Marinin päätös toi ensimmäisenä mieleeni sen, että kyseessä on ilmiselvä win-win-tilanne. Onhan selvää, että eduskunnasta lähteminen isopalkkaiseen pestiin on hyväksi entiselle pääministerillemme - mutta toisaalta ottaen huomioon hänen saldonsa Suomen pääministerinä - se on suureksi onneksi myös koko Suomen kansalle.
Toisaalta on tietenkin myös niin, että 35 628 ihmistä antoi tukensa sille, että Marin jatkaisi heidän asioidensa ajamista kansanedustajana. Näiden ihmisten luottamus on nyt petetty, vaikka eduskuntaan toki nousee Marinin sijalle uusi demarinainen.
Helsingin yliopiston politiikan tutkija Johanna Vuorelma huomasi myös, että Marinin eropyyntö näyttää ikävältä, sillä asiassa syntyy kuva omaa uraansa edistävästä poliitikosta. Tämä kuva on luonnollisesti oikea, mutta ei mitenkään erikoinen.
Onhan varsin luonnollista, että käytännössä jokainen poliitikko pyrkii - muiden ihmisten tapaan - edistämään poliittisten tavoitteidensa ohella omaa uraansa. Ja on valmis hyppäämään parempiin hommiin, jos sellaisia vain on tarjolla.
Loppukaneetiksi tähän kirjoitukseen totean - Marinin omien sanojen mukaan - että hän on myös jatkossa sosiaalidemokraatti ja tulee toimimaan niiden arvojen pohjalta, joiden pohjalta hän on aiemminkin työskennellyt. Nähtävästi tämä sopii hyvin myös hänen uudelle Britannian poliittisesta vasemmistosta ponnistaneelle työnantajalleen, Tony Blair Institute for Global Changelle.
Tekstit
