Kirjoitin eilen Kölnin tapahtumista, joissa tuhatkunta maahanmuuttajataustaista kohdisti seksuaalista häirintää naisiin. Käytännössä arabimaailmasta tai Pohjois-Afrikasta peräisin olevat miesjoukkiot piirittivät naisia ja kävivät näihin käsiksi,
pahimmillaan raiskaten ja alusvaatteita riisuen.
Samankaltaisia tapahtumia
on raportoitu myös Hampurista ja Stuttgartista. Lisäksi naisia
on piiritetty ja häiritty seksuaalisesti myös Ruotsissa (Paavo Tajukankaan
käännös uutisesta).
Kölnin tapaukseen on tarttunut myös Helsingin Sanomien Berliinin kirjeenvaihtaja
Tiina Rajamäki. Hän on siis nimenomaisesti se henkilö, jonka olisi pitänyt kirjoittaa aiheesta viimeistään heti sen jälkeen, kun tapahtumasta uutisoitiin Saksassa. Valitettavasti hän taisi saksalaisen uutisoinnin sijaan seurata Homma-foorumia ja kirjoittaa vasta eilen kun asia nousi siellä esille.
Rajamäki ei kuitenkaan jättänyt asiaa pelkän uutisoinnin varaan. Sen lisäksi hän kirjoitti mielipidekirjoitukseksi luonnehdittavan
pikkujutun.
Katsotaanpa siis mitä sanottavaa kirjeenvaihtajalla on tapauksesta, jota Saksan poliisiliitto
luonnehtii "väkivallan ja rikosten uudeksi ulottuvuudeksi" ja jossa häirinnän kohteeksi joutui myös naispuolinen siviilipoliisi. Seuraavassa siis Rajamäen juttu lainausmerkkien välissä ja omat kommenttini niiden alla.
"Kölnin uudenvuodenyön juhlat keskeytyivät monelta naiselta siihen, että tungoksessa tuntematon mies puristi takamusta."
Tämä kuulostaa melko viattomalta, joskin tuomittavalta. Vähän kuin suomalaisten kännikalojen käytös takavuosien kosteina pikkujouluina. Aivan kuin Rajamäki pyrkisi jotenkin vähättelemään tapahtunutta. Miksi?
"Poliisi on saanut tiistai-iltaan mennessä jo 90 rikosilmoitusta, joista ainakin joka neljäs liittyy ulkomaalaistaustaisten miesten tekemään seksuaaliseen häirintään."
Rikosilmoitusten määrä nousi siis 50 prosentilla sen jälkeen kun uutisesta oli lopulta kirjoitettu Saksan lehdistössä. Rajamäki ei mainitse lainkaan Hampurin tai Stuttgartin tapauksia, saati Ruotsissa tapahtuneita.
"Tapahtumaan liittyy paljon tyrmistyttäviä piirteitä. Yksi niistä on, että Kölnin poliisilla kesti neljä päivää, että se tiedotti asiasta."
Kölnin poliisilla kesti neljä päivää, mikä selittää osin suomalaisen median hitaan reagoinnin. Se ei kuitenkaan selitä, miksi Rajamäki uutisoi asiasta vasta sitten, kun se oli levinnyt jo kotimaiseen sosiaaliseen mediaan.
"Teot ovat vakavia ja tuomittavia. Poliisille on ilmoitettu myös yksi raiskaus."
Vakavia ja tuomittavia ovat. Mutta on tässä kyllä melkoinen ristiriita verrattuna Rajamäen kirjoituksen avaukseen takamuksen puristamisesta.
Toimittajana hän tietää, että suurinta osaa lehtiartikkeleista luetaan vain otsikon ja parin ensimmäisen rivin verran. Jää siis sellainen kuva, että näiden kahden tapahtumien kuvauksen järjestys on määräytynyt tarkoituksena luoda tapahtuneesta rikollisten maahanmuuttajien kannalta siloiteltu mielikuva.
"Useat saksalaispoliitikot vaativat tiistaina, että uudenvuodenyön tapahtumat selvitetään ja mahdollisimman paljon tekijöitä otetaan kiinni ja rangaistaan. Se tulee olemaan ihmisjoukossa vallinneen kaaoksen takia äärimmäisen vaikeaa. Tämän on poliisikin myöntänyt."
Tämä pitänee paikkansa. Voisi kuitenkin kuvitella, että Kölnin rautatieasemalla on valvontakamerat. Viime kädessä asioiden kulun ja enimpien syyllisten selvittäminen ja rankaiseminen riippuvat siis poliisitutkintaan allokoitavien resurssien määrästä.
"Jos Kölnin uudenvuodenkaaos jää selvittämättömäksi tapahtumasumpuksi, se johtaa moneen vakavaan asiaan. Silloin öykkäreiden karmean käytöksen perimmäiset syyt voidaan lakaista maton alle."
Tämä on kyllä varsin kryptinen ilmaus. Minä kuitenkin annan vinkin: öykkäreiden käytöksen selvittäminen kannattaa aloittaa heidän kulttuuritaustansa välittämästä kuvasta naisten ja toisuskoisten asemasta ihmisyhteisössä. Ehkäpä siltä pohjalta asiaa tulkiten ei tarvitse lakaista mitään "maton alle", vaan kaikki on kristallinkirkasta.
"Ja Saksan äärioikeisto, esimerkiksi islamkriittisen Pegida-liikkeen johtohahmo Lutz Bachmann tulee käyttämään sitä yhä uudestaan lempiesimerkkinään maahanmuuton vaikutuksista."
