Auttaako oma kokemus johtajana?

Ymmärtämättömyys nykyaikaisesta wokellus-kulttuurista vapautti suomalaisen urheiluhallinnon huippupestin eli Olympiakomitean johtajuuden haettavaksi. Eilen tehtävään valittiin maastohiihdon maailmanmestari ja moninkertainen arvokisamitalisti Matti Heikkinen. 

Asiaa ei oikeastaan tarvitse tässä kommentoida sen kummemmin, koska lehdistö on käsitellyt valinnan varsin kattavasti. Niinpä päätin tehdä tänä aamun jutun, josta voisi sanoa "lyhyestä virsi kaunis". 

Heikkisen valinta on nimittäin sikäli äärimmäisen mielenkiintoinen, että sen seurauksena pääsemme näkemään mihin itse omakohtaisesti huippu-urheilun vaatimukset tunteva ja maailman parhaaksi lajissaan yltänyt henkilö kykenee luotsaamaan suomalaisen olympiaurheilun. Tässä asiassa auttanee vielä sekin, että Heikkinen tunnettiin jo omalla urheilu-urallaan äärimmäisen analyyttisenä ja itseltään paljon vaativana henkilönä. 

Uudessa tehtävässään Heikkistä auttaa lisäksi se, että - kuten yleisurheilun mm-kisajoukkueen koko ja maastohiihdon viimetalvinen olympiamenestys osoittavat - on suomalainen olympiaurheilu juuri nyt mukavassa nosteessa. Suurin syömähammas jatkaa uransa huipulla, jääkiekkoilijat ovat parempia kuin koskaan ja hiihto- sekä yleisurheilunuorisossa on sellaista potentiaalia (esimerkki, toinen, kolmas ja neljäs), joka oikein jalostettuna omaa mahdollisuuden palauttaa ainakin osa siitä loistosta, jossa minä kasvoin suomalaisen olympiaurheilun kultaisella 1970-luvulla.

Näillä sanoilla toivotan Matti Heikkiselle menestystä tehtävässään!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
#Metoo-henkiset haistoivat Mika Lehtimäen veren
Happo palaa - ja Messias myös
Hiihtäjän harjoittelu on veitsenterällä taiteilemista

Venäjän Ukraina-aggressio paljasti maastamme vätyksiä ja jämäköitä ihmisiä

Venäjän aggressio on saanut aikaan monenlaisia reaktioita. Tässä vaiheessa on kuitenkin selvää se, ettei yksikään maa lähetä sotilaita avustamaan ukrainalaisia, vaikka jotkut toimittavatkin aseita ja USA sekä EU asettavat pakotteita, jotka eivät haittaa kovin paljon niitä itseään. 

Toisin sanoen länsimaat ovat ilmaisseet halunsa istahtaa katsomoon seuraamaan kuinka Ukrainan käy. Tässä joukossa on myös Suomi, jossa käydään kovasti keskustelua siitä, tulisiko meidän tarjota aseita hyökkäyksen kohteelle. Näin siitä huolimatta, että saatamme vanhana Venäjän osana olla juuri sen valtio, jonka vuoro seuraa Ukrainan jälkeen.

Tästä kaikesta tulikin mieleeni, että yksi mielenkiintoinen esille tullut ilmiö on venäläisvetoisen jääkiekkoliigan eli KHL:n suomalaisjoukkueen kannattajayhdistys, joka vaati jämäkästi Helsingin Jokereiden poistumista kyseisestä liigasta. Seurajohdon eli jääkiekkolegenda Jari Kurrin vastaus siihen oli kuitenkin suorastaan huvittava hänen vedotessaan KHLn kanssa tehtyihin sitoviin sopimuksiin. 

Toisin sanoen jääkiekkolegenda ja hänen kaverinsa asettuvat sopimusten taakse tilanteessa, jossa heiltä vaaditaan reagoimista äärettömän paljon merkittävämpään rikkomukseen kansainvälistä lakia ja tehtyjä sopimuksia vastaan. Hyvä kuitenkin, että Jokereiden johdon vätysmäinen reaktio poisti ihmisiltä sen harhakuvitelman, että jääkiekkoilijat olisivat jämäköitä ihmisiä. 

Toki lienee niin, että Kurrin ja Jokereiden johdon todellinen motivaatio ei ollut sitoumuksista kiinni pitäminen, vaan omaan laariin satavasta rahavirrasta luopumisen vaikeus. Mutta pysähtyy se nytkin, mikäli seuran kannatuskerhon asenne ulottuu muuhunkin kannattajakuntaan. Sitä paitsi todellisen syyn kertominen olisi ollut paljon rehellisempää kuin höpöttely sopimuksista ja niiden noudattamisesta. 

Jämäkäksi voitaneen Kurrin sijaan sanoa toista entistä huippu-urheilijaa, eli sprinttihiihtäjä Martti Jylhää, joka vaati maastohiihdon maailmancupin päätöstapahtuman siirtämistä pois Venäjältä. Toistaiseksi kansainvälinen hiihtoliitto ei ole vastannut hänen ehdotukseensa, joten voimme lähiaikoina seurata istuuko sielläkin Jari Kurrin kaltaisia vätyksiä, vai löytyisikö edes hiihtourheilun hallinnosta vahvoja miehiä ja naisia, jotka eivät halua seurata aitiopaikalta sitä, kuinka itänaapurimme käyttää 1930-luvun lopulta tuttuja keinoja naapurimaidensa alistamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Putin sulki Ukrainan NATO-oven
Halla-aho älyllisesti rehellisenä
Venäjä-dilemma

Kertulle pronssi ja jääkiekkojoukkueelle historiallinen ensimmäinen olympiavoitto!

Tämä aamupäivä meni TV:n katselussa eli seuratessa ensin Kerttu Niskasen taistelua maastohiihdon 30 km matkalla, joka päättyi uskomattomalla tavalla pronssimitaliin. Ja sen jälkeen jääkiekkojoukkueen näytösluonteista olympiavoittoa. 

Näillä kahdella saavutuksella on tosin aivan oleellinen ero. Kertun saavutushan tarkoitti sitä, että hän oli tänään maailman kolmanneksi paras naishiihtäjä. Se on kova saavutus, vaikka toki Therese Johaug ja Jessi Diggins olivat vielä parempia.

Jääkiekkojoukkueen mestaruus taas oli ensimmäinen Suomen saavuttama ja siksi todellista olympiahistoriaa. Ja siksi joukkueen mestaruutta tullaan epäilemättä juhlimaan paljon riehakkaammin kuin Kertun saavutusta. 

Pienen varjon joukkueen saavutuksen ylle luo kuitenkin se, että - kuten Jaskan pauhantaa-blogissa toissapäivänä todettiin - puuttui olympiajääkiekkoturnauksesta 1 045 maailman parasta kiekkoilijaa. Tai no, ehkäpä KHL:stä löytyy jonkin verran sellaisia, jotka ovat parempia kuin NHL:n huonoimmat pelaajat, mutta joka tapauksessa on selvää, ettei näissä kisoissa voittanutta joukkuetta voi sanoa sellaiseksi, etteikö NHL-pelaajista olisi löytynyt paljonkin parempia joukkueita. 

* * *

Edelle kirjoittamallani ei kuitenkaan ole sen suurempaa väliä, koska mestaruudet ratkaistaan niiden kesken, jotka ovat paikalla. Erityismausteen tähän toi itselleni latvialaisen kollegani tämänpäiväinen puhelu, jossa hän onnitteli minua Suomea voitosta. 

Puhelun aikana hän kertoi, että neuvostoaikana hän ja muut latvialaiset olivat aina Tshekkoslovakian puolella kun se pelasi Neuvostoliittoa vastaan. Sellainen kun tuntui jonkinlaiselta protestilta miehittäjää vastaan.

Lisäksi hän mainitsii lukeneensa jostain venäläislehdestä Putinin sanoneen, että ellei hänen joukkueensa voita Pekingissä jääkiekon kultamitalia, on koko olympialaiset hävitty. Mikäli kollegani kertoma pitää paikkansa, mahtaa Putinin asenne harmittaa aivan loistavat olympiakisat hiihtänyttä Alexander Bolshunovia. 

* * *

Tähän kaikkeen liittyen kirjoitin Jaskan blogiin jo eilen seuraavan kommentin. 

"Tässä näemme eron yksilöurheilun ja joukkuepelaamisen välillä. Ensin mainitussa kilpaillaan konkreettisesti siitä, kuka on lajissaan maailman paras ja jälkimmäistä seurataan lähinnä sen tarjoaman urheiluviihteen vuoksi. Niinpä yksilölajissa maailman parhaiden puuttuminen lässäyttäisi koko tapahtuman mielenkiinnon, mutta viihdemielessä ei ole kovin suurta väliä ovatko paikalla maailman parhaat vai ei, kunhan joukkueet pelaavat ja niillä on kannettavanaan kotimaansa edustusasu.

Sivumennen sanoen: nyt nähdyt olympialaiset mittaavat huippumaiden osalta tarkalleen ottaen sitä, millä niistä on maailman (lue NHL:n) vähiten arvostetut jääkiekkoilijat. Eli mitä heikompi arvostus, sitä parempia pelaajia kullakin maalla on ollut käytössään joukkuetta muodostettaessa. 

Nähtäväksi siis jää, ovatko suomalaiset kiekkoilijat maailman vähiten arvostettuja vai vasta toisiksi vähiten arvostettuja. Sen tiedämme huomenna, mutta epäilen, ettei yksikään lehti nosta tätä näkökulmaa esille sen enempää Suomen voittaessa kuin hävitessäkään."

Se siitä lainauksesta, mutta kuten tänään huomasimme, olivat suomalaiset jääkiekkoilijat jopa ylivoimaisesti maailman vähiten arvostettuja, sillä siksi ylivoimainen oli Jukka Jalosen luotsaaman joukkueen näytös venäläisiä vastaan. Eikä ole Jukka Jalosen tai voittoisan joukkueemme vika, ettei NHL päästänyt pelaajiaan mukaan. 

Siksi on syytä onnitella aivan yhtä lailla Suomen jääkiekkojoukkuetta, Kerttu Niskasta ja kaikkia muitakin mitalistejamme Pekingin olympiakisoista. Ja jäädä odottamaan, että suurhiihtäjäksi viimeistään näissä kisoissa noussut Iivo Niskanen valitaan vuodenvaihteen jälkeen jälleen kerran valtakunnan parhaaksi urheilijaksi ja voittoisat leijonat parhaaksi joukkueeksi.

* * *

Tämän merkinnän lopuksi vielä kaksi asiaa. 

Yksi: Pekingin kisojen ennakossa veikkasin Suomen saavan maastohiihdoista neljä mitalia, joista yksi kultainen. Kultamitalien määrä osui oikeaan, mutta muilta osin aliarvoin hiihtäjiemme kyvyt. Hyvä kuitenkin, että tällä kertaa kävi näin päin.  

Kaksi: Maastohiihdon lisäksi Suomi saavutti mitaleita vain jääkiekosta, jossa miehet olivat parhaita ja naisetkin Euroopan parhaita sijoittumalla kolmanneksi. Siksi kaikissa muissa lajeissa alppihiihdosta ja lumilautailusta ampumahiihtoon ja curlingiin on tullut aika miettiä, olisiko asialle tehtävissä jotain. Näin ainakin siinä tapauksessa, että ihmisten kiinnostusta näihin lajeihin halutaan ylläpitää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pekingin kisaennakko
Viikonlopun pilkkeitä
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!

Viikonlopun pilkkeitä

Eiliset europarlamenttivaalit osoittivat suomalaisten olevat tyytyväisiä EU:n nykytilaan. Suurin puolue oli Kokoomus kuten aiemminkin eikä kansallisvaltioiden liittoa federalismin sijasta ajava Perussuomalaiset menestynyt samalla tavalla kuin kuukauden takaisissa eduskuntavaaleissa. 

