Helsinki tuottaa asukkailleen sutta ja sekundaa – ilman huolta huomisesta

Helsingin Laajasalo näyttäisi olevan eräänlainen pääkaupunkimme päättäjien leikkipaikka tai koelaitos. Siellä on muun muassa muutettu erinomaisesti toimivien eritasoliittymien kautta liikennettä palveleva läpiajotie liikennettä seisottavaksi kaupunkibulevardiksi. Koululaisia on puolestaan ohjattu ja ohjataan jatkossakin kauppojen tarjoaminen pikaruokien kuluttajiksi lisäämällä syömättä jääviä kasvisruokia oppilaiden lounaslistalle.

Sinne on myös rakennettu niin sanottu miljardisilta, jossa ei voi ajaa autolla – eikä sitä taida alkaa käyttää edes kovin moni jalankulkija tai pyöräilijäkään, koska ensin olisi ajettava korkea ylämäki, koska sillan alituskorkeus vesiliikenteelle on peräti 20 metriä ja pituus yli 1,2 kilometriä. Ja sen jälkeen olisi vielä tultava jarrutellen samanmoinen alamäki.

* * *

Tämän päivän uutinen kertoi edellisten tapausten jatkoksi, että Helsingin kaupungin kokonaan omistaman asuntofirman – Hekan – Laajasaloon rakentamaan taloon on tullu pienoinen lapsus. Sen seurauksena talossa on ovia, joiden kynnys on yli kaksi metriä maanpinnan yläpuolella, joten niitä ei voi ottaa käyttöön. 

Edesmennyt presidentti Urho Kekkonen olisi tämän kaiken seurauksena epäilemättä kutsunut pääkaupunkimme päättäjiä ja virkamiehiä saatanan tunareiksi. Eikä hän tietenkään edelle kirjoittamieni tosiasioiden valossa olisi ollut millään tavalla väärässä – perimmäinen syy ovien väärään korkeuteen on nimittäin se, ettei kaupunki malttanut odottaa rakentamisen aloittamista niin pitkään, että sen itse tekemien katutöiden suunnittelu olisi tuottanut tiedon maanpinnan korkeudesta.

Epäilen, että jos kyse olisi yksityisestä yrityksestä, saisi aika moni henkilö – niin suorittavasta kuin johtoportaastakin – lähteä etsimään muita töitä. Ainakin asiasta vastaava johtaja – kuten vaikka yrityksen rakennustoiminnasta vastaava henkilö – olisi saanut lähteä.

Helsingin kyseessä ollessa tällaisesta ei tietenkään ole ollut edes puhetta, vaan jopa rakentamisesta vastaava apulaispormestari Johanna Laisaari (sd) voi nukkua yönsä aivan rauhassa. Eikä muillakaan tunareilla ole mitään estettä jatkaa nykyisissä töissään tekemässä lisää sutta ja sekundaa pääkaupunkimme veronmaksajien piikkiin ja kiusaksi.

Päivän aiempi merkintä:
Vesa Kanniaisen lista kannattaisi sisällyttää Euroopan maahanmuuttopolittisiin ohjelmiin

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin Hernesaaresta halutaan väestönsekoittamo

Helsinkiläisille lapsille ja nuorille vain kolme liharuokaa kahdessa viikossa?

Eristäytyvä pääkaupunki

Riikka Purra jakaa ihmisiä ikäluokkien mukaan

Uutissuomalainen teki kyselytutkimuksen puoluejohtajien onnistumisesta. Kärkisijat menivät siinä odotetusti oppositiojohtajille järjestyksessä Antti Lindtman (sd), Minja Koskela (vas) ja Antti Kaikkonen (kepu). 

Kirjoitin odotetusti siksi, että oppositiossa ollaan vailla vastuuta, joten kansaa on paljon helpompi miellyttää kuin vastuullisessa hallituksessa. Tässä yhteydessä sana "vastuullinen" on oleellinen, sillä olihan edellisen pääministerin, Sanna Marinin (sd), suosio kansan parissa aivan huikea - mutta hänen hallituksensapa ei toiminutkaan vastuullisesti. 

Tässä suhteessa raskain taakka on näkyvimmillä hallituksen jäsenillä eli pää- ja valtiovarainministerillä. Heistä Petteri Orpo (kok) pärjäsi Riikka Purraa (ps) selvästi paremmin ja onnistui sentään voittamaan pahasti epäonnistuneen Sofia Virran (vihr).

Näistä kahdesta Purran tilanne oli varsin valaiseva, sillä häntä piti onnistuneimpana puheenjohtajana lähinnä keski-ikäinen ja vanhempi väestö. Sen sijaan alle 40-vuotiaiden - ja erityisesti kolmekymppistä nuorempien - parissa vain aniharva katsoi hänen katsoi onnistuneen puheenjohtajana.

Tämä on sikäli mielenkiintoista, että valtiontalouden tasapainoon saattamisesta - mihin Purra pyrkii hallituksessa ja siten myös puolueensa puheenjohtajana - hyötyisivät ennen kaikkea nuorimmat suomalaiset, joilla on edessään vielä pitkä työura. Ilmeisesti tämä logiikka ei kuitenkaan avaudu nuorille tai nuorehkoille suomalaisille. Sen sijaan yli nelikymppiset suomalaiset näyttäisivät arvostavan hänen työtään.

Toinen mielenkiintoinen piirre Uutissuomalaisen kyselyssä oli se, että kaikkien puheenjohtajien kohdalla heitä parhaiten onnistuneena pitäneet olivat oman puolueen väkeä. Toisin sanoen suomalaiset eivät osaa tai halua erottaa toisistaan puoluejohtajien onnistumista oman puolueen vetäjinä näiden poliittisista linjauksista. 

Tämä tukee edelle kuvaamaani analyysiä poliittisen vastuun vaikutuksesta Riikka Purran alhaiseen suosioon. Häntä lienee arvioitu enemmän yleispolitiikan kuin puolueen johtamisen kannalta eli ihmisten vastauksiin ovat vaikuttaneet muutkin seikat, kuin varsinainen kysymyksen sisältö/tarkoitus. Mutta tämänhän te - arvoisat lukijani - jo tiesittekin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Paljastava näytelmä
Riikka Purraa harmittaa juuri nyt kuin pientä eläintä

Krista Kiurun tapauksesta

Lehtitietojen mukaan kansanedustaja ja valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd) on tehnyt eduskunnassa kaikkensa jarruttaakseen hallituksen uudistuksia sosiaali- ja terveydenhoidon alalla. Näiden toimien seurauksena hänen puoluetoverinsa Ville Merinen jäi aiemmin sairauslomalle ja sen jälkeen myös muilta Kiurun johtaman valiokunnan jäseniltä on kuultu valituksia hänen toimintatavoistaan. Ja jopa syytös työpaikkakiusaamisesta.

Kiurun poliittisiin toimintatapoihin on liittynyt myös se, että kansanedustaja Martin Paasin (kok) ja Aino-Kaisa Pekosen (vas) välille syntyi sanaharkkaa, jonka seurauksena Helsingin sanomat käytti tilannetta hyväkseen käynnistämällä ensin mainittua kohtaan ajojahdin. Näin siitä huolimatta, että Paasi oli heti pahoitellut Pekosen hermostuttaneita sanojaan.

Nämä tosiasiat Kiurun poliittisista toimintatavoista eivät muutu miksikään siitä, että tämä joutui eilen iltapäivällä neljän aikaan väkivallan kohteeksi helsinkiläisessä puistossa. Mutta eivät ne tee siitä myöskään millään lailla hyväksyttävää: väkivalta on - itsepuolustus pois lukien - aina tuomittavaa riippumatta siitä, onko sillä poliittinen tai jokin muu motiivi. Näin myös tässä tapauksessa.

Tätä kirjoitettaessa lyöjää ei ole - hyvistä tuntomerkeistä huolimatta - saatu kiinni, emmekä siksi tiedä mikä oli hänen motiivinsa. Kyse saattoi tietenkin olla poliittisesti motivoituneesta teosta, kuten yleisesti näytetään uskottavan, mutta tapahtumapaikka - Kaisaniemen puisto - oli sellainen, että lyöjä saattoi yhtä hyvin olla myös huumeista, viinasta tai molemmista sekaisin oleva henkilö, jonka uhri valikoitui sattumanvaraisesti. 

