Aseteollisuuden yhteistyö Israelin kanssa on erinomainen asia

Yleisradio kertoi, että Suomi ja Israel ovat jatkaneet kymmenellä vuodella puolustusmateriaalialan yhteistyötä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sopimuksen osapuolet hyödyntävät toistensa tutkimuksen ja kehittämistyön tuloksia omien sotilaallisten tuotteidensa kehittämisessä ja valmistamisessa.

Uutinen on erinomainen – huolimatta sen Ylen toimitukselle tyypillisestä negatiivisesta uutisoinnista – sillä Israel on yksi asetuotannon tuotekehityksen ja teknologian globaaleista edelläkävijöistä. Ja siksi on hienoa, että tätä tietotaitoa saadaan hyödynnettäväksi myös Suomessa, ja pysymme sitä kautta ainoan sotilaallisen uhkatekijämme – eli Venäjän – edellä kotimaassa kehitettyjen ja ulkomailta ostettujen sotilastarvikkeiden laadussa ja tehossa. 

Samalla tämä tarkoittaa sitä, että suomalaisilla aseilla on kysyntää myös muualla maailmassa. Tunnettu esimerkki tästä on Patrian 6x6-panssariajoneuvo, jonka veto puolustustarvikemarkkinoilla on viime aikoina ollut häikäisevä.

* * *

Toivoa sopii, että tämä ymmärretään myös jatkossa – Ylen toimituksen asenteellisista kirjoitteluista huolimatta – ja osataan erottaa toisistaan maailmanparantaminen ja turvallisuuspolitiikka. Suomella ei ole maantieteellisen sijaintinsa, tai pikemminkin itäisen naapurimme sijainnin, takia varaa leikitellä jälkimmäisellä. 

Se on nähty niin moneen kertaan, ja tälläkin hetkellä sosiaalisessa mediassa on käynnissä disinformaatioon perustuva propagandasota Venäjän puolesta Suomea vastaan (esimerkki, toinen). Siksi Suomella ei ole käytännössä kuin kaksi vaihtoehtoa menestykselliselle puolustuspolitiikalle. Niistä kumpaakin on hyödynnetty minun elinaikanani. 

Ensimmäinen oli toisen maailmansodan jälkeen harjoitettu alistumispolitiikka, jolla luovuimme osasta itsenäisyyttämme ehkäistäksemme venäläisten aggressiivisuutta maatamme kohtaan. Toinen on Suomen nykyinen länsimaihin assosioituminen, jossa toimimme NATO:n ja Euroopan Unionin sateenvarjon alla.   

* * *

Molemmissa tapauksissa on oleellista säilyttää armeijan taistelukyky, koska – Sauli Niinistöä mukaillakseni – kasakka joka tapauksessa ottaa sen, mitä on helposti otettavissa. Tosin suomettumisen aikana myös puolustuskyvyssä jouduttiin tekemään kompromisseja asehankintojen rajautuessa pitkälti Neuvostoliitosta tehtyihin hankintoihin, jotka tuottivat puolustusvoimiemme käyttöön ajan mittaan yhä pahemmin läntisistä järjestelmistä jälkeen jäänyttä materiaalia. 

Nyt on toisin ja voimme parantaa asejärjestelmiämme hyödyntäen koko maailmasta löytyviä vaihtoehtoja ja osaamista sekä myös kehittää – ja myydä muille – omia järjestelmiämme. Ensin mainitussa suhteessa Israel on ehdoton tekninen suurvalta ja jälkimmäisen osalta on oma puolustustarviketeollisuutemme ottanut pitkiä askeleita, kuten kasvanut asevienti osoittaa.

