perjantai 9. elokuuta 2019

Ilmastopaneeli onnistui jälleen

Ilmastopaneeli onnistui jälleen valtaamaan mediakentän ja synnytti monenlaista keskustelua. Omasta mielestäni ehkä mielenkiintoisin kuulemani kommentti oli Greenpeacen Sini Harkin luonnehdinta siitä, mitä turvetuotannolle pitäisi tehdä.

Helsingin Sanomien mukaan Harkki vaati, että Suomen pitäisi päästä eroon turpeenpoltosta, mutta siten, että turpeesta työllistyvät ihmiset eivät putoa tyhjän päälle. Tuon luettuani kysymys tietenkin kuului, että millä se tyhjän päälle putoaminen sitten estetään.

Kysymys ei nimittäin ole mistään pikkuasiasta, sillä turvetuotanto työllisti VTT:n vuonna 2014 tekemän selvityksen mukaan noin 10 000 ihmistä. Toivottavasti Greenpeace ei halua näitä ihmisiä ainakaan verovaroilla elätettäväksi.

Sinänsä Greenpeacen ulostulo oli tyypillinen esimerkki siitä, miten yhden asian populistiliikkeet saavat palstatilaa: ne osaavat huutaa ilmoille räväköitä vaatimuksia, mutta keinojen toteutettavuuden kanssa on valitettavan usein kyse ns. käsien heiluttelusta. Vastaava esimerkki, josta olen kirjoittanut jo aiemmin, on turkistuotannon alasajovaatimus peräti kansalaisaloitteen voimin.

Mielenkiintoisin kuvaaja löytyi puolestaan Ylen jutusta, jossa esitettiin käyrät ihmiskunnan väkiluvun kasvusta ja lihankulutuksesta. Siitä näkyi selvästi, että väestönkasvu on ollut jopa nopeampaa kuin lihan kulutuksen kasvu. Kuitenkin vain jälkimmäistä on vaadittu suitsittavaksi.

Kysymys kuuluukin, että miksi kehitysmaiden väestöräjähdys on suomalaiselle medialle (ja mahdollisesti myös ilmastonmuutoksen tutkijoille) sellainen pyhä lehmä, ettei sitä voi nostaa pöydälle? Ei edes koko maapalloa uhkaavaksi väitetyn ilmastonmuutoksen torjumiseksi!?!

Muilta osin kiinnitin huomiotani Jussi Halla-ahon näkemykseen, jonka mukaan "Suomen ei pidä vähentää hakkuita eikä lopettaa turpeen polttoa", mutta globaalisti saastuttavimmat maat olisi ohjattava vähentämään omia päästöjään esimerkiksi hiilitullien ja puhtaan teknologian viennin avulla. Huomattavaa tässä on, että toisin kuin Greenpeacen Harkilla, Halla-aholla oli tarjottavanaan myös toteuttamiskelpoisia ratkaisukeinoja.

Tästä eteenpäin varmaa on vain se, että ilmastonmuutos pysyy otsikoissa ainakin niin kauan kuin maapaloon lämpötila jatkaa nousuaan. Sekä myös se, että vain harvat valtiot päättävät sen torjumiseksi ajaa oman elinkeinoelämänsä alas. Valitettavasti Suomi taitaa olla yksi niistä, joissa sellaistenkin toimenpiteiden takana on ällistyttävän suuri osa kansasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aatteesta ja aatteettomasta ilmastopopulismista
Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko
Jaana Pelkonen ei tunne empatiaa eikä huolta

24 kommenttia:

  1. Suomi voi puhua väestönkasvusta ja Suomi voi puhua hiilitulleista, mutta Suomella ei ole valtaa päättää kummastakaan.

    Suomella on valta päättää omasta turvetuotannostaan. Mielestäni turvetuotantoa ei pidä vähentää säännöksin, koska se on kotimaisuutensa vuoksi hyvä vaihtoehto niin kauan kun käytetään ulkomaista öljyä ja kivihiiltäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin: ollaan realisteja, tehdään se mitä muutkin ja pyritään vaikuttamaan siihen tasoon, jolla koko maailma toimii.