Toivoa siis sopii, että poliisi löytää lyöjän ja tämä saa asianmukaisen rangaistuksen teostaan. Siis mikäli kyse oli lievästä pahoinpitelystä sakon tai jos tapahtunut tulkittaisiin tavanomaiseksi pahoinpitelyksi sakon tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Mikäli Kiurun lyöminen tulkittaisiin törkeäksi pahoinpitelyksi, voisi lyöjä saada vankeutta jopa 10 vuotta, mutta sellaisesta ei kai sentään ollut kyse.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydman oikeusmurhan ja Mette Frederiksen väkivallan uhriksi
Sofia Virta ei hätkähdä bussinkuljettajan puukotusta
60 prosenttia suomalaisista pelkää katuväkivaltaa

Onnistuuko Antti Kaikkonen luomaan Keskustan nahan uudelleen

Keskusta vaihtoi puheenjohtajansa ja siirtyi jälleen miehiseen valtaan. Uusi johtotähti, Antti Kaikkonen on aiemminkin toiminut johtotehtävissä, sillä toimiessaan Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajana hän korruptoitui jakaen vaalitukirahaa itselleen kunta-, eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa.

Sen seurauksena Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Kaikkosen viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen luottamusaseman väärinkäytöstä. Ja nyt hän siis pyrkii perinteikkään eduskuntapuolueen puheenjohtajana saamaan kansan luottamuksen johtaakseen koko Suomea. 

Tässä tehtävässä häneltä odotetaan tupailloissa ennen kaikkea Maalaisliiton perillisen nostamista jälleen suurten puolueiden joukkoon. Tehtävä on kuitenkin vaikea, sillä viime vuosien aikana Keskustan kannalta turhan monet syvän maaseudun miehet ovat tykästyneet Perussuomalaisiin ja osa kuvittelee edelleen, että poliittisella vasemmistolla olisi syrjäkulmille jotain annettavaa. 

Toivoa Kaikkoselle ja hänen puolueelleen antaa kuitenkin se, että eurovaaleissa maalaiset vetivät tukensa pois perussuomalaisilta ehdokkailta ja jäivät vaali-iltana nukkumaan. Siksi Kaikkosen suuri kysymys kuuluukin, että olisivatko he valmiita palaamaan jälleen Keskustan äänestäjiksi. 

Puolueen tilannetta kuvaa kuitenkin parhaiten luonnehdinta, jonka mukaan sillä ei ole oikein minkäänlaista linjaa. Lisäksi maine tahraantui Marinin (sd) hallituksessa, mutta toisaalta nykyisenkään hallituksen politiikka ei oikein jaksa innostaa.

Tämän lausui sanoiksi eräs keskustalainen nuori, jonka mukaan "Keskusta tuntuu olevan tällä hetkellä sekä hallituksen että opposition apupuolueena. Keskustan pitäisi kasvattaa selkärankaa ja olla oma-aloitteisempi. On uskallettava sanoa, että nämä ovat meidän asioitamme ja tällä lailla saa meidän tukemme hallituksen esityksille."

Niin tai näin. Heti ensimmäisissä puheenvuoroissaan Kaikkonen on ilmaissut suhtautuvansa edeltäjäänsä suopeammin yhteistyöhön Perussuomalaisten kanssa. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä, jää nähtäväksi.

Selvää on kuitenkin, että Marinin hallituksen muistojen ja Orpon hallituksen toimien ollessa edelleen äänestäjien mielissä, on Kaikkosen oltava kieli keskellä suuta linjatessaan puolueensa politiikkaa. Seuraavat vuodet osoittavat, onnistuuko hän tässä eli löytämään keskustalle oman poliittisen linjan - tai luomaan sen nahan uudelleen - saamaan sille kannatusta sekä viemään puolueensa osaksi vuoden 2027 vaalien jälkeistä hallitusta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vakaa kallio ja turvallinen tila paljastivat sekä tietämättömyyden että tietoisen valinnan
Minkä peluri luonteelleen voi?
Katoaako hyödyllinen idiootti politiikastamme?

Maailma lankesi Hamasin johdon virittämään ansaan

Gazan sota on pysynyt otsikoissa siitä lähtien kun Hamas teki ilmeisen onnistuneen terrori-iskunsa Israelin puolella. Sen jälkeen Israel teki tiheästi asutulle Gazan kaistalle hyökkäyksen, jonka seurauksena on kuollut valtava määrä siviilihenkilöitä. 

Minun nähdäkseni on päivä päivältä käynyt yhä selvemmäksi, että Pyhän maan tapahtumat ovat noudattaneet palestiinalaisjohtajien suunnitelmia eli Israel ja länsimaat ovat astuneet heidän virittämäänsä ansaan. Alkuperäinen terrori-teko on kadonnut jo kauan sitten maailman uutisvirrasta ja korvautunut medioissa lukemattomilla palestiinalaissiviilien kärsimyksiä kuvaavilla filminpätkillä. 

Näin Hamas on saanut haluamansa eli kaikkialla arabimaailmassa - ja muuallakin kehitysmaissa - "säälipisteitä" keräävää näkyvyyttä samaan aikaan kun Israelia on arvosteltu päivä päivältä yhä rankemmin myös länsimaissa. Siten juuri nyt voi epäröimättä todeta, että Hamas on mediasodassa ainakin 6-0 johdossa suhteessa juutalaisvaltioon. 

Tästä esimerkiksi näyvät parhaillaan Hamasin toivomuksesta käytävät neuvottelut sotatoimien lopettamisesta Gazan kaistaleella ramadanin ajaksi. Myös tämä näyttää pikemminkin julkisuuspolitiikalta kuin vakavalta pyrkimykseltä lopettaa sotatoimet, sillä Hamas voisi tietenkin lopettaa - joka tapauksessa sotilaalliseen tappioon päättyvän sotansa - yksinkertaisesti laskemalla aseensa ja vapauttamalla juutalaiset panttivangit. 

Näin se ei kuitenkaan aio tehdä, vaan on ilmoittanut, että Gazaan voitaisiin saada aselepo 24–48 tunnissa, jos Israel suostuu Hamasin vaatimuksiin.

Väännän rautalangasta: kun sodassa tappiolla oleva osapuoli esittää sotatoimien lopettamiselle vaatimuksia, jotta sen rökittämisestä - ja siitä väistämättä seuraavista palestiinalaissiviilien kärsimyksistä - luovuttaisiin, ei kyse ole muusta kuin julmasta ja raa´asta valtapolitiikasta. Ja sen myötä miljoonaomaisuuksista nauttivien palestiinalaisjohtajien oman aseman pönkittämisestä. 

Itselleni Gazan sodassa hämmästyttävintä onkin ollut maailman johtajien kyvyttömyys nähdä sen todellisia syitä ja tarkoitusperiä. Siis sitä, että palestiinalaisten taloudellinen tilanne koheni vuosikausia kestäneen rauhantilan aikana nopeasti, minkä seurauksena radikaalin Hamasin suosion on täytynyt kääntyä laskuun. Ja samalla riski sen johtajien pankkitileille virtaavan rahavirran loppumisesta on kasvanut päivä päivältä.

Niinpä Gazan alueen positiivinen kehitys täytyi saada pysäytetyksi, joten avuksi otettiin keinoista vanhin eli väkivalta. Se kohdistettiin Israelin puolelle mahdollisimman raakana ja verisenä, jotta vastaisku olisi varmasti äärimmäisen kova ja aiheuttaisi arabien ja muslimien parissa etnis-uskonnollisia patrioottisia tunteita. 

Näin myös tapahtui ja Israel astui Hamasin johtajien virittämään ansaan, jota se ei voinut välttää oikeastaan millään tavalla. Ja palestiinalaisjohtajien asia sai maailmanlaajuista tukea - eikä vain arabien ja muslimien parissa, vaan myös muissa kehitysmaissa ja länsimaiden arvoliberaalin vasemmiston joukossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Gazan hätäapua varten tarvitaan uusi järjestö ja Israelin tuki
Poliittisesti oikeaoppinen blogimerkintä
Pyhän maan joululahja

Alexander Stubb, Suomen presidentti

Suomen kansa äänesti eilen presidentiksi Alexander Stubbin, joka oli vaaleissa Kokoomuksen ehdokkaana. Siksi on tullut aika todeta - edesmenneen Johannes Virolaisen (kepu) sanoin - että "kansanvalta on puhunut, pulinat pois".

Kuten tämän blogin aiempia merkintöjä lukeneet tietävät, ei uusi presidenttimme ollut ensimmäisellä kierroksella minun suosikkini, vaan kannatin häntä toisella kierroksella vain siksi, että vastassa vielä häntä huonompi vaihtoehto. Tämä ei kuitenkaan estä sanomasta seuraavia asioita siitä, mitä Wikipedia kertoo hänestä. 

Yksi. Stubb on entinen koulukiusaaja, mikä on äärimmäisen ikävä asia. Hänen kunniakseen on kuitenkin sanottava, että tässä asiassa hän on ymmärtänyt aikuistuttuaan pyytää anteeksi.

