Toinen avoin seikka on se, että saadaanko Iranin ydinaseohjelma lopetetuksi. Se voisi tietenkin tapahtua helposti vallan vaihtuessa, jos uusi hallinto olisi sille myötämielinen, kuten saattaisi olettaa.
Vaihtoehtoisesti ydinaseohjelma voitaisiin lopettaa myös siten, että USA liittyisi mukaan sotaan ja käyttäisi omia ainutlaatuisia aseitaan ydinasebunkkereiden tuhoamiseksi. Iranilla tuskin olisi mitään mahdollisuuksia estää sitä, mutta tällaisilla iskuilla olisi luultavasti epäsuotuisia seurauksia esimerkiksi Kiinan ja Yhdysvaltain välisiin suhteisiin.
* * *
Sosiaalisen median perusteella Iranin johtoon on juuri nyt pyrkimässä Reza Pahlavi eli maata ennen islamistista vallankumousta johtaneen shaahin Mohammad Reza Pahlavin poika. Hänellä näyttäisi olevan kannatusta myös maasta paenneiden iranilaisten parissa (esimerkki).
Toinen vaihtoehto voisi olla - ainakin näin demokraattisesta pohjoismaasta käsin katsottuna - siirtyminen monipuoluejärjestelmään, jolloin Iranista tulisi - vapauttajansa Israelin jälkeen - alueensa toinen vapaa demokratia. Saattaa kuitenkin olla, että nostalginen kaipuu menneeseen voittaa todellisen edistysaskeleen persialaisten mielissä.
Joka tapauksessa on selvää, etteivät ainakaan Iranin nuoret naiset jää kaipaamaan mullahien valtaa, sillä he - tai ainakin osa heistä - ovat jo nyt ryhtyneet riisumaan päältään niitä rajoitteita, joita islamistinen hallitus on heille asettanut. Ainakin sosiaalisen median mukaan näyttäisi siltä (esimerkki, toinen).
* * *
Jos ja kun Iranin sota pian päättyy onnellisesti, jäävät myös sen vaikutukset maailmatalouteen pieniksi. Tämä on tärkeää etenkin Suomen kannalta, sillä maamme kaipaisi lopultakin talouskasvua.
Valtiovarainministeriö ei tosin luvannut paljon, mutta tuore tieto vientiyritystemme uskosta oman vientinsä kasvuun kuluvana vuonna on noussut selvästi. Kasvuunsa uskoo nyt 63,5 prosenttia yrityksistä, kun vuosi sitten kasvua odotti vain 47 prosenttia yrityksistä.
Samaan suuntaan viittaa myös se, että asuntokauppa on lähtenyt kasvuun, mikä kertoo kuluttajien luottamuksesta omaan tulevaisuuteensa. Eikä asiaa ainakaan heikennä se, että Turun telakka onnistui toukokuussa saamaan rakennettavakseen jälleen uuden loistoristeilijän.
Puhumattakaan siitä, että viime maaliskuussa Suomessa toimivat lääketeollisuuden yritykset sitoutuivat yli kaksinkertaistamaan investointinsa tällä vuosikymmenellä, mikäli hallitus sitoutuu turvaamaan niiden toimintaedellytykset - kuten se myös teki.
Nähtäväksi kuitenkin jää, ovatko nämä positiiviset merkit enne valoisammasta tulevaisuudesta, vai ainoastaan maailman myllerrykseen kaatuva pieni valopilkku. Joka tapauksessa on kuitenkin selvää, että kävi niin tai näin, on Iranin sodan nopea loppuminen ja islamistivallan kaatuminen hyväksi niin Suomen taloudelle, iranilaisten tulevaisuudelle kuin koko maailmalle.
Päivän aiempi blogimerkintä:
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Iran Exposes the Finnish Green-Left as Intellectually Dishonest or Lacking Values
Iran Exposes the Finnish Green-Left as Intellectually Dishonest or Lacking Values
Olisi kyllä erinomaista, jos iranin nykyhallinto kaatuisi. Voisin jopa uskoa Jumalaan, tai ainakin siihen , että maailmassa on jonkinlaista oikeutta. Mullahin rahoittivat ja varustivat Hamasin terroristihyökkäyksen Israeliin 7.10.2023 ja sen seurauksena he nyt läpsyttelisivät Moskovaan al-Assadin kavereiksi.
VastaaPoistaTämä saisi mahdollisesti monet muut diktaattorit harkitsemaan toiseen kertaa.
Shalom.
Assadin ja monen muun mulkun eläkevuosien pakopaikka kertoo, missä se varsinainen sylttytehdas ja kaikkien Paskstanien äiti sijaitsee.
PoistaOlisi jo korkea aika potkaista nuo Iranin kivikautiset mullahit pellolle, ja saada sinnekin ihmisarvoiset olot, jos se vielä on mahdollista.
VastaaPoistaEi ole - niin kauan kun ihmiset uskovat "uskontoon" nimeltä islam.
PoistaVasta kun järki palaa ihmisten päähän ja he tajuavat ettei islam ole uskonto vaan diktaattorien (ajatollahien) yksinvaltainen hallintojärjestelmä, alkaa muutosta tapahtumaan.
Moni ain näköjään ei kukaan tajua mikä islamitien ryntäys alkaa eurooppaan jos ja kun sota kovenee. Mutta sitähän nuo "ylistörodun" kotkanenät nimenomaan haluaa, ei mitään eroa islamisteihin ei muuta kun se että, "kotkanenät" on vieläkin tuhoampia euroopalle ja koko maailmalle.
VastaaPoistaJos Iranin hallinto luhistuu, sitten luhistuu myös Putinin hallinto. Onhan se Mossadin voima ja vaikutusvalta aivan käsittämätöntä, ja muuan Putinkaan ei pelkää mitään muuta kuin Mossadia, ja se on varmaa. Eipä Venäjä ole mitään mussuttanut Israelin iskuista Iraniin, koska pelko tukkii suut. Venäjällä juutalaisia kyllä löytyy joka tasolta.
VastaaPoistaKun Ukrainan sodan alussa Lavrov haukkui Zelenskyin natsiksi ja ties miksi, niin vastoin kaikkia odotuksia jopa Putin tuli julkisuuteen loiventelemaan Lavrovin vuodatuksia, eli Putin pelkää Mossadia kuin ruttoa. Veikkaisin, että Mossad hoitaa Putinin hallinnon tavalla tai toisella?
Miten mahtaa olla? Kummat ovat uhreja muslimit vai kristityt?
VastaaPoistaMTV uutiset tänään
Asemiehet rynnistivät kylään yöllä ja polttivat kaiken – ainakin 150 kuollut Nigerian joukkomurhassa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/asemiehet-rynnistivat-kylaan-yolla-ja-polttivat-kaiken-ainakin-150-kuollut-nigerian-joukkomurhassa/9176640
Artikkelista poimittua
Hyökkäys tapahtui viime viikonloppuna Benuen osavaltiossa. Nigerian presidentti on kuvaillut iskua "järjettömäksi verenvuodatukseksi".
...
Raporttien mukaan hyökkääjät iskivät kylään perjantain ja lauantain välisenä yönä. He avasivat tulen nukkuvia asukkaita kohtaan ja polttivat taloja, joissa ihmiset olivat nukkumassa.
Hyökkääjiä ei ole tunnistettu, mutta yhteenotot alueella eri yhteisöjen välillä ovat yleisiä. Nigerian keskiosassa sijaitseva Benuen osavaltio vetää Reutersin mukaan jonkinlaisen alueellisen jakolinjan muslimien ja kristittyjen välillä.
...
...
Vielä päiviä iskun jälkeen kylän viljavarastot ja tuhoutuneet kodit savuavat, Reutersin toimittaja kuvailee.
Kyläläiset kertovat tapahtumista lohdutonta tarinaa. 37-vuotias Fidelis Adidi menetti ison osan perheestään.
– Minulle kerrottiin, että vaimoni yritti paeta yhden lapsen kanssa, mutta hänet ammuttiin oven edessä. He teurastivat hänet, hän sanoo.
Adidi kertoo löytäneensä vaimonsa ja hänen lapsensa aamulla. Molemmat olivat niin palaneita, että hän tunnisti heidät ainoastaan vaatteista.
– Poimin hänet ja hänen kanssaan olleen lapsen ja menin hautaamaan heidät.
– En löytänyt kolmea muuta lastani, sillä niin monet lapset olivat palaneet tunnistamattomaksi. En pystynyt tunnistamaan omiani.
Silti ei islamikiimaiset Suomen mediat eikä hallitus koskaan päätä että 3 maailman muslimeita ei päästettäisi maahamme. Päinvastoin, islameilla on kaikki oikeus tehdä mitä tahansa ja Suomen kansan osuus on ainostaan luovuttaa rahansa noille.
PoistaTrumppi petti taas porukan G7-maiden kokouksessa. Trumppi on laistanut jo monta kertaa 2 viikon rajoista, joita se on asettanut muka Venäjälle. Nyt viimeksi G7-maiden kokouksessa ei osallistunut muiden maiden päätöslauselmaan, jossa olisi tuomittu Venäjä selvin sanoin. Putinilla täytyy olla jotain todella katastrofaalista tietoa Trumpista. Ehkä Elon Musk oli oikeassa, kun sanoi että Trumpin nimikin löytyy siellä Jeffrey Epsteinin vierailulistalta.
VastaaPoistaTuosta Iranista. Olisikohan niin, että kiinalaiset rahtikoneet ovat hakemassa Iranin johtoa turvaan vaikka sitten Venäjälle al-Assadin kaveriksi. Menisihän se aika sielläkin niillä mullaheilla, vaikka sitten roistovaltioiden entisten johtajien kanssa korttia pelaillessa. Putinkin varmaan osaa sököä pelata.
Jokatapauksessa Usal:lta meni Israelin avuksi lähes isoin Usan huippuunsa varusteltu taistelulaiva.
PoistaIranin hallinto mitään kaadu. Teokratiat ovat ällistyttävän stabiileja - ne istuvat tiukassa kuin jalkasilsa, eikä niitä saada mitenkään kaadettua sisältäpäin. Ainoa mahdollisuus on valloittaa Iran ulkoapäin, ja ainoat, jotka siinä ovat historian saatossa onnistuneet, ovat olleet arabit ja mongolit.
VastaaPoistaOnhan niitä maltistuneitakin arabimaita.
Poista