Marinin lähtö eduskunnasta on onneksi sekä Sannalle että suomalaisille

Entinen pääministerimme Sanna Marin (sd) päätti jättää eduskunnan, koska sai hyväpalkkaisen työpaikan  Iso-Britannian vasemmistolaisen ex-pääministerin perustamasta kansainvälisestä yrityksestä, jonka tarkoituksena on tukea poliitikkoja torjumaan globalisoitumisen haittavaikutusten seurauksena syntynyttä populismia. 

Marinin päätös toi ensimmäisenä mieleeni sen, että kyseessä on ilmiselvä win-win-tilanne. Onhan selvää, että eduskunnasta lähteminen isopalkkaiseen pestiin on hyväksi entiselle pääministerillemme - mutta toisaalta ottaen huomioon hänen saldonsa Suomen pääministerinä - se on suureksi onneksi myös koko Suomen kansalle.  

Toisaalta on tietenkin myös niin, että 35 628 ihmistä antoi tukensa sille, että Marin jatkaisi heidän asioidensa ajamista kansanedustajana. Näiden ihmisten luottamus on nyt petetty, vaikka eduskuntaan toki nousee Marinin sijalle uusi demarinainen. 

Helsingin yliopiston politiikan tutkija Johanna Vuorelma huomasi myös, että Marinin eropyyntö näyttää ikävältä, sillä asiassa syntyy kuva omaa uraansa edistävästä poliitikosta. Tämä kuva on luonnollisesti oikea, mutta ei mitenkään erikoinen. 

Onhan varsin luonnollista, että käytännössä jokainen poliitikko pyrkii - muiden ihmisten tapaan - edistämään poliittisten tavoitteidensa ohella omaa uraansa. Ja on valmis hyppäämään parempiin hommiin, jos sellaisia vain on tarjolla.

Loppukaneetiksi tähän kirjoitukseen totean - Marinin omien sanojen mukaan - että hän on myös jatkossa sosiaalidemokraatti ja tulee toimimaan niiden arvojen pohjalta, joiden pohjalta hän on aiemminkin työskennellyt. Nähtävästi tämä sopii hyvin myös hänen uudelle Britannian poliittisesta vasemmistosta ponnistaneelle työnantajalleen, Tony Blair Institute for Global Changelle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Orpon hallitus ja Suomen talouden surullinen tila
Sanna Marinin feministinen taisteluhuudahdus
Sanna Marin: häikäilemätön ellei suorastaan härski poliitikko

Suomi on globalisaation suurvalta

Yle kertoi, että suomalaiset ovat saksalaisen tutkimusyhtiön selvityksen mukaan kolmanneksi eniten maailman globalisoitumisesta hyötyneitä ihmisiä. Vain sveitsiläiset ja japanilaiset ovat edellämme henkeä kohti laskettuna.

Ottamatta kantaa tutkimuksen tarkkuuteen on todettava, että varmaankin se on ainakin suuntaa antava. Ja hyvä niin - siis olkaamme jälleen kerran itseemme tyytyväisiä.

Uutinen herätti kuitenkin kaksi ajatusta.

Ensinnäkin se saattoi outoon valoon jatkuvasti toistuvat mistään mitään ymmärtämättömien ihmisen (esimerkki) väitteet suomalaisten impivaaralaisuudesta. Tulihan taas todistettua, että olemme sujuvasti kansainvälisissä ympyröissä toimiva kansakunta, joka on osannut hyödyntää tehokkaasti globalisaation ja omien vahvuuksiensa tarjoamia mahdollisuuksia.

Tähän liittyi toinen uutisen esille nostama ajatukseni: saksalaisten tutkimustulos vahvistaa sen, että suomalaisten korkea elintaso on syntynyt viennistä. Pidettäköön siis jatkossakin huoli siitä - eli kansainvälisesti korkeatasoisesta tutkimuksesta, kilpailukykyisestä, koulutetusta ja osaavasta työvoimasta sekä yritysten toimintaedellytyksistä - toimivat ne sitten viihdebisneksen tai perinteisen teollisuuden alalla.

Edellisiä kirjoittaessa tuli mieleen vielä kolmaskin ajatus: jotta yhteiskunta voisi menestyä, on perusasioiden oltavat kunnossa. Siis koulutuksen, luottamuksen toisiin ihmisiin, yhteiskuntarauhan, taloudellisen toimintaympäristön ennustettavuuden ja niin edelleen.

Tie alaspäin puolestaan käy yhteiskunnan perusasioiden romuttamisella, joten toivon maamme johtavien poliitikkojenkin saavan ajatuksia - ja lisää ymmärrystä - tulevalle päätöksenteolleen tämän kirjoituksen alussa mainitusta uutisesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Verotuksesta ja sen oikeutuksesta
Kuinka paukut tulisi sijoittaa?
Kiinalaista mannaa Suomen talouskasvulle

Verotuksesta ja sen oikeutuksesta

Ruotsi yritti taannoin hyötyä pankkikonserni Nordeasta lisäämällä sen maksuja yhteiskunnalle. Tapahtuneen seurauksena pankki siirsi pääkonttorinsa maltillisemmin yrityksiään rahastavalle Suomelle.

Tänään taas kuulimme, että Apple aikoo kotiuttaa ulkomailla syntyneitä voittojaan ja maksaa niistä veronsa Yhdysvaltoihin. Se tekee yritysverotuksen 21 prosenttiin keventäneelle Trumpin hallinnolle lisätuloja 38 miljardia dollaria eli runsaat 31 miljardia euroa.

Asiasta kertoneen uutisen mukaan myös monet muut amerikkalaisyritykset aikovat seurata perässä. Nähtäväksi jää, kuinka suurista rahavirroista silloin puhutaan, mutta suuruusluokka on joka tapauksessa tuhansissa miljardeissa euroissa.

Applen päätös ei perustunut esimerkiksi Suomen 20% yritysverotukseen verrattuna alhaiseen yritysverotukseen, vaan tolkuttoman korkean 34% verokannan laskemiseen kohtuulliselle tasolle. Opimme tästä ehkä sen, ettei tolkuton ahneus näytä kannattavan globaalissa maailmassa edes suurvallan verottajalle.

Otin nämä kaksi tapausta esiin siksi, että niissä näkyy pohjoismaisen korkean verotuksen hyvinvointimallin Akilleen kantapää. Raha menee globaalissa maailmassa sinne, missä se on omistajan kannalta edullisinta.