Kaksi. Edelleen saman lähteen mukaan Stubb suoritti alemman korkeakoulututkintonsa USA:ssa erinomaisella tavalla ja palkittiin vuosikurssinsa parhaana miesopiskelijana. Myöhemmin hän opiskeli myös Ranskassa ja Belgiassa sekä teki väitöskirjansa Britanniassa. Tämä kaikki tarjoaa hänelle hyvät lähtökohdat tehtäväänsä Suomen presidenttinä eli ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajana kansainvälisillä "pelikentillä".

Kolme. Stubb on työskennellyt ennen ja jälkeen poliittista uraansa vaativissa työtehtävissä ulkopolitiikan ja tutkimuksen alalla sekä toiminut monenlaisissa kynän käyttämistä vaativissa tehtävissä. Myös tämä on nähtävä eduksi presidentin tehtävää hoidettaessa. 

Neljä. Stubb toi esille negatiivisen näkemyksensä Venäjästä jo tämän vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmmenellä, kun suomalainen nomenklatuura vielä kumarteli lipevästi kohti Moskovaa. Hänellä oli myös positiivinen näkemys Suomen liittymisestä NATO:on. On sanomattakin selvä, että nämä asiat ovat tässä päivässä ilmeisiä ansioita. 

Viisi. Stubb teki lyhyen poliittisen uran, jossa hän toimi monessa suhteessa ansiokkaasti, mutta teki myös pahoja virheitä. Ja onnistui lopulta tuhoamaan kannatuksensa jopa Kokoomuksessa ja katosi sen jälkeen päivän politiikasta takaisin akateemiseen maailmaan - tällä kertaa Italiaan. 

* * *

Edelle kirjoittamani kokoelma ei ole täydellinen eikä sellaiseksi tarkoitettukaan. Tässä tilanteessa - hänen saatuaan valtakirjan Suomen presidentiksi - toivon hänen kuitenkin oppineen virheistään ja pystyvän ammentamaan positiivisia asioita niistä seikoista, jotka ovat olleet menestyksellisiä. 

Ennen kaikkea toivon hänen valtionpäämiehenä huolehtivan siitä, että Suomen ja meidän suomalaisten elämä osana Euroopan Unionia ja NATO:a on elämisen arvoista. Eli tukevan arvojohtajana suomalaisen kulttuurin ja elämänmuodon säilymistä samalla kuitenkin hyödyntäen kansainvälisen talouden mahdollisuuksia sekä turvallisuusrakenteita hyvinvoinnin ja rauhan säilyttämiseksi täällä Pohjantähden alla. 

Sekä ohjaavan - edelleen arvojohtajana - suomalaista sisäpolitiikkaa ja yhteiskuntasuhteita sellaiseen suuntaan, että päätöksiä tehtäisiin tosiasioiden pohjalta ja vältettäisiin haaveisiin tai unelmiin perustuvaa politikointia. Ja ohjaisi tulevia hallituksia käyttämään veronmaksajilta kerättyjä rahoja ennemminkin suomalaisten hyväksi kuin - aiemman lupauksensa mukaisesti - törsäisi ne kehitysmaalaisten gepardihattujen sveitsiläisille pankkitileille.

Toisin sanoen toivon tulevan presidentin nousevan koko kansan johtajaksi, joka yhdistää suomalaiset arvoliberaaleista kansalliskonservatiiveihin. Sekä huolehtii osaltaan siitä, että Suomessa on turvallista ja hyvä elää myös tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kumpi on kumpi silloin, kun Putin ärähtää?
Haavisto ja Stubb: kehitysmaalaiset on asetettava suomalaisten edelle
Halla-ahon raiskaukset, Stubbin kommentit ja Haaviston terroristit

Kumpi on kumpi silloin, kun Putin ärähtää?

Eilen äänestettiin Suomen presidentinvaalin toisen kierroksen ehdokkaista eli vietettiin suomalaisen demokratian suurta juhlaa. Tästä arvoisa lukijani on tietenkin yhtä hyvin perillä kuin minä itsekin ja siksi tällä kertaa lyhyestä virsi kaunis. 

Ihan ensin on todettava, että tämän vaalin merkittävin seuraus - kahden kärkiehdokkaan selviämisen lisäksi - oli se, että suomalaista mediaa pitää onnitella onnistumisesta pyrkimyksessään ohjata poliittisen kentän vasen laita keskittämään äänensä Haavistolle. Ja myöntää itseäni harmittavan, etteivät poliittisen keskiviivan oikealla puolella - vailla tosiasiallisia mahdollisuuksia - olevien ehdokkaiden äänestäjät ymmärtäneet vastataktikoida. 

Tässä suhteessa etenkin Olli Rehniä (kepu) äänestäneet eivät ymmärtäneet asiaa, vaikka vaalitulos oli etenkin Keskustan maaseudulla asuvien arvokonservatiivisten kannattajien osalta suorastaan äärisurkea. Toiselle kierroksellehan selvisivät juuri kaksi arvoiltaan urbaaneinta ja arvoliberaaleinta ehdokasta.

Mutta se siitä. Äänet on laskettu, joten pulinat pois. 

Jatkoon siis menivät Alexander Stubb (kok) ja Pekka Haavisto (vihr), joista ensin mainittu ensimmäisenä ja jälkimmäinen toisena. Tällä tosiasialla voi olla tai olla olematta merkitystä lopputuloksen kannalta. 

Suurin merkitys tulevan presidentin henkilöllisyydelle on kuitenkin ennen toista kierrosta käytävillä keskusteluilla. Siinä onnistuminen on välttämättömyys Haavistolle, ja toisaalta munaami... siis epäonnistumisen välttäminen Stubbille. Näin siksi, että suomalaisista noin 60 prosenttia on poliittisesti oikealla ja vain 40 prosenttia vasemmalla. 

Lisäksi on huomattava, että etenkin Stubbin tulee onnistua motivoimaan itseään toissijaisena ehdokkaana pitävät Halla-ahon, Rehnin, Essayahin, Harkimon ja Aaltolan äänestäjät vaivautumaan vaaliuurnille toisellakin kierroksella. Siksi odotettavissa on myös etenkin perussuomalaisesti ja keskustalaisesti ajattelevien kosiskelua - kuten jo eilisiltana kuultiin Stubbin kehuessaan kaikkia vastaehdokkaitaan. 

Omalta osaltani tyydyn tässä vaiheessa suosittelemaan äänestäjille vain yhtä asiaa. Eli kun te - arvoisat lukijani - harkitsette äänenne antamista, miettikää kumman ehdokkaan uskotte pystyvän johtamaan Suomea paremmin siinä ikävässä tapauksessa, että Venäjä ryhtyisi hankalaksi. Eli kun Putin ärähtää ja uhkaa koko valtiollisen itsenäisyytemme olemassaoloa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Presidentinvaalit ja punainen hallinto
Haavisto ja Stubb: kehitysmaalaiset on asetettava suomalaisten edelle
Haaviston kannatus alamäessä, mutta tuleeko Stubbista presidentti?

Gazan hätäapua varten tarvitaan uusi järjestö ja Israelin tuki

Hamasin terroristit aloittivat kymmenien tuhansien palestiinalaisten hengen vaatineen sodan viime lokakuun 7. päivänä. He tekivät sen kiduttamalla, raiskaamalla, tappamalla ja ottamalla panttivangeiksi israelilaisia ja muita siviilejä musiikkifestivaaleilla. 

Nyt on käynyt ilmi, että Suomenkin rahoittaman YK:n alaisen ja palestiinalaisia tukevan UNRWA:n henkilöstö on mitä todennäköisimmin osallistunut sodan aloittaneeseen verityöhön. Sen seurauksena Suomi on - kuten pitääkin - lopettanut rahoituksensa järjestölle. Samoin ovat tehneet useat muutkin länsimaat.

* * *

Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola Helsingin yliopistosta on kertonut, ettei mikään avustusjärjestö voi toimia ilman kytköksiä tahoon, joka aluetta hallinnoi tai hallitsee. Ja Hamas on hallinnut Gazaa vuodesta 2007 lähtien.

Tätä asemaansa se on käyttänyt väärin monella tavalla. Tässä käsiteltävän kysymyksen kannalta oleellisia ovat olleet unrwalaisiin kohdituvien terrorismisyytösten lisäksi sosiaalisessa mediassa esiintyneet kuvamateriaalin tukemat väitteet (esimerkki, toinen) siitä, kuinka UNRWA:n jakama humanitaarinen apu on toiminut myös Hamasin huoltoreittinä. Ja tukenut siten terroristien taistelua. 

Siksi myös YK:ssa olisi syytä huomata, ettei Hamas enää hallitse Gazaa, vaan Israel on ottanut alueesta suurimman osan sotilaallisen määräysvaltaansa. Ja siksi olisi syytä selvittää, voitaisiinko palestiinalaisille suunnattava hätäapu toimittaa yhteistyössä sen hallinnon kanssa. Sekä perustaa sitä varten uusi järjestö UNRWA:n sijaan.