Näin Suomi on voinut tasoittaa hiukan asekauppansa tasetta eli kuitata osan tuonnin kustannuksista vientituloilla. Se ei ole pieni asia maassa, jonka julkinen sektori velkaantuu miljarditolkulla joka vuosi. Ja siksi suomalaisen asetuotannon vientikelpoisuudesta on syytä pitää kiinni kaikin keinoin, joista vähäisin ei ole yhteistyö maailman parhaiden kanssa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Avaako asevienti tukkiutuneen ketsuppipullon?
Israel-boikotit aiheuttavat vahinkoa Suomelle
Monta kärpästä yhdellä iskulla

Vallankumouksellinen vasemmisto kylvää väkivaltaa ja niittää tukea

Tänä aamuna silmiini pisti kaksi Ylen artikkelia, jotka valottivat poliittiseen vasemmistoon liittyvien tahojen perimmäistä ajattelutapaa, jossa on edelleen aimo annos leninististä perinnettä. Se tarkoittaa ammattimaista vallankumouksellisuutta eli epädemokraattista ja väkivaltaista vallanvaihtoa, joka johti aikanaan myös Suomen sisällissotaan.

Ensimmäinen huomiotani kiinnittänyt juttu kertoi siitä, että saksalainen vasemmisto, anarkistit ja fasismin vastustajat haluavat estää Vaihtoehto Saksalle -puolueen nuorison järjestäy­tymisen puolueen demokraattisen johdon siipien alle. Artikkelin mukaan vasemmistolaisilla on nimenomainen tarkoitus häiritä AfD:n kokousta estämällä kokousvieraiden saapuminen paikalle sekä tekemällä näiden elämä mahdollisimman vaikeaksi ja tarvittaessa "sytyttää Gießenin palamaan".

On todennäköistä, että tämä johtaa väkivaltaisuuksiin, joissa leninistiset toimijat saavat vastaansa AfD:n kannattajia ja mahdollisesti myös natsistisia ajatuksia kannattavia ääriaineksia, joista viimeksi mainittujen demokratian kunnioitus on yhtä vähäistä kuin kommunisteillakin. 

* * *

Toinen kulmiani kohottanut Ylen uutinen koski irlantilaisirjailija Sally Rooneyta, jonka kirjat saatetaan vetää myynnistä Britanniassa. Tämä johtuu siitä, että hän tukee Britanniassa terrorismilakien perusteella kiellettyä Palestine Action -ryhmää. 

Kyseinen ryhmää käyttää suoria toimia häiritäkseen Ison-Britannian aseteollisuutta. Sen terrorismin keskeisiä kohteita ovat olleet israelilaisen asevalmistajan Elbit Systemsin brittiläiset tehtaat sekä RAF Brize Nortonin tukikohta. 

Palestine Action on kampanjoissaan käyttänyt protesteja, tilojen valtausta, omaisuuden tuhoamista ja ilkivaltaa. Niiden seurauksena sen jäseniä on pidätetty ja viety oikeuteen syytettynä muun muassa törkeästä poliisin pahoinpitelystä.

Rooney ei suinkaan ole ilmaissut ymmärtävänsä brittien päätöstä vaan on uhriutunut julistamalla teostensa kieltämisen olevan äärimmäinen valtiollinen puuttuminen taiteellisen ilmaisun alueelle. Ja siten vahvistanut leninistisen ajattelutapansa tukemalla väkivaltaista kapinointia saadakseen tahtonsa läpi. 

* * *

Sivumennen todettakoon lopuksi vielä kotoista Yleä koskeva huomioni. Rooneytä koskevassa uutisessa nimittäin kerrottiin, että "poliisi on pidättänyt heinäkuun jälkeen satoja ryhmälle tukeaan osoittaneita mielenosoittajia Britanniassa". Wikipedian mukaan taas "Britannian poliisi on pidättänyt ainakin 2 269 henkilöä Palestine Action -liikkeen tukemisesta". 

Siksi kysyin mielessäni, että oliko Ylen tarkoitus vähätellä vasemmistolaista väkivaltaa? Vai jäikö jutun kirjoittamalta toimittajalta vain huomaamatta, että Palestine Actionin tukijoita on pidätetty monissa muissakin yhteyksissä kuin siinä, mistä hänen linkittämänsä artikkeli kertoo?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä.
Tapaus Charlie Kirk
Vaihtoehto Saksalle
Äärivasemmisto ja islamistit, kuin kaksi marjaa?