Mikäli siis korkeaan verotukseen perustuva pohjoismainen hyvinvointimalli aikoo selvitä tulevaisuudessa, on sen pystyttävä ylläpitämään rahoituspohjansa. Siksi maamme hallitus on lähtenyt ajamaan esimerkiksi työttömien aktivoimista, josta kirjoitin eilen. Ja on tarvittaessa valmis alentamaan yritysverotustaan, joka tällä hetkellä on kutakuinkin samalla tasolla kuin Trumpin alentama USA:n yritysverokanta.

Samasta syystä Vesa Vihriälä kirjoitti vieraskynässään, "enää ole varaa ajatella, että yhteiskunnan varoja voitaisiin käyttää hyväosaisten kansalaisten elintapojen ylläpitämiseen. On aika unohtaa koulutusta vastaavan työn käsite."

Tämä on yksinkertaista matematiikkaa: mitä useampi ihminen on töissä ja maksaa veroja, sitä pienemmällä verotuksella heistä kukin selviää. Jos verot jäävät yhä harvempien maksettavaksi, sitä vähemmän heillä on enää maksuhalukkuutta, jolloin hyvinvointivaltion tulopohja rapautuu.

Asian toinen puoli on se, että hyvinvointivaltion verotuksen taso voi olla hiukan muita korkeampi ainoastaan, mikäli verovelvollinen - oli se sitten yksityinen tai yritys - saa maksetulle verolle häntä tyydyttävän vastineen tavalla tai toisella. Tämä tarkoittaa sitä, että verovarojen käytölle tulee olla maksajan hyväksyntä.

Ja juuri siksi Ruotsi teki virheen lähtiessään rahastamaan Nordeaa peittääkseen siihen täysin liittymättömiä yleisiä - arvattavasti paljolti maahanmuutosta syntyneitä - kuluja. Ruotsalaisten mukaan Nordean olisi pitänyt osoittaa jopa "patrioottista lojaliteettia". No, sellaistahan ei suuryrityksillä enää ole, jos on koskaan ollutkaan.

Täsmälleen samasta syystä ei verovaroja tulisi käyttää myöskään Suomessa sellaisiin tarkoituksiin, joita veroja maksavan kansan tai yritysten enemmistö ei hyväksy. Jos maamme hallitukset osaavat noudattaa tätä ohjenuoraa, lienee maallamme hyvä tulevaisuus hyvinvointivaltiona myös tulevaisuudessa. Jos ei, niin sitten ei.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talouttamme vaivaa turvallisuushakuisuus
Apple joutuu oikeuteen, mutta löytyykö todisteita?
Nordean päätös ja muita hyviä uutisia

Kuinka maapallo pelastuu?

Helsingin Sanomat kertoi peräti 15 000 tieteentekijän allekirjoittaneen julkilausuman, jonka mukaan "vaarannamme tulevaisuutemme, kun emme vähennä rankkaa mutta maantieteellisesti ja väestöllisesti epäsäännöllistä materiaalien kulutustamme ja kun emme sisäistä, että pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin".

Itse en ollut ennen aamun uutista edes kuullut tästä julkilausumasta, mutta ilmoitan tässä allekirjoittavani edelle kopioimani tekstin. Ainakin jos sillä tarkoitetaan, että ihmiskunnan nopea väestönkasvu ja siitä seuraava luonnonvarojen raju kulutus ovat ihmiskunnan ja kaiken maapallon elämän suurin uhka.

Valitettavasti tieteentekijöiden julkilausuma on aamun uutisen perusteella monilta osin varsin naiivi ellei suorastaan älyllisesti epärehellinen. Siellä nimittäin ehdotetaan väestönkasvun ratkaisukeinoiksi mm. kasvissyönnin ja uusiutuvan energian käytön lisäämistä, taloudellisen epätasa-arvon pienentämistä, luonnonsuojelualueiden lisäämistä sekä villieläinten salakuljetuksen ja salametsästyksen lopettamista.

Minä en ymmärrä millä tavalla kasvissyönnin lisääminen vähentäisi väestönkasvua. Enkä totta puhuen ymmärrä myöskään miten luonnonsuojelualueiden lisääminen tekisi sen - saati villieläinten salakuljetuksen tai salametsästyksen lopettaminen, vaikka eläimistä ja ympäristöstä huolehtiminen muuten ovatkin hyviä ja kannatettavia asioita. 

Taloudellisen tasa-arvonkin vähentämisenkin osalta olen skeptinen, vaikka jo kansakoulussa minulle väitettiin, että kun kehitysmaiden elinolosuhteet paranevat ja lapsikuolleisuus vähenee, ei perheiden tarvitse enää tehdä valtavia lapsilaumoja turvatakseen oman vanhuutensa. Pikemminkin näkisin, että syy-seuraussuhde on päinvastainen, eli väestönkasvun pysäyttäminen mahdollistaisi köyhien maiden talouskehityksen ja sitä kautta vähentäisi rikkaiden ja köyhien maiden välistä epätasa-arvoa.

Niin tai näin. Tärkeintä tässä julkilausumassa on se, että huomio kiinnitetään itse pääasiaan, eli väestönkasvuun. Sen saavuttamiseksi mainitaan aamun lehden jutussa edellä luettelemieni lisäksi yhtenä - ja mahdollisesti jossain määrin hyödyllisenä - keinona myös ehkäisyn saatavuuden parantaminen. 

Itse kiinnittäisin kuitenkin arvoisan lukijani huomion ennen kaikkea tyttöjen ja miksei poikienkin koulutukseen ja sitä kautta kehitystä ja väestönkasvun hidastamista ehkäisevien uskomusten voiman heikentämiseen niissä maissa, joissa väestö vielä kasvaa hallitsemattomasti. Suomi tai muu Eurooppa eivät kuulu näihin maihin, ellei mukaan lasketa muualta maailmasta tänne tunkevaa väestön ylijäämää, joka on aiheuttanut esimerkiksi koko Euroopan liberaaleinta maahanmuuttopolitiikkaa harrastaneen Ruotsin nopean väestönkasvun viimeisten vuosikymmenien aikana. 

Siksi suosittelen yhdeksi keinoksi maapallon pelastamiseksi myös Euroopan nykyinen liberaalin maahanmuuttopolitiikan lopettamista, jotta ongelman ratkaiseminen ei siirry kansainvaellusten takia tuonnemmaksi - tai jää kokonaan hoitamatta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Monikulttuurisuus kantaa jälleen synkkää satoa

Miksi afgaanien lisääntymisterveyttä tuetaan verovaroista?

Maailman nälän, hädän ja kurjuuden perimmäinen syy selvisi

Kuinka paukut tulisi sijoittaa?