Sen sijaan Vihreät saivat Suomen vaaleissa rökelevoiton, mikä johtunee ennen kaikkea siitä valtavasta ilmastonmuutoksen saamasta mediahuomiosta, joka on viime aikoina hallinnut valtamediaa. Koko vasemmiston kannatus jäi kuitenkin reilusti alle 40 prosentin, koska hallitusta kokoavan SDP:n ja ilmeisesti Vihreille äänestäjiään menettäneen Vasemmistoliiton kannatukset jäivät vaatimattomaksi.

Vaalit osoittivat myös, että suhtautuminen EU:n tulevaisuuteen vaihtelee voimakkaasti eri maissa. Kaiken kaikkiaan merkittävimmäksi muutokseksi saattaa osoittautua se, että konservatiivien ja sosialistien ryhmät menettivät enemmistön parlamentissa.

Siten sen päätöksenteko muuttuu entistä arvaamattomammaksi vihreiden ja nationalistien kannatuksen noustua huomattavasti. Tämä voi olla joko hyvä tai huono asia - toivottavasti hyvä.

* * *

Vaalien alle jäi eilinen kohu-uutinen mustasta kansalaisoikeustaistelijasta Martin Luther Kingistä. Tämä oli nimittäin seurannut vierestä kaverinsa raiskattua naista ja jopa antaneen rikoksentekijälle ohjeita. 

En sano tässä, että King noudatti vain oman kulttuuritaustansa tapoja, vaan totean ainoastaan että hänen käytöksensä oli törkeää ja että ajat ovat onneksi muuttuneet sitten 1960-luvun. Toivottavasti myös Amerikan mustassa yhteisössä.

***

Lopuksi totean Suomen voittaneen kolmannen jääkiekon maailmanmestaruuden joukkueella, jolla ei pitänyt olla minkäänlaisia menestymisen mahdollisuuksia. Se osoittaa ennen kaikkea saumattoman yhteistyön ja tahdonvoiman merkityksen tavalla, jollaisen toivoisin leviävän maassamme myös kaukaloiden ulkopuolelle.

Suomella on nimittäin hieno tulevaisuus, jos pystymme riitelevän ja repivän politiikan sijasta yhteistyöhön oman taloutemme tukemiseksi siten, että huolehdimme samalla ekologisesta, sosiaalisesta ja kulttuurisesta kestävyydestä. Sen sijaan keskinäisellä riitelyllä ja epärealistisella talous-, ympäristö- tai maahanmuuttopolitiikalla tulemme ajamaan oman hyvinvointimme alas.

Tämä olisi hyvä ymmärtää myös politiikan vasemmalla laidalla erityisesti nyt, kun se aikoo ryhtyä hallitsemaan maata. Ja sen aisankannattajaksi ryhtyvässä Keskustassa, jonka tärkein tehtävä mahdollisessa uudessa hallituksessa on ylläpitää järjen ääntä, jotta hyvää tarkoittava kasvava verotus ja maailmanparantaminen eivät tukahduta koko suomalaista yhteiskuntaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko
EU-vaalien tärkeät asiat
Suomi-Ruotsi ihmisoikeusmaaottelu amerikkalaisin silmin nähtynä

Jääkiekko, doping ja jalkapallon erinomainen dopingkasvatus

Näin kesken jalkapallokilpailujen saimme lukea yllättäviä jääkiekkkouutisia Ruotsista. Tarkoitan vastikään uutisoitua dopingkäryä sekä ennen kaikkea siellä määrättyä dopingtuomiota ilman käryä. 

Minusta etenkin jälkimmäinen eli dopingtestin pakoiluun liittyvä tapaus oli sekä mielenkiintoinen että jääkiekkoyhteisön doping-asenteita valaiseva. Elitserienin Mark Owuyaa oli nimittäin pyydetty doping-testiin. Mies kuitenkin ilmoitti testaajille, ettei ole vielä valmis eikä siksi anna näytettä. Doping-testaajat ilmeisesti poistuivat paikalta tämän kuultuaan.

Kun Owuya sitten kuuli Expressenin toimittajalta saaneensa puolen vuoden kilpailukiellon hän ryhtyi hävyttömäksi. Vai mitä näistä lainauksista pitäisi ajatella:

"Tämä on täysin sairasta. Aion valittaa asiasta. Pirun pellet."

"Lähetin heille sähköpostiä jälkikäteen ja sanoin, että heidän testaajansa olivat suurimpia pellejä, joita ole tavannut. He eivät käyttäytyneet lainkaan ammattimaisesti."

"Se on hauskaa, että he voivat sulkea minut (toiminnasta), koska olen jättänyt testin väliin. He voivat testata minua kuinka paljon haluavat. Mutta he eivät ole testanneet minua selvittääkseen olenko oikeasti doupannut."

Owuya ei siis nähnyt itsessään mitään vikaa, vaikka oli kieltäytynyt testistä. Sen sijaan hän haukkui testaajansa pelleiksi ja ammattitaidottomiksi, vaikka nämä olivat käyttäytyneet täsmälleen siten, kuin dopingtestaajan tulee käyttäytyä. Heillähän ei ole oikeutta ottaa testinäytettä väkisin edes urheilijan kieltäytyessä. Sen sijaan urheilijalla on velvollisuus olla aina testattavissa; myös silloin kun hän "ei ole valmis".

Minun mielestäni tässä Owuyan tapauksessa näkyy tyylipuhtaasti se, kuinka dopingiin suhtaudutaan nyky-jääkiekossa. Sitä ei tunnusteta ongelmaksi, eikä pelaajia kaikesta päätellen myöskään valisteta dopingista mitenkään. Jos valistettaisiin, niin kai Owuya olisi suhtautunut testikutsuun hieman vakavammin - ellei tämä ugandalais-venäläistä juurta oleva jääkiekkoilija sitten ole aivan oppimiskyvytön ääliö.

Owuyan käyttäytyminen  on kuitenkin täysin loogista, sillä maailman johtavassa jääkiekkosarjassa eli NHL:ssähän doping-ongelma jopa aktiivisesti hyväksytään. Tämän osoittavat Sotshin olympiakisoissa tapahtuneen doping-käryn jälkitapahtumat. 

Niille, jotka ovat unohtaneet muistutan, ettei dopingin käyttö olympiajääkiekossa vaikuttanut lopputuloksiin mitenkään, vaan ruotsalaiset ja jopa dopingkiekkoilija itse saivat pitää mitalinsa. Näin mitä ilmeisimmin siksi, että kärähtäjä oli NHL-tähti. 

Erityisen huvittavaksi tapauksen teki se, kun NHL-tähti vakuutti ettei tarkoituksena ollut parantaa suorituskykyä - vaikka ihan samaa ainetta käytetään NHL:ssä yleisesti suorituskyvyn parantamiseen. Taustalla lienee ollut NHL:n uhkailu ja voimakas painostus olympialiikettä kohtaan. Olen kirjoittanut tapauksesta myös aiemmin.

Palatakseni jalkapalloon. Monelta varmaan jäi huomaamatta uutinen, jonka mukaan jalkapallon MM-kisoissa ei kukaan ole jäänyt dopingista kiinni 20 vuoteen. Siis lajissa, jossa parhaiden tulot ovat kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.

Maalaisjärjellä luulisi tällaisen houkuttimen aiheuttavan merkittävästi suuremman kiusauksen kuin parhaimmillaankin vain satojen tuhansien vuosiansioihin johtavan yleisurheilu- tai hiihtoammattilaisuuden, joiden tiedämme rypevän jatkuvassa dopingkierteessä.

Joko jalkapalloperhe on siis onnistunut erinomaisesti doping-kasvatuksessaan, koska rahankiilto silmissään pallon perässä juoksevat pelaajat ovat pysyneet näin hyvin kaidalla tiellä. Tai sitten FIFA suhtautuu vielä jääkiekkoyhteisöäkin leväperäisemmin dopingiin.

Itse epäilen vahvasti, että suurissa joukkuelajeissa dopingongelmalle ei haluta tehdä mitään, vaan se hyväksytään osana lajia. Mahdolliset lieveilmiöt ja terveyshaitat peitellään hiljaisuudessa; tai puetaan erilaisten sairauksien piikkiin.

Näin joukkueurheilu on yhä voimakkaammin eriytynyt yksilöurheilusta, jossa dopingtestaukseen suhtaudutaan vakavasti - ja myös käyttäjäpuolella on kilpavarustelu voimakasta, kuten taannoinen Balco-tapaus osoitti. Onko kaiken tämän lopputuloksena paluu roomalaisten gladiaattoreiden maailmaan, jossa sankarit ovat sankareita, kunnes kuolema heidät elävistä erottaa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Verovaroin tuettua väkivaltaa ja lahjontaa
Suomi-Ruotsi juhannusmaaottelu
Nicklas Bäckström - doping-valvonnan viaton uhri

Nicklas Bäckström - doping-valvonnan viaton uhri

Jääkiekko lajina osoittautui Sotshin olympialaisissa asenteiltaan huvittavaksi. Ensin tuli tieto pseudoefedriiniä käyttäneestä ruotsalaisesta jääkiekkoilijasta Nicklas Bäckströmistä.

Sitten vilunkipelin tunnustamisen sijasta joukkueen lääkäri Björn Waldebäck otti koko vastuun itselleen. Joukkueen valmentaja Per Mårts puolestaan kutsui tapahtumaa oikeusmurhaksi.

Vastaavaa näytelmää olisi tänä päivänä mahdoton kuvitella esimerkiksi rankkojen dopingskandaalien riivaaman pyöräilyn parissa. Tai suomalaisen hiihdon. Tai kansainvälisen pikajuoksun. Kaikissa näissä tapauksissa Siperia on jo antanut riittävästi opetusta.

Mutta ei jääkiekossa, sillä ensi järkytyksestä selvittyään myös kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n lääketieteellinen johtaja Mark Aubry ryhtyi puhumaan erehdyksestä ja vakuutteli kiekkoilijan olevan syytön ja viaton uhri.

Tänään saimmekin sitten kuulla itseään Kalervo Kummolaa, joka piti rikkomusta pienenä ja arveli (vai toivoi) rangaistuksen jäävän varoitukseen. Samalla hän vakuutti, ettei suomalaisessa jääkiekossa esiinny doping-ongelmaa. NHL:stä hän ei omien sanojensa mukaan tiedä.

Siitä päätellen, että Suomen jääkiekon keskushahmo haluaa pitää Suomen antidpoingtoimikunnan Timo Seppälän ulkona sarjataulukoista viittaa lisäksi siihen, ettei Kummola edes halua käryllä olevan minkäänlaisia seurauksia.

Edellä kerrottuja tarinoita voi verrata siihen, että entinen maajoukkuelääkäri kertoo NHL:n testaavan tarkasti olympialaisiin osallistuvia pelaajia, jotta maine ei tahraantuisi käryjen takia. Näinhän teki myös kaikkien aikojen doping-järjestelmän rakentanut DDR aikanaan. Erilaisten doping-aineiden käytön yleisyydestä NHL:ssä on kertonut myös entinen jääkiekkoilija Juha Lind.

Mielenkiintoiseksi Lindin ja maajoukkuelääkärin kertomuksen tekee se, että lääkärin mukaan NHL:ssä käytetään yleisesti pseudoefedriiniä sisältäviä käsikauppalääkkeitä, koska ne ovat "mietoina" liigassa sallittuja. Niinpä, mutta kysyn silti miksi NHL-kiekkoilijat sitten käyttävät yleisesti pseudoefedriiniä, ellei suorituksen parantamiseen? Ainakin Jari Kurrin mukaan sellainen on olemassa.

Selvyyden vuoksi on myös todettava, että "miedoilla" käsikauppalääkkeillä ei edes päästä samanlaisiin pitoisuuksiin, jollainen löydettiin Nicklas Bäckströmin verestä. Kyseessä ei siis missään tapauksessa ollut "rehellisille ruotsalaisille" sattunut vahinko.

* * *

Tämä ikävä tapaus kertoo minulle sen, että jääkiekko on dopinvalvontaan liittyvien asenteiden suhteen valovuoden esimerkiksi hiihtoa tai pyöräilyä jäljessä. Lähinnä ne muistuttavat muinaisen Itä-Saksan urheilujohtajien moraalia.

Enkä oikeastaan ole edes yllättynyt. Jos sellaisen pienen rahan lajin kuin maastohiihdon piirissä dopingin käyttö on edelleen yleistä, niin miksi ihmeessä miljoonien ansioita tarjoava jääkiekko ei houkuttelisi urheilijoita kaikin keinoin lisäämään kauppa-arvoansa; ja siihen pyrkiessään hyödyntämään kemiallista valmennusohjelmaa.

Lopuksi esitän kainona toiveena, että dopingvalvonta otettaisiin tosissaan myös jääkiekossa, ja ongelmaa ryhdyttäisiin valvomaan sillä mielellä että kemiallinen valmennus saataisiin myös loppumaan. Tässä suhteessa ainakin arvokisoissa olisi syytä harkita Timo Seppälän ehdotusta, jonka mukaan yksikin käry johtaisi automaattisesti kisasuorituksen hylkäämiseen.

Nicklas Bäckströmille, Per Mårtsille, Björn Valdebäckille, Mark Aubrylle ja Kalervo Kummolalle puolestaan povaan menestyksekästä viihdetaiteilijan uraa, mikäli heillä on nykyisten tehtäviensä jälkeen tervetta uuteen leipäpuuhun. Osuva ohjelmaformaatti voisi olla vaikkapa tämä suomalainen klassikko.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansa kaipaa leipää ja sirkushuveja
Kari-Pekka Kyrön karu kohtalo
Doping-pommi käryää myös jääkiekossa

Kansa kaipaa leipää ja sirkushuveja

Olen hiihtolomalla, kuten niin monet muutkin eteläisimmän Suomen lapselliset ihmiset. Olen seuraillut muiden toimieni ohella myös olympialaisia. Ja eilen olikin hieno päivä kun tunnin sisään sattui kaksi mitalia. Päivä oli melkein yhtä hieno kuin Münchenin kesäolympialaisten viimeinen päivä hamassa nuoruudessani!

Jokin on kuitenkin muuttunut neljässäkymmenessä vuodessa. Näissä kisoissa media provosoi ihmiset seuraamaan eilistä jääkiekko-ottelua, vaikka kyseessä oli vasta puolivälierä. Näin saadaan urheilukiihkoa nostatetuksi ja samalla kasvatettua bisnestä tavalla tai toisella.

Itse olen siis lomalla enkä aiheuttanut työnantajalleni eli veronmaksajalle tappioita, vaan katsoin ottelun omalla kustannuksellani kotisohvalla. Tosin tunnustan, että mikäli olisin ollut töisssä, olisin mitä todennäköisimmin lähtenyt kulunseurannan leimausta "oma asia" käyttäen kotiin katsomaan - niin, ei jääkiekkoa vaan parisprintit kuten jokainen tätä blogia aiemmin lukenut saattaa arvata.

Mutta näin lomalaisena saatoin katsoa ilman huonoa omaatuntoa jääkiekostakin 2,5 erää, eli sen mikä ei mennyt hiihdon ja sen välittömän jälkipuinnin kanssa päällekkäin. Oli hieno ottelu, joka loi odotuksia myös ensi perjantaille ja jopa sunnuntaille - mutta ei mennä asioiden edelle!

Mutta palataanpa aiheeseen. Kaikki suomalaiset eivät siis olleet laillani lomalla, vaan moni katseli ottelun työnantajan maksaman palkan turvin. Koko kustannukseksi laski Taloussanomat 80 miljoonaksi.

Laskelmaa voidaan tietenkin arvostella, kuten jutun keskusteluosiosta voi todeta. Jotain tämä kaikki kuitenkin kertoo urheilun merkityksestä ihmisille - muinaisen Rooman satiirirunoilija Juvenalis ei siis ollut väärässä, vaan kansalle kannattaa todella tarjota sekä leipää että sirkushuveja!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!
Homoseksuaalien urheilijoiden turvallisuus on taattava myös tulevaisuudessa
Kiakkovieraat ja itsenäisyys

Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!

Venäjällä oli tänään hieno päivä Sotshin olympialaisissa. He saivat nimittäin hopeaa miesten pariviestissä heti Suomen jälkeen. Lisäksi he sijoittuivat toiseksi jääkiekko-ottelussa häviten ainoastaan Suomelle.

Ei vaan. Onnea Sami ja Iivo - te teitte tänään miehen työn ja palautitte Suomen hiihdon talviolympialaisten kultakantaan kuudentoista pitkän vuoden jälkeen! Mutta mitäpä muuta voikaan odottaa joukkueelta, jonka molemmat jäsenet Niskanen ja Jauhojärvi ovat nuorten maailmanmestareita.

Onnea myös isosiskolle ja Aikulle hopeasta. Luulen sen maistuneen aika paljon paremmalta kuin venäläisten hopeiden.

Seuraavaksi toivotan onnea Suomen jääkiekkomaajoukkueelle taistelussa olympialaisista mitaleista. Enteet ovat nyt poikkeuksellisen hyvät!

Enkä vielä heitä kirvestä kaivoon viikonlopun pitkiltä hiihtomatkoiltakaan. Veikkausenihan oli neljä maastohiihtomitalia näistä kisoista - eikä plakkarissa ole "vasta" kuin kolme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sprintti, Sotshi 2014
Naisten takaa-ajo, joka miehen suosikkilaji (tätä en olisi voinut kirjoittaa tänään....)
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa

Joukossa tyhmyys tiivistyy

Espoossa syntyi eilen kahakoita kahden jääkiekkojoukkueen kannattajien välillä. Ilmiö on ollut Suomessa melko harvinainen, mutta maailmalla yleinen etenkin jalkapallojoukkueiden kannattajien piirissä.

Kaltaistani akateemista ihmistä Espoon tapahtumat mietityttävät. Tuntuu käsittämättömältä, mikä saa ihmiset sekoamaan suosikkijoukkueensa puolesta niin pahasti, että se johtaa väkivaltaan samalla tavalla ajattelevia, mutta toista ammattilaisjoukkuetta kannattavia ihmisiä kohtaan.

Ehkä vastaus löytyy vanhasta viisaudesta, jonka mukaan joukossa tyhmyys tiivistyy. Kun samanmieliset ihmiset löytävät yhteisen vihollisen, saattaa pienikin yllyke johtaa järjettömiin tekoihin.

Joka tapauksessa en nykyisen kehityksen valossa haluaisi enää nähdä verovaroin pyörivän radioyhtiön sen enempää kuin kaupallisten mediatalojenkaan tekevän yhtään ihailevaa juttua fanikulttuurista, sillä juuri siinä häiriökäyttäytyminen muhii. Näin siitä huolimatta, että suurin osa faneista ei toimintaan mukaan hakeutuessaan eikä edes fanina ollessaan etsi väkivaltaa.

Vaikka minua voitaneenkin tästä syystä sanoa kukkahattutädiksi, tuon esiin pelkoni siitä, että hyvin alkuun päästyään ja normaaliksi muuttuessaan faniväkivalta saattaa muuttua suorastaan vaaralliseksi. Näin etenkin siinä tapauksessa, että maamme muuttuu yhä monikulttuurisemmaksi ja ajautuu taloudellisiin vaikeuksiin. Tällöin kiihkoilijoilla on käytössään valmis ja sosiaalisesti ainakin puoliksi hyväksytty väkivaltamalli.

Esimakua monikulttuurisen ja taloudellisesti ahdingossa olevan yhteiskunnan riskeistä on saatu ahdingossa olevasta Kreikasta, jossa myös jalkapalloväkivalta on jo pitkään ollut arkea. Nämä asiat tuskin ovat toisistaan täysin riippumattomia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Opettavainen tarina vuodelta 1930 - Robert Heleniuksen paluuta odotellessa
Ihmisestä järkevästi toimivana olentona Libanonin viimeaikaisten tapahtumien valossa
Väkivaltakasvatusta nuorille

Väkivaltakasvatusta nuorille

Monet vanhemmat haluavat tarjota lapsilleen hyvän harrastuksen: musiikkia, partiota, kuvataiteita, tanssia tai urheilua. Yksi suosituimmista harrastuksista on jääkiekko - joukkuelaji jossa suomalaiset ovat oikeasti maailman huipulla.

Olen itse siinä iässä, ettei minulla ole vanhempien ohjausta harrastustensa valinnassa tarvitsevia lapsia. Siitä huolimatta SM-liigan viimeaikaiset tapahtumat ovat herättäneet ajatuksia.

Toissapäiväisessä Helsingin paikallisottelussa kävi nimittäin niin, että HIFK:ssa pelaava ammattimies Trevor Gillies tyrmäsi tyylipuhtaalla oikealla suoralla vastustajan Jarkko Ruudun. Sitä ennen hän oli keskittynyt vastustajan vaihtoaitioon huuteluun, kun ei itse ollut päässyt pelaamaan.

Kentällä nähdyt tapahtumat ovat itsessään riittäviä pahoinpitelytuomion määräämiseksi pahoipitelijälle, mikäli jääkiekko-otteluissa noudatettaisiin Suomen lakia. Vielä pahemmaksi tilanteen tekee kuitenkin se, että NHL:ssä pelaava ja Gilliesin hyvin tunteva suomalaispelaaja Jesse Joensuu väittää, ettei Gillies ole missään tapauksessa toiminut äkkipikaistuksissaan. Sen sijaan Gillies on Joensuun mukaan kurinalainen pelaaja, joka mitä todennäköisimmin on toiminut jonkun muun käskystä. Siis kenen?

Jos ja kun jääkiekon moraali on tällä tasolla, en voi kuin ihmetellä, mitä liikkuu niiden vanhempien päässä,  jotka vievät lapsensa tämän "jalon" urheilumuodon pariin. Ja jos olisin aktiivinen toimija jääkiekon parissa, vaatisin lajiani puhdistautumaan sellaisesta toiminnasta, joka antaa junioreille näin vääristyneen kuvan reilusta urheiluhengestä. Tosiasiahan on, että moni jääkiekkojuniori näkee tässäkin tapauksessa Trevor Gilliesin teon ihailtavana ja pahimmillaan jopa malliksi otettavana toimintana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä.
Vipinää talviseen Helsinkiin
Lallukka vapaaksi - syntyikö tässä oikeusmurha?
Aleksi Valavuori - ristiretkellä suomalaisen huippu-urheilun tuhoamiseksi?
Rohkeita miehiä, ressukoita ja väkivaltaa

Rohkeita miehiä, ressukoita ja väkivaltaa

Viime aikojen uutiset kertovat käsittämättömästä väkivallasta. Ja samalla opettavat jotain ihmisluonteen erilaisista piirteistä.

Aloitetaan Libyan uutisella, jonka mukaan profeettavideo netissä oli aiheuttanut Yhdysvaltain suurlähettilään murhan. Voiko tosiaan olla niin, että murhaan syyllistynyt lynkkaajajoukkio kuvittelee tällä teollaan saavuttavansa jotain hyvää maailman tai jumalansa edessä? Korkeintaan nämä uskonkiihkoiset raketeilla leikkivät ressukat voivat saattaa maansa uudelleen sekasortoon. Onkohan sitten kiva olla?

Murhan aiheuttamat laineet löivät korkealle myös valtameren toisella puolella, missä presidenttiehdokas Mitt Romney hyökkäsi välittömästi istuvan presidentin ja kilpailijansa Barack Obaman kimppuun syyttäen tämän hallintoa iskujen tekijöiden sympatisoinnista. YLE:n mukaan taustalla oli se, että "Yhdysvaltain Kairon-suurlähetystö rauhoitteli tuoreeltaan yhdysvaltalaisvideosta loukkaantuneita egyptiläisiä mielenosoittajia sanomalla, että se tuomitsee jatkuvat pyrkimykset loukata muslimien tunteita samoin kuin pyrkimykset loukata kaikkien uskontojen edustajia".

Presidentin tiedottaja - eli ilmeisesti itse Obama - puolestaan kauhisteli hyökkäyksestä toivuttuaan sitä, miten Romney käyttää suurlähettilään murhaa poliittisiin tarkoitusperiinsä. Ja samalla tuomitsi murhan jyrkästi.

Näin Suomesta katsottuna Kairon suurlähetystössä äänessä olleen ressukan kannattaisi kaiken tämän jälkeen miettiä kannattaako tällaisella hetkellä antaa edes epäsuoraa tukea murhaajille. Romney puolestaan voisi miettiä mitä järkeä on murhan valjastamisella omiin tarkoituksiinsa, sillä ainakin minun mielessäni tällainen murhatun päällä riekkuminen synnytti hänestä kuvan pelkästään moraalittomana ressukkana. Ellei suorastaan lierona.

Itse Obama ja hänen tiedottajansa selvisivät tästä asiasta kutakuinkin puhtain paperein. Ainakin toistaiseksi.

* * *

Seuraavaksi haluaisin käsitellä Somaliaa. Siellä vasta valittu presidentti Hassan Mohamud joutui itsemurhatappajan epäonnistuneen iskun kohteeksi. Tämä tapahtuma osoittaa jälleen kerran, että järjestyksen palauttaminen Somaliaan ei ole ressukoiden hommaa - siihen vaaditaan rohkeita miehiä.

Toivottavasti presidentti Mohamud on sellainen - ja pystyy saattamaan muslimiterroristit kestämättömään asemaan ja lopulta tappioon - ilman että sortuu itse oman edun tavoittelijaksi eli sotapäälliköksi muiden sellaisten joukkoon. Vain siten Somalialla on toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Ja tämän blogin aiheeseen liittyen: näitä itsemurhaterroristeja en osaa oikein pitää muuna kuin muiden hyväksikäyttäminä harhaanjohdettuina ressukoina. Vaikea sitten sanoa, onko se hyvä vai huono asia, etteivät raukat kuoltuaan enää pysty ajattelemaan ja huomaamaan, ettei palkkiona ollutkaan niitä luvattuja 72 neitsyttä...

* * *

Kolmas huomiotani herättänyt uutinen on kotimaasta. Jääkiekkoväkivalta on nimittäin jälleen kerran noussut parrasvaloihin. Tällä kertaa sen nosti Jokereiden pelaaja Semir Ben-Amor, joka pahoinpiteli vuoden 1995 sankarihyökkääjän Ville Peltosen. Tapatuneen seurauksena SM-liiga jakoi tapahtuneesta historiansa kovimmat rangaistukset.

Samalla keskusteluun nousi valmentajien toiminta: nyt kuullun perusteella näyttää siltä, että suomalaiseen jääkiekkoon on pesiytynyt järjestäytynyt vastustajan tahallisen ja tarkoituksellisen loukkaamisen kulttuuri. Kaukana on siis ajatus vastustajan kunnioittamisesta ja rehellisestä kilpailusta. Mikä pahinta, yksi keskeisistä tähän sotkeutuneista ressukoista on nuorten maajoukkueessa vaikuttava valmentaja. Varsinainen "kasvattajalahjakkuus" siis...

Myös poliisi tutkii tapahtumia. Toivon että se saa tapahtumat selvitetyksi ja asianosaiset aikanaan tuomiolle. Minusta on selvää, että jääkiekossa on sallittua kaikki se, mikä sääntökirjaan on merkitty. Samalla perusteella esimerkiksi ammattinyrkkeilyssä on vastustajan lyöminen jopa tajuttomaksi sallittu.

Jääkiekkosäännöistä merkittävästi poikettaessa tapahtumat olisi kuitenkin aina puitava jääkiekkopiirien lisäksi myös siviilioikeudessa - ja väkivaltarikoksiin syyllistyneitä tai siihen yllyttäneitä ressukoita rangaistava Suomen lain mukaisesti aivan samoin kuin jos väkivalta olisi tapahtunut Helsingin kauppatorilla.

Tämän jääkiekkoepisodin suurimmat ressukat taitavat kuitenkin löytyä jääkiekkoa seuraavasta yleisöstä. Näin ainakin nimimerkki Maken videon perusteella kirjoitettaman nettikommentin perusteella: "Katsokaapa Youtubesta tapahtuman videotallenne. Se näyttää paljastavasti miten joukko katsojia nousee seisomaan ja käsiään taputtaen osoittaa suosiota pahoinpitelylle." Tähän ei tarvitse lisätä sanaakaan.


Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Muut syyt hukassa

Polarisaatio lisää etnisten konflktien riskiä

Vielä Hyvinkään tragediasta

Asiakas on aina oikeassa - vai onko?

Asiakas on aina oikeassa, joten yrityksen menestyksen tärkein menestystekijä on asiakkaan tyytyväisenä pitäminen. Vai onko?

Yksi toimimattoman markkinatalouden ikävimmistä ilmiöistä on sellaisen bisneksen tekeminen, joka johtaa kuluttajan saaman palvelun heikkenemiseen tai suorastaan hänen halveksuntaansa. Sellaisia ovat vuosien saatossa olleet monenlaiset liiketoimet, joista seuraavassa muutama esimerkki.

Yksi kuluttajaa halveksivan liiketoiminnan laji on tuotteen myynnin edistäminen tuottamalla lyhytikäisiä tuotteita. Sellaisesta tunnetuin esimerkki lienee kuuluisa lamppuprojekti, jossa hehkulampusta kehitettiin oikein työllä ja vaivalla aiempaa lyhytikäisempi, jotta kauppa kävisi paremmin. Tämän mahdollisti lampunvalmistajien kartelli.

Toinen laji on lähinnä vihreän ideologia perusteella vaihtaa heikosti toimiva tuote paremman tilalle. Pysyäksemme lamppumaailmassa, on tästä erinomainen esimerkki hehkulamppujen vaihtaminen hitaasti syttyviin  energiansäästölamppuihin.

