Suosittua juuri nyt!

maanantai 16. kesäkuuta 2025

Kiitokset miehen työn tehneelle Tytti Tuppuraiselle!

SDP:n eduskuntaryhmä kävi eilen läpi ilmeisen vaikean prosessin, jossa se asettui kannattamaan Suomen irtautumista henkilömiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Asiasta kertoneessa uutisessa ei kerrottu yksittäisten kansanedustajien näkemyksiä, mutta sen mukaan osa demareista olisi halunnut, ettei maamme puolustamisessa aggressiivista hyökkääjää vastaan olisi jatkossakaan saanut hyödyntää henkilömiinoja. 

Kiitokset demariryhmän taipumuksesta sopimuksen kannalle on mitä ilmeisimmin annettava ryhmänjohtaja Tytti Tuppuraiselle, joka oli tehnyt kokouksessa niin sanotusti miehen työn ajamalla - ainakin hävinneiden mukaan - väkisin oman kantansa ryhmän kannaksi. Lisäksi hänen johtamansa kokous linjasi, ettei ryhmä salli Eduskunnan äänestyksessä erivapauksia eli Ottawan sopimuksesta irtautumista vastaan äänestämistä.

Sellaista oli kannattanut yhdeksän kansanedustajaa eli reilu neljännes koko eduskuntaryhmästä. Näitä henkilöitä ei jutussa eritelty, mutta ei liene vaikeaa päätellä ainakin muutamia, kuten asiasta puolen vuosisadan takaisen taistolaisnuorison henkeä huokuvan mielipidekirjoituksen julkaissutta - vanhaa venäläisten kätyriä - Erkki Tuomiojaa. 

Nähtäväksi jää, äänestääkö demareiden eduskuntaryhmä yhtenäisenä sitten, kun asia aikanaan tulee eduskunnassa käsiteltäväksi. Ja ellei äänestä, millaiset seuraukset siitä tulee niille, jotka ovat äänestäneet Venäjän puolesta. Siis sellaisen valtion, joka käy tälläkin hetkellä hyökkäyssotaa naapuriansa vastaan, eikä ole allekirjoittanut puheena olevaa sopimusta.

Pääasia tässä kaikessa kuitenkin on se, että myös SDP:n eduskuntaryhmän selvä enemmistö tukee Suomen turvallisuutta. Ja että se takaa käytännössä Suomen puolustusvoimille käytettäväksi henkilömiinapelotteen, jonka avulla maahan hyökkäävän sotajoukon etenemistä voidaan oleellisesti hidastaa ja vaikeuttaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
On toimittava nyt, kun Putin on juuttunut Ukrainaan!
Kremlin kätyreiden eli Putinin advokaattien ilmoittautumislistat ovat tulossa näkyville
Hakaristiryijy

33 kommenttia:

  1. SDP on solutettu jo 50-luvulta lähtien Neuvostoliiton myötäilijöillä, sillä eihän venäläiset tyhmiä ole, vaan erittäin taitavia toimimaan varjoissa. SDP oli jo 40-luvun loppupuolelta lähtien Neukkujen vihollinen numero yksi, ja liian iso verrattuna kommunisteihin ja heidän liitännäispuolueisiin, joten se tietenkin piti soluttaa!

    SDP:n kipuilu puolustuksellisissa asioissa on niitä peruja, eikä se muuksi muutu! Seinät ja katto ovat liian leveällä ollakseen uskottava puolue. Vanhat tavat ovat todella sitkeitä, eikä edes se, että Venäjä hyökkää pienempään naapuriinsa vaikuta näihin myötäilijöihin, vaan he raadollisesti suorastaan odottavat, että Ukraina murskataan, ja sodan loputtua heille on taattu tie parrasvaloihin ja ruplan lähteille!

    Tässä kohtaa heillä on turha vedota marjastaja-mummojen tai suunnistajien kävelevän miinoihin, tai turvapaikkaa hakevien oikeuksiin lompsia minne miellyttää! SDP:n johto voisi erottaa ne kuutosensa ja nyt yhdeksikkönsä, ja kehottaa heitä liittymään Honkasalon klikkiin! Luulenpa vielä, että viidennestä kolonnasta puhdistettu SDP saisi täten jopa merkittävästi lisää kannatusta, siis oikeaa kannatusta rehellisiltä suomalaisilta, eikä tarvitsisi haalia äänestäjiä romulaivoilta tulleilta uhoajilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SDP on aina ollut maanpettureiden puolue!