Kolumnisti Juha-Pekka Raeste kirjoitti aamulla - aivan oikein - että Suomen tulevaisuutta tehtäessä "iso osa paukuista kannattaa varata siihen, että miettii miten jokin asia tehdään paremmin, ei siihen kuinka kauan sitä tehdään". Esimerkkinä hän mainitsi pelejä tekevän Supercellin, jonka menestys hakee vertaistaan maailmanhistoriassa.

Supercell on yksittäinen firma, jonka historia heijastaa ennen kaikkea luovuuden merkitystä taloudellisen tuloksen takana. Peliteollisuudella on myös globaalit markkinat, minkä seurauksena kasvun rajat eivät tulleet vastaan heti kättelyssä.

Supercell on sikäli merkittävä yritys, että se takoi viime vuonna peräti 917 miljoonan euron voiton. Siitä yhtiö maksaa Suomeen veronsa, mutta palkkasumma jää pienehköksi, sillä yhtiön palveluksessa on vain noin 200 henkilöä. Yhtiön jalanjälki Suomen talouteen jää siksi paljon pienemmäksi kuin tulokseltaan vain hiukan suuremman UPM:n, sillä metsäjätin palveluksessa on suoraan noin 20 000 henkeä ja lisäksi se työllistää runsaasti puunkorjuuketjun väkeä.

UPM:n kautta pääsemme anonyymin pääkirjoittajan juttuun, joka käsitteli biotalouden kestävyyttä. Sen mukaan "tarvitaan laaja-alaista näkemystä, jotta ilmasto- ja biotalouspolitiikasta tulisi aidosti kestävää. Suomella on mahdollisuuksia monipuolisen biotalouden edistämiseen, sillä raaka-aineita ja osaamista on. Kestävien ratkaisujen löytyminen edellyttää moni­alaista vuoropuhelua, etteivät ilmastotavoitteet vesity ja monimuotoisuus kärsi."

Viime aikoina aihe on ollut aktiivisen keskustelun alla, mutta itseäni siinä on häirinnyt jonkinlainen vinouma ilmastomuutoksen torjunnan suuntaan. Tutkijat ovat kyllä listanneet ne asiat, joista kaikki ovat yhtä mieltä, mutta julkisuudessa on painottunut tahto saavuttaa ilmastohyötyjä lyhyellä aikavälillä - vaikka alan tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että sen seurauksena pitkän aikavälin etujen saavuttaminen vaikeutuu.

Toivon, että pääkirjoittaja tarkoitti laaja-alaisella näkemyksellä myös taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Onhan selvää, ettei UPM:n ja muiden metsäteollisuusyritysten toimintaa voi ajaa alas Suomessa ilman merkittävää taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista romahdusta. Toiminnan vaikeuttamisen sijaan näiden yritysten toimintaa ja - kolumnisti Raesten näkemystä mukaillen - tuotekehitystä tulisi luonnon asettamat reunaehdot huomioiden vauhdittaa, jotta lopputulos vastaisi kaikkiin tulevaisuuden haasteisiin.

Tässä suhteessa oli valaisevaa lukea 101-vuotiaana kuolleen professori Peitsa Mikolan muistokirjoitus. Hän oli suomalainen metsäntutkija, joka oli mm. perustamassa Suomen Luonnonsuojeluyhdistystä vuonna 1938. Hänen näkemyksensä mukaan metsien hyötykäyttöä ja suojelua ei pidä asettaa vastakkain, sillä me tarvitsemme molempia ja pystymme myös sovittamaan ne yhteen. Tämän näkemyksen soisi olevan johtotähtenä myös suomalaisessa biotalouskeskustelussa.

Palatakseni tuottavuuden nostamiseen. Supercellin ihmeessä yhdistyivät hyvät ideat, globaali markkina ja onnistunut yrityksen johtaminen. Suomalaisen metsäteollisuuden ihme puolestaan perustuu globaalien markkinoiden lisäksi luonnonvarojen hyödyntämiseen alan kehityksen kärkirintamassa - erityisesti pitämällä tuotantokustannukset kilpailukykyisenä skaalausetuja hyödyntämällä. Laakereilla lepäämiseen ei kuitenkaan ole sielläkään varaa, kuten paperin kysynnän taannoinen lasku ja sitä seurannut metsäteollisuuden kriisi osoittivat.

Siksi suomalaisten metsien hyödyntämisessäkin on tähdättävä uudistumiseen. Puusta on pystyttävä jalostamaan aiempaa suuremman lisäarvon tuotteita, mikä ei ole mahdollista ilman, että niille on olemassa isot markkinat. Kitarankansi saattaa olla kilohinnaltaan korkea, mutta sille ei ole samanlaisia markkinoita kuin sellulle - viime kädessä bulkki on siis suomalaiselle kansantaloudelle paljon arvokkaampi tuote kuin kitarankansi.

Maahamme on siis kasvatettava erityisosaamista, jolle on olemassa riittävät markkinat. Siis sellaista kuin Turun seudun laivanrakennus ja autonvalmistus tai Nokian tietoliikenneverkkojen suunnittelu ja rakentaminen sekä nykyajan kansantautien lääkitseminen.

Kaiken kehitystyön takana on tutkimus ja yritysten tuotekehitys. Ne ovat kalliita investointeja tulevaisuuteen, eikä niitä ei voi tehdä kuka tahansa, vaan läpimurtoihin tarvitaan infraa ja rahoitusta. Edellä puhutussa metsäteollisuudessa sellun bulkkituotanto tarjoaa rahoituksen, Nokialla kännyköiden myyntirahat, Orionilla Parkinson-lääkkeiden kerryttämä varallisuus ja Turussa saksalainen omistaja.

Kehitystyö ei myöskään onnistu missä tahansa johtamisjärjestelmässä. Sen osoittaa Supercellin työkulttuuri, jonka soisi kopioituvan myös muihin suomalaisyrityksiin. Ja yhä byrokraattisemmiksi muuttuviin yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin.

Tuottavuusloikkiin johtavia innovaatioita syntyy innostuksesta ja palkitsemisesta, eikä niinkään käskyttämisestä, työajan pidentämisestä tai hiostamisesta. Jälkimmäisestä tarjoaa surullisen esimerkin Nokian kännykkäihmeen sulaminen. Jääköön se opettavaiseksi harvinaisuudeksi suomalaisessa talouselämässä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Portugalin sairaalakuolema ja Suomen herrat
Avaimia tulevaisuuteen
Mitä pitäisi ymmärtää kurjistuvasta taloudesta?

