Suosittua juuri nyt!

maanantai 24. elokuuta 2026

Putinin järjetön sota

Ainakin minulle on ollut vaikeaa ymmärtää, mitä Ukrainan ja Venäjän välisessä sodassa on tarkalleen ottaen tapahtunut kuluvana vuonna. Toki on selvää, että ukrainalaiset ovat tuhonneet venäläistä infrastruktuuria droonihyökkäyksillä ja venäläiset ovat jatkaneet ukrainalaissiviilien tuhoamista Kiovassa ja muissa suurissa kaupungeissa. 

Sen sijaan silmiini on osunut vähemmän tietoa rintamatilanteen kehityksestä. Tänä aamuna huomasin kuitenkin sosiaalisessa mediassa Volodymyr Zelenskyin kertoneen, että "tällä hetkellä vihollinen on vallannut 990 neliökilometriä vuoden alusta lähtien, kun taas me olemme saaneet takaisin hallintaamme 820 neliökilometriä. Vuoden 2026 loppuun mennessä saavutamme kuitenkin tasapainon näiden pinta-alojen suhteen."

* * *

Näyttää siis siltä, että taistelevien armeijoiden menestys vaihtelee eri rintamanosilla. Kokonaisuuden suhteen muutokset ovat kuitenkin pieniä, elleivät suorastaan minimaalisia, sillä Ukrainan koko pinta-ala on 603 628 km². Toisin sanoen venäläiset ovat onnistuneet valloittamaan vajaan kahdeksan kuukauden aikana kokonaista 0,213 prosenttia uhrinsa pinta-alasta, mutta ukrainalaiset ovat ottaneet toisaalla takaisin 0,177 prosenttia. 

Siten venäläisten etenemisen nettomäärä tänä aikana on 0,037 prosenttia Ukrainan pinta-alasta. Tai toisin ilmaistuna: näillä luvuilla venäläiset saisivat koko Ukrainan haltuunsa 2731 vuoden kuluttua eli vuonna 3757. Toki se tapahtuisi "jo" vuonna 2495, mikäli Putinin armeija onnistuisi estämään Zelenskyin joukkojen tekemät takaisinvaltaukset. 

* * *

Minun nähdäkseni tämä kaikki alleviivaa Euroopassa vuosikausia käydyn sodan järjettömyyttä. Yhtä lailla sitä todistavat sotaan osallistuvien armeijoiden tappioluvut: Wikipedian mukaan venäläisiä on kuollut tai haavoittunut lähes 1,5 miljoonaa ja ukrainalaisiakin lähes puoli miljoonaa.  

Se tarkoittaa, että yli prosentti sekä Venäjän kansalaisista että ukrainalaisista on kuollut Putinin erityisoperaation seurauksena. Ensin mainitut vieraalle maalle tehdyllä ryöstöretkellä ja jälkimmäiset kotiaan ja perhettään puolustaakseen.

Siksi on kysyttävä, että millä ihmeellä Vladimir Putinin saisi ymmärtämään kaiken tämän hirveyden, kun kukaan tuskin uskaltaa – ainakaan Venäjällä – edes esittää tähän kirjaamiani lukuja hänelle? Riittäisikö edes se, jos Zelenskyin tämän kirjoituksen alussa kertomani lupaus tilanteen tasoittumisesta vuoden loppuun mennessä toteutuisi?

* * *
Ihan toivoton tilanne ei kuitenkaan ole. Ehkäpä ukrainalaisten iskut venäläiseen infrastruktuuriin johtavat lopulta – niiden takia lisääntyvän ihmisten jokapäiväisen kurjuuden seurauksena – vallankumoukseen Venäjällä. Eikä kai olisi mahdotonta, että Ukrainassa kuolleiden venäläissotilaiden omaiset saisivat jossain vaiheessa tarpeekseen jälkeläistensä tapattamisesta. 

Valitettavasti muistan tässä yhteydessä aina vanhemman virolaisen kollegani näkemyksen, jonka mukaan venäläiset eivät koskaan nouse kapinaan. Näin siksi, että he ovat aivan liian tottuneita kehnoon elämäänsä ja lisäksi heillä on perunapalstat turvaamassa välttämättömän ravinnonsaannin. Niinpä Putinkin voi – kollegani mukaan – luottaa kansansa tukeen myös järjettömän sotaretkensä aikana, vaikka se kestäisikin kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia vuosia.