Nouseeko Suomen talous, kun Uudenkaupungin autotehdas alkaa valmistaa aseita?

Eilisen uutisen mukaan Uudenkaupungin autotehdas – eli Valmet Automotive - siirtyy kokonaisuudessaan suomalaiseen omistukseen. Ja samalla se ryhtyy hakemaan uutta kasvua aseteollisuudesta. 

Nähtäväksi jää, minkälaisia aseita tehdas tulee tekemään, mutta asiasta kertoneen uutisen mukaan kyse on pikemminkin alihankinnasta kuin oman malliston kehittämisestä. Tässä suhteessa uusikaupunkilaisten valttikorttina on valmius tuottaa automatisoiduilla tuotantolinjoillaan nopeasti korkealaatuisia tuotteita. 

Nyt tehdyt ratkaisut ovat mitä todennäköisimmin järkeviä ainakin lyhyellä aikavälillä eli niin kauan kuin Euroopan valtiot aseistautuvat uudelleen Venäjän uhkaa vastaan tai tuottavat aseita toimitettavaksi Ukrainaan. Toimeksiantajia haetaan sekä Suomesta että muualta maailmasta, eikä maamme NATO-jäsenyys ainakaan heikennä tehtaan asemaa kansainvälisessä kilpailussa. 

* * *

Valmet Automotiven ilmoitus oli tervetullut Suomen nykyisessä taloustilanteessa, jonka yhtenä perimmäisenä ongelmana on ollut uusien avausten vähäisyys. Juuri sellaisesta on kuitenkin kysymys tässä puheena olevassa uutisessa, vaikka onkin todennäköistä, että ennen eilen kuultua ilmoitusta on asiaa pohjustettu mahdollisten asiakkaiden kanssa jo aiemmin. Siten uskoisin, että Uudestakaupungista tiedotetaan varsin pian yhdestä tai useammasta toimeksiannosta – mahdollisesti Patrialta, jonka tuotteille näyttäisi olevan tällä hetkellä erityisen vahvaa kysyntää.

Jos ja kun Uudenkaupungin asetuotanto lähtee pikaisesti käyntiin, sillä on todennäköisesti vahva psykologinen vaikutus myös Suomen muulle teollisuudelle ja sijoittajille. Ja ehkäpä sitä kautta maamme lähes 20 vuotta jatkunut talouskurimuskin alkaa vihdoin hellittää (kuten tämä kuvaaja näyttäisi ennakoivan). 

Taloudellinen kasvu puolestaan tarjoaisi Petteri Orpon (kok) hallitukselle tervetullutta vetoapua nyt, kun hallituskauden puoliväli on jo ylitetty, eikä siihen osallistuvien puolueiden kannatus ole näyttänyt minkäänlaista kasvun merkkiä vaan on pikemminkin romahtanut. Näin siitä huolimatta, että Orpon kabinetti on tehnyt juuri sellaista politiikkaa, josta pari vuotta sitten julkaistussa hallitusohjelmassa aikanaan sovittiin – ja joka perustuu vuoden 2023 vaaleissa annettuihin vaalilupauksiin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Orpon, Keskisarjan ja koko hallituksen on syytä rauhoittua
Ei niin hyvää, ettei jotain pahaa
Positiivisia uutisia

Suomen oiva päätös kantaa hedelmää

Suomen tannoinen päätös Ukrainan tukemisesta ostamalla suomalaisia aseita kotimaisilta valmistajilta on mennyt aika pienellä uutisnäkyvyydellä. Ratkaisu oli kuitenkin taloudellisessa umpitunnelissa haparoivan maamme talouden kannalta hyvä, sillä tätä kautta Venäjän torjuntaan käytettävät rahat saatiin palvelemaan kotimaista teollisuutta. 

Tehty ratkaisu on nyt osoittautumassa vielä alkuperäistä ajatustakin oivallisemmaksi, kun USA:n presidentti Donald Trump on vaatinut eurooppalaisia ostamaan Ukrainan tarvitsemia amerikkalaisaseita maansa sotateollisuudelta. Ja siten kasvattamaan niiden kautta oman maansa talouden rahoitusta. 

Tarkoitan sitä, että suomalaisaseiden Ukrainaan viemisen perusteella Suomi saattoi nyt  tehdä hyvällä omallatunnolla muista pohjoismaista poikkeavan ratkaisun ja ilmoittaa, ettei meidän käytössämme olevaa rahaa riitä käytettäväksi amerikkalaisaseisiin. Eikä sitä tosiasiassa riitä moneen muuhunkaan asiaan, kuten valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) tuore ilmoitus miljardin euron lisäsäästöistä julkisista menoista osoittaa. 

Sivumennen sanoen valtionvarainministeri ilmoitus osoittaa sen, ettei hänestä tai hänen puolueestaan voi käyttää - edes maamme valtalehdistössä - nimitystä "populisti", sillä sellainen ei koskaan eikä missään tilanteessa tee tietoisesti päätöksiä, joiden tietää herättävän vastustusta äänestäjissä. Ja sellainenhan Purran ilmoitus tulevista budjettileikkauksista nimenomaisesti on. 

Näin siinäkin tapauksessa, että siihen sisältyisi juuri hänen äänestäjäkunnassaan kannatusta saava kehitysapuvarojen nollaaminen. Tai maahanmuuttoteollisen kompleksin rahoituksen supistaminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
USA:n päätöksen seuraukset

Monta kärpästä yhdellä iskulla
Olemmeko kolmannen maailmansodan kynnyksellä?

Monta kärpästä yhdellä iskulla

Talousvaikeuksissa oleva Suomi on toimittamassa Ukrainaan erän uusia puolustustarvikkeita. Ne on tilattu suomalaiselta puolustusteollisuudelta suomalaisella rahalla. 

Näin yhdistetään Ukrainan apu suomalaisen teollisuuden toimintaedellytysten turvaamiseen siten, että hankintojen sisällön ovat määrittäneet Ukrainan kriittiset tarpeet, tuotteen soveltuvuus luovutettavaksi sekä yritysten tuotanto- ja toimituskyky.

Tämä on erittäin järkevää ja jättää julkisen rahan Suomen rajojen sisälle sen sijaan, että - joka tapauksessa annettava - apu rasittaisi kauppatasettamme. Ja edistää puolustusteollisuutemme toimintaa monella tavalla. 

Onhan jo pelkästään puolustustarvikkeista saatava raha tärkeää ohjelmaan osallistuville yrityksille. Ja ehkä vieläkin tärkeämpää on se, että avuksi lähetettävä välineistö tulee testatuksi tositilanteessa ja vieläpä juuri siinä sodassa, joka on muuttanut koko sodankäynnin luonteen.

Tämän seurauksena suomalainen puolustusteollisuus pystyy jatkossa toimittamaan myös Suomen omille puolustusvoimille entistäkin parempaa aseistusta, joka on osoitettu toimivaksi juuri sitä armeijaa vastaan, joka ainoana muodostaa Suomelle ulkoisen turvallisuusriskin. Ja mikäli Ukrainaan toimivat aseet osoittautuvat poikkeuksellisen hyviksi, voivat niistä kiinnostua myös muiden maiden armeijat - ja herättää innostusta niiden ostamiseen. 

Niinpä tästä avustuspaketista voi sanoa rehellisesti, että nyt saadaan monta kärpästä yhdellä iskulla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aseviennillä on sellaista kasvuvaraa, jota Suomi tarvitsee
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta
Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?