Kiinalaista mannaa Suomen talouskasvulle

Suomi isännöi eilen Kiinan presidenttiä. Journalismimme tasosta kertoi jotain se, että vierailun aikana korkean kiinalaisvieraan kanssa sovituista asioista tärkein tuntui olevan Ähtärin eläinpuistoon saapuva pandapariskunta.

Tosiasiassa pitkällä aikavälillä tärkeintä lienevät kuitenkin olleet matkan aikana julkistetut taloussopimukset. Niistä ensimmäinen oli Kemijärven sellutehtaan rakentamiseen liittyvä sopimus: Boreal Biorefin toimitusjohtajan Heikki Nivalan mukaan nyt on jo hyvin todennäköistä, että yhteensä 800 miljoonan euron biojalostamo rakennetaan.

Toinen esillä ollut suuri kiinalaisinvestointi liittyi niin ikään puunjalostusteollisuuteen: Kemiin suunniteltu 900 miljoonan euron biojalostustehdas astui jälleen yhtä askelta lähemmäs toteutumistaan. Mikäli sekin toteutuu, valuu huomattava osa metsiemme hyödyntämisestä syntyvästä liikevoitosta kiinalaisille omistajille, vaikka pääosa hyödystä jääkin Suomeen palkkojen ja verojen muodossa. Sellainen on talouden laki.

* * *

Tehdyt sopimukset osoittavat sen, että kiinalainen raha on löytänyt Suomen. Aiempia esimerkkejä ovat mm. peliteollisuutemme lippulaivan eli Supercellin siirtyminen pääosin ja Uudenkaupungin autotehtaan osittain kiinalaisille.

Nyt nähty kiinalaisen rahan hakeutuminen Suomeen lienee vasta alkusoittoa. Äärikapitalistisen kansantasavallan talous on vahvasti ylijäämäinen, minkä seurauksena sikäläiset toimijat etsivät kuumeisesti kannattavia sijoituskohteita. Tämä tarkoittaa jatkossa lisää yritysostoja ja investointeja sinne, missä rahalle nähdään saatavan hyvää korkoa.

Hyvää tässä on se, että Suomeen virtaa nyt pääomia, joita taloutemme ehdottomasti tarvitsee omien raharikkaidemme suunnatessa yhä useammin ulkomaille. Kääntöpuolena taloutemme siirtyy yhä suuremmassa määrin kulttuurisesti Suomesta vahvasti poikkeavalle taholle, jonka päätöksiin ei vaikuta isänmaanrakkaus sitäkään vähää kuin kotimaisille omistajille.

Kaiken tämän seurauksia on vaikea arvioida. Voisi kuitenkin veikata, että ainakin suomalaisten yritysten hallintoa siirtyy ajan myötä Suomesta muualle ja että työpaikkojen kulttuureihin kulkeutuu kiinalaista vaikutusta. Jälkimmäisen seurauksena syntynee esimerkiksi paineita kotimaisten työehtoneuvotteluiden muuttamiseksi.

Mikäli kiinalaisen rahan invaasio Suomeen jatkuu pitkään, on mahdollista, että sillä on vaikutuksia myös suomalaiseen politiikkaan. Näin sekä ulkopolitiikan, että talouspolitiikan saralla. Onhan vain luonnollista, ettei itäinen suurvalta halua sijoitustuotoilleen tarpeettomia esteitä, eikä taloudellisen vasallinsa toimivan sen kansainvälisiä intressejä vastaan.

Nyt on kuitenkin turha murehtia edelle kirjoittamiani synkänsävyisiä pelkoja. Kuten aluksi totesin, kiinalainen raha on tervetullutta vauhdittamaan maamme taloutta, ja siitä on syytä iloita. Samalla se kertoo meille taloutemme perusrakenteiden olevan siinä kunnossa, että jopa itäaasialaiset luottavat tulevaisuuteemme.

Kiinalaisomistus on osa maailmantalouden globalisoitumiskehitystä. Samaan tapaan on suomalainen raha etsiytynyt vaikkapa Etelä-Amerikkaan hakemaan maksimaalista tuottoa. Näin maailmanlaajuinen talous verkottuu yhä enemmän, minkä seurauksena kansakuntien kiihottaminen toisiaan vastaan käy yhä vaikeammaksi. Siitä hyötyvät viime kädessä aivan kaikki.

Lisäksi on hyvä ymmärtää, että kiinalaiset ovat varsin pragmaattisia omistajia. Jos heidän sijoituksensa tuottavat hyvin, heillä ei ole taipumusta ryhtyä korjaamaan toimivaa konetta. Ongelmiin joudumme kiinalaisten kanssa aikaisintaan vasta sitten, jos taloutemme päätyy uuteen muuta maailmaa syvempään taantumaan.

Tämä olisi hyvä muistaa niin poliittisilla kuin taloudellisillakin foorumeilla. Oman talouden pitäminen rasvattuna tarjoaa meille sekä taloudellista hyvinvointia, että suojaa itäaasialaisen omistuksen aiheuttamia poliittisia paineita vastaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä vasemmiston vaalivoitosta seuraisi?
Innovaatioita 2020-luvun tarpeisiin?
Kiinan tie

Kommunisteilla ratsastaminen on lyhytnäköistä

Aamun uutistarjonta sisälsi tiedon siitä, että Ranskassa jopa kommunistit ovat siirtyneet Marine Le Penin Kansallisen rintaman kannattajiksi. Syynä muutokseen on maailmantalouden globalisoituminen, joka on ajanut erityisesti teollisuustyöpaikkoja halvempien tuotantokustannusten maihin. 

Siis sinne, missä ammattiliitot eivät ole onnistuneet sementoimaan korkeaa palkkatasoa sekä maihin, joissa yritykset voivat käyttää siekailematta hyväkseen lapsityövoimaa. Eli maihin, joissa pääomalle on arveltu saatavan korkeampi korko kuin Ranskassa.

Lopputuloksena Galliassa on joukoittain rapistuvia teollisuusrakennuksia ja työttömyyttä. Eikä globalisaatiosta kärsivien ihmisten mielialaa paranna maassa toistuvasti terroritekoja tekevä ja niitä vielä enemmän tavoitteleva islaminuskoinen maahanmuuttajaväestö.

* * *

Suomessakaan kommunistien perilliset eivät ole enää samanlaisia kuin minun lapsuuteni äärivasemmistolaiset. He ovat aatteellisesti punavihreitä, jotka tavoittelevat monikulttuurista maailmaa, jossa elatuksen saisi jonkinlaisesta taikaseinästä ja pikkutytöt kulkisivat öisillä kaupungin kaduilla turvallisesti suurten leijonain kanssa. Siis jotain samankaltaista kuin Vartiotornin klassisessa kuvamateriaalissa. 