Näin tulee epäilemättä käymään. Mutta miksi Rajamäki kuvaa tosiasioiden esittämistä osana yhteiskunnallista keskustelua vakavaksi asiaksi? Minusta tosiasiat ovat pikemminkin erinomainen asia poliittisen debatin pohjaksi.
* * *
Pikaisella katsomisella muutama muu huomio tapahtumien seurauksista.
Iltalehden uutisen mukaan "Saksan hallitus tuomitsi kymmenet naisiin kohdistuneet seksuaaliset ahdistelut uudenvuodenyönä Kölnissä ja Hampurissa, mutta varoitteli samalla tekemästä pakolaisista yleisiä syntipukkeja."
Tämä on tietenkin oikein. Kaikki ns. pakolaiset eivät ole olleet Kölnissä raiskaamassa eivätkä luultavasti hyväksy nähtyjä tekoja. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä asiaa, että tapahtumien tekijät olivat humanitaarisia maahanmuuttajia. Ja ettei nyt nähtyä joukkorikollisuutta olisi tapahtunut ilman saksalaisen turvapaikkapolitiikan sallimaa maahanmuuttajien ryntäystä maahan.
Edelleen saman lähteen mukaan maan oikeusministeri on sitä mieltä, että "tapahtumien niputtaminen yhteen pakolaiskysymyksen kanssa ei ole asiallista. Nyt pitää selvittää faktat ja päättää sitten tarvittavista toimenpiteistä."
Oikeusministerin kannanotto on vähintäänkin omituinen. Koska rikokset ovat ns. pakolaisten tekemiä, eivät tapahtumat mitenkään voi olla irrallisia pakolaiskysymyksestä. On siis täysin asiallista tutkia tapahtumia huomioiden tekijöiden pakolaistausta.
Yleisradion mukaan liittokansleri Merkelin edustaja on myös todennut, että "kaikki voitavissa oleva on tehtävä, jolla mahdollisimmat monta syyllistä löydetään mahdollisimman nopeasti ja tuodaan oikeuden eteen heidän alkuperästään ja taustastaan riippumatta."
Tämä kannanotto kuulostaa järkevältä. Rikosten selvittämisessä on tärkeintä saada kiinni rikolliset, tutkia heidän tapauksensa oikeudessa ja rangaista niistä lain mukaan.
Lisäksi on syytä selvittää rikokseen johtaneet välittömät (proksimaattiset) ja perimmäiset (ultimaattiset) syyt. Itse veikkaan ensimmäiseksi sosiaalisessa mediassa tapahtunutta yllytystä ja jälkimmäiseksi saksalaista maahanmuuttopolitiikkaa.
* * *
Ehkä mielenkiintoisin tiedonpala löytyi kuitenkin MTV3:n nettisivulta.
Sen mukaan "poliisi ei pystynyt estämään organisoituja hyökkäyksiä, kun se yritti turvata turvallista juhlintaa. Poliisi tyhjensi kaupungin keskeisen aukion juhlijoista, jotta ilotulitteet eivät olisi vahingoittaneet ihmisiä. Samalla päärautatieaseman ja katedraalin ulkopuolella ryösteltiin. Poliisista on myönnetty, ettei se ollut uudenvuodenyönä tilanteen tasalla."
Juuri ennen uutta vuotta meillä uutisoitiin, että "Saksassa ilotulitteiden ampumisesta ohjeistetaan paikoin pidättäytymään. Viranomaisten pelkona on, että räjähdykset voisivat tuoda sodasta pahoja muistikuvia sadoille syyrialaispakolaisille."
Kirjoitin perusteluista viime vuoden viimeisenä päivänä otsikolla "
Vuoden vitsi". Olisikohan tässä tilanteessa poliittisesti korrektia esittää, että Kölnin tapausten syyt todellakin juontavat ilotulitteista?
Annan siis punavihreälle lehdistöllemme ja saman suunnan poliitikoille vinkin siitä, miten tässä käsitellyille tapahtumille voisi antaa hellyttävän selityksen. Sen mukaan "ilotulitteet aiheuttivat pahoja muistikuvia uuskölniläisille, joiden mieli meni siinä tilanteessa niin apeaksi, että heidän oli pakko turvautua läheiseen kosketukseen saksalaisnaisten kanssa. Ja vähän joukkopuristella takapuolesta, koska se toi mielenrauhaa kuin kaukaisena muistona ajalta, jolloin he imivät äitinsä rinnasta maitoa samalla puristellen sitä."
* * *
Lopuksi vakavoidun jälleen ja totean, että nyt Kölnissä tapahtunut on saanut minut entistä vakuuttuneemmaksi, ettei Suomella ole varaa hallitsemattomaan maahanmuuttoon ja sen tässä käsitellyn kaltaisiin seurannaisilmiöihin vääjäämättä johtavan
Geneven pakolaissopimuksen noudattamiseen.
Yhdyn siis ruotsalaisen kansantaloustieteilijän
Joakim Ruistin näkemykseen: "ehdottaisin, että luopuisimme pakolaissopimuksesta ja oikeudesta turvapaikkaan. Nykyisen rajatarkastusten ja sääntöjen kiristämisen sijaan olisi rehellisempää vain kertoa, kuinka monta turvapaikkaperusteista oleskelulupaa aiomme vuosittain myöntää."
Näin siitä huolimatta, ettei kaikkia turvapaikanhakijoita tai pakolaisia voi syyttää Saksan sen enempää kuin Ranskan tai Ruotsinkaan maahanmuuttajaväestöön liittyvistä rikoksista. Ja että monet heistä ovat sopeutuneet oikein hyvin vastaanottavaan yhteiskuntaan. Ja että monissa lähtömaissa ihmisten tilanne niin kurja, että hakeutuminen Eurooppaan on ymmärrettävää.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: