Valitettavasti Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta ei löydy tietoa siitä, koska on viimeksi mennyt näin pitkään, ennen kuin vuoden ensimmäinen helle sattui Suomessa. Sieltä kuitenkin ilmenee, että tämä päivämäärä on mennyt kesäkuulle viimeksi vuonna 2020, mutta silloin helteitä riitti peräti 21 päivänä, eli ensimmäisen hellelukeman on pitänyt sattua aiemmin kuin tänä vuonna - viimeistään 10. päivänä.
Seuraava vuosi, jolloin helteitä ei ollut ennen kuin kesäkuussa oli vuonna 2015, jolloin niitä oli kaikkiaankin vain kolme. Tuolloin ensimmäinen hellepäivä oli - Forecan mukaan - vasta kesäkuun 29. päivänä. Uskotaan nyt, vaikka se onkin ristiriidassa Ilmatieteen laitoksen kolmen päivän tiedon kanssa, koska kesäkuussa on vain 30 päivää, eikä kahteen sovi kolmea.
Näin ollen helteet saapuvat - mikäli tämän hetken ennusteet pitävät - tänä vuonna myöhemmin kuin kertaakaan vuoden 2015 jälkeen. Luulisi tällaisesta jo jonkinlaista juttua irtoavan.
Syitä tähän hiljaisuuteen voi itse kukin tietenkin miettiä mielessään. Ja pohdiskella sitä, että jos nyt olisi lämpimin kevät kymmeneen vuoteen, niin kiinnostaisiko myös se lehdistöämme ja sitä ruokkivia asiantuntijoilta yhtä vähän.
Niitä odotellessa voi itse kukin ottaa ja kuunnella takavuosien hellehittiä. Muistan kuulleeni sen ensimmäistä kertaa auton ratissa ja silloin liikenneturvallisuus epäilemättä kärsi.
Päivän aiempi blogimerkintä:
Joukossa tyhmyys tiivistyy
Joukossa tyhmyys tiivistyy
Vielä 1980-luvulla säätiedotuksessa kerrottiin maahamme virtaavan "hyvin lämmintä ilmaa", kun helteet saapuivat. Poliittisista ja ideologisista syistä hellejakson tuo nykyisin "kuuma" ilmavirtaus, mikä paremmin kuvaa ilmaston nopeaa ja poikkeuksellista lämpenemistä, johon suurimpia syyllisiä ovat eurooppalaiset lihaa syövät heteroseksuaalit.
VastaaPoistaNo kun se ensimmäinen hellepäivä valkenee, Taalas ilmestyy kyllä ruutuun pelottelemaan, että kohta täällä on niin kuumaa, että heinäsirkat tulevat. Kun nääs nämä pohjoiset alueet "kuumenevat" monta kertaa nopeammin kuin muut. Taalas oli Guterresillekin opettanut, että pitää puhua kuumenemisesta eikä lämpenemisestä, kun se on silleen dramaattisempaa.
VastaaPoistaMutta kannattaa nyt kuitenkin juhannuksena varautua villapuserolla tai toppatakilla, kun voipi tulla hallaa tai räntää.
Ilmastomuutos on satua, samoin satuo on väittää että on muu sukupuolisia, ei ole kuin nainen ja mies. Silti Suomi mättää rahoja kumpaankin satuun, sekä ilmastomuutoksen estämiseen että myös erillaisille muu supuolijärjestöille ja noiden asioiden ja elämän parantamiseen.
VastaaPoista