Nuoruuteni kommunistit sen sijaan tavoittelivat työlästen paratiisia, jossa työtä tehtäisiin yhteisen hyvän eteen. Lyhyemmällä aikavälillä riitti, että yhä suurempi osa työnantajan tuloista jaettaisiin työntekijöille palkkoina ja etuuksina. 

Suomessa oli tuolloin paljon lakkoherkkiä aloja, joten myös lakot olivat lähes jokapäiväisiä. Samalla jokainen kommunisti kuitenkin tiesi, että viime kädessä henkilökohtainen elämä oli riippuvainen työn tekemisestä. Eikä siksi tavoitellut taikaseinää vaan kunnon palkkaa ja pidemmällä aikavälillä omistusoikeutta leipäpuuhunsa.

Ranskan teollisuuspaikkakunnilla tilanne lienee ollut samankaltainen. Työnantajan tuloista on haluttu itselle mahdollisimman suuri osa, mutta pikemminkin työntekoa vastaan kuin ajamalla leipäpuu konkurssiin ja siirtyminen taikaseinän elätiksi. Työpaikan säilyminen on siten ollut elämän ehto myös ranskalaisille.

* * *

Poliittisen vasemmiston siirryttyä työläisten oikeuksien ajajasta maailmanparantamisen airuiksi on perinteiseltä työväeltä kadonnut poliittinen selkänoja. Tämä on näkynyt hyvin myös Suomessa: yksi Perussuomalaisten jytkyjä selittävä tekijä oli perinteisen työväestön siirtyminen soinilaisten kannattajaksi. 

Nyt näyttäisi, että samankaltainen kehitys on menossa myös Ranskassa. Tosin tässä on todettava, että Perussuomalaiset ovat joistain samankaltaisuuksista huolimatta poliittisesti aika kaukana Kansallisesta rintamasta - puolueita yhdistää käytännössä lähinnä vaihtoehdon tarjoaminen perinteisille vallanpitäjille.

Suomi voi kuitenkin toimia Kansalliselle rintamalle esimerkkinä myös katteettomien lupausten antamisen vaaroista. Globalisaatio on nimitäin ilmiö, jolle kansallinen päätöksenteko ei voi oikein mitään. Niin kauan kuin tavara liikkuu suhteellisen vapaasti, määrittää kustannustehokkuus tuotantopaikan.

Samalla talous kokonaisuutena toimii tehokkaammin kuin pienistä tullimuurein suojatuista paikallistalouksista koostuvassa maailmassa. Hyödyn korjaavat koko maailman rikkaat ja koulutetut yhdessä ahkerien kehitysmaalaisten kanssa. Tappiolle ja maksumiehiksi yleisestä hyvästä joutuu ennen kaikkea kehittyneiden maiden vähän koulutettu työväestö.

Näin on siis käynyt myös Ranskassa. Asiaa on pahentanut eurojärjestelmä, joka Galliaa tehokkaampien pohjoiseurooppalaisten ja sitä halvemmalla työtä tekevien itäeurooppalaisten takia on nostanut ranskalaisen työn kustannukset liian korkeaksi suhteessa sen tuottavuuteen. 

 

On kuitenkin selvää, että Le Penin kommunistitaustaiset kannattajat tulevat jättämään Kansallisen rintaman, mikäli se saa vallan Pariisin salongeissa. Näin on käynyt myös Suomessa Perussuomalaisille niiden otettua hallitusvastuun huolimatta monista oikeansuuntaisista poliittisista päätöksistä.

Toki Kansallisella rintamalla on yksi valttikortti, jota ei ole Suomessa kokeiltu. Se on euroero, jonka seurauksena ranskalaisten palkkataso romahtaisi palauttaen maan teollisuustuotannon kustannuskilpailukyvyn. Se tuskin riittäisi Ranskan teollisuuden nopeaan pelastamiseen eikä siksi myöskään puolueen kommunistitaustaisten kannattajien tyydyttämiseen, vaikka saattaisikin hidastaa teollisuustyöpaikkojen katoamista.

Siksi näen vanhoilla kommunisteilla ratsastamisen riskiksi Marine Le Penin kaltaisille vanhan vallan haastajille. Mahdottomien lupausten sijaan heidän kannattaisi rakentaa tulevaisuutensa kestävälle pohjalle - siis sellaisille kuin uudenlaisen osaamisen luomiselle, sisäisen turvallisuuden takaamiselle, globalisaation tarjoamien hyötyjen maksimoimiselle ja toisia kunnioittavalle kansalliselle edunvalvonnalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Länsimaisen demokratian kiirastuli

Ranskan talous on meidänkin asiamme

Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja

Niskalenkki globalisaatiosta

Helsingin Sanomat otsikoi tänään, että Donald "Trump otti erävoiton taistelussa globalisaatiota vastaan." Niskalenkki tarkoitti Fordin Meksikon-investoinnin perumista ja sen sijaan investointia Yhdysvaltoihin. Lehti vihjasi taustalla olevan Trumpin General Motorsille esittämä uhkaus tullimuurista Meksikosta tuoduille autoille.

Jutun mukaan Fordin toimitusjohtaja on kertonut investointipäätösten taustasta, että "yksi meihin vaikuttava seikka on Yhdysvaltojen entistä positiivisempi liiketoimintaympäristö, jonka ennustamme toteutuvan tulevan presidentin Trumpin johdolla ja hänen kasvupolitiikkansa ansiosta." Sen sijaan GM:n saamaa uhkausta hän ei ole tunnustanut taustatekijäksi.

Globalisaation ajatellaan yleisesti lisäävän talouden kasvua ja sitä kautta hyvinvointia. Yhdysvalloista katsoen tilanne ei välttämättä ole näin yksiselitteinen johtuen maan valtavista sisämarkkinoista. Niinpä trumpilainen protektionismi saattaa parhaassa tapauksessa olla siunaus yhdysvaltalaisille.

Suomessakin lienee paljon ihmisiä, jotka ovat tyytyväisiä Trumpin kaupallisen globalisaation vastaisiin linjauksiin. Itse suhtaudun niihin kuitenkin nuivasti. Näin siksi, että Suomi on pieni talousalue, joka ei pysty pitämään elintasoaan yllä pelkkien sisämarkkinoiden varassa, vaan perustaa kukoistuksensa vientikauppaan.

