Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja

Helsingin Sanomien pääkirjoittaja Kaius Niemi kirjoitti tämän aamun iloksi kolumnin, jossa hän pohti Visegrad-maiden eriytymisestä muiden EU-maiden politiikasta. Kirjoitus vaatii pari kommenttia, jotka teen lainaamalla Niemen kirjoituksesta pätkän kerrallaan ja sen jälkeen kertomalla mikä häneltä on jäänyt ymmärtämättä.

"Unkarin, Puolan ja Tšekkoslovakian johtajat allekirjoittivat yhteistyösopimuksen Visegrádissa alkuvuonna 1991. Se tähtäsi maiden länsi-integraatioon: kaupankäynnin, pääomien ja työvoiman liikkuvuuteen, rajojen avaamiseen.... Sosialismin vuosikymmeninä kahlittu vanha eurooppalaisuus heräisi uuteen kukoistukseen. Tähän siivittäisi ensisijaisesti kulttuurinen ja historiallinen pääoma – ja vasta toissijaisesti taloudelliset tekijät"

Sopimuksen taustalla oli ennen kaikkea sopimusmaissa lähes puolen vuosisadan ajan vallinnut kommunistinen diktatuuri, jossa paikallista valtaa käytti rautaisella otteella kunkin maan puolue-eliitti, kansan ajatukset oli kahlehdittu pakkokeinoin ja (suunnitelma)talous oli kuralla. Lisäksi tavallisten ihmisten yhteydet länteen oli suljettu ja diktatuurin valvoma media syötti pelkkää kommunistipropagandaa.

Nämä olivat niitä nimenomaisia asioita, jotka haluttiin muuttaa kunkin maan sisällä. Länsi-integraatiolla taas haluttiin varmistaa, ettei lähes jokaisen ihmisen vihaama kommunistidiktatuuri enää koskaan palaisi.

"...avoimuus on kääntynyt sulkeutuneisuudeksi. Tällä kertaa maita yhdistää pakolaiskriisi. Visegrád-nelikko vastustaa voimallisesti turvapaikanhakijoiden uudelleensijoittamista unionin sisällä ja haastaa etenkin liittokansleri Angela Merkelin halua ratkaista kysymys yhdessä Turkin kanssa."

Kun tarkastelemme nykyistä Euroopan Unionia, on myös siellä, ellei nyt aivan kielletty, mutta kuitenkin demonisoitu näiden maiden kansojen suuren enemmistön kannattama oman maan, kulttuurin ja orastavan hyvinvoinnin vaaliminen. Räikeimmin se näkyy EU:n maahanmuuttopolitiikassa, jossa Unionin ja Merkelin ehdottamana ratkaisuna on ongelman levittäminen kaikkialle - halusi kansa sitä tai ei. EU toimii maahanmuuttopolitiikassaan siis aivan yhtä brutaalisti kuin kommunistidiktatuureissa oli tapana tehdä ennen vanhaan.

Muistutan Kaiusta siitä, että (kuten jo edelle kirjoitin) EU:n maahanmuuttopolitiikassa näkyvän tyyppinen vallankäyttö on juuri sitä, miksi Visegrad-maat halusivat lopullisesti pois kommunistileiristä ja liittyä länteen. Siksi ei myöskään ole ihme, että sopimusmaiden asukkaiden enemmistö ja siten myös poliitikot ovat pettyneitä nykyiseen Unioniin ja vastustavat heitä ikävästä menneisyydestä muistuttavaa eurooppalaista komentokulttuuria.

"Syvempi kysymys liittyy erityisesti Unkarin ja Puolan poliittiseen kehitykseen.

Molempien maiden hallitukset ovat käytännössä irtautumassa avoimen demokratian arvopohjasta. Unkarin pääministeri Viktor Orbánin toimia on seurattu huolestuneina monissa jäsenmaissa. Pakolaiskriisi on vain lisännyt kierroksia, kun hallitus on kääntynyt tavoitteissaan kohti äärioikeistolaista oppositiota. "

Kuten jo edellisessä kommentissani totesin, heijastaa unkarilainen ja puolalainen politiikka kansan tahdon noudattamista. Vaikka maissa esiintyy myös tyytymättömyyttä hallitsevia puolueita kohtaan, ovat molemmat nousseet valtaan kansan demokraattisissa vaaleissa antaman valtakirjan turvin. Ja kuten kolumnisti Niemi vihjaisikin, on Unkarissa olemassa myös valtapuoluetta merkittävästi radikaalimpi ja suuren kannatuksen omaava maahanmuuttovastainen puolue.

Jos nyt sitten kävisi niin, että Orbanin hallitus ryhtyisi sellaiseen maahanmuuttopolitiikkaan kuin kolumnisti Niemi tai liittokansleri Merkel haluaisivat, olisi seuraavien vaalien tuloksena jotain aivan muuta kuin maahanmuutolla itsensä Kreikan, Saksan tai Ruotsin kaltaisiin vaikeuksiin ajava Unkari. Sitä hallitsisi mitä luultavimmin vielä nykyistäkin maahanmuuttajavastaisempi puolue, jonka johdolla maa saattaisi jopa erota - tai tulla erotetuksi - koko EU:sta.

"Puola ja Unkari tuskin riittävät vavisuttamaan EU:n kokonaisuutta perinpohjaisesti.

Pikemminkin ne voivat olla edistämässä mahdollista dominoefektiä, jos eliittivetoiseen eurooppalaiseen malliin kyllästyminen johtaa laajemmin epävakaiden ja populististen hallitusten nousuun."

On totta, ettei Länsi-EU:n asukkailla ole laajempaa kiinnostusta seurata Puolan ja Unkarin mallia. Suurin osa ihmisistä lienee itse asiassa totaalisen tietämättömiä näiden maiden hallitusten toimista. Osin siksi, että läntisten valtamedioiden antama kuva näiden maiden tapahtumista tuskin antaa kovinkaan tarkkaa kuvaa todellisuudesta.

Siten Niemen pelkäämä dominoefektikään ei uhkaa läntisiä maita. Sen sijaan EU:n harjoittama kansan tahdon vastainen ja sen hyvinvoinnille tuhoisa maahanmuuttopolitiikka ovat omiaan vieraannuttamaan myös länsi-eurooppalaiset kansat Unionista. Niinpä olemme nähneet Ranskan Front Nationalin ja Ruotsin Sverigedemokraattien kaltaisten puolueiden nousun.

Jos EU:n poliittinen johto ja Kaius Niemen kaltaiset journalistit haluavat vastustaa niiden kaltaisia puolueita, olisi tehokkain tapa siihen täyskäännöksen tekeminen suhtautumisessa nykyiseen maahanmuuttokriisiin. Kymmenien vuosien takaisesta kommunismista lainattujen kansan tahtoa halveksivien toimien sijasta olisi pyrittävä kuuntelemaan kansan enemmistöä ja tekemään politiikkaa sen antamien suuntaviivojen mukaisesti.

Sitä kutsutaan demokratiaksi, eikä siihen kuulu nykyisin vallalla olevan kaltainen ja Kaius Niemen kolumnissaan esillä pitämä kansalaisia halveksiva besserwisserismi. Visegrad-maissa toimitaan demokraattisesti jo nyt - todennäköisesti siksi, että niiden poliittinen järjestelmä ei ole nuoruutensa takia ehtinyt vielä luutua samalla tavalla kuin Länsi-EU-maissa, joten siirtymät ovat siellä olleet huomattavasti nopeampia.

Myös Länsi-EU:ssa kannattaisi harkita luopumista sellaisesta politiikasta, joka muistuttaa pikemminkin diktatuurihallintoja kuin aitoa ja avointa demokratiaa. Samalla myös vastakkainasettelu Visegrad-maiden ja muun EU:n väliltä katoaisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ulkovaltojen poliittisesta rahoituksesta ja sen tutkinnasta
Turvapaikkapolitiikan seurauksista