Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste katujengit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste katujengit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. marraskuuta 2025

Onnea Keski-Suomen poliisille konnajahdissa!

Kirjoitin eilen siitä, kuinka suomalaismediat johtavat suomalaisia harhaan ulkomaalaistaustaisiin liittyvissä rikosuutisissa. Siksi oli ilahduttavaa huomata Uutissuomalainen julkaisseen täksi aamuksi erittäin asiallisella tavalla kirjoitetun rikosuutisen. Sen mukaan "Jyväskylän keskustassa noin kymmenen hengen ulkomaalaistaustaisista nuorista koostunut ryhmä lähti alaikäisen asianomistajan perään" ryöstääkseen tämän.

Tarkoitan asiallisuudella sitä, ettei lukijan tarvitse arvailla, onko kyse kasvatus- vai maahanmuuttopoliittisesta virheestä. Sen sijaan hän ymmärtää, että poliittinen vastuu tapahtuneesta kuuluu niille puolueille ja poliitikoille, jotka ovat olleet ajamassa Suomea Ruotsin tielle. 

Uutisen loppupuolella mainitaan myös, että virkavallalla on hyvä käsitys siitä, ketä tähän myös muita samankaltaisia rikoksia tehneeseen noin kymmenen hengen maahanmuuttajaryhmään kuuluu, joten sen aiheuttamat ongelmat siirtynevät lähiaikoina pois päiväjärjestyksestä. Tässä auttaa se, että –  rikoskomisario Eeva-Maria Tahvanaisen mukaan – "Sisä-Suomen poliisilla on täysin uusi katurikollisuuden torjuntaan keskittynyt toiminto, joka ottaa katurikollisuuteen liittyvät tapaukset hoitoonsa".

Kiitän sisäsuomalaisia tästä panostuksesta ja toivotan Keski-Suomen poliisille – tyytyväisenä täällä näppäimistön takana – paljon onnea ja menestystä väkivaltarikollisten jahtaamisessa! Sekä lisäksi Suomea johtaville ministereille ja kansanedustajille tosiasioiden tunnustamista ja terveen järjen käyttöä silloin, kun tehdään maahanmuuttopoliittisia päätöksiä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!