58 kommenttia:

  1. Venäjän romahdus ja tappio ensimmäisessä maailmansodassa johtivat tsaarin vallan kaatumiseen, sisällissotaan ja Neuvostoliiton syntyyn. Suomi ja muut reunavaltiot saivat tilaisuuden itsenäistyä, kun vanha keisarikunta hajosi sisältä päin.
    Kyllä Putinin lähtölaskenta on alkanut. Täytyy toivoa, että venäläiset olisivat jotain oppineet.

    VastaaPoista
  2. Putin ja Trump siinä on 2 terroristista presidenttiä. Toivon että Tanskan armeija ampuu jokaisen usan tunkeutujan Gröönlannissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niuvaniemeen pitäisi kunnostaa kahden hengen huone Putinille ja Trumpille.

      Poista
  3. Ukraina on kesästä 2026 lähtien iskenyt drooneilla myös Venäjän siviilikohteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole. Ryssät kuljettavat sotilastarvikkeita "siviilirekoilla", joista on tullut laillisia kohteita. Samoin suuret tuhotut ja vielä tuhottavat logistiikkakeskukset sisältävät sotilaalliseen käyttöön menevää tavaraa, joten ihan ovat kelvollisia kohteita.

      Tässäkin ryssä toimii kuin muut terroristit: sekoittavat tahallaan siviilit sotilaskohteisiin, jotta voivat syyttää Ukrainaa siviilien tappamisesta. Tosin käymänsä tuhoamissodan vuoksi ryssällä ei ole varaa mihinkään hurskasteluun, vaikka Ukraina iskisi Moskovan lähiöihin.

      Poista
    2. Ukraina on heinä–elokuusta 2026 lähtien tehnyt laajan ja järjestelmällisen drooni-iskujen sarjan Venäjän suurimman verkkokaupan Wildberriesin logistiikkakeskuksiin ja varastoihin eri puolilla maata. Iskujen tavoitteena on heikentää Venäjän sotataloutta, sillä Ukrainan mukaan yhtiön varastoja käytetään sotatarvikkeiden, kuten droonien komponenttien ja suunnistusjärjestelmien, jakeluun ja säilytykseen.
      Wildberries-iskujen jälkeen Ukraina on elokuun 2026 loppupuolella laajentanut kampanjaansa myös yhtiön pääkilpailijan, Ozonin, varastoihin. Ozonin keskuksia on raportoitu syttyneen palamaan drooni-iskujen seurauksena muun muassa Samaran ja Orenburgin alueilla.
      Slava Ukraini!

      Poista
    3. Venäjä toimii kuten Hamas; samanlaista raukkamaista sotaa ja terrorismia.

      Poista
    4. Ukrainan droonit ovat tappaneet siviilejä osuttuaan mm kouluun ja linja-autoon. Uimarannalle osui drooni, mutta se ei ihme kyllä aiheuttanut uhreja. Lähteenä France24 ja RT.

      Poista
    5. Venäjällä on kyvykkyyttä häirintään ja tämä aiheuttaa osaltaan sen, että Ukrainan dronet ei aina osu sinne minne ne on tarkoitettu.

      Poista
    6. Venäjä voi välttää vahingossa tulleet siviiliuhrit vetämällä hyökkäysjoukkonsa pois Ukrainasta. Venäjän syytä kaikki sodan uhrit, vaikka kuinka asiaa vääntelisi.

      Poista
  4. Venäjää ei voi järjellä ymmärtää, sanoi venäläinen runoilija yli sata vuotta sitten. Tilanne ei ole muuttunut, vaikka hetken aikaa näytti jotain järjen valoa tulevan. Mutta sittenpä saatiinkin aikaan varkaiden paratiisi, jota hullu johtaa väkivaltakoneisonsa avulla.

    VastaaPoista
  5. Herra Putin. Sotilaallinen erikoisoperaatio on helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa. Varsinkin kun sodan loppuminen lopettaisi myös Putinin vallan.
    Kenties tässä odotellaan, että Putin kuolee "vanhuudenheikkouteen"? Täytyy kuitenkin muistaa, että Putin on Venäjä ja Venäjä on Putin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putin tulee siirtymään syrjään terveydellisistä syistä.

      Poista
    2. Kuuleppa. ryssillä riittää hulluja puten takana, vielä tuostakin pahempia.

      Poista
  6. Venäläisten suhde vallanpitäjiinsä muistuttaa väkivaltaista avioliittoa. Jostakin käsittämättömästä syystä alistettu puoliso ei pääse tilanteestaan eroon. Venäläiset tyytyvät kohtaloonsa, koska tilanne voisi muuttua vielä huonommaksi.

    VastaaPoista
  7. Putin uskoo, että maailma tulee heitä kiittämään, koska he kaatoivat Kiovan natsihallinnon. Viimeksi Lavrov puhui natsihallinnosta. Se menee Venäjän kansaan kuin häkä. Pientä toivoa on, että Ukraina saa omat ballistiset ohjuksensa käyttökuntoon syksyn aikana ja voi iskeä varmemmin Moskovan ja Pietarin ympäristöön ja miksei keskustaankin. Ei se Venäjäkään niitä ballistisia ohjuksia niin varmasti pysty torjumaan kuin näitä dooneja, jotka ovat paljon hitaampia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ryssät olivat kaatamassa Hitleriä, länsivallat auttoivat heidät voittoon. Nyt länsi on asettanut ryssälle pakotteet. Voiko tuo ukko olla niin sekaisin, että luulee lännen kiittävän häntä, vaikka voittaisikin sodan (mikä ei tule tapahtumaan)?

      Poista
    2. No jos länsimaat saartaisivat sinun maatasi sotilasliitolla estääkseen sinulta pääsyn "lämpimiin satamiin", kuten britit sen ilmaisivat, niin mitäpä itse tekisit?
      Seuraustahan voimme nähdä uutisissa päivittäin, kuinka nato sotii venäjää vastaan, mutta muodollisesti siinä vain käytetään ukrainan nuorisoa välikappaleena.
      Ja täällä hurrataan komedianäyttelijälle ja lähetellään milardeja "tukea", joka häviää korruptioon ja komedianäyttelijän taskuihin.
      Jokohan ovat saaneet 1,5 miljardia maksavan hiihtokeskuksen rakennettua karpaateille? Sinnehän on hyvä syytää "avustuksia", eikä vain?

      Poista
    3. Unohtuiko, että Putin aloitti kolmen päivän "sotilaallisen erikoisoperaation" hyökkäämällä Ukrainaan.
      Erikoista siinä operaatiossa on vain se, että sitä on käyty jo neljä ja puoli vuotta, eli kauemmin kuin suurta isänmaallista sotaa. Tästä tulee varmaan suuri ja mahtava isänmaallinen sotilaallinen erikoisoperaatio.

      Poista
    4. Ei ole unohtunut.
      Mutta miksi, sitä et sitten tiedäkään.
      Tuolla kommenttien lopussa on hyvä video, jossa kerrotaan koko konfliktin syistä. Kannattaa katsoa.

      Poista
    5. Heh, natsihallinto vaan rakentelee hiihtokeskuksia avustusrahoilla, joita täältäkin jotkut hädissään lähettelevät.

      https://beijingtimes.com/lifestyle/2025/02/14/ukraine-builds-1-45-billion-luxury-ski-resort-amid-ongoing-war/

      Poista
    6. En tiedä muista blogin lukioista, mutta
      silloin sodan alkupuolella oli hienoa katsella X filmejä joissa Ukrainalaiset siat söivät venäläisiä kaatuneita.
      Täytyi pari kertaa hakea kaupasta pekoonia pannulle.

      Poista
    7. Anonyymi 14.10. Ryssällä on satamia joka puolella, missä rajoittuu meriin. Luonnonrikkauksia on vaikka kuinka. Silti talous on kuin kehitysmaalla verrattuna Sveitsiin, jolla ei ole ensimmäistäkään satamaa.

      Poista
  8. Venäjän yksi taktiikka on aloittaa sota ja aiheuttaa lopputulokseksi jäätynyt konflikti.
    Nyt näyttää hyvältä. Ukrainalla on iskukykyä joten heidän ei tarvitse sellaiseen suostua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukrainan "iskukyky" on hieman harhaanjohtava ilmaisu, koska ei siellä rintmalla ole enää montaa ukrainalaista, vaan natomaiden palkkasotilaita.
      Ja ukrainan epätoivoinen miesten pakottaminen rintamalle on todella surullista, mutta siitähän ei saa kertoa.

      https://www.rferl.org/a/ukraine-military-manpower-crisis-pressgang-recruitment/33161193.html

      Poista
    2. Paskaläjä klo 1440: Sinun logiikalla Suomessa harjoitettiin "epätoivoista miesten pakottamista rintamalle" jo 1939. Jos talvisodan taistelijat olisivat tavanneet sinun kaltaisen ryssiä nuoleva läjän, niin niille sijoillesi olisit jäänyt.