      Poista
  2. Vihreiden uskottavuus on minun silmissäni mennyt täysin.
    Syystä, että sanaakaan ei sanota siitä isosta asiasta - maapallon väkilukua pitää vähentää jotta selviämme.
    Parhaiten se tapahtuu syntyvyyttä säännöstelemällä siellä missä syntyvyys on ongelma.
    Missään nimessä ei pidä tukea Afrikan ja Lähi-idän väestöräjähdystä.

    Puheenjohtaja Ohisalo: milloin maailmanlaajuinen syntyvyyden säännöstely tulee vihreiden puolueohjelmaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. CMI oli Ahtisaaren luomus.

      Ulkoministeri Haavisto voisi keksiä SSS-seuran.

      SSS-seura eli Syntyvyyden Säännöstely Seura, jonka tavoite on:
      * saada ihmiset tunnustamaan säännöstelyn tarve
      * saada ihmiset keskustelemaan keinoista sen toteuttamiseen ja
      * saada ihmiset toteuttamaan syntyvyyden säännöstely omassa elämässään
      jne.

      Poista
  3. Odotan Bolsonaron ulostuloa.

    Lupaan muuttaa omia kulutustottumuksiani sitten kun BRICS-maat näyttävät mallia. Siihen asti ajan väkivahvalla dieselillä, syön lihaa (pääsääntöisesti highlanderia ja poroa), juon viinejä sekä muita tisleitä, käytän kermaa ja satunnaisesti voita ruoanlaitossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.theguardian.com/world/2019/aug/09/bolsonaro-blessed-brutal-assault-rainforest-sacked-scientist-warns

      Tulihan se sieltä! Jess!

      Illalla lasi-pari jostain kaukaa tuotua valkoviiniä, skoolaan kuitenkin Linkolalle ja Paloheimolle.

      Poista
  4. Otsikoissa pysyy niinkauan kun maapallo lämpenee, no onhan se lämmennyt viimesen suuren jääkaudenjälkeen jokusen tuhat vuotta, entäs sitten ku ntulee seuraava jääkausi ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa ei siitä ole kuin muutama vuosisata kun ilmasto viileni jopa varsin huomattavasti. Aikaa kutsutaan pieneksi jääkaudeksi ja esimerkiksi Suomessa se tarkoitti toistuvia nälänhätiä; Hollannissa luistelua kanaalien jääpeitteellä.

      Poista
  5. Eilisestä muistan, että Suomen päästöt ovat vain runsas promille maailman päästöistä...

    Kun näin on, voidaan hyvällä syyllä todeta, että Suomi ei ole maapallon ongelmien aiheuttaja ja siten voidaan keskittyä oleelliseen.

    "Se isoin asia"

    Maapallon luonnonympäristö on hätätilassa. Ongelma ei ratkea perinteisellä ihmiskeskisellä etiikalla, vaan elämäkeskisellä etiikalla.
    Tätä lähestymistä saatetaan pitää epärealistisena, jota se lyhyellä aikavälillä onkin.
    On kuitenkin erehdys pohtia maapallon ongelmia lyhytjänteisesti, vain päivänpoliittisia mahdollisuuksia tuijottaen.
    Todellista realismia on tarkastella asioita tavallista suuremmassa mittakaavassa ja totuttua pidemmällä aikajänteellä.

    On ainakin kolme megaluokan ongelmaa, joihin poliittisista syistä ei tohdita kajota.

    Ne ovat a) pitkän tähtäyksen globaali resurssipolitiikka, b) armeijoiden ohjaus planeetan ympäristön pelastamiseen ja c) sopimus maailman väestökehityksestä.

