Tämä on tietenkin ymmärrettävää siinä mielessä, ettei suomalainen poliittinen järjestelmä anna oppositiolle juurikaan vaikuttamisen mahdollisuuksia, eikä siten myöskään vastuuta. Ja sen seurauksena sieltä on helppo lupailla kaikkea sellaista, mitä kunkin puolueen potentiaalinen äänestäjäkunta haluaa kuulla.
Tosiasia kuitenkin on, että Suomen talous on ollut kuralla vuodesta 2008 asti, minkä seurauksena julkisia palveluita on rahoitettu lähinnä ottamalla velkaa valtiolle. Sen seurauksena Suomen valtionvelka on noussut käytännössä samalle tasolle kuin 1990-laman aikana, jolloin Suomi oli lähellä sellaista tilannetta, ettei julkisiin menoihin olisi saanut enää mistään rahoitusta.
* * *
Valitettavasti 1990-luvun oppi ei ole mennyt perille maamme suurimmalle oppositiopuolueelle eli SDP:lle, jonka puheenjohtaja on heittäytynyt vieläkin populistisemmaksi kuin Timo Soini oli parhaimmillaan. Siitä antoi esimerkin Antti Lindtman, joka taannoisessa Ylen ykkösaamussa kieltäytyi kertomasta millä keinoilla hänen puolueensa tasapainottaisi valtaan päästessään maamme talouden, mutta tuli samalla kertoneeksi, miten se lisäisi valtion budjetin alijäämää peräti 1,5 miljardilla eurolla.
Jostain syystä suomalaiset eivät osaa erottaa populismia vakavalla mielellä tehdystä politiikasta, vaan siirtävät kannatustaan sille, joka - 1970-luvulla käytettyä sanontaa laintatakseni - lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Ja sen seurauksena Lindtmanin tie kohti pääministeriyttä näyttää juuri nyt selkeältä ja mutkattomalta.
Jos ja kun näin käy, saa Suomen kansa juuri sitä mitä se on tilannut. Enkä jaksa uskoa, että demarivetoinen politiikka olisi sille suuremmaksi onneksi kuin Marininkaan kaudella, jolloin pohjustettiin se talouden alho, josta nykyinen hallitus yrittää meitä nostaa.
Kirjoitin tästä asiasta itsenäisyyspäivänä 2022 eli edellisen hallituksen valtakauden lopulla, jolloin Marinin kabinetin tekemät – ja Lindtmanin johtamalta hallitukselta odotettavissa olevat – talouspoliittiset ratkaisut olivat jo näkyvissä. Seuraavassa lainaus tuosta vajaan kolmen vuoden takaisesta kirjoituksesta.
"Suomi on viimeisten vuosien aikana ajautunut julkisen talouden kriisiin, jonka vaikutuksia poliittinen päätöksentekokoneistomme on Sanna Marinin (sd) hallituksen johdolla siirtänyt tulevaisuuteen velkaannuttamalla valtiota nopeaan tahtiin. Asiaa ei ole pidetty ongelmana, koska velkojemme korot ovat viime aikoihin asti olleet olemattomat, mutta valitettavasti maailmalla kiihtynyt inflaatio on alkanut nostaa korkotasoja. Ja siksi maamme suuryritykset ovat ilmoittaneet pitävänsä maamme velkaantumista jopa hallitsemattomana."
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Orpon, Keskisarjan ja koko hallituksen on syytä rauhoittua
Kansan reilu enemmistö tahtoo demarihallituksen
Talouden tila ja itsenäisyys
Orpon, Keskisarjan ja koko hallituksen on syytä rauhoittua
Kansan reilu enemmistö tahtoo demarihallituksen
Talouden tila ja itsenäisyys