      Vuonna 1917 sosialidemokratit ja koko muu vasemmisto vastusti Suomen itsenäistymistä.
      Hävittyään itsenäisyysjulistuksen esittämistä koskevassa Eduskunnan äänestyksessä äänin 88 – 100 ne järjestivät koko vasemmiston voimin ulosmarssin Eduskunnasta ja hiipivät seuraavana yönä hiissaamaan punaista lyhtyä Gelsinskin tyäväentalon torniin merkiksi siitä, että aseisiin, toverit! Tappakaa porvarit!
      Tästä alkoi Vapaussotaamme yhdistynyt verinen sisällissota vasemmiston pyrkiessä asein estämään Suomen irtautuminen Neuvosto-Venäjästä, toivoen revolutsijan etenevän inhasta idästä Isänmaahamme, kuin ruton aasialaisen siemen.
      Muistaen Tavjan kuuluisaa vappupuhetta, jossa toivottiin mm. Suomen liittyvän vauhanomaisesti neuvostokansojen suuveen pevheeseen, ehkäpä punikit pyrkivät vain ottamaan tapahtuneen vahingon korjauksen alle…

      Miten tosiaan SDP saa edelleen toimia maassamme?

      Esimerkiksi Saksassa on SDP:n sisarpuolue NSDAP edelleen strenglich verboten!

      Poista
  2. Niin, Venäjä käy puolustussotaa Naton laajenemista vastaan, ja estää maansa saartamisen pakkomielteisen toimijan taholta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko tosissasi, vai onko tämä sarkasmia ja ironiaa?

      Poista
    2. Heh! Hyvän tilin on ainakin muuan Medvedev tehnyt denatsifikaation oheistuotteena, todella hyvän!

      Poista
    3. Montakohan miljardia on zelenski pistänyt omaan jemmaan "avustusrahoja"?

      Poista
    4. Tuossahan tuota saartamista käsitellään.

      https://rumble.com/embed/v4vqt9h/

      Poista
    5. "2905145316. kesäkuuta 2025 klo 8.07

      Oletko tosissasi, vai onko tämä sarkasmia ja ironiaa?"
      Ei, vaan silkkaa idiotismia!

      Poista
    6. Niin, NATO laajenee, koska kaikki venäjän naapurimaat haluavat liittyä siihen.
      Olisiko Teillä mitään teoriaa siitä, miksi näin oikein tapahtuu?

      Poista
    7. Siksi, että naapurivaltiot haluavat turvaa Venäjän hyökkäystä vastaan. Uhka tulee meillekin vain idästä.

      Poista
  3. Vai teki Tytti miehen työn? No sehän onkin intersektionaalinen feministi jolta voi olettaa ihan mitä vain. Seuraavaksi varmaan miinoituksesta tehdään marjastajien jokamiehenoikeus, mutta työntekijät sentään puhallutetaan jos sattuvat käyttämään lomalla viinaa.

    VastaaPoista
  4. Vain äänestäjien menettämisen pelko ajoi Tuppuraista.

    VastaaPoista
  5. Terhomatti Hämeenkorpi16. kesäkuuta 2025 klo 8.18

    Vai teki tytsy miehen työn? Koita rauhoittua, herra professori, vai oliko lausumasi samaa kuin Keijo Kaarisateella...

    VastaaPoista
  6. Toinen juttu onkin sitten, onko noista miinoista nykysodankäynnissä edes mitään hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun nähtävästi siltikään miinoja ei voida rakentaa sillä se kuulemma pilaa Suomen "maineen".

      Poista
    2. Jarruttavat hyökkääjän maavoimien etenemistä.

      Poista
    3. Ryssillä semmoiset miinaraivaimet että äkkiä sulaa miinojen hyödyt.

      Poista
    4. Ano 9.04. Jos niillä olisi tuollaiset raivaimet niin ne olisi jo Kiovassa mutta kun ei ole eli älä höpötä jonninjoutavia.

