Sixten Korkmanin sokea piste

Sixten Korkman on kirjoitellut usein järkeviä ajatuksia. Näin hän teki myös tänä aamuna julkaistussa kolumnissaan. Mutta tarinaan sisältyi myös sokea piste.

Olen Korkmanin kanssa samaa mieltä siitä, että populistit Euroopan eri maissa ajavat usein politiikkaa, joka on viime kädessä heidän kannattajiensa omaa etua vastaan. Tosin joissain tapauksissa paljon vähemmän kuin heidän syrjäyttämiensä korruptoituneiden vanhojen valtapuolueiden, joiden kyvyttömyys on johtanut näiden populistien valtaannousuun.

Erityisen samaa mieltä olen Korkmanin kanssa siitä, että "ilmaston lämpeneminen on pysäytettävissä, mutta vain jos kaikki keskeiset toimijat sitoutuvat tavoitteeseen. Kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan maailmantalouden vakauttamiseksi, aseistariisunnan edistämiseksi, pakolaispolitiikan inhimillistämiseksi sekä veropakolaisuuden ja rahanpesun torjumiseksi."

Sivumennen sanoen tuo ensimmäinen kohta on kuin suoraan perussuomalaisten Jussi Halla-ahon suusta. Ja muutkin sinänsä järkeenkäypiä, mutta riippuvaisia siitä mikä tuon yhteistyön sisältö on. Jos kansainvälinen yhteistyö johtaa hyviin ratkaisuihin on se eduksi, mutta mikäli ei; ei siitä ole suurtakaan iloa.

Sokean pisteensä Korkman kuitenkin löysi kappaleessa, jossa hän puhui vihan kohdistamisesta "niihin epätoivoisiin ihmisiin, jotka hakevat turvaa ja uutta elämää kurjuudesta kärsivän kotimaansa ulkopuolella". Ja vielä sokeamman virkkeestä, jonka loogisen järjettömyyden osoitin eilen toisen HS:n jutun perusteella eli väittäessään ihmisten hukkumisen Välimereen olevan koko Euroopan häpeä.

Johtopäätöksestä olen lähtökohtaisesti samaa mieltä, eli että juuri kansainvälisellä yhteistyöllä tämäkin ongelma olisi nykyistä paremmin hallittavissa. Valitettavasti vain EU ei tähän pystynyt vuonna 2015 alkaneen ihmisryntäyksen aikana, eikä poliittisen korrektiuden ahdistamana ole edelleenkään löytänyt pysyviä ratkaisuja, minkä seurauksena Unkarin, Italian ja Itävallan kaltaisten kansallisvaltioiden oli pakko ryhtyä kansallisiin toimiin täydellisen katastrofin välttämiseksi. Ne ovat auttaneet ainakin toistaiseksi.

Tämän Korkmanin sokeana pisteenä näyttäytyvän ongelman ratkaisemiseksi kansainvälisen yhteistyön avulla tulisi ensisijaisesti pystyä lopettamaan lähtömaiden väestöräjähdys. Toiseksi sen olisi pystyttävä rauhoittamaan niiden yhteiskuntia kalvavat uskonnollis-etniset epävarmuustekijät ja näiden ongelmien tultua ratkaistuksi tukemaan näissä maissa omaehtoista talouskasvua ja siihen tukeutuvaa hyvinvointia.

Samalla olisi huolehdittava siitä, etteivät länsimaat omalla toiminnallaan ehkäisisi kehitysmaiden omaa kehitystä. Esimerkkinä sellaisestra käy vaikkapa maataloustukien seurauksena syntyneen ruuan ylituotannon dumppaaminen kehitysmaihin.

Ja niin. Tuosta Korkmanin mainitsemasta "epätoivoisiin ihmisiin" kohdistuvasta vihasta

Jotenkin minusta tuntuu, ettei ylivoimaisesti suurin osa ns. maahanmuuttokriittisistä eurooppalaisista tunne juurikaan vihaa tänne saapuvia kehitysmaalaisia kohtaan (vaikka toki lienee olemassa pieni joukko vihaisia rasistejakin). Sen sijaan he kaipaavat elämäntapansa säilyttämistä ennallaan, turvallisuutta ja taloudellista vakautta. Ja tiedostavat enemmän tai vähemmän kirkkaasti, että liian laajamittainen humanitaarinen maahanmuutto johtaisi heikennyksiin näillä kaikilla osa-alueilla.

Asiaa ei myöskään paranna se, ettei ainakaan EU ylikansallisena organisaationa (eikä Suomi kansallisvaltiona) ole tehnyt elettäkään vaatiakseen tulijoilta todellista sopeutumista vastaanottajamaiden elintapaan. Yhtenä järkyttävänä esimerkkinä tästä luin eilen Oulun tunnetusta imaamista, Abdul Mannanista, jota edelleen haastatellaan suomen sijasta englanniksi. Tämä on järkyttävää, sillä onhan hän sentään entinen demareiden varavaltuutettu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aino Frilander: sait minut häpeämään
Suomen vastuista Kreikassa
Ensimmäinen merkki Euroopan vakausrahaston seurauksista?