Aseviennillä on sellaista kasvuvaraa, jota Suomi tarvitsee

Suomi on tunnetusti maa, joka elää viennistä. Siinä mielessä oli mukava lukea uutinen, jonka mukaan maamme asevienti oli rahallisesti suurempaa kuin koskaan ennen: 333 miljoonaa euroa.

Noin kolmannes sotatuotteiden viennin arvosta oli maa-ajoneuvoja ja niiden komponentteja. Seuraavaksi eniten vietiin ampumatarvikkeita sekä räjähteitä ja panoksia. Viennin arvosta oli noin 42 prosenttia koostui siviiliaseista.

Juttua lukiessani muistin, että miljoona euroa on sellainen summa, jonka kokoa on vaikea mieltää. Niinpä tein pari google-hakua todetakseni, että maamme kemianteollisuuden viennin arvo oli 2 900 miljoonaa euroa vuonna 2021. Eikä sekään ole kovin suurta verrattuna metsäteollisuuden vientiin, jonka arvo vuonna 2023 oli 12 000 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaakin jo 16 prosenttia Suomen viime vuoden tavaraviennistä. 

Maailmalla aseiden vienti on kuitenkin vielä paljon suurempaa liiketoimintaa. Vuonna 2021 sen arvo maailmankaupassa oli peräti 562 000 miljoonaa euroa - eli suomalaisten osuus siitä on vaivaiset 0,06 prosenttia. 

Toisin sanoen suomalainen asevienti on kyllä hyvässä nousussa, mutta siitä huolimatta vielä varsin vähäistä. Kuitenkin sen kasvumahdollisuudet ovat ilmeiset, mutta vaativat toteutuakseen onnistunutta tuotekehitystä, investointeja ja tehokasta myyntityötä. Eikä alasta voi puhua erityisen merkittävänä ennen kuin se on kasvanut kertaluokkaa suuremmaksi. 

Tämän asian voi nähdä joko hyvänä tai huonona - enkä nyt tarkoita pasifistista moralisointia. Sen sijaan haluan korostaa sitä, että puhumme maailmanlaajuisesti valtavasta tuotannonalasta, johon panostamalla ja menestymällä Suomen kuralla olevaa taloutta voisi kohentaa merkittävästi. 

Tästä syystä aseviennin uusi ennätys on erinomainen uutinen kaikille suomalaisille, kunhan alan kehitys säilyy positiivisena myös jatkossa. Tässä mielessä maamme jäsenyys NATO:ssa ja EU:ssa tarjoavat hyvät lähtökohdat, jotka on vain osattava hyödyntää tehokkaasti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anemialääkettä
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain
Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?

Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskiyn mukaan Israelin ja Hamasin välinen verinen kahakka on vienyt huomiota hänen maansa kohtaamalta hyökkäykseltä. Tämä on tietenkin itsestäänselvyys, mutta ei ainakaan akuutisti tarkoita sitä, etteivätkö länsimaat edelleen jatkaisi Ukrainan tukemista. 

Venäjä on puolestaan ilmaissut jatkavansa Ukrainan vastaista sotaansa niin kauan, kuin länsi väsyy. Eikä tätä liene syytä epäillä, etenkään kun hyökkäyksen kohteeksi joutuneet ukrainalaiset eivät onnistuneet kesähyökkäyksessään toivotulla tavalla.

Tästä asiasta voidaan vetää muutamia johtopäätöksiä. 

Ensinnäkin on selvää, ettei Ukrainalle toimitetun länsimaisen aseistuksen laadullinen ylivoima suhteessa venäläiseen kalustoon ole niin suuri, kuin olen itsekin olettanut. Jos se olisi, eivät venäläiset olisi pystyneet rajaamaan hyökkäystä niin tehokkaasti kuin on tapahtunut. 