Siten maailman muuttuminen entistä protektionistisemmaksi olisi Suomelle katastrofi. Ja samasta syystä EU:n ajautuminen päätehtävistään rauhan ylläpitäjänä ja suurten eurooppalaisten sisämarkkinoiden luojana kohti maailmanparannusorganisaatiota on meidän kannaltamme pahimmassa tapauksessa suoranainen katastrofi luodessaan yhteiskuntaan epävakautta ja pakottaessaan EU-maita sulkemaan rajojaan ja luomaan epäterveitä tukiaisia epäonnistuneille talouksille.

Suomen kannalta paras tilanne olisi sellainen, jossa maailmankauppa olisi kasvussa sekä kohtuullisen tullivapaata ja EU keskittäisi toimintansa sisämarkkinoiden toimivuuteen. Näistä ensimmäiseen liittyen antoi pienen toivonkipinän aamun lehden toinen juttu, jonka mukaan Yhdysvaltain teollisuustuotanto on vahvassa kasvussa - se tuonee mahdollisuuksia myös suomalaiselle paljolti investointituotteita valmistavalle teollisuudelle.

Jos Yhdysvaltojen protektionismi onkin meidän kannaltamme myrkkyä, oli kuitenkin hyvä huomata Fordin toimitusjohtajan sanat. Ne osoittivat todeksi käsityksen siitä, että taloudellisen toimeliaisuuden säilymiseen korkean elintason maissa on mahdollista vaikuttaa - ei tarvitse muuta kuin luoda positiivinen liiketoimintaympäristö.

Tähän on pyrkinyt minun nähdäkseni myös Suomen hallitus omalla - varsinkin vasemmistosta kovaa arvostelua saaneella - politiikallaan. Toivottavasti se vaikuttaa Suomessakin investointeja tuovasti ja työpaikkoja luovasti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen talous kasvaa ennusteita nopeammin vuosina 2017-2021
Synnyttikö USA:n alhainen äänestysaktiivisuus törky-Trumpin?
Ranskan talous on meidänkin asiamme

Professorin ajatukset maapallon toiselle puolelle

Professorin ajatukset ovat kantautuneet maapallon toiselle puolelle, sillä australialainen internetsivusto Greenie watch on kääntänyt taannoisen kirjoitukseni maanosan ilmastotilastojen korjailusta. Mielenkiintoista kyllä, kirjoituksen kääntäjän mukaan "suomi on todella ärsyttävä kieli" ("Finnish is a really pesky language"), mutta siitä huolimatta sivuston pitäjä on nähnyt vaivan.

Lopputuloksesta päätellen kääntäjä ei ole osannut suomen kieltä (tai vaihtoehtoisesti hänen käännöksessään on tarkoituksellisia epätarkkuuksia). Esimerkiksi lauseeni "luulisihan nyt ainakin niiden olevan varsin harhattomia" on kääntynyt muotoon "originally they seemed quite unbiased" eli "alkujaan ne näyttivät olevan melko harhattomia". Ajatus näissä kahdessahan ei ole lainkaan sama.

Selitystä voi hakea Google-kääntäjästä. Se nimittäin kääntää lauseen näin: "luulisihan now at least they were quite unbiased". Aikamoista siansaksaa ottaen huomioon, ettei kääntäjä edes tunnista sanaa "luulisihan". Kallistun siis tahattoman käännösvirheen puoleen tässä asiassa.

Kaikesta huolimatta käännöksen sanoma on täsmälleen sama kuin alkuperäisen kirjoitukseni. Australialaisissa ilmastotilastoissa on jotain outoa, kun muutamassa vuodessa lämpötilojen viilenemistä näyttäneet tilastot ovat muuttuneet vaihe vaiheelta todella nopeaa lämpenemistä osoittaviksi.

Kirjoitukseni kääntäminen kertoo siitä voimasta, joka blogikirjoituksella on parhaimmillaan. Automaattiset kääntäjät auttavat jopa kielitaidotonta lukemaan vieraskielisiä kirjoituksia. Näin jopa suomen kohdalla, vaikka ainakin Google-kääntäjä on sen suhteen varsin huonosti toimiva.

Sinänsä kirjoittamiani tekstejä on luettu paljonkin ympäri maailman: onhan leipätyöni julkaisukieli englanti. Minulla on myös tuttuja Australiassa, kuten lähes kaikkialla muuallakin korkean elintason maissa. Se on tavallista varttuneelle ja urallaan ainakin kohtuullisesti menestyneelle tutkijalle.

Siitä huolimatta anonyymina kirjoitetun blogitekstin päätyminen australialaiselle nettisivustolle tuottaa aivan erityistä tyydytystä. Siinä on nimittäin se oleellinen ero, että tutkimusraporttieni lukijoiden joukossa tuskin on alkuperäistä kieltä osaamattomia ihmisiä, ja se on siksi vaatinut aivan erityistä vaivaa. Käännöstä ei siis olisi aivan varmasti tehty, ellei tekijä olisi pitänyt tekstiä ja sen kautta välitettyjä havaintojani suuressa arvossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmaston mittaamista vai tilastohuijausta?
Muuttaako Professorin ajatus maastohiihdon maailmancupin kilpailujärjestelmää?
Terveystiedon ylioppilaskirjoituskysymys referoi Professorin ajatuksia -blogia

Mitäpä muutamasta viruksesta?

Kesän koitettua olemme saaneet lukea uusia tietoja viruksista. Niinpä lienee syytä kirjoittaa pari ajatusta myös niihin liittyen.

Viime yön jymyuutinen ei ollut pusun puuttuminen Tukholman häissä vaan epäily kameliviruksenakin tunnetun mers-viruksen löytymisestä Euroopassa. Tarkemmin sanottuna Slovakiassa on ryhdytty tutkimaan eteläkorealaista miestä, jolla on samanlaisia oireita kuin mers aiheuttaa. Toivottavasti epäily on aiheeton.

Samaan aikaan Etelä-Koreassa virus on tarttunut uusiin ihmisiin. Samoin Saudi-Arabiassa, vaikka siitä ei meillä juuri olekaan puhuttu.

Etelä-Korean tilanne on niin vakava, että maassa on ryhdytty erityistoimenpiteisiin epidemian pysäyttämiseksi. Jo aiemmin tartuntariskissä olevia ihmisiä on eristetty muusta maailmasta ja nyt on kielletty myös taudin alkuperäalueella Saudi-Arabiassa työskentelevien eteläkorealaisten lomamatkat kotiin.