    Jatko kannattaa lukea täältä:

    http://www.eeropaloheimo.fi/se-isoin-asia/

    Soisin erityisesti vihreiden puheenjohtaja Ohisalon ottavan ohjat puolueessaan käsiinsä ja huolehtivan, että vihreät keskittyvät oleelliseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmastodebattiin pesiytyneellä älyllisellä epärehellisyydellä näyttäisi hyvinkin olevan ihan ilmeinen asiayhteys Poliittisen Korrektisuuteen™; tuossahan se oikeastaan kuullaan ihan ns hevosen suusta.

      https://yle.fi/uutiset/3-10825443

      -J.Edgar-

      Poista
    2. Olipa hyvä artikkeli - ja vielä Yleltä...

      Huonomuistisena muistan vain kolme asiaa:

      – Väestönkasvu on ihmiskunnan kohtalonkysymys. Se on eräs päästökasvun keskeisin syy, Lehmijoki sanoo.

      Ylivoimaisesti tehokkain keinoista oli tehdä vähemmän lapsia.

      Totta kuitenkin on, että maailman väestö kasvaa tällä hetkellä lähes pelkästään Afrikassa.

      Poista
    3. Kirjoitin äsken samasta aihepiiristä, jossa listasin omasta mielestäni kolme suurinta ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvää uhkaa: ne ovat kehitysmaiden väestönkasvu, globaalit kansainvaellukset ja länsimaisen väestön heikko lisääntyminen, jotka yhdessä johtavat länsimaiden kehitysmaalaistumiseen eli innovaatiopotentiaalin katoamiseen.

      Poista
  6. Olisi mielenkiintoista tietää, millaisten toimituksellisten prosessien läpi IPCC:n raportti päätyi Ylen ja Hesarin sivuille. Näyttää lähinnä siltä, että ne ovat pikemminkin IPCC:n PR-osaston ulkoistettuja kumppaneita, kuin riippumattomia tiedotusvälineitä. Kun asiaa oikein miettii, niin väkisinkin alkaa kylmätä. Millainen yhteiskunta meillä on, kun verorahoitteinen ja poliittisessa ohjauksessa oleva yleisradioyhtiö asettuu ajamaan yhden ideologian asiaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomainen kysymys, jota minäkin ole usein käsitellyt tämän blogin historiassa.

      Poista
  7. Kuka Suomessa säikähtää ja itkee ensi talvena, kun lämpömittari näyttää -18 astetta eikä -19 astetta, mikä olisi "oikea" lukema ilman ilmaston lämpenemistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyhmänä voisi todeta, että eihän jotain puolentoista asteen poikkeamaa "normaalista" edes huomaa. Toivotaanpa kuitenkin, että lämpötilan nousu pysähtyy 1,49 asteessa, jolloin vältytään maailmanlopulta. 1,51 tarkoittaa täystuhoa !

      Poista
  8. Heinäkuussa vietettiin ylikulutuspäivää. Hysteerikot riensivät kertomaan, että jos kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat kuten suomalaiset, tarvitsisimme 3,8 maapalloa.

    Jostain syystä sitä ei tuotu esille, että jos kaikki maapallon ihmiset lisääntyisivät kuten suomalaiset, riittäisi meille 0,6 maapalloa...

    VastaaPoista
  9. "...ilmastonmuutos pysyy otsikoissa ainakin niin kauan kuin maapaloon lämpötila jatkaa nousuaan."

    Nyt ollaan siinä vaiheessa, että lämpötila "jatkaa nousuaan" säätämällä kirjoituspöydän ääressä menneisyyden lämpötiloja alaspäin ja uusia ylöspäin. Tästä ilmiöstä on professorikin kirjoittanut ainakin Australian osalta. Youtubessa Tony Heller on paljastanut monia vastaavia väärennöksiä ja ampunut alas uutisia mittaushistorian korkeimmista lämpötiloista ja poikkeuksellisista ääri-ilmiöistä. Jo 1990-luvulla tieteilijät halusivat tuhota "myytin" keskiajan lämpökaudesta, koska se haittasi tämänkertaista maailmanloppu-vedätystä.

    Poliittinen tiede tekee hallaa oikealle tieteelle. Poliittinen tiede ei etsi totuutta, vaan muotoilee sitä taloudellisten ja valtapoliittisten etujensa lähtökohdista. Väestönkasvun jättäminen syrjään pohdinnoista paljastaa tarkoitushakuisuuden. Edes vihreät eivät näe ilmaston lämpenemisessä sellaista uhkaa, joka pakottaisi pohtimaan oikeita keinoja maapallon resurssien käytön hillitsemiselle ja saastumiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Poliittinen tiede tekee hallaa oikealle tieteelle. Poliittinen tiede ei etsi totuutta, vaan muotoilee sitä taloudellisten ja valtapoliittisten etujensa lähtökohdista."

      Jopa yleensä propagandaa suoltava Yle - yllätys, yllätys - ainakin aikaisemmin on tarjonnut joskus totuudenmukaistakin tietoa kuten tämä n. 10 vuoden takainen mot-ohjelma:

      "Kanadalainen tilastomatemaatikko Steve McIntyre epäili kiekkomailakuvion tieteellistä kestävyyttä, ja hän päätti selvittää sen takana olevat numerot, tilintarkastajan huolellisuudella. Jääkiekkomailan isä, professori Michael Mann yritti kaikin keinoin estää häntä pääsemästä käsiksi tutkimusaineistoonsa, mutta lopulta McIntyre onnistui v. 2003 saamaan datan haltuunsa.

      McIntyre: “Ilmeni, että he olivat muunnelleet pääkomponettianalyysiä väärin ja muunnettu metodi tuotti kiekkomailan muotoisia käyriä 99 prosenttia ajasta. Metodi myös korosti erään proxyn, eli korvikemittarin merkitystä. Ko. proxy oli kalifornialainen vihnemänty, joka aikaisempien tutkijoiden mukaan ei sopinut lämpötila-proxyksi...

      Steve McIntyre, MUUKALAINEN ILMASTOTIETEEN ULKOPUOLELTA, oli onnistunut murskaamaan Mannin lätkämailan, ilmastonmuutosliikkeen ikonin.” – https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/11/17/ilmastokatastrofi-peruutettu-kasikirjoitus

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Lätkämaila oli tosiaan melkoinen huijaus. Onneksi sen nimiin ei taida nykyisin vannoa enää kukaan. Ei ainakaan tiedemaailmassa.

      Poista
  10. Eräs globalistien hyödyllisistä idiooteista:

    "Vihreiden Kari haluaa vähentää lihansyöntiä: ”Meidän on katsottava myös lautasellemme”",
    https://www.kansalainen.fi/vihreiden-kari-haluaa-vahentaa-lihansyontia-meidan-on-katsottava-myos-lautasellemme/
    *
    "Globalistit iskevät lautasille ja taskuihin: Suomessa ja Ruotsissa ajetaan ’lihaveroa’

    Ilmastonmuutos-vouhotus kiihtyy. "Lihankulutusta on vähennettävä", vaaditaan globalistien ylikansallisessa kuorossa valtamedioissa. Hallitus selvittää lihan "haittaverotusta" ja samaa kaavaa toistetaan mm. Ruotsissa.

    Globalistien ylikansallisessa agendassa hyökätään kiivaasti lihansyöntiä vastaan – koko kulttuuriamme. Kimmokkeen vaatimuksille lihatuotteiden kulutuksen vähentämistä ja erityisesti lihansyönnin lisäverotukselle on antanut YK:n ilmastopaneelin IPCC:n tuore raportti, joka edellyttää ”ruokapolitiikan muuttamista ja lihansyönnin vähentämistä”.

    Poliittisen agendan kärjessä marssivat vihreät ja poliittista masinointia suorittavat NGO-kansalaisjärjestöt, jotka sekä Suomessa että Ruotsissa väläyttävät samaan aikaan lihan kulutajahintojen nostamista ”haittaveroin”..." Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2019/08/09/globalistit-iskevat-lautasille-ja-taskuihin-suomessa-ja-ruotsissa-ajetaan-lihaveroa/
    *
    Brysselin Pravda on globalistien pääpropagandatorvi Suomessa, takapirunaan bildergbergi ja globalisti Antti Herlin.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  11. Meillä on todellinen vihervasemmistolainen "työläisten hallitus":

    "Uuden hallitusohjelman megatrendi: Globalistien ilmastovouhotuksen pakkosyöttö suomalaisille

    Uudessa 135-sivuisessa hallitusohjelmassa pelkästään sana "ilmasto" toistetaan yli 100 kertaa. Lue ja järkyty!

    Iltalehden eilen sunnuntaina julkaisema hallitusohjelman luonnos on pituudeltaan 135 sivua ja sisältää kaikkiaan 30 017 sanaa. Luin sen alusta loppuun eilisen illan ja tämän aamun aikana, mutta vain järkyttyäkseni: Luinko siis tosiaan Suomen hallitusohjelman vai ilmastovouhotuksen?

    Suomalaisten pöytä on katettu EU-federalismilla ja globalistien ilmastoagendalla.

    Kun tutustut uuteen ja tänään maanantaina virallisesti julkistettavaan hallitusohjelmaan, huomaat uuden ja globalistien syöttämän ylikansallisen megatrendin tunnussanojen hallitsevan Suomen poliitiikan koko sisältöä.

    Antti Rinteen johdolla suomalaisille onkin luvassa globalistien ilmastoagendan todellinen pakkosyöttö (Agenda 2030) kaikille elämän osa-alueille – veronmaksajien rahastuksella ja holhouksella sekä lisääntyvillä kielloilla ja sääntelyllä. Voimme puhua todellisesta EU-alueen uuskommunismin julistamisesta, ilmastopolitiikkaa globalismin keppihevosena käyttäen.

    Sana ”ilmasto” mainitaan hallitusohjelmassa peräti 108 kertaa! Erilaisia variaatioita ovat mm. Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka, ilmastoteknologia, ilmastotavoite, ilmastolaki, ilmastoystävällisyys, ilmastopaneeli… pelkästään ”ilmastonmuutos” mainitaan hallitusohjelmassa 27 kertaa!
    Sana ”päästö” on mainittu huimat 80 kertaa:...
    ...
    Toimittajan kommentti:

    Nähdäkseni pääministeri Antti Rinteen johdolla koottu hallitusohjelma on kokonaisuudessaan järkyttävä EU-globalistien agendan poikkileikkaus, jossa päähuomio on kansallisen päätäntävallan siirtämisessä ylikansallisiin käsiin, perustuen yltiöpäiseen ilmastonmuutos-agendan julistamiseen..."

    Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2019/06/03/uuden-hallitusohjelman-megatrendi-globalistien-ilmastovouhotuksen-pakkosyotto-suomalaisille/

    VastaaPoista
  12. Kyllähän osa ilmastonvakiontitoimista on eräänlaista mehupillinäpertelyä. Tarkoitan, että aika iso osa.
    Vaan IPCC:n mittavasta raportista voi löytää myös jyviä:
    https://roskasaitti.wordpress.com/2019/08/14/ipcc-myontaa-globaalin-vihertymisen-ja-co2-lannoituksen/
    (Jos blogisti sallii pienen mainostuksen?)
    Siis IPCC on löytänyt ilmastonmuutoksesta myös ehdottomasti myönteisiä seikkoja, mutta kun sen tehtävänanto (?) on löytää haittoja, niin uhkapainotteisuus on tiivistelmissä esillä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!