Uuden järjestön perustamisen tarvetta alleviivaa myös se, että UNRWA:n johtaja on järkyttynyt terrorismin tukemiseen ryhtyneen järjestönsä rahoituksen katkaisemisesta - ainakin - tarkemman tutkinnan ajaksi. Tämä osoittaa, että kyseinen johtaja on kyvytön puolueettoman avustusjärjestön johtamiseen ja tulisi siksi siirtää vähemmän vaativiin tehtäviin. Näin siinäkin tapauksessa, että väitteet unrwalaisten osallistumisesta lokakuun terrorismi-iskuun tai Hamasin huoltoon osoittautuisivat vääriksi.

Joka tapauksessa on hyvä, että Suomen hallitus katkaisi UNRWA:lle suunnatun suomalaisen rahavirran nopeasti. Toivottavasti hallituksessamme ymmärretään myös, että apu voidaan käynnistää uudelleen vasta sitten, kun se voidaan kanavoida alueelle muuten kuin nyt tutkinnassa olevan järjestön kautta - tai UNRWA:an kohdistuneet väitteet ovat osoittautuneet täysin perättömiksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elina Valtoselle osoitettu kirje osoittaa laatijoidensa kyvyttömyyden ymmärtää tosiasioita
Pyhän maan sota alleviivaa Suomen suomalaisena säilyttämisen tärkeyttä
YK:n pääsihteeri valitsi historiallisen alkupisteen

Aivan väärät naiset?

Suurin osa Suomen uuden hallituksen ministereistä on nimetty, sillä vain RKP pihtaa enää koko nimilistaansa, mutta senkin osalta lienee selvää että puolueen kärkinainen ottaa yhden 2,5 pestistään. Lisäksi Kristillisdemokraattien puolikas ministeripesti on vielä avoinna. 

Hallituksen sukupuolijako onkin mielenkiintoinen. Helsingin sanomien julkaiseman kuvalistan perusteella kahdeksan toistaiseksi nimettyä ministeriä on ulkonäkönsä perusteella miehiä. Ja heistäkin neljä on sellaisia, jotka istuvat vallankahvassa vain puolet vaalikaudesta. 

Ulkonäöltään naisen oloisia ministereitä on sen sijaan nimetty - siis laskematta Henrikssonia - jo yksitoista kappaletta, joista kaksi vaihtaa viestikapulaa kesken vaalikauden. Siten tulevassa hallituksessa istuu kerralla vähintään yksitoista nais- ja kuusi miesministeriä. 

Näiden lisäksi ministeriksi pääsee vielä Henriksson ja kaksi muuta henkilöä, joten hallituksessa tulee olemaan miehiä enintään kahdeksan ja naisia vähintään edellä mainittu lukumäärä eli yksitoista. Tuleva hallitus on siten edeltäjänsä tavoin vahvasti naisvaltainen. 

Otin aiheen esille siksi, että en huomannut maamme valtalehdistössä suitsutettavan Petteri Orpon (kok) tulevan hallituksen naisvaltaisuutta. Eikä yksikään otsikko julistanut Perussuomalaisten naisten erityisen vahvaa esiintymistä ministerilistalla. Itse asiassa, en huomannut yhdenkään uutisen edes mainitsevan koko naisasiaa. 

Tämä on tietenkin vähän outoa, koska yleensä naisten osuutta hallituksissamme on aina kommentoitu ja - kuten arvoisa lukijani hyvin muistaa - viime hallituskaudella hallituksen naisvaltaisuutta suorastaan suitsutettiin. Siksi mielessäni heräsi kysymys, että olisikohan nyt sitten päässyt käymään niin, että valtaan ovat pääsemässä lehdistömme toimituskuntien mielestä aivan väärät naiset?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: 
Perussuomalaisten arvojen kannattajille
Kelvollinen hallitusohjelma
Petteri Orpon naisvalinta

Ei niin huonoa poliitikkoa, ettei hänelle tarjottaisi EU:n korkeaa pestiä

Kuten arvoisa lukijani hyvin tietää, on Sanna Marinin pääministeröimän hallituksen loppulasku suomalaiselle yhteiskunnalle järisyttävän raskas. Siitä tuoreimman tiedon saimme lukeaksemme Helsingin sanomista, jonka mukaan tekeillä olevaan lisäbudjettiin on varattu reilu miljardi maamme velkojen korkojen maksuun. 

Siksi oli järkyttävää lukea Maaseudun tulevaisuudesta, että eurooppalaiset demarit haluaisivat Marinista EU-komission seuraavan puheenjohtajan. Siis seuraajan niin ikään kotimaisella poliittisella urallaan kömpelöineen kristillisdemokraattisen Ursula van Leydenin seuraajaksi. 

Tämähän joutui aikanaan Saksan ensimmäisenä naispuolisena puolustusministerinä syytetyksi laittomien konsulttisopimusten tekemisestä McKinsey & Companyn ja Accenturen kanssa. Lisäksi yli 40 prosenttia hänen väitöskirjastaan oli kopioitu muualta. 

EU-demareiden piirissä Marinin asemaa on vain nostanut ravisteleva korruptioskandaali. Siinähän Qatarin valtion epäillään lahjoneen europarlamentaarikkoja, ja yksi neljästä pidätetystä pääepäillystä, sosiaalidemokraattien entinen italialainen europarlamentaarikko on myöntänyt syyllisyytensä. 

Marinin nosto ei sinänsä ole mikään ihme, sillä häntä pidetään parlamentissa - ja muutenkin ulkomailla - poikkeuksellisena poliittisena supertähtenä. Tähän asemaan hän sanotaan nousseen Ukrainaa koskevien lausuntojensa takia, mutta epäilen asiaan olevan osuutta myös hänen poikkeuksellisen edullisella ulkomuodollaan ja sujuvalla sanailullaan. 

Näyttääkin siltä, että juuri EU:n komissio on paikka, johon kelpuutetaan kaikista kelvottomimmat pääministerit. Sinnehän lähti myös ajatusten säyneenjoki Jyrki Katainen johdettuaan vajaan vaalikauden yhtä Suomen historian surkeimmista hallituksista. Ei siis niin huonoa poliitikkoa, ettei hänelle tarjottaisi EU:n korkeaa pestiä

Ikävää tässä rekrytointipolitiikassa on se, ettei EU ole pystynyt kelvottomien johtajiensa ohjaamana nousemaan sellaiseksi USA:n ja Kiinan veroiseksi globaaliksi mahdiksi, johon sillä olisi kaikki edellytykset. Eikä se samasta syystä näyttäisi olevan nousemassa sellaiseksi myöskään tulevaisuudessa.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin virhe
Holtittomasta julkisten varojen käytöstä työmarkkinoiden tervehdyttämiseen
Kataisen ja Stubbin vastuunkannosta

Auttaako oma kokemus johtajana?

Ymmärtämättömyys nykyaikaisesta wokellus-kulttuurista vapautti suomalaisen urheiluhallinnon huippupestin eli Olympiakomitean johtajuuden haettavaksi. Eilen tehtävään valittiin maastohiihdon maailmanmestari ja moninkertainen arvokisamitalisti Matti Heikkinen. 

Asiaa ei oikeastaan tarvitse tässä kommentoida sen kummemmin, koska lehdistö on käsitellyt valinnan varsin kattavasti. Niinpä päätin tehdä tänä aamun jutun, josta voisi sanoa "lyhyestä virsi kaunis". 

Heikkisen valinta on nimittäin sikäli äärimmäisen mielenkiintoinen, että sen seurauksena pääsemme näkemään mihin itse omakohtaisesti huippu-urheilun vaatimukset tunteva ja maailman parhaaksi lajissaan yltänyt henkilö kykenee luotsaamaan suomalaisen olympiaurheilun. Tässä asiassa auttanee vielä sekin, että Heikkinen tunnettiin jo omalla urheilu-urallaan äärimmäisen analyyttisenä ja itseltään paljon vaativana henkilönä. 

Uudessa tehtävässään Heikkistä auttaa lisäksi se, että - kuten yleisurheilun mm-kisajoukkueen koko ja maastohiihdon viimetalvinen olympiamenestys osoittavat - on suomalainen olympiaurheilu juuri nyt mukavassa nosteessa. Suurin syömähammas jatkaa uransa huipulla, jääkiekkoilijat ovat parempia kuin koskaan ja hiihto- sekä yleisurheilunuorisossa on sellaista potentiaalia (esimerkki, toinen, kolmas ja neljäs), joka oikein jalostettuna omaa mahdollisuuden palauttaa ainakin osa siitä loistosta, jossa minä kasvoin suomalaisen olympiaurheilun kultaisella 1970-luvulla.

