lauantai 22. toukokuuta 2021

Tietämätön populistinen sosialisti

Pääministeri Sanna Marin (sd) kirkasti jälleen kuvaansa faktoista tietämättömänä populistisena sosialistina. Tarkoitan tällä tietenkin hänen ehdotustaan kunnallisveron "muuttamiseksi" progressiiviseksi. 

Tietämättömyyttä Marinin ehdotuksessa edustaa väite, jonka mukaan kunnallisvero ei olisi progressiivinen. Todellisuudessahan se on, koska sitä ei mitata kaikista palkkatuloista, vaan ensin tehdään vähennykset. 

Veronmaksajien laskelman mukaan kunnallisverotus alkaa noin 15 000 euron kokoisista tuloista ja nousee sen jälkeen siten, että 20 000 euroa hankkivat maksavat sitä keskimäärin reilut 4 prosenttia, 30 000 euroa tienaavat lähes 12 prosenttia ja palkakseen 40 000 euroa saavat jo yli 16 prosenttia. Ellei tämä ole progressiota, niin mikä sitten?

Marinin populistista sosialismia puolestaan edusti se, että hän halusi siirtää verotuksen painopistettä yhä selkeämmin suurituloisille. Näin siitä huolimatta, että jo nykyisin parhaiten palkattu 22 prosenttia kansasta maksaa 96 prosenttia ansiotuloveroista. 

Pääministerin ehdotuksen taustalla ovat epäilemättä kuntavaalit, joissa hän pyrkii saamaan puolueensa taakse lähinnä tulonsiirroilla eläviä pienituloisia vasemman laidan sosialisteja. Keino lienee jossain mitassa toimiva ja tulee sellaisena siirtämään joitakin Vasemmistoliiton äänestäjiä demareiden taakse.

Toisaalta pääministeri kaivaa yhä syvemmäksi sitä juopaa, joka Suomessa vallitsee poliittisen keskustaoikeiston ja valtaa pitävän vihervasemmiston välillä. Se ei kuitenkaan ilmeisesti haittaa kauniin pääministerimme ajatuksia. 

Eikä ilmeisesti sekään, että hänen valtionvarainministerinsä Matti Vanhanen (kepu) totesi verotuksen progression nostamisen heikentävän työn kannustavuutta, koska "meillä olisi yhä enemmän ihmisiä, jotka maksaisivat jopa 50 prosenttia tuloistaan veroina". 

Samalla Suomesta tehtäisiin yhä vastenmielisempi paikka korkean osaamisen mukanaan tuoville työperäisille maahanmuuttajille. Siis juuri niille parhaille osaajille, joita esimerkiksi Supercellillä omaisuutensa tehnyt Ilkka Paananen kaipasi maahamme parantamaan kilpailukykyämme.

Että sellainen pääministeri. Tietämätön, populistinen ja sosialistinen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmalla laidalla  
Yhtä järkevää kuin housuihin kuseminen pakkasella
Sanna Marinin hallitus ja kylvetty raha

8 kommenttia:

  1. Marin on kävelevä klisee,jossa henkilöityy vasemmiston ikuinen keino eli verojen korottaminen, tai onko oikea orwellilainen termi "veropohjan tiivistäminen". Rahat pois rikkailta.
    Lisäksi tuo ällistyttävä tietämättömyys. Kiinan saastaisilla villieläintoreilla haudottu korona onkin ilmastonmuutoksesta johtuva. Voi pyhä yksinkertaisuus sentään! Kun Marin tai Ohisalo tai joku muu tästä "viisikosta" ilmestyy ruutuun, seuraa melkeinpä fyysinen pahoinvointi.

    VastaaPoista
  2. Faktantarkistus (kuten YLE tekee)

    Ulkomailta tullut avainhenkilö voi maksaa 32 %:n veron palkastaan, jos se on vähintään 5800 euroa kuukaudessa eli noin 70.000 euroa vuodessa.

    Suomalaiset yksin Helsingissä asuvat avainhenkilöt maksavat 32 %:n veron (sis kuntaveron, YLE-maksun ja sosiaalimaksut) vasta 100.000 euron vuosipalkasta. Kun maksuihin lisätään työeläkemaksu ja työttömyysvakuutusmaksu, nousee kokonaisveron määrä 41 %:iin.

    Sanna Marin siis tarkoittaa ulkomaisten avainhenkilöiden verotuksen muuttamista progressiiviseksi. Ja siten hänen esityksensä on tosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vituttaa Kuin Pientä Oravaa22. toukokuuta 2021 klo 17.42

      70.000v/HKI/Sinkku/Ei kirkkoveroa/Ei mitän vähennyksiä:

      Lasketut veroprosentit 2021
      Veroprosentti 27,0
      Lisäprosentti 39,5

      Palkastasi peritään verojen lisäksi eläkevakuutusmaksua 7,15 % ja työttömyysvakuutusmaksua 1,40 %. Jos haluat laskea, kuinka paljon palkastasi jää käteen verojen ja maksujen jälkeen, lisää veroprosenttiisi 8,55 %.