Mersin vaikutukset ulottuvat kuitenkin yksityisten ihmisten elämän rajoittamista laajemmalle. Eteläkorealaisten pelon takia ovat ostoskeskukset, ravintolat ja elokuvateatterit kadottaneet asiakkaansa, jolloin myös niiden liiketoiminta on joutunut vaikeuksiin. Niiden pelastamiseksi on laskettu maan keskuspankin ohjauskorkoja.

On siis syytä toivoa, että kameliviruksen aiheuttama epidemia lopahtaa mahdollisimman pian. Tätä tosin vaikeuttaa se, ettei virukselle ole varsinaisia hoitokeinoja, eikä vielä edes rokotusta.

Jälkimmäisen kehittämiselle ei todennäköisesti ole biologisia esteitä, mutta se olisi melkein varmasti taloudellisesti kannattamatonta. Lisäksi koko maailman ihmisten rokottamisesta aiheutuisi luultavasti enemmän sivuvaikutus-ongelmia kuin viruksesta itsestään. Tilanne toki muuttuu, mikäli virus ryhtyy leviämään pandemiana läpi koko maailman - mutta siinä tapauksessa rokotteen kehittämisessä ollaan pahasti myöhässä.

* * *

Toinen virusuutinen koskee Länsi-Afrikassa jo voitetuksi luultua ebola-virusta. Tämän todennäköisesti lepakoista peräisin olevan viruksen uhrien lukumäärän on todettu kääntyneen jälleen kasvuun.

Ebolan suhteen tilanteen heikkenemisen syynä lienee paikallisten johtajien ja väestön ymmärtämättömyys ja sivistymättömyys. Kun tauti näytti jo voitetulta, ei siihen enää kiinnistetty tarpeeksi huomiota. Niinpä edellytykset virustartunnoille paranivat jälleen, ja uusia ihmisiä joutuu uhreiksi.

Ebola on aiemminkin aiheuttanut tartuntoja, mutta epidemiat ovat jääneet lyhyiksi. Tämänkertainen epidemia viittaa siihen, että viruksessa olisi tapahtunut sopeutumista ihmiseen, minkä seurauksena se pystyy leviämään ihmisestä toiseen aiempaa tehokkaammin.

* * *

Sekä mers että ebola ovat siis eläimistä ihmiseen äskettäin tarttuneita viruksia. Siten niiden tartuntamekanismi ei ole kehittynyt ihmisen elimistössä optimaalisesti toimivaksi, vaan tartunta ihmiseen on pikemminkin satunnainen vahinko.

Viruspartikkelit ovat yksinkertaisia rakenteita, jotka solun ulkopuolella eivät tee mitään. Ihmisen elimistöön joutunut eläimen virus on siis umpikujassa, ellei se pysty taruttamaan seuraavaa uhriaan. Tähän se pystyy vain, mikäli se tunnistaa ihmissolusta reseptorin - viruksen elintoiminnot käynnistävän tartuntakohteen - ja pystyy sen laukaisemana ujuttautumaan sisälle soluun ja edelleen tuottamaan siellä uusia viruspartikkeleita.

Solun sisällä tapahtuva viruksen lisääntyminen ohjautuu jokaisessa viruspartikkelissa olevia geenejä monistamalla ja uusiin partikkeleihin pakkaamalla. Monistettaessa geeneihin syntyy kopiointivirheitä, joista suurin osa on viruksen toiminnan kannalta merkityksettömiä, jotkut haitallisia ja muutamat hyödyllisiä.

Ihmisessä olevassa viruksessa tapahtuu siis perinnöllisiä muutoksia, joista pieni osa parantaa sen kykyä tartuttaa seuraava ihminen. Koska jokainen virus, joka kantaa tällaista muutosta leviää aiempia viruksia tehokkaammin uusiin ihmisiin saa se lajitovereitaan paljon enemmän jälkeläisiä. Näin syntyy tartunnan saaneessa perheessä, kylässä tai kaupungissa voimakas valintapaine viruksen paremmalle sopeutumiselle ihmisessä elämiseen.

Oleellinen tekijä viruksen evoluution kannalta on ihmisessä elävän viruspopulaation koko. Mitä useampia viruksia, sitä enemmän geeneihin syntyviä muutoksia ja sitä useampia ihmiseen sopeutumista edistäviä muutoksia. Tämä on pelkkää todennäköisyyslaskentaa.

Toinen merkittävä tekijä uuden viruksen siirtymisessä ihmiseen on niiden tilanteiden määrä, jolloin viruksella on mahdollista tarttua eläimestä. Käytännössä Afrikan menossa oleva väestöräjähdys kasvattaa ihmisten ja eläinten kontakti-tilanteiden määrää vuosi vuoudelta. Siksi on odotettavissa, että tulevaisuudessa yhä useammat virukset tarttuvat ihmisiin ja saavat mahdollisuuden aloittaa evoluutio, jonka päässä on ihmiseen täydellisesti sopeutunut virus. Joko harmiton tai tappavan vaarallinen.

Samaan suuntaan osoittaa myös maailman globalisoituminen, kuten mersin esimerkki osoittaa. Ihmiset matkustavat sekä työn että lomaelämysten perässä jatkuvasti ympäri maailmaa. Näin eläimistä siirtyneet virukset pääsevät lähes 1000 kilometrin tuntinopeudella siirtymään maanosasta toiseen.

Edelle kirjoittamani on tietenkin vain teoreettista pohdiskelua. Toisaalta tiedämme monien virusten siirtyneen pysyvästi eläimistä ihmisiin. Tunnetuimpia tapauksia ovat miljoonia ihmisiä vaatinut ja linnuista peräisin ollut espanjantauti sekä AIDS, joka siirtyi ihmiseen apinoista.

On siis olemassa erinomaiset syyt sekä mers- että ebola-epidemioiden mahdollisimman nopeaan pysäyttämiseen myös meidän eurooppalaisten kannalta. Samoin Afrikan väestöräjähdyksen pysäyttämiseen. Ja periaatteessa myös ainakin kaukomaihin suuntautuvan lomamatkailun vähentämiseen.

Tosin en usko minkään näistä toteutuvan ennen äärimmäistä virusepidemiaa. Toivotaan siis, ettei sellaista edes tule. Tai jos tuleekin, että se saadaan pikaisesti taltutetuksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oliivituho paljastaa: aate syrjäyttää tosiasiat
Rokotuksilla hävitetään taudinaiheuttajia
Pitäisikö yhteiskunnan tukea lasten rokottamista?