      Poista
  9. No mutta, kuten Putin sanoi, Ukraina aloitti sodan. Enää ei puhuta kolmen päivän erikoisoperaatiosta.
    Putin on vain Hitlerin kaltainen roisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa on aika paljon sellaisia, jotka julistavat ja uskovat, että Ukraina todellakin aloitti sodan. Venäjä ei halunnut muuta kuin suojella Itä-Ukrainan venäjää puhuvaa väestöä, eikä yhtään enempää. Kysyin sitten eräältäkin, että mikä oli se 60 kilometrin kolonna kohti Kiovaa, ja taistelu Hostomelissa? Vastausta en ole vieläkään saanut.

      Poista
    2. Minulla vanhana ukkona on sellaiset paperit hallussa joka pistäisi nurin kaikki sen historin Saksasta mitä selitetään totuutena ja joka lailla kielletään kritiikki. Ne on vanhoja papereja ja monia kuvia mitkä minulle on jäänyt isoisältäni joka oli aikoinaan Saksan historioitsijana. Mutta totuus kiellettään ja minä en edes pysty noita todisteita missään esiin tuomaan sillä istuva totuus tekisi minusta jonkun rikollisen. Mutta se on varmaa että minulle on turha kenenkään uittaa valehistoriaa mikä minua oksettaa ja on ihan yhtä totta kun nykyään väite että mieskin synnyttää.

      Poista
    3. "Minulla vanhana ukkona on sellaiset paperit hallussa joka pistäisi nurin kaikki sen historin Saksasta mitä selitetään totuutena..."

      Olisi hyvä, jos tuo aineisto tuotaisi julkisuuteen.

      Poista
    4. Onhan noita dokumentteja julkaistukin, mutta "virallisen" historian puolustajat koittavat niitä poistaa ja estää niiden näkymistä missään.
      Tässä esimerkiksi hieman erilainen kuvaus saksan johtajasta, joka nosti saksan syvästä suosta, johon britit sai maan ajettua. Kannattaa toki katsoa koko sarja.

      Hitlerin nousu
      Kolmas valtakunta
      Kansallissosialistinen taloudellinen, kulttuurinen ja hengellinen uudestisyntyminen
      Hitler vs Rothschild

      https://odysee.com/@injektiopiikki:c/Eurooppa-Viimeinen-taistelu---Osa-3:8

      Poista
    5. Tämä kannattaa myös lukea.
      Britit ovatkin jotain ihan muuta, kuin luullaan.

      https://richardpoe.substack.com/p/how-the-british-invented-communism

      Poista
    6. Kuten työ sannoitte, ajatusta on.
      Hissukka, töpöviiksineen, on kuitenkin, kaikessa paskamaisuudessaan kuin Putin.

      Poista
    7. "Hissukka, töpöviiksineen, on kuitenkin, kaikessa paskamaisuudessaan kuin Putin."

      Eli ajaa maansa etua, mikä on esim. suomelta unohtunut täysin.

      Poista
    8. Putinin kannattaisi ehkä lopettaa Venäjän edun ajaminen, kun se vie koko maan päin helvettiä.

      Poista
    9. Anon. 11.09. Hessin lennon paperit piti julkaista jo v. 2017, mutta ne salattiin taas, ehkä nyt sitten ajan loppuun!

      Poista
    10. Ne paperit ja kuvat mitkä minulla on hallussa, murentaa täysin sen "virallisen totuuden" Hitleristä jonain helvetin olentona ihan täysin päinvastaiseksi, lähin mihin ko johtajaa voi verrata on Marsalkka Mannerheim. Siitä voitte päätellä miten sakeaa on historian kääntäminen yhden ainoan rodun vaatimaksi ja jolle pitää jopa laissa säädellä laki että ei mitenkään saa epäillä ei esittää kritiikkiä noiden itse keksimää historiaa kohtaan. Minulla on jälkeläisi joille jää todisteet, ehkä he ovat rohkeampia kun minä.

