Työelämän tasa-arvosta puhuminen on älyllistä epärehellisyyttä

Suomeen on jo jonkin aikaa suunniteltu kotihoidon tuen muutosta. Sen tarkoituksena on jakaa lastenhoito nykyistä tasaisemmin äidin ja isän välille, kun nykyisin pienokaisten kotihoitoon liittyvät vapaat kuittaa lähes aina äiti.

Uudistuksen tarkoituksena on lisätä sukupuolten välistä tasa-arvoa. Tämä on nähtävissä tarpeelliseksi ainakin kahdesta syystä.

Ensimmäinen liittyy siihen, että isät jäävät monissa perheissä lastenhoidossa vähäisempään asemaan kuin naiset. Niinpä he joissain tapauksissa jäävät lapsille vieraammiksi kuin äidit ja saattavat jopa vetäytyä kokonaan kasvatusvastuusta.

Toinen syy puolestaan liittyy työmarkkinoiden realismiin. Meillä on Suomessa loistavasti opintonsa hoitavat nuoret naiset, mutta huippupapereista huolimatta työnsaanti on heille vaikeaa. Syynä on tietenkin se, että monen työnantajan mielessä pyörii riski siitä, että vastarekrytoitu nainen jääkin vuoden, parin kuluttua äitiyslomalle aiheuttaen yritykselle sekä kuluja että sijaisen hankkimiseen liittyvää vaivaa.

Molemmat edellä mainitut ongelmat poistuisivat, jos työnantajalla ei rekrytointitilanteessa olisi palkattavan sukupuoleen liittyvää lisääntynyttä riskiä. Näin nuorten naisten työnsaantimahdollisuudet kasvaisivat oleellisesti - ja samalla heidän mahdollisuutensa edetä suomalaisilla työmarkkinoilla paranisivat.

Tämän uudistuksen äänekkäimpiä vastustajia ovat luultavasti pitkää vanhempainvapaata suunnittelevat äidit. Heidän mukaansa valtiovallan ei tule puuttua lastenhoitoon vaan se on perheen sisäinen asia. Lapsen paras hoitajahan on äiti.

Tämä on tietenkin totta, mutta nämä äidit tuskin tarkoittavat, että julkisen vallan tulisi lopettaa tuki lasten kotihoidolle varhaisina vuosina. Valtiovallan puuttumista perheiden elämäänhän sekin on.

Toisin sanoen uudistusta vastustavat äidit eivät oikeasti vastusta valtiovallan puuttumista perheen asioihin, vaan ainoastaan lyhentyvää heille kohdistuvaa korvausaikaa. Mutta vanha totuus on, että se joka maksaa, myös päättää. Näin tässäkin asiassa.

Entä puolueet?

Alexander Stubbin Kokoomus ajaa uudistusta voimakkaasti. Juha Sipilän Keskusta ja Timo Soinin Perussuomalaiset puolestaan vastustavat, mutta haluaisivat kuitenkin jakaa kotihoidon kustannuksia nykyistä tasaisemmin. SDP puolestaan aikoo torpata koko uudistuksen, vaikka on aiemmin liputtanut sen puolesta.

Näillä näkymin on siis melko selvää, ettei kotihoidon tukea aiota jatkossakaan jakaa isän ja äidin kesken. Niinpä Suomeen ei tule myöskään naisten ja miesten täydellistä tasa-arvoa työmarkkinnoilla.

Siten nuorten naisten kynnys vakinaiseen työsuhteeseen on myös jatkossa korkeampi kuin miesten. Samoin heidän etenemistään työuralla estää äitiyslomilla vietetty aika, jonka aikana miehet ehtivät meritoitua heidän ohitseen. Niinpä miesten ja naisten tasa-arvosta työmarkkinoilla puhuminen on tässä tilanteessa yksinkertaisesti älyllistä epärehellisyyttä - ainkin kaikkien muiden isojen puolueiden kuin kokoomuksen äänestäjiltä.

Mutta samaan hengenvetoon voidaan kysyä myös, että eikö elämän tärkein asia ole sittenkin perheonni, jota lasten osalta pystyy parhaiten tarjoamaan heitä rakkaudella hoitava äiti? Miksi kenenkään siis pitäisi edes pyrkiä työelämän tasa-arvoon?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
800 euroa per lapsiperhe on mennyt vuosi toisensa jälkeen hukkaan
Hallitus haluaa hoitaa koko maailman pitkäaikaissairaat terveiksi!
Lapsettomuus ja kestävyysvaje