      Yhteensä 35,55%
      Lisä-% 48,05%

      Poista
    2. Vituttaa Edelleen Kuin Pientä Oravaa22. toukokuuta 2021 klo 17.57

      32,05% pääsi 57.000v tuloilla:

      Lasketut veroprosentit 2021
      Veroprosentti 23,5
      Lisäprosentti 39,5

      Palkastasi peritään verojen lisäksi eläkevakuutusmaksua 7,15 % ja työttömyysvakuutusmaksua 1,40 %. Jos haluat laskea, kuinka paljon palkastasi jää käteen verojen ja maksujen jälkeen, lisää veroprosenttiisi 8,55 %.

      Yhteensä 32,05
      Lisä-% 48,05

      (Syntymävuosi molemmissa 1970)

      Poista
  3. Ehkäpä Manna Sariinilla menivät käsitteet sekaisin, ja hän tarkoitti kunnallisverotuksen muuttamista aggressiiviseksi.

    VastaaPoista
  4. Kaunis, kyllä, täydelliset sileät posliininuken kasvot auki levähtäneine silmineen (nyt olin vähän ilkeä).

    Jos olisi vähän vähemmän kaunis, olisiko yhtä suosittu ja kuvattu, tuskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voipi olla, ettei ei, jos on luottaminen hänen etunimikaimattarensa näkemykseen:

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1b74d67c-7ba2-4ac0-ac1a-d6e4616c80b1

      Eipä tuollaista analyysiä kukaan mies voisi kirjoittaa ilman valtaisaa syyteryöppyä kaikenlaisesta setäpahuudesta ja muusta persuilusta.

      Poista
  5. Sanna Marin on planeettamme globaalin rikollisen ns. "eliitin" tyypillinen käsikassara, joka on perinpohjin pettänyt hänet valinneet äänestäjänsä globalistisen Uuden maailmanjärjestyksen tyrannian hyväksi:

    ”Nuori globaali johtaja” Sanna Marin julisti ilmastoagendaa WEF:n artikkelissa eduskunnan hyväksyessä elvytyspaketin

    Globalistieliitin järjestö Maailman Talousfoorumin (WEF) Young Global Leaders -ryhmään kuuluva pääministeri Sanna Marin (sdp) julisti 18.5.2021, että "innovaatiot eivät riitä ilmastokriisin hallitsemiseen". Samaan aikaan eduskunta äänesti globalismin agendan mukaisesti Marinin "huippudiilistä" eli EU:n elvytyspaketin puolesta.

    EU-Suomen pääministeri Sanna Marin kuuluu Maailman talousfoorumin (WEF) ”nuoret globaalit johtajat” -ryhmään. Kyseinen globalistieliitin ylikansallisia agendoja edistävä lobbausjärjestö on tullut tunnetuksi Davosissa järjestettävistä eliitin kokouksista.

    Suomalaisten kummastellessa isänmaallemme tuhoisan ja kalliiksi käyvän EU:n rahoituspaketin hyväksyntää sekä eduskunnan toimivallan siirtämistä Brysseliin pääministeri Sanna Marinin johdolla, meidän on syytä katsoa sinne missä näitä ylikansallisia agendoja koordinoidaan länsijohtajien toimintaa ohjaavien poliittisten kuraattorien johdolla.

    Sanna Marinin allekirjoittamassa artikkelissa keskitytään punavihreään ilmastoagendaan. Hän ylvästelee Suomella olevan yksi kunnianhimoisimmista ilmastotavoitteista maailmassa ja hänen mukaansa Suomesta aiotaan tehdä ns. ”ilmastoneutraali” vuoteen 2035 mennessä.
    ...
    Marin ilmaisee vastustavansa fossiilisia polttoaineita ja niiden korvaamiseksi hän odottaa teknologisia innovaatioita. Sen lisäksi hän vaatii, että hallitusten kautta maailman tulee luoda poliittiset kehykset ”vihreän siirtymän” toteuttamiseksi.

    Suomalaisista hän ei puhu mitään, ainoastaan globalistisen politiikan pyrkimyksistä, joihin hän käyttää Suomea..."
    https://mvlehti.net/2021/05/19/nuori-globaali-johtaja-sanna-marin-julisti-ilmastoagendaa-wefn-artikkelissa-eduskunnan-hyvaksyessa-elvytyspaketin/

    Hallituksen toimet em. fossiilisten polttoaineiden korvaamiseksi teknologisilla innovaatioilla ovat ristiriitaisia: tavoitteeksi on asetettu Suomen tutkimus- ja tuotekehityspanostusten nostaminen nykyisestä 2,7 prosentista 4 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen, mutta budjetin kehysriihessä leikataan Suomen Akatemian rahoja ja laitetaan tismalleen sama määrä rahoja turpeeseen!

    Globalisti-maanpetturien suomentuhopolitiikan ja huulipunatyttöjen tiede- ja talouspoliittisen hoipertelun yhdistelmää!

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!