Alexander Stubb ja 1970-luvun Suomi

Alexander Stubb esitteli Iltalehden mukaan näkemystään 1970-luvun Suomesta ja vertaa sitä nykysuomeen: Tämä maa oli 1970-luvulla aika sulkeutunut, mutta sitten aloimme avautua ja nyt Newsweek rankkaa meidät maailman parhaaksi ja olemme yksi maailman rikkaimmista maista.

En tunnista Stubbin näkemyksestä nuoruuteni Suomen henkistä ilmapiiriä, joten pari kommenttia suotaneen.

Suomi oli 1950-luvun alussa vielä varsin tyypillinen maatalousyhteiskunta. Jo torpparilain jälkeen kasvanut maatilojen lukumäärä oli juuri kasvanut ennennäkemättömän suureksi, kun karjalaiset asutettiin eri puolille maata. Etenkin metalliteollisuuden eri alat olivat päässeet hurjaan kasvuun sotakorvausten pakottamana. Tämä johtui sotakorvausten mittavuudesta (niiden koko arvo oli yli 4 miljardia euroa nykyrahassa, eli melkein puolet verrattuna Suomen takausvastuuseen Euroopan vakausrahastossa), joka pakotti rakentamaan kokonaan uusia teollisuuden haaroja. Hyvää tässä kehityksessä oli se, että kun sotakorvaukset saatiin maksetuksi vuonna 1952 ryhtyi vasta rakennettu moderni teollisuus tahkoamaan hyvinvointia kotimaalle.

Teollistumisen ja kovan väestönkasvun seurauksena maalla varttuville suurille ikäluokille tuli sekä houkutus että työntövoima lähteä kotoaan maailmalle. Suurelle väestölle ei löytynyt elinkeinoa kotinurkilta, etenkään kun maatalouden tehostuminen johti työvoiman tarpeen supistumiseen. Toisaalta kasvava teollisuus kaipasi työntekijöitä. Tämä rakennemuutos osui 1960-luvulle. Maaltapako oli hurjaa ja purkautui osin Ruotsiin sen työmarkkinoiden vetäessä. Isänikin käväisi Volvon tehtailla leipää hankkimassa. Aiemmin hän oli käynyt myös Saksassa samassa tarkoituksessa. 1960-luvulle ajoittuu myös selvä väestönkasvun kehityksen loiveneminen.

1970-luvulla rakennemuutos alkoi johtaa entistä näkyvämpään elintason nousuun. Tämä pysähtyi väliaikaisesti  Israelin ja arabien välisen sodan laukaiseman öljykriisin aiheuttamaan lamaan, mutta jatkui 1970-luvun puolivälistä vähitellen kiihtyen.

Myös yhteiskunnan tasa-arvoisuus kasvoi jatkuvasti kun varallisuutta saatettiin käyttää Ruotsin mallin mukaisen hyvinvointivaltion rakentamiseen. Öljykriisin, mutta ehkä myös parantuneen työntekijän aseman seurauksena työttömyys ryöpsähti silmille. Vuosikymmenen puoliväliin mennessä maassa oli ennätykselliset 60 000 työtöntä. Tämä karmaiseva totuus johti Kekkosen "runnaamaan" kokoon hätätilahallituksen.

Suomi on ollut kansainvälinen jo vuosisatoja, ellei -tuhansia. Maasta on viety turkiksia, kalaa, tervaa, ja puuta jo pitkään. Myös opintielle on vuosisatojen ajan lähdetty eri puolille Eurooppaa, ja parempaa elintasoa oli haettu esimerkiksi USA:sta. Mutta nyt Suomi kansainvälistyi entisestään. Se oli liittynyt EFTA:an jo 1960-luvulla ja vuonna 1973 tehtiin sitten vapaakauppasopimus EEC:n kanssa. Sitä vastustivat katkeraan loppuun asti esimerkiksi Tarja Halonen, Erkki Liikanen, Reino Paasilinna, Peter von Bagh, Raimo Väyrynen, Erkki Tuomioja, Tellervo Koivisto, Jacob Söderman, Marianne Laxen ja Antero Jyränki. Myös suomalaisten maailmankuva avautui, 1960-luvulla alkaneista kaiken kansan etelänmatkoista tuli yhä useamman hupi.

1980-luvulla tämä kehitys saavutti huippunsa. Talous kavoi ennennäkemättömällä tavalla ja hyvinvointierot supistuivat. Suomesta puhuttiin Euroopan Japanina. Tämä kaikki tapahtui siis jo ennen kuin lama muutti yhteiskunnan tulonjaon, mikä tapahtui vasta sen jälkeen kun nousukauden paineet ja virheet johtivat irlantilaistyyppisesti talouskuplan puhkeamiseen. Tästä selvittiin omin voimin, toisin kuin tämän päivän EU:ssa, jossa virheet maksatetaan muilla EU-mailla.

Yhteenvetona voidaan Stubbin näkemystä pitää outona. Hänen kuvailemansa sulkeutuneisuuden sijasta suomalainen 1970-luku oli looginen vaihe historiankulussa, jolloin Suomi suuntautui hartiavoimin yhä enemmän globaaliin maailmaan. Tämä kehitys on sittemmin jatkunut, niin hyvässä kuin pahassa.

Lähinnä näenkin Stubbin lausunnon vankkana todisteena hämmästyttävän näköalattomasta maailmankuvasta ja huonosta historiantuntemuksesta. Vai mitä siitä oikein pitäisi ajatella?


Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ovatko suomalaiset sisäsiittoisia?
Klaus Fleming ja 2000-luvun Suomi

JK Tekstin julkisuuteen saatettuani tuli mieleen vielä joitakin 1970-luvun suomalaisten kansainvälistä suuntautumista osoittaneita seikkoja: merkittävin oli ETY-kokous, jossa pohjustettiin maailman kahtiajaon loppuminen. Nuorison kansainvälistä asennetta osoittivat etenkin ulkomaille suuntautuvien kielimatkojen ja lähinnä USA:ssa vietettyjen vaihto-oppilasvuosien yleistyminen. Taiteen puolella suomalainen ooppera suoritti kansainvälisen läpimurtonsa. Ja vanhastaan kansainvälisiin koitoksiin menestyksellä osallistuneiden hiihtäjien ja yleisurheilijoiden lisäksi rallikuskit ja moottoripyöräilijät olivat, jos mahdollista, vielä parempia kuin nykyisin. Myös ensimmäiset jääkiekkoilijat ja jalkapalloilijat lähtivät ammattilaisiksi. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Se vain ihmetyttää, ettei urheilumies Stubb anna edes näille arvoa.