maanantai 18. kesäkuuta 2018

Saksassa toteutui johtajan vastuu

Saksan maahanmuuttoviraston johtaja sai lähteä virastossa paljastuneen korruptiotapauksen takia. Kyse ei ole mistään pikkutapauksesta vaan yli tuhannen perusteettoman turvapaikan myöntämisestä rahaa vastaan. Tai toisin sanoen suuruusluokaltaan yhteensä noin 800 000 000 euron kustannuksen aiheuttamisesta saksalaisille veronmaksajille seuraavien vuosikymmenten aikana.

Itse asiassa maahanmuuttoviraston johtajaa ei epäillä korruptiosta, vaan ainoastaan hänen alaisiaan. Siitä huolimatta johtaja sai lähteä. Näin siis Saksassa.

Tapaus herätti mielenkiintoisen kysymyksen. Suomihan on maailman vähiten korruptoituneita maita, joten voimme lähtökohtaisesti uskoa, ettei maahanmuuttovirastossamme myönnetä turvapaikkoja rahaa vastaan. Toivottavasti hallintomme sisäinen valvonta pitää kuitenkin silmät auki myös sen päätösten suhteen.

Jäin kuitenkin pohtimaan, että mitäpä jos meillä maahanmuuttoviraston työntekijä aiheuttaisi 800 000 000 euron kulut veronmaksajalle?  Saisiko viraston siihen välittömästi syytön johtaja lähtöpassit, vai onnistuisiko hän omaan syyttömyyteensä vedoten säilyttämään paikkansa viraston johdossa?

Kyse ei ole enemmästä eikä vähemmästä kuin johtajan vastuusta koko organisaation toiminnasta. Johtajathan saavat isoa palkkaa, mutta sen vastineeksi heille kuuluu vastuu kaikesta organisaatiossaan tapahtuvasta toiminnasta. Näin pitäisi olla niin Saksassa kuin Suomessakin.

Edellä esittämästäni kysymyksestä huolimatta totean lopuksi, etten kirjoittanut tätä kirjoitusta siksi, että epäilisin maahanmuuttoviraston toiminnassa esiintyneen korruptiota. Kirjoitin sen siksi, että myös meillä Suomessa tulisi olla sellainen kulttuuri, jossa veronmaksajien palkkaamat johtajat kantavat tehtävänsä kuuluvan vastuun myös ikävissä asioissa. Niin maahanmuuttovirastossa kuin muussakin hallinnossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Korruption korjaamisellakin on seurauksensa
Suomen Perustan laskelman puutteet vähättelevät somalien ja irakilaisten aiheuttamia kustannuksia
Komisario havainnollistaa rikkaiden ja köyhien eriarvoista kohtelua lain edessä

13 kommenttia:

  1. Noh, eihän Suomessa edes kaikki virastojen johtajat joudu lähtemään vaikka olisivat itse saaneet tuomion lahjusten otosta tehtävässään...

    VastaaPoista
  2. Suomi tulee hankkimaan uudet hävittäjät ilmavoimille.
    Yhden koneen hankintahinta 100 000 000 ja ripaus päälle.
    Kumpi on maan tulevaisuuden kannalta parempi investointi, turhikset vai hävittäjät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu Venäjästä. Itse otan mieluummin hävittäjät toivoen, ettei niitä koskaan tarvita.

      Poista
  3. Milloin Suomen kukkahattutädit, suvaitsevat muut vastaavat tunnustavat sen, että ei ole kenenkään ihmisoikeus tulla Eurooppaan toisten elätettäväksi?
    Valheet voidaan siis lopettaa ja tunnustaa tosiasiat, että meillä ei ole velvollisuutta elättää paimenpoikia tai kamelikuskeja.
    Pidetään huolta omista lapsistamme ja vanhuksistamme. Siinä on meidän velvollisuus!
    Lopuksi on hyvä vielä muistaa Jussi Halla-ahon ajatus, että emme voi olla koko maailman sosiaalitoimisto.