      Poista
    11. Taidat olla niin "vanha" ette ole huomannut, että paperisi ovat isoisäsi ulkohuussiin heitettyjä revittyjä sanomalehtiä jotka isoisäsi käytti jo. Minun hallusani olevat paperit ja kuvat paljastavat kaltaisesi injektiopiikki hörhöt venäläisten pallien nuolijoiksi ja saatanan tyhmiksi ihmisiksi. Paperit paljastavat myös, että kuntien terveydenhuollon tila on sellainen, että vain siksi te ette ole hoidossa.

      Poista
    12. "25. elokuuta 2026 klo 11.40" Arvasin kyllä että tulee kaltaisesi oksentamaan tänne, tuollaiset elää sadussa jonka on yksi ainoa uskonto keksynyt päästään millä ei totuuden kanssa ole mitään tekoa. Vai että ryssän ja koropiikki hörhö vieilä päälle. Minua on turha väittää tuollaiseksi, minä vihaan ryssiä joka solullani kuten on koko sukuni aina tehnyt, eikä sukuni ole sekaantunut mihinkään piikkeihin, ei ole tarvetta sillä sukuni on terve ja pitkäikäinen. Jos niitä nuppisairaaloita joku tarvitsisi, ne kyllä löytyy kaltaisistasi satueläjistä.

      Poista
  10. Ryssällehän tuo on hyvä tapa puhdistaa väestöstä pois rikolliset, etniset vähemmistöt ja vaikkapa puliukot. Eikä nyt sillä, että noille kenenkään henki merkitsisi mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ukrainalaisilta poistetaan nuoria miehiä komedianäyttelijän jääräpäisyyden toimesta. Mutta hänhän ei itse päätä toimistaan, vaan ne sanellaan ihan muualta.
      Rintamallekin haetaan väkisin nuoria sekä vanhoja miehiä.

      https://internewscast.com/news/men-up-to-65-aggressively-conscribed-from-ukrainian-streets-by-forceful-press-gangs/

      Poista
    2. LOL! pysykää siellä www.kansalainen.fi sivulla vaan vai onko teidän venäjän propaganda uusi taktiikka tappaa meidät nauruun?

      Poista
  11. Vaikka vallankumouksilla onnistuttaisiinkin muuttamaan asioiden nimiä ja vähän näköäkin, kansakuntien syvät sosiaaliset motiivit ja rakenteet eivät miksikään muutu. Venäjänmaa on ollut ikiaikainen matriarkaatti, johon olemuksellisesti kuuluu poikalasten ihan tietty militaarisuus. Ei bolsevikkivallankumous ollut bolsevikkioperaatio muuta kuin "opilliselta" nimeltään -- militaarikapina se oli.

    Matriarkaatti on niin syvään sosiaaliseen symbioottisuuteen palautuva yhteisöominaisuus, ettei poikalasten aggressioiden nimillä tai "opillisten" lokeroihin sijoittelulla ole todellista merkitystä. Nytkin tarvittaisiin jokin oman yhteisön ulkopuolelta tuleva ja mielialoihin vahvasti vaikuttava yllyke -- mutta juuri sellaisten suhteen komminismi ja putinismi ovat tyypillisesti erityisherkkiä. Vain virallinen propagansa sallitaan on on "totuus" -- tästä oppi N-liitto pitämään huolen. Ukrainan takaisinvaltaustakin piti rangaistusten uhalla nimittää "erityisoperaatioksi" -- samoin maagiset leimasanat toimivat sotatoimien oikeuttajana ja puolustelijana -- hyökätään "natsien" kimppuun, jopa "parrakkaat naisetkin" taisivat jossain puheessa tulla mainituiksi.

    Ei tässä militaaritaantumassa tietenkään mitään järkeä ole. Omissa analyyseissamme ei myöskään ole juurikaan järkeä, jos pelkästään puhumme valtioiden välisestä konfliktista -- koska kyse on olemuksellisesti myös valtioiden sisäisistä valtaongelmista.

    VastaaPoista
  12. Hauska ! En ihan osaa yhdistää ko. aiheeseen...

    VastaaPoista
  13. "24. elokuuta 2026 klo 10.12" Se on katsos tuon ryssänlippua liehuttelevan yritys kertoa että kaikki venäjää ja putinia kritisoivat on naurettavia pellejä. Vaikka niitä on joka ikinen venäjää puolustava putinisti.

