Jääkiekko lajina osoittautui Sotshin olympialaisissa asenteiltaan huvittavaksi. Ensin
tuli tieto pseudoefedriiniä käyttäneestä ruotsalaisesta jääkiekkoilijasta Nicklas Bäckströmistä.
Sitten vilunkipelin tunnustamisen sijasta joukkueen lääkäri Björn Waldebäck
otti koko vastuun itselleen. Joukkueen valmentaja Per Mårts puolestaan
kutsui tapahtumaa oikeusmurhaksi.
Vastaavaa näytelmää olisi tänä päivänä mahdoton kuvitella esimerkiksi rankkojen dopingskandaalien riivaaman pyöräilyn parissa. Tai suomalaisen hiihdon. Tai kansainvälisen pikajuoksun. Kaikissa näissä tapauksissa Siperia on jo antanut riittävästi opetusta.
Mutta ei jääkiekossa, sillä ensi järkytyksestä selvittyään myös kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n lääketieteellinen johtaja Mark Aubry ryhtyi
puhumaan erehdyksestä ja vakuutteli kiekkoilijan olevan syytön ja viaton uhri.
Tänään saimmekin sitten
kuulla itseään Kalervo Kummolaa, joka piti rikkomusta pienenä ja arveli (vai toivoi) rangaistuksen jäävän varoitukseen. Samalla hän vakuutti, ettei suomalaisessa jääkiekossa esiinny doping-ongelmaa. NHL:stä hän ei omien sanojensa mukaan tiedä.
Siitä päätellen, että Suomen jääkiekon keskushahmo haluaa pitää Suomen antidpoingtoimikunnan Timo Seppälän ulkona sarjataulukoista viittaa lisäksi siihen, ettei Kummola edes halua käryllä olevan minkäänlaisia seurauksia.
Edellä kerrottuja tarinoita voi verrata siihen, että entinen maajoukkuelääkäri
kertoo NHL:n testaavan tarkasti olympialaisiin osallistuvia pelaajia, jotta maine ei tahraantuisi käryjen takia. Näinhän teki myös
kaikkien aikojen doping-järjestelmän rakentanut DDR aikanaan. Erilaisten doping-aineiden käytön yleisyydestä NHL:ssä
on kertonut myös entinen jääkiekkoilija Juha Lind.
Mielenkiintoiseksi Lindin ja maajoukkuelääkärin kertomuksen tekee se, että lääkärin mukaan NHL:ssä käytetään yleisesti pseudoefedriiniä sisältäviä käsikauppalääkkeitä, koska ne ovat "mietoina" liigassa sallittuja. Niinpä, mutta kysyn silti miksi NHL-kiekkoilijat sitten käyttävät yleisesti pseudoefedriiniä, ellei suorituksen parantamiseen? Ainakin
Jari Kurrin mukaan sellainen on olemassa.
Selvyyden vuoksi on myös todettava, että "miedoilla" käsikauppalääkkeillä
ei edes päästä samanlaisiin pitoisuuksiin, jollainen löydettiin Nicklas Bäckströmin verestä. Kyseessä ei siis missään tapauksessa ollut "rehellisille ruotsalaisille" sattunut vahinko.
* * *
Tämä ikävä tapaus kertoo minulle sen, että jääkiekko on dopinvalvontaan liittyvien asenteiden suhteen valovuoden esimerkiksi hiihtoa tai pyöräilyä jäljessä. Lähinnä ne muistuttavat muinaisen Itä-Saksan urheilujohtajien moraalia.
Enkä oikeastaan ole edes yllättynyt. Jos sellaisen pienen rahan lajin kuin maastohiihdon piirissä dopingin käyttö on
edelleen yleistä, niin miksi ihmeessä miljoonien ansioita tarjoava jääkiekko ei houkuttelisi urheilijoita kaikin keinoin lisäämään kauppa-arvoansa; ja siihen pyrkiessään hyödyntämään kemiallista valmennusohjelmaa.
Lopuksi esitän kainona toiveena, että dopingvalvonta otettaisiin tosissaan myös jääkiekossa, ja ongelmaa ryhdyttäisiin valvomaan sillä mielellä että kemiallinen valmennus saataisiin myös loppumaan. Tässä suhteessa ainakin arvokisoissa olisi syytä harkita Timo Seppälän
ehdotusta, jonka mukaan yksikin käry johtaisi automaattisesti kisasuorituksen hylkäämiseen.
Nicklas Bäckströmille, Per Mårtsille, Björn Valdebäckille, Mark Aubrylle ja Kalervo Kummolalle puolestaan povaan menestyksekästä viihdetaiteilijan uraa, mikäli heillä on nykyisten tehtäviensä jälkeen tervetta uuteen leipäpuuhun. Osuva ohjelmaformaatti voisi olla vaikkapa tämä
suomalainen klassikko.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansa kaipaa leipää ja sirkushuveja
Kari-Pekka Kyrön karu kohtalo
Doping-pommi käryää myös jääkiekossa