      Poista
    5. Oi jeesus... Ei ryssiä Ukrainaissa miinat pitele vaan sotilaat ja tronet.

      Poista
    6. IL tänään

      Tutkimuksen tyly arvio: Jalkaväkimiinat auttavat puolustajaa – Mutta suomalaiset eivät osaa niitä käyttää
      Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen sotilaskoulutus ei vastaa nykyajan vaatimuksia.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/84e56bd4-6c28-42e3-b52d-004ae08a0bb0

      Artikkelista poimittua

      Ukrainan sodan kokemusten arviointiin keskittyvän suomalaisen Blue Trident Analysis -ryhmän maanantaina julkaisema tutkimusraportti valottaa jalkaväkimiinojen psykologista vaikutusta nykyaikaisessa sodankäynnissä.
      Tutkijoiden mukaan jalkaväkimiinat vaikuttavat paitsi taistelun suunnitteluun, myös sotilaiden psyykkiseen kuormitukseen merkittävästi.
      – Tieto miinojen olemassaolosta hidastaa etenemistä, lisää varovaisuutta, vaikeuttaa päätöksentekoa ja muuttaa toimintatapoja taistelukentällä, raportissa todetaan.

      Arvaamaton ase

      Erityisesti miinojen arvaamattomuudella ja näkymättömyydellä on merkitystä sotilaiden turvallisuudentunteeseen sekä taistelumoraaliin.
      Omien miinojen käyttö puolustavissa tehtävissä koettiin positiivisena voimavarana, joka lisäsi turvallisuudentunnetta ja mahdollisti esimerkiksi lepäämisen.
      Vastustajan miinakenttien kohtaaminen saattoi puolestaan laukaista dominoefektejä, jotka aiheuttivat taistelutoimien keskeytymisiä ja laajoja evakuointioperaatioita.

      Eräs tutkimusta varten haastateltu vapaaehtoinen jalkaväkisotilas muistelee tilannetta, jossa taistelija astui Donetskin alueella maamiinaan.
      – Hänen haavansa vaati evakuointia avoimen maaston halki, mikä antoi venäläisille tarpeeksi aikaa ampua panssarintorjuntaohjuksella.
      Seurauksena oli kolme kaatunutta ja lukuisia haavoittuneita.

      Miinat tekevät taistelijoista helpompia maaleja myös drooneille ja tykistölle, sillä niiden vuoksi joudutaan usein kulkemaan vihollisen entuudestaan tuntemia teitä.

      Tutkimusraportti painottaa jalkaväkimiinojen olevan nykyaikaisen maasodankäynnin merkittävä osatekijä, jonka oikeanlainen huomioiminen vaikuttaa joukkojen selviytymiskykyyn ja moraaliin.
      – Ne eivät vaikuta ainoastaan taktisesti ja operatiivisesti, vaan niillä on myös syvällinen ja monitasoinen psykologinen vaikutus sotilaisiin.
      ------------------------------------------------

      Puolustusvoimat varmaankin säätää koulutustaan jos siihen on tarvetta...

      Poista
    7. Ukrainassa niitä avoimia peltoja riittää. Suomi on paljon metsäisempi.

      Poista
    8. >Anonyymi16. kesäkuuta 2025 klo 12.54
      Olette sangen typerä mies

      Poista
    9. Eroaako "nykysota" mielestänne tässä suhteessa mitenkään "vanhanaikaisesta" sodasta?

      Jalkaväkimiinoja käytetään edelleen

      * hyökkääjän liikkeen hidastamiseen

      * hyökkääjän liikkeen ohjaamiseen ja kanavoimiseen

      * sulutteiden raivauksen hidastamiseen

      * jalkaväkimiinoja ei käytetä yksinään, vaan osana laajempaa, suunniteltua sulutetta

      Näkisin kaikkien näiden olevan edelleen maahantunkeutumisen tapahtuessa äärimmäisen tarpeellisia ja säästävän suomalaista verta!

      Poista
    10. " Olen kauhulla kuunnellut suunnitelmia, että meilläkin ollaan valmistautumassa henkilömiinoista luopumiseen. Se olisi anteeksiantamaton virhe. On esitetty rahamääriä, joilla miinat voitaisiin korvata. Kukaan ei ole kuitenkaan pystynyt minulle kertomaan, mikä on se korvaava väline tai menetelmä. Suomalaisessa maastossa ei mikään korvaa miinaa. Se on halpa, tehokas ja pakottaa maahantunkeutujan varomaan jokaista askeltaan.

