Tähän liittyen oli mielenkiintoista lukea siitä, kuinka peräti 141 miljoonaa ihmistä on vaarassa joutua äärimmäiseen köyhyyteen Venäjän ja Ukrainan sodan pahentaman energiakriisin seurauksena. Tähän lopputulokseen päätyivät hollantilaiset tutkijat arvioidessaan mallien avulla kivihiilen, öljyn ja maakaasun hintojen vaikutusta kotitalouksiin 116 eri maassa.
Tutkijat tarkastelivat sekä suorien kustannusten kasvua - kuinka paljon kotitalouden polttoainelasku kasvoi - että epäsuorien kustannusten nousua. Eli kuinka paljon ylimääräistä rahaa jouduttiin käyttämään tavaroihin ja palveluihin.
Analyysi osoitti, että maailmanlaajuiset energiakustannukset kotitaloutta kohden kasvaisivat 62,6-112,9 %, mikä vastaa kotitalouden kulutuksen 2,7-4,8 %:n nousua, josta suuri osa johtui epäsuorista kustannuksista ja oli pääasiassa seurausta raakaöljyn ja öljytuotteiden kohoavista hinnoista.
Tutkijoiden mukaan tämä kriisi osoittaa, että riippuvuus fossiilisista polttoaineista lisää energiaturvallisuusriskiä. Siihen he eivät kuitenkaan ottaneet kantaa, minkälaisia riskejä liittyy vihreiden energiamuotojen käyttämiseen.
Normaalilla maalaisjärjellä ajatellen lienee kuitenkin selvää, että mitä monipuolisempi energiantuotantovalikoima kullakin valtiolla on käytössään, sitä pienempi vaikutus yksittäisten energiamuodon kriisillä on sen asukkaiden elämään ja vaurauteen. Samoin on selvää, että mitä korkeampi energiavaraisuus eri mailla on, sitä vähemmän niissä elävillä ihmisillä on syytä huoleen energian loppumisesta tai kallistumisesta.
Siksi on hyvä, että Suomessa energiaa tuotetaan monilla eri tavoilla. Fossiilisen tuontitavaran lisäksi käytössä on puuta, ydinvoimaa, vesivoimaa ja tuulivoimaa. Ja Olkiluodon ydinvoimalan lopulta käynnistyessä saavuttanemme lopulta myös keskimääräisen energiaomavaraisuuden, joskin kasvava tuulienergian osuus saattaa myöhemminkin aiheuttaa ajoittaisia tuontitarpeita etenkin talvien kylminä pakkasjaksoina.
Kaiken kaikkiaan Suomi ja me suomalaiset voimme suhtautua varsin rauhassa omaan energiatulevaisuuteemme. Kunhan vain pidämme huolen, että energiantuotantoomme liittyvät päätökset pysyvät omissa käsissämme.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Virheellistä argumentointia
Vihreä metsäpolitiikka menee metsään
USA luottaa fossiilisen energian halpuutukseen vihreässä siirtymässä
Virheellistä argumentointia
Vihreä metsäpolitiikka menee metsään
USA luottaa fossiilisen energian halpuutukseen vihreässä siirtymässä