Vaihdoksella sanotaan torjuttavan ilmastonmuutosta, mutta samalla on markkinoille tuotu selvästi kalliimpi valaistusvaihtoehto ja jopa uusi ongelmajätteen lähde. Samalla saatiin myös sähköyhtiöiden riskit kasvuun. Energiasäästölamppu on tavallisen kuluttajan mielestä niin paljon huonompi valaisin kuin hehkulamppu, että se saatiin ihmisten käyttöön ainoastaan lain pakottamana.

Kolmas kuluttajan halveksuntaa osoittava liiketoiminnan laji on aiemmin vapaiden palveluiden siirtäminen maksullisiksi. Tästä viimeksi esille noussut tapaus on jääkiekon MM-kilpailut, joiden seuraaminen esimerkiksi internetissä on kartellisopimuksen tyyppisesti kielletty ja itse ohjelma viety maksulliseksi. Vielä edellisissä MM-kilpailuissa kaiken näki TV-lupamaksun hinnalla.

En itse ole kiinnostunut jääkiekosta, enkä valittaisi tästä lainkaan, mikäli maksukanaville siirtyvän viihteen sijalle olisi saatu jollain tavoin kiinnostavaa ohjelmaa. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan esimerkiksi vapaasti katsottavan MTV3:n (jonka maksukanavilla kilpailut näytetään) ohjelmisto on lähinnä halvalla tuotettua täyteohjelmaa. Tästä ei voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin että yhtiön tavoitteena on katsojien rahastus heidän palvelemisensa sijaan.

Pahin kaikista kuluttajaa halveksivista liike-elämän lajeista on kuitenkin kuluttajien suoranainen huijaaminen. Esimerkiksi jonkin tuotteen myyminen siten, ettei kuluttaja edes tiedosta sellaista ostaneensa. Tästä paras kohtaamani esimerkki on ollut Zed plus, josta kirjoitin jo aiemmin.

Edelle kirjoittamani lista ei ole mitenkään täydellinen, vaan itse asiassa pelkkä jäävuoren palanen. Silti jo esittämistäni esimerkeistä käy ilmeiseksi, että kaikissa tapauksissa yhteisenä nimittäjänä on puhdas ahneus, joka on saanut täyttymyksensä voimakkaalla vapaan kilpailun rajoittamisella. Ja on toteutettu joko kartellin tai lainsäädännön avulla. En ole mikään yltiöliberaali, mutta ei tämä rajoitettu eli toimimaton kilpailukaan vaikuttaisi olevan mikään kovin hyvään lopputulemaan johtava tie.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vantaa, kaavoitus ja maan ansiottoman arvonnousun uusjako
Kultainen kädenpuristus
Zed plus

Doping-pommi käryää myös jääkiekossa

Juha Lind kertoi blogissaan, että jääkiekon NHL:n ehkä legendaarisimmassa seurassa Montreal Canadiensissa steroidien, piristeiden ja lääkkeiden käyttö on ollut yleistä. Dopingin käytön on arveltu olevan yleistä myös esimerkiksi pohjoisamerikan ammattilaisurheiluista suurimmissa eli amerikkalaisessa jalkapallossa ja baseballissa. Viime vuosien polkupyöräilyä taas ei voi oikein edes ajatella ilman dopingia, kuten lukuisat käryt (esimerkki) ja Pia Sundstedt ovat kertoneet. Eikä yleisurheilu liene sen parempi (esimerkki).

Kirjoitin edellisen kappaleen asettaakseni oikeisiin mittasuhteisiin suomalaista maastohiihtoa jälleen ravistaneen doping-käryn. Se oli ikävä tapaus, mutta ei maailmanloppu. Eikä se edelleenkään tee maastohiihdosta sen enempää dopingurheilua kuin mistään muustakaan lajista, jossa pyritään äärimmäiseen suorituskykyyn. Näin siksi, että urheilijat ovat vain ihmisiä, ja vieläpä kunnianhimoisia sellaisia, joten ei ole yllättävää, että kilpailijoiden joukosta joku sortuu vääriin keinoihin pyrkimyksessään huipulle. Mutta silti, Aino-Kaisa Saarisen sanoin, "hyvä, että huijarit jäävät kiinni".

Esimerkiksi edelle lainaamani Saarisen kommentin pohjalta on ollut mielenkiintoista huomata, kuinka paljon suomalainen maastohiihto tänä päivänä eroaa dopingsuhteessaan esimerkiksi jääkiekosta. Olisi täysin mahdotonta kuvitella enää vuoden 2001 jälkeen kenenkään entisen tai nykyisen hiihtäjän antavan dopingista niin vähätteleviä kommentteja, kuin mihin Esa Tikkanen sortui kommentoidessaan Lindin blogitekstiä. Tämä on se oleellinen muutos, mikä on tapahtunut maastohiihdon dopingsuhteessa.

Vähättelyn aika menee aikanaan ohi myös jääkiekossa, näin uskon. Mutta ennen sitä laji joutunee käymään läpi samanlaisen helvetin tulen, mikä on ravistanut suomalaista maastohiihtoa. Toivotan jääkiekolle siis onnea, ennakointikykyä ja viisautta sen matkalla kohti puhdasta tulevaisuutta.

Samalla kannustan jokaista suomalaista arvostamaan sitä työtä, mitä maastohiihdossa (ja muissakin dopingiin tosissaan paneutuneissa lajeissa) on tehty puhtaan urheilun eteen. Sekä ymmärtämään, ettei yhden urheilijan sortuminen pois kaidalta tieltä oikeuta mollaamaan tai vähättelemään niitä urheilijoita, jotka pyrkivät menestykseen rehellisin keinoin.

Nautitaan siis maastohiihdosta silloin kun sitä on tarjolla: elävänä huippuhiihdon tunnelmaan voi tutustua jo tämän viikon lopulla Rukalla ja myöhemmin vaikkapa SM-kisoissa Keuruulla tai Imatralla, uudessa Suomen cupissa tai Lahden Salpausselällä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Juha Lallukka: positiivinen dopingin antisankari
Hiihto, doping ja Omertan laki
Dopingin sallimisesta urheilussa