Käräjäoikeus ratkaisi Räsäsen tapauksen, mutta Lehtimäen kiirastuli jatkuu

Syyttäjänviraston ristiretkeläiset hävisivät käräjäoikeusessa taistelunsa Päivi Räsäsen (krist) tuomitsemiseksi kiihottamisesta kansanryhmää varten. Asiassa oli oudointa ehkä se, että yksi syyttäjän syytteistä todettiin jopa valhelliseksi - asia, jonka merkitystä ei voi yliarvioida pohdittaessa syyttäjän ammattipätevyyttä. 

Kuten olen jo aiemmin tähdentänyt, tämä farssi käytiin maassa, jossa valtio on oikein erikseen ohjeistanut, että luterilaisen seurakunnan tulee perustaa oppinsa Raamattuun. Tarkalleen ottaen se on todennut, että "Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa".

Asiassa ei siis pitäisi olla mitään epäselvää: Räsänen on Suomen lain valossa ollut oikeutettu lainaamaan Raamatun jakeita arvostellessaan kirkon toimintaa, vaikka siitä tulisikin jollekin paha mieli. Siksi on järjetöntä, että valtionsyyttäjä on päättänyt lähteä ruuhkauttamaan oikeuslaitosta entisestään.

Eikä syyttäjän järki näytä palanneen edes käräjäoikeuden opastamana, vaan hän aikoo viedä tapauksen korkeampiin oikeusasteisiin. Näin siitä huolimatta, että nyt kuullussa ratkaisussa todettiin, etteivät Räsäsen esittämät mielipiteet ole olleet vihapuhetta, eikä hänellä ole ollut tarkoitus solvata homoseksuaaleja.  

* * *

Eilen saatiin hiukan lisävaloa myös Mika Lehtimäen tapaukseen. Sehän johti lopulta hänen itse pyytämäänsä eroon olympiakomiteasta, mikä ei kuitenkaan riittänyt miehisen veren makuun päässyttä Yleisradion toimitusta, vaan se jatkoi hänen kiirastultaan jatkamalla asian pöyhimistä väittämällä, että tapaukseen on liittynyt myös Lehtimäen aiemmin kiistämää fyysistä kontaktia.

Tämän Lehtimäki kuitenkin kiisti asianajajansa välityksellä uudemman kerran ja väitti edelleen, että kyse on ollut vain liian kaverillisista tekstiviesteistä öiseen aikaan. On siis syntynyt tilanne, jossa on sana sanaa vastaan - eli Ylen lähteen väite Lehtimäen omaa väitettä vastaan. 

Tapaus on nyt lähtenyt myös paisumaan, koska Olympiakomitean puheenjohtajan Jan Vapaavuoren (kok) epäillään hyssytelleen Lehtimäen tekoja ja häntä vaaditaan siksi eroamaan. Sitä hän ei kuitenkaan aio tehdä. 

Nähtäväksi siis jää, jääkö asia tähän, vai jatkaako se paisumistaan kuin pullataikina. Veripaltun ystäville jää tässä tilanteessa kuitenkin ainoaksi mahdollisuudeksi vain seurata vesi kielellä, kuinka paljon verta vielä roiskuu ennen kuin tapaus on loppuun taputeltu. 

Tosiasia kuitenkin on, että Mika Lehtimäen olisi kannattanut ymmärtää nykyajan feministinen henki ja jättää yölliset viestinsä lähettämättä - puhumattakaan siitä, jos hän on syyllistynyt Ylen väittämiin lähentelyihin. Tässä vaiheessa hänellä on joka tapauksessa vain huonoja vaihtoehtoja: maine on pilalla riippumatta siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut, eikä asiaa saa enää millään keinoin kokonaan korjatuksi. 

  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Raija Toiviaisen ristiretki ajoi karille - ja eläkeikäkin lähestyy
Miten uskonnonvapaudesta voitaisiin luopua?
#Metoo-henkiset haistoivat Mika Lehtimäen veren

#Metoo-henkiset haistoivat Mika Lehtimäen veren

Urheilujohtaja Mika Lehtimäki valittiin jatkokaudelle sen jälkeen kun hän oli saanut varoituksen naisiin kohdistuneesta epäasiallisesta käytöksestä. Hän ei ole puolustellut käytöstään, vaan on nöyrästi luvannut parantaa käytöstään ja sopinut asiasta häirittyjen kanssa.

Olympiakomitea lupaa tarvittaessa tarkemman selvityksen tapahtuneesta, mutta prosessista ei ole tiedotettu häirinnän kohteena olleiden henkilöiden pyynnöstä. Siten mahdollinen tarkempikaan raportti ei tule kertomaan tarkalleen mitä on tapahtunut. 

Sen verran kuitenkin tiedämme, ettei kysymyksessä ole ollut fyysinen kanssakäyminen. Siten varoituksen syynä ei ole raiskaus, väkisin suuteleminen, luvattomista paikoista hipelöinti eikä edes takapuolelle taputtelu, vaan jokin muunlainen teko - todennäköisesti asiaton verbaalinen lausahdus tai työtehtävien jakoon syrjivästi liittyvä. 

Häirinnän suhteelliseen vähäisyyteen viittaa myös se, että Olympiakomiteasta kerrottiin varoituksen olleen juridisesti kovin mahdollinen seuraus. Sitä paitsi teko olisi tullut käsitellä oikeudessa, mikäli se olisi ollut rikoslain piiriin kuuluva. Näin ei kuitenkaan ole tehty.

* * *

Joka tapauksessa näyttää siltä, että monet #metoo-henkiset tahot ovat haistaneet veren ja lähteneet kaatamaan Lehtimäkeä. Edelle linkittämissäni jutuissa mainitaan naisjärjestöjen keskusliiton pääsihteeri Terhi Heinilä ja Twitteristä löytyy myös Lehtimäen potkuilla herkuttelevia miesoletettuja. Nähtäväksi jää, saavatko he paineen kasvamaan niin suureksi, että Lehtimäki joutuu jättämään tehtävänsä.

On tietenkin selvää, ettei työpaikoilla tapahtuvaa epäasiallista käytöstä voi tänä päivänä jättää rankaisematta. Tämän ymmärsi myös olympiakomitea, joka langetti Lehtimäelle varoituksen. 

Sen arvioimisen, että olisiko lisärangaistuksena pitänyt olla jatkokaudelle valitsematta jättäminen, tulisi kuitenkin perustua tietoon siitä, mitä Lehtimäki on todellisuudessa tehnyt. Etenkin kun huomioidaan, että hänen näyttönsä tuloksenteosta ovat varsin kovat, eikä hänen jatkokautensa estämistä olisi siten voinut perustella saavutuksiin perustuvilla argumenteilla. 

Selvää kuitenkin on, ettei tämä tapaus mene ohi jälkiä jättämättä. Työpaikkojen ilmapiirit muuttuvat näiden tapausten myötä, ja kaikenlainen flirttailu jää epäilemättä entistäkin vähäisemmäksi. Jopa arkisissa sanavalinnoissa on itse kunkin oltava varuillaan. 

Nähtäväksi sitten jää, seuraako näistä muutoksista korkeampi työtyytyväisyys, vai käykö pikemminkin niin, että ilmapiiri muuttuu entistä totisemmaksi ja siten myös ankeammaksi. Toivoa sopii, että ensimmäinen vaihtoehto toteutuisi, mutta jos rahaa pitäisi laittaa vedonlyöntiin, sijoittaisin pelimerkkini kyllä jälkimmäiselle. 

Näin siitä huolimatta, etten missään tapauksessa hyväksy epäasiallista työpakkakäyttäytymistä kummaltakaan sukupuolelta. Ja ymmärrän, että häirintätapausten esilletulon myötä naisiin kohdistuva alentava käytös sekä heihin suuntautuva seksuaalissävytteinen arviointi vähenevät, mikä on sinänsä hyvä asia. 

Mutta muistan hyvin myös ajan, jolloin iltapäivälehdissä oli varsin usein kirjoituksia, joissa ylistettiin työpaikoilla tapahtuva pientä flirttiä päivien piristyksenä, eikä siitä ole edes kovin kauan. Eivätkä näitä lausuntoja suinkaan antaneet vain miehet, vaan etupäässä naiset. 

Mutta niin se maailma muuttuu. Ja siihen on myös itseensä kohdistuneet ammatilliset odotukset täyttäneiden urheilujohtajien alistuttava. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Ville Virtanen - vähän yksinkertainen sananvapauden vihollinen
Vihervasemmistolaista sananvapautta Tanskassa
Pieni flirtti on kadonnut harmauden edeltä

Ville Virtanen - vähän yksinkertainen sananvapauden vihollinen

Olen viime vuosina pannut merkille, kuinka Suomessa nykyisin hyvin helposti leimataan ihmisiä erilaisista asioista. Ja sen jälkeen nostetaan lynkkausmieliala, jolla pyritään tuhoamaan vainon kohteeksi nostetun ihmisen elämä.

Näitä leimaamisia on tietenkin aina nähty esimerkiksi perheiden hajoamistilanteissa, mutta yhä useammin niihin on liittynyt myös yleispoliittista ulottuvuutta. Tämän asian nosti aikanaan näkyvästi esille vasemmistolaisen Pirkko Saision tapaus, kun hän tuli ilmaisseeksi näkemyksen, jonka mukaan myös vihrevasemmistossa pitäisi pyrkiä ymmärtämään eri tavalla ajattelevia ihmisiä. Sen seurauksena hän joutui oman viiteryhmänsä hampaisiin ja joutui leimatuksi mm. äärinationalistiksi ja puolinatsiksi.

Samaan kategoriaan on luokiteltava tapaukset, joissa ihmiset ovat menettäneet työnsä tai harrastuksensa mielipiteidensä ilmaisemisen takia. Siis sellaiset kuin muusikko Kari Peitsamon tai historioitsija Teemu Keskisarjan tapaukset.

Yksi näistä esimerkeistä oli Aku Louhimiehen tapaus, jossa häntä syytettiin ns. #metoo-käytöksestä. Hän joutui sen seurauksena jopa ministerin syrjimäksi julkisessa tilaisuudessa ja menetti ilmeisesti myös työmahdollisuuksia. Myöhemmin tehdyissä selvityksissä syytökset todettiin perusteettomiksi ja #metoo-leimaukseen lähteneet toimittajat ovat nyt epäiltynä Louhimiehen kunnian loukkaamisesta.

Asia nousi jälleen esille, kun Louhimies palkattiin sairastuneen ohjaajan tilalle tuottamaan kotimaista suurelokuvaa ja näyttelijä Ville Virtanen kieltäytyi työskentelemästä hänen kanssaan. Eikä asia jäänyt vain tähän, vaan Virtanen katsoi asiakseen kiitellä jo perusteettomiksi osoitettuja syytöksiä esittäneitä naisnäyttelijöitä.  Siis juuri niitä, joiden puheiden perusteella Louhimiehen vainon käynnistäneet toimittajat ovat poliisitutkinnassa.

On tietenkin Virtasen oma oikeus työskennellä kenen kanssa tahtoo. Kohtuullista kuitenkin olisi, mikäli hän korvaisi sopimuksen rikkomisesta eli vetäytymisestää aiheutuneet taloudelliset vahingot elokuvan rahoittajille siltä osin, kuin kohtauksia joudutaan tekemään uudelleen - sekä tietenkin maksaisi elokuvan teosta tähän mennessä saamansa palkan takaisin. 

