijöitä käytettäväksi yksityiselle sektorille.

Esimerkiksi tutkimuslaitoksilla oli johtonaan vielä viime vuosituhannen lopulla tyypillisesti pää- tai ylijohtaja ja hänen apunaan tutkimus- ja hallintojohtaja sekä sihteeri, mutta nykyisin hyvinkin kukkea ja monitasoinen johtamisapparaatti (esimerkki ja toinen) ja sen rakentama byrokratia. Ja vielä paljon paremmaksi pantiin terveydenhuollossa, jossa hyvinvointialueet toivat aiempaan verrattuna yhden uuden hallintotason, paljon johtajia ja - kuin kukkaseksi kakkuun - poliitikoille uuden temmellyskentän. 

Näin ollen valtion budjetin sopeuttamisen ei pitäisi olla kovin vaikeaa edes poliitikoille. Ja siksi nykyisen - niin sanotun porvarihallituksen - voisi olettaa tarttuvan tähän tehtävään selvästi pontevammin kuin se on tähän mennessä tehnyt. Etenkin kun Argentiinan ekonomistipresidentti on osoittanut sillä tavalla saavutettavan erinomaisia tuloksia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta
Mistä 274 000 euron keinu ja Ylen monimuotoisuuspuuhat kertovat?
Hallinto vai hoito - terveydenhuolto hölmöjen käsissä