Toiseksi, länsimaiden on tässä tilanteessa pohdittava vakaasti omia päämääriään Ukrainassa. Karusti sanottuna vaihtoehtoja on kolme: joko jatkaa edelleen Ukrainan tukemista tavalla, jonka lopputuloksena on taistelu, jossa läntisiä arvoja puolustetaan viimeiseen ukrainalaiseen asti tai tehdä jokin oleellinen muutos, jotta sota saataisiin toivottuun päätökseen ensi kesän aikana. 

Entä se kolmas vaihtoehto. Se on antaa Venäjän voittaa ja tunnustaa se ikävä tosiasia, ettei meistä länsimaalaisista ole huolehtimaan niistä, jotka haluavat osaksi meidän yhteisöämme. Tällä asialla on yhä enemmän merkitystä, koska USA:ssa kiinnostus Ukrainan sotaan on nopeasti laimenemassa.

Tämän kolmannen vaihtoehdon toteutuminen tarkoittaisi myös Suomelle vakavaa paikkaa. Tokihan me NATO:n jäsenenä eroamme Ukrainasta kuin yö päivästä, mutta kuka takaa, ettei Venäjä päättäisi Ukraina-menestyksen innoittamana - tai sokaisemana - kokeilla myös Suomen tai Baltian saattamista takaisin "suuren isänmaan" yhteyteen?

No nyt tuli kaksi päällekkäistä listausta, joista ensimmäisen - länsimaiden johtopäätöksiä koskeva - kolmas kohta tulee tässä. Se on oppitunti toisesta maailmansodasta. 

Historiaa tuntevat muistavat, että Stalinin Neuvostoliitto kärsi musertavia tappioita Saksan hyökättyä itään vuonna 1941, mutta toteutti samalla valtavan urakan siirtämällä teollisuutensa Siperiaan. Ja ryhtymällä sen turvin asetuotantonsa kasvattamiseen siten, että se tuotti tankkeja, aseita ja lentokoneita Saksaa enemmän jo samana vuonna 1941. Ja tämä ero vain kasvoi sodan loppua kohden. 

Tämä onnistuminen epäilemättä muistetaan erinomaisesti myös Putinin Venäjällä, eikä siksi ole epäilystäkään, etteikö Venäjällä riittäisi aseita myös Ukrainan rintamille. Ja siksi Zelenskiyn armeijan vastahyökkäyksen onnistuminen viime kesää paremmin tulevana vuonna on vähintäänkin epävarmaa. Ja tästä syystä länsimaiden aseellisen tuen kehittäminen on entistäkin tärkeämpää. 

Kaiken edelle kirjoittamani perusteella on selvää, että erityisesti EU-maiden rooli on ratkaiseva. Se tarkoittaa sitä, että jos Ukrainan halutaan voittavan Putinin aloittaman sodan - ja länsimaihin tulevaisuudessa kohdistuvan uhan jäävän merkityksettömäksi - on juuri näiden maiden nostettava aivan oleellisesti sekä apunsa määrää että toimitettavien sotatarvikkeiden laatua. Jälkimmäiseen liittyen on lisäksi huolehdittava ukrainalaisten koulutuksesta uusien aseiden käyttöön.

Todellisuudessa ei ole realistista olettaa, että EU-kansalaiset suostuivat siirtymään puhtaaseen sotatalouteen Ukrainan takia. Siksi edelle kirjoittamieni muutosten on tapahduttava mieluummin nyt kuin pian. Ja ne on ajoitettava siten, että laadullisesti parhaat aseet käyttäjineen ovat Ukrainan armeijan käytössä viimeistään kesäkauden alkaessa.  

Suomalaisena ihmisenä toivon sydämestäni, että edelle kirjoittamani ymmärtäisivät kaikki EU-maiden johtajat ja ryhtyisivät yksituumaisesti toimeen auttaakseen Ukrainan voittoon. Mutta jos olisin vedonlyöjä, en valitettavasti uskaltaisi panna senttiäkään likoon ukrainalaisten voiton puolesta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuka taisteli ketä vastaan ja kenen puolella?
Toistaako ranskalainen sotahistoria itseään Ukrainassa?
Puolustuskyvytön