Muuten pidän Virtasen kannanottoa ja etenkin feministisiin valheisiin syyllistyneiden näyttelijöiden kiittelemistä äärimmäisen huonona käytöksenä. En kuitenkaan tässä ehdota, että Virtasta pitäisi sen takia ruveta boikotoimaan tulevissa elokuvatuotannoissa - eikä sellaisella pääsääntöisesti vasemmalle kallellaan olevassa elokuvamaailmassamme olisi vaikutustakaan - mutta haluan tässä kuitenkin todeta, että pidän häntä tapahtuneen jälkeen vähän yksinkertaisena sananvapauden vihollisena. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sananvapauden kuoppa syveni jälleen
Pieni flirtti on kadonnut harmauden edeltä
Vaatiiko vuoden 2018 kenttäoikeus uhrin?

Vihervasemmistolaista sananvapautta Tanskassa

Yle kertoi, että monet Tanskan Akatemian jäsenet vaativat sen jäsenenä vuodesta 2014 alkaen ollutta kirjallisuudentutkija Marianne Stidseniä eroamaan, koska tämä on arvostellut #metoo-liikettä. Asia sai suorastaan koomisia piirteitä, kun yksi tämän kriitikoista erosi Akatemiasta, koska "haluan vapaata keskustelua kirjallisuudesta".

En tässä ota kantaa Stidsenin mielipiteisiin - enkä edes tunne yksityiskohtia - vaan haluan kiinnittää arvoisan lukijani huomion siihen, että myös Tanskassa vihervasemmistolaisfeministiset henkilöt tosiasiassa haluavat kieltäytyä yhteiskunnallisesta keskustelusta. Sen sijaan he pyrkivät samanmielisten mielipiteenvaihtoon, josta erimieliset suljetaan ulos.

Meille, jotka seurailemme yhteiskunnallista keskustelua Twitterissä tämä vihervasemmiston toimintamalli on ollut suorastaan kristallinkirkasta. Heidän jäädessään debatissa tappiolle on yleensä toimittu toisella kahdesta tavasta: syyttämällä keskustelukumppania rasistiksinatsiksifasistiksisovinistiksi tai vaihtoehtoisesti sulkemalla hänet ulos omasta seurannasta.

Pahimmillaan on kuitenkin jopa käytetty joukkovoimaa puoluejohtajien Twitter-tilien sulkemiseen. Sekä aiheutettu paine, jonka seurauksena yhteiskunnan toimijat ovat päätyneet jopa estämään ihmisten työntekoa heidän mielipiteidensä takia.

En oikein ymmärrä mistä tämä tinkimätön pyrkimys omaan vaihtoehdottomaan mielipidekuplaan johtuu. Onko siinä kyse oikeauskoisuuden vaalimisesta vai kyvyttömyydestä puolustaa omaa näkemystä?

Joka tapauksessa tanskalaisten akateemikkojen osoittama suvaitsemattomuus joukossaan olevaa toisinajattelijaa kohtaan on sikäli ikävää, että se näyttää mallia kohti kuplautunutta ja polarisoituvaa yhteiskuntaa. Tämä tie on kuitenkin tuhon tie sikäli, että se jarruttaa sitä aatteellisen synteesin muodostamista, joka parhaimmillaan voi johtaa ajatusten kirkastumiseen ja elinympäristön paranemiseen.

Sen sijaan suljettu ajatuksenvaihto, jossa ei sallita kritiikkiä, johtaa aatteiden - tässä tapauksessa vihervasemmistolaisuuden - äärevöitymiseen, jolla ei 1900-luvun historian valossa ole hyviä seurauksia. Kuitenkin juuri tämä on se syy, miksi sananvapaus on niin tärkeää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kommunistiprofessori rinnasti Mannerheimin ja alastomat naiset
Vasemmistoliiton synkät juuret elävät ja voivat hyvin
Halla-ahon Twitter-tilin sulkemisesta

Pieni flirtti on kadonnut harmauden edeltä

Olin keskikoulussa kun kuulin yhden luokkakaverini sanovat vieressäni istuvalle tytölle, että tämä on tänään ihana. Olin vihreänä kateudesta, koska en itse voinut edes kuvitella uskaltavani sanoa mitään sellaista kauniille neidolle. Omalta osaltani vastakkainen sukupuoli oli tuolloin kaukaa ihailtu, mutta aivan liian pelottava, osa maailmaa.