    VastaaPoista
  14. Tässähän noita sodan syitä kerrotaan, mutta tuntuu, ettei täälläkin kirjoittelevat välitä todellisista syistä, vaan valtamedian tapaan on pakko nimitellä ja haukkua venäjää.

    https://www.youtube.com/watch?v=aEHEw8JjD9M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sachs oli Venäjän neuvonantajana, ja nyt tuntuu olevan Putinin asialla, kun kaikki pahat teot on amerikkalaisten syytä ja venäläisillä ei yhtikäs mittään.
      Olikohan ne Sachsin neuvotkaan Venäjälle kovin kummoisia, kun asiat Venäjällä meni vähän pieleen.

      Poista
    2. Taisi bideenin hallinnolla mennä asiat hieman pieleen, kun korruptio ja brittien, saksan ja ranskan vedätys ei oikein toiminutkaan, vaan venäjä ei alistunutkaan keppostelulle.

      Poista
    3. Aina pitää haukkua venäjää..koska se antaa siihen aihetta..ryssä on ryssä jne

      Poista
    4. Bidenin ja Harrisin touhut nyt olivat luokattomia, kun matujakin virtasi maahan miljoonia, ja wokellus kukoisti.
      Mutta minkälaisesta lännen keppostelusta oli kysymys, kun tässä on sikaillut ja tehnyt jatkuvia sotarikoksia yksinomaan Venäjä.

      Poista
    5. Katso tuo yllä oleva video.

      Poista
    6. Olen katsonut, ja tuli vahvasti mieleen, että Putinilla täytyy olla jokin ote Sachsista. Voipi olla vaikka jotain sieltä neuvonantajavuosilta.

      Poista
    7. Tai sitten hän on vaan rehellinen ja järkevä, eikä pompi narratiivin mukaan.

      Poista
  15. Tällaisen rauhan ja suojan se nato toi maallemme. Ilmeisesti asian päättäjät on nyt tyytyväisiä.

    Petteri Orpolta varoitus Venäjän iskuista
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/bbb8f693-ee56-4458-8db6-fdeb67b499fb

    Venäjä täyttää varuskunnat itärajan takana, kun sota loppuu – Tähän Suomi nyt varautuu
    https://www.uusisuomi.fi/uutiset/a/a9bd313a-6116-4ba0-920a-c6d7023988b9

    Ja suomi vaan sotii välillisesti venäjää vastaan. Sotakalustoa ja tarvikkeita rekkatolkulla, ja rahaa tottakai.

    Suomesta lähetetty ensiapupaketti pelasti sotilaan hengen – yhdistys on toimittanut Ukrainaan 93 rekkakuormaa apua
    https://yle.fi/a/74-20242164

    VastaaPoista
  16. Kramatorsk ja Sumy kohta motissa. Löytyykö linnoitettua linjaa mihin perääntyä vai onko noiden kaupungin jälkeen latu vapaa?
    Odessa saarrettu, millä UKR saa viljan ulos ja aseet sisään?
    UKR tilanne on erittäin, piti siitä tai ei.

    VV-F

    VastaaPoista
  17. On väärin puhua Putinin järjettömästä sodasta. Sota on hänelle ja hänen mielen maisemaisemaleen mitä tärkein tapahtuma Toisen maailmansodan jälkeen, ja sen seurauksena, ynnä tietenkin Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Putin vihaa ns. kollektiivista länttä, hän vihaa länttä, ettei tahdo pysyä nahoissaan. Jos hänellä olisi kaikki valta, sadat ydinaseet olisi jo laukaistu. Millään muulla ei ole edes väliä. Putin on jo siinä tilanteessa, että edes Kiinan mielipide ei merkitse mitään. Kuka muuten on nähnyt viime aikoina Venäjän ja Kiinan käden puristuksia? Kiinalaisilla on taitoa, ja he kyllä tietävät jo sen, että Putin ja FSB ovat hallitsemattomassa tilanteessa.

    VastaaPoista
  18. Yleisradio harjoittaa karkeaa valehtelua väittäessään Potsdamin "salaliitosta" asioita jotka on oikeudessa todettu fabrikoiduksi
    https://yle.fi/a/74-20241368
    https://brusselssignal.eu/2026/04/news-story-that-sparked-mass-protests-against-afd-ahead-of-german-elections-completely-fabricated-court-rules/

    VV-F

    VastaaPoista
  19. Proffa voisi karkoittaa nuo kansalaisesta karanneet ryssän trollit

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!