      Meillä ei viime sodissa tullut siviilitappioita omista miinoitteistamme eikä menetelmämme tuntien tule vastakaan. Koko miinakysymystä tarkastellaan tunteenomaisesti näyttämällä kuvia afrikkalaisista jalkapuolista lapsista. Henkilömiinoista luopuminen vie tehon myös panssarimiinoitteistamme ja hävitteistämme. Näin me luovumme tehokkaimmasta ja halvimmasta aseestamme. Ne, jotka ajavat miinojen käytöstä luopumista ovat silottamassa tietä viholliselle. Minun kielenkäytössäni sitä kutsutaan maanpetturuudeksi."

      Matti Lukkari: Lauri Sutela - Puolustusvoimain komentaja, s.285, ISBN 951-1-12955-4 2003 Otava.

      Poista
  7. Hieno asia, että Suomen etu ja turvallisuus ymmärretään tässä asiassa. Toivottavasti linja pitää äänestyksessä.
    Samaa ymmärrystä toivoisi SDP:ltä myös muslimi-kysymyksessä.

    VastaaPoista
  8. Tytti Tuppurainen teki kovan työn, koska kyseessä on demari-ikonien Halosen-Tuomiojan "suursaavutuksen" romuttaminen. Venäjän uhkaa ei torjuta sääntöperustaisuutta hokemalla kuten Tuomioja tekee lehtijutussaan.

    VastaaPoista
  9. Tiitisen listan maanpetturien nimet lienee Moskovankin tiedossa. Sillä on ollut hyvä kiristää tiettyjä poliitikkoja. Varmaan nolo lista, kun on pitänyt salata niin pitkäksi ajaksi. Tuomioja täyttää 104 vuotta, kun lista tulee julkiseksi.

    VastaaPoista
  10. Kiistelläänkö seuraavaksi pari vuotta siitä, että pitäisikö Suomen kehittää ja ostaa droneja puolustusvoimien käyttöön, vai ovatko ne liian"epäeettisiä" jotka pilaavat "Suomen maineen"? Joku Ukrainasta palannut veteraani sanoi että Suomessa ollaan täysin pihalla nykyisestä todellisuudesta dronejen suhteen taistelukentällä ja se tulee ns. Tositilanteessa kalliiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovsthan suomalaiset kehittäneet dronen, joka ampuu viuhkapanoksen kaltaisen latingin vihollisen niskaan. Droneja kehittää ainakin Insta. Veteraanilla tuskin on viimeisintä tietoa näistä Suomen hankkeista.

      Poista
    2. Droneihin löytyisi helpostikin rahaa jos hävittäjähankintaa pienennettäisiin. Kenraalitasolla voi kai olla samaa mieltä vain jos nimen perässä on "evp". Ehkä poliitikot yrittävät sekä-että -tyyppistä ratkaisua kun se on puolestaan heidän erikoisalaansa...
      -jussi n

      Poista
  11. Tytti "oma maa ensin ajattelu on vahingollista" Tuppurainen, puhui vielä pari kuukautta sitten KULTAMUNISTA. En nyt viitsi arvuutella, keitä hän tarkoitti. Jotain neurokirurgien ja avaruusinsinöörien suuntaan se taisi olla. Eihän Tyttikään nyt niin itsetuhoinen ole, että äänestäisi tai antaisi porukan äänestää Ottawan sopimuksesta irtautumista vastaan. Antaa honkasalojen ja kontuloitten hoitaa se Putlerin puolustaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa ne maamiinat on nyt niitä kultamunia joilla Tytti pysyy suosiossa?

      Poista
    2. Ne Tytin kultamunat on nitä joita "laita-ja äärioikeisto sanovat laittomasti maassa oleviksi ja joita Tytti & kumppanit sanovat "paperittomiksi". Kyllä niillä paperit on, montakin ja niissä lukee: Lähe hevon .ittuun täältä kun silulla ei ole oikeutta olla Suomessa.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!