Tässä välillä olen toki joskus maininnut silloin tällöin positiivisesti naispuolisten työkavereideni ulkonäkömuutoksista - uusista kampauksista tai vaatteista. Siitäkin on kuitenkin jo vuosia, sillä tässä välillä ovat ilmaantuneet julkisuuteen nämä feminismit ja #metoo-liikkeet.

Syynä vaikenemiseeni on se, etten halua ottaa riskejä tulla tässä ilmapiirissä ymmärretyksi väärin. Ympärilläni kuulemani - tai paremminkin hiljaisuuden - perusteella ovat monet muutkin miehet tehneet samanlaisen johtopäätöksen.

En tiedä millä tavoin vastakkainen sukupuoli on suhtautunut pienten huomionosoitusten katoamiseen. Ehkäpä jotkut ovat olleet muutokseen tyytyväisiä ja toiset tyytymättömiä. Ja saattaa olla, että naisiin kohdistuvat todelliset törkeydet ovat vähentyneet - tosin en itse ole niitä aiemminkaan joutunut todistamaan, mutta en väitä etteikö sellaisista pitäisi päästä eroon.

Varmaa on kuitenkin että se, mitä aiemmin pidettiin yleisesti jonkinlaisena elämän suolana - eli pieni hyväntahtoinen flirtti - on katoamassa yhteiskunnasta. Tätä osoittaa omien havaintojeni lisäksi se, ettei sellaisesta ole enää kirjoiteltu lehdistössä aiempaan tapaan. Todisteena tästä sanoilla "pieni flirtti" tehty googlaus löysi ensimmäiselle näyttösivulle päivättyjä median juttuja vuosilta 2017, 2015, 2013, 2012, 2011, 2010, eikä siis yhtään juttua viimeisen kahden vuoden ajalta.

Jokaisella lienee näkemys siitä, onko flirtin katoaminen työpaikoilta - tai ainakin lehtijutuista - hyvä vai huono asia. Varmaa on kuitenkin, että elämä on muuttumassa monta pykälää aiempaa harmaammaksi.

Varmaa on myös se, että maailmamme näyttää tässä suhteessa muuttuvan askelta tekopyhemmäksi. Siis kohti sitä kaksinaismoralistista suuntaa, jonka yhtenä merkkinä suuressa lännessä on mahdollista haastaa oikeuteen nainen, jonka rinnat ovat olleet nähtävissä lapsipuolille.

Samaan suuntaan on yhteiskuntamme muuttumassa myös viihteen osalta. Joutuivathan Pekka ja Pätkä Ylen sensuuriin näyttelijöiden mustattujen naamojen takia ja vihreä poliitikko ja entinen koomikko pyyteli anteeksi saamelaisilta aiempia tekemisiään. Ja jo aiemmin toimittaja joutui vaikeuksiin käytettyään lähetyksessä intiaanipäähinettä ja naapurissa Peppi Pitkätossulta poistettiin neekerikuningas-isä. 

Nähtäväksi jää mihin tällä tiellä päädymme. Ja seuraako nyt nähdystä jonain päivänä jonkinlainen vastaisku, jossa tiukkapipoisuus saa väistyä ja vapamielisyys saa alaa. Vai uppoudummeko me yhä syvemmälle sellaiseen maailmaan, jossa pinta on harmaata, mutta sen alla kuohuu ja kuhisee kuin viktoriaanisen Britannian julkisivun alla.

Wikipedian mukaan tuolloin kukoisti varsinainen kaksinaismoralismi eli "siinä missä monet yläluokkaiset miehet vaalivat kotonaan ja suhteissa yläluokan naisiin tiukkaa protokollaa ja tapakulttuuria, samaisten miesten kerrotaan usein salaa harrastaneen monia epäsiveellisiä ja paheellisia elämäntapoja kuten juopottelua, uhkapeliä, epäsiveellisiä revyy-esityksiä ja bordellivierailuja. Aikakauden tabloidilehdistö ruokki skandaalien metsästystä, joka oli suosittua kansanhuvia Britteinsaarilla."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliittinen korrektius tuhoaa kansakunnan tietoisuuden
Miksi uskovaisia pidetään moraalisempina kuin ateisteja?
Poliittisesti korrekti muuttaa näkyvää todelllisutta

Fanatismismi, Pirkko Saisio, HS ja sikaporsas

Sir Winston Churchill totesi aikoinaan, että "fanaatikko on ihminen, joka ei pysty muuttamaan mieltään ja kieltäytyy vaihtamasta aihetta." Suomalainen kirjailija Pirkko Saisio puolestaan törmäsi seinään vuosi sitten todettuaan, että myös punavihreässä kuplassa pitäisi kyetä keskustelemaan ja hyväksyä myös ne tosiasiat, jotka ovat toisenlaisen ajattelun perusta".

Saision näkemykset johtivat siihen, että hänen kaltaisekseen luulemat punavihreät fanaatikot ryhtyivät huutamaan sellaisia adjektiiveja kuin "äärinationalisti, äärioikeistolainen, madeiralainen kukkahattutäti ja puolinatsi", pahimpia mainitsematta.

Se lienee saanut aikaan prosessin, jonka seurauksena Saision käsitys omasta viiteryhmästään on muuttunut ja hän on uskaltanut kommentoida asioita tavalla, johon hänen kaltaisistaan moni ei ole uskaltanut. Siitä tunnustus ja paljon arvostusta hänelle.

Nyt Saisio on jälleen tullut esiin, tällä kertaa #metoo-kampanjan tiimoilta. Ja jälleen tavalla, joka on epäilemättä johtanut monessa punavihreässä fanaatikossa tunteiden hallitsemattomaan kiehuntaan.

Näin siitä huolimatta, että hän on ainoastaan todennut faktat siitä, että eri julkisuuteen joutuneita henkilöitä on niputettu epäreilusti yhteen, vaikka heidän mahdolliset syntinsä poikkeavat toisistaan, sekä etteivät mediat ole mitään tuomioistuimia. Ja huomannut päivänselvän yhteyden minun nuoruuteni fanaattiseen äärikommunismiin.

Saision kannanotot tuskin tarkoittavat sitä, ettei hän edelleenkin olisi kehitysmaahanmuuttajamyönteinen henkilö, joka uskoo järkähtämättä suunnitelmatalouteen tai ettei hän tuomitsisi naisten kokemaa häirintää yksiselitteisesti. Sen sijaan se osoittaa, että hän on ajatteleva ihminen, eikä mikään punavihreä fanaatikko, joka ei pysty näkemään todellisuutta omien ennakkoluulojensa ohi.

Otan samalla kantaa viime päivinä kohahduttaneen kuvapariin presidentti Trumpista ja Sikaporsaasta. Sen julkaiseminen oli omasta mielestäni - ei enempää eikä vähempää - kuin lehden journalistisen tason alleviivaus omalla kädenjäljellä.

Totean samalla, ettei HS ollut ensi kertaa pappia kyydissä, sillä se on aiemminkin osoittanut tasonsa. Ja hyvä niin, sillä antaa koirien haukkua ja karavaanin kulkea vaikka sitten juoksuhiekkaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huhtasaari sallisi kaikille sananvapauden
HS:n toimittaja kasvatti lapsia Rautatientorin mielenosoitusten välimaastossa
Elääkö kirjailija sananvapaudesta?