    PS. Ei kai tarvitse muistuttaa kuinka paljon Lähi-idässä ja Afrikassa on populaa ja lisää siellä tehtaillaan kovaa vauhtia eli ei ongelma ratkea sillä jos joitakin onnekkaita salakuljettajien toimesta rahdataan Välimeren yli. Porukkaa siellä riittää. Herätkää Ruususen unestanne! Tunnustakaa tosiasiat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin varovasti laskien Afrikassa syntyy 2 henkilöä sekunnissa jos jakaa tasaisesti koko vuodelle.

      Poista
    2. Syntyvyyden säännöstely nykyaikaisin menetelmin on ainoa toimiva ratkaisu.

      Muuten hukumme...ihmisiin!

      Poista
    3. Varmaan kukkahattutädeillekin kuten viherpunikeille raha tulee automaatista ja sähkö saadaan seinästä. Siitä huolimatta Suomen valtionvelka on 106 miljardia euroa - melkein kaikki KOROLLISTA ULKOMAANVELKAA - jä tänä noususuhdannevuonnakin velkaa paisutetaan n. 3 miljardilla eurolla. Tähän mennessäkin avoimilla rajoilla maahanpäästetyistä elintasopakolaisista aiheuutuu miljardiluokan vuosittaiset kustanukset revittäväksi KANTA-suomalaisten veronmaksajien selkänahasta.
      Punaliberaali punaporvari PettUri Urpokin päästi noita kehitysmaalaisia turvpaikkaturisteja syksyllä 2015 yhdellä rysäyksellä 30000
      henkeä nauttimaan ilmaista täysihoitoa plus taskurahat päälle.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  4. Uutislinkki numero kahdessa sanotaan Bremeniläisten olleen euforisia turvapaikanhakijoiden saapumisen johdosta. Euforisia 😀 YLE se jaksaa uutisoida asioista oman uskonsa mukaisesti.

    VastaaPoista
  5. On tosiaan syytä Suomessakin varoa ettei turhis-politiikka tiputa kovaa ja korkealta:

    "Merkel saa aikalisän kiistassa turvapaikkapolitiikasta"
    "Liittokansleri Angela Merkel yrittää löytää koko EU:n laajuista ratkaisua kesäkuun loppuun mennessä."

    Artikkelista poimittua:

    "Saksan sisäministeri Horst Seehofer on antanut liittokansleri Angela Merkelille kesäkuun loppuun asti aikaa löytää Euroopan laajuinen ratkaisu maan hallitusta repivään turvapaikkakysymykseen."

    https://yle.fi/uutiset/3-10261285

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siis olemassa sisäministereitä ja SISÄMINISTEREITÄ!

      Poista
    2. US tänään:

      "Juha Sipilä: Tällaista siirtolaispolitiikkaa Suomi ajaa Eurooppaan"

      Artikkelista poimittua:

      "– Venäjä on ainoa [valtio] lähialueella, jossa ei näytä olevan mitään ongelmia. Samoin Kiina on sellainen. Kaikissa demokratioissa on ongelmia, Katainen sanoi."

      https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/251551-juha-sipila-tallaista-siirtolaispolitiikkaa-suomi-ajaa-eurooppaan
      -----------------------

      Miksi demokratioissa on ongelma?
      Mitä asialle pitää tehdä?

      Poista
    3. Äänestää seuraavissa vaaleissa järkevämpiä poliitikkoja nykyisten tilalle?

      Poista
  6. "Italialainen tutkija Anna Bono: Turvapaikanhakijat eivät ole köyhiä eivätkä pakene sotaa",
    https://www.kansalainen.fi/italialainen-tutkija-anna-bono-turvapaikanhakijat-eivat-ole-koyhia-eivatka-pakene-sotaa/

    Uskalsiko Bono avata suunsa nyt vasta, kun hallitus vaihtui?

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!