Näillä sanoilla toivotan Matti Heikkiselle menestystä tehtävässään!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
#Metoo-henkiset haistoivat Mika Lehtimäen veren
Happo palaa - ja Messias myös
Hiihtäjän harjoittelu on veitsenterällä taiteilemista

#Metoo-henkiset haistoivat Mika Lehtimäen veren

Urheilujohtaja Mika Lehtimäki valittiin jatkokaudelle sen jälkeen kun hän oli saanut varoituksen naisiin kohdistuneesta epäasiallisesta käytöksestä. Hän ei ole puolustellut käytöstään, vaan on nöyrästi luvannut parantaa käytöstään ja sopinut asiasta häirittyjen kanssa.

Olympiakomitea lupaa tarvittaessa tarkemman selvityksen tapahtuneesta, mutta prosessista ei ole tiedotettu häirinnän kohteena olleiden henkilöiden pyynnöstä. Siten mahdollinen tarkempikaan raportti ei tule kertomaan tarkalleen mitä on tapahtunut. 

Sen verran kuitenkin tiedämme, ettei kysymyksessä ole ollut fyysinen kanssakäyminen. Siten varoituksen syynä ei ole raiskaus, väkisin suuteleminen, luvattomista paikoista hipelöinti eikä edes takapuolelle taputtelu, vaan jokin muunlainen teko - todennäköisesti asiaton verbaalinen lausahdus tai työtehtävien jakoon syrjivästi liittyvä. 

Häirinnän suhteelliseen vähäisyyteen viittaa myös se, että Olympiakomiteasta kerrottiin varoituksen olleen juridisesti kovin mahdollinen seuraus. Sitä paitsi teko olisi tullut käsitellä oikeudessa, mikäli se olisi ollut rikoslain piiriin kuuluva. Näin ei kuitenkaan ole tehty.

* * *

Joka tapauksessa näyttää siltä, että monet #metoo-henkiset tahot ovat haistaneet veren ja lähteneet kaatamaan Lehtimäkeä. Edelle linkittämissäni jutuissa mainitaan naisjärjestöjen keskusliiton pääsihteeri Terhi Heinilä ja Twitteristä löytyy myös Lehtimäen potkuilla herkuttelevia miesoletettuja. Nähtäväksi jää, saavatko he paineen kasvamaan niin suureksi, että Lehtimäki joutuu jättämään tehtävänsä.

On tietenkin selvää, ettei työpaikoilla tapahtuvaa epäasiallista käytöstä voi tänä päivänä jättää rankaisematta. Tämän ymmärsi myös olympiakomitea, joka langetti Lehtimäelle varoituksen. 

Sen arvioimisen, että olisiko lisärangaistuksena pitänyt olla jatkokaudelle valitsematta jättäminen, tulisi kuitenkin perustua tietoon siitä, mitä Lehtimäki on todellisuudessa tehnyt. Etenkin kun huomioidaan, että hänen näyttönsä tuloksenteosta ovat varsin kovat, eikä hänen jatkokautensa estämistä olisi siten voinut perustella saavutuksiin perustuvilla argumenteilla. 

Selvää kuitenkin on, ettei tämä tapaus mene ohi jälkiä jättämättä. Työpaikkojen ilmapiirit muuttuvat näiden tapausten myötä, ja kaikenlainen flirttailu jää epäilemättä entistäkin vähäisemmäksi. Jopa arkisissa sanavalinnoissa on itse kunkin oltava varuillaan. 

Nähtäväksi sitten jää, seuraako näistä muutoksista korkeampi työtyytyväisyys, vai käykö pikemminkin niin, että ilmapiiri muuttuu entistä totisemmaksi ja siten myös ankeammaksi. Toivoa sopii, että ensimmäinen vaihtoehto toteutuisi, mutta jos rahaa pitäisi laittaa vedonlyöntiin, sijoittaisin pelimerkkini kyllä jälkimmäiselle. 

Näin siitä huolimatta, etten missään tapauksessa hyväksy epäasiallista työpakkakäyttäytymistä kummaltakaan sukupuolelta. Ja ymmärrän, että häirintätapausten esilletulon myötä naisiin kohdistuva alentava käytös sekä heihin suuntautuva seksuaalissävytteinen arviointi vähenevät, mikä on sinänsä hyvä asia. 

Mutta muistan hyvin myös ajan, jolloin iltapäivälehdissä oli varsin usein kirjoituksia, joissa ylistettiin työpaikoilla tapahtuva pientä flirttiä päivien piristyksenä, eikä siitä ole edes kovin kauan. Eivätkä näitä lausuntoja suinkaan antaneet vain miehet, vaan etupäässä naiset. 

Mutta niin se maailma muuttuu. Ja siihen on myös itseensä kohdistuneet ammatilliset odotukset täyttäneiden urheilujohtajien alistuttava. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Ville Virtanen - vähän yksinkertainen sananvapauden vihollinen
Vihervasemmistolaista sananvapautta Tanskassa
Pieni flirtti on kadonnut harmauden edeltä

Aisankannattajan uikutusta

Vihervasemmistohallituksen aisankannattajan eli Keskustan suunnasta kuultiin jälleen jämäkän kuuloista uikutusta. Nimettömän keskustalähteen mukaan "ajattelimme, että tässä olisi vielä punamullan henkeä rakentumassa, mutta on osoittautunut, että tiukassa paikassa pääministeri valitsee punavihreän porukan. Se on tullut esille budjettineuvotteluissa ja kulttuurirahoissa."

Kritiikin mukaan on selvää, että "jos pääministeri lipeää ensimmäisenä yhteisistä päätöksistä, se aiheuttaa moraalikadon. Tässä oli ilmeinen yhteys omaan kaveriporukkaan ja sieltä tulleeseen negatiiviseen palautteeseen."

Ja edelleen nimettömien kepulaisten mukaan "olisi eri asia, jos hän ymmärtäisi, että on peiliin katsomista, mutta pahin juttu on se, että hän etsii syyllisiä muualta". 

Jotkut puolueen edustajat ottavat kantaa myös nimellään. Yhden sellaisen mukaan "talouden isoja raameja on paukuteltu, ei meidän kannattajakunta tule sietämään tällaista kovin pitkään. Meillä on sellaisia hallituskavereita, jotka eivät ole ollenkaan huolissaan velanotosta, siitä joutuu vääntämään melkein joka päivä kättä."

Ja niin edelleen ja niin edelleen. Mutta uskooko joku, että Keskusta ihan tosissaan lähtisi kaatamaan hallitusta vielä tässä vaiheessa kun vaaleihin on lähes puolitoista vuotta? Ja EU:lla on ennenäkemätön halu ryöstää eli sosialisoida keskustan uskollisimpien peruskannattajien omaisuuden käyttöoikeus.

Ainakaan minä en usko. Sen sijaan pidän mahdollisena, että puolue lähtee hallituksesta sopivasti ennen vaaleja nostaakseen pohjamudissa matelevaa kannatustaan. Ja kannatuksen nostamisteatteristahan nytkin kuullussa uikutuksessa on kyse - näin siitä huolimatta, että Keskustan suunnasta tuleva kritiikki on nähdäkseni täsmällistä ja oikeutettua.

Vaihtoehtona maalaisliittolaisille olisi kuitenkin joko oppositio tai pienpuolueen asema Kokoomuksen ja Perussuomalaisten vetämässä hallituksessa, joissa sillä ei olisi likimainkaan samanlaista vaikutusvaltaa kuin Marinin kabinetissa. Eikä se edes hallitukseen päästessään saisi nyt nähdyllä tavalla kiillotettua kuvaansa omien kannattajiensa puolustajana, koska myös Kokoomus ja Perussuomalaiset näkevät monet asiat samoin kuin Keskusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Komissio hamuaa määräysvallan suomalaisiin metsiin
Matkalla mitättömyyteen
Annika Saarikko maalasi kuvan hallituksen kyvyistä

Ahne saa palkkansa

Eduskunnan kansliatoimikunta päätti yksimielisesti esittää valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin erottamista. Päätös oli odotettu ja oikea sen perusteella, mitä tiedämme hänen yliviikaroinnistaan korkeassa virassa.

Tältä osin tapaus on siis jonkinlainen epäuutinen. Sen sijaan mielenkiintoista on Yli-Viikarin haluttomuus tunnustaa tekosiaan ja sen sijaan teeskennellä väärinkohdeltua pyhimystä. Tästä kertovat omaa karua kieltään seuraavat Yli-Viikarin kommentit.

"Katson, että kansliatoimikunta ei ole tuonut esille selkeitä juridisia perusteita lausunnossaan, jossa se esittää pääjohtajan irtisanomista".

"Totean, kuten vastineessani kansliatoimikunnalle, että tarkastusviraston taloudenhoidossa ei ole tapahtunut sellaisia puutteita, jotka vaatisivat kenenkään tarkastusviraston virkamiehen osalta virkamiesoikeudellisia toimia".

"Minun kantani on se, että juridisia perusteita sälyttää sitä vastuuta yksinomaan tai pelkästään pääjohtajalle ei ole. Asiathan pitää katsoa niin, että pääjohtaja vastaa strategisesta johtamisesta, kokonaisuudesta."

Yli-Viikarin erottamisesta täydellisen luottamuspulan takia päättää eduskunnan täysistunto tänään keskiviikkona. Tätä luottamuspulaa tuskin ainakaan vähentää pian entiseksi muuttuvan pääjohtajan edelle kopioimistani kommenteista heijastuva arrogantismi ja haluttomuus tai kyvyttömyys ottaa minkäänlaista vastuuta tolkuttomasta ahneudesta. 

Päinvastoin. Ne suorastaan alleviivaavat niitä syitä, miksi pääjohtaja on menettänyt luottamuksensa. 

Niinpä tämän päivän jälkeen avoimeksi jää oikeastaan vain kaksi asiaa. Niistä ensimmäinen on se, onko Yli-Viikarilla luottamusta hoitaa pakastevirkaansa, vai onko hän menettänyt myös siihen tarvittavan luottamuksensa. Ellei, kaipaisin kyllä julkisuuteen hyviä perusteluita hänen tulevalta esimieheltään, sillä tietoon tulleiden seikkojen perusteella en itse palkkaisi häntä edes kotini siivoojaksi. 

Toiseksi. Avoimeksi jäänevät ikuisiksi ajoiksi ne syyt, miksi nykyinen oikeuskansleri Tuomas Pöysti on vuosien kuluessa ajanut Yli-Viikaria yhä korkeampiin tehtäviin. Saiko mies jotain hyvää tämän vastineeksi? Vai onko tapahtunut ainoastaan osoitus oikeuskanslerin kauniisti sanoen rajallisista kyvyistä arvioida ihmisten valmiuksia korkeiden virkojen hoitamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marinin aamiaiset paljastivat
Ahneus ja kateus
Tilaisuus teki varkaita myös juristeista

Minkälaiseksi muodostuu naisten johtama Suomi?

Kirjoitin pari viikkoa sitten siitä, kuinka "nykyiset neitokaiset ovat paljon nuorukaisia koulutetumpia ja nousevat siten mitä todennäköisimmin yhteiskunnallisissa asemissa näiden rinnalle ja ohikin, mikäli ovat - toisin kuin nykyisin - valmiit tekemään aikuisella iällä sen vaatiman työn". Tämä asia sai vahvistusta toissapäivänä kun tutkimusyhtiö Insight360:n selvitys kertoi tyttöjen olevan poikia kiinnostuneempia johtotehtävistä.

Nähtäväksi jää, millä tavalla tämä vaikuttaa Suomen tulevaisuuteen. Poliittisella tasollahan naiset ovat jo ottaneet maassamme vallan, kuten Sanna Marinin (sd) - nainen hänkin - hallituksen johtavien ministereiden sukupuoli osoittaa. 

Jotain voinee kuitenkin päätellä siitä, että naisten osuus oli viime eduskuntavaaleissa erittäin suuri Vihreiden ja miehiä oleellisesti merkittävämpi myös Sosialidemokraattien kannattajista.  Sen seurauksena Vihreiden ja SDP:n kansanedustajista 17 (20:stä) ja 22 (40:stä) oli naisia. Myös Vasemmistoliiton kansanedustajista enemmistö (9/16) on naisia. 

Jo nyt on nähty, että naiset nojaavat vallan otettuaan miehiä enemmän punavihreisiin agendoihin. Tämä tarkoittaa ainakin tulonjaon tasaamispyrkimyksiä ja maailmanparantamista. Eli hyvinvoinnin jakamista entistä vahvemmin julkisen sektorin kautta - kuten pääministerimmekin on jo ehtinyt linjaamaan.  

Naisilla on nykyisin suhteellisen vahva ote myös korkeista julkisista tehtävistä, joskin miehet ovat vielä niukasti niskan päällä. Sen sijaan miehet hallitsevat vielä selvästi yksityisen puolen johtopaikkoja. Mutta kuten Insight360:n tutkimustulos osoittaa, on nuorista naisista yhä useampi valmis ohittamaan miehiset kollegansa myös tällä sektorilla. Nähtäväksi kuitenkin jää, mitä tämä tarkoittaa yritysten toiminnan ja toisaalta niiden toimintaedellytysten kannalta. 

Joka tapauksessa on selvää, että kun valta siirtyy yhdeltä sukupuolelta toiselle, se ei voi olla näkymättä tavallisenkin kansalaisen jokapäiväisessä elämässä. Siksi on syytä toivoa, että naisjohtoinen Suomi päätyy tiellään johonkin muuhun lopputulokseen kuin tähänastiset sosialistiset kokeilut.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ahdistuneen naisen henkilökuva
Kuinka nainen eroaa miehestä?
Nuoret ilmastoaktivistit Stalinin jalanjäljillä?

Saksassa toteutui johtajan vastuu

Saksan maahanmuuttoviraston johtaja sai lähteä virastossa paljastuneen korruptiotapauksen takia. Kyse ei ole mistään pikkutapauksesta vaan yli tuhannen perusteettoman turvapaikan myöntämisestä rahaa vastaan. Tai toisin sanoen suuruusluokaltaan yhteensä noin 800 000 000 euron kustannuksen aiheuttamisesta saksalaisille veronmaksajille seuraavien vuosikymmenten aikana.

Itse asiassa maahanmuuttoviraston johtajaa ei epäillä korruptiosta, vaan ainoastaan hänen alaisiaan. Siitä huolimatta johtaja sai lähteä. Näin siis Saksassa.

Tapaus herätti mielenkiintoisen kysymyksen. Suomihan on maailman vähiten korruptoituneita maita, joten voimme lähtökohtaisesti uskoa, ettei maahanmuuttovirastossamme myönnetä turvapaikkoja rahaa vastaan. Toivottavasti hallintomme sisäinen valvonta pitää kuitenkin silmät auki myös sen päätösten suhteen.

Jäin kuitenkin pohtimaan, että mitäpä jos meillä maahanmuuttoviraston työntekijä aiheuttaisi 800 000 000 euron kulut veronmaksajalle?  Saisiko viraston siihen välittömästi syytön johtaja lähtöpassit, vai onnistuisiko hän omaan syyttömyyteensä vedoten säilyttämään paikkansa viraston johdossa?

Kyse ei ole enemmästä eikä vähemmästä kuin johtajan vastuusta koko organisaation toiminnasta. Johtajathan saavat isoa palkkaa, mutta sen vastineeksi heille kuuluu vastuu kaikesta organisaatiossaan tapahtuvasta toiminnasta. Näin pitäisi olla niin Saksassa kuin Suomessakin.

Edellä esittämästäni kysymyksestä huolimatta totean lopuksi, etten kirjoittanut tätä kirjoitusta siksi, että epäilisin maahanmuuttoviraston toiminnassa esiintyneen korruptiota. Kirjoitin sen siksi, että myös meillä Suomessa tulisi olla sellainen kulttuuri, jossa veronmaksajien palkkaamat johtajat kantavat tehtävänsä kuuluvan vastuun myös ikävissä asioissa. Niin maahanmuuttovirastossa kuin muussakin hallinnossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Korruption korjaamisellakin on seurauksensa
Suomen Perustan laskelman puutteet vähättelevät somalien ja irakilaisten aiheuttamia kustannuksia
Komisario havainnollistaa rikkaiden ja köyhien eriarvoista kohtelua lain edessä

Ovatko johtajien palkat räjähtäneet käsiin?

Helsingin Sanomat julkaisi tänään mielenkiintoisen artikkelin pörssiyritysten johtajien palkkakehityksestä. Sen mukaan lehden vuodesta 2005 lähtien seuraamien 41 suuren pörssiyritysten toimitusjohtajien palkka oli toiseksi korkein suhteessa samojen yritysten työntekijöiden palkkoihin. Vuodelta 2007 peräisin olevasta ennätyksestä jäätiin vain hiukan.

Absoluuttisina lukuina yhden toimitusjohtajan palkalla olisi vuonna 2007 saanut työllistetyksi 26,7 työntekijää. Vuoden 2015 tilanteessa tuo lukema oli 25,9 (jutun kuvituksessa sanotaan leipätekstistä poiketen 26,1; en tiedä kumpi on oikein). Suhteessa alhaisin palkka johtajilla oli vuonna 2009, jolloin se oli "vain" 20,6-kertainen suhteessa työntekijöihin.

