Suosittua juuri nyt!

keskiviikko 1. heinäkuuta 2026

Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) sanoi MTV3:n mukaan itsestäänselvyyden. Hänen mukaansa "meidän tulisi pelata EU-peliä rohkeasti, omaa etua ajaen. Näin siksi, että kaikki muutkin maat tekevät niin. Meidän ei pidä nöyristellen hiljaa hyväksyen kuitata kaikkea, mitä EU tai suuret jäsenmaat ehdottavat. Ei, me voimme sanoa: tämä ei käy Suomelle."

Taustaksi hän totesi kaksi asiaa: ensinnäkin Suomi on Unionin nettomaksaja ja toiseksi sen vaatimat maksut kasvavat jatkuvasti. Lisäksi Suomen pitkän itärajan, muuttuneen turvallisuusympäristön ja Itä-Suomen erityisaseman tulisi näkyä myös EU:n rahoitusratkaisuissa.

Purra totesi myös sen itsestäänselvyyden, että jatkuvan budjetin paisuttamisen sijaan EU:n tulisi toimia vain niissä asioissa, joissa yhteinen päätöksenteko tuo selvää lisäarvoa. Ja siksi Suomen "pitää vastustaa EU:n lonkeroita siellä, minne ne eivät kuulu". Ja kysyi, että "miksi joissakin ministerineuvostoissa keskustellaan koko ajan asioista, joissa EU:lla ei tosiasiassa ole päätösvaltaa?"

* * *

Nämä ovat hyviä näkemyksiä. Jopa niin erinomaisia, että pitää ihmetellä, miksi ne pitää ottaa esille vielä vuonna 2026, kun Suomi kuitenkin liittyi EU:n jäseneksi jo tammikuussa vuonna 1995. Siis peräti 31 vuotta sitten. 

Kummastella täytyy siitä syystä, että meillä on tänä aikana ollut kolmetoista hallitusta, joista jokaisella olisi ollut mahdollisuus tehdä Suomen kohtuuttomalle asemalle Unionin jäsenenä jotain. Nähtäväksi siis jää, että asettuuko pääministeri Petteri Orpo (kok) tässä asiassa valtiovarainministerinsä kannalle, vai tyytyykö hän edelleen vuodesta 2009 alkaen – kuten alla olevasta kuvasta näkyy – taloudellisessa stagnaatiossa rämpineen Suomen asemaan muiden EU-maiden menojen ja EU:n ulkopolitiikan nettomaksajana. 



9 kommenttia:

  1. Tästä naisesta seuraava pääministeri, niin alkaa loksahtaa meno oikeille raiteille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan myöskin. Ikävä kyllä, Suomessa on myös runsaasti federalisteja kuten Orpo ja Stubb, joten kaskessa on runsaasti kantoja.

      Poista
  2. Terhomatti Hämeenkorpi1. heinäkuuta 2026 klo 8.12

    Tässä hallituksessa on alusta lähtien ollut kaksi valuvikaa: Orpo ja RKP.

    VastaaPoista
  3. Järkevämpää eu politiikkaa ei olekkaan, jos ei erota tuosta syövästä niin ihan turhaa on mitään muuta yrittää. Voisikin kysyä, oliko järkeä hyväksyä eu:n taakanjakolaki, oliko järkeä hyväksyä data-laitoksien tuleminen maahamme. Listaa voisin jatkaa vaikka kilometrin verran. Sitä järkeä ootellessa uutta maailmanjärjestystä, digi:id:tä ja satoja tuhansia isis terroristeja eu pakotuksena, että jippii...

    VastaaPoista
  4. Riikka Purra olisi paras valinta seuraavankin hallituksen valtiovarainministeriksi. Lintti-Antti jäisi varjoon pääministerinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko Antista pääministerinä enemmän haittaa vai hyötyä Suomelle? Miettikää tätä ennen kuin äänestätte.

      Poista
    2. Eihän nyt salonkikelpoinen duunaripuolue demarit hyväksy perussuomalaisia, jotka haluavat rahvaanomaisesti ajaa suomalaisten etua. Sehän on vahingollista, kuten Tuppurainen totesi.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!