En lähde tässä populistisoimaan sitä, ovatko toimitusjohtajat yli 20-kertaisesti arvokkaampia yritykselleen kuin työntekijät keskimäärin. Se kuuluu palkan maksavien osakkeenomistajien arvioitavaksi.

Sen sijaan tyydyn toteamaan, että toimitusjohtajien palkkakehitys vuodesta 2005 yllätti minut. Olin nimittäin kuvitellut erilaisten yksittäisten palkkauutisten (esimerkki ja toinen) perusteella, että heidän ja tavallisen työntekijän välinen palkkakuilu olisi räjähtänyt käsiin.

Todellisuudessa näin ei siis ole käynyt ainakaan viimeisen 11 vuoden aikana, vaan toimitusjohtajien palkat ovat pysyneet käytännössä samalla tasolla vuodesta 2005 alkaen. Tämän vahvistaa myös tilaston kolmen ensimmäisen ja kolmen viimeisen vuoden keskiarvojen vertailu: se on molemmissa tapauksissa 25 (laskettuna vuoden 2015 korkeamman lukeman eli 26,1:n mukaan).

Toki toimitusjohtajien euromääräiset palkat ovat nousseet, mutta niin ne ovat tehneet myös pörssiyritysten palkansaajilla. Ja näin on tapahtunut myös pörssin ulkopuolisissa yrityksissä sekä julkisella sektorilla. Oleellista tässä on kuitenkin siis huomata, ettei duunarin ja johtajan suhteellinen palkkaero ole muuttunut miksikään.

* * *

Koska työmarkkinajärjestöt ovat sopineet yksikkötyökustannusten laskemisesta on tietenkin mielenkiintoista seurata, miten tämä vaikuttaa palkkarenkeinä toimivien toimitusjohtajien tulotasoon. Mikäli heidän suhteellinen palkkatasonsa ei kasva nykyisestä 26,9:stä (tai 26.1:stä), voidaan myös heidän katsoa osallistuvan maan yritysten palkkakilpailukyvyn parantamiseen.

Sen sijaan, mikäli heidän palkkansa suhteessa työntekijöihin nousee, voidaan toimitusjohtajien (tai oikeastaan heidän palkoistaan päättävien osakkeenomistajien) todeta antaneen äärimmäisen huonoa esimerkkiä tavallisille palkansaajille. Se olisi ikävää koko suomalaisen yhteiskunnan sopimusilmapiirin kannalta. Ellei sille sitten voida esittää hyviä perusteluita.

Koska HS:n käyttämä palkkojen vertailuperuste (johtajan palkka per työntekijän keskipalkka) on mielestäni erittäin informatiivinen, ehdotan että se otetaan käyttöön myös kaikessa muussa palkkatasojournalismissa. Näin vältetään yleisen palkkakehityksen aiheuttama vääristymä lehtijutuissa. Ja samalla sen turhaan kateuteen perustuva sopimusyhteiskunnan kannalta haitallinen vaikutus.

Esimerkin antaakseni palaan tämän kirjoituksen laukaisseen HS:n jutun kahteen faktuaalisesti samasta asiasta kertovaan muotoiluun. Lukijani voi itse nähdä, miten erilaisen kuvan toimitusjohtajien palkkakehityksestä ne antavat.

"Toimitusjohtajien keskimääräiset palkat ja bonukset ylittivät vertailussa toistamiseen miljoonan euron rajan ja olivat keskimäärin noin 1,1 miljoonaa euroa."

"Huippujohtajan peruspalkat ja bonukset olivat viime vuonna 25,9-kertaiset rivityöntekijään verrattuna.... Vuonna 2007... yhden toimitusjohtajan palkalla sai töihin 26,7 rivityöntekijää."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Konduktöörit paljastavat vatuloinnin ja otvailun poliittisessa päätöksentekojärjestelmässämme
Konkurssiuutinen valaa uskoa tulevaisuuteen
Harmaa talous

Valitaanko Vantaalle ensimmäinen perussuomalainen kaupunginjohtaja?

Vantaan apulaiskaupunginjohtajaan paikkaa ollaan täyttämässä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kokoomuksen Tapani Mäkinen, kommentoi nimitysprosessia näin: "kun asu­kas­pal­ve­lui­den apu­lais­kau­pun­gin­joh­ta­jan paik­ka ai­ka­naan me­ni vih­reil­le, pe­rus­te­lu oli, et­tä he oli­vat val­tuus­ton kol­man­nek­si suu­rin ryh­mä. On loo­gis­ta, et­tä se me­ni­si nyt kol­man­nek­si suu­rim­mal­le eli pe­rus­suo­ma­lai­sil­le, jos vain vir­kaan on tar­jol­la pä­te­vä hen­ki­lö"

Kirjoitin aiemmin Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtajan nimityksestä todeten, että täysin osaamattoman henkilön (Anni Sinnemäen) nimittäminen poliittisin perustein sopii huonosti tavoitteisiin julkisen alan tehostamisesta. Niinpä myös Vantaan tapauksessa olisi suotavaa, ettei Mäkisen logiikkaa sovellettaisi virkanimityksessä, vaan valittaisiin yksinkertaisesti tarjolla olevista ehdokkaista paras.

HS:n juttu kertoo kahden vahvimman hakijan olevan Vihreiden Heidi Nygren ja Perussuomalaisten Jaakko Niinistö. Heistä Nygren on kasvatustieteiden maisteri ja Niinistö tekniikan tohtori. 

Nygren on alkujaan lastentarhanopettaja ja edennyt poliittisia tikapuita pitkin aina vs. apulaiskaupuinginjohtajaksi. Niinistö puolestaan on kemian alan tutkija ja tunnetumman veljensä kansanedustaja Jussi Niinistön innostamana politiikkasta innostunut kaupunginvaltuutettu. 

Nyt nimitettävän apulaiskaupunginjohtajan tehtäväkenttään kuuluvat mm. maahanmuuttoasiat ja työllistämispalvelut. Kyseessä on siis merkitykseltään ehkä kaupungin keveimpänä pidetty apulaiskaupunginjohtajan homma. Mutta kuitenkin alati kasvavan maahanmuuttovirran Vantaalla tulevaisuuden kannalta päivä päivältä merkittävämpi. 

Kaikkiaan minusta vaikuttaa siltä, ettei hakijoista kummankaan koulutus ja työtausta näyttäisi antavan kovin vahvoja lähtökohtia viran hoidolle - yksi on spesialisti lastenkasvatuksessa ja toinen korkeimmassa opetuksessa ja tieteellisen tiedon tuotannossa. 

Niinistön eduksi on luettava se, että tutkijan ammatissa on keskeistä tehdä loogisesti oikeita johtopäätöksiä faktojen perusteella. Sellainen ei ole missään työssä haitaksi: erityisesti maahanmuuton ja työllisyysasioiden osalta loogisiin johtopäätöksiin perustuvaa päätöksentekoa toivoisi jopa koko valtakunnanpolitiikan ohjenuoraksi.

Suurin osa vantaalaista nuorista maahanmuuttajista on opiskelijoita ammattioppilaitoksista yliopistoihin. Näiden opiskelun ja työllistymisen suhteen Niinistön asiantuntemus lienee Nygreniin nähden ylivoimainen.

Toisaalta osa maahanmuuttajistamme näyttäisi ainakin sivistyksen (kieli-, luku- ja kirjoitustaito) osalta olevan pikkulapsen tasolla. Onko lastentarhanopettajan koulutus sitten tästä syystä luettava Nygrenin eduksi? Ja onko näiden ihmisten työllistämiseksi ylipäänsä tehtävissä mitään?

Vantaan työllisyystilanne on vakava, mutta ei katastrofaalinen. Erilaisin työllistämistempuin ja koulutusohjelmin on työttömien määrä saatu rajoitettua. Tässä kaikessa on varmasti osansa ja ansionsa ollut vs. kaupunginjohtaja Nygrenillä. 

Nyt käsillä olevassa nimitysprosessissa ulkopuolisen ei siis ole mahdollista todeta kumpaakaan samalla tavalla kyvyttömäksi kuin Sinnemäen tapauksessa, vaikka Niinistö vaikuttaakin selvästi kyvykkäämmältä ja pätevämmältä kuin Nygren. Täydellistä katastrofia ei kuitenkaan liene odotettavissa nimitetään hakijoista kumpi tahansa. 

Silti toivon, että nyt käynnissä oleva virkanimitys tehtäisiin aidosti henkilöiden osaamisen perusteella eikä poliittisin perustein. Jos ja kun näin toimitaan, toivon että Vantaalla siirryttäisiin tämän jälkeen pysyvästi järjestelmään, jossa nimitysperusteena olisi aina hakijan pätevyys eikä koskaan poliittinen tarkoituksenmukaisuus. Tämä olisi sekä Vantaan kaupungin, suomalaisen kunnallishallinnon että etenkin viulut kuittaavan veronmaksajan etu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

TEM:in Tiainen hoitaisi pitkäaikaistyöttömyyden syiden sijasta niiden oireita

Poliittinen virkanimitys

Vantaa, kaavoitus ja maan ansiottoman arvonnousun uusjako

Konsultokratia tulee kalliiksi Helsingin kaupungin veronmaksajille

Olen usein moittinut Helsingin Sanomien uutisointia. Mutta nyt täytyy kehaista. Lehti on nimittäin tehnyt juttusarjan (yksi, kaksi, kolme) Helsingin kaupungin käyttämistä konsulttipalveluista.

Jo näiden juttujen otsikoinnista voi lukea konsultokratian kummallisuuksista. Ensimmäisen mukaan "Helsingin pitää pystyssä lukuisia konsulttiyhtiöitä, asiantuntijat selvittävät jopa pellehyppyjä. Kaupunki palkkaa usein kovapalkkaisia konsultteja ratkaisemaan ongelmia. Joidenkin konsulttiyhtiöiden kaikki tulot tulevat Helsingin kaupungin tilaamista töistä". 

Tämän otsikon sisällöstä voidaan aluksi todeta, ettei pellehyppyjen selvittämiseksi ole ensimmäistäkään syytä palkata kaupungin virkakoneiston ulkopuolisia asiantuntijoita. Tämä ongelma on räikeydestään huolimatta tuskin kovin suuri, mutta kun puhutaan kaupungin kokonaan elättämistä konsulttiyhtiöistä, siirrytään julkisten varojen väärinkäyttöön ja näennäismarkkinatalouteen ellei suorastaan harmaaseen talouteen. 

Perustelen väitteeni sillä, että konsulttiyhtiö muiden yritysten tapaan nostaa kaikesta toiminnastaan liikevoittoa. Siten veronmaksajille olisi halvempaa palkata tällaisen, jutun mukaan yleensä yhden miehen, konsulttiyhtiön omistaja omalle palkkalistalleen pienehköllä palkalla. Pienehköllä siksi, ettei konsultin työlle näyttäisi olevan tilausta muualla yhteiskunnassa, koska hän on ryhtynyt palvelemaan vain yhtä asiakasta huolimatta tällaisen asiakasrakenteen riskialttiudesta.

Toisen otsikon mukaan "Apotti tuo tuloja konsulteille". Tässä on kyseessä siis terveydenhuollon järjestelmäuudistus, jossa ulkopuolista apua voidaan ainakin periaatteessa pitää perusteltuna. 

Valitettavasti tässäkin otsikossa näkyy yksi ongelma, eli sanan konsultti monikkomuoto. Suomessahan on kosolti esimerkkejä epäonnistuneita tietojärjestelmistä, joiden perimmäisenä syynä on liian monen kokin lusikan työntäminen soppaan. Toivottavasti Apotti-järjestelmän kokkien määrä on perusteltu, ja heidän välinen yhteistyönsä kitkatonta.

Apotti-jutusta löytyy myös perimmäinen syy siihen, miksi julkinen sektori käyttää niin paljon konsultteja. Otan suoran lainauksen: "tar­vit­sem­me han­ke­joh­ta­mi­ses­sa tu­kea". 

Toisin sanoen kaupunki on palkannut itselleen poliittisin tai muin sekundaarisin perustein johtajia, jotka eivät ole kykeneviä tehtäviensä hoitamiseen. Tällainen epäpätevä johtaja tarvitsee avukseen konsultin, jonka ratkaisujen taakse voi piilottaa oman epävarmuutensa. Tunnistan tämän ongelman vaivatta myös valtionhallinnosta mukaan lukien oma työnantajani.

Kolmannen jutun otsikon mukaan kaupunki on maksanut "tuhansia euroja päivän työstä". Tämä ei tarvinne rautalankaselvitystä konsulttityön kustannustehokkuudesta. Mutta huomioidaan kuitenkin jutusta löytyvä tieto, jonka mukaan Oiva Akatemia on laskuttanut kolmesta luennosta 7000 euroa. 

On mielenkiintoista huomata, että tämä poskettoman kalliin koulutuksen antaja on kaupungin oma liikelaitos, jolla tuskin on esimerkiksi yliopistoihin verrattavaa tieteellistä tietoa ja osaamista saati menestyvien yritysten käytännön kokemukseen verrattavaa osaamista. Se ei kuitenkaan ole estänyt rasvaisen laskun kirjoittamista eikä luentojen tilaamista.

Todettakoon tässä yhteydessä, että Helsingin yliopiston professorin laskutus yhdestä luennosta on noin 100 euroa tunnilta sisältäen valmistelutyön. Päälle tulevat sosiaali- ja yleiskustannukset. Kolmen tunnin luennon hinnaksi muodostuu siis 300 euroa + mainitut kulut. 

Ja mikä parasta, tieteellisesti perehtyneitä professoreitahan on valittavana käytännössä kaikilta aloilta tarpeen mukaan. Ja ellei ole, voi sopivan tieteellisen asiantuntijan hakea muista yliopistoista tai niiden henkilöstöryhmistä. Tai tieteellisistä tutkimuslaitoksista. 

Ellei sitten halua luennolla tarjottavan käytännössä koeteltua osaamista suoraan yritysmaailman menestysjohtajilta: heidän taksoistaan en osaa sanoa, mutta uskoisin näin saatavan tiedon olevan merkittävästi käyttökelpoisempaa kuin kaupungin liikelaitokselta tai muilta konsulteilta saatava konsulttijargon. 

Yhteenvetona voidaan siis todeta, että osaamattomien johtajien palkkaaminen tulee kovin kalliiksi Helsingin kaupungin veronmaksajille. Asiaa pahentaa vielä se, ettei osaamattomuuden peittelyyn käytettäville rahoille saada edes parasta mahdollista katetta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle uutisoi vajavaisesti maahanmuuttajanuorten peloista
Helsingin Sanomat valehtelee jälleen
Helsingin Sanomat aloitti vaalikampanjansa

Miten työntekijästä saadaan puristettua viimeinenkin pisara?

Esimiehen, yrittäjän tai hallintoihmisen on hyvä tietää millä keinolla työntekijöistä saa eniten irti. Tieto on valtaa, ja tässä tapauksessa sen avulla voidaan tuottaa työsuorituksia, liikevoittoa tai julkisia palveluita. Näin voidaan turvata koko organisaation tulevaisuus ja siinä sivussa myös oma työpaikka.

Onko esimiehen syytä siis harrastaa kovaa vahtimista ja selän takana kyttäämistä? Vai pyrkiä etsimään rajojen haastamista ja aiheuttaa stressiä vihjailemalla silloin tällöin aikataulujen kiireellisyydestä? Tai ehkä sittenkin pitäisi rakennella erilaisia lomakkeita, joihin voi merkitä työsuoritukset minuutin tarkkuudella, jotta työntekijä itsekin näkisi, että vielä on parantamisen varaa?

Vai pitäisikö sittenkin vain tähdätä työntekijöiden tyytyväisenä pitämiseen ja luottaa että he hoitavat hommansa kun siihen annetaan mahdollisuus?

No nyt olemme saaneet tutkitun vastauksen. Sen mukaan työntekijöistä saa eniten irti kun pitää heidät tyytyväisinä ja ilmapiirin hyvänä. Eli tässä pätee se, mitä olen aina epäillytkin: tyytyväinen ihminen hoitaa työnsä parhaiten.

Työnantajan tai hänen edustajansa kannattaa siis kaikissa tilanteissa pyrkiä miellyttävään ja välittävään työilmapiiriin. Näin saadaan työntekijästä puristettua viimeinenkin pisara irti, eikä se edes tunnu pahalta.

Toivottavasti nyt saatu tieto kantautuu kaikkien esimiesten ja hallintoihmisten korviin. Samalla itsekin veronmaksajien elättinä muistutan, että Suomen valtionhallinnossa yksi tyytymättömyyttä aiheuttavista johtamiskuvioista ovat ainaiset organisaatiomuutokset. Näin on ilmeisesti myös monissa yksityisen sektorin työpaikoissa.

Kannattaisikohan Suomessa siis keskittyä nykyistä enemmän itse tekemiseen kuin hallintouudistusten läpi viemiseen? Näin ehkä saataisiin lopulta kuriin myös mm. eilisiin säästöpäätöksiin johtanut jatkuva valtiontalouden heikkeneminen - tyytyväisten ja tehokkaiden työntekijöiden kääntäessä verokertymän kasvuun, työttömyyden laskuun sekä julkisen palvelutuotannon tehokkuuden nousuun.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kovia säästöjä, mutta voiko kukaan olla enempää sekaisin kuin vihervasemmisto?
Neuvoja Suomen tulevaisuuden takaamiseksi